perjantai 6. toukokuuta 2011

Lukutoukan kirjapinon äärellä

Näin paljon kirjoja mahtui kirjastosta reppuun!
Nuorimmaiseni on lukutoukka! Mitä käsittämättömiä kirjapinoja hän laahaakaan kirjastosta kotiin, viikoittain! Nyt on meneillään todellinen ahmimisaika; kaikki nuorisokirjat menevät kuin hotkien alas.

Pari päivää sitten hän aloitti lukea Henning Mankelin kolmen kirjan sarjaa afrikkalaisesta tytöstä. Kuvaus tuntuu melkein liiankin realistiselta ja raa'alta;  kirjasarjassa tyttö kasvaa lapsesta aikuiseksi - jo 19-vuotiaana hänellä on kaksi lasta. Hän kohtaa kolmannessa kirjassa miehen jonka kanssa sitten elää. Mies on varas ja petturi; pettää tyttöä toisen naisen kanssa. Ostaa rahoillaan itselleen vaatteita mutta ei lapsilleen ruokaa, ei mitään. Tyttö pitää hänestä silti. Mies jää kiinni varkaudesta, ja rangaistukseksi häneen kiinnitettiin auton rengas ja hänet sytytään palamaan. Mies kokee julman kuoleman. Näin kertoi lapsi aamiaista syödessään, tuskaisena. "Tapahtuuko Afrikassa tuollaista, oikeasti?"

Usein puhutaan netin ja television vaarallisuudesta lapsen kehitykselle. Mutta entäpä kun lapsi lukee ikäiselleen tarkoitetuista kirjoita ja lehdistä vaikka mitä? Oma lapseni lukee pääsääntöisesti nuorison seikkalukirjoja- mutta nyt hän lainasi minun suosituksestani näitä Mankeleita - olen lukenut "aikuisten Mankeleita" itse paljon. En tiennyt minkälaisia nuo lasten kirjat ovat; nyt aamulla kuulin lapselta miten pahalta hänestä tuntui lukea tytön kohtalosta ja siitä vaikeasta elämästä mitä hän elää.

Kirja on varmasti hyvin todenmukainen. Oppiihan siitä maailman tilanteesta ja kuinka erilaista on kasvaa - kuten tässä tapauskessa - Afrikassa.

Iltalukemisena olen lukenut pari lukua illassa Iso Kiltti Jätti-kirjaa hänelle! Se on viihdyttävä ja hauska!Tänään lapsi menee uimaan iltapiväksi ja puuhailee eläinten kanssa iltapäivän.illemmalla lueskelee sitten taas - itse menen mummin kanssa konserttiin; yhteinen äitienpäviäjuttu meille molemmille. Mummi tulee junalla kaupunkiin iltapäivällä. toivottavasti jakselee ja voi hyvin; vähän aina huolettaa.

Nämä pitäisi saada sisäistettyä
- sitten avautuu opiskelijaelämä!
Toinen lapsi on pääsykoekirjojen kimpussa, mitä nyt työltään pesulassa ja asunnon etsinnältään ehtii! Töissä hänellä menee homma jo rutiinilla - siellä on joku joka on raivoaa ja huutaa säännöllisesti muille. "Ihan skitso". Pomo kiertää katsomassa selkien takana ja juttelemassa koko ajan - ruokatunnilla syödään eväsleivät ja hedelmät ja khta onkin 8 tunnin työpäivä tehty. 9 euroa tunnissa on työpalkka - se on nuorelle aivan mielettömän mahtava palkka! Hän on sillä jo hankkimassa vuokra-asuntoa ja pyytää mukaan kotoa astioita, verhoja ja mattoja, kattilaa... Kyllä, kyllä; annan toki. Mitä nyt löytyykään annettavaksi - ja parit lautaset ja muut ruokailuvälineet voin hänelle ostaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti