Ylppärijuhlat mietityttävät

Parin viikn päästä ylioppilasjuhlat on ohi ja vietetty, kukat jo hiukan nuutuneet ja elämän arki taas juhlan jälkeen saavutettu. Onko silloin erilaista - ylioppilailla? Toivottavati juhlat, se muutaman tunnin humaus elämässä joka maksaa paljon ja jota hurjan paljon suunnitellaan, ovat onnistuneet ja kaikki tyytyäisiä!

Itseäni hiukan mietittyttää... Ex-puoliso on ollut niin tiukkana, että sen takia hermostuttaa, lähinnä. Muutoinhan asia ja koko juhla on mukava juttu, ihan pelkästään, mutta tosiaan exän hahmo kummittelee mielessä ja peklkään, että hän on hyvin tyytymätön siihen sun tähän ja on sitä mieltä että kaikki on kallista jne. Mitä jos se huutaa? Nälvii? Itkettää meikäläistä - se on helppoa! Tai miten hänen uusi ja nuori vaimonsa sitten? Heidän tyttärensä on kuulemma ihan ok; ex-mies on hänet adoptoinut eli hän on meidän lastemme sisko, ainakin juridisesti.

No - pitää vain tehdä niinkuin parhaalta tuntuu ja unohtaa muu. Enempää ei voi tehdä, kuin parhaansa. Sanoi jo mummi aikoinaan! Jos mies ei suostu maksamaan mitään tai vain vähän lasten kustannuksista, yritän lainata sitten äidiltä vaikka kustannusten kattamiseen. Kyllä me selvitään - kyllä minäkin selviän! Yksin kun siinä lasten kanssa seison ja mies tulee äitinsä, lapsensa ja vainmonsa kanssa tervehtimään - luulen että suhtautuu minuun kuin ilmaan. Olen sitten taas samanlainen ulkopulinen kuin aina ennenkin hänelle. Paitsi nyt vielä enemmän!

Upea, ihana kukka. 
Katson ja katson ruusua pöydällä, vedän sen enrgiaa itseeni!

Tänään kävin ostamassa paripitkävartista  ruusua ja otin niistä ja lakeista kutsukortteja varten muutaman kuvan. Vanhimman lapsen kummi toivoi virallisia kutsuja joten onhan ne nyt sitten pusattava! Tein pienet kutsut kuvista, Wordilla kun en muuta osaa. Printtaan ne huomenna töissä ja vien postiin sitten, ostan kauniit kuoret ja postimerkit ja laitan ne postin kautta jakoon. Jää sitten muisto niille jotka sellaisa säästävät.

Lempiväreistä toinen. Violetti, lila, sinipunainen.

Ostin kaksi ruusua, molemmille yhden - symbolisesti. Ruusuja oli vaikka minkä värisiä; yritin niistä pomia melkein mitä vain paitsi oranssia - mutta oranssit sitten ostin kuitenkin.En voinut sille mitään - ne vain olivat kauneimmat, uhkeimmat, ihanimmat!

Olen aivan hulluna tuohon väriin - en tiedä miksi se vetää puoleensa. Jo 18 vuotta olen ollut oranssin lumoissa. Vastustamattomasti. Se on upea, ihana! Kuin tuli, tulen leimuava liekki. Niin energinen, niin loistavan upea!!! Uritin poimia punaisia tai valkoisia ruusuja kuvaa varten: Ei onnistunut! Keltaisen: Ei, ei!

Oranssi ja kultaa - hiilellä

Mikähän väreissä oikein on; joku puhuttelee ja toinen taas ei. Oranssin vastaväri - onko se violetti? Sekin on minulle mieleinen väri.

Kynnetkin on minulla usein oranssit! Nyt on oranssia ja kultaa - ihan juhlia ajatellen tällainen väritys tällä kertaa!

Oranssi oli inhokki väreistä kun olin pieni - ehkä 7 tai 8 - ja vanhempi. Muistan, kun kerroin jollekin kaverille, että tykkään kaikista muista väreistä paitsi oranssista! Se on jäänyt mieleen. Oranssia sanoivat monet ennen punakeltaiseksi tai keltapunaiseksi. Niitä kahta vesiväriä sekoittamalla saikin oranssia kivasti aikaan. Violetti eli sinipunainen oli myös lapsena väri jota oli kiva vesiväreillä sekoitella.

