Voi meitä kielteisiä suomalaisia

Tyypillinen suomalainen maisema

Kielteisyydestä moititaan nyt suomalaisia, pääministeriä myöten. Häpeästä ja ilottomasta elämänasenteesta meitä mollataan. Ei pitäisi olla noin negatiivinen, pitäisi ottaa haasteet vastaan ja nähdä elämä valoisammin. Liiallinen valittaminen ja marmatus on pahasta; pitäisi tottua pienempään ja nauttia siitä mitä on olemassa. Pitäisi olla iloinen elämän pienistä asioista!

Työllisyystilanne on huono, se vain huononee. YT:t ja irtisanomiset ovat jokapäiväistä uutisten aineistoa. Yritysten tulokset menevät alaspäin kuin se kuuluisa lehmän häntä (nousee kai sekin joskus ylös!); verot ja maksut nousevat aina vaan. Millä rahalla maksuja maksaa, kun palkkaa ei enää tule ja työttömyys-avustuksetkin ovat laskemaan päin?

Työttömyyskassoilla ei ole pian varaa elättää kaikkia työttömiä; maksuja pitää nostaa. Ja pahempi vielä; kun työttömyys on kestänyt tarpeeksi kauan, putoaa työtön todella pienelle peruspäivärahalle. Ja sillähän ei enää sitten maksella minkäänlaisia asuntolainoja tai muita lainoja joita on hyvinä vuosina, työelämässä ollessaan, on tullut otetuksi. Mitä tehdä, mistä rahat kun töitä ei saa? Näin miettii työtön, kuin piippu ohimoilla tuntuu tuntuu pankinjohtajan tumma hahmo. Mutta eipä näitä saisi surra ja fiilistellä väärin, kielteisellä mielellä: ei saa levittää huonoa ja kielteistä mielialaa. Pitää uskoa kaiken kääntyvän parempaan päin kun vaan yritämme.

Eliitin edustajaksi nimetty ryhmä työnantajia, poliitikkoja ja muita maan hyväosaisia pitää urputusta ja  marmatusta vääränä: "älkää valittako, tehkää jotakin tilanteenne hyväksi - tai hyväksykää tilanteenne!"

Nyt tehdään rakennemuutosta ja yritetään opettaa ihmisiä kurjenevaan tilanteeseen; yhteiskunta muuttuu, suomalaisten elämä samoin. Palvelut vähenevät, jokainen saa vastata itsestään ja elämästään jatkossa entistä pa!

Luistellaan eteenpäin, kyllä se siitä valkenee taas, ajan kanssa...

Häpeä, tuo salaa hiipivä syövyttävä tauti

Suomalainen pelkää epäonnistumisen tuomaa häpeää syvästi ja raskaasti, monista syistä. Työtön tuntee valtavaa häpeää työttömyydestään vaikka se ei ole hänen syynsä; taloudella nyt vain sattuu menemään huonosti ja silloin sanotaan irti ihmisiä. Silti syyn ottaa työtön ja kokee huonommuutta ja alemmuutta. Se, että työttömällä menee huonosti kun rahat loppuvat ja elämä muuttuu hetkessä valkoisesta mustaksi on elämänmuutoksista rankimpia. Oma tilanne vaikuttaa perheeseen, sukuun ja koko elämään;  kuva itsestä muuttuu toiseksi: et enää ole perheesi hyvin hoitava vanhempi, hyvä ja tulosta tekevä ja luotettava työntekijä. Sinut on potkittu pihalle, olet työtön. Siis luuseri, huono ihminen. Naapureitaka pitää karttaa, roskiksella ei ole kiva kohdata joten siellä on hyvä käydä öisin.  Paremoi olla yksin kuin vastata ihmisten uteluihin kuulumisista. Sukulaisille ei viitsi soittaa - ylipäätään on pidettävä pää pensaassa, että kukaan ei vain näe ja pääse surkuttelemaan epäonnistunutta luuseria.

Työttömän rinnalla konkurssin tehnyt yrittäjä on vielä karmeammassa asemassa. Loppuiän joutuu maksamaan niitä velkoja, joita peritään pienimmistäkin tuloista ja eläkkeistä. Puoliso lähtee, lapset vieraantuvat ja viina alkaa maistua...

Näinhän se menee. Vai meneekö se?

Iloitse, elät vain kerran!

Ole siinä nyt sitten iloinen, jos on joutunut irtisanotuksi ja uutta työtä ei löydy, ei sitten millään. Miten tehdä kun kotia ei pysty pian maksamaan, rahat eivät riitä mihinkään?

Tietenkin voi yrittää iloita kaikesta mikä on hyvin – lapset ovat terveitä, ulkona laulaa jo talitintti, meillä on ollut jotakin ruokaa sentään joka päivä, oma terveys on hyvä. Ei kai raha niin tärkeää ole, kun on rakkautta sydämessä? Ei kai sitä rahaa voi aina vaan ajatella? Juu, en minäkään rahaa niin kamalasti silloin ajatellut kun oli töitä ja elämässä saattoi keskittyä kaikenlaisen muun asian ajatteluun. Nyt ei ole työtä ja rahaa on tosi nihkeästi; tulee ajateltua rahaa ja sen puutetta ehkä noin 259 kertaa päivässä, jos se edes riittää. Vaikea laskea tuotakaan – mutta, juu, ajattelen rahaa enemmän kuin nyt vaikka, tjaa seksiä. Eihän tässä nyt ole sille oikein mahiksiakaan. Kuka nyt köyhää naista... No joo, antaa olla. Rahaa siis mietin. Köyhä, näkymätön nainen  täällä jossain, lumisohjon takana. Pelkään pärjäämistä, kuin pieni elän. Vapisen ja stressaan...

Valoja pimeydessä. Sammutetaanko joka toinen
lamppu? Säästetään energiaa, ei tuhlata.

Ohjeita positiiviseen elämään, please!

Miksi kukaan ei kerro, miten saada se köyhempi elämä onnistumaan jos on velkaa ja kukaan ei nyt osta sitä kotia josta pitäisi kustannusten takia pois muuttaa. Eivät pankit tai asunnonmyyjät lähde omistaan leikkaamaan, että suomalaiset saisivat katsoa elämää iloisemmin mielin!

Miksi ei saisi olla negatiivinen? Mie haluun olla surkee!

Uutisoinnilla tietenkin pedataan ihmisiä nyt vielä huonompiin aikoihin. Kohta vielä saadaan telkkarin kautta sirkushuvia kun olympialaiset sitä meille suovat, Putous-ohjelma naurattaa ja laihdutuskuurit jaksavat vielä vuoden alussa hiukan kiinnostaa. Mutta sitten alkavat oikeat laihdutustalkoot, odottakaas vaan! Tulee vaalit, ensin yhdet ja kohta toiset. Tulee poliittisia puheita ja poliitikot laittavat tuulemaan, ennustelevat sitä ja tätä vyön kiristyksen saralla.  

EU-vaalit vievät epäonnisesta maastamme parhaat päältä hoitamaan Euroopan asioita. Me katsomme uutiskuvista kuinka Ukraina hajoaa, Syyria palaa ja Kreikka ei pääse jaloilleen. Italiaan saapuu laivalasteittain vielä epäonnisempia ihmisiä etsimään onnellisempaa elämää rikkaasta Euroopasta.

Mistä rikkaasta, kysyy suomalainen. Otettaisiinko tänne köyhiä kehitysmaan ihmisiä tekemään työtä, autettaisiin heitä parempaan elämään? Voi maailmaa – kellä onkaan nyt helppoa?

Toisaalta: Pitääkö elämässä olla helppoa? Ei kai sitä kukaan oikeasti ole meille luvannut!