Kesäaika alkoi. Köyhyys panee miettimään syntyjä syviä.

No niin, nyt meillä on taas  kesäaika. Ikkunasta näkyy luminen kevättalven maisema, ei kesästä tietoakaan. Mutta onhan päivä jo yötä pidempi!

En kyllä mitenkään käsitä, miksi tästä omituisesta kellojen vääntelystä ei voi irrottautua - mutta näin siis vaan elellään. Melkein koko Eurooppa on mukana tässä kellojen siirtelyssä, siksi myös Suomi. Eihän tuo ehkä iso asia ole . mutta mikä järki siinä on, oikeasti?

Aamulla täällä metsässä katselimme koiran kanssa kesäaikaa. Lumi sulaa!

Maailmanmeno kiinnostaa. Mistä saisi oikeaa tietoa?
Tekisi mieli lukea lehteä, siis sanomalehteä ja asialehteä kuten Suomen Kuvalehteä. Tuollainen halu tulee aina aika ajoin - en kyllä raaski lehteä ostaa ja mietinkin, mihin sen voisi mennä lukemaan...Hmm. Kirjastoon, huomenna.

Kevään valo saa lehdet puhkeamaan

Kaikenlaista tapahtuu koko ajan ja nettiuutisten varassa elellessä saa vain otsikot ja skandaali-uutiset luettavaksi.Onhan tietenkin radio ja TV. Lukeminen on vain jotenkin... kivempi tapa. Kunnon analyysi joistain asioista tekisi hyvää, aina välillä. Niinkuin nyt, kun maailmassa tapahtuu niin paljon ja omituisen itsekkäitä johtajia tuntuu olevan joka toisessa maassa - enemmän ja vähemmän despootteja ja diktaattoreita.

Ei, en kaipaa lisää kohujuttuja Trumpista tai hänen tviittailuistaan; ne uutiset näkyvät jokaisella nettisivustolla. Mutta nyt kun maailmalla tuntuu tapahtuvan kaikenlaista outoa, huolestuttavaa ja kummallista, olisi hyvä lukea vähän taustoja ja analyyseja. Erdogan, Putin, Filippiinit, Puola, Valko-Venäjä. EU, Ranskan ja Saksan vaalit, Britit ja Hong Kongin äänestys. Merkel. Ja onhan meillä omatkin vaalit kohta - sote kyllä etoo jo sananakin. Ja puolueiden samat lauseet joka kerta; kun vaalit on ohi, kaikki jää kuitenkin ennalleen.

Kukaan ei osaa sanoa sotesta mitään järkeenkäypää. Kukaan ei ylipäätään sano mitään oikeaa ja konkreettista mitä tuleman pitää - puolueet lupaavat entistä löysemmin sitä ja tuota, haukkuvat toisiaan. Ihan kun ne eivät ottaisi näitä vaaleja ollenkaan tosissaan.

Köyhyys ja elämän näköalattomuus. Se rassaa. Paljon
Harmittaa, kun olen tällainen köyhä. Ei ole varaa  oikein mihinkään, eikä tietenkään lehtiin tai muihin huvituksiin. Mutta tietenkin olen iloinen, että meillä on vielä tämä koti, ruokaa ja saan tässä paukuttaa tietokonetta. Ei saanut mummi ja vaari aikoinaan, menneet sukupolvet! No joo - silloin ei ollut tietokoneita, mutta  radio ja televisio heillä kyllä oli, puhelinkin oli kamarin keinutuolin vieressä. Ruokaa haettiin huonoina aikoina järvestä kalana ja kellarista perunaa,puolukkaa ja juureksia, aitasta viljaa. Ei ollut paljoa mistä ottaa - tuvassa sentään oli lämmin kun  poltti kesällä omasta metsästä tehtyjä halkoja. Säästeliäästi toki, tietenkin. Lihaa syötiin vähän, viljaa ja perunaa enemmän, kaikki itse tehtiin.

Kanarisottoa. Kiitos ruuasta, olen kiitollinen
kun sitä on vielä joka päivälle riittänyt.

Itse teen ruuat toki nytkin, mutta kaupasta haen tarvikkeet. Kun raha loppuu, en hae mistään - aittaa ei ole, ei kellaria. Mutta on lämpöä huoneissa, ihan hyvä tässä on - varmasti ihan luksusta, verrattuna muutaman vuosikymmenen takaiseen elämään tässä maassa, kaltaisillani.

En ollut itse vähävarainen muutama vuosi sitten. Oli perhe ja kaikki kunnossa. Sitten kohta ei enää ollut. Pudotus on aika huima kun on ollut työssäkäyvä äiti, vierellä puoliso ja lapset, tunne, että kaikki on hienosti. Talous oli kunnossa, nätti koti ja kaikenlaista ostettiin kun tarvittiin. Käytiin lomamatkoilla, koko perhe. Sitten hävisi nopeaan tahtiin työ, puoliso, palkka, ystävät....Epätoivo tuli toivon tilalle, kun kaikki vaikutti rapisevan alas, pois.

Niin on käynyt monelle muullekin; elämä on sellaista.

Neulominen on melkein pakkomielle. Sen voisi lopettaa - tai neuloa vaikka
jotain muuta. Vaikka kevättakki, lampunvarjostin????

Putoaminen sattuu, kestää kauan siitä töyssystä selvitä. Helposti jää haikailemaan vanhaa, ikävöimään. Vaikka tietää, että se ei koskaan palaa. Joskus kaipaan niitä vanhoja, hyviä aikoja niin, että mahaan koskee. Ne vain pitää haudata jonnekin pois - exä hehkuttaa uutta onneaan ja rakkauttaan somessa ja minä hullu käyn lukemassa niitä päivityksiä!

Lehteä ei siis ole luettavaksi - mutta se ei ole iso asia! Tuli todistettua sekin tässä siis! Ilman lehtiäkin voi elää. Ja onhan kirjat olemassa!

Earth Hour, eilen.
Sammuttelin valoja

Uutta päin, uusi elämä: miten?
Luin jostain lehdestä (Kirjastossa niitä on, vaikka mitä!) muutoksesta. Siis elämänmuutoksesta ja kuinka pitää uskaltaa. Uskaltaa jättää kaikki vanha ja mennä uutta päin.

Yritän miettiä, pääni puhki mietin, miten tekisin - mitä uutta päin uskaltaisin  lähteä kulkemaan! Ottaisin teinin, kissan ja koiran ja painuisin maailmalle. Mutta miten - voi miten? Olen jo alkanut uskoa, hiljalleen, että työtä ei meikäläinen normaaliin tapaan saa. Ainakaan Suomesta. Silti pitäisi saada asiat hoidettua niin, että emme ole kodittomia ja hunningolla pian. Yritän keksiä keinon, todella yritän! Muuttoa Ruotsiin olen miettinyt - mutta eihän sinnekään voi tuosta noin vain mennä, ei kai minnekään voi.... Aivot eivät ole vielä kertoneet, miten voisi tehdä.

