Metsässä märkää on!

Kävelin metsässä pidemmän reitin sunnuntain kunniaksi eilen. Siellä on aina hyvä kulkea, metsän huminaa kuunnella.  Yksi tikka puuhaili omia puuhiaan, orava naksuttteli toisessa paikassa.

Mutta märkää siellä on! Huomasin, että vasemmassa saappaassa on reikä; sukka kastui.

Eilen oli isänpäivä. Ensimmäistä kertaa ikinä en siihen mitenkään reagoinut. Oma isä on ollut pitkään poissa ja hauta  on liian pitkällä käydä viemässä sinne kukka. Muistelin kyllä, samoi vaaria. Hyviä miehiä olivat, kasvattivat aikakautensa ukaisesti. Aika ankarasti, turhia puhumatta, mutta niinhäs aikoinaan tehtiin.

Isänpäivän lippu salossa liehuu. Onne kaikille hyville isille!

Lasten isä-asia on toisenlainen. Omaa elämää ja omia asioita uusperheessä on hyvä elää; en halua hermostuttaa turhilla yhteydenotoilla.

Iltakahvit kuopuksen kanssa juotiin.

Elämä menee usein ihan toisin, kuin alunalaken ajatelee ja kuvittelee - niin tuokin asia. Helsposti jää jauhamaan asiaa ja miettimään, mitä olisi pitänyt toisin tehdä. Ja sitä asiaa olen totisesti miettinyt - tuskin yhtään viisaampi olen niiden pohdintojen, itkujen ja miettimisten jälkeen. Nyt on näin kun on.

Syksyn värejä,
harmaan kirkastajia

Kotona on puuhailtu, ihan tavallista puuhailua. Illalla laitettu kynttilä palamaan. Kirjoja olen lukenut, lehtiäkin. Olen aika ahkera kirjaston käyttäjä - tänään hain seitsemän kirjaa. Niistä kolme on käsityökirjoja, kolme romaania ja yksi tietokirja. Sain lainattua myös Ilkka Remeksen viimeisimmän, Perikato joka on tämän syksyn uutuuskirja. Hämmästyttävää - siinä se oli hyllyssä poimittavaksi vaikka kirjalla on kuulemma jossain kirjastossa jopa 250 jonottajaa! Rupesin jo ihmettelemään, että sen täytyy olla joku vanhempi kirja - mutta uusin se on!

Kirjan sai kahden viikon lainaan joten luenpa sen nyt aikas heti - paksu tiiliskivihän se on, kuten yleensä. 430 sivua. Yleensä ovat nopealukuisia. Katsotaan, minkälaisia kohtaloita siinä suomelle kehitellään!

Ei muuta kuin mukavaa syksyn jatkoa! Kynttilöitä voi poltella ja laittaa villasukat jalkaan - ihan kiva tämäkin vuodenaika on!

Kevät, kaunis ja kaivattu - vaan petollinen

Aurinko paistaa, kimalaiset pörräävät kukissa ja kukkivissa puissa. maailma tuksuu!

Kevään tilo tuo usein ikäviä uutisia. Kaunis, elämää kihisevä aika saa ihmissä aikaan myös muuta kuin ihanaa ja nautittavaa hehkutusta.

Voikukka - kesäisen ihana ja tuoksuva

Viime yönä oli taas nuori mies aseen kanssa liikkeellä. Kaksi 18-vuotiasta nuorta on tähän mennessä kuollut kun maastopukuun pukeutunut mies kiipesi ammuskelemaan talon katolle Hyvinkäällä. Seitsemän on loukkaantunut, nuori poliisiharjoittelija hengenvaarallisesti. Viime kevään kaamea lahtaus Oslon lähistllö Utöyan saarella tuli mieleen monella - sekin keväällä tehty. Suomessa - niinkuin ehkä muuallakin - on ollut paljon päättömiä tappojuttuja. Miksi, mikä saa yleensä syrjään vetäytyvän nuoren miehen "kunnostautuvan" muita murhaamalla?

Toisaalta - ihmisten suurinta huvia nykyään on kaikenlaisten murhamysteerien ja aina vain raaistuvien murha-juttujen ja poliisisarjojen seuraaminen televisiossa, kirjoissa, peleissä... Kuolema ja murhaaminen on muotia... Sitten kun sitä tapahtuu oikeassa elämässä, lehdet ja televisio elävät ja hengittävät asiaa ja hehkuttavat jokaista yksityiskohtaa kiihkeän antaumukselliseti - innokkaana ja jokaisen pienenkin kommentin esille laittaen. Lehtimies, journalisti tuntuu saavan elämänsä kicksin raportidessaan toisten murheella ja tragedialla. Ällöttää ja inhottaa tuollainen - moralisoidaan ja nautitaan asian uutisoinnilla loppumattomasti.

-----
Oma kissa on murhamies vailla vertaa. Viime yönä kolli metsästi taas nuoren rusakon - ei ihan pientä mutta ei se aikuinenkaan ole. Harmittaa, paljon. Mutta mitä tehdä 11-vuotiaalle kollille joka on tottunut olemaan yöt ulkona; sillä on reviirinsä ja sitä se hoitaa lajityypillisellä tavallaan - ja on ylpeä siitä, että hankkii ruokaa itse. Ja nyt en sille anna ruokaa ennekuin se on syönyt pupunsa pensaan alta - ja näinhän se tekeekin. Pikkukissa yrittää karata ovista ja ikkunoista - olen sitä ulkouluttanut kuin koiraa, samoin ovat lapset tehneet. Pari kertaa se on onnistunut livahtamaan - onneksi on tullut elävänä kotiin. Olisi kamalaa jos se jäisi auton alle!


Ote ei ole siro ja kukatkin miten sattuu kimpussa mutta orvokit ja kielot metsäpolun varrella ihania

Yritän käydä kävelyllä, lenkillä, pyöräilemässä joka päivä. Ihan joka päivä se ei ole onnistunut kun olen hakeutunut niin moniin koulutuksiin viime viikkoina, mutta tänään olin pariin kertaan ulkona nauttimassa ihanasta kevätsäästä. Keräsin kimpun kieloja, haistelin kielojen lisäksi tuomien ihanasta tuoksusta, kevät-kesän valtavan vahvoja tuoksuja on ilma tulvillaan. Nautin linnuista, väreistä ja hevosen hirnunnasta... Ihanaa, todella. Voikukkien kukinta on huipussaan - keltainen loistaa joka paikassa.

Kekimmäinen lapsi istuu huoneessaan ja riitelee puhelimessa kumppaninsa kanssa. He ovat seurustelleet vajaat pari vuotta - välillä tulee kiistojamutta nyt kuulostaa aika kurjalta...

Kisua eivät uudet sukat kiinnosta, ulos haluaa hän!

Oma mieli on sekaisin vielä - ja varmasti vielä jonkin aikaa - lähisukulasiten kuolemista. Tänne aloitetut kirjoitukset hautajaisista ovat vieläkin kesken - en saa niitä kirjoitettua; ajattelin, että auttaisi jos kirjoittaisin mutta en ole osannut sitä tehdä. Sitten on työttömyyteen ja irtisanomiseen liittyvät möykyt sisällä; ne tuntuvat kamalilta ja niitä osaan käsitellä vain pieni pala kerrallaan. Käyn koulutuksissa, infotilaisuuksissa, juttelemasas jopa työterveyshoitajan kanssa... Jotenkin pitää purkaa asiaa mielessä, samalla kun haen töitä. Mihinkään haastatteluihin en enää ole päässyt, sen sijaan olen saanut kirjeitä joissa kiitetään kiinnostuksesta ja kerrotaan, että paikkaa haki 178 henkilöä....

Iltaisin olen väsynyt kuin tosi raskaiden työpäivien jälkeen, tai vieläkin enemmän. Oikeita töitä on enää tunti-pari päivässä, muutoin keskityn opiskelemaan työlnhakua, uusia taitoja - ja hakemaan töitä.

Lemmikki. Vergiss-mein-nicht. Förgät-mig-ej. 
Forget-me-not 

Itse yritän "keskustella itseni kanssa" ja ymmärtää, oikeasti, että elämästä on syytä nauttia sellaisena kun se päivittäin eteen avautuu. Unelmointi on tietenkin hyvä asia ja aivan sallittua mutta oikea elämä omalla kohdalla on luultavasti sellaista, että se muuttuu yhä pienemmäksi ja yksinäisemmäksi kun lapset muuttavat hiljalleen pois, äiti toivoo pois lähtöä ja ja sisarukset ovat omissa elämissään eikä heihin varmasti enää ilkeä yhteyttä pitää kovinkaan ahkeraan; olen huomannut, että puolisot eivät suhtaudu kovin iloisesti sisaruksiin jotka häiritsevät liikaa - en halua tulla sellaiseksi sukulaiseksi joka saa ärtyneitä ja kiusaantuneita selityksiä miksi nyt ei oikein voi puhua, "soitellaan." Kutsut "tulkaa joskus käymään" ovat onneksi jo hiipuneet - eiväthän sellaiset mitään merkitse. Ollaan joskus äidin kanssa mietitty, mitä tämän lauseen ahkera käyttäjä tuumaisi, jos joku kaunis päivä ihan oikeasti mentäisiin heille, soitettaisiin ovikelloa ja sanottaisiin, että hei, nyt olemme tässä!

