Viisuvoitto meni sivu suun. Lätkämatsi meneillään

Tänään oli vohvelipäivä. 14 kappaletta tuli!

Näin vuosi toisensa jälkeen: Suomen lehdistö hehkuttaa Suomen "varmaa voittoa" vuosi toisensa jälkeen aina samalla lailla, niin euroviisuissa kuin kiekon MM-kisoissakin: asiantuntijoiden mukaan Suomi on vedonlyöjien suosikki ja mitä kaikkea - filmataan ihmisiä jotka kokoontuvat seuraamaan viisuja mihin vain koteihin, baareihin, työväentaloille... Sitten lauletaan laulut ja alkaa pisteiden lasku. Miksi kukaan ei äänestä Suomea???

Hoh hoijaa. Tänä vuonna Suomen sijoitus oli "yllättäen vasta 21" Neljä maata sentään jäi meidän jälkeemme. Huokaus.

Miksi kukaan ei kysy median hehkutuskirjoittelijoilta, miksi sama kuvio aina ja aina vaan? Niin - ehkä tuollainen liioittelu myy...



Suomalaisia tomaatteja,
Närpiöstä

 Lätkän kanssa on sama sävel. "Torilla tavataan" kerrotaan joka paikassa. Kun kulta meille nyt tulee, niin lähdetään juhlimaan Helsingin keskustaan. Just joo. Nyt on kakkoserää jäljellä reilut 6 minuuttia ja Ruotsi johtaa 1-0. Voih...

Mitäpä noista. Seuraan peliä tässä kirjoittaessa; kyllä se tosi jännä on! Yhden lapsen kanssa katselen, hänen joka aamulla varhain menee taas pesulaan töihin. Lukee samalla filosofian oppikirjojaan. Toinen abi on kaverin luona katsomassa matsia.

Huomenna ja ensi viikolla lehdissä käydään näitä molempia kisoja läpi oikein olan takaa.

Ja sitten saadaan mediasta myös seurata Portugalin paketin etenemistä; sen koko onkin yli tuplaantunut lyhyessä ajassa ja Suomi on nyt siihen sitten sitoutunut. Oliko se 17 miljardia? Muistaakseni. Huh. Myös seurataan hallitusmuodosteluja. SDP tulee vielä tekemään jotain uutta ja yllättävää, luulen vahvasti. Valtapeli on kiihkeää nyt kulisseissa.

Tällaista siis Suomessa nyt.

Tuon tyylistä mekkoa
etsiskelin. Turhaan.
Kuva lainattu webistä.

Meillä alkaa ylioppilasjuhlien sun muiden kevään juttujen kanssa pitää kiirettä. Asut ylioppilaille on kohta kaikki hankittu. Pikkuiselle ei vielä - ja omat vaatevalinnat menivät näin: kävin katsomassa vaatteita useassa kaupassa lauantaina. Mikään ei tuntunut kivalta mitä näin; ajatuksissa oli yksivärinen kotelomekko pienin hihoin - mahdollismman yksinkertainen, tykäistuva, hyvästä kankaasta oleva mekko johon sopivat kengät. Liikaa toivottu, ihan selvästi. Englannin pääministerin vaimolla oli kaunis puku Englannin kuninkaallisissa häissä taannoin! Jotain sellaista, please. Enää ei ehdi ompelemaankaan. tulee liian kiire, hermo palaa jos aloittaa nyt!

HAH! Ei löydy, ei ole mitään edes etäisesti tuollaista muistuttavaa, missään. Yhtä kivaa ja kaunista mekkoa eli leninkiä sovitin - lehmuksenvihreää pitsiä, amerikkaista tekoa. Aivan tyköistuva, juuri polven yläpuolelle loppuva. Kaunis vaikka väri ehkä hiukan pliisu. Mutta hinta: 700 euroa!! En voi sellaista maksaa, en. Varasin mekon kaupasta - ikäänkuin ajatuksella, että jospa saan voiton lotosta niin haen mekon. Ei tullut voittoa. Tein muuten myös ravivedon. Sitä en ole vielä tarkistanut. Ehkä sittenkin...!