Ei muuta tänään. Lapset ja heidän ajankäyttönsä mietityttävät aika paljon. Keskimmäinen on paljon poissa kotoa - löysin hänen huoneestaan kaapin hyllyltä aivan vahingossa kaksi vajaata alkoholipulloa kun hain yo-lakkia kuvattavaksi. Nyt on kamala olo. Juoko se? Paljonkin? Mitä pitäisi tehdä?

Neulotaan ja virkataan, vaalikeskusteluja seurataan



Pajunkissoja - jo isoja ja Palmusunnuntaihin vielä aikaa!

Vaaleista ja vaalikeskusteluista - Maikkarin vaalitentissä osaamattomat toimittajat
Maikkarin kanavalla oli vaaliohjelma jonka ajattelin katsoa. Ja katsoinkin - ensimmäisenä puheenjohtajatentissä oli Timo Soini. Huomnenna kehiin pääsee Demareiden Jutta Urpilainen.

Ensimmäinen huomio ohjelmasta, nyt kun se vasta hetki sitten päättyi: minkä ihmeen takia reportterin/haastattelijan täytyy olla sellainen bitch, narttu? Aivan kaamean tapauksen olivat Maikkarin studioon löytäneet - nyt täytyy ihan pakolla sanoa avoimesti ja kohteliaisuuksia välttäen, että on se kumma jos ei tästä maasta parempia ja asiantuntevampia poliittisia toimittajia löydy eduskuntavaalien pääpuolueiden haastatteluja tekemään kuin henkilö, joka ei osaa olla normaalin sivistynyt ja asiansa osaava vaan poliitikkoon kuin lähes rikolliseen riistaan kyntensä aggressiivisesti iskevä ja omat negatiiviset ennakkoasenteet selkeästi näyttävä ilkimys? 



Tämänpäiväinen pihamaisema kuvatkoon Maikkarin likasankojournalismia

Kenen asiaa auttaa, kun poliitikkoa tuodaan kärventämään ennestään suht tuntematon mutta sitäkin teräväkielisempi ja - suoraan sanottuna - paskamainen - reportteri? Lopulta hän toki häpäisi itsensä, ei poliitikkoa - mutta kyllä toivoisin, että näihinkin ohjelmiin voitaisiin edes hiukan korkeampi taso saada - kunnon keskustelu, asiallinen haastattelu eikä pelkkä pottuilu- ja piikittelyohjelma.

Median tavoite on ilmeisesti keinolla millä hyvänsä saada poliitikko lipsauttamaan jotain ajattelematonta ja hölmöä, mielellään jotain oikein mehukkaan idioottimaista, joka voidaan sitten nostaa otsikoihin ja hekumoida oikein kunnolla sillä, miten puoluejohtaja XYZ mokasi. Kukaan ei koskaan puhu median mokaamisesta – mutta tällä kertaa toimittaja oli niin super-huono, että ihme on jollei jotain tehdä. Katsotaanpa, onko samainen nainen kehissä huomenna. Toisaalta – miksi ei olisi. Journo lienee työnantajansa kultakimpale – saa kansan reagoimaan!

Tulee mieleen, että vaaliohjelmia varten koulutetaan varmasti jossain leirillä olemaan ilkeä ja inhottava, esittämään mahdollisimman ohjailevia ja ikäviä kysymyksiä - ja sitten kun poliitikko alkaa vastata, sanotaan heti kohta jotain todella epäkohteliasta ja paskamaista kuten "Tämä tulikin selväksi, siirrytään eteenpäin..." Tai "Lopetetaan ennen kuin lähtee rulla pyörimään” Tämä oli tosi matala suoritus haastattelijakaksikolta - nainen oli tosin aivan hirveä - miehen, Matti Maunun, olen nähnyt aikaisemmin ja hän oli suht tavallisen ja kuivakan oloinen -ei hyvä eikä huono mutta ehkä hänen piikkinsä vain olivat naista miedompia niin jäivät ikään kuin huomiotta. Nainen Eeva Lehtimäki oli kyllä aivan kamala. Missä lie oppinsa saanut; noin aggressiivinen ja asiansa osaamaton toimittaja saa kyllä verenpaineen ylös keltä tahansa. Onneksi Soini ei provosoitunut vaikka provosoitiin; pisteen menivät 100 prosenttisesti haastateltavalle.

