Junalla halki Suomen ja takaisin

Ihan rapi-rauhassa sai istuskella melkein tyhjässä junassa

Olen uutta kokemusta rikkaampi: Huomasin, että junalla on mukava kulkea - kunhan ensin pääsee junaan sisään! Olisin matkustanut pitempään ja pidemmällekin; mukava on katsella ikkunasta ohi vilistäviä maisemia - no, eiväthän ne maisemat tietenkään minnekään vilistäneet vaan juna vilisti maisemien halki valtavaa vauhtia. Juna kulki asemien, kylien ja kaupunkien läpi hurjaa vauhtia; oman kotiasemankin läpi hujahdettiin yli 130 kilometrin tuntivauhtia. Sieltä olin reilua tuntia aiemmin kulkenut suuremmalle asemalle jossa juna pysähtyi ja poimi kyytiinsä.

Nykymaailman kiireisessä vauhdissa junatkaan eivät ehdi vitkastelemaan - nykyjunat pysähtyvät vain pääasemilla. Mikä sitten on pääasema - sen ovat virkamiehet osanneet hyvin asia-argumentteihin perustuen päättää.  Omalla kotipaikkakunnalla ei enää yksikään pitkän matkan juna pysähdy, ohi vain hujahtavat. Sama juttu synnyinpaikkakunnalla. Eihän mihinkään muutaman kymmenen tuhannen asukkaan pikku-kaupunkeihin tai vielä pienemmän asukasluvun taajamaan  kannata hienoilla ja kovaa pääsevillä junilla pysähtyä - tulkoot matkustajat juniin omilla kyydeillään niin pääsevät sitten tyylikkäiden junien kyytiin nauttimaan matkanteosta. Näin oletan VR:n matkasuunnittelijoiden ja muiden päättäjien asiaa miettineen.



Halki maalaismaisemien, kylien ja kaupunkien kiisi juna

Menin siis kyytiin, löysin paikkani ja ihmettelin, kuinka junassa voikaan olla niin väljää. Vain puolisen tusinaa ihmistä koko suuressa vaunussa, mennen tullen. Yläkerrassa istuksi pari ihmistä. Muissa vaunuissa sama juttu. Miten tällainen junien tyhjänä kuljettelu voi kannattaa, ylipäätään? Itselleni junamatka oli ensimmäinen noin viiteentoista vuoteen;  minulla ei yksinkertaisesti ole ollut varaa matkustaa junalla, varsinkaan lasten kanssa. Nyt sain alennuslipun, kiitos VR:n joulukalenterin, ja pääsin kokemaan junailua, nauttimaan maisemista ja levollisesta matkanteosta. Ei tarvinnut itse ajaa! Ihan toistahan hienossa IC-vaunussa (InterCity) on matkustaa kuin opiskeluaikanani niissä sinisissä vaunuissa joilla silloin kuljin, vaunuissa joiden ikkunoissa oli verhot. Ne olivat aina täysiä, sen muistan. Ravintolassa juotiin olutta ja tavattiin uusia ihmisiä. Mennyttä on aika tuo! Enää ei ole verhojakaan ikkunoissa...


Ravintolavaunussa oli kalseahkoa

Juna oli niin tyhjä, että luulisi VR:lle ja sen omistajalle Suomen valtiolle olevan kannattavampaa myydä lippuja halvemmalla kuin ajaa melkein tyhjin junin halki Suomen.  Toisaalta - miksi ei voisi pysähtyä myös niillä asemilla, edes kerran päivässä, joilta voisi tulla matkustajia jotka nyt eivä voi juniin hypätä - kun ne eivät pysähdy.

Oma turistimatkani koti-Suomessa oli miellytävää ja kaikin puolin hyvä ja avartava kokemus. Junassa on ravintola (kuten junan kuuluttaja sanoi - ilmeisesti ravintolavaunu on käsitteenä jo vanhentunut). Tarjolla oleva ruoka ja juoma oli kälyisen kuppilan tasoa - hinnat olivat normaalit ravintolahinnat. Pieni kahvikuppi maksoi 2.30! Siis pieni kuppi sumppia. Hirveä hinta - varsinkin kun kahvi tarjottiin termoksesta johon kahvi oli laitettu hautumaan jo hyvissä ajoin ennen junan lähtöä liikkeelle. Aseman Ärrältä  olisi saanut suuren mukillisen hintaan 1,50 mutta en tajunnut ostaa sieltä mukaan Ja kassejakin oli kannettavana kolme, käsilaukun lisäksi. En siis ostanut kahvia, en muutakaan vaan söin omat evääni omalla istuinpaikallani.

Roskakoreja ei muuten IC-junassa ollut ollenkaan. Ikkunoiden alle oli kiinnitetty kasa muovipusseja joihin roskat oli tarkoitus laittaa mutta missään ei ollut tietoa minne täydet roskapussit heitetään. Jätin siis roskat pöydälle. Anteeksi - en tiedä minne olisi pitänyt toimia.

Autoilusta junailun erottaa ennenkaikkea hankaluus, junalla liikkumisen tappioksi. Junaan päästäkseen pitää usein ensin kulkea muilla kulkuvälineillä asemalla joka omalla kohdallani tarkoitti kahta eri kulkuvälinettä ja puoltatoista tuntia, että pääsin junaan. Omalla pääteasemalla kävelin kassien ja laukkujen kanssa kolmen kilometrin matkan perille. Autolla olisin kulkenut ovelta ovelle ja saanut kuljetettua tavarat helposti, raahaamatta. Moni olisi kulkenut loppu- ja alkupätkät taksilla mutta minulle ei sattuneista syistä moiseen ole mahdollisuutta. No money, no taxi. Jos itse junamatka kestää neljä tuntia ja matka junalle ja junalta pari tuntia päälle, kassien ja muiden nyssäköiden kera, ei matkanteko kovin ihanaa ole. Mutta onhan se avartavaa. Ja sain junassa luettua, katseltua maisemaa ja neulottua.

Perillä yllätysvieraalle tarjottiin tuoretta kahvia ja pullaa.

Vaikka junalla kulkeminen oliki mukava kokemus, jatkan autolla kulkemista jatkossa. Yleensä minulla on lapsi tai useampi mukana, samoin kissa ja paljon tavaraa lakanoista ruokaan. Sellaisessa tilanteessa junalla kulkeminen ei onnistu. Se vaatii todella paljon suunnittelua, aikaa ja rahaa. Oma auto on silloin paljon edullisempi ja kätevämpi.

Junien käyttö olisi monelle autoilijallekin hyvä vaihtoehto jos junalla matkustaminen olisi helpompaa ja edullisempaa. Monet autottomat, sairaat tai nuoret eivät voi muutoin kuin junalla ja linja-autolla kulkeakaan - heillekin olisi helpompaa jos homma ei olisi näin hankalaa!

Kurt Masur ja Jonathan Franzen

Kohta se alkaa! Sali on täyttymässä hiljalleen

Perjantain konsertti oli upea kokemus!

Istuin perjantaina Musiikkitalon täyden konserttisalin yläritsillä orkesterin takaoikealla. Katselin salin täyttymistä ja orkesterin paikalle tuloa ja näin kapelimestarin työskentelyn ikäänkuin muusikoiden puolelta - päinvastoin kuin perinteisessä konserttisalissa jolloin yleisö näkee kapellimestarin vain selkäpuolelta. Orkesterilaiset näkyvät myös puhaltajista jousiin selkeästi, kokonaan - jos joku soittajista lukisi nuottitelineeltä jotain muuta kuin nuotteja, se paljastauisi tässä "kattauksessa" oitis! - No enpä usko heidän moista tällaisissa konserteissa tekevän tietenkään, mutta olenpa kuullut joidenkin takarivissä istuvien lukevan sarjakuvia tai iltapäivälehtiä kun omassa soittamisessa on tauko ;-)

Ylälämpiön ikkunasta näkyy junia
ja vanha makasiiniraknnus

Uusi musiikkitalon rakenne on aivan erilainen kuin perinteinen konserttisali - yleisö istuu orkesterin ympärillä, joka puolella, ylöspäin jyrkästi menevissä kerroksissa. Tilanne on erilainen ja uusi niin yleisölle kuin muusikoillekin ja vaatii varmasti molemmilta osapuolilta tottumista. Luulisin, ainakin. Täytyy kysellä soittajien kommentteja kun siihen tilaisuus suodaan. Yleisön edustajana voin sanoa ratkaisun olevan mielenkiintoinen ja musiikin kuuntelun ja nautinnan kannalta oikein hyvä. Se, että sali oli niin valtavan tumma, hämmästytti hiukan, Finlandia-talon valkoisen tilan jälkeen. Valoja ei sammutettu konsertin ajaksi - sitä ei tarvitse tehdä ja korkealla pimeässä voi tulla aika pelottavaa jos seillö olisi aivan pilkkopimeää.

Korkean paikan kammo hiukan häiritsi monen istuutumista paikoilleen mutta kun oli asettunut paikoilleen, olivat näkymät hulppeat - koko paikka oli näkökentällä katseen hallittavissa. Vilkuttelin vastapäätä istuvalle äidille joka oli katsomon toisella puolella - hyvin näkyi! Muusikot soittivat alhaalla ikäänkuin sivuilta levenevän kattilan pohjalla ja ääni kulki ylöspäin hienosti.

Kiitos!

Kurt Masurin johtamista oli hieno seurata. Jo iäkäs mestari mutta kyllä hän jaksoi työnsä hoitaa mitä loistavimmin! Mozartin Lintziläinen oli upea kokemus ja toisen puoliskon yli tunnin mittainen Brucknerin seitsemäs sinfonia niin ikään aivan mahtava. Itse en Bruckneria tunne kovinkaan hyvin mutta nautin konsertista siitä huolimatta. Äiti tuli salista liikuttuneessa tilassa, itkua pidätellen - kokemus oli ollut hyvin, hyvin syvällinen. "Kuinka joku ihminen on voinut tuollaisen tehdä?" hän kyseli - tarkoittaen varmasti sekä säveltäjää että koko orkesteria dirigentteineen samalla lailla. Helsingin Sanomien konserttiarvostelu tänään oli myös positiivinen.

Musiikki - ihana kun siitä saa ja voi nauttia!

Helsingin Sanomien arvostelu kuvan kera

VR:n lipunmyynti Helsingissä
- hienot puitteet ja kahviakin tarjolla

VR:n lipunmyynnissä tuli myös vietettyä paljon aikaa. Koko VR:n systeemi on uudistunut ja jumittaa rankasti. Junalla kulkeminen on Suomessa kallista ja jotenkin hirveän hankalaa - vuodesta toiseen. nyt syy on lippu-uudistus, talvella lumi ja pakkanen, kesällä kesälomilla oleva hemkilöstö ja konduktööripula... Syitä on aina. Uusia ja vanhoja. Ennen muinoin, kun juna oli normaali kulkuväline eikä tällainen outo erikoistapaus johon ei voi ollenkaan luottaa,  junaan pystyi vain menemään ja maksamaan konduktöörille ja perille pääsi aikataulun mukaisesti. Nyt lipun varaus on aikaa vievää ja hankalaa - ja toden teolla, junalla matkustaminen aivan käsittämättömän kallista. Kun vertaa henkilöautolla matkustamiseen, varsinkin jos on useampi kuin yksi matkustaja, on hinta moninkertainen! Sen lisäksi on hankala kuskata  tavaroita - korkealle hyllyille tavaroiden pusaamine on työlästä ja esim. kissan kuljetus laatikossa on hankalaa kun Suomi tuntuu olevan täynnänsä allergisia ihmisä joten eläimille on omat paikkansa - eikä sellaisa automaattisesti löydy vain junaan astumalla.

Junamatkustus olisi kivaa - haaveilin juuri ääneen lapsille, että olisi kiva ottaa kirja, neule ja viltti kainaloon ja mennä junalla vaikka Lappiin - katsella ulos ikkunasta syksyistä maisemaa, lukea kirjaa, neuloa tai virkata käsityötä ja vaikka nukahtaa välillä junan kolkkeeseen. Nuorimmaoinen oli heti välittömästi halukas tulemaan mukaan! Reissulla voisi käydä kahvilla tai olusella ravintolavaunussa, jutella ehkä jonkun kanssa siitä tai tästä - ja tuntea rauhaisan auvoisaa oloa samalla kuin matka taittuisi, ei tarvitsisi itse ajaa. Saisi vaan matkustaa rauhaisasti, ilman paineita yhtään mistään! Tällaisesta haaveilen - ehkä moinen toteutuu joskus. Tai sitten ei. Pitäisi olla vain enemmän rahaa ja aikaa moiseen!

Näin tänään. uklaa on tuliainen mummilta lapsenlapselle - yhden pienen söin itse!

Tänään on sunnuntai ja nautin päivän levollisesta tunnelmasta. Taustalla soi  levy - kuinka ollakaan - Brucknerin sinfonioita. Vanha CD on ihan ok, vaikka ei mikään varsinainen mestariäänitys olekaan.

Kirjoitan nyt tätä tekstin pätkää mutta kohta jatkan tälle päivälle säästämieni lehtien lukemista. Luin juuri äsken Suomen Kuvalehden artikkelin "Manhattanin lintumiehestä Jonathan Franzenista" ja kiinnostuin kovasti. Voisi katsella hänen kirjojaan lähemmin kirjakaupassa. olisikohan kirjastossa - hmmm. Lehden jutun lopussa oli luettavissa sitaatti mieheltä: "Ihmiset katsovat mieluummin televisiota ja roikkuvat netissä kuin syventyvät hitaasti etenevään romaaniin, vaikka voisivat saada siitä tärkeitä oivalluksia elämästä ja ihmisenä olemisesta". Näinhän se on, samaa mieltä... Ja täällä netissä olen nyt minäkin taas, myönnän. Raapustamassa omia pikku-juttujani. Television ääressä ei aika juuri kulu mutta töissä, työmatkoilla ja kotihommissa sitten sitäkin enemmän.

Konsertista ja laihdutuksesta - vastoinkäymisiä voitettavana

Hopealehti, tänään hankittu

T-paitoja, tyynyliinoja, farkkuja, mekkoja, pyjamia..... kaksi tuntia pyykinsilittämistä. Huokaus... Sen siitä saa kun antaa silitetävien pinon kasva pesu toisensa perään! Pyykkiä tulee paljon, silittäminen on homman mälsin vaihe - kestää ja kestää.

Tänään on New Yorkin kaksoistornien tuhon 10-vuotispäivä. Aihe on kovasti esillä joka paikassa. Kaamea tapahtuma - jonka syistä, seurauksista ja ennenkaikkea tekijöistä ja heidän taustajoukoistaan jaksetaan puhua... silti,  näin uskon, julkiseen tietoon eivät oikeat syyt ja taustajoukot koskaan joudu. Niin paljon spekulaatita syistä ja syyllisistä löytyy lehdistä ja netistä ja kuuntelemalla ihmisten ajatuksia ja pohdintoja. Oliko se islamistien hyökkäs vai tekikö USA sen itse, saadaksen syyn hyökätä Iraqiin? Tällaisestakin puhutaan paljon; tarve käydä sotaa aina jossain pään maailmaa on USA:lle tärkeää.

Maailma on kova paikka ja likainen peli jyllää ja vaikuttaa ihmisten elämään eri puolilla maailmaa, tavalla tai toisella. Valtapeli on peli jota pelataan pienimmistä yhteisöistä suurimpaan maailmanmahtiin. Näin on aina ollut, näin on oleva. Isojen peliä jossa pienet kärsivät eniten.

Pieni maailman hiekkalaatikon hiekanjyvänen kuten tämä täti tässä, täällä omassa pikkumaailmassaan voi silti elellä ja puuhailla omiaan, rakennella omia ajatuskudelmiaan ja mietiskellä. Se ei ketään haittaa, ei kiusaa. No, ei toki autakaan.

Junat kulkevat nyky-Suomessa vähän milloin sattuu

Siirrytäänpä toisiin sfääreihin - kaukomailta kotinurkille. Viime viikko oli työläs, aika rankkakin. Töissä ei ole kovin kivaa nyt. Ei ollenkaan. Paljon hommia, ihmisten mieli askartelee YT-neuvotteluissa ja tulevissa irtisanomisissa. Pomoilla pinna kireänä. Itselläni on paljon hommia, saan vain osan tehtyä mutta ei voi mitän. Sanovat sitten irti minutkin jos ei riitä.

Perjantaina lähdin kaverin kanssa Lahteen jossa on meneillään Sibelius-festivaali. Tarkoitus oli sinne junalla matkata - mutta kas, VR:llä oli sähkövika rataverkkonsa jossain paikassa ja junat olivat reippaasti myöhässä. VR ei kuitenkaan kertonut kuinka paljon junat myöhästelevät - junien saapumisaikaa vain siirrettiin infotauluilla 10-15 minuuttia kerrallaan eteenpäin. Asema oli kiinni joten odoteltiin pienessä tihkusaateessa laiturilla junien lähtöä.

Sirkuslaisia
keskuudessamme

Kun lähtöaika alkoi olla jo ihan kriittinen ja riski myöhästyä konsertista näytti jo todennäköiseltä alkoi kaveri näyttää huolestuneelta ja totesi, että nyt mennään autolla. Hän ei itse aja autoa joten ei siinä muuta vaihtoehtoa ollut tarjolla: mentiin parkkipaikalle, astuttiin minun autooni ja polkaisin auton tielle.

Lahteen siis - jota kaupunkia en ollenkaan tunne ja jossa en ole käynyt kun joskus lukiolaisena noin sata vuotta sitten. Onhan teissä viitat ja niinpä suuntasin auton moottoritielle ja painoin kaaasun pohjaan.

Ärsytti. Junalippu oli maksettu, nyt menin tankkaamaan bensaa ja "sain" ajaa autolla sen sijaan, että olisin istunut mukavasti junassa ja katsonut kuinka maisemat vilistävät silmien editse.... Olin oikeasti odottanut junamatakaa! Nyt mentiin autolla kamalalla stressillä nopeusrajoituksia hipoena, hitaampia ohitellen Lahteen - jonne saavuimme 9 minuuttia ennen konsertin alkua! Puh ja huh. Perillä päästin kaverin autosta ulos, pyysin menemään sisään ja vaikka ihan omlle paikalleen - parempi jos edes yksi pääsee sisään kuin että molemmat jäävät salin ulkopuolelle. Itse läksin etsimään autopaikkaa. Onneksi se löytyi suht nopsaan ja ehdin vielä nopeasti vessaankin ennenkuin kello kilkatti ja kutsui sisään saliin.

Tekisi mieli vaatia VR:ltä maksetut mutta käyttämättä jääneet liput takaisin. Siitä tuskin mitään kostuu; ei valtion virasto moista maksa, sanoo varmasti vaan, että olisitte lähteneet matkaan aikaisemmin.

Voisihan sitä yrittää tietenkin.

Kukkalaatikko syksyn tunnelmin.

Onpa hieno konserttitalo muuten! Suuri - mutta kotoisan ja lämpimän oloinen!  Istuttiin kakkosparvella täydessä salisa ja nähtiin hienosti alas lavalle jossa orkesteri soitti. Sibeliusta -tietenkin.Sinfonia nro 3 C-duuri op 52 ja tauon jälkeen sinfonia nro 4 a-molli op 63. Ja niiden välissä se herkku jota oikeasti tultiin suuremmin kuulemaan ja kokemaan, nauttimaan täysillä: Sibeliuksen viulukonsertto, Elina Vähälän soittamana. Okko Kamu johti ja Lahden sinfonikot soittivat.

Hieno se oli taas kuulla, tämä iki-ihana viulukonsertto. Elina Vähälä soittaa sen hienosti, tietenkin. Jostain syystä se ei kuitenkaan suonut niin mahtavia fiiliksiä kuin monasti muutoin. Syynä voi olla oma olotila kiireen ja hösellyksen jälkeen. Hieno se oli ilman muuta - kakkososassa tulvahtivat kyyneleet silmiin. (Outo näkymä omasta kuolinvuoteesta tupsahti silmien eteen! Kuka ymmärtäisi näitä juttuja...)

Kolmas sinfis sai myös liikuttumaan; tuli jännä tunne... Vasket eivät tuntuneet oikein mukavilta tässä tämänkertaisessa viulukonsertossa - kuin ampianen olisi tullut surisemaan vasempaan korvaan; se ei tuntutunut ihan kivalta. Mikähän niissä - tuon tason orkesteri? Kaverikin siitä mainitsi - surina ei ollut vain omassa korvassa!

Asteri asuu nyt meillä - syyskukat viimein istutettu

Kotona takaisin vasta puoliltaöin. Siinä välissä käytiin yhdellä lasillisella lähipubissa- siitä onkin aikaa kun viimeksi!!! Lasi viiniä minulle vain, kiitos. Autokin piti ajaa kotiin.

Kehäkukkia kaipaan! Huomasin sen, kun näin jossain kehäkukkia ja muistin, että en ollut laittanut keväällä ostamiani siemeniä maahan ollenkaan tänä uonna.Olen laittanut niitä aina "salaa" pihalle - taloyhtiö ja varsinkin täällä asuva eräs rouva joka vartio piha-alueiden istutuksia ja roskiskatosta kuin omiaan, on ne kieltänyt. Siitä huoölimatta olen laittanut sitä ja tätä kasvamaan pihaan - muuten siellä kasvaa vain saviheinää, ohdaketta, nokkosta  ja muuta rikkaruohoa kun taloyhtiöllä ei ole ollut varaa laittaa pihaistutksia. Huoh. Nyt jäivär syyskesän ilahduttajat, oranssit krassit ja kehäkukat laittamatta. Harmi!

Tänään tein ruokaa kaikille kolmelle lapselle - sian sisäfilettä, keitettyä kukkakaalia, keitettyjä perunoita ja hyvää kreikkalaistyyppistä salaattia. Jälkiruuaksi suklaavanukasta ja kermavaahtoa. Mukava, kun kaikki olivat paikalla - vaikka keskimmäinen lapsonen oli kiiressä kaverinsa luo - hän oli aamupäivän töissä kioskissa, samoin eilisen iltapäivän ja illan. Nyt oli kiire kaverin kainaloon! Åikkukissakin on taas meillä, jää viikoksi oljamiin.

Ruuasta vielä loppuun sen verran, että Herbalife dieetti ottaa hiukan lujille. Minulla ei ole koskaan ollut ruuansulatusongelmia; käyn vessassa normaalisti useamman kerrran päivässä ja vatsa on aina toiminut "kuin junan vessa" Nyt - varsinkin viime torstain jälkeen jolloin otin käyttöön extra-kuitutabletit (joita pitää syödä kolmasti päivässä) ja yrttijuoman niin ikään ahkerasti juotavaksi, maha ei meinaa toimia ollenkaan. Aivan merkillistä; syön extra-kuituja ja maha tekee tenän, ummetus on todellinen ja tuntuu kurjalta! Olen varmaan erityistapaus, tai siten tabletit ovat jotenkin omituisia, tai tuotteet kaiken  kaikkiaan. Juon paljon vettä ja yrttiteetä, silti on oma systeemi ihan jumissa.... Ei kai ihminen voi laihtua jos laihdutusvalmisteet joiden pitäisi puhdistaa keho ja aikaansaada suolen puhdistus ja tyhjentyminen, saakin aivan täysin päinvastaisen reaktion aikaiseksi!