Ihaniia kenkiä löytyy kaupoista. Korot ovat tosi korkeita - jopa 14-15 cm

Muistin pukukopissa, että minulla oli kiva mekko 15 vuotta sitten! Ruskea jossa kultakoristeita, silkkiä. Missähän se on... Olin silloin vielä naimisissa ja vasta kahden lapsen äiti. Puku ei varmasti enää sovi päälle, mietin. Koko 36 tai 38. Ja varmasti se on jo vanhanaikainenkin.

Kotkansiipi vielä kiharalla

Illalla kotona kaivoin mekon esiin. Ihan ehjä ja sileä mekko, roikkunut tangossa vaatekaapin sisäseinän vieressä kaikki nämä vuodet, siis vuodesta 1996 - eron ja muuton jälkeen tänne nykykotiin siirretty. Painava kokonaisuus - se on aivan täyteenkirjailtu pienillä ja väähän isommilla kultaisilla helmillä. Ihan hyvältä se omiin silmiin näyttää.Ujuttauduin mekkoon sisään. Meni päälle mutta on tiukka, tosi tiukka! Vetoketjun kanssa hiukan hankaluuksia - läjinnä kyllä siksi, että oikea olkapää on jäykkä hiirikäden liikakäytön takia - koko selän mittainen ketju on lapaluiden kohdalta hankala vetää kiinni itse - ei meinaa käsi selkään venyä. Täytyy pyytää lapsia auttamaan! Mekko on todella tyköistuva! Oliko se aikoinaan näin tiukka...hmm. No ei tietenkään - kroppa oli paremmassa kuosissa ennen viimeisintä synnytystä ja 15 elettyä vuotta!

Sen muistan (tietenkin), että sain se päällä paljon huomiota - kaukana Aasiassa, hirveän kauan sitten, olinhan nuorempi ja mekko ihan uusi ja muodikas. "Oh Madame, you are so beautiful". Sanoi eräs tuttu mieshenkilö ja katsoi hyvin arvostavasti edustamaani kokonaisuutta ;-).

Nyt eivät tule herrat kehumaan. Näin käy naiselle kun ikää tulee... Mihinpä heihin toisaalta törmäisinkään - työkavereita ei lasketa, siellä heitä toki on paljon! Mahaa pitää vetää sisään, täytyy pitää kontrollia yllä! Laihdutus alkoi heti eilen, entistä innokkaammin! Mahaliikkeiden teko aktiiviseksi saman tien, ettei ole ihan makkaran kuoreen ahtautuneen näköinen...100 sit upsia päivässä, parikymmentä punnerrusta niin ikään.

Onko se vanhanaikainen? En osaa sanoa. Luultavasti on. Lasten mielestä se on ihan ok. Eivät he jaksa äidin asuista kiinnostua! "On se ihan hyvä. Laita vaan se" sanoivat hiukan kiusaantuneina, kuin yhdestä suusta, kun kyselin asiaa kesken tietokonejuttujensa. Kaivoin myös 6 vuotta sitten Halosen alennusmyynnistä ostetut mokka-avokkaat esiin. Otan ne. Siinä meikäläisen asu! Nyt sitten vaan laihduttamaan pois maha pömpöttämästä!

Mitä siitä, jos äidillä on vanha mekko - lasten juhlathan nämä ovat! Pääasia, että olen ok siisti ja sellainen, että eivät liikoja häpeä äitiään. Isäkin tulee sinne uuden, nuoren vaimonsa ja lapsensa kanssa. Ja farmor jota en häntäkään ole nähnyt eron jälkeen...

Se pitsimekko olisi ollut kiva - mutta, mutta.. Vähän vielä kaivertaa, pakko myöntää. Vaikka tiedänkin, että kaikkea ei voi saada..

Kimppu ei ole kaksinen. Korjaillaan aamulla.

Kevät on kaunis - ja kuiva. Vettä pitäisi pian sataa; maa on rutikuivaa! Kävin keräämässä pikkukimpun kieloja ja valkovuokkoja, maustettuna mustikanvarvulla jossa kukat. Maa oli kuin pölyä, paikkapaikoin. Kielotkin pieniä ja aika kituliaita.

Noin vuosi sitten aloittelin tämän blogin - silloin oli kieloja, samasta paikasta keräsin kuin nyt.. Saa nähdä, kuinka kauan tätä jaksaa kirjoitella. Toisaalta tosi kivaa - toisaalta voisi ajan käytää sen pitemmän tarinan kirjoittamiseen. Tunti joka päivä kirjoittamista - jossain vaiheessa voisi saada valmiin tarinan eteenpäin lähetettäväksi.

Hei - kun tässä lopettelen tämän sekotekstini, on matsi 3-1: SUOMELLE!!!!! Heijaa, ehkä oikeasti tällä kertaa onnistuu. Mutta peliaikaa jäljellä vielä 13 minuuttia.

Mertarannan moottoriturpajauhaa kyllä uskomatonta tekstiä, täytyy sanoa!

Loppukaneetyti: Suomi voitti, 6-1. Kunnolla tuli upea mestaruus Suomelle! Ruotsi hävisi Suomi on sii maailmanmestari!

Heija Finland! Nu ska vi fira! IHANAA LEIJONAT IHANAA!

Loppukaneettina: voitin 25 senttiä lotosta lauantaina. Jihuu!

Musiikkia ja kenkämuotia

Jahah - blogeri on taas ollut jumissa ja käyttö ön tökkinyt kunnolla. Teksti ei tallennu, kuvat eivät lataudu - koko huolella tekemäni teksti meni sen siliän tien kun olin julkaisemasa tekstiä kuvineen. Vähän kyllä kyrsii, pakko myöntää - tai aika paljon jopa... Hmm. Vain pari kappaletta kirjottamaani tekstiä on säilynyt vaikka tallensin tekstiä aika ajoin. Suurin osa tekstiä on hävinnyt. Pitäisi tietenkin aina kirjoittaa teksti jonnekin muualle ja sitten kopioda tänne niin alkuperäsiteksti säilyy vaikka bloggeri yskii. Ties vaikka koko homma kaatuisi - parasta olla omat päiväkirjamerkinnät silloin tallessa muualla, jos niitä joskus haluaa lueksia vielä.

No - eipä tälle mitään voi. Ollaan iloisia kun homma toimii ja muulloin tehdään jotakin muuta! Onhan kirjoittamiselle monta, monta muutakin kanavaa.Aloittelinkin muutama päivä sitten jo oikean tarinan kirjoittamista - enkä varmasti tee sitä online ;-)

Kas niin - jatketaan siis, ei nurista.

Näin alkoi tekstini jonka illalla kirjoitin:
Eilen oli oppilaskonsertti musiikkiopistolla. Viulu- piano-, klarinetti- ja huilukappaleita ja joitain yhteiskappaleita duona, triona. Hienosti soittivat, suurin osa oppilaista.  Kaikki evät jaksa harjoitella tarpeeksi esiintymistä varten, mutta heitä on vain yksi-kaksi - mitä pidemmälle edistyneitä soittajat ovat, sitä paremmin ovat harjoitelleet - yleensä.

Tänään oli musiikkikoulun konsertti. Tosi upea konsertti: kuoroja, orkestereita, leikkimielistä laulua ja soittoa, rokkia ja poppia. Musiikin tekemisen ilo paistoi läpi, villitsi yleisönkin aika ajoin tosi koviin aplodeihin, jopa rytmikkäisiin yhteistaputuksiin! Tosi hyvä meininki alusta loppuun oli salissa ja ulos poistuikin hymyilevää ja iloisesti sorisevaa porukkaa alkukesän tuoksuvaan iltaan jossa mustarastas lauloi kirkkaasti kohti sinistä taivasta! Ei pilvenhattaraakaan missään, tulppaanit loistivat kirkkaina talojen seunustoilla, tuomet aloittavat kukintaansa

Musiikki on iso ilo - niinkuin on kevään ja kesän aikakin!

Konserteissa saa istua rauhassa omien ajatustensa kanssa. Kuunnella kuinka musiikki soljuu tilaan, katsella muusikoiden soittoa, laulajien keskittyneitä katseita ja elää musiikissa samalla kun se syntyy. Katse kiertää muusikoista tilaan jossa kuunnellaan. Viime viikolla olin konsertissa kirkossa äidin kanssa. Kaunis vanha kirkko oli upea kaikupohja hienolle musiikille - ja kirkon vanhojen seinien, maalausten, lamppujen ja korkean holvin katselu musiikin soidessa teki olon melkein juhlavaksi. Ketkä kaikki ovat täällä vuosikymmenten ja -satojen kuluessa istuneet, missä aatoksissa - minkä näköisinä? Istuimme kirkon takaosassa emmekä nähneet soittajia; näimme ylöspäin korkealle, korkealle. Näimme alttaritaulun ja papin tyhjän pöntön kattoineen, näimme pitkien penkkien päiden ristit ja lukuisia kanssaihmisä ympärillämme.

