Hiihtoloma, luonto ja tyhjä tili

 



Tänään.
Hiihtolomasäässä.

Niin on sitten hiihtoloma täällä. Lumi on märkää loskaa ja saappaat lämpimillä sukilla parhaat jalkineet. Suksia ei ole otettu tänä vuonna esiin vielä ollenkaan; ei oteta tälläkään viikolla, vaikuttaa. Sääli, olisi ollut tosi kiva hiihdellä vaikka muutaman kerran, mutta ehkä tässä vielä ehtii!

Luonto näyttäytyy sumuisina taivaanrantoina, painavana lumena puiden oksilla – aina vuoropäivin. Lunta kuitenkin on, ja aamulla sen päällä on ohut pakkaskuori johon voi heitellä linnuille siemeniä ja leivän muruja. Lintuja on keittiön ikkunan takana onneksi melkein joka päivä, varpusista ja talitinteista mustarastaisiin ja varislintuihin. Poikkeuksen teki se parin viikon takainen lintujen bongauspäivä jolloin ne hävisivät jonnekin oudosti. Edellispäivänä oli piha täynnänsä lintuja, samoin seuraavana – mutta kun halusin laskea linnut sinä nimenomaisena päivänä kun piti, ei niitä näkynyt missään. Outoa! Tosi outoa..... Taisivat tietää laskennasta ja mennä piiloon, ihan piruuttaan!

Kaverit syömässä.

Tänään saimme jo pitkään poissa olleen hienon fasaanin taas pihaan. Olin niin iloinen sen tulosta, ettöä tuijotin sitä pitkään kun se söi ihan lähellä minua, reilun metrin päässä. Kaunis lintu, tarkasti seuraa ympäristöä. Pieni pää sillä on ja oudon nysät siivet joita se pörhisteli syömisen välissä. Varis katseli kauempaa, vei osan fasaanille varaamistani siemenistä.

Rahat on loppu. Totaalisen loppu. Olen lähettänyt työttömyyspäivärahahakemuksen jo aikaa sitten, viime vuonna olisin saanut rahan jo yli viikko sitten. Nyt meitä työttömiä on niin paljon, että rahoja saa odotella tosi pitkään. Se on kamalan stressaavaa – miten sanoa pankille, taloyhtiölle ja muille ”velkojille” että kassassa on ruuhkaa, maksan kyllä..... Soitin kassaan ja kysyin, milloin raha tulee ja miksi kestää näin kauan. Sain kuulla, että näin vuodenvaihteessa on aina ruuhkaa! Helmikuun puoliväli ei ihan vuodenvaihdetta mielestäni ole – mutta heille on. Kuulemma menee vielä viikko ennenkuin he saavat minun rahani maksuun ja sitten menee noin kolme pankkipäivää, että se tulee minun omalle tililleni.  Miten raha voi matkustaa kolme pankkipäivää tililtä toiselle??? No – panklin täytyy tehdä rahaa jostakin, siksi se makuuttaa rahoja tileillä ennen maksamista – se on niiden oikeus, sillä ne pitkälsti elävät...

Eläisipä itsekin jotenkin. Alkaa olla lopun viimeinen näytös pian käsillä. Olen ollut ssen verran kauan jo vailla työtä, että korvaukset pienenevät. Kohta olen ”kuula kalloon” –tilanteessa; jollei rahaa ole, ei voi olla elämääkään. Hitto vie. Tajusin tänään, että meillä ei ole kohta uokaa mitä syödä; vielää on ryynejä ja jauhoa, säilykepurkkeja ja muutamalle päivälle ruokaa – kissan pitää myös saada ruokaa, samoin jyrsijöiden. Ja lintujen samoin. Maha tulee kipeäksi stressistä.

Ruokarahatkin on ihan lopussa; kaikki rahat on. Syömme puuroa, kalapuikkoja ja paistettuja perunoita. Makarooneja on onneksi myös kaapissa, samoin spagettia.  

Tänään leivoin mokkaruutuja; kaapissa oli tarvikkeet yhteen pellilliseen. Säikähdin, kun löysin tomusokeripurkistamustia kuoriaisia; mistä hitosta ne ovat tulleet? Aloin leipoa saman tien, putsasin kaapin. Minulla ei totisesti ole varaa heittää jauhoja roskiin, muusta ruuasta puhumattakaan! Laitoin valmiit leivonnaiset sitten pakasteeseen – se toimii nyt jotenkin vaikka mittari näyttääkin sisätilalämmöksi +23 astetta. Välillä sevinkuu ja piippaa, kaikki sulaa. Nyt toivon, että se pitää kutinsa edes jonkin viikon; kesällä se ei toimi kun on lämmin, mutta jos nyt jonkin aikaa vielä kuitenkin. Pakastin on melkein tyhjä, siellä on vain nuo leivonnaiset ja pari pakettia kalapuikkoja ja kolme pussia pakastevihanneksia. Ja muutama runebergin torttu, piilossa!

Koti on vielä jäljellä. Kuinka kauan? Joka päivästä kannattaa nauttia tosi avoimin mielin,  niin kauan kun asiat edes jotenkuten toimivat. Olo on vähän kuin vakavasti sairastuneella; nauti vielä kun voit. Kohtatämä loppu, ja joka tapauksessa mennään huonompaan suuntaan.

Huomenna yritän myydä vanhat levyni. Jos niistä saisi jotakin. Kirjoja yritän myydä myös – se on vaikeampaa. Ehkä vaatteitakin, ja muuta tavaraa kotoa. Kirjat eivät käy kaupaksi, niitä saa ilmaiseksi kirjastoista ja melkein ilmaiseksi kirppareilta.

Lama-aika syö. Ja sattuu. Mutta - näin on sanonut joku viisas ajattelija. Siihen nojaudun nyt:

Hyvin usein voittajia ovat häviäjät,
jotka päättivät yrittää vielä kerran.

Talvisia turinoita, lumisia maisemia

Valtatie aamupäivällä. Ei autoja, ei hirviäkään. Me vain.

Äidin uusi kahvikuppi. Hieno.

Hiihtää pitää kun on hiihtosäät! Nyt sellaiset on, ja aika hyviä kelejä onkin pidellyt. Lunta mukavasti ja pikkupakkasta, taivas aika ajoin kirkkaan sininen, välillä enemmän utuinen ja pilvinen. Mutta harmaassakin säässä on ihan kiva lykkiä. Jäällä umussa hiihtely voi olla aika jännää – koko maailma ympärillä on samaa madonvalkoista utua – välillä tuntuu, että missään ei ole yhtään mitään.

En ole paljoa hiihdellyt, muutaman kerran olen ladulla käynyt vain. Mutta ne kerrat kun olen itseni ladulle saanut, ovat olleet mukavia kokemuksia. Tulee hyvä olo! Tänään hiihtelin puolisentoista tuntia, pellolla ja pellon laidalla, jäällä tuulessa joka sai silmät vuotamaan. Ihan poikki olin kun kotiin tulin, selkä hiessä, naama punaisena.

Kaurakeksejä äidille, nautittavaksi kahvin kera.

Omia asioitahan tässä jauhaa mielessään ees-taas, ihan koko ajan. Hiljalleen toivoisin, että jonkinlainen selvyys tulisi vastaan. Voi olla, että sellaista ei koskaan tule. Mutta kyllä syö tämä epävarmuus. Se pelottaa ja ahdistaa.

Kauniita värejä

Olin lapsen kanssa käymässä muummin luona. Nautimme yhdessäolosta ja aivan tavallisesta elämästä muutaman päivän ajan. Leivoin, kuten yleensäkin, äidille herkkuja joita hän voi syödä kahvin kanssa tulevina päivinä ja viikkoina, kunnes taas tapaamme. Leivoin runebergin leivoksia ja kaurakeksejä. Sitten tein köyhiä ritareita yhtenä päivänä meille kaikille, jonkinlaisena jälkiruuan ja välipalan välimuotona. Vaapukkahilloa ja kermavaahtoa niiden kera – ah kun oli täysi olo niiden jälkeen - kaksi söin, lapsi veti neljä naamaansa! Täysi oli olo muutenkin; söimme paljon ja hyvin joka päivä. Äidin ruoka ei ole koskaan kovin rasvatonta vaan hän tekee ”rehellistä suomalaista kotiruokaa” kuten esimerkiksi sian suolakylkeä uunissa, nakkikeittoa  tai –kastiketta, uunikalaa, lihakeittoa ja sen sellaista vanhanajan ruokaa.

Itselläni, aina niin perusterveella immeisellä, on maha (vai liekö kyseessä ruuansulatus) on ollut viime viikot enempi ja vähempi sekaisin... Kurjaa – maha on ilmaa täynnä kun vappupallo ja yritä siinä sitten olla niinkuin ei mitään. Nyt olen sitten päättänyt karsia syömisistäni ainakin sokerin ja valkoisen vehnäjauhon tyystin, samoin lihan niin pitkälti kuin mahdollista. Olisin oikein meielläni kasvissyöjä jos olisin enemmän varoissani – mutta näillä rahoilla joilla minun on elettävä ja elätettävä lapseni, ei kasvissyöjäksi voi ryhtyä. Yritän kuitenkin syödä jotakin kasvikunnan tuotteita, jauhojen lisäksi. Porkkana, appelsiini, omena ja jokin muu kasvikunnan tuote pari kerrtaa päivässä, ainakin. Riisiä ja perunaa ei lasketa tähän mukaan.

Astiakaupan ikkuna. Niin kauniita astioita, että kuva piti saada.
Villeroy & Bochin uutta Amazonia-sarjaa.

Ruokaskandaalit nostetaan mediassa framille säännöllisin väliajoin. Nyt kohkataan hevosenlihasta – ja heitetään tonneittain ruokaa roskiin vain sen takia, että ruuassa on hevosta naudan sijaan. Väärinhän se toki on, ettei kerrota mitä aineita ruuissa on – mutta niin on väärin myös syytää syötävää ruokaa roskiin ja kaatopaikalle autolasteittain, ympäri Euroopan. Se on aivan mieletöntä tuhlausta - eläinten, kaikkien. Tässä, niinkuin melkein kaikessa, on kyse rahasta ja kuinka ansaita aina vaan enemmän ja enemmän - heikompien kustannuksella se on helpointa.

Helmipuuro on NIIN hyvää

Ja sitten tässä maassa on vielä ongelma liikalihavuudesta. On toki ollut jo pitkään - suomalaiset kuuluvat Euroopan lihavimpiin ihmisiin. Tänään oli iltapäivälehden lööpissä jonkun lääkärin huoli liian lihavista lapsista – jo kaksivuotiaat ovat liikapainoisia. Uskomatonta! Mitä sanovat näiden lasten vanhemmat? Eivätkö he oikeasti osaa antaa kunnollista ruokaa lapsilleen? Syöttävätkö he limsaa, sipsejä ja valmisruokia lapsilleen? Vai mistä moinen voi johtua? Äidinmaidolla, perunalla ja porkkanalla ei liikalihavaksi tule. Eikä niillä vauvanruuilla joita voi ostaa kauppojen hyllyiltä, jos haluaa antaa lapselle teollisuuden tekemää ruokaa.

Hullu maailma. Niin on maailma aina ollut – hullu ja vielä hullumpi.

Lomanen mummilassa - ihanaa!

Torstain ja perjantain olin luvannut lapselle yhteisiksi lomapäiviksi jo aikaa sitten; onhan nyt hänen hiihtolomansa ja olisi kiva tehdä jotain mukavaa yhdessä. Alkuviikolla lapsi on ollut kaverin synttäreillä ja yökylässä ja puuhaillut ulkona toisen kaverin kanssa. Se on mukavaa mutta itseäni harmittaa, kun oma työ ei näitä lasten asioita oikein huomioon ota; toisaalta on toki itsestä kiinni lähteekö vain ja jättää hommat - priorisoi. En ole osannut, en uskaltanut jättää isoja kokouksia käymätttä ja hommia tekemättä koululomien takia - ja vuosien ajan ovat omat lomapäivät jääneet pienemmiksi kuin laki sallii.

Kaksi päivää otan nyt kuitenkin lomaa ja lähden lapsen kanssa pois kotikuvioista!

Torstai-aamuna, eilen, heräsin jo ennen seitsemää laittamaa kaiken kuntoon, että päästään lähtemään mummilaan - ajomatka kestää kuitenkin useamman tunnin. No, kaikenlaista häslinkiä tuli aamuksi ja sitten olin melkein unohtaa jo pari viikkoa sitten sovitun keskustelun ammattiliiton työuranohjauksen kanssa. Onneksi hän soittti - tunnin keskustelu oli oikein hyödyllinen ja sain paljon vinkkejä niin CV:n tekemiseen kuin mistä voi hakea töitä.

Mummin luona oltiin juuri ja juuri valoisaan aikaan ja vietettiin kiva ilta.

Perjantaina on puuhapäivä - lupasin tehdä ruuan ja leipoa pullaa.

Perunanmyyjä torilla

Tulkaa syömään!

Käytiiin perinteiseen tapaamme kauppaostoksilla torilla, hallissa ja torilla ja juotiin kahvit torin kupeessa olevassa kivassa kahvilassa. Matikka-aika on lopuillaan mutta saatiin kuitenkin soppa-ainekset. Matikkakeitosta tuli hyvää vaikka olisi se voinut ehkä hiukan tuhdimpiliemistä olla! Vanhoissa resepteissä kehotetaan keittämään keitto alusta saakka maitoon mutta itse teen mieluusti ensin liemen ruodoista ja päästä. Lientä tuli ehkä liikaa. No - hyvää se oli!

Mustapekka-peli ja viinilasi - hmmm?

Illalla tuli veli käymään - hänkin metsäkokoukseen lauantaina matkaava. Pelattiin porukalla mustapekkaa kaksi erää! Hauskaa.

Huomenna lauantaina on metsäkokous ja iltapäiväksi keksin jonkun ruuan ja lupasin lettujakin paistaa. Äiti on ollut flunssassa melkein kuukauden ja yskä on taas lisääntymässä. Auttelen minkä pystyn.

Kiva olla tääällä!

Hiihtolomanen - ihanaa!

Mummilaan kun ajelimme

Lähdimme ajelemaan – äiti, lapsi ja kissa – mummilaan vasta tiistaina iltapäivällä. En päässyt irti töistä aikaisemmin ja silti jäi hommia tekemättä. Valmiiksi ei saa kaikkea koskaan, se on vain opittava – mutta huono omatunto lomasta on silti, yhä ja koko ajan. Laitoin puhelimen äänettömälle enkä vastannut yhteenkään siihen tulleista puheluista. Pomokin oli soitellut – turhaan.

Ajosää oli hieno! Parinkymmenen asteen pakkanen, aurinkoinen sää ja luminen maisema; silmä ja sielu hyrisivät tyytyväisinä kun kaupunki ja työ jäivät taakse. Kilometrit etenivät mukavasti valkoisessa maisemassa – pellot ja pelloilla risteilevät ladut, moottorikelkan väylät ja jänisten ja muiden eläinten jäljet; kaikki loisti ajajankin silmään kutsuvina. Valkoiset järven selät, jäätymätön joen uoma joka höyrysi mustan, virtaavan veden ylllä auroinkoa vasten huikean näköisenä:tosi upa näky. Olsi pitänyt pysähtyä ottamaan kuva - mutta enpä sitä tehnyt kuitenkaan. Liian kiire päästä eteenpäin oli meillä. 



Kukkavaasin kaunis nimetön

Matkan alkupäässä ei edes liikennettä ihan kamalasti – ei tarvinnut juurikaan jonoissa ajaa. Viimeiset kaksi tuntia jouduin kuitenkin ajaa jurnuttamaan venäläisen rekka-kolonnan takana. Pitkiä autonkuljetusrekkoja oli viisi ja niiden perässä vielä osan matkaa tavallinen katettu kaksiosainen täysperävaunurekka. Ajoivat niin kimpassa kaikki, että en uskaltanut ohittaa - noin kahdeksaakymppiä etenivät. Ohittaa olisi pitänyt ylinopeudella ja tien reunja koristavat lukuisat peltipoliisit. Sakkoja on jo nyt tullut sen verran, että lisää ei kaivata! Ohitusta varten olisi pitänyt paahtaa tosi pitkä pätkä väärällä kaistalla, ylinopeutta että olisi ohi päässyt – lumisella kelillä tiekin on paljon kesäkeliä kapeampi joten pelivaraa on vähän.

Pääsimme perille illalla seitsemän tienoilla. Äiti oli tehnyt uunikalaa – olipa hyvää perunoiden kera. Pieni lomanen saattoi alkaa!

Hautausmaalta lanka- ja kangaskauppaan  

Istuttiin iltaa äidin kanssa mutta vain puolille yöhön.Olin väsynyt kuin hakattu kala - olin nukkunut pari tuntia vain edellis-yönä. Nyt nukuin seitsemän tuntia - siten nousimme ja lähdimme aamutoimien jälkeen ajelemaan asioille. Oman mummin syntymäpäivä oli maanataina ja isän kuolinpäivä ensi viikolla tiistaina. Kävimme hautausmaalla katsomassa heidän, ja muiden sukulaisten, viimeisiä leposijoja - puolimetrisen tiukan lumivaipan alla he nyt lepäävät. Hautuumaa on rauhaisa ja kaunis paikka - talvellakin. Ei viety haudoille mitään, puisteltiin vain lumet seppeleiden ja hautakivien päältä. Sanottiin hei kaikille poisnukkuneille ja lähdettiin ostoksille ja kahville.

Uudet langat äidin liinalla



Pieni paikallinen "lyhyttavaraliike" elikkä kangas+lankakauppa ei ole komeudella pilattu - sieltä saa erinäistä käsityötarvetta ja kapinetta - ja kaikki on kunnon sekaisessa epäjärjestyksessä. Pölyistäkin on - mutta hauskahan siellä on tonkia! Sorruin kahteen lankakerään - tummaa syvän punervaa - mikähäns senkin värin nimi voisi olla - punaisempaa kuin viininpunainen? Sellaista. Sukkiin, ehkä...Mummi osti lapselle Mikki Hiiri-liimakuvan joka tulee kuulemma omalle seinälle... Minimani-kaupasta sitten ostin vielä Papukaija-lankaa lapsen toiveesta. Hänelle lapasiksi. Se sopii toisen langan kaveriksi - sukiksi vaikka. Lankahulluus on ihan selvästi aika paha tauti... Pakko saada lankaa näyttää olevan ylitsepääsemätön voittaa...



Uusi sukka, toinen valmistuu pian

Lapsosta odottaa kovasti häntä kaipaava pikkuserkku - heille on luvattu yhdessäoloa ja oma lapsonen lähteekin yökylään toisen luo perjantaina. Neulon sukkaparin hänelle mukaan niin on mukavampi mesota ja leikkiä piilosta vanhan puutalon sopukoissa - ihan lämmin ei parinkymmenen pakkasella vintillä varmasti ole! Lapsen äiti, oma serkku, soittaa ilemmalla ja sovimme kuinka yökylä-asia hoidetaan.

Mika Waltarin Lähdin Istanbuliin



Sain äidiltä jo pari vuotta sitten Mika Waltarin kirjojen uusintapainoksen Lähdin Istanbuliin. Olin silloin ollut pari kertaa Istanbulissa työmatkalla - ja ajattelin, että olisi kiva se kirja lukea. Sitten sainkin sen lahjaksi! En siten kuitenkaan lukenut sitä. Nyt aloitin kirjan - osaksi sen takia, että olen lähdössä taas pitkästä aikaa Istanbuliin työmatkalle, osaksi tietenkin siksi, että pidän Waltarista.



Kahvilasa me käväistihin
ja herkkuja nautittihin!



Olen lukenut kirjasta vasta pari lukua - se vaikuttaa tosi kiintoisalta. Kirjassa eletään sotavuosien jälkeistä aikaa, vuotta 1946-7. Matkustaminen on ihan toista silloin kuin nykyään - vaikka siinäkin sanotaan juuri noin, verrataan matkustamiseen purjelaivojen aikaan! Kirjassa Mika vaimoineen on matkalla laivalla Saksan ja Hollannin kautta eteenpäin, kohti Istanbulia ja merimatkalla on vaarana muun muassa sota-ajan jäänteinä paljon miinoja. Kirja on omaelämänkerrallinen, ei fiktiivinen. Eurooppa on siinä vielä aivan sodan runtelema, rampa maanosa. Tosi kiiintoisalta vaikuttaa - yritän lueskella sitä nyt eri väleissä vaikka tekemistä on muutakin, toki. Hiihtämässä käyn vielä tänään, teen ruokaa ja leivon jotain. Neulominen on myös kesken - mutta sitä voi tehdä seurustellessa. Yhdessäolo ja leppoisa rupattelu ovat lomailun tärkeimpiä ja parhaimpia asioita, kuitenkin.

Kissa istuu kirjoitusöydän vieressä ikkunalaudalla ja katselee vuoroin minuun, vuoroin ikkunasta. Olo on leppoisa. Lapsi soittaa pianoa ja mummi on emalitöitä tekemässä.

Kissako lihava? No on se!

Juttelin pomon kanssa jokunen hetki sitten. Olen saanut kauan toivomani työn - mutta joudun tekemään sen ohella myös ison osan nykyisestä työstäni - se oli ikäänkuin ehto uuden saamiselle.Uusi roolini on voimassa samantien, heti. Se tietää pitkää päivää jatkossa, mutta jopa nyt puskisin minkä pystyn niin ehkä saan selkeämmän työnkuvan jossain vaiheessa - vain yhden työn! Matkapäivistä en tiedä - todennäköisesti niitä tulee jonkun verran. Palkka pysyy samana - tietenkin! Eihän töitä rahasta tehdä vaan rakkaudesta työhön ja asiakkaisiin!!

Kahvilan suolakukot

Olo on mukavan seesteinen. Kaikki hyvin! Uusi työkään ei vielä stressaa. Olen sitä kauan odottanut - ja paljon siihen liittyviä hommia jo otona tehnyt