Jatkan Herbalife-kokeilua vielä viikon-kaksi. Sitten teen päätöksen mitä teen tämän kalliin ja kovasti markkinoidun tuotteen ja kokonaisuuden kanssa. Jos nyt en turpoa muodottomaksi näiden ilmavaivojen ja ummetuksen seurauksena ennen sitä! Tähän mennessä en ole laihtunut juuri ollenkaan. Mutta en ole tietenkään syönyt heidän tuotteitaan kuin reilun viikon vasta, toissa perjantaista. Ei ehkä pitäisi hötkyillä näin.

Täysikuun aika. Susien ulvontaa ei vain kuulu...

airBaltic ei osaa kommunikoida - ei osaa VR eikä ydinvoimalakaan!

Pääsin kiireellä lentokentälle eilen - airBalticin halpa hinta tuli ns. takaisinmaksuun heti check in -tiskillä: Yhtään laukkua ei saa ruumaan ilman lisämaksua. Lisänmaksu on 20 euroa per laukku, laukun koosta riippumatta. Monet lentoyhtiöt veloittavat maksun ylimääräisistä kiloista - halpayhtiöt kappalemäärästä. Minulla oli kolme esinettä ruumaan laitettavaksi - markkinointimateriaalia jota oli mukana ja jota ei hankalan koon takia saa ottaa koneeseen sisälle. Pakkauksessa oli myös sakset ja sukkapuikot - niitäkään ei saa liian vaarallisina ottaa koneeseen sisälle.

Lisämaksua tuli siis 60 euroa. Hinta melkein tuplaantuu kun ottaa matkatavaraa mukaan!

Katunäkymä matkalta lentoasemalle

Kävelin hiljalleen passin- ja turvatarkastuksen jälkeen koneeseen jonne pääsimme normaalin aikataulun mukaisesti, jonkin verran ennen koneen lähtöaikaa. Halpalentoyhtiöstä ei saa sanomalehtiä niin kuin esim. Finnairilla ja SAS:lla. Istuimme sitten paikoillemme ja hiljalleen - kun mitään ei tapahtunut ja kone vain seisoi paikoillaan, puolitäynnä ja henkilökunta käytävää edestakaisin kävellen, tavaralokeroita sulkien ja tarkastellen, että kaikilla oli vyöt kiinni. Aloin ihmetellä missä vika kun kone ei hievahdakaan paikoiltaan - olimme bussimatkan päässä kentältä. Olin väsynyt joten laitoin silmät kiinni ja nukahdin. Heräsin tunnin päästä - olimme yhä paikoillaan kentällä. Koneessa oli hiljaista, kaikki varmaan lepäsivät tai nukkuivat. Sitten koneeseen yhtäkkiä pelmahti bussilastillinen uusia ihmisiä - kaikki paikat täyttyivät hetkessä. Olimme siis ilmeisesti odottanee t toista konetta jostain.

Talovanhus

Omituista - vaikka kone oli täynnä ihmisiä, henkilökuntaa oli paikalla vaikka kuinka paljon mutta matkustajille ei kerrottu viivästyksen syytä. Kukaan ei saanut sanaa suustaan ja kertonut, että odotamme porukkaa joltain toiselta lennolta. Joskus tulee mieleen ihmetellä todenteolla miksi halpalentoyhtiössä on lentoemoja ja stuertteja niin paljon kun koneessa ei tarjoilla mitään, siellä ei myydä mitään eikä siellä kuuluteta mitään muuta kuin ne iänikuiset pelastustie- ja hengitysnaamariesitykset joita kukaan ei koskaan seuraa. Nyt olisi voinut kuuluttaa, että kone on tämän ja tämän takia myöhässä - mutta eipä moinen kai kuulu henkilökunnan tehtäviin. Vai? Ärsyttää - täydellistä välinpitämättömyyttä; henkilökunta osaa kuitenkin käyttää mikrofonia ja osaa puhua englantia ja omaa kieltään!

Ei anteeksipyyntöä myöhästymisestä, ei infoa: huonoa palvelua, airBaltic!

Hyvä palvelu ei edes maksa mitään, tässä tapauksessa.

Kun kone vihdoin pääsi matkaan, meille tarjoiltiin lasilliset vettä.

Baarimikon työmaata

Ruoka ei ole tietenkään matkustamisessa pääasia - mutta silti on pakko sanoa, että on kiva saada kuppi kahvia ja joku pieni lentokoneateria kun siinä istuu - varsinkin kun matka-aika venyi yhdestä tunnista kahteen!