Oppilaskonsertissa sain istua aivan hollilla - näin ja koin soittajat läheltä. Nuoret musiikin opiskelijat tulevat yleensä paikalle soittamaan samoissa asuissa kuin menevät kouluunkin. Rennoissa vaatteissa. Jotkut äidit panostavat asiaan enemmän asuvalintaa: lapsi tulee paikalle hienosti suittuna, puunattuna ja juhlatamineet päällä - mekko ojennuksessa, solmito tai rusetti kaulalla kuten pitää. Tällaisia soittajia oli paikalla tälläkin kertaa pari - niinkuin useimmiten. Sievät kengät vieressä kuuluvat nuorelle huilistille joka soitti tosi kauniissa juhla-asussa, kimalletta helmassa ja tukka nutturalla!

Toinen ääripää ovat sitten lapset, jotka saapuvat paikalle missä lie vapaa-ajan college-housuissa ja kulahtaneissa paidoissa, heittävät ulkovaatteet johonkin lähietäisyydelle, virittävät instrumenttinsa ja soittavat, sukkasillaan ja vaate retkottaen päällä miten sattuu. Näill'lapsilla ei useinkan ole vanhempia paikalla kuuntelemassa. Monet eivät edes kerro vanhemmilleen konserteista - eivätkä vanhemmat itse tarkasta asiaa mistään. Outoa.

Usein kuvaan konsertteja ja soittajia opiston käyttöön - ihan rönttösissään ja tukka takulla olevia en viitsi sinne kuitenkaan lähettää. Yksikin superhienosti esiintyvä tyttö on niin omituisissa ja monesta kohdasta rikkinäisissä vaatteissa lavalla, liian pienessä puserossa, että harmittaa! Tämä tyttö on hyvin edistynyt ja luutavasti tuleva muusikko; oman tyyliin hienovaraiseen muokkaamiseen pitäisi jonkun hieman kannustaa jossain vaiheessa!

Kysessä on tyylikeino - rastat ja nuhjuinen olemus on yksi tyyli muiden joukossa...Silti; kuva ei ole kiva jos henkilö näyttää aivan suttuiselta - vaikka keino olisi harkittukin.

Sukkasillaan ja tunkkaisen oloisissa vaatteissa soittaminen isommassa konsertissa on väärä valinta. Jokunen viikko sitten suuressa juhlasalissa pidetyssä konsertissa nuori pianisti hipsutteli lavalle sukkasillaan - sukat vielä makkaralla, farkut roikkuen. Onneksi sukat olivat ehjät, kuitenkin! Flyygelin ääreen istahti pianisti joka näytti kuin sinne vahingossa väärään aikaan tupsahtaneelta. Hän soitti kyllä hyvin!

Valokuvaajan tehtäväksi tulee usein konserttitilan yleinen siistiminen. Kuka haluaa kuvan taustalle kaiken maailman häiritsevää roinaa? Monikaan opettaja keskittyy puhtaasti musiikillisiin asioihin, ei edes huomaa ympäristöään. "Taiteilijaluonne", joku on sanonut "ei näe roikkuvia verhoja tai roskia ja tavaraa lavalla, on aivan keskittynyt musiikilliseen puoleen, kaikki muu katoaa mielestä. Sitä vain ei när". Näin kertoi minulle joku musiikki-ihminen kun päivittelin, miten verhot roikkuvat ja koko esiintymislava on tavaraa täynnä aivan hetki ennen konsertin alkua. Sinne olivat reput, saapikkaat ja instrumenttikasat heitetty kasoihin, verhot miten vain roikkumaan ja repsottamaan. Niin ne usein jäävätkin, jollei sinne ehdi ajoissa hiukan siivoamaan! 

