Adventtiaika - rahapula ja rahan meno piinaa

Pääsinpä taas sisään tänne kun oikein yritin muistella salasanoja. Haluaisin säästää tämän pitkän aikaa sitten aloitetun sivuston ihan omaksi ilokseni ja mietin, miten sen saisi tallennettua tai jotenkin kopioitua. Hmm - pitänee kysyä tekoälyltä!

Eilen oli ensimmäinen adventti. Vettä satoi, oli aika mälsä sää kaiken kaikkiaan vaikka yritänkin ajatella, että kaikki säät ovat hyviä ja kuuluvat luonnon kiertoon ja ovat tarpeellisia. Silti kaipaan pikkupakkasta ja lunta nyt valaisemaan syksyä.

Maksoin äsken jälkiveroja. Lisäksi sain parkkisakot maailman tyhmimmästä syystä: olin unohtanut laittaa parkkikiekon ikkunaan ja se maksaa nyt sitten minulla 60 euroa. Kyllä ottaa päähän, PRRRKKKLE.

Verot ja sakot. Hitsi - ilman niitä olisi ollut helpompi suunnata joulua kohti mutta nyt on pakko elää suu supussa. Toka ero jälkiverosta lankeaa maksuun helmikuun alussa - makselen sitä, kuten tätä ensimmäistäkin erää, pienempinä summina. Tuskin saan kaikkea maksettua helmikuuhun mennessä mutta sitten pyydän lisää maksuaikaa - vielä ei kannata pyytää, muuten alkaa luottoprosentti juosta heti - se on muistaakseni 11% tai jotain sen suuruista.😰

Raha - siitä tuntuu aina olevan puutetta. Lottoaminen ja muut rahapelit ei siinä auta, senkin olen kokeillut. 

Syksyn aikana olen käynyt kutomassa muutaman maton. Ensin olen repinyt vanhoja, hiutuneita lakanoita kuteiksi ja sitten kutonut ne. 

Tämä kuvan keittiön matto on nyt hyvä, olen tyytyväinen tähän mustaan loimeen ja siihen saatuihin pariin tummaan lakanaan jotka revin kuteiksi. Edellisestä matosta, jonka kudoin pari kuukautta sitten, tuli liian kapea ja annoin sen pois toiseen kotiin jonne se sopiikin hyvin. Arvasin jo kutomista aloittaessa, että matto on tuohon liian kapea (80 cm) mutta koska muita kangaspuitta ei ollut saatavilla ja olin varannut kudonta-ajan noille päiville, tein maton kuitenkin.

Tähän kuvan mattoon tein 27 sentin värilohkojen väliin vanhasta, oman vaarin mummille repimistä tosi hiutuneista valkoisista kuteista ja punaisista ja vihreistä trikookuteista väliraitoja. Matosta tuli kyllä nyt ihan oman mummin kymmeniä vuosia sitten kutomien pitkien tuvan mattojen näköinen - tosin lyhyempi - tämä on noin 210 cm pitkä, mummin matot useita metrejä pitkät, isoon tupaan sopivat. 

Oikein hämmästyin tätä - vaikuttaako lapsuuden matot ja mummin käsityö omaan tekemiseen alitajuisesti? Hmm. 

Ennen joulua käyn vielä tekemässä maton siskolle ja ehkä myös pienen maton tähän kirjoituspöydän alle - jalat kaipaavat lämmintä alleen näin talvikylmällä! 😊

Itsenäisyyspäivänä kun rahapula vaivaa

Itsenäisyyspäivä ja sen tärkein elementti: Linnan juhlapuvut ja niiden analysointi alkaa olla ohi. Tänään toki varmaan vielä televisiossa - puhumattakaan seuraavia naistenlehtien numeroita - asian käsittely jatkuu. En kyllä totisesti ymmärrä, miten tämä pukuasia on noin älyttömän iso asia kun maailmassa tapahtuu vaikka mitä...

Pukujen lisäksi  on aiheena usein talvi-, jatko ja Lapin sodat. SIinä ääripäät totisesti!

Tuntuu, että ehkä jotain muutakin voisi itsenäisyyspäivänä keksiä mietittäväksi ja puhuttavaksi. Ja voihan jokainen omalta osaltaan tietenkin keksiä vaikka mitä muuta...

Tyyni sää. Ei nyt liehu lippu.

Kotipäivä askareineen: pyykkiä ja lukemista!
Viettelin itse aika tavallisen päivän kotona. Kävin toki ulkona pirteässä pikkupakkasessa kävelemässä ja piristämässä mieltä. Muutoin puuhailin kotona - pesin lakanapyykin ja kuivasin sen, mankeloin ja laittelin kaappeihin. Puuhailin kotijuttuja.,  luin ainakin kolme-neljä tuntia kasaantunutta lehtipinoa matalammaksi ja tunsin suurta  iloa, kun sain ison kasan lehtiä pois; kannoin ne paperinkeräsylaatikkoon. Ihanaa - pieni pino siivousta saaatu tehtyä! Lehtiä on vielä jäljellä ja lueksin iitä tässä tunti per päivä minimivauhdilla!

Lehtiä kerääntuyy, koska tykkään lukemisesta mutta itse en lehtiä nyt tilaa -  tuon niitä sukulaisilta jotka säästävät minulle lehtiä ja minähän sitten raahailen niitä kotiin ja luen, kun sopiva hetki tulee! Eilen oli sellainen hetki; luin useamman Suomen Kuvalehden, Kotilieden, Talouselämän ja Pirkan ja siihen päälle vino pino sanomalehtiä kuukausiliitteineen. Puh ja huh!