Kun suhtautuu elämässä yksinoloon ja elämään niin, että näin on hyvä kuin on, pääsee ilman isompia kitkoja eteenpäin omalla polullaan. Ei voi laittaa toivoa siihen, että jostain tulee ihminen tai "joku" joka saa oman elämän kivemmaksi! On totuttava siihen, että rahaa ei ole paljon, ystäviä ei ole ja tuttuja saa käymällä kerhoissa ym harrastuksissa. Nauttia voi silti elämän kivoista asioista - luonnosta ja kirjoista, musiikista ja siitä, että saa olla osa elämänvirtaa, saa olla terve ja selviää omin avuin. Kiitos, thank you, Merci, tack så mycket. Danke schön.

Siivottavaa riittää

Eilen oli keskimmäisen lapsen koulun päättäjäiset. Oikein mukava tilaisuus - lapsi sai stipendin ja hänen töitään katsoessa huomasin hänen kehittyneen paljon tämän kouluvuoden aikana - sen toki olen muutoinkin huomannut. Sai olla lapsestaan ylpeä! Upeaa.

Lapset ovat upeita, kaikki kolme. Siitä olen onnellinen  ja heistä todella ylpeä. Toivottavasti he kaikki saavat hyvät elämät, sopivassa suhteessa elämän hyviä ja raskaitakin kokemuksia.

Viimeiset villasukat - ennen kesää

Euroviisut ovat meneillään. Pakko sanoa, että en jaksa kamalasti kiinnostua vaikka spektaakkeli on iso asia Azerbaidzanille - iso poliittinen juttu tälle maalle.

Olen tänään  lopetellut keskeneräisiä käsitöitä ja sain viimeisen villasukkaparin valmiiksi hetki sitten.

Nyt yritän pysytellä sukan kutomisesta erossa ainakin muutaman kuukauden. Voihan sitä neuloa muutakiin - esimerkiksi kesäisen puuvillaneuleen!

Pientä viilentymistä kesken helteiden

Lehdistä saa lukea, että tämä kesä on kuumin 70 vuoteen niin Suomessa kuin muuallakin koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Siperiassa on ennätyksellisen kuumaa – ja sitten Etelä-Amerikassa aivan ennätyksellisen kylmää. Maapallolla on jonkinasteinen kriisi meneillään – vai onko? Ja jos on, onko syynä ihmisen ilmastolle ja luonnolle aiheuttama tuho?

Vaikea sanoa. Kukaan ei siihen oikeaa vastausta tiedä – paljon pahaa on tietenkin ihminen luonnolle aiheuttanut, ja koko ajan aiheuttaa.

Tätä kirjoittaessa soitti lapsen puhelimeen veli jolle oli tullut tieto, että minun kännykkäni on jäänyt paikalliseen kahvila-ravintolaan. Hui – noloa. Olimme tosiaan päivällä lapsen kanssa kaupungilla ja kävimme kahvilla kyseisessä paikassa. Kännykkä jäi sinne, jo monta tuntia sitten. En ole kännykkää kaivannut kun olen ollut kotosalla ja tiennyt missä lapset majailevat. Äidillekin ajattelin soittaa vasta huomenna.

Vanhin lapsi lähti eilen iltapäivällä enonsa – joka on hänen kumminsa – perheen kanssa mummin luo maalle jossa heillä oli tarkoitus rakentaa uusi mattoteline entisen jo melkoisen lahon tilalle. Näin on kuulemma tapahtunutkin; teline on melkein valmis, kertoi veli juuri puhelimessa.

Veli oli ärtyinen ja jotenkin kamalan negatiivinen. Se on nykyisin harmillisen tavallista; tuttua on toki, että miehistä tulee keski-ikäisyyden ja perhe-elämän myötä ja vanhetessaan harmillisen ärtyisiä. He ikään kuin tietävät miten asiat tulee hoitaa ja elämä elää – ja jos joku muu sitten toimiikin toisin tai ajattelee asioista eri lailla, syntyy huomattavaa ärtyneisyyttä.