Vaalikeskusteluja on luvassa vielä paljon, eri kanavilla. Vaaleihin on pari viikkoa aikaa ja nyt on kuumin aika keskusteluille. itse en tiedä ketä äänestän; muutama hyvä ehdokas on havaittu mutta ovat väärässä vaalipiirissä.

Meillä kuluu isot pinot lehtiä joka viikko.
Lapset ovat perineet äitinsä kiinnostuksen aviiseihin.

Viikonloppu ja sukujuhlat
Lauantaina meillä oli sukua tusinan verran viettämässä mukavaa aikaa. Olin siivonnut kotia kuntoon, tehnyt ruokaa ja kattanut ja laittanut meille paikkoja järjestykseen. Lehtipinkat piiloon sängyn alle! Äiti valitettavasti sitten ei päässytkään tulemaan - oli tosi surullinen asian takia itse, samoin lapset ja minä. Flunssa, kova kuume joka oli laskemassa tosin. Yskä ja kova nuha. Kun on kahdeksankymppinen ja sairastaa astmaa ja keuhkoahtaumaa, sydän- ja sepelvaltimotautia ja vielä jotain muuta niin silloin ei flunssaisena lähdetä monen sadan kilometrin päähän sukuloimaan..Ei tosiaan. Oli nukkkunut kaksi päivää melkein putkeen, kertoi. Ei jaksanut pysyä pystyssä ollenkaan.

Harmin paikka tosiaan.

Me muut sitten istuimme iltapäivää ja iltaa. Pelailtiin, juteltiin, syötiin. Ruokapöydässä kalaseljankaa (lohta ja sampea), lasagnea (1.5 kilosta jauhelihakastiketta ja yli 2,5 maitolitrasta valkokastiketta!), kreikkalaista salaattia kaksi isoa kulhoa ja jälkiruuaksi Sacher-kakkua (8 munan kakku jossa 2 suklaalevyä).Vichy-vettä, olutta, italialaista punaviiniä ja maitoa ruokajuomana ja kahvia lopuksi. Illemmalla sitten tarjosin juustoja viinin kera.

Virkkausta helmien kera. Hauskaa - mutta tuleeko pidetyksi...?

Meillä oli oikein mukavaa! Kutsun suvun meille pari kertaa vuodessa - kerran syksyllä ja toisen kerran keväällä. Näin on jo tehty 20 vuotta. Alussa oli vähemmän lapsia, yhdellä aloitettiin, ja oma isä ja oma mies olivat mukana silloin. Kaikki muuttuu vuosien virrassa  - toivon, että voimme järjestää näitä vielä kuitenkin pitkään - ja vaikea tätä traditiota on nyt enää lopettaakaan - kaikki odottavat ja alkavat kysellä jollei kutsua ala tulla! Joskus tuntuisi tosi, tosi upealta saada tehdä näitä kekkereitä jonkun kanssa, ei ihan yksin. lapset eivät pahemmin halua auttaa - tllä kertaa vanhin teki salaatin, nuorin imuroi oman huonnesa ja keskimmäinen auttoi suklaakakun kuorruttamisessa Siivoamiseen ja vihannesten pilkkomiseen pyysin myös apua - mutta sitä ei herunut "Ei ehi, pitää mennä".

Korttia pelattiin illalla ja talossa oli lattiat täynnä nukkujia yön yli. Aamupalan jälkeen, puoleen päivään mennessä sunnuntaina, oli talo sitten jo tyhjentynyt ja olimme taas keskenämme.

Ensi viikonloppuna mennään äitiä tapaamaan kun hän ei päässyt tänne meille. Lähetin hänelle lasagnea ja kakkua veljen mukana että sai edes vähän maistaa mitä tarjolla oli!

Käsityöt seuraavat mukana


Oranssia lankaa ostin pari viikkoa sitten tutulta käsityön tekijältä kirpputorin pöydältä. Ihanaa, täysvillaista ja kaunista Smart-lankaa! Oma suhde oranssiin väriin on aika outo; sain hillittömän himon oranssiin väriin toisen lapsen synnyttyä - ristiäisissä olin pukeutunut täysoranssiin mekkoon ja sen jälkeen olen yrittänyt tainnuttaa oranssinhimoa erinäisin keinoin - mutta se vetää puoleensa minua kuin vahva magneetti rautalankaa. Miksiköhän? Ennen tätä (outoa?) oranssiin hurahtamista en pitänyt siitä väristä ollenkaan - vaatteissa pidin sinisestä, viininpunaisesta, armeijan vihreästä - ne toki olivat muotivärejä silloin, eri sävyissä ja vähän eri vuosina. Ruskeaakin suosin, hetkittäin. Nyt pidän lilasta/violetista oranssin ohella. Noin ylipäätään pidän väreistä.

Rannekkeet ovat toisesta päästä
valkoiset, toisesta oranssit

Oranssia villalankaa siis ostin. Kunnon appelsiinioranssia. Tein sukat - jotka taitoin harmaalla. Jotenkin häpeän - outoa kyllä - oranssin himoani. Sitten tein samaisesta oranssista langasta rannekkeet. Molempiin neuloi lettiä; sitä on hauska neuloa. Sain lettineuleet valmiiksi, aloin virkata, kun en muuta keksinyt, violetista langasta rannekkeita. Lankaan pujotin vaaleita helmiä. Olisin pujottanut pienempiä violetteja helmiä mutta en saanut niitä lankaan... Täytyy kokeilla mustaa lankaa ja toista mallia; en ihan tiedä saanko noista violeteista rannekkeista oikein siistejä... Hmm. Saa nähdä.

Kiva on kaikkea tehdä, kuitenkin. Tosi kiva!

Oranssia lettiä, lämmittää varmasti

Kaksi viime kesäistä neulepuseroa olisi tarkoitus saada tämän jälkeen pusattua valmiiksi. Kiiltävän kellertävä ja violetti. Toinen letillä ja toinen ihan sileä. Puuvillaa, kesäisiä lankoja ja heleitä värejä. Nelosen puikoilla, pitkähihaisia.

Tällaista tällä kertaa. Kaikki hyvin. Töissä on kiire mutta niinhän kaikilla on. Mitäp siitä.

Horoskooppi lupailee muuten huhtikuusta menestyksekästä työrintamalla. Kävin lukaisemassa. Pidetään tämä mielessä ja tarkastetaan tilanne kuukauden päästä! Täytyy vaan satsata ja paahtaa kunnolla tämä ja ensi kuu, sanoo pitkä kuukausihoroskooppi. No, yritetään!





Kiva viikonloppu - vaikka migreeni syö pahasti

Tuntuu kuin joku kaivaisi päätä sisältäpäin; tasainen jomotus yhdistettynä poran jyrinään ja kivivasaran paukkeeseen. Vasen puoli on niin kipeä, että sen puolen silmää ei voi pitää auki ja vesi valuu kirvelevästä silmästä pitkin poskea. Pirullista. Kamalaa. Tämä on päänsäryn ja itseni tila nyt, sunnuntai-iltana. Migreenipotilas tässä oireilee.

Veteen liotettavia särkylääkkeitä on mennyt melkein paketti viikonloppuna – ja nyt kun migreeni on päällä olen alkanut ottaa estolääkitystä. Järkevää, eikö? Juuri huuhdoin yhden alas teemukillisen kera. Liekö tuo mitään auttaa – menen kohta nukkumaan ja toivon, että kun aamulla herään on pää hiukan kevyempi.

Kyllä tämäkin joskus ohi menee, taas kerran. Olin viikko sitten jo sitä mieltä, että olen päässyt migreenistä jo lopullisesti eroon – hah, mitä kuvitelmia! Sieltä se sitten taas tuli, kuin piruuttaan! Vaikka aina se samalla lailla tulee; kumma kun ei sitä muista kun vasta sitten kun särky on kietonut kaameat siimansa taas ympärille. Näin se menee: särky seuraa kun on stressaavaa; liikaa hommia, paljon huolia ja mietittävää ja stressi siitä, että ei saa kaikkea pakollista tehtyä, että rahat eivät riitä - yhdistettynä aivan lian vähään yöuneen. Aikaisemmin, jo opiskuluaikaan, päänsärky tuli säännönmukaisesti perjantaina – jo aamusta tunsin sen tulevan ja kun sitten tulin iltapäivällä kotiin, en pystynyt tekemään muuta kuin makaamaan ja kuuntelemaan kivivasaroiden taontaa päänupissa. Sunnuntaina se sitten yleensä laantui pois. Nyt särky saattaa kestää viikkoja.

Yritän syödä mahdollisimman vähän lääkkeitä ja yritän elää kivut unohtaen – ajattelen, että jos annan kivulle periksi, minusta tulee sen uhri ja jään vain miettimään omaa tilaa ja surkeuttani. Ja miten sitten lapset…? Nyt lapset eivät onneksi ole enää niin pieniä, että eivät selviäisi jos äiti sairastaa. Viime talvena oli yksi tosi kausi kun luulin jo saaneeni aivokasvaimen tai aivokalvontulehduksen; niin kova oli kipu. Oksetti, silmiä ei saanut auki kun häikäisi… Kutsuin kerran ambulanssinkin kun pyörryin sängyn viereen eikä kipu lähtenyt millään, edes työpaikkalääkärin antamilla supervahvoilla lääkkeillä eikä isoilla kipuruiskeilla jotka olin saanut. Pääsin sitten tutkimuksiin ja diagnoosi on vyyhtipäänsärky/migreeni. Pitäisi syödä estolääkettä koko ajan. Mutta ne väsyttävät ja tekevät olon pöhköksi. Joten olin kevään jälkeen viime viikkoon täysin ilman ensimmäistäkään lääkettä. Hyvin meni – vaan ei nyt enää. Äh.

Kun jumpat taas ovat alkaneet, pääsen toivottavasti vähemmällä kipuilulla pian jälleen.

Se sairaudesta. Ei kiva aihe, ei ollenkaan.

Vietin viikonloppuna monta tuntia seuraten katusoittajien soitantaa – yksi niistä oma pienokaiseni! Sävelet soivat uudesta soittimesta hienosti kaikuen; jousi se liikkui, sousi ja kiikkui, jalkakin tahtia napsutti… Soittajan saalis ei ollut aivan valtava – parikymppiä tuli tienestiä muutaman tunnin soitosta. Hyvä niin – tuli taas rutkasti soittokokemusta joka ei ole kuin hyväksi!

Sää on ollut upea – vain vähän on pisaroinut vaikka ennusteen mukaan piti sataa lähes koko viikonlopun. Kotona maalla on myös ollut hyvä päivä tänään; äiti ja veli ovat tyhjentäneet omena- ja luumupuut hedelmistä. Päärynät olivat kuulemma kadonneet oudosti puista ja pohdimme yhdessä, onko mahdollista että joku eläin osaa ne sieltä käydä noukkimassa. Vaikea uskoa. Joku kaksikätinen siellä on varmaan käynyt.

Sain neulottua yhden sukan ja toisesta varren – syksyn ruskan väriset sukat; niitä on tosi kiva neuloa vaikka lanka onkin turhan ohutta. Sain myös kirjoitettua tekstin toiseen blogiin – saa nähdä tuleeko sen pitämisestä mitään; onko aikaa kirjoitella. Maailma on aiheita täynnänsä – mutta aika on perin rajallista.

Oranssi on vahva ja upea väri. Olen polttanut oranssia kynttilää, katsonut pöydälle tuomiani oransseja kehäkukkia jotka vielä kukkivat penkissä. Ja neulonut oransseja sukkia! Se on kuin tulen liekki, tuo väri. Vahva ja vähän vaarallinen; täynnä energiaa. Se vetää puoleensa!