Vaalit oli ja meni. Muuttuuko mitään?

EU-vaalit on pidetty. Kansa on valintansa tehnyt - pulinat. Näinhän on tapana sanoa. Tosin vielä ei olla pulina-vaiheessa - ääntenlasku on vasta käynissä. Alexander Stubb on äänikuningas, se jo tiedetään. itse pidän outona, että mies joka on ministeri Suomen haallituksessa, pyrkii sieltä pois innolla. Äänestäjät hänet sinne ovat äänestäneet - nyt sitten äänestettiin mies Eurooppaan jonne hän toki sopiikin profiililtaan parhaiten, näin on saanut ymmärtää. Mutta hups, vaikka saisi super-huippu-äänet EU-vaaleissa, on Mr Stubb jo pian kohta valittavana Kokoomuksen puheenjohtajaksi ja sitä myöten pääministeriksi.

Suomi on siis A. Stubbin hurmiossa, suuren hymyn vallassa. Vai onko? Toivottavasti Kokoomus valitsee jonkun kahdesta muusta ehdokkaasta - jotenkin tuntuisi oikeudenmukaisemmalta ja kaikin puolin järkevimmältä.

No, eipä nyt aleta politikoimaan tässä!

Äänestyspaikalla vallitsi jo jokseenki  eurooppalainen tunnelma: äänestyspaikkana toimiva koulu on remontissa. Remontista varoittavat kyltit koulun pihalla oli kirjoitettu selvällä italian kielellä: Attenzione lavori in corso. No onhan aidan yläpuolella toki kyltti suomeksi. Työntekijät sitten taas ovat Virosta, muun muassa.

Jännitetään vielä hetkonen. Miten Euroopassa onkaan äänestetty?

Helle ainakin loppuu tänään. Äiti kertoi, että rakeita on kotimaisemissa satanut, maa peittynyt valkoiseksiukkonen jyrissyt. Sähköt menivät, kännykät eivät toimi vieläkään kunnolla. Onneksi lankalinja on vielä käyttössä!

Kaikki muuttuu, jollain lailla. Huomaako vaalien tulosta elämässä mitenkään?

Elämä jatkuu.

Huh hellettä ja kukkien loistoa

 

Aamulla heti oli kuuma. Nyt päivällä on vielä kuumempi. Mittari varjon puolella huitelee kolmessakymmenessä. Kissa tuossa vieressä, se vanhempi, on repo rankana, aivan löysänä. Kuuma silläkin, ärhetelee kiukkuisena pikku-kissalale jos tulee liian lähelle.

Hermo pettää kissalla, mutta kyllä tämä helle tuntuu ihmisessäkin, jopa lämmöstä tykkäävässä. Toukokuussa tällainen helle; mitä vielä seuraakaan?

Luultavasti viileämpiä säitä, sanoo lakoonisesti kyyninen ääni sisällä!

Sininen, valkoinen ja vihreä

Nyt kun on lämmin, ja viikonloppukin vielä, olen käynyt pyöräilemässä ja antautunut luonnon ihanuuden tarkkailulle. Aamulla kävin äänestämässä, sitten tein kierroksen polkupyörällä lähikujilla ja kaaduilla: joka paikassa on kukkia! Ihanaa - sireenit aloittelevat kukintaa, tuomet lopettelevat ja jossain näkee vielä vuokkojakin. Kielot ovat kukassa; keräsin niitä pienen kimpun ja voi ihanuus, mikä tuoksu on vallannut koko eteisen, kun laitoin kukat lipastolle, lemmikkien kera!

Eilen kävin katsastamassa puutarhalla, olisiko siellä jotakin edullista hankittavaa. Kukkaro on tyhjä, muutama kolikko vaan siiheksi kun lapsilisä tulee ja sen on riitettävä pari viikkoa. Köyhyys on rankaa, vielä rankempaa ja oikeasti ihan paska juttu. Ei voi mitään; en osaa jalostua ajattelemaan, että tärkeintä elämässä on rakkaus ja muulla ei ole väliä. Toisaalta - se rakkauskin on ehkä määrittelykysymys. Rakkaus  kotiin ja lapsiin, kotieläimiin ja luontoon tuntuu vaativan rahaa sekin. Miestähän en nyt ole rakastettavaksi löytänyt!

Orvokki muutti meille

No siis. Kävin puutarhalla. Orvokit oli saatu myytyä melkein kokonaan loppuun - joten, tadaa: niitä sain nyt 10 tainta hintaan 3,90€. (Toisella puutarhalla yksi orvokin taimi maksoi 89 senttiä kappale). Lisäksi noukin kaksi pussia siemeniä (kehäkukka ja krassi), maksoivat yhden euron yhteensä.

Hiukan alle viitosen siis maksoivat tämän kesän laatikkokukat minulle. Osan siemenistä laitan pihalle ihan salaa pariin sellaiseen paikkaan, jossa ne saavat kasvaa rauhassa. Seurailen n iiden kasvua siinä sitten. Pari perunaakin laitan salaa kasvamaan pihan perälle, entisen multakasan kohdalle jossa nyt ei kasva kuin rikkaruohoa. Siemenpusseista riittää muutama siemen myös äidin luo pihalle; tänä vuonna en pysty  tuomaan sinne oikein mitään - ja nähtäväksi jää, onko minulla rahaa edes matkustaa sinne.

Kaksi vuotta työttömänä oloa tulee täyteen noin kuukauden päästä. Olen varmasti erilainen ihminen nyt, mutta olenko oppinut jotain tästä työttömyyden ajasta? Kai, ainakin sen verran, että tiedän olevani aika lailla epätoivottu ihminen; saan tehdä töitä jollen hamuapalkkaa - mutta muuten tämä köyhäily ja päivittäinen sukkulointi rahattomana on raskasta. Siis oikeasti raskasta! Kontaktit entisiin työkavereihin menivät jo aikaa sitten, suhteet sukulaisiin ja ns ystäviin ovat hiljalleen hiipuneet nekin. Kuka nyt työttömän kanssa...? Ja itsekin jään syrjään, kun en pysty minnekään menenmään, en pysty mitään mihinkään ostamaan, en maksamaan tapaamisen edellyttämiä juttuja. "Tuletko mukaan elokuvaiin ja sen jälkeen jonnekin iltaa istumaan? Kysyi kaveri männä viikolla. En nyt ehdi, vastasin. Ehtisin tietenkin,mutta kun nyt ei ole rahaa...

Kukista vielä. Nautin nyt estottomasti asioista joita  häpeilin ehkä hiukan, ennen. Veli katsoi kerran valokuviani ja ihmetteli, miten minulla on niin paljon kuvia kukista eikä juuri mitään järkeviä kuvia. "Tuo on niin tyypillistä Janikaa" hän selitti muille sukulaisille.  "Ota vaan lisää kukkakuvia ja sievistele kaiken piiperryksen kanssa. Et varmaan pääse minnekään, et saa mitään järkevää aikaiseksi elämässä jos tuijottelet vaan jotain v...n kukkia".

Väri on nyt vihreä. Pienin maustein.
Siperian hernepensas kukassa, täynnä kimalaisia

Oikeassa oli, velimies. Tässä nyt katselen ja kuvaan kukkia. En näytä hänelle enää kukkakuviani, en puhu vihreistä asioistani; hänen mielestään olen druidi joka on irronnut tästä maailmasta... No kyllä yritän kukkien ja puiden katselun ohella olla järkevä ja panostaa muuhunkin! En osaa jättää kukkia ja luontoa kokonaan pois elämästä. En haluakaan. Vaikka ne toisille ihan turhia ovatkin.

Ny menen pöyöräilemään.  Ja lukemaan lehdet lukusaliin! Sitten seuraamaan jääkiekko-matsia ja äänten laskentaa. Jännä ilta tulossa.

Lakanapyykki ja pyykkinarut mielessä

Aurinko laskee järven taa.
Lauantain iltakävelyllä koettu.

Kävin haravoimassa pyykkinarujen alusen puhtaaksi talven ja myrskyjen heittämistä oksista ja muusta roskasta. Pikku-kissa tempoi pitkässä narussa ja sotkeuti siihen alta aikayksikön. En uskalla päästää sitä yhtään ulos; naapuri vahtii sen liikkeitä tarkkaan. Kissa oli livahtanut huomaamattani ulos ja mennyt naapurin koiran kupille: voi miten sain hävetä kun naapuri tulei kertomaan, että hän ei yhtään tykkää, että kissan tulee heidän koiransa ruokia syömään. Ihmettelin, että kuinka se on mahdollista, kissa ei pääse ulos. "Olen sen itse sieltä pois ajanut" sanoi naapuri ja katroi minua uhmakkaasti. Kissa oli  vieressä narussaan aivan vauhkona ja yritti päästä karkuun kun juttelin naapurin kanssa. Siitä ymmärsin, että pahoilla teillä on oltu kun noin pelkäsi. Selkään oli saanut, varmasti. Huh huh. Kaikenlaista sitä saa hävetä ja anteeksi pyydellä!

Olen jo pari kertaa vienyt lakanat ja pyyhkeet ulos kuivumaan: niihin tulee ihana tuoksu ulkona. En ikinä käytä huuheluaineita tai hajustettuja pesuaineita; en halua sitä kemialista tuoksua ja kaikkia niitä turhia aineita iholle joita pesuainneissa on. Omon ja Bio Luvilin tuoksu ei ole minulle mieleen, vielä vähemmän Comfortit ja muut huuhteluaineet. On aika outoa, mielestäni, että ihmiset on saatu käyttämään niitä jopa alusvaatteissa ja lakanoissa joista paikoista aineet tulevat aivan iholle. Allergioitahan ne tuovat, eikä luontokaan ota noitakaan kemikaaleja aivan ilman vahinkoja vastaan. Kysyin tuttavalta, jolla on allergioita kasapäin, miksi hän käyttää huuhteluaineita. "Se tuoksuu hyvälle" sanoi hän. Hajusteita hän ei halua käyttää ollenkaan; niistä menee keuhkot tukkoon, sanoo. Siis hajuvesistä ja kasvovoiteista. Mutta ei pesuaineista. Vai niin. En usko!

Oleanteri kutsuu vaniljaisen ihanasti ikkunalla

Paras huuhteluaine on pyykin kuivattaminen raikkaassa säässä, sanoo tämä täti.

Naamari katsoo epäilevästi

Kodin voisi kokonaisuudessaan ripustaa narulle raikastumaan! On nimittäin aika sotkuista meillä. Isot "lapset" - siis nuoret aikuiset - ovat muuttaneet tavaroineen takaisin kotiin. Täällä on nyt kahden ihmisen ja yhden kissan tavarat sikin sokin joka paikassa - maustekoreista kattilalaatikoihin, vaatemytyistä lakanapussukoihin ja lipastot, kaksi 120 leveää sänkyä, patjoja sun muuta mitä nyt asunnossa yleensä on... Verhoja, pyykkikoreja.

Vähän täällä nyt ahdistaa. Siis tämä siivo nyt tällä kertaa - adistusta on monenmoista, pienempiä ja isompia...Mutta läpi pusketaan tämäkin elämän vaihe.

Huomenna lähden kolmeksi päiväksi kurssille. Lapset ja eläimet ovat keskenään. Hernekeittoa on keitetty iso kattilallinen, vaikka en palvilihaa mistään saanutkaan. Hyvää tuli! Leipää ja maitoa sekä makarooniruokia on kaapissa. Selviävät ihan hyvin, uskon.

Iltapuhteiden lomasta, teekupin ääressä

Pähkinäpensas oli aivan täynnä kauniita urpuja. Oksa vaasissa kaunis!

Maailmassa tapahtuu paljon - niinkuin kai aina, oikeastaan. Eurovaalit ovat puheenaihe siinä missä  Suomen surkea talous. Ulkomaisia tapahtumiaei täällä viitsi kommentoida; niille on omat paikkansa.

Kukka ikkunalla, Hibiscus

Töissä on ollut kivaa! Hurjan paljon töitä ja kakkea sellaista tekemistä, josta tykkään kuin  hullu puurosta; se täytyy tästä työttömyydestä sanoa, että se on itselleni näyttänyt oikein kunnolla, kuinka tärkeä työnteko on. Siis ihan se, että aamulla lähtee töihin ja illalla palaa kotiin väsyneenä - ja tekee siinä välissä hommia niin, että ei mitään muuta muista ajatelleenkaan. Nyt kun olen vapaa-ehtoistyöntekijä, tai harrastan työntekoa - tai vielä kolmas versio tästä suomalaisesta erikoisuudesta: olen työharjoittelija ja voin nauttia täysin siemauksin työstä. En saa palkkaa mutta sitäpä eivät työkaverit tiedä; saan pyyntöjä, kommentteja ja palaverikutsuja ihan kuin olisin oikea työntekijä. Se on hulppean, autuaan ihanaa!

Valkovuokot mummin
peilipöydällä

"Olet kuin villakoira: hypit innosta kun joku vähän kehuu. Ja kun kehuu vielä lisää, teet ihan mitä vain" sanoi työtön kurssituttava työvoimapoliittisen kurssin tauolla viime viikolla. Myönsi itse tekevänsä samoin; olemme keski-ikäisiä ja olleet jo hetken työttömiä. Nyt kun olemme päässeet tekemään töitä, oleme aivan kuin vasikat laitumilla, hullaantuneita työn teon autuudesta!

Hulluutta on monta lajia. Mutta toisaalta - miksi tästä ei saisi nauttia? No niin, niin saakin! Tämä hauskuus ei lihota eikä tee pahaa kellekään, riippuvuutta se kyllä aiheuttaa...

Vielä ei olla ihan puolivälissä FEC-kurssia joten saamme vielä syksyyn saakka elellä tätä elämän vaihetta. Tai no, mistä sitä tietää, mitä maailmassa tapahtuu.



Tiellä käyskentelee monenlaisia kulkijoita

Iltaisin olen väsynyt kuin hakattu mato. Uni tulee kuin pohjattomaan kuiluun putoaisi heti kun sänkyyn kömpii.

Olen käynyt äidin luona, ajellut pitkiä matkoja maanteitä, peltojen ja metsien vieriä. Katsonut samalla kuinka talvi häviää ja kevät tulee. Koivut ovat melkein syksyn värisiä; ne ovat niin täynnä urpuja, että näyttävät keltaisen oransseilta - vähän kuin syksyllä.

Olen yrittänyt saada lasten asioita hoidettua; rahaa ei  ole antaa mihinkään avuksi, mutta tukea ja ruokapöytäseuraa kyllä. Kaikki lapset asuvat taas tauon jälkeen kotona, nyt täällä on röykkiöittäin tavaraa joka puolella. Mihin voisikaan kaiken siivota, mihin viedä pois kotoa? Enpä tiedä.

Tekipä mieli vanhanaikaista unelmatorttua. Tuli hyvää, nam.

Kevään tullen saa seurata luonnon muuttumista harmaasata vihreäksi. Tännään katselin, miksi lokki juo että lätäköistä kadulla - kunnes huomasin, että ei se juo vaan syö lätäköistä ja niiden reunoilta kastematoja! Se imi ne suuhunsa kuin mehupillit, yksi toisensa jälkeen. Muutaman päviän sateen jälkeen paksuja vaalean punervia kastematoja onkin aivan valtavasti - en muista, olenko sellaisia määriä nähnyt koskaan aikaisemmin! Linnut viettävät juhlaa - napsivat herkkuja suihinsa ja nokkiinsa suurina hälisevinä laumoina.


Nyt nykkumaan! Huomenna on ensimmäinen palaveri jo seitsemältä!