Miehissä, monissa heistä, elää vahvana tämä patriarkaalinen elämän malli, tuntuu. Ennen mies päätti kaikesta, ohjasi ja oli se joka kaiken tiesi – ihan pelkästään sen takia, että on mies. Nyt kun moni nainenkin tekee niitä asioita joita eivät ennen tehneet – tulee helposti sitten skismaa. Itse olen siitä hyvä esimerkki; elän elämää ja teen asioita ilman miehen neuvoja ja sponsorointia, apua ja huoltajuutta. Toisaalta olen erityisen hyvä esimerkki siitä, kuinka elämäni miesten mielestä teen lähes kaiken jollain lailla pieleen. Ex-mieskin piti minun mottonani lausetta ”Vad du än gör misslyckas du alltid” eli mitä ikinä teenkin, mihin sormeni ja käteni laitankin, kuinka hyvin ikinä asiaani uskonkin, pieleen menee”. Valitettavasti tässä on iso totuus sisällä – mutta silti meikäläinen ja kaltaiseni muut ihmiset täällä vain palloilevat ja elävät elämäänsä. Ei siinä muu sitten auta kuin nähdä positiivisia puolia elämästä ja nauttia siitä, mitä saa – elämältä saa kuitenkin paljon upeaa ja hienoa, kaikki meistä.

Ex-mies elää toki jo toista avioliittoaan ihan muualla ja on sanojensa mukaan tällä kierroksella paljon harmonisempi kuin meidän liitossamme. Ei siis ole mitään syytä muistella vanhoja…

Nyt vain taannuin hiukan kun tuo puhelu veljeltä tuli. Voi voi. Se, että olin onnistunut unohtamaan puhelimen ja vielä kapakkaan ei anna hyvää kuvaa meikäläisestä, ei ihmisenä, huolehtivana äitinä sen koommin kuin itsestään huolehtivana aikuisenakaan. Uh – veljen repertuaari on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka möhlään asiani ja sen takia en pääse elämässä eteenpäin. Eniten suren tätä meidän vähäistä kommunikaatiota lapsuuden ajan jälkeen meidän molempien lasten takia; olisi niin kiva, jos he voisivat olla enemmän toisensa kanssa tekemisissä; olen aika lailla perhe-keskeinen ja arvostan juuria ja suvun yhtenäisyyttä. Mutta väkisin ei voi tuotakaan asiaa hoitaa…

Menen maalle joka tapauksessa maanantaina jolloin veljen perhe on vielä siellä. Katsotaan, miten asiat hoituvat. Oma nuorimmaiseni on samanikäinen veljen vanhimman kanssa ja he viihtyvät super-hyvin keskenään. Olisi kiva, jos he saisivat olla hetken yhdessä; keinua riippukeinussa ja jutella, pelata ja leikkiä ennen kuin heidät siirretään pois – veli ja vaimonsa tuntuvat pelkäävän jotakin pahaa tulevan meiltä heidän lapsiinsa. Tällaisia pieniä sukuskismoja on toki aika lailla muissakin suvuissa. Muistan yhden ranskalaisen elokuvan joka tätä käsitteli: hävettävän maalaismainen sisko tuli pariisilaistuneen siskonsa perheen vieraaksi ja mokasi ihan kaikessa – paljasti avoimesti oman maalaisuutensa parempiin piireihin päässeen siskonsa ja tämän hienon tuttavapiirin silmissä. Tunnistin itseni siitä maalais-siskosta joka mokaa vähän kaikessa. Paras on aina pysytellä vähän sivussa - paikalla olellessa mikaa aina...

Käsityöt ovat siinä jamassa, että tiskirätit - ne molemmat - ovat valmiit ja Rowanin kierrätys/eko-langasta neulomani pusero olisi kiva saada valmiiksi lähipäivinä. Helppo kahden kappaleen malli mukavasta langasta joka muistuttaa hiekkarannan hiekkaa - pieniä erivärisiä hiekkajyviä sen ruskena joukossa. Vähän kuin elämä - sielläkin on mustaa ja punaista, sinisestä ja violetista puhumattakaaan... Ja jokaisen meidän elämä on kuin yksi hiekanjyvänen maailman kaikkeudessa. Pieni, mutta tärrkeä siinä isossa kokonaisuudessa..

Lanka on tosi kivaa neuloa; siinä on osa silkkä, osa puuvillaa ja loput viskoosia; tuoksu on raakasilkin tuoksu, samoin käsituntuma neuloessa.