Vappu ja kevään merkit. Nuput aukeavat

Vanhin lapsi on ollut viikon töissä pesulassa ja etsii kovasti asuntoa nyt itselleen. Selailee vuokrakämppiä - 700 euroa kuussa pienestä yksiöstä. Elämiseen jäisi vuokran jälkeen pari sataa - jos hän on täyspäivätyössä. Siitä kun vähentää matkalipun ja sähkön niin syömiseen, vaatteisiin ja kaikkeen elämiseen jää reilu satanen kuussa. Ja mitäpä sitten, jos pääsee opiskelemaan - ja palkkaa pitäisi saada niin paljon, että vuokran saa maksettua, ruokaakin? Jos täyspäviätyöllä saa ansaittua juuri ja juuri vuokran verran rahaa niin kuinka sitten jos opiskelee? Tämä äiti ei voi maksaa toisen asunnon maksuja enää - ei yhden naisen palkalla mitenkään voi, ei sitten millään kun ei meinaa itsekään pärjätä.


Ensimmäinen voikukka





 Katsotaan nyt, mitä löytyy. Hankalalta vaikuttaa.

Joitakin vuokra-asunto-ilmoituksia on muuten vain naisille - "vuokrataan naiselle". Hmm???

Vappu-viikonloppu ei ole enää juhlaviikonloppu meikäläiselle - nukun viikon kuolemaa lähentelevää väsymystä pois. Oma ylioppilaslakkikin on eron jälkeen hävinnyt jonnekin. Erossa hävisi paljon tavaraa kaiken kaikkiaan - sitä sun tätä huomasin muutaman vuoden aikana hävinneen. Lasten mukaan moni asia ja tavara on löytänyt tiensä isin kotiin. Tuskin nyt ylioppilalakki kuitenkaan! Muutoissa se varmasti on ajautunut jonnekin outoon paikkaan.
Olen viikonloppuna siivonnut ja putsannut sekö sisällä että ulkona. Haravaointihommia talon asukkaille oli taas tarjolla lauantaina. Sainkin ihan kiitettävän alueen siivottua ja nyt pihapiiri on kivan siisti.. Hankittiin myös delfiini-ilmapallo lapselle, samoin saippuakuplia. Syötiin nakkeja, juotiin simaa.

Tänään kävin lapsen kanssa katsomassa ranskalaisen Ocean elokuvan. Hieno, todella upeasti kuvattu filmi - mahtava luontodokumentti. Eläimiä ja meriluontoa upeimmilaan, kuvattu Jacques Cousteu mielessä, luulisin; ranskalainen filmi joka kertoo kuvin upeasta merestä, mahtavasta vedenalaisesta elämästä - puhetta oli hyvin vähän. Suomenkielistä puhetta, ruotsinkieliselä tekstillä. Olin dottanut ranskaa - mutta se olikin käännetty ja puhuttu suomeksi.

Aika hupaisa juttu kassaluukulla: Sanoin tytölle että ostan kasi lippua, yhden lasten lipun ja yhden aikuisten. Tyttö katsoi lasta ja kysyi kuinka vanha olet. "11" vastasi lapsi. "No voi harmi, raja on kymmenen. No - ensi kerralla voit huijata vähän ja seisoa polvet koukussa - pääset sitten puoleen hintaan." Kysyin, eikä hän voisi nyt ajatella, että lapsi on lapsi - mutta se ei kuulemma käy. 24 euroa siis maksoin. Kallista on elokuvissa käynti - vaikka ei ostaisi edes evästä sinne - suurin  osa ostaa näköjään ämpärillisen popcorneja ja kannullisen limua että jaksaa katsoa vahaan kahden tunnin elokuvan. Miksi ihmeessä elokuviin tullaan SYÖMÄÄN? Meidän takana joku lätsytti ja rouskutti naksuja ja limua ihan koko elokuvan ajan, tosi äänekkäästi. ÄRRsyttävää!

Ikkunan takana narsissi

Lapsi itki kun eläinten tappamista näytettiin, kerrottiin kuinka monta lajia ihminen on tappanut sukupuuttoon. Itsekin kärsin sen katsomisesta. Ylipäätään en kestä katsoa kuin suurella vaivalla ja tuskalla kiusaamista, tappamista, pahan tekoa. En halua katsoa uutisia joissa luonnonkatastrofi on päällä, missä viattomia tapetaan ja kiusataan. Uutisissa ja erilaisissa elokuvissa sellaisesta saa "nauttia" - ja tuntuu siltä, että monet nauttivatkin. Itse en pysty. Enkä tiedä miksi pitäisi.
Eläinten tappamista oli onneksi filmillä vain vähän. Maailman kauheutta on joka paikka muutenkin täynnä, toivoisin näkeväni kaunista luonnon kuvausta vaikka se ehkä onkin naivia ja tyhmää. maailma kun on, sanotaan, ruma ja paha. Minä olen naivi ja uskon muutakin olevan. Paljon kauneutta - mutta meitä ihmisä on liikaa, ihan liikaa. Maapallo kärsii; ihminen on niin itsekäs, niin lyhytnäköisesti vain omaa etuaan  ja lyhytnäköistä egon kohotusta etsivät otus, että maapallo kärsii siitä tosi paljon. Kohtuutta ei ole siinä, mitä maat ja kansat haluavat "meillä on siihen oikeus" ajattelulla. Talouden kasvu on se arvo jonka nimeen niin kovasti nyt vannotaan, että kaikki muu jää sen alle. Se on maentavaa, surullista. Jos vain voisi asian eteen jotain konkreettista tehdä, ja silti pystyä elämään ja hengittämään, tekisi! Mutta kaikki työ luonnon hyväksi tuntuu olevan vapaaaehtoispohjaista; millä sitten elää jos haluaa moista työtä tehdä? Siinäpä pulma!