Itsenäisyyspäivän ateria menossa uuniin.
5 isohkoa perunaa ja mausteita. Riitti kahdelle.

Itsenäisyysohjelma telkusta - aika perinteinen tarjonta! Aamupäivällä katsoin telkkkarista  juhlajumalanpalvelusta ja sen jälkeen vähän aikaa paraatia Mikkelistä. Sitten illemmalla en jaksanut keskittyä kättelyjonoon presidentinlinnasta - en vaan mitenkään jaksanut innostua siitä! joskus olen katsonut ohjelmaa ihan intona mutta nyt taitaa olla joku kyllästymispiste saavutettu! Ei kiinnostanut, ei.

Oma elämä kulkee niin eri pitkospuilla Suomen päättäjiin ja kaikenlaisiin merkkihenkilöihin verrattuna, että edes kauniit ja kalliit puvutkaan jaksa kiinnostaa. Onhan siellä muutakin kuin ns eliittiä - mutta oamnlaiset porukat ovat kai niissä hernesoppajonoissa, lähinnä. Niitä ei kyllä omalla paikkaunalla ole. En usko, että menisin - toisaalta, olen miettinyt, että voisin joskus mennäkin. Kun ei ole rahaa eikä ruokaa...

Silti: kävin äänestämässä parin lehden nettisivulla muutmaa iltapukua! Mikä on kaunein? Hölmöäkö? No, ajattelin voittaa palkinnon... Hih! Äänestäjien kesken arvotaan palkintoja näet. Osallistuilen myös muuten nettikilpailuihin; olisi kiva voittaa jotain; mieluiten rhaa tai lahjakortti johonkin ruokakauppaan! Olisi kiva, jos onni suosisi arvonnassa!

Rahapula on kurja kaveri
Rahat on nimittäin totaalisen loppu. Surkeaa! Vielä menee vuosia ja taas vuosia ennenkuin olen velaton - taloyhtiön lainoja on neljä maksussa ja viidettä suunnitellaan putkiremonttia varten. Näiden lisäksi on oma henkilökohtainen pankkilaina aikoja sitten ostetusta vanhasta asunnosta johon liitin yhteen vielä niin ikään vanhan autolainan. Autokin on jo yli 11 vuotta vanha ja huonokuntoinen kuin kihtinen vanha mies - mutta velkaa riittää maksettavaksi vielä siitäkin hamaan tulevaisuuteen, yli ensi vuosikymmenen puolenvälin.

Siispä nautimme eilen uuniperunoita! Viisi isoa perunaa kulhoon, päälle loraus öljyä ja muutama ropsautus paprikajauhetta, yrttejä ja suolaa. Uuniin vajaaksi puoleksi tunniksi. Sitten syötiin. Ketsuppia olisi ollut, mutta ei sitä nyt otettu. Itse laitoin vähän majoneesia tuubista oheen, purkista pari siivua punajuurta. Piimää kyytipojaksi ja a vot! Siinä itsenäisyyspäivän suomalainen ateria. Ei huono!

K-kaupan pakastekaloja.
Onneksi olivat nuo sei-palat tarjouksessa; tuli maukasta mantelikalaa!

Männä viikolla tein teinin toiveesta yhtä hänen lempiruuistaan: Mantelikalaa. Ensimmäistä kertaa tein sitä itse, muussin kanssa sitä syötiin ja 800 grammaa kalaa luiskahti neljään ihmiseen niin, että huiskis vaan.Voi ja mantelit piti ostaa, korppujauhoja oli kotona. Pirkan sei oli tarjouksessa ja peruna on halpaa joten ruoka syntyi noin  8 eurolla  eli pari euroa per lärvi. Mutta sekin alkaa olla liian paljon; nyt pitäisi selvitä parilla eurolla päivä, enintään, teinin kanssa ja siihen kuuluvana kissa ja koira. Puuroa syöden se onnistuu ja onhan muutakin halpaa ruokaa toki, peruna, makaroonit ja pavut esimerkiksi. Ja illalla ostetut lähikaupan vanhentuneella päivämäärällä olevat ruuat - jos sellaista löytää. Tiukkaa tulee tekemään lähiviikot.

Sunnuntaina lupasin tehdä riisipuuroa ja luumukeittoa.

Eletään tiukkoja aikoja nyt. Tosi tiukkoja. Onneksi on (vielä) koti ja täällä lämmintä ja kotoisaa.

Rahasta ja sen puutteesta

Hesarissa oli eilen juttu tuloista ja niiden periytymisestä.
Voi omat lapsiraukkani, jos tuohon on uskominen 

Raha, tulot ja talouden hoito on kova sana nyt kaikissa mahdollisissa medioissa - ajankohtaisissa keskustelu-ohjelmissa, sanomalehdissä ja muissakin aviiseissa. Asia on ajankohtainen, monelle meistä - henkilökohtaisesti ja koko Suomelle. Rahaa on joillakin, toisilla taas ei. Se nyt toisaalta on faktaa ihan aina - mutta nyt tälläkin alueella tapahtuu liikehdintää - myös hallituksen erilaisten linjausten takia. Sanotaan, että köyhiä ja työttömiä rangaisataan - he jotka eivät kuulu noihin ryhmiin, ovat tietenkin eri mieltä. Näinhän keskustelu usein menee - perimmiltään on aina kyse omasta edusta ja siitä, mitä kullekin kuuluu antaa ja saada.

Luin juuri lehtijutun, jonka mukaan suomalaisilla on todella paljon rahaa käyttötileillään. Suomalaiset myös ottivat paljon asuntolainaa kesällä - heinäkuussa 1.4 miljardilla ja kesäkuussa sitäkin enemmän.