Kyllä se kohta tulee, valaistus, tässä asiassa. Varmasti... Vai?

Työtä siivoamalla metsää. Susanna Kosken ehdotuksen ruodintaa

Tämä näkymä autosta metsään ei kaipaa työntekijää. Kaunis sellaisenaan.

Katsoin joku aika sitten television A-studion keskustelun jossa Kokoomuksen Susanna Koski keskusteli työttömyydestä ja työnsaannista studion pöydän äärellä jossa perinteisesti istuu kaksi henkilöä pöydän kummallakin puolella - vastakkaiset mielipiteet, juontaja keskellä - näinhän tämä ohjelma on suunniteltu. Tämä syyskuun lopulla tullut ohjelma on jäänyt mieleeni; en tiedä miksi se  tupsahtaa Susannan itsevarmalla ilmeellä ja sinällään älyttömällä kommentilla mieleen tämän tästä. Olen tietenkin samaa mieltä siitä, että maailma on tekemätöntä työtä täynnä - mutta tämän poliitikon ylimielinen kommentti tyyliin "menkää raivaamaan metsää jos muuta työtä ei löydy" rassaa. Rassaa, koska itsekin olen työtön - vaikka en nuori olekaan.

Keskustelu oli sinällään tyypillinen poliitikon ja "asianomaisen" eli tässä tapauksessa työttömän nuoren väliseksi tehty keskustelu. Studioon oli pyydetty nuori ja sanavalmis henkilö joka on työtön eikä ole löytänyt työtä vaikka on sitä kovasti etsinyt. Poliitikko oli tyylikkäänä ja edustavana oman viiteryhmänsä edustajana studiossa; poliitikolle "pääsy" asia-ohjelmaan keskustelemaan ajankohtaisesta asiasta on kullanarvoinen jutut poliitikon uran, näkyvyyden ja jatkomahdollisuuksien kannalta. Räväköitä mielipiteitä tältä poliitikolta on saatu - ja saadaan varmasti jatkossakin.

- Missä tahansa liikkuu ja katsoo ympärilleen, niin voi nähdä tekemätöntä työtä, mitä joku voisi tehdä. Riittää kun istuu autoon tai junaan ja katsoo metsään, kansanedustaja Koski loihe lausumaan.

- Ai risusavottaa? Kysyi Lauri Ihalainen pöydän toiselta puolelta

- Ei nyt ehkä siinä klassisessa mielessä, vastasi Koski.

Juontaja jan Andersson tiedusteli tässä vaiheessa, mitä Koski tarkoitti kommentillaan.

- Onhan siellä metsää hoidettavana vaikka millä mitalla. Metsänhoito on ihan kunniallista työtä. Vastasi Koski ja toi mieleen 30-luvun ruustinnan joka pitsimekossaan salissa istuessaan, kahvikuppi sormissaan osasi neuvoa kuinka torpparin perhe saisi enemmän ruokaa ja lämpöä suurelle perheelleen.

Haastatelu vaikutti omituiselta. Kosken kommentti tuli aivan tyhjästä - hän ei kertonut, miten sinne metsään voisi mennä hommiin, näyttipä metsä miltä hyvänsä. iso osa Suomen metsistä on valtion omistuksessa mutta osa yksityisellä, osa seurakunnilla. Pitäisikö nuorten rynnätä ominen vesureineen ja metsurin varusteineen nyt metsään raivaamaan? Ei kai sentään!

Tietenkin ihmisen pitäisi tehdä töitä ja selvitä palkallaan, maksaa veroja ja kasvattaa maan hyvinvointi - kuluttaa mahdollisimman paljon rahaa jotta tämä niin sanottu hyvinvointi vain kasvaisi. Tämä on fraasi johon moni uskoo ja joka on monen poliitikon puheiden taustalla.

Työtä nyt vain on oikeasti vaikea saada - vaikka lusmujakin ehkä on, heistä ainakin paljon puhutaan,

Palkaton työ on se ilmiö, jonka kanssa itse olen joutunut taistelemaan viimeiset vuodet. Työtä tarjotaan jatkuvasti - mutta ilman palkkaa. Menin taas sellaiseen paikkaan - että olisi jotakin tekemistä. Palkkaa ei tipu - mutta tällainen systeemi ei ole reilu. Moni poliitikko kannattaa tällaista koska se sopii esimerkiksi yrityksille hyvin; onhan hyvä työnantajalle, jos palkkaa ei tarvitse maksaa. Menee yski iso kuluerä pois - sellainen , josta kaikki koko ajan valittavat.Reilua ei ole, että yksi saa palkkkaa ja erilaisia etuja työpaikkalounaasta liikuntaseteleihin ja työterveyshoitoon, toinen tlee eväät kassissa töihin eikä saa muuta kuin ehkä kupin kahvia.

Yritykset luottavat, että työntekijä elää työttömyyskorvauksella ihan kivasti.

Mietin ja pohdin, onko Susanna Koski ja Kokoomus sitä mieltä, että nuoret voivat sännätä metsiin siivoamaan risuja ja ehkä tekemään isompaakin metsän raivausta - ja kuka siinä olisi ohjaamassa?

Saisiko kukaan heistä palkkaa? Ehkä ohjaaja - mutta entä nuoret? Ehkä tämä työ olisi sellaista, josta maksettaisiin se kuuden euron työpalkka? Mutta onhan sekin tietenkin parempi kuin ei mitään - ja vakuutus varmaan kuuluu kokonaisuuteen.

Tänne ei saa mennä vesurin kanssa!

Olen itse tehnyt metsätöitä suvun metsissä ja voin kertoa, että se ei ole ihan joka jampan työtä. Se on oikeasti raakaa työtä - pitää osata käyttää vesurista lähtien erilaisia työvälineitä, pitää painavia suojavarustuksia päällä ja hilata, nostaa työntää ja kaataa painavia puita, kulkea umpinaisissa ryteiköissä jne. Joskus voi jopa käärme luikerrella jalan ympärille!

Itse teen työtäni toimiston pöydän ääressä, tietokoneen ja puhelimen (oman) kanssa. Myyn ja teen koneella erilaista materiaalia, tapaan asiakkaita ja teen ylipäätään suhteellisen tylsää hommaa. En pääse metsään. Liekö tämä kunniallista työtä - en tiedä. Enkä viitsi Koskelta asiaa edes tiedustella. On varmasti sitä mieltä, että minun on oltava iloinen, kun joku huolii minut istumaan toimistoonsa!

Elämä se on niin hassua vaan. Tilulilu tilulililii...