Knoppar brister. Nuput poksahtavat auki ihan pian.

Olen opettanut kaikki lapset niin hyvin kuin mahdollista luontoa kunnioittaviksi ja luonnossa liikkumaan osaaviksi. Nuorin on sisäistänyt tämän parhaiten ja on luonnon ja eläinten puolustaja henkeen ja vereen. Hän on hyvä uimari ja partiolainen - haluaisi tulla WWF-työntekijäksi aikuisena ja pelastaa luontoa ja eläimiä...

Viikonlopun surullinen uutinen on ystävän tyttären kuolema. Hän ei jaksanut enää, tauti voitti - pitkä oli taistelu eikä tyttö jaksanut, ei pystynyt sitä vastaan taistelemaan. 



Muistoksi tästä elämästä
- hento on ihminenkin



Kun elänä kihisee ympärillä kevään kiihkeänä uudelleensyntymisen aikana, on tuskallista kuulla jonkun menettäneen oman lapsensa. Kuolemaa saa lukea ja kuulla päivittäin uutisista monia, moni, jopa kymmeniä kertoja päivässä. Liikenneonnettomuuksissa, hukkimisissa, ampumavälikohtauksissa ja erilaisisa riitatapauksissa ympäri Suomen. Muualla on itsemurhapommittajia, selkkauksia ja luonnonkatstrofeja - sodista puhumattakaan. Niihin jotenkin turtuu - niistä puhutaan koko ajan, liikaa... Sitten tulle tuttava joka menettää lapsensa, toinen jolta on isä kuollut. Se tuntuu omassakin sydämessä - kun näkee toisen lähes murtuvan  surunsa ääreen - menevän pieneksi ja katoavan soppeensa... Sitä tuskaa voi aavistaa, vain hän sen yksin kantaa. Isä, äiti, miesystävä, lähiystävät. Jokainen käsittelee kuoleman kosketusta omalla tavallaan surren, pohtien ja itkien. Kuoleman kosketus pysähdyttää - pitkäksi aikaa. Se jättää aina lähtemättömän jäljen. Kun se kosketus itselle lopulta joskus tulee, ei se varmasti ole niin kylmä kuin se läheisen lähtiessä tuntuu. Ja kun se lähimmäiselle tapahtuu, houkuttaa sen kosketus itseäkin, joskus vastustamattomasti. 

Sepelkyyhkypari huhuilee pihapiirissä

Pikkuisenikin sitä nyt miettii. Hän tapasi Marian muutaman kerran. Nyt hän pohtii kuolemaa, jo reilun kymmenen ikäisenä. Minulle pohdinta tuli vasta 16-vuotiaana. Sen muistan vieläkin, kuin se olisi juuri hetki sitten tapahtunut. Sen leijuvan tyhjyyden tunteen, kaikki ne kysymykset. Sen möykyn joka tuli vatsaan, päähän, sydämeen... Sen käsittämättömä oudon tunteen - kun ei ymmärrä vaikka tietääkin.

Mitä on kuolema?

Loppuun vielä keväinen Karin Boyen runo nuppijen aukeamisesta - kipeää se tekee, kuin syntymä. Tai synnytys.

Ja visst gör det ont Karin Boye

Ja visst gör det ont när knoppar brister.
Varför skulle annars våren tveka?
Varför skulle all vår heta längtan  
bindas i det frusna bitterbleka?
Höljet var ju knoppen hela vintern.
Vad är det för nytt, som tär och spränger?
Ja visst gör det ont när knoppar brister,
ont för det som växer
                              och det som stänger.

Ja nog är det svårt när droppar faller.
Skälvande av ängslan tungt de hänger,
klamrar sig vid kvisten, sväller, glider  -
tyngden drar dem neråt, hur de klänger.
Svårt att vara oviss, rädd och delad,
svårt att känna djupet dra och kalla,
ändå sitta kvar och bara darra  -
svårt att vilja stanna
                              och vilja falla.

Då, när det är värst och inget hjälper,
Brister som i jubel trädets knoppar.
Då, när ingen rädsla längre håller,
faller i ett glitter kvistens droppar
glömmer att de skrämdes av det nya
glömmer att de ängslades för färden  -
känner en sekund sin största trygghet,
vilar i den tillit
                              som skapar världen.