Onhan se kiva, että monilla on rahaa säästettäväksi ja investoitavaksi! Itsellä ei ole - mutta monilla suomalaisilla menee hyvin ja sehän on hyvä, varmasti he ansaitsevat sen.

Tämmöisen asian unohtaa kun piileksii täällä omassa pienessä poterossaan. Ihminen tulee helposti sellaiseksi, että kuvittelee elämän olevan muillakin sellaista, minkälaista elämää itse elää!

Ihminen näkee kaltaisiaan ympärillään
Muistan, kun olin raskaan - silloin tuli kaupungilla, kulkuneuvoissa ja työpaikalla vastaa valtavasti raskaana olevia naisia! Vähän ajan päästä, pienen vauvan kanssa kulkiessa näin armeijoittain lastenvaunuja työntäviä äitejä! Aivan kuin koko maailma olisi ollut lapsia saamassa samaan aikaan! Nyt huomaan, että maailmassa on valtavan paljon koiria - onhan minulle itsellänikin koira joten huomaan muut koirat nyt helpommin kuin silloin kun koiraa ei ollut.

Työttömänä ja rahattomana huomaan lehdistä juttuja, jotka kertovat työttömyydestä, vähä-osaisuudesta ja selviytymisestä. Ennen en tätä asiaa niin miettinyt - nyt ei ole oikein vaihtoehtoja - ja sitten luen vielä paljon asiasta. Näen myös köyhiä ja osattomia paljon kaduilla ja esimerkiksi kirjastoissa. Köyhyys ja varattomuus on itselle tällä hetkellä normaalia joten sitä luulee sen olevan sitä muillekin vastaantulijoille tai kanssa-ihmisille. No eihän se tietenkään ole!

Sijoita lapsilisät oikein!
Sain sydämen tykytystä jälleen kun seurasin uutisointia siitä, kuinka lapsilisät tulisi asiantuntijoiden mukaan sijoittaa: "Lapsilisää maksetaan ensimmäisestä lapsesta vajaat 96 euroa kuukaudessa eli siihen mennessä, kun lapsi täyttää 17 vuotta, rahaa on voinut kertyä yli yhdeksäntoista tuhatta euroa. Talousasiantuntija Martin Paasi Nordnetistä väittää, että lapsilisä kannattaisi sijoittaa."

"Yle Uutiset 31.08.2016: "Eiköhän meiltä kaikilta löydy 15 euroa kuussa" – Rahastoasiantuntija kannustaa sijoittamaan lapsilisät tai edes osan niistä. Näin varmasti on monella - ja miksi ei, sijoita rahat lapsen tulevaisuuteen jos voit - tai vaikka kielikurssiin tai mihin hyödylliseen nyt vain.

Itse odotan lapsilisän tuloa kieli pitkällä joka kuukausi - ostan sillä ruokaa ja maksan laskuja. Raha menee ilman korvamerkintää menoihin jotka on pakko hoitaa. Teenkö väärin - sama tuo! En muuten voi, saakeli sentään!

Kyllähän jokaiselle aina muutama kymppi ylimääräistä on taskuissa pyörimässä
Samantyyppistä kommentointia tyyliin "Kyllähän jokaiselle nyt sen verran rahaa on" kuulee aika ajoin. Viimeksi ollessani jossain työttömien tilaisuudessa ja joku ihmetteli, kuinka LinkedIn -profiilin maksullisiin osioihin pitää suhtautua; kannattaako maksaa. Asiantuntija tokaisi, että kokeile, hyvä ihminen. "Eihän se paljoa maksa, alle kolmekymppiä kuussa. Meiltä jokaiselta menee tuollainen summa ihan huomaamatta mihin vaan - kannattaa laittaa se vaikka  oman netin ja omien kanavien kehittämiseen. reilu kaksi kymppiä kuussa on kuitenkin alle kolmesataa vuodessa. Mitä se on, ei yhtään mitään?"

Tunnen itseni aina jotenkin epäonnistuneeksi, kun en voi noin toimia. Miten ihmeessä ihmiset saavat elettyä niin, että muutaman kympin pikku-summat ovat rahaa joka huomaamatta valuu sormista - ja elämä vaan rullaa hienosti eteenpäin.

On ihan syvältä olla tällainen köyhä paskianen! Katkerako olen? No juu, alan todella olla!

Katkeruus ei auta. Yritän karistaa tämän mielialan pois. Ja hyvähän se on, että niin monet voivat satsata lapsiinsa näin hyvin. Onhan olemassa ihmisiä, jotka ovat ponnistaneet huonoista kasvuoloista, myös hyvään aikuisuuteen. Ja meillä ei sentään ole rahapulan ja materiaalisen puutteen ohella onneksi sairauksia tai päihteitä riesana - ainakaan juuri nyt!

Lienee paras lopettaa kirjoittaminen nyt. Jos lähtis vaikka kävelylle!

Elokuinen metsä kutsui: kaunis on!

Siinä se jo on, keltainen vaahteran lehti.

On elokuu, kanerva kukkii ja metsä on täynnänsä sieniä. Kun ei sada, ilma on ihana hengittää - metsässä tosin tuntee selvästi mätänevien sienten hajun. Joskus näkee valtavia mustia mätäneviä sieniä - usein kai jotain lehmäntatteja - metsässä ja haju on sitten sen mukainen.

Hyvin on vehreää kalliollakin. Kuivuus ei kiusaa tänä vuonna.

Koivun punikkitatti

Tänään aamulla oli kiva kävellä lenkki metsässä koiran kanssa. Työttömän "iloja" lienee, että pääsee kävelemään metsään vaikkapa keskellä kirkasta aamupäivää. Metsässä ei näkynyt ketään, missään. Ei ihmisiä, ei eläimiä. Taisi siellä pari lintua pyrähdellä kuusen latvuksissa, mutta iso osa muuttolinnuista, varsinkin hyönteissyöjistä, on jo lähtenyt etelään. Eipä muuten ollut hyönteisiäkään kiusaksi saakka metsässä! Hirvikärpäsiin en ole vielä ollenkaan törmännt ja punkkeja ei ole ollut hetkeen turkista tai omasta nahasta kerättäväksi.

Puolukat ja mustikat sovussa

Puolukoita pitäisi lähteä keräämään - mehua ja hilloa olisi kiva saada ja voisi tehdä vispipuuroa! Vielä en ole tänä vuonna puuroa tuoreista marjoista vispaillutkaan. Mustikoitakin voisi vielä saada yhteen soppaan. Metsästä saa mielen virkistyksen lisäksi paljon kotiin kerättävää.

Metsä - ja luonto ylipäätään - on kaunis, melkein aina. Hyvä mieli tulee, kun siellä taapertaa. Ainakin vähän parempi olo tulee kun sinne menee vaikka murheet välillä meinaavat kaataa ihan maahan. Itse suren taas kerran rahan puutetta; laskuja ja laskumuistutuksia tulee pakollisista jutuista vaikka rahaa ei ole. Elän periaatteella, että mitään, paitsi ihan, ihan pakollista ei osteta - yksinkertaisesti siksi kun ei voi ostaa; ei ole rahaa. Mutta kun teini nyt aloitti lukion, on tuokin viisaus ontto: lukioon on pakko ostaa vaikka mitä, vaikka tosiaankaan varaa ei olisi. Mutta enhän voi sanoa omalle lapselle, että et voi mennä lukioon kun äiskällä ei ole rahaa kirjoihin ja tietokoneeseen. Ne rahat yritän kaivaa vaikka mistä. Koulutus ei välttämättä onnea tuo - sen olen itse nähnyt - mutta antaa se paremmat eväät kuin jollei kouluja käy. Näin ainakin, jos iyse haluaa opiskella.

Olemme nyt ihan lirissä kaiken elämän kalleuden kanssa ja ruokarahat on todellakin jo käytetty kaikki, kirjoihin ja vihkoihin, matkalippuihin ja muuhun "pakolliseen". Nyt sitten vielä kännykkälasku, nettilasku ja sähkö.... AAAARRRRGGGHHH.

Kanerva kukkii kauniisti. Väri on ihana - erityisesti harmaata vasten.

Parin päivän päästä tulee lapsilisä ja se menee nyt sitten sähkölaskuun ja puhelimeen. Jatketaan perunan ja kananmunan syöntiä, niitä on onneksi jonkin verran jääkaapissa. Makarooniakin on onneksi pari pakettia, joitain säilykkeitä! Puolukoista, mustikoista ja puolivillistä omenapuusta haetuista omenoista saan ainakin itselle syötävää. Teinille pitää kehittää jostain jotain parempaa! Tällaisia murheita voi paeta metsään - vaikka metsä ei niitä parannakaan. Mutta se metallin tuntuinen jääkylmä panta rinnan ympärillä hävisi hetkeksi. Nyt se taas tuntuu - kuin jääkylmä kuristin.

Ahistaa!

Mistä ihmeestä saisin rahaa - mistä työtä, josta palkkaa maksaa sähkö ja kännykkälasku?

Voi meitä kielteisiä suomalaisia

Tyypillinen suomalainen maisema

Kielteisyydestä moititaan nyt suomalaisia, pääministeriä myöten. Häpeästä ja ilottomasta elämänasenteesta meitä mollataan. Ei pitäisi olla noin negatiivinen, pitäisi ottaa haasteet vastaan ja nähdä elämä valoisammin. Liiallinen valittaminen ja marmatus on pahasta; pitäisi tottua pienempään ja nauttia siitä mitä on olemassa. Pitäisi olla iloinen elämän pienistä asioista!

Työllisyystilanne on huono, se vain huononee. YT:t ja irtisanomiset ovat jokapäiväistä uutisten aineistoa. Yritysten tulokset menevät alaspäin kuin se kuuluisa lehmän häntä (nousee kai sekin joskus ylös!); verot ja maksut nousevat aina vaan. Millä rahalla maksuja maksaa, kun palkkaa ei enää tule ja työttömyys-avustuksetkin ovat laskemaan päin?

Työttömyyskassoilla ei ole pian varaa elättää kaikkia työttömiä; maksuja pitää nostaa. Ja pahempi vielä; kun työttömyys on kestänyt tarpeeksi kauan, putoaa työtön todella pienelle peruspäivärahalle. Ja sillähän ei enää sitten maksella minkäänlaisia asuntolainoja tai muita lainoja joita on hyvinä vuosina, työelämässä ollessaan, on tullut otetuksi. Mitä tehdä, mistä rahat kun töitä ei saa? Näin miettii työtön, kuin piippu ohimoilla tuntuu tuntuu pankinjohtajan tumma hahmo. Mutta eipä näitä saisi surra ja fiilistellä väärin, kielteisellä mielellä: ei saa levittää huonoa ja kielteistä mielialaa. Pitää uskoa kaiken kääntyvän parempaan päin kun vaan yritämme.

Eliitin edustajaksi nimetty ryhmä työnantajia, poliitikkoja ja muita maan hyväosaisia pitää urputusta ja  marmatusta vääränä: "älkää valittako, tehkää jotakin tilanteenne hyväksi - tai hyväksykää tilanteenne!"

Nyt tehdään rakennemuutosta ja yritetään opettaa ihmisiä kurjenevaan tilanteeseen; yhteiskunta muuttuu, suomalaisten elämä samoin. Palvelut vähenevät, jokainen saa vastata itsestään ja elämästään jatkossa entistä pa!

Luistellaan eteenpäin, kyllä se siitä valkenee taas, ajan kanssa...

Häpeä, tuo salaa hiipivä syövyttävä tauti

Suomalainen pelkää epäonnistumisen tuomaa häpeää syvästi ja raskaasti, monista syistä. Työtön tuntee valtavaa häpeää työttömyydestään vaikka se ei ole hänen syynsä; taloudella nyt vain sattuu menemään huonosti ja silloin sanotaan irti ihmisiä. Silti syyn ottaa työtön ja kokee huonommuutta ja alemmuutta. Se, että työttömällä menee huonosti kun rahat loppuvat ja elämä muuttuu hetkessä valkoisesta mustaksi on elämänmuutoksista rankimpia. Oma tilanne vaikuttaa perheeseen, sukuun ja koko elämään;  kuva itsestä muuttuu toiseksi: et enää ole perheesi hyvin hoitava vanhempi, hyvä ja tulosta tekevä ja luotettava työntekijä. Sinut on potkittu pihalle, olet työtön. Siis luuseri, huono ihminen. Naapureitaka pitää karttaa, roskiksella ei ole kiva kohdata joten siellä on hyvä käydä öisin.  Paremoi olla yksin kuin vastata ihmisten uteluihin kuulumisista. Sukulaisille ei viitsi soittaa - ylipäätään on pidettävä pää pensaassa, että kukaan ei vain näe ja pääse surkuttelemaan epäonnistunutta luuseria.

Työttömän rinnalla konkurssin tehnyt yrittäjä on vielä karmeammassa asemassa. Loppuiän joutuu maksamaan niitä velkoja, joita peritään pienimmistäkin tuloista ja eläkkeistä. Puoliso lähtee, lapset vieraantuvat ja viina alkaa maistua...

Näinhän se menee. Vai meneekö se?

Iloitse, elät vain kerran!

Ole siinä nyt sitten iloinen, jos on joutunut irtisanotuksi ja uutta työtä ei löydy, ei sitten millään. Miten tehdä kun kotia ei pysty pian maksamaan, rahat eivät riitä mihinkään?

Tietenkin voi yrittää iloita kaikesta mikä on hyvin – lapset ovat terveitä, ulkona laulaa jo talitintti, meillä on ollut jotakin ruokaa sentään joka päivä, oma terveys on hyvä. Ei kai raha niin tärkeää ole, kun on rakkautta sydämessä? Ei kai sitä rahaa voi aina vaan ajatella? Juu, en minäkään rahaa niin kamalasti silloin ajatellut kun oli töitä ja elämässä saattoi keskittyä kaikenlaisen muun asian ajatteluun. Nyt ei ole työtä ja rahaa on tosi nihkeästi; tulee ajateltua rahaa ja sen puutetta ehkä noin 259 kertaa päivässä, jos se edes riittää. Vaikea laskea tuotakaan – mutta, juu, ajattelen rahaa enemmän kuin nyt vaikka, tjaa seksiä. Eihän tässä nyt ole sille oikein mahiksiakaan. Kuka nyt köyhää naista... No joo, antaa olla. Rahaa siis mietin. Köyhä, näkymätön nainen  täällä jossain, lumisohjon takana. Pelkään pärjäämistä, kuin pieni elän. Vapisen ja stressaan...

Valoja pimeydessä. Sammutetaanko joka toinen
lamppu? Säästetään energiaa, ei tuhlata.

Ohjeita positiiviseen elämään, please!

Miksi kukaan ei kerro, miten saada se köyhempi elämä onnistumaan jos on velkaa ja kukaan ei nyt osta sitä kotia josta pitäisi kustannusten takia pois muuttaa. Eivät pankit tai asunnonmyyjät lähde omistaan leikkaamaan, että suomalaiset saisivat katsoa elämää iloisemmin mielin!

Miksi ei saisi olla negatiivinen? Mie haluun olla surkee!

Uutisoinnilla tietenkin pedataan ihmisiä nyt vielä huonompiin aikoihin. Kohta vielä saadaan telkkarin kautta sirkushuvia kun olympialaiset sitä meille suovat, Putous-ohjelma naurattaa ja laihdutuskuurit jaksavat vielä vuoden alussa hiukan kiinnostaa. Mutta sitten alkavat oikeat laihdutustalkoot, odottakaas vaan! Tulee vaalit, ensin yhdet ja kohta toiset. Tulee poliittisia puheita ja poliitikot laittavat tuulemaan, ennustelevat sitä ja tätä vyön kiristyksen saralla.  

EU-vaalit vievät epäonnisesta maastamme parhaat päältä hoitamaan Euroopan asioita. Me katsomme uutiskuvista kuinka Ukraina hajoaa, Syyria palaa ja Kreikka ei pääse jaloilleen. Italiaan saapuu laivalasteittain vielä epäonnisempia ihmisiä etsimään onnellisempaa elämää rikkaasta Euroopasta.

Mistä rikkaasta, kysyy suomalainen. Otettaisiinko tänne köyhiä kehitysmaan ihmisiä tekemään työtä, autettaisiin heitä parempaan elämään? Voi maailmaa – kellä onkaan nyt helppoa?