Rahasta ja sen puutteesta

Hesarissa oli eilen juttu tuloista ja niiden periytymisestä.
Voi omat lapsiraukkani, jos tuohon on uskominen 

Raha, tulot ja talouden hoito on kova sana nyt kaikissa mahdollisissa medioissa - ajankohtaisissa keskustelu-ohjelmissa, sanomalehdissä ja muissakin aviiseissa. Asia on ajankohtainen, monelle meistä - henkilökohtaisesti ja koko Suomelle. Rahaa on joillakin, toisilla taas ei. Se nyt toisaalta on faktaa ihan aina - mutta nyt tälläkin alueella tapahtuu liikehdintää - myös hallituksen erilaisten linjausten takia. Sanotaan, että köyhiä ja työttömiä rangaisataan - he jotka eivät kuulu noihin ryhmiin, ovat tietenkin eri mieltä. Näinhän keskustelu usein menee - perimmiltään on aina kyse omasta edusta ja siitä, mitä kullekin kuuluu antaa ja saada.

Luin juuri lehtijutun, jonka mukaan suomalaisilla on todella paljon rahaa käyttötileillään. Suomalaiset myös ottivat paljon asuntolainaa kesällä - heinäkuussa 1.4 miljardilla ja kesäkuussa sitäkin enemmän.

Onhan se kiva, että monilla on rahaa säästettäväksi ja investoitavaksi! Itsellä ei ole - mutta monilla suomalaisilla menee hyvin ja sehän on hyvä, varmasti he ansaitsevat sen.

Tämmöisen asian unohtaa kun piileksii täällä omassa pienessä poterossaan. Ihminen tulee helposti sellaiseksi, että kuvittelee elämän olevan muillakin sellaista, minkälaista elämää itse elää!

Ihminen näkee kaltaisiaan ympärillään
Muistan, kun olin raskaan - silloin tuli kaupungilla, kulkuneuvoissa ja työpaikalla vastaa valtavasti raskaana olevia naisia! Vähän ajan päästä, pienen vauvan kanssa kulkiessa näin armeijoittain lastenvaunuja työntäviä äitejä! Aivan kuin koko maailma olisi ollut lapsia saamassa samaan aikaan! Nyt huomaan, että maailmassa on valtavan paljon koiria - onhan minulle itsellänikin koira joten huomaan muut koirat nyt helpommin kuin silloin kun koiraa ei ollut.

Työttömänä ja rahattomana huomaan lehdistä juttuja, jotka kertovat työttömyydestä, vähä-osaisuudesta ja selviytymisestä. Ennen en tätä asiaa niin miettinyt - nyt ei ole oikein vaihtoehtoja - ja sitten luen vielä paljon asiasta. Näen myös köyhiä ja osattomia paljon kaduilla ja esimerkiksi kirjastoissa. Köyhyys ja varattomuus on itselle tällä hetkellä normaalia joten sitä luulee sen olevan sitä muillekin vastaantulijoille tai kanssa-ihmisille. No eihän se tietenkään ole!

Sijoita lapsilisät oikein!
Sain sydämen tykytystä jälleen kun seurasin uutisointia siitä, kuinka lapsilisät tulisi asiantuntijoiden mukaan sijoittaa: "Lapsilisää maksetaan ensimmäisestä lapsesta vajaat 96 euroa kuukaudessa eli siihen mennessä, kun lapsi täyttää 17 vuotta, rahaa on voinut kertyä yli yhdeksäntoista tuhatta euroa. Talousasiantuntija Martin Paasi Nordnetistä väittää, että lapsilisä kannattaisi sijoittaa."

"Yle Uutiset 31.08.2016: "Eiköhän meiltä kaikilta löydy 15 euroa kuussa" – Rahastoasiantuntija kannustaa sijoittamaan lapsilisät tai edes osan niistä. Näin varmasti on monella - ja miksi ei, sijoita rahat lapsen tulevaisuuteen jos voit - tai vaikka kielikurssiin tai mihin hyödylliseen nyt vain.

Itse odotan lapsilisän tuloa kieli pitkällä joka kuukausi - ostan sillä ruokaa ja maksan laskuja. Raha menee ilman korvamerkintää menoihin jotka on pakko hoitaa. Teenkö väärin - sama tuo! En muuten voi, saakeli sentään!

Kyllähän jokaiselle aina muutama kymppi ylimääräistä on taskuissa pyörimässä
Samantyyppistä kommentointia tyyliin "Kyllähän jokaiselle nyt sen verran rahaa on" kuulee aika ajoin. Viimeksi ollessani jossain työttömien tilaisuudessa ja joku ihmetteli, kuinka LinkedIn -profiilin maksullisiin osioihin pitää suhtautua; kannattaako maksaa. Asiantuntija tokaisi, että kokeile, hyvä ihminen. "Eihän se paljoa maksa, alle kolmekymppiä kuussa. Meiltä jokaiselta menee tuollainen summa ihan huomaamatta mihin vaan - kannattaa laittaa se vaikka  oman netin ja omien kanavien kehittämiseen. reilu kaksi kymppiä kuussa on kuitenkin alle kolmesataa vuodessa. Mitä se on, ei yhtään mitään?"

Tunnen itseni aina jotenkin epäonnistuneeksi, kun en voi noin toimia. Miten ihmeessä ihmiset saavat elettyä niin, että muutaman kympin pikku-summat ovat rahaa joka huomaamatta valuu sormista - ja elämä vaan rullaa hienosti eteenpäin.

On ihan syvältä olla tällainen köyhä paskianen! Katkerako olen? No juu, alan todella olla!

Katkeruus ei auta. Yritän karistaa tämän mielialan pois. Ja hyvähän se on, että niin monet voivat satsata lapsiinsa näin hyvin. Onhan olemassa ihmisiä, jotka ovat ponnistaneet huonoista kasvuoloista, myös hyvään aikuisuuteen. Ja meillä ei sentään ole rahapulan ja materiaalisen puutteen ohella onneksi sairauksia tai päihteitä riesana - ainakaan juuri nyt!

Lienee paras lopettaa kirjoittaminen nyt. Jos lähtis vaikka kävelylle!

Ehdottavat palkatonta harjoittelua, kele

Työnhakijan työpiste, kotoisasti keittiön pöydän ääressä...

Työnhakua kuuluu tähänkin, niinkuin muihinkin päiviin. Työttömän työtä on työn haku - siitä palkka on työttömyysavustus. Laitoin pari työnhaku-kirjettä eteenpäin hetki sitten; haen nyt hommia, joita osaan tehdä ja joita olen tehnyt nuorena. Katsotaan, miten käy. Oman alan työtä johon kokemusta on, ei tunnu pääsevän.

Kymmeniä työpaikkoja olen hakenut kevään jälkeen. Piilotyöpaikatkin yritän kaivaa esiin - vielä ei ole tärpännyt. 70 prosenttia henkilöistä, jotka työllistyvät, saa paikan jota ei ole ilmoitettu missään. Pitäisi nyt vaan löytää sellainen!

Työnhaku-opastajani jonka TE-toimisto minulle pestasi katsomaan työnhakuni perään, laittoi meiliä ja kertoi, että minun alallani viestinnässä on hyvin vaikea saada töitä jollei ole nuori - siis noin 30-vuotias tai ainakin alle 40. Hän kehotti minua hakeutumaan henkilökohtaiseksi avustajaksi jollekin vammaiselle ihmiselle - näitä tehtäviä on paljon avoinna joko kokopäiväiseen tai osa-aikaiseen työhön. Palkka on noin 9 - 9,70 euroa tunnilta. En vielä vastannut meiliin koska pidän ehdotusta aika outona. Olen ikäni ollut kaupallisella alalla ja vaikka olenkin kolmen lapsen äiti ja hoitanut heidät kaikki aikuisiuuteen - nuorin tosin on vielä kotona - niin en koe, että tuosta noin vaan voisin lähteä hoitamaan vammaista ihmistä ja täyttää hänen toiveensa. Hoitoalasta en tiedä mitään, semminkään kun emme lasteni kanssa ole juurikaan edes sairastaneet joten kaikki terveyspalvelut ovat itselleni uppo-outoja.

Olen muutenkin huomannut, että työttömiä pyritään vähän alalta kuin alalta työntämään sosiaalipuolen hoitohommiin. Mikäs siinä, jos ala tuntuu omalta - itselleni se ei tunnu ollenkaan omalta. Nyt työttömänä ollessa ei tietenkään pitäisi kieltäytyä vaan ottaa ilolla vastaan homma kuin homma. Muuten on laiska luuseri ja sohvalla makoileva valtion elätti - ja mitä muuta nyt meistä sanotaankaan.

Näin iloisia ilmeitä työkokeiluun liittyen on TE:n virallisilla sivuilla.
Työkokeilu on iloinen asia, niinhän?

Minulle ehdotettiin myös työkokeilua. Eli menisin palkattomaksi harjoittelijaksi johonkin yritykseen. Olen ollut työelämässä yli 30 vuotta ja saanut hyvät arvostelut, ollut pidetty työntekijä - nyt sitten menisin harjoittelemaan työntekoa ikään kuin en tietäisi mitä työnteko on!

Näin kertoo opastajani:
Yksi vaihtoehto on myös työkokeilu. Eli noin 3 (max.6kk)kuukauden palkaton ”harjoittelu” oman alan töissä. Pääset näyttämään mitä osaat ja pääset oman alan yritykseen, vaikkakin on valitettavasti palkaton.

Tämä on mielestäni se kaikkein paskin vaihtoehto kaikista; olen jo ollut neljässä eri yrityksessä kussakin puoli vuotta palkattomana työntekijänä sillä ajatuksella, että kyllä se yritys aina ahkeran ja hyvän työntekijän palkkaa. Mutta eihän se tietenkään palkkaa vaan ottaa seuraavaksi aina uuden työttömän ilmaiseksi. Kyllä työnantaja osaa omat kulunsa minimoida - ja jos työvoimaa saa ilmaiseksi ja vieläpä sellaista, joka tekee niska limassa hommia koska toivoo saavansa jäädä palkkatyöhön - on se työnantajan kannalta tietenkin upea lahja. Hyvä työntekijä joka puurtaa palkatta on varmasti työnantajan unelma. Kun puolen vuoden kokeilu on ohi, otetaan seuraava sisälle.

Kaipuu ulkomaille senkun kasvaa. Olisipa hyvä Suomelle, jos yksi luuseri lapsineen lähtee pois!

Käsitöitä neulalla, koneella ja puikoilla. Työttömyyspohdintoja

Tuleva penaali - toivottavasti. Kangas ja vetskari ainakin hyvää laatua.
Ompelu vain puuttuu...

Nuorella alkaa koulu jälleen tällä viikolla. Sinne pitää hankkia sitä sun tätä, ihan pakko saada... Reppu, mieluusti Fjällräven. Se maksaa piirun vaille satasen, hitsi vie! Kalenteri. Uusi penaali joka on tilattu äidiltä. Kangas ja vetoketju käytiin jo ostamassa kangaskaupasta parisen viikkoa sitten. Pussukka ei ole vielä valmis; tämän vuorokauden puolella sen pitää syntyä! Tällä äidillä on nyt aika lailla rimakauhua pussukan ompelun kanssa: kangas on paksua gobeliinia ja omat vetoketjun ompelutaidot ovat ruostuneet - sen tästä asiasta muistan, että siistin vetoketjun aikaan saaminen on haastavaa.

Uuuh. Kohta aloitan! Ompelukone on jo esillä...

Sen sijaan olen neuloskellut - tänään sekä jo parina aikaisempana päivänä, monta vuotta vanhaa, kesken jäänyttä neuletta. Aloitin puseron kun olin ostanut edullisia alennus-lankoja, eurolla kappale (hinta on vielä näkyvillä vyyhdeissä). Langat ovat  aloituksen jälkeen majailleet ja vieneet tilaa vuosien ajan pahvilaatikoissa joita on monta. Niissä on lankoja ja useampi keskeneräinen neule.... Pari viikkoa sitten sain valmiiksi toisen kesken jääneen neuleen - tai oikeastaan ostetut langat joita ei oltu vielä ollenkaan aloitettu. Sain neulepuseron tehtyä ja siihen myös kaulaliinan koska lankaa jäi sen verran jäljelle. Ihan kiva, tuli ihka käyttökelpoinen neule syksyyn! Tai no, ehkä niillä ei täällä kotona juurikaan mitään tee - mutta ehkäpä saan työpaikan,  jossa sitä voi pitää!

Lanka on  vaaleaa jossa paksuja mullukoita ja kimalletta

Nyt sitten tämä keltainen, kultakimalletta sisältävä neule. Sitten sieltä laatikoista löytyy vielä vihreä neule jonka aloitin viime talvena. Pari vuotta vanha kuparinruskea on myös odottamassa tekijäänsä- Ja onhan siellä vielä myös parit kirjosukat ja lapaset....

Työttömyydestä taas sananen
Yritän saada ylläpidettyä innon keskeneräisten asioiden loppuun saattamisessa. Aikaa pitäisi olla   kun työtä ei näy taivaanrannassa. Työstä puheen ollen voi ihmetellä taas poliitikkojen puheita, joista kuultaa läpi ajatus, että työtön ei ottaisi vastaan työtä kun sitä hänelle tarjotaan. Huokausten huokaus. Pitäisiköhän mennä valtiovarainministeri Petteri Orpolle ja muillekin päättäjille selittämään, että olen hakenut satoja työpaikkoja enkä niistä mitään vielä saanut - kukaan ei ole mitään ikinä tarjonnut eikä työvoimatoimisto ole tipan vertaa kiinnostunut minusta - edes pyydettäessä ei sieltä keskusteluaikaa saa. hain männä viikolla työvoimakoulutukseen mutta sain hylkäävän lausunnon heti paluupostissa. Ihan oikeassa postissa vielä; paperiposti on tuossa antiikkisessa byroossa vieläkin käytössä.

