Kurt Masur ja Jonathan Franzen

Kohta se alkaa! Sali on täyttymässä hiljalleen

Perjantain konsertti oli upea kokemus!

Istuin perjantaina Musiikkitalon täyden konserttisalin yläritsillä orkesterin takaoikealla. Katselin salin täyttymistä ja orkesterin paikalle tuloa ja näin kapelimestarin työskentelyn ikäänkuin muusikoiden puolelta - päinvastoin kuin perinteisessä konserttisalissa jolloin yleisö näkee kapellimestarin vain selkäpuolelta. Orkesterilaiset näkyvät myös puhaltajista jousiin selkeästi, kokonaan - jos joku soittajista lukisi nuottitelineeltä jotain muuta kuin nuotteja, se paljastauisi tässä "kattauksessa" oitis! - No enpä usko heidän moista tällaisissa konserteissa tekevän tietenkään, mutta olenpa kuullut joidenkin takarivissä istuvien lukevan sarjakuvia tai iltapäivälehtiä kun omassa soittamisessa on tauko ;-)

Ylälämpiön ikkunasta näkyy junia
ja vanha makasiiniraknnus

Uusi musiikkitalon rakenne on aivan erilainen kuin perinteinen konserttisali - yleisö istuu orkesterin ympärillä, joka puolella, ylöspäin jyrkästi menevissä kerroksissa. Tilanne on erilainen ja uusi niin yleisölle kuin muusikoillekin ja vaatii varmasti molemmilta osapuolilta tottumista. Luulisin, ainakin. Täytyy kysellä soittajien kommentteja kun siihen tilaisuus suodaan. Yleisön edustajana voin sanoa ratkaisun olevan mielenkiintoinen ja musiikin kuuntelun ja nautinnan kannalta oikein hyvä. Se, että sali oli niin valtavan tumma, hämmästytti hiukan, Finlandia-talon valkoisen tilan jälkeen. Valoja ei sammutettu konsertin ajaksi - sitä ei tarvitse tehdä ja korkealla pimeässä voi tulla aika pelottavaa jos seillö olisi aivan pilkkopimeää.

Korkean paikan kammo hiukan häiritsi monen istuutumista paikoilleen mutta kun oli asettunut paikoilleen, olivat näkymät hulppeat - koko paikka oli näkökentällä katseen hallittavissa. Vilkuttelin vastapäätä istuvalle äidille joka oli katsomon toisella puolella - hyvin näkyi! Muusikot soittivat alhaalla ikäänkuin sivuilta levenevän kattilan pohjalla ja ääni kulki ylöspäin hienosti.

Kiitos!

Kurt Masurin johtamista oli hieno seurata. Jo iäkäs mestari mutta kyllä hän jaksoi työnsä hoitaa mitä loistavimmin! Mozartin Lintziläinen oli upea kokemus ja toisen puoliskon yli tunnin mittainen Brucknerin seitsemäs sinfonia niin ikään aivan mahtava. Itse en Bruckneria tunne kovinkaan hyvin mutta nautin konsertista siitä huolimatta. Äiti tuli salista liikuttuneessa tilassa, itkua pidätellen - kokemus oli ollut hyvin, hyvin syvällinen. "Kuinka joku ihminen on voinut tuollaisen tehdä?" hän kyseli - tarkoittaen varmasti sekä säveltäjää että koko orkesteria dirigentteineen samalla lailla. Helsingin Sanomien konserttiarvostelu tänään oli myös positiivinen.

Musiikki - ihana kun siitä saa ja voi nauttia!

Helsingin Sanomien arvostelu kuvan kera

VR:n lipunmyynti Helsingissä
- hienot puitteet ja kahviakin tarjolla

VR:n lipunmyynnissä tuli myös vietettyä paljon aikaa. Koko VR:n systeemi on uudistunut ja jumittaa rankasti. Junalla kulkeminen on Suomessa kallista ja jotenkin hirveän hankalaa - vuodesta toiseen. nyt syy on lippu-uudistus, talvella lumi ja pakkanen, kesällä kesälomilla oleva hemkilöstö ja konduktööripula... Syitä on aina. Uusia ja vanhoja. Ennen muinoin, kun juna oli normaali kulkuväline eikä tällainen outo erikoistapaus johon ei voi ollenkaan luottaa,  junaan pystyi vain menemään ja maksamaan konduktöörille ja perille pääsi aikataulun mukaisesti. Nyt lipun varaus on aikaa vievää ja hankalaa - ja toden teolla, junalla matkustaminen aivan käsittämättömän kallista. Kun vertaa henkilöautolla matkustamiseen, varsinkin jos on useampi kuin yksi matkustaja, on hinta moninkertainen! Sen lisäksi on hankala kuskata  tavaroita - korkealle hyllyille tavaroiden pusaamine on työlästä ja esim. kissan kuljetus laatikossa on hankalaa kun Suomi tuntuu olevan täynnänsä allergisia ihmisä joten eläimille on omat paikkansa - eikä sellaisa automaattisesti löydy vain junaan astumalla.

Junamatkustus olisi kivaa - haaveilin juuri ääneen lapsille, että olisi kiva ottaa kirja, neule ja viltti kainaloon ja mennä junalla vaikka Lappiin - katsella ulos ikkunasta syksyistä maisemaa, lukea kirjaa, neuloa tai virkata käsityötä ja vaikka nukahtaa välillä junan kolkkeeseen. Nuorimmaoinen oli heti välittömästi halukas tulemaan mukaan! Reissulla voisi käydä kahvilla tai olusella ravintolavaunussa, jutella ehkä jonkun kanssa siitä tai tästä - ja tuntea rauhaisan auvoisaa oloa samalla kuin matka taittuisi, ei tarvitsisi itse ajaa. Saisi vaan matkustaa rauhaisasti, ilman paineita yhtään mistään! Tällaisesta haaveilen - ehkä moinen toteutuu joskus. Tai sitten ei. Pitäisi olla vain enemmän rahaa ja aikaa moiseen!

Näin tänään. uklaa on tuliainen mummilta lapsenlapselle - yhden pienen söin itse!

Tänään on sunnuntai ja nautin päivän levollisesta tunnelmasta. Taustalla soi  levy - kuinka ollakaan - Brucknerin sinfonioita. Vanha CD on ihan ok, vaikka ei mikään varsinainen mestariäänitys olekaan.

Kirjoitan nyt tätä tekstin pätkää mutta kohta jatkan tälle päivälle säästämieni lehtien lukemista. Luin juuri äsken Suomen Kuvalehden artikkelin "Manhattanin lintumiehestä Jonathan Franzenista" ja kiinnostuin kovasti. Voisi katsella hänen kirjojaan lähemmin kirjakaupassa. olisikohan kirjastossa - hmmm. Lehden jutun lopussa oli luettavissa sitaatti mieheltä: "Ihmiset katsovat mieluummin televisiota ja roikkuvat netissä kuin syventyvät hitaasti etenevään romaaniin, vaikka voisivat saada siitä tärkeitä oivalluksia elämästä ja ihmisenä olemisesta". Näinhän se on, samaa mieltä... Ja täällä netissä olen nyt minäkin taas, myönnän. Raapustamassa omia pikku-juttujani. Television ääressä ei aika juuri kulu mutta töissä, työmatkoilla ja kotihommissa sitten sitäkin enemmän.