Tulin kotiin tuntia myöhemmin kuin olin lapsille luvannut - ja iltasatu pikkuiselle jäi lukematta. Lapsi oli unessa kun tulin kotiin. Molempia meitä harmitti kovasti.

Työmatkat ovat usein kaikkea muuta kuin leppoisia ja hauskoja retkiä - pienet asiat kuten päivän lehden lukeminen koneessa, kuppi kahvia ja pieni ruoka - jopa lasi viiniä kuten Turkish Airlinella - tuntuvat tosi kivoilta asioilta. Sitten kömmähdykset kuten tökerö lentohenkilökunta ja huono tiedottaminen ärsyttävät ja saavat välttelemään kyseistä lentoyhtiötä. Lentomatkailussa voi vaihtaa parempaan - mutta VR:n yhtälailla surkea tiedottaminen voi jatkua aina vaan - ihmiset eivät voi vaihtaa mihinkään muuhun. Oma auto on monelle hankala vaihtoehto ja bussit eivät usein kulje samoihin paikkoihin - ainakaan ilman hankaluuksia.

Miksi on niin vaikea kertoa matkustajille, että olemme myöhässä siksi kun…? Siitä saisi paljon lisäpisteitä - ihmiset ymmärtäisivät!

Tornit kiinnittävät huomion

Tiedottaminen on vaikea asia myös Japanissa. Ydinvoimalan vuotoja vähäteltiin ja vähätellään vieläkin. Ilmeisesti ei haluta kaaosta kertomalla totuus - mutta kun se totuus tulee sitten kuitenkin muualta esiin, myöhemmin, niin koko toiminnan luotettavuus häviää kun huomataan, että alussa oli valehdeltu täysin surutta. Japanilaisten osalta aina sanotaan, että he eivät voi kertoa totuutta kun silloin menettää kasvonsa. Eikö kasvojen menetys ole pahempi sitten hetken päästä kun huomataan, että tyyppi on valehdellut?

Tiedottaminen on toki useimmiten jollain lailla tarkoitushakuista- kerrotaan mikä on hyvä ja sopiva kertoa - tavoitellaan jotain tiettyä reaktiota tai halutaan kertoa tietty näkemys asiasta. Niinhän kaikki mediat toimivat, omien tarkoitustensa mukaisesti; skandaali- ja iltapäivälehdet kertovat eri näkökulman samasta asiasta kuin vaikka talouslehti tai vakava asialehti. poliitikot kertovat asian todellakin sen mukaan mikä sopivaa on; nyt vaalien alla tämä on erityisen selvää - mutta muutenkin.

Kaiva siinä sitten totuutta esiin... Ei ihan helppo homma. Moni tyytyy uskomaan mitä kerrotaan.

Poliitikot haluavat valtaan, on suurten vaalilupausten aika

Katsoin juuri dokumentin Wikileaksista ja olo on kurja. Se, mitä Irakissa ihmisille tehdään on aivan järkyttävää, kammottavaa. Millä oikeudella, loppujen lipuksi, vieras valta tulee herroittelemaan toisen maahan, pahoinpitelemään maan kansalaisia, tappamaan ihmisiä? Suuremman oikeudella, tietenkin. Kuten historiaa lukenut tietää: näin on aina tapahtunut – ja tulee eittämättä tapahtumaan. Kurjaa. Vihan ja agressioiden määrä "toisia" kohtaan tuntuu mittaamattomalta. Ja jostain syystä oikeutetulta, masentavan monille ihmisille.

Parempi ajatella ja katsoa omia kotimaisia poliitikkojamme. He ovat poliitikkoja toki siinä missä muidenkin maiden poliitikot – mutta heistä näkee joskus myös liikuttavan tosikkomaisen ja joskus vähän säälittävänkin inhimillisyyden pilkahduksen kun he pyrkivät himoitsemilleen paikoille. "Mä haluun, mä tahdon" muuttuu mielistellen niihin asioihin huomion kiinnittämiseksi jotka eivät samaisia poliitikkoja muulloin kuin juuri ennen vaaleja kiinnosta vähimmässäkään määrin. Silti täytyy sanoa, että kun selailee nettiä ja katselee miten nyt vastuussa olevat poliitikot jopa hallituspuolueista kirjoittelevat omissa blogeissaan siitä, kuinka he haluavat sen ja tämän asian kuriin – tuntuu omituiselta! Miksi he eivät tee noita asioita kun ovat asemassa jossa ne pitäisi pystyä hoitamaan? Siksikö, että he eivät tajua, että ihmiset näkevät heidän lävitseen, huomaavat heidän ahneet aikeensa? Vai siksi, että tietävät asian menevän läpi tarpeeksi monelle kansalaiselle - ja muulla ei ole väliä? Kyynistä puhetta - mutta kyyniseksi tässä muuttuu kun näkee mitä puhutaan ja mitä toisaalta tehdään...

Jos esimerkiksi liikenneministeri uhoaa kirjoittamalla avoimen kirjeen jossa vaatii Valtion rautateiltä selitystä jatkuviin myöhästelyihin, ei ensin meinaa uskoa silmiään. Eikö Vehviläinen siis olekaan vastuussa muun muassa VR:stä?

Ministerin, jonka vastuualueeseen kyseinen liikennelaitos kuuluu pitäisi, jos kenen, olla tietoinen siitä miksi junat myöhästelevät ja millä asia saadaan kuntoon. Ministeri Vehviläinen ei varmaankaan vitsaillut vaan ihan tosissaan aloitti vaalikampanjansa olemalla tuohtunut asiasta joka saa ihmiset kuohuksiin. Ajatteli varmaan, että äänestävät kansalaiset ajattelevat että siinäpä vasta jämäkkä ihminen, vaatii johtajia ulos työhuoneistaan antamaan lausuntoa – ja minä saan poliittisia pisteitä jotka kilahtavat ääninä vaalipäivänä oman purnukkaan. Se, että hänen oikeistaan pitäisi antaa vastaukset kysymyksiin itse, ei tullut hänen mieleensä. Toivottavasti joku lehtimies nämä vastaukset hänestä vielä yrittää lypsää. Aito poliitikko toki luistelee vastauksista puhumalla jostain ihan muusta. Mutta kyllä hänet varmaan taas eduskuntaan äänestetään!

Toinen hämmästyttävä ihmisten aliarviointi on blogi-sivustolla nyt samaisen puolueen kansanedustajan kirjoittamana. Tanssikilpailussa kankeana tanssijana valtakunnan tietoisuuteen tullut mies-edustaja tarttui niin ikään samaan aiheeseen eli junien myöhästelyyn. Hänpä kertoili itsekin ajavansa usein junalla töihin (kuka uskoo?) ja seisovansa pakkasessa odottamassa junaa. Näin kertoo: ” Erityisen vaikeaa sitä on hyväksyä, kun pakkaskelissä ja sivutuulessa katselee kiskojen suuntaan, että jokohan se sieltä jo tulisi. Ei voi olla niin, että jokainen vähänkin sakeampi lumisade pistää junaliikenteen sekaisin.

Onko täysin mahdotonta virittää VR:n kalustoa sellaiseen iskuun, että se toimii myös talvella? Ei tämä ole ensimmäinen, eikä viimeinenkään lumitalvi Suomessa. On onnetonta, jos lumentulo tai pakkanen hyydyttää junamme niin usein, kuin nykyisin tapahtuu, varsinkin pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä.”

Palaute blogitekstiin oli sellaista kuin saattoi arvata jo tekstiä lukiessaan. Lunta tuli tupaan oikein kunnolla. Ei mennyt läpi, ei. 

Hämmästyttävän naiiveja nämä ulostulot, täytyy sanoa! Eikö kukaan avustaja voisi mennä vähän neuvomaan kuinka kannattaa toimia, mistä kirjoittaa kun itse ei sitä ymmärrä?

Kolmen suurimman puolueen puheenjohtajia on saanut jo hiukan nähdä vaaliteemallisissa haastatteluissa. Ovat saman ikäluokan ihmisiä, poliitikkoja kaikki kolme - mutta paljon muuten ei heidän persoonallisuuksissaan yhteistä ole; yksi uhkuu leppoisaksi naamioitua kylmän kärsimätöntä laskelmallisuutta, toinen naapurin hyvä kaveri-oloista joviaalisuutta ja kolmas yrittää kynsin hampain olla se uusi airut joksi hänet on valittu - rooli istuu huonosti päälle - häntä katsellessa on koko ajan vähän sellainen olo, että voi kunpa se nyt ei mokaisi... voi rassua; kukahan sitä on opettanut noin sanomaan... Rooli ei ollenkaan tunnu istuvan, ihminen vaikuttaa teennäiseltä ja sanat päälle liimatuilta. Onkohan se ihan paniikissa?

Puolue ei ole puheenjohtajansa - mutta paljon heistä kuitenkin riippuu miten vaaleissa menee

Äänten kalastus on siis alkanut jo kunnolla. Monenlaisiin täkyihin tulee äänestäjä tarttumaan. Sitten nähdään mitä tapahtuman pitää – olisipa mielenkiintoista jos Soinista tulisi ministeri; siinä vasta näkisi kuinka supliikkimies muuttuu; vastuunkanto saa supliikitkin muuttumaan mutta siitäpä eivät varmaan sitten äänestäjät taas tykkää!