Sunnuntain huveja ja iloja

Reilussa viikossa
kasvavat porkkanat näin paljon!

Sunnuntait on kivoja päiviä, yleensä. Vaikka on työtön, yritän pitää sunnuntait vähän erityisinä päivinä. Jos olisi rahaa, syötäisiin vähän paremmin aina viikonloppuisin. Niinkuin ennen tehtiin, koko perhe kokoontui hyvän ruuan ja jälkiruuan äärelle aina viikonloppuna, varsinkin sunnuntaisin.

Nyt on toisin. Oma elämäntilanne on erilainen kuin joskus - ja raht on vähissä. perhekin on toisenlainen kun on yksi aikuinen, työtön vielä.

Olen alkanut arkisin tehdä niin, että teen  tuolle vielä alaikäiselle nuorelle lämpimän ruuan joka päivä. Itse syön leipää tai puuroa - tai kananmunia. Kananmunat alkavat kyllä hiljalleen tökkiä mutta ne ovat halpoja ja niissä on ravintoaineita. Teen joskus parikin kertaa viikossa munakkaan johon laitan paistettuja perunoita. Teen maalaismunakkaan. Nyt en enää pysty sitä ruokaa syömään - kananmunan maku on alkanut etoa, tosissaan.

Tänään syömme jotain broilerista. En vielä tiedä mitä. ostin alennuslaputettuja ruokia eilen pariksi päiväksi. Eilen tein ison uunipellillisen liekkisiipiä - niitä sai valtavan ison laatikon parilla eurolla. Niiden kanssa tein uunissa ranskalaisia perunoita. Kissat saivat syödä luut - tuli edulliseksi! No, ruoka ei totisesti ollut terveellistä, mutta aina ei voi kaikkea saada!

Huomenna teen itselleni uunijuureksia, niitä voin syödä pari päivää. Nuorison edustaja ei niitä syö, ollenkaan, ikinä. Huokaus. Juurekset ovat edullisia, kotimaisia ja terveellisiä - näin olen ymmärtänyt. Niinkuin kaurapuurokin, jota syön joka päivä...

Juureksista  leikkaan "yläpään" irti, laitan lautaselle ja kastelen - siitä tulee kivoja pöytäkoristeita keittiöön joita on kiva seurata - kasvu on valoisina päivinä aina nopsaa. Oma mummi omassa tuvassaan tämän kivan kasvatus-jutun aikoinaan lapsenlapselle opetti.

Jollei siis ole varaa ja mahdollisuutta ostaa kukkia kotiin, voi ottaa kevättalvella oksia vaasiin tekemään silmuja tai sitten laittaa porkkanan tai muun juureksen osia itämään. Kesällähän voi kerätä luonnosta kukkia, tietenkin. Hmm, pitäisiköhän kokeilla myös perunaa lautaselle ? Miksei?

Sunnuntain hupeihin kuuluu - jollei olla äidin luona tekemässä ruokaa ja aikaaa viettämässä perheen kesken - lukeminen ja käsityöt. Meille ei tule sanomalehtiä joten on aikaa lukea kirjoja! Kirjasto on mahtava paikka - sieltä löytää aina jotain hyvää luettavaa! Olen joulun jälkeen lukenut valtavan kasan kirjoja jo - jotkut kirjat vievät mennessään niin, että on pakko ahmia koko kirja melkein samalta istumalta! Aivan sattumalta osui kirjastossa käteen tuollainen minulle uusi tuttavuus kuin Andrew Gross. Super-jännää - häneltä on suomennettu kaksi kirjaa: Syvissä vesissä ja tämä nyt meneillään oleva Sininen vyöhyke. Tosi hyvää ja mukaansatempaavan jännää viihdykettä! Nämä eivät ole mitään uuden uutukaisia kirjoja,  mutta kiva kun ne löysin! Ajattelin etsiskellä Grossin muitakin kirjoja, vaikka ruotsiksi koska suomeksi käännökset viipyvät. Sama juttu on Jeffrey Archerin Crifton -kronikan kanssa. Kirjasarjan viimeinen eli seitsemäs osa ilmestyi englanniksi jo viime vuoden puolella mutta suomeksi on ilmestynyt vasta ensimmäinen, Sitruuna -kustantamon julkaisemana. Sen löysin kirjaston hyllystä, myös sattumalta. Ensimmäinen sarjan seitsemästä kirjasta imaisi heti mukaansa niinkuin Archer yleensäkin tekee. Vain aika näyttää on ihan suositeltava kirja, sen mukana pääsee hiukkasen sisään historiaankin. Ensimmäisessä osassa oltiin alussa ensimmäisen maailmansodan ajassa, kirja loppuu toisen maailmansodan aikaan. Toinen osa ilmestyy kuulemma suomeksi nyt maaliskuussa.

Miksi kissojen aina pitää juoda vaaseista
ja muista ihmisten kupeista?

Yritän kuitenkin etsiä Crifton -sarjan kirjoja käsiini ruotsiksi kun ensimmäinen osa oli niin koukuttavan hyvä! Sujuvaa kerrontaa, hyvä ja mukaansatempaava tarina.

Täytyy vielä mainita John Grisham jonka kirjat olen lukenut varmaan kaikki. Alkuviikosta sain luettua Laiton lakimies -nimisen kirjan, uutuuden,  joka oli aika lailla erilainen kuin Grishamin aikaisemmat kirjat. Vähän erilainen kaava - vaikka toki ihan grishamilainen oli tämäkin. Tietenkin olen myös lukenut kaikki Remekset - pakkohan se on! Onneksi uutuuksia saa kirjastosta ainakin pikalainana helposti kirjastosta!

Lukeminen on kivaa!

Tämän sunnuntain ilonaiheet siinä; sinistä kylliksi!

Äidiltä sain pari kauan lankalaatikossa ollutta Novita Wool -kerää. Sinistä noin puolitoista kerää ja

Räikeä väriyhdistelmä,
pimeässä pidettäväksi kai!

saman verran kirkkaan punaista. Lankaa on niin vähän, että niistä ei oikein paljoa saa neulottua - pipon, lapaset, rannekkeet, jollei näitä muiden neuleiden joukkoon kuvioiksi tee. Sukkia ei voi näistä neuloa, koska kyseessä on pehmeä merinovillalanka. Aloin siis tehdä perinne-kuviolla lapasia, kaivoin pari muuta väriä mausteeksi omasta lanka-laatikostani. Harmaata aika karkeaa oli ihan vain muutama metri - riitti mausteeksi resoriin. Sinisellä taitettua punaista löytyi sen verran että ihan täsmälleen riitti kuvioon - laitoin langan kahteen yhtä suureen kerään ja toinen kerä loppui ensimmäisen lapasen peukun päähän!

Harmi vaan, että lapasista tuli vähän isot. Liekö kukaan niitä ikinä käyttää? Silitän ne, kun saan valmiiksi, tulee vähän nätimmät. Lämpimät ne ainakin ovat - jos laittaa toiset lapaset alle, ovat vielä lämpimämmät. Väri ei ehkä ole tätä päivää - liian räikeät? No, ok jos tykkää!!!

Vintage-neuleita ja kirjoja: ihanaa ajankulua!

Selailin kirjastossa käsityökirjoja – niitä on kaikenlaisia ristipistoista erilaisiin perinneneuleisiin ja kudontatöihin. Harvoin tulee vastaan sellaista uutta käsityökirjaa, mistä oikeasti haluaisi alkaa tehdä jotakin. Novitan neulelehdissä, samoin monissa muissa kaupassa selaamissani lehdissä mallit ovat jotenkin "muodottomia" ja homsuisen oloisia - tai sitten paksuja ja jotenkin liian hankalia pitää sisällä. Ne tulevat nopeasti valmiiksi - mutta eivät ole oikein kivoja. Makuasia, tietenkin. Ulkona niillä ei sitten taas tarkene. Norjalaisilla on usein kivoja ja tyylikkäitä neulemalleja, mutta niitä on hankala Suomesta löytää. Norja ja Viro ovat käsityömaina jotenkin haastavampien ja siinä mielessä tyylikkäämpien neuleiden tekijöitä.

Omat käsityöt ovat jo useamman vuoden olleet sukkien, lapasten, pipojen ja rannekkeiden neulomista. En oikein uskalla aloitta mitään suurempaa, kun pelkään homman jäävän kesken! Pari vuotta sitten sain tehtyä villapaidan itselleni, mutta koska se on paksusta brittiläisestä villalangasta (irlantilaista tai skotlantilaista), on se painava ja aika epäkäytännöllinen. Olen kyllä ikuisena vilukissana (ja aika kylmässä asunnossa asuvana) sitä käyttänyt – mutta en tarvitse useampia tuollaisia koti-löhöily-paitoja.

Nytpä törmäsin kirjastossa kirjaan, jossa on vanhoja naisellisia neuleita uudistettuna nykylangoille ja tämän päivän kokomitoitukseen. Kirjassa on kuvattuna alkueräinen 30-, 40- ja 50-luvun neule ja sen uudistettu versio. Pakko on sanoa, että monet neuleet ovat menettäneet sen viehättävän naisellisen ilmeen, kun ne on tehty paksummista langoista ja puettu huomattavasti sotavuosian aikaisia malleja tuhdimman mallin päälle – mutta silti kirjassa on monta tosi kivaa neuletta! Olen itsekin isompi ja lihavampi kuin toivoisin: jos vertaan itseäni omaan äitiini ja mummiini, olen varmasti ainakin neljä numeroa heitä isompi, jos ajattelen meitä keski-ikäisinä. Harmittaa, kun sitä antaa itsensä läskistyä ja paksuuntua. Kun ne läskit on kerran itseensä syönyt, on vaikea, siis tosi vaikea, saada ne pois. Näin tuntuu käyneen isolle osalle suomalaisia ja eurooppalaisia: olemme isompia ja lihavampia kuin äitimme ja isoäitimme.

Lainasin siis Vintage-neuleet –kirjan ja selailin sitä edestakaisin. Jaksaisinko aloittaa jonkun neuleen, pitkähihaisen jota voi käyttää talvellakin? Monet neuleet on haastavan näköistä kuvioneuletta, tehty kolmosen tai pienemmillä puikolla. Pari päivää haudoin asiaa mielessäni – sitten menin lankakauppaan ja löysin merinovillalankaa alennuksella; loppuva lankamerkki ja –väri. Ajattelin, että nyt kun ostan puolen kilon pussin lankaa, on pusero saatava tehtyä vielä näillä lumilla, että saan lankaa tarvittaessa vielä lisää!

Ensimmäiseen hihaan meni viikko.

Lanka on kivan tuntuista 100 prosenttista Palino-merinovillalankaa. Tummaa, kuusenvihreää ostin. Puoli kiloa maksoi 30 euroa – uskon, että siitä jää vähän jäljellekin. Malliksi valitsin kirjasta mielestäni kauniin ja naisellisen mallin. Nyt on yksi hiha neulottu, toinen aloitettu. Neule tehdään kolmosen ja 3,5 numeron puikoilla - ohjeen mukaan3,25 koon puikoilla, mutta minulla on puikkoja vain puolen numeron väleillä, vanhoja metallisia puikkoja vuosien takaa. Puikot ovat teräviä ja olen jo onnistunut saamaan vasemman etusormen rikki: haava on tullut kuivaan ihoon kun yritän tehdä tiukaa neuletta ohuila puikoilla!



Välipaloja, pikkuneuleita iltojen ratoksi

Isot neuleet ovat käsityöntekijän pääruokaa – itse olen elänyt välipalavoileipiä nauttien jo niin kauan, että tuntuu kivalta tehdä isoa työtä! Ehdin kyllä tässä välissä vauttimaan yhden välipalankin: tähdelankasukat: varret kaksinkertasita, vuosia vanhaa alpakka-lankaa, sukkaosat paksuhkoa sukkalankaa. Yritän pakonomaisesti saada lankavarastoja pienemmiksi tekemällä pois vajaita keriä, mutta nyt siis taas ostin ison pussin uutta lankaa....

Neulomisen lisäksi olen yrittänyt piristää elämää lukemalla, niin kirjoja kuin lehtiäkin.

Nautin nyt siitä, että pystyn lukemaan ja puuhailemaan, tekemään käsitöitä ja käymään kävelyllä koiran kanssa. Into ja halu mihinkään olivat niin totaalisen hukassa pitkään, että on kiva huomata, että pystyn keskittymään johonkin vielä! Elämän rytmi ja koko elämä on mullistunut, ainakin sisäisesti, niin täysin, että en ole päänuppini kanssa päässyt  vielä samalle tasolle muun elämän kanssa. Nyt tuntuu hyvältä, kun saa jotain tehtyä – vaikka se onkin tällaista pientä ja vain itselle näkyvää ja tuntuvaa elämää!



Oikea vintage: mummin esiliina sotavuosilta: käsin kirjottu essu ajalta
jolloin ei ollut telkkareita eikä tyttö voinut istua "laiskana, tekemättä mitään".
Illalla ja luppoaikoina tehtiin käsitöitä ja kapioita.

Tällaisten parissa olen viettänyt aikaani

Luin pari dekkaria. John Grisham tuntui kivalta. Pari norjalaista dekkaria odottelee yöpöydällä. Olen myös lukenut kasapäin lehtiä ja eilen löysin, kuin vahingossa, kirjahyllystä jo vuosia sitten ostamani ja lukemani Rhonda Byrnen Salaisuus –kirjan. Etsin sitä huluna viime vuonna, en löytänyt sitten mistään. Nyt se vaan tuli käteen, kun etsin lapselle hänen toivomaansa kirjaa - jota en löytänyt...

Ajattelin, että yritän taas soveltaa vetovoiman lakia eli Salaisuuden oppeja elämään – jospa se auttaisi. Oppi on lyhykäisyydessään hyvin yksinkertainen: Saat mitä uskot saavasi. Pyydä, usko ja ota vastaan. Pyydetään siis ”maailmankaikkeudelta” sitä, mitä elämässään haluaa. Uskotaan, että sen voi saada, olipa toive vaikka kuinka suuri, mahdottomalta tuntuva. Tai pieni. Kaikki toiveet toteutuvat, sanoo kirja. Jos vain uskoo ja osaa ottaa vastaan.

Kaikki on mahdollista ja kaikki mihin pystyt eläytymään täydesti toteutuu.

Mikä on salaisuus? Elämän suurin salaisuus on vetovoiman laki. Se tarkoittaa sitä, että samankaltaisuus vetää puoleensa - myönteiset ajatukset keräävät myönteisiä ajatuksia ja päinvastoin.

Pitää uskoa, että toive toteutuu. Ja ottaa vastaan.

Helppoa. Vaikea uskoa, tosin.  Mutta tuo viimeinen lause pitää pyyhkiä mielestä ja toivoa, uskoa ja ottaa vastaan. Minulla on toiveita – monta, paljon. Voin vaikka toivoa ja pyytää hoikempaa ja tervettä olemusta iselleni.Voin toivoa työtä, hyvin tarkkaan mietittynä mikä työ olisi. Voin toivoa ja pyytää itselleni hyvän ja itselleni sopivan miehen. Voin toivoa rahaa. Ja mitäpä jos toivoisin uuden auton! Hienon saksalaisen auton, hybridi-mallin! Jess, näin teen.

Mietin tarkkaan pari asiaa. Päätän satsata niiden miettimiseen: uskon ne saavani. Kirjoittelen heti tänne, kun saan toiveen tai toiveet toteutettua! Alan positiiviseksi, yritän olla pirteä ja energinen: uskon, että onnistun!