Nyt kenkämuoto suosii kangastossuja ja koska on jo lämmin, sandaalit ovat suosittuja! Niin kadulla, koulussa kuin esiintymislavallakin!

Omat abi-lapseni ovat saaneet molemmat itselleen Hygienia-passit. Nyt he voivat molemmat hakea töitä paikosta jossa käsitellään elintarvikkeita: kahviloista, ruokakaupoista, ruokaloista, ravintoloista. Hieno homma! Se mikä ei tunnu niin hienolta - äidin ja maksajan kannalta - on se, että hygienia-passi vaaditaan erittäin moneen paikkaa - ja hinta itse passille on 50 euroa. Jos käy päivän kurssin, kuten toinen omista työnhakijoistani, maksaa kurssikin saman 50 euroa. jos taas hankkii kurssin sisällön netin kautta, saa sen luettavakseen halvemmalla; taisin maksaa vajaat 8 euroa linkistä ja salasanasta jolla saa materiaalin tutkittavaksi viikoksi.

Lasten hygienia-passit tulivat maksamaan minulle matkalippuineen pari sataa euroa. Siinä saa tehdä töitä heidän palkoillaan kolmesta neljään päivään, että saa hygienia-rahat tienattua. Mutta jos työtä sen avulla saa, on raha toki hyvin käytetty. Vielä ei olla siinä tilanteessa.

Toinen abeista toki on nyt töissä; kolmas viikko on lopuillaan pesulatyöntekijänä ja työläinen on aika rätti kun tulee iltaisin kotiin. Sen jälkeen sitten pitää lukea pääsykokeisiin ja tavata kavereita... Nurinaa on jo alkanut kuulua, että työ vie kaikki voimat, väsyttää koko ajan! Miten tuttua!!!

Ruusuja ja nostalgiaa äitienpäivänä

Vanha talo. Kiehtova, vähän pelottava

Blogi oli poissa käytöstä melkein kaksi vuorokautta - olipa hupaisaa huomata, kuinka paljon sitä kaipasikaan. Blogin poissaolo aiheutti samanlaista ajatusta mielessä kuin alkukeväästä Turkissa jossa en päässyt blogiin ollenkaan. Monessa maassa blogien kirjoittaminen on kielletty ja Kiinassa, esimerkiksi, se on ehdottomasti rikollista toimintaa. Suomessa on sananvapaus joten uskon kysessä olleen teknisen ongelman.

Kirjoitusaiheita blogin ollessa kiinni tuli mieleen monia, Paavo Lipposesta ja änkyräpolitiikoista jotka saavat verenpaineet nousemaan jopa alipaineista kärsiville ja politiikasta ei-kovin-kiinnostuneille, ylioppilasjuhlista ja niiden suunnittelusta ja siihen kuluvasta rahasta lapsen liikuttavaan äitinpäivälahjaan ja lopulta mieltä piristäneeseen lehtiartikkeliin jossa etsittiin ikäihmisiä hotellitöihin: "Ikäihmiset ovat korkeassa kurssissa hotellitöihin".

Viimemainittua juttua lukiessa eteen tuli lause: "Ikäihmisten palkkaamisessa hotellin johtajalla on kokemusta. Maanantaina hän palkkasi 60-luvulla syntyneen töihin." huh - 60-luvulla syntynyt reilu 40 vuotias - jopa pahimmillaan 50-vuotias! - on siis ikäihminen. Kyllähän tämä hotellinjohtaja todella ansaitsee suitsutusta kun noin vanhan palkkasi töihin! Johan tuon ikäinen ihminen tietenkin on jo ihan raakki - vaikka poliitikot Suomessa haluavatkin pidentää eläköitymisikää lähemmäs 60 vuotta... Omalla työpaikallani eläkkeelle lähdetään 65 vuotiaana. On tässä siis vielä hommaa edessä - vaikka on siis jo ikäihminen, ainakinhotellinjohtajan mielestä. Hmm,saisinkohan itse hotellin respasta töitä vielä? Osaan monia kieliä ja olen sosiaalinen...mummo?

Äitienpäivästä
Äitienpäivä alkoi jo tavallaan perjantaina. Äiti tuli junalla kaupunkiin, ajoin sinne itsekin alkuillasta ja menimme kamarikonserttiin kirkkoon. Mukava konsertti – Mozartia, Prokofjevia, Chopinia, Fauréta. Oikein nautittavaa!