No tuskinpa tilanteen oikea laita ketään kiinnostaa; tuntuu, että politiikka on kaikilta osin pelkkää mielikuvan luontia, vailla oikealla tavalla asioihin puuttumista. Mielikuvat ohjaavat - niin myös muualla maailmassa. Maailman menoa kun seuraa median kautta, huomaa vaikkapa Turkin, Venäjän toimia ja USA:n presidenttipeliä seuratessa, miten mielikuvien luonti saa aikaan ihmeellisiä asioita - vaikka sanotut asiat olisivat kuinka päättömiä ja uskomattomia, silti ne toteutetaan ja ihmismassat hurraavat niille.

Olen tässä vuosien saatossa nähnyt kuinka käsittämättömän ammattitaidoton ja onneton on tuo TE-toimisto, valtion virasto joka maksaa meille veronmaksajille maltaita. Siellä on vanhahkoa porukkaa töissä joilla ei tunnu olevan työmarkkinoista tietoa kuin ohuiksi pitimiksi, huono käsitys tämän päivän työelämästä ja digitaalisuudesta ei juuri hajua; usein siellä käydessäni tunnen, että itselläni on paljon enemmän tietoa  avoimista paikoista, yrityksistä ja työnhausta. Verenpaine nousee korkeuksiin, kun ajattelenkin tuota paikkaa. Rauhaisan uneliaassa ilmapiirissä siellä istutaan ja liikutaan kuin hiipien. Toimisto on jämähtänyt jonnekin 70- 80-luvuille. Ihme, että siellä  ei lapiohommia suoraan ehdotella kaikille.

Rahkasammal. Luonnon kokolattiamatto. 

Kuuman kesän mietteitä

Vadelman varret pari päivää sitten hakkuuaukiolla. Herkkua kaikille kerättäväksi!

Heipä hei, täällä taas ollaan. Kokeilen, osaanko vielä kirjoitella. Aikaa on kulunut edellisestä postauksesta paljon. Elämä on jotenkin pysähtynyt; ei ole kiva toistaa itseään. En ole saanut aikaiseksi kirjoitella.

Nyt on kuitenkin kesä ja ihana aika - myös tällaiselle syrjäytyneelle ihmiselle! Aurinko paistaa, on ihanan lämmin ja suloista. Ruuaksi riittää luonnon antimet sienistä marjoihin. Sienikastike perunoilla, jälkiruuaksi mustikoita, vadelmia ja vaapukoita suoraan pellon pientareilta, hakkuuaukeilta ja mäntymetsistä!

Hilloa syntymässä: 2 kiloa marjaa siinä hillostuu.

Olen tosiaan elänyt hiljaiseloa. Raha on tosi tiukilla eikä se riitä oikein muuhun kuin asumiskuluihin ja kaikkein halvimpaan ruokaan - ihan niihin vanhan päivämäärän alennus-paketteihin ja perunoihin, puuro-ryyneihin ja sen sellaiseen. Itse kyllä selviää, mutta vielä kotona asuvan lapsen kannalta tilanne on kurja.

Sininen taivas ja järven selkä. Lämmintä on ja ihanaa!

Mutta enpä nyt valittele tässä taas! Metsä on kutsunut yhtä suurta faniaan viime aikoina ja olenkin viettänyt tunteja ja taas tunteja metsän siimeksessä - nauttien metsän tunnelmasta ja siellä kävellen mutta myös keräten sieniä ja marjoja. Pakastin hajosi alkukesästä joten en voi pakastaa marjoja vaan ne pitää keittää hilloksi ja mehuksi kaikki. Jääkaappi on jo täynnä joten säilötyt tuotokset on säilytettävä ihan huoneenlämmössä. Saa nähdä, kuinka kauan säilyvät - omenakausi on vielä tuloillaan ja toivoisin saavani paljon omenasosetta! Puolukka sitten vielä sen jälkeen.... Kaikenlaista ongelmaa ihmiselle kehkeytyy kun ei ole säilytystiloja.

Mustikkahilloa neljästä marjakilosta. Puuron ja viilin parantajia!

Tänä kesänä tulee paljon satoa. mansikkasato meni nopsaan - monet jäivät kuulemma ihan ilman. Itsekin jäin ilman; omalla tai suvun puutarhoissa ei kasva nykyisin mansikkaa enkä sitä voinut ostaakaan. Mutta vadelmaa on onneksi nyt tosi paljon hakkuualueilla ja missä nyt vaapukkaa kasvaakaan. Yhtä hyvää on kuin mansikka - vaikka mansikkamehu ja -hillo nyt toki ovat herkkuja vailla vertaa - tai mansikkakakku, -smoothie tai nektari... No, jos hyvin käy, tulee uusia kesiä jolloin voi korjata oman, henkilökohtaisen mansikkavajeen. Kun vähän paastoaa, sen paremmalta se maistuu sitten ;-)

Sieniä kuulemma on paljon tänä vuonna. Itse olen löytänyt muutaman litran kantarelleja ja muutaman herkkutatin. Ei kamalasti - mutta ehtiihän niitä vielä! Tatti pitäisi löytää justiinsa oikean kokoisena. Se menee tosi nopsaan huonoksi ja kaikenlaiset hyönteiset kaivertavat siihen käytäviä, etanat kiinnittyvät. Kuvan keskimmäinen oli aikalailla täydellinen yksilö jonka näin kuusimetsän pienellä polulla. Sanoin ääneen "OI" kun sen näin, kauniin tatin jonka reunaa kiertää ikään kuin ohut vaalea raita.

Tämä tänään. Huomenna on ohjelmassa kaikenlaista talouteen ja rahaan liittyvää. Sitten pitäisi päättää, menenkö jälleen vapaaehtoistyöhön. Luultavasti menen vaikka mietityttää, kuinka pääsen kulkemaan paikanpäälle ilman rahaa. Asia selvinnee jotenkin. Tai sitten en vaan mene! Pari työnhakuilmoitusta täytyy myös kirjoittaa.

Ruuan halpuutuksesta vuoden markkinointiteko?

Prisman hedelmätiski. Ei ole halpuutettu täällä, ei tokikaan

"Salaattia ostetaan jos rahaa jää" luettiin television ruoka-keskustelussa sinne lähetetty viesti. Ruokakeskustelu puhuttaa - S-ketjun markkinointitemppu jolla ne saivat muutaman kymmenen tuotteen hinnanalennuksen Prismoissa koko viikon suureksi uutiseksi. Nyt jopa koko A-studio puhuu aiheesta ruuan hinta. Keksivät vielä uuden sanankin: halpuuttaminen. Tuleekohan tuosta vuoden uus-sana? Yksi vuoden markkinointitekoja tämä ainakin on, sen voi sanoa. Kuinka moni saa oman markkinointikampanjansa pääuutiseksi ja koko median puhumaan asiasta viikon ajaksi - tai vielä pidempää`?

Voihan siitä puhua, niinkuin mistä muustakin. Ei se ruoka puhumalla halpene ja jos yksi kauppaketjun osa laskee muutaman tuotteen hinnan, ei onni siitä urkene... Oltermanni ei tule jatkossakaan nousemaan ostoskoriini vaikka juustosta tykkäänkin, ei myöskään ne limsat ja olut jotka laskettiin. Sininen maito kyllä, ja tietenkin reissumiehet. Molempia saa kyllä yjä halvemmalla Lidlistä - ja sieltä saa halvemmalla myös bihanneksia ja hedelmiä jotka suomalaisssa kaupoissa ovat liian kalliita minun perheelleni. Porkkanat ovat meillä narskutettavana, appesiineja myös on onneksi pystynyt vähön ostamaan viime aikoina. Jonkun mielestä ruoka on aina hintansa väärti - mutta surku vaan sitten, jos siihen ei rahaa ole.


Lounas tiistailta: pinaattikeittoa, kananmuna ja piirakka.
Lasi vettä. Reilun euron ateria.

Lamakautena saa työtömäksi ollut joka päivä olla onnellinen, jos on illalla hengissä ja oman kodin seinien sisällä. Tai siis, pankinhan nämä seinät ovat - mutta onnellinen saa siis olla, jos saa sisällä olla ja asua. Ja kun kotona vielä on lämmintä, valoisaa ja jotakin syötävää, niin perustarpeet on tyydytetty! Lapsikin ruokittu ja omassa huoneessaan saa puuhailla. Pääsemme suihkuunkin, meillä on pesuaineita. eläimetkin olemme pystyneet hoitamaan.

Ajattelen tosi paljon omia isovanhempia jotka saivat eläissään kokea todellista hätää sotien ja köyhyyden helmmoissa. Heillä oli oma tupa, talo maaseudulla joka lämpeni puuhellan avulla, ruoka siinä samassa tehtiin - ja ruokana ei tosiaan ollut lihaa joka päivä. Vaarin metsäsätämää jänistä ja kalastamaa kalaa sekä itse viljeltyä viljaa, perunaa ja juureksia syötiin.

Oltermanni-juuston halventaminen oli niin iso juttu S-ketjulle,
että kaupat asettelivat pahviset jätti-juustot asiasta kertomaan.
Markkinointia totisesti!

Siihen nähden nyt on hyvin. Ja jollei olisi asuntovelkaa, olisi meilläkin helpompaa - pankki vaan ei työtöntä hemmottele, velat on maksettava vaikka ikä olisi. Siis jos ei ole valtio nimeltä Kreikka joka ei ilmeisesti maksa takaisin velkojaan - ja minkäs me sille sitten voimme. Kreikkalaiset elävät eri taivaan alla - eikä heilläkään, tavallisilla ihjmisillä kai kamalan helppoa ole. Lämmintä on meitä enemmän, valoa ja sillä lailla helpompaa, ehkä....

Tein alkuviikosta ison kattilallisen hernekeittoa. Hyvää - mutta kun sitä on syönyt neljä päivää, alkaa jo tökkiä. Lihapullia syömme seuraavaksi. Teen niitä uunissa, samaan lämpöö laitan sitten sämpylät heti perään.

Viikonloppuna saadaan vielä jälkiruokiakin: tässä tulee sitruunavispipuuroa.
Hyvää! Ja edullista: pari euroa iso kulhollinen!

Menojen ja tulojen pitää olla balanssissa, se on selvä. Mutta ihminen joka joutuu työttömäksi kesken hyvän urapolun, saa kantaakseen usein hyvinä aikoina kerääntyneet velat - kun palkka tippuu pois ja usein samalla menee myös puoliso, ei kulutusjuhlista jää kuin haalea muisto elämään. Ja aika ankea arki. Pitäisi osata jotenkin  kääntää kurssi - kun vain osaisi!

Köyhyys kyykyttää. Ja se on tosi nöyryyttävää. Se kutistaa, supistaa elämän, se tekee yksinäiseksi, se stressaa. Häpeä ja pelko kulkevat vieressä kuin varjo: "Mitä jos..." Oma vika, sanovat monet. "Ottaisit tarjottua työtä vastaan, laiskuri." sanovat Suomen lukuisat Juhana Vartiaiset (Siitä miehestä en pidä; on olevinaan joku suurikin tietäjä ja asioiden ratkaisija mutta taitaa olla ihan tavallinen julkisuudenkipeä poliitikon-planttu vain) jotka haluavat Suomeen siirtolaisia tekemään työt, omat työttömät voisi varmasti kärrätä jonnekin autiolle saarelle pois oikeitten ihmisten silmistä.

Kun nyt joku edes kerran tarjoaisi työtä! Miten siitä koko ajan kirjoitetaan, että työttömät eivät ota vastaan tarjottua työtä, makaavat vain sohvalla? Olen oikein pyytänyt TE-toimistoa tarjoamaan jotain, ja vastaus on ollut, että ei se niin toimi; sieltä ei tarjota työtä. Siellä näytetään, mistä mahdollisia avoimia työpaikkoja voi hakea. Tätä eivät poliitikot ja vartiaiset tiedä - mutta puhuvat asiasta koko ajan.

Voi meitä kielteisiä suomalaisia

Tyypillinen suomalainen maisema

Kielteisyydestä moititaan nyt suomalaisia, pääministeriä myöten. Häpeästä ja ilottomasta elämänasenteesta meitä mollataan. Ei pitäisi olla noin negatiivinen, pitäisi ottaa haasteet vastaan ja nähdä elämä valoisammin. Liiallinen valittaminen ja marmatus on pahasta; pitäisi tottua pienempään ja nauttia siitä mitä on olemassa. Pitäisi olla iloinen elämän pienistä asioista!

Työllisyystilanne on huono, se vain huononee. YT:t ja irtisanomiset ovat jokapäiväistä uutisten aineistoa. Yritysten tulokset menevät alaspäin kuin se kuuluisa lehmän häntä (nousee kai sekin joskus ylös!); verot ja maksut nousevat aina vaan. Millä rahalla maksuja maksaa, kun palkkaa ei enää tule ja työttömyys-avustuksetkin ovat laskemaan päin?

Työttömyyskassoilla ei ole pian varaa elättää kaikkia työttömiä; maksuja pitää nostaa. Ja pahempi vielä; kun työttömyys on kestänyt tarpeeksi kauan, putoaa työtön todella pienelle peruspäivärahalle. Ja sillähän ei enää sitten maksella minkäänlaisia asuntolainoja tai muita lainoja joita on hyvinä vuosina, työelämässä ollessaan, on tullut otetuksi. Mitä tehdä, mistä rahat kun töitä ei saa? Näin miettii työtön, kuin piippu ohimoilla tuntuu tuntuu pankinjohtajan tumma hahmo. Mutta eipä näitä saisi surra ja fiilistellä väärin, kielteisellä mielellä: ei saa levittää huonoa ja kielteistä mielialaa. Pitää uskoa kaiken kääntyvän parempaan päin kun vaan yritämme.

Eliitin edustajaksi nimetty ryhmä työnantajia, poliitikkoja ja muita maan hyväosaisia pitää urputusta ja  marmatusta vääränä: "älkää valittako, tehkää jotakin tilanteenne hyväksi - tai hyväksykää tilanteenne!"

Nyt tehdään rakennemuutosta ja yritetään opettaa ihmisiä kurjenevaan tilanteeseen; yhteiskunta muuttuu, suomalaisten elämä samoin. Palvelut vähenevät, jokainen saa vastata itsestään ja elämästään jatkossa entistä pa!

Luistellaan eteenpäin, kyllä se siitä valkenee taas, ajan kanssa...

Häpeä, tuo salaa hiipivä syövyttävä tauti

Suomalainen pelkää epäonnistumisen tuomaa häpeää syvästi ja raskaasti, monista syistä. Työtön tuntee valtavaa häpeää työttömyydestään vaikka se ei ole hänen syynsä; taloudella nyt vain sattuu menemään huonosti ja silloin sanotaan irti ihmisiä. Silti syyn ottaa työtön ja kokee huonommuutta ja alemmuutta. Se, että työttömällä menee huonosti kun rahat loppuvat ja elämä muuttuu hetkessä valkoisesta mustaksi on elämänmuutoksista rankimpia. Oma tilanne vaikuttaa perheeseen, sukuun ja koko elämään;  kuva itsestä muuttuu toiseksi: et enää ole perheesi hyvin hoitava vanhempi, hyvä ja tulosta tekevä ja luotettava työntekijä. Sinut on potkittu pihalle, olet työtön. Siis luuseri, huono ihminen. Naapureitaka pitää karttaa, roskiksella ei ole kiva kohdata joten siellä on hyvä käydä öisin.  Paremoi olla yksin kuin vastata ihmisten uteluihin kuulumisista. Sukulaisille ei viitsi soittaa - ylipäätään on pidettävä pää pensaassa, että kukaan ei vain näe ja pääse surkuttelemaan epäonnistunutta luuseria.

Työttömän rinnalla konkurssin tehnyt yrittäjä on vielä karmeammassa asemassa. Loppuiän joutuu maksamaan niitä velkoja, joita peritään pienimmistäkin tuloista ja eläkkeistä. Puoliso lähtee, lapset vieraantuvat ja viina alkaa maistua...

Näinhän se menee. Vai meneekö se?

Iloitse, elät vain kerran!

Ole siinä nyt sitten iloinen, jos on joutunut irtisanotuksi ja uutta työtä ei löydy, ei sitten millään. Miten tehdä kun kotia ei pysty pian maksamaan, rahat eivät riitä mihinkään?

Tietenkin voi yrittää iloita kaikesta mikä on hyvin – lapset ovat terveitä, ulkona laulaa jo talitintti, meillä on ollut jotakin ruokaa sentään joka päivä, oma terveys on hyvä. Ei kai raha niin tärkeää ole, kun on rakkautta sydämessä? Ei kai sitä rahaa voi aina vaan ajatella? Juu, en minäkään rahaa niin kamalasti silloin ajatellut kun oli töitä ja elämässä saattoi keskittyä kaikenlaisen muun asian ajatteluun. Nyt ei ole työtä ja rahaa on tosi nihkeästi; tulee ajateltua rahaa ja sen puutetta ehkä noin 259 kertaa päivässä, jos se edes riittää. Vaikea laskea tuotakaan – mutta, juu, ajattelen rahaa enemmän kuin nyt vaikka, tjaa seksiä. Eihän tässä nyt ole sille oikein mahiksiakaan. Kuka nyt köyhää naista... No joo, antaa olla. Rahaa siis mietin. Köyhä, näkymätön nainen  täällä jossain, lumisohjon takana. Pelkään pärjäämistä, kuin pieni elän. Vapisen ja stressaan...

Valoja pimeydessä. Sammutetaanko joka toinen
lamppu? Säästetään energiaa, ei tuhlata.

Ohjeita positiiviseen elämään, please!

Miksi kukaan ei kerro, miten saada se köyhempi elämä onnistumaan jos on velkaa ja kukaan ei nyt osta sitä kotia josta pitäisi kustannusten takia pois muuttaa. Eivät pankit tai asunnonmyyjät lähde omistaan leikkaamaan, että suomalaiset saisivat katsoa elämää iloisemmin mielin!

Miksi ei saisi olla negatiivinen? Mie haluun olla surkee!

Uutisoinnilla tietenkin pedataan ihmisiä nyt vielä huonompiin aikoihin. Kohta vielä saadaan telkkarin kautta sirkushuvia kun olympialaiset sitä meille suovat, Putous-ohjelma naurattaa ja laihdutuskuurit jaksavat vielä vuoden alussa hiukan kiinnostaa. Mutta sitten alkavat oikeat laihdutustalkoot, odottakaas vaan! Tulee vaalit, ensin yhdet ja kohta toiset. Tulee poliittisia puheita ja poliitikot laittavat tuulemaan, ennustelevat sitä ja tätä vyön kiristyksen saralla.  

EU-vaalit vievät epäonnisesta maastamme parhaat päältä hoitamaan Euroopan asioita. Me katsomme uutiskuvista kuinka Ukraina hajoaa, Syyria palaa ja Kreikka ei pääse jaloilleen. Italiaan saapuu laivalasteittain vielä epäonnisempia ihmisiä etsimään onnellisempaa elämää rikkaasta Euroopasta.

Mistä rikkaasta, kysyy suomalainen. Otettaisiinko tänne köyhiä kehitysmaan ihmisiä tekemään työtä, autettaisiin heitä parempaan elämään? Voi maailmaa – kellä onkaan nyt helppoa?

Toisaalta: Pitääkö elämässä olla helppoa? Ei kai sitä kukaan oikeasti ole meille luvannut!

Omenahyvettä ja työnhakua

Omenahyve tulossa juuri uunista ulos!

Viikko on jo perjantaissa. Voisi kuvitella, että työttömän arki on yhtä lepolomaa ja oleilua, mutta ei se niin ole.

Istun tietokoneen äärellä melkein yhtä paljon kuin töissä ollessa - nyt hommana vain on työnhaku ja siihen liittyen avointen työpaikkojen metsästys, nettisivujen tutkiskelu ja työpaikoista yrityksiin soittelu.

Haen töitä teemalla "ammun kaikkea mikä liikkuu" vaikka ihan kaikkea en vielä parin kuukauden työttömyyden jälkeen ole hakenut vaan olen pyrkinyt hakemaan hommia joita tiedän osaavani gtehdä, joissa olen hyvä ja joiden tekemisestä voi innostua. Etsin siis kokemustani ja koulutustani vastaavia hommia laajennettuna hommiin jotka ovat hiukan sen alle mitä oikeasti haluaisin. Hiukan yli taitojeni ja kokemuksen en ole juurikaan hakenut. Tänään ajattelin kyllä yhtä sellaista hakea.

Alkuperäinen tavoitteeni oli hakea yhtä työpaikkaa päivässä mutta se ei ole  toteutunut. Toisaalta sen takia, että perustyö vie aikaa - ja en sitten vaan ole saanut aikaiseksi. Suomen- ja englanninkielisä hakemuksia olen lähetellyt, ruotsinkielistä harkitsen. Valtiolle, kuntiin ja erikokoisiin yksityisiin yrityksiin olen hakenut. Rekrytointifirmoihin alan laittaa hakemuksia ensi viikolla.

Kotona koneen ääressä oleminen ei myöskään ole sama asia kuin jos tekisin töitä täällä kotona etänä tai toimistolla. Siinä on vissi psykologinen ero. Ja lapsille ero on kristallinkirkas: nyt kun äiti on kottona, on täällä "kotiapulainen" huolehtimassa kaikesta ympärivuorokautisesti.

Se ei kyllä onnistu, että tekisin ruokaa ja siivoaisin jälkiä koko ajan; tästä käydään vielä päivittäisiä "keskusteluja" aika suurellakin äänivolyymilla.... Äiti ei ole palvelija - vaikka toisin voisi luulla.

Kissat aterialla. Omat turrelot...

Tänään vein kuitenkin vanhimman lapsen autolla junalle aamuvarhaisella kun hän oli menossa töihin. Oli täällä yötä kun hänen kissansa on taas täällä "mummilassa" nauttimassa täysihoidosta ja suuremman asunnon onnesta, toisen kissan seurasta. Iltapäivällä vien nuorimmaisen kaverin luo kuuden kilometrin päähän jossa lapset harjoittelevat kappaleita viikonlopun katusoittoja varten. Keskimmäinen lapsi lähtee kohta töihin - kuskaan hänetkin junalla....

Jollei töitä ala hiljalleen kuulua, on ensimmäisenä auton myynti. Sitten ei kuljeta eikä kuskailla.

Mutta sitä en nyt halua ajatella. Uskon - HALUAN USKOA - että saan töitä. Ja sen jälkeen ainakin jonkinlaista palkkaa jolla voimme elellä vielä pari vuotta tässä osoitteessa. tai ehkä kolme, siihen saakka kun kuopus saa käytyä yläasteen. No, siihen on totuuden nimessa vielä melkein neljä vuotta. Asuntolainaa on vielä jäljellä senkin ajan yli ja auto maksaa paljon - uhhuh; palkkaa täytyy tosiaan alkaa saada - menehän rhaa akaikkeen muuhunkin. Itse olen päättänyt olla ostamatta mitään itselleni ennen kuin saan töitä mutta jo nyt olen huomannut, että tuo päätös ei ole kovin hyvä... Vaatteita ja kenkiä voi olla ostamatta - tai kirpparilta voi yrittää löytää eurolla, parilla käytettyjä vaatteita. Mutta shampoot, kasvovoiteet yms hygieniatuotteet on kuitenkin ostettava, vaikka sitten kuinka halpoja. Ruokaa on syötävä ja ihan pelkkää makaroonia ja purkkipapuja ei viitsi jatkuvasti syödä.

Monia herkkuja ja maukkaita ruokia voi toki tehdä halvalla - ja edullisen syömisen suunnitteluun minulta kuluukin viikoittain aikaa jonkin verran. Tällä viikolla on syöty edukkaasti kaali- ja punajuuriruokia kuten borssi-keittoa ja kaalilaatikkoa, keitettyjä punajuuria voin kanssa ja höyrykeitettyjä kukkakaaleja, soseutettuja vihanneskeittoja. Tänään aamulla tein tosi maukasta omenahyvettä maahan pudonneista omenista. Nam!

Tänä vuonna on omenapuissa todella paljon satoa. Puiden oksat katkeilevat omenien painosta ja pihanurmet ovat täynnä omenoita. Niitä kannattaa todellakin hyödyntää erilaisiin herkkuihin ja keitellä omenasosetta, mehua ja leipoa syksyn herkkuja.

Hyvää!

 Olen alkanut lueksia lehtiä netin kautta ja kirjastossa käyn muutaman kerran viikossa lukemassa lehtiä ja selailemassa kirjoja. Osallistun samalla lehtien kilpailuihin - ja haa mitä siitä onkaan seurannut: Minulle on alkanut tulla erilaisia palkintoja ja palkkioita ja ilmaisia lehtiä kotiin! Kiva kiva.

Luinpa hetki sitten yhdestä minulle yllättäen ja pyytämättä tulleesta lehdestä nomadielämästä jota elelee Kanniston pariskunta. He elävät elämäänsä kiertelemällä maasta toiseen nomadeina - mitä se käytännössä ikinä tarkoittaakaan - menevät maasta toiseen, tekevät siellä töitä ja kun kyllästyttää, vaihtavat maisemaa. Aika hukuttelevaa, täytyy myöntää. Yksinhuoltaja-äiti jolla ei ole kumppania, miestä tahi ystävää tuo elintapa ei ole hyvä vaihtoehto tälle nykyelämälle, mutta ehkä sitten kun lapset ovat omillaan... Miestä on turha odotella kolkuttelemaan elämän ovia mutta voihan sitä yrittää itseksensä. Ehkä.

Uusi lehti ja kuppi kahvia.
Kaksi vuotta sitten saamani äitienpäiväruusu kukkii pihapenkissä.

Sorruin kaupassa käydessäni tänään lehden ostoon. Kannen aihealueet kiinnostivat eikä tätä ruotsalaista lehteä Nära ole kirjastossa. Ai jai; omatunto soimaa kyllä tuhlaamisesta mutta lohduttaudun sillä, että viikon ruuat tulevat meidän nelihenkiselle ihmispoppoolle ja viidelle eläimelle nyt superhalvalla. Olen onnistunut hankkimaan pitkään ruokaa melkein pelkästään miinus 30 tai 50 prosentin alennuksella, luonnosta ja super-tarjouksista.

Nyt laitan yhden työpaikkahakemuksen eteenpäin, työpaikkaan jonka todella, todella haluaisin saada. Luen kaikki mahdolliset loitsut sen eteen, että tämä paikka tulisi minulle - tiedän, että olisin siinä työssä hyvä ja osaava, tuloksekas ja hyvä tyyppi tiimiin! Tiedän, keskusteltuani tulevan esimiehen kanssa, että olen hyvä - mutta vielä mieluummin he palkkaisivat nuoremman ihmisen ja tosi mielellään miespuolisen... Olen siis väärän ikäinen ja väärää sukupuolta mutta yritän silti.

Sitten nautin uudesta lehdestä ennenkuin aloitan ruuan teon. Kana-currya intialaisittain syömme iltapäivällä.