Toisaalta: Pitääkö elämässä olla helppoa? Ei kai sitä kukaan oikeasti ole meille luvannut!

Työmatkalla, kävelyllä - mitäpä mieleen juolahtaa



Vanhassa mainoksessa juodaan kahvia jota ei enää valmisteta.
Nostalginen mainos on vielä talon seinässä kävelijöiden ja kulkijoiden fiilisteltävänä.
Onhan kahvitauko aina paikallaan - kupposen ääressä on hyvä pohdiskella asioita.

Työmatka aamu- tai iltaruuhkassa on asia josta ei tule yleensä kamalasti nautittua. Silti silläkin asialla on mukava puolensa: saa olla ihan rauhassa omissa ajatuksissaan  auton peltikuoren sisällä. Voi pitää radion tai musiikkia päällä - tai vaikka kuunnella äänikirjoja. Mutta voi myös ajella ihan omissa ajatuksissaan ja samalla kun seuraa liikennettä ja ajelee kohti työpaikkaa - tai illalla kohti kotia - voi mielessään käydä läpi asioita jotka mieltä pohdituttavat.
Viime aikoina asioita on ollutkin mielessä niin paljon, että en ole edes halunnut - tai edes pystynyt - kuuntelemaan radiota tai mitään muutakaan. Oma elämä ratkottavine kysymyksineen saa kärsimättömäksi; ei jaksa kuunnella, ei jaksa keskittyä muiden puheisiin, mainokksiin ja  pälätykseen.

Mielessäni olen ratkonut sitä ja tätä keskeneräistä asiaa, oman elämän ja työpaikan ongelmia, ristiriitoja ja tulevaisuuden juttuja. sukulaisten asioita ja oman perheen haasteita.

Talo auton ikkunasta nähtynä, Riiassa

Jos pääsee ulkos kävelylle tai vähän myöhemmin keväällä ja kesällä pyöräilemään, on taas hyvä paikka miettiä asiota samalla kun katselee maisemia ja pihoja, taloja ja tien pintaa!

Työtilanne
Työtilanne on ollut kinkkinen jo pitkään. Tänään sain vihdoin esimieheltä pyytämäni työtodistuksen. Hän on töissä enää muutaman päivän; en edes tarkaan tiedä milloin viimeine päivä on. Siksi olen pyytänyt työtodistusta - se tuli tänään ja korjailin sen tekstiä hiukan, laitoin hänelle takaisin ja hän lupasi printata ja allekirjoittaa sen, laittaa sen sitten minulle skannattuna.

Suomainen katunäkymä

Eihän sitä koskaan tiedä milloin tuollaista todistusta voi tarvita. Hän on ollut esimiehenä pari vuotta - viimeiseltä 15 uodelta minulla ei ole yhtään työtodistusta; sellaisia ei ole tarvittu eikä ole tullut mieleen pyytää.

Sain myös matakalaskun Riian matkasta lähetettyä hyväksyttäväksi. Toivottavasti hyväksyntä tulee etteivät jää kulut omalle kontolle maksettavaksi! Sekin on minulle kerran tapahtunut - iso viikon hotellilasku jäi itselleni maksettavaksi kun en ollut tarpeeksi tarkka laskun oikeellisuudesta.

Työtilanne on mikä on. Olen hakenut montaa työtä mutta saanut kaikkiin tähän mennessä kohteliaan "kiitos mutta ei kiitos" vastauksen. Olen liian vanha, se on niin kirkkaan selvä kun olla voi! Jos olisin isompi ja tärkeämpi henkilö - johtaja tai muuten valovoimainen persoona, ei ikä painaisi. Nyt se painaa....

Työttömyys pelottaa niin, että unetkin ovat alkaneet olla kummallisia. Viime yönä näin unta johon heräsin: silmistä valui kamalsti verta. Pesin sitä pois mutta sitä tuli aina vaan lisää... Kamala olo oli herätessä...

Rahatilanne
Kun juttelen äidin kanssa puhelimessa ja käymme läpi asioita, yritän pitää varani että en sano mitään mikä huolestuttaa häntä. Työttömyysuhka, sairastelut, väsyminen ja kaikenlaiset huolta aiheuttavat asiat ovat pannassa. Pienempiä hankaluuksia kerron - kuten vaikka että on ollut pää vähän kipeä, hartiat jumittavat kun istuu kaiket päivät tietokoneen äärellä eikä harrasta liikuntaa. Ja vips - äidillä on neuvo kuinka toimia: "Käypä kuule varaamassa hieroja. Olisi hyvä käydä vaikka kerran pari kuussa hierottamassa niska ja selkä." Totta, tietenkin - mutta eipä minulla ole rahaa. Se saa äidin melkein suuttumaan:  "on sinulla nyt sen verran rahaa että voit käydä hieronnassa. Nipistät jostain muusta".

Samalla lailla hän neuvoo tekemään monine muiden asioiden kanssa - ei mitään kallista mutta ehdottaa usein jonkin asian ostamista ihan itselle. "Kyllä sinulla siihen on rahaa - itseäänkin täytyy ajatella". Kilttiähän se on - ja minun parastani hän ajattelee; arvostan sitä todella, todella paljon. Mutta äiti ei yksinkertaisesti voi ymmärtää, että ihminen jonka on elätettävä neljä ihmistä - tai nykyisin kolme ja puoli kun vanhin asuu jo omillaan mutta käy kotona syömässä ja pyytämässä rahaa monta kertaa viikossa - ei voi ajatella itseään. Ei vaan voi. Nyt olen ollut taas kaksi viikkoa täysin ilman rahaa - kahdesta luottokortista toinen on "kuivumassa" ja toisella voi vielä maksaa hetken. Olin pelosta kankea työmatkalla kun en tiennyt, riitääkö Visa-korttini kate maksamaan hotellin ja taksit - mutta onneksi Latvia on halpa maa ja selvisin.

Äiti ajattelee, kuten moni muukin, että kun on hyvä työ (!) ja koulutus, saa palkaa jolla elää ja elättää perheen. Ja hänen on myös melko mahdotonta ymmärtää - vaikka sen tietääkin - että isälle ei tänäpäivänä kuulu sellaista vastuuta perheestä ja lapsista kuin vielä muutama kymmenen vuotta sitten.

Raha on tiukalla vaikka töissä käy. Onhan se niin monella muullakin.
Osta hedelmiä ja jotakin hyvää teille kaikille, sanoi äiti juuri. Hmm, vastasin minä. "Mandariinit ovat nyt tosi makeita ja hyviä" jatkoin. Tänään syötiin spagettia ja yrttitomaattipyrettä. Lapset joivat maitoa, minä piimää. Hyvää.

Pääsiäisenä katsoimme jotakin uutista äidin kanssa televisiosta. Siinä kerrottiin kuinka monet perheet harrastavat laskettelua tai surffailua ympäri vuoden - perhe kulkee ympäri maailman ja kiertää paikkoja joissa ovat rinteet parhaimmillaan. Ärsyynnyin uutiseen ja sanoin tuohtuneena, että "miten ihmisillä voi olla rahaa matkustella perheineen ympäri ämpäri missä vain - ei minulla ole ainakaan varaa mennä koskaan mihinkään!" Se oli tietysti typerä purkaus ja sai äidin melkein suuttumaan - ei pitäisi valittaa ja olenhan minäkin saanut matkustaa nuorempana, aika paljonkin "Silloin kun olitte vielä naimisissa, tehän kävitte vaikka missä. Ajattelepa sitä, sinun pitäisi olla iloinen että olet saanut aikoinaan matkustaa. Nyt sinulla on lapset eikä mitään hätää. Taidat vain olla kateellinen" Tuli tosi huono olo. Olenhan tosiaan saanut nähdä ja kokea kaikenlaista. Nyt olen toisessa tilanteessa mutta eipä tässä hätää ole kuitenkaan. Töitäkin on vielä.

Kaveri, tuttava, ystävä tai seuralainen
Olen jo pitkään yrittänyt takoa kaloooni, että se aika on ohi kun minulla voi olla kaveri, ystävä - tai miesystävä. Sis suomeksi sanottuna, olen hiipunut pois siitä elämänvaiheesta jolloin voisin toivoa saavani miesystävää, suhdetta tai edes kahviseuraa. Olen tullut tylsäksi.

Kenen kanssa kahville - kynttiläillalliselle...

Sitten kun katson ihmisiä ympärillä, juttelen työkavereiden kanssa - ja kaikilla tuntuu olevan puoliso, ystäviä ja tuttavia - tuntuu oma elämä aivan valtavan ontolta. Kun saan lapset oman elämän taipaleelle, olen aivan yksin - kellekään ei voi soittaa, kenenkään kanssa ei voi kahvitella eikä jutustella. Jos ei ole työtäkän, ei ketään kestä huolehtia - miten sitten? Aina voi lopettaa tietenkin oman tiensä kulkemisen, mutta jos ei siihen ratkaisuun halua mennä, olisiko vielä jotakin?

Pitäisikö katsoa, josko jossakin olisi joku mahdollisuus tavata ihmisiä? Ennenkuin täydellinen erakoituminen alkaa - ennenkuin häpeää itseään aivan liikaa?

Omien henkilökohtaisten asioiden ohella on hauskempaa miettiä isompia asiota kuetn vaikka Suomen johtajien korskiutta, Syyrian kamalaa tilannetta, Pohjois-Koreaa tai vaikkapa Nokian osinkojen alamäkeä - joka on tänään muuten ollut päivän pääuutinen.

Raha ratkaisee siinäkin. Finnair ja Nokia ovat joka päivä otsikoissa. Jotenkin uutiset liippaavat aina rahaan....

Ajatukset poikkoilevat ja palloilevat - johtamatta oikeastaan mihinkään...

Nyt menen tekemään pari työhakemusta. Yrittänyttä ei laiteta - eihän!

Noloja tilanteita, rahan puute kiusaa

Amaryllis on kukkinut jo viikkoja

Elämä on kauttaaltaan noloa kun rahat on vähissä. Juuri silloin kun on aivan rahaton - täydellisen pennitön - tulee asioita joihin ON PAKKO olla rahaa. Pienimpinä niistä työkaveri joka haluaa lähteä syömään ruokatunnilla ruokalaan:
-"Hei, lähdetäänkö syömään yhdessä tänään. Jutellaan Tapsan läksiäisistä"
- "Mä en nyt mitenkään ehdi. Mennään joku toinen kerta"
- "Voi rassua. Voinko mä tuoda sulle vaikka sämpylän?"
- "Kiitos, kiltti. Ei tarvitse, mulla ei ole yhtään nälkä". (Vaikka on ihan hirveä nälkä, voisin syödä vaikka pieniä kiviä!)
Tai sitten joku koulun bussimatka tai vastaava joka on pakko maksaa "huomenna". Nuottivihko joka täytyy olla ostettu konserttiharjoituksia varten tänään iltapäivällä - "ja äiti hei, meillä on harjoitukset huomenna, ne nuoti on I-H-A-N pakko olla mukana. Ope sano".

Tällaisia tilanteita on paljon. Kenellekään ei tule mieleen, että sitä rahaa ei ole olemassa. Ei vain ole. Noloa - mikset mulla ole. Kurjaa lapsillekin.

Tänän soitettiin koulun kansliasta, että se sairaalan hoitomaksu joka tuli siitä, että lapsi liukastui koulumatkalla, täytyy maksaa ensin itse koska kunna maksuprosessi on niin hidas, että minulle tulee karhukirje jo maksua odotellessa. Joten maksu pitäisi maksaa perjantiahin mennessä ja laittaa kuitti siitä koululle niin kunta maksaa rahat minu tililleni kevään aikana.

Kunta ja isot firmat saavat olla hitaita maksajia. Tavallinen  Tölppö Töllerö Meikäläinen ei saa koskaan myöhästyä maksuissa tai muuten tapahtuu sitä tai tätä kamalaa. Vähintäin pitää makssaa myöhästymislisää viitonen ja korot.

Sain silkkivillaisen kaulurin valmiiksi. Lapset naureskelivat sille
"Hah, tuo on ihan kuin lasten kauluri". Mutta se on lämmin!

Kävin tänään kolmessa ruokakaupassa etsimässä jotain tosi halpaa syötävää... Ei ollut missään. Olin joko liian myöhään liikkeellä tai sitten kaupat vain olivat tänään saneet kaiken normaalihintaan myytyä. Kiva heille! S-marketin hyllyt olivat puolityhjinä - monet viilit ja maitotuotteet olivat ihan lopussa!

Olen nöyrtynyt pyytämään rahaa kahdesta paikasta viime päivinä - kummastakaan sitä ei ole tippunut. Lasten isältä pyysin, ihan suoraan lasten maksuihin. Lainaksi tai sitten iahn omien lasten amksujen maksuun. Pyysin kauniisti sähköpostilla, kerroin tarkkaan mihin raha menisi. Sanoin, että hän voi itse maksaa (jos epäilee minun käyttävän rahat "omiin huvituksiin" niinkuin on joskus väittänyt). Ei ole mies edes vastannut - se onkin toisaalta ehkä parempi sillä vastaus voisi olla tosi ilkeä. Rahaa ei siis tule sieltä. Kiesus, kun tuntuu nololta....Mies ei miehen rttpilliseen tapaan ymmärrä, miksi hänen pitisi maksaa lasten maksuja. Aina yhtä hankalaa! Useimmiten en pyydä - mutta pari kertaa vuodessa olen kysynyt - aina suoraan johonkin lasten asiaan. Isällä ei ole kyseessä rahan puute - se on periaate. Niin hän sanoo itsekin. Vielä naimisissa ollessa hän sanoi, ettei ole minun lasteni lapsenvahti - oli silloin suuttunut, kun olin myöhään töissä ja hän laittoi lapset nukkumaan, teki iltapalan jne. Miehen ajatusmaailma on usein hyvin kummallinen!

Sitten pyysin lainaa "vanhalta heilalta" joka käy meillä kerran-pari kuukaudessa syömässä. Tuo silloin ruoka-aineita muovikassilla meille kun tietää, että meillä ei usein ole ruokaa kunnolla, ja sitten toivoo, että teen jotain vaikkapa kalasta tai jauhelihasta. Hän sitten nauttii ruuasta meidän kanssa. Se on ihan kivaa. Hän tuo samalla usein myös salaattia ja kurkkuakin marsuille ja munuaista kissalle. Nyt pyysin häneltä vajaa viikko sitten lainaksi rahaa, että saisin maksuja maksettua. Vaikka vähänkin, se jo auttaisi. Hän oli nimittäin kertonut lapsille tulevansa käymään perjantaina tai lauantaina ja tuovansa kalan. No - kun olin hänelle pyyntöni tekstiviestillä laittanut, hän jätti tulematta ja on ollut ihan hiljaa...

Niin hän teki aikoinaankin. Muistin vasta myöhemmin tämän piirteen. Hän ei koskaan halunnut, että häneltä pyydetään eikä hän maksanut koskaan mistään kun asui meidän kanssamme. Toi silloin tällöin ruokakasseja - maitoa, voita, leipää, makkaraa - perusruokaa silloin tällöin.Nyt kun hänen ruoka-avustaankin olisi tosi iso apu, hän on luultavasti poissa pitkäänkin. Hän ei jotenkin kestä, että toiset eivät pärjää omillaan... Ei hän ymmärrä, miksi hänen pitäisi maksaa kun minulla kuitenkin on koti ja työpaikka "Kyllä sun pitäs pärjätä - ajatteli niitä joilla ei ole duunia. Ei pitäs hankkiutua tollasiin hankaluuksiin. Ei sillon voi syytää kun itseään". Noloa, noloa, noloa.

Currypossua ja basmatiriisiä
eiliseltä

On tämä hankalaa. Mitä voisi tehdä? Tänään söimme eilisiä tähteitä. Huomiseksi on pussi vanhoja nakkeja. Sitten keskiviikkona voi syödä papuja ja paistettuja kananmunia. Hernekeittoa taitaa olla kaapissa yhdeksi päiväksi - sopii hyvin torstaille. Perunoita ja puuroaineksiakin on. Kahvia ja varsinkin teetä on kaapissa. Sähkölaskukin on maksettu. Vesi on hyvä juoma ruuan kanssa!

Bensaa pitäisi saada autoon loppuviikolla...

Netin kautta voisi myydä jotain - leluja, satukirjoja? Pitää ottaa muutama kuva ja laittaa verkkosivulle myyntiin.

Äsken irtosi hampaasta palanen. Siitä, jota ollaan korjaamassa.