...ja kirjoista 
Emme käyneet ennen konserttia missään, sen jälkeen menimme suoraan kotiin. Itse kävin ennen junalle vastaanmenoa ostamassa äidille kaksi kirjaa äitienpäivälahjaksi - runokirjan ja paksun englantilaisen tiiliskividekkarin, samoin ostin kaksi korttia joista lapset saavat antaa toisen. He myös piirtävät itse kortit, varmuudeksi ostin kuitenkin. Ostin myös äidille kirjan jonka hän oli ajatellut käydä ostamassa mutta koska ei päässyt junaan johon oli aikonut – se oli täynnä, lippuja ei enää myyty! – kävin sen hänelle ostamassa: Hilary Mantelin Wolf Hall.

Se on paksu tiiliskiviromaani joka on saanut paljon huomiota ja palkintoja, mm Booker-palkinnon 2009; en sitä ole lukenut ja tuskin ihan heti luekaan – on niin massiivinen ja tiivis, että en ehdi vaikka kiinnostaisikin.

Kukkapenkkiin kesytetyt kukat...

Jos ei aina väsyttäisi niin tautisesti...
Istuttiin iltaa hetki meillä kotona, myöhemmin illalla/yöllä – mutta olen niin käsittämättömän väsynyt, että en jaksa istua juttelemassa. Mietin silloin tällöin – tai oikeastaan monta kertaa päivässä, kestänkö elämässä kiinni niin kauan, että saan nuorimmaisen aikuiseksi. Vanhimmat ovat jo lentämässä pesästä; se tuntuu sillä lailla hyvältä, että pääsevät aloittamaan oman elämänsä ja olen vielä työelämässä ja jotenkuten ehjä. Kun on näin loppu eikä oikein näe miten selvitä elämässä eteenpäin; niin paljon työtä on tehtävänä ja niin vähän sitä mitä lapsille ja elämään nykyään tarvitaan: rahaa. Ei tukiverkkoja vaikka oma äiti auttaakin tosi upeasti – henkinen tuli on aivan valtavan tärkeää.

...ja villinä rehottavat kukat.
Iloa tuovat kaikki!

Mieli on väsynyt - vähän apeakinMinun tekisi mieli vain nukkua ja nukkua. Mutta pakko on herätä aina aikaisin ja alkaa puskea. Pahinta on – ehkä – että into työhön on hiipumassa; kun mitään ei oikeasti ehdi tehdä kunnolla ja töissä ei enää ole sosiaalisia mahdollisuuksia juurikaan, on kaikki hölmön oloista. Teen töitä vanhoilla rupuisilla vehkeillä ja kotoa käsin: töissä on niin meluisaa että siellä ei voi varsinaista työtä tehdä. Tietokone on jo aikaa sitten vanhentunut ja ilman mitään takuita; se on hidas ja tuhnuinen käyttää. Pelkään kovalevyn hajoamista ihan oikeasti.  Puhelin on jo vuosia sitten lopettaneen pomon vanha puhelin ja siinä kestää akku vain pari tuntia. Ärsyttää – mutta onhan elämässä tärkeämpääkin, tietenkin. Ei pitäisi antaa moisten asioiden mieltä mustentaa….

Väsymys ja tulevaisuuden toivonpuute saa elämän näköalattomaksi. Mikään ei huvita, ikuinen rahapula syö enemmän kuin haluaa ikinä tunnustaa. PRKL.

Elämä rassaa...Miten paeta jonnekin? Mitä tehdä, että tämä valtava kiristävä vyö menisi pois ympäriltä? Mitä VOI tehdä kun lapsi on vielä hoidettava ja huollettavana 10 vuotta – murrosikäkin vielä edessä??? Mitä tehdä, että saisi levätä ja nukkua?

En tiedä.

Mutta takaisin viikonloppuun – se oli kiva. Sää oli aivan upea; maajussit tekivät pelloilla töitä, multa vain pöllysi kuivilla pelloilla kun traktorit laittoivat peltojaan kuntoon!

Tuoksuköynnös

Äiti sai hienot kukka-jutut kaikilta lapsiltaan. itse annoin ihmekukan; hän toivoi sitä itse kun menimme yhdessä ostamaan kukkaa hönelle. Äiti osti minulle piispankukan ja kaksi pelargoniaa – oman mummini lempikukkia muuten nuokin. Taidan olla menneen ajan ihminen, vanhanaikainen tapaus kaikessa!

Kukkia tuli siis äidille paljon – ja kävimme syömässä vanhassa tutussa äitienpäivä-ruokapaikassa. Seisova pöytä jossa se perinteinen tarjoiluvalikoima silleistä ja kylmistä kaloista saleaatteihin ja johonkin savulihaan. Lämpiminä ruokina yhtä lihaa ja yhtä kalaa. En syönyt lämpimiä ollenkaan, sillejä söin kaksi annosta. Jälkiruokaa en syönyt myöskän.

Maksoin lystistä 150 euroa – ja kyllä itketti nähdä tuon summan lentävän ikkunasta. Mutta kyllähän elämässä pitää suoda läheisilleen juhlahetkiä, edes äitienpäivänä ja muina suurina juhlapäivinä! Ja luulen, että sekä äiti että lapset pitivät päivästä.

Ylioppilas-juhlien maksaminen on toisena isona asiana mielessä, möykkynä melkein. Hinta on huimaava – ylioppilasvaatteet, kengät, lakit ja ruoka, juomat – ja omatkin vaatteet. Ex-mies tulee juhliin, ihan valmiille tietenkin. Uuden nuoren vaimon kanssa. En ole nähnyt miestä yli kymmeneen vuoteen. Vaimo on täysin tuntematon - enkä haluakaan häneen tutustua!

Mies on usein kovin hyökkäävä ja suhtautuu maksamisiinsa jotenkin aggressiivisesti. Ei halua maksaa - se on ydin. Minä saan kuulemma ehdottaa jotakin summaa hänen maksettavakseen ja hän sitten miettii, mitä maksaa. Lapset pitävät häntä pihinä kitupiikkinä; vaikea ottaa muuta kantaa kuin että läheltä se omaa käsitystäkin liippaa. Hänellä on paljon rhaaa kun on saanut omat bisneksensä rullaamaan – ja hän, kuten moni pienistä oloista ponnistanut, on rahaansa niin rakastunut, että sen rahan vaaliminen on aivan omituista. Hän toisaalta leveiee rahoillaan mutta toisaalta ei suostu sitä juurikaan edes omien lasten menoihin ilman valtavaa todistelua ja pyytämistä antamaan. Itse hän uuden perheensä kanssa matkustelee tosi paljon – oli alkukuussa Pariisissa vajaan viikon uuden perheensä kanssa. Lapset eivät sinne olleet tervetulleita.

Vanha viehättä taulu menneiltä ajoilta. Suutelo kesäyössä!

No – tämä kuulostaa kateelliselta puheelta ja on sitä myös, myönnän, myönnän. Lopetanpa sen, ei se mihinkään hyvään johda kuitenkaan.

Seko-seko kirjoitus tuli tästä. Se kuvastaa hyvin omaa mieltä nyt. Mieli on sekava ja väsynyt, toivottomuutta ja surua näkevä. Kuolema on ihan valtavasti mielessä. Se on hiippaillut ohi monella lailla, kirjoista tuttaviin, eläimistä ihmisiin. Äidin ja ystävän puheissa se on läsnä; vähän kaikessa.

Vanha kansakoulu, puiden siimeksessä.
Sekin jakoi oppia joskus, oppilaille jotka nyt ovat aikuisia

Luin hetki sitten jutun Taloussanomien verkkojulkaisusta jossa puhuttiin lasten tulevaisuudesta ja kuka on pahimmassa työttömyysriskissä. Yksinhuoltajien lapsista ei sanottu mitään – mutta tällaista luin.:

Perheen tulotaso vaikuttaa jopa enemmän kuin muut perheen sosioekonomiset tekijät. Nuorilla, jotka tulevat alhaisen tulotason kodeista, jäävät työttömiksi jopa lähes kolme kertaa suuremmalla todennäköisyydellä kuin hyvätuloisten perheiden nuoret.

Järvinen kannustaa ihmisiä tunnistamaan oman sosiaaliluokkansa lait ja pohtimaan niiden merkitystä omalle identiteetille. Itse hän sanoo oppineensa olemaan häpeilemättä suorapuheisuuttaan.

– Se on tietysti helpompaa, kun on saavuttanut vähän asemaa, jossa ihmiset uskovat, että on jotain sanottavaakin.

Pitäisikö minun alkaa miettiä omaa sosioekonomista luokkaani enemmän? En tiedä – oikeasti – mihin kuulun! Syrjäytynyt työtätekevä konttorityöntekijä, vanhoja maaseudun arvoja arvostava keski-ikäinen nainen? Ja mitä tätä tietoa voi jalostaa johonkin suuntaan? No idea. Who cares

Tulipa pitkä stoori. Vanhuudesta, väsymisstä, elämän pöljyydestä, lasten kasvattamisesta ja koulutuksesta.... Vaikka on kaunis ja hehkeä kevät!





Lukutoukan kirjapinon äärellä

Näin paljon kirjoja mahtui kirjastosta reppuun!

Nuorimmaiseni on lukutoukka! Mitä käsittämättömiä kirjapinoja hän laahaakaan kirjastosta kotiin, viikoittain! Nyt on meneillään todellinen ahmimisaika; kaikki nuorisokirjat menevät kuin hotkien alas.

Pari päivää sitten hän aloitti lukea Henning Mankelin kolmen kirjan sarjaa afrikkalaisesta tytöstä. Kuvaus tuntuu melkein liiankin realistiselta ja raa'alta;  kirjasarjassa tyttö kasvaa lapsesta aikuiseksi - jo 19-vuotiaana hänellä on kaksi lasta. Hän kohtaa kolmannessa kirjassa miehen jonka kanssa sitten elää. Mies on varas ja petturi; pettää tyttöä toisen naisen kanssa. Ostaa rahoillaan itselleen vaatteita mutta ei lapsilleen ruokaa, ei mitään. Tyttö pitää hänestä silti. Mies jää kiinni varkaudesta, ja rangaistukseksi häneen kiinnitettiin auton rengas ja hänet sytytään palamaan. Mies kokee julman kuoleman. Näin kertoi lapsi aamiaista syödessään, tuskaisena. "Tapahtuuko Afrikassa tuollaista, oikeasti?"

Usein puhutaan netin ja television vaarallisuudesta lapsen kehitykselle. Mutta entäpä kun lapsi lukee ikäiselleen tarkoitetuista kirjoita ja lehdistä vaikka mitä? Oma lapseni lukee pääsääntöisesti nuorison seikkalukirjoja- mutta nyt hän lainasi minun suosituksestani näitä Mankeleita - olen lukenut "aikuisten Mankeleita" itse paljon. En tiennyt minkälaisia nuo lasten kirjat ovat; nyt aamulla kuulin lapselta miten pahalta hänestä tuntui lukea tytön kohtalosta ja siitä vaikeasta elämästä mitä hän elää.

Kirja on varmasti hyvin todenmukainen. Oppiihan siitä maailman tilanteesta ja kuinka erilaista on kasvaa - kuten tässä tapauskessa - Afrikassa.

Iltalukemisena olen lukenut pari lukua illassa Iso Kiltti Jätti-kirjaa hänelle! Se on viihdyttävä ja hauska!Tänään lapsi menee uimaan iltapiväksi ja puuhailee eläinten kanssa iltapäivän.illemmalla lueskelee sitten taas - itse menen mummin kanssa konserttiin; yhteinen äitienpäviäjuttu meille molemmille. Mummi tulee junalla kaupunkiin iltapäivällä. toivottavasti jakselee ja voi hyvin; vähän aina huolettaa.

Nämä pitäisi saada sisäistettyä
- sitten avautuu opiskelijaelämä!

Toinen lapsi on pääsykoekirjojen kimpussa, mitä nyt työltään pesulassa ja asunnon etsinnältään ehtii! Töissä hänellä menee homma jo rutiinilla - siellä on joku joka on raivoaa ja huutaa säännöllisesti muille. "Ihan skitso". Pomo kiertää katsomassa selkien takana ja juttelemassa koko ajan - ruokatunnilla syödään eväsleivät ja hedelmät ja khta onkin 8 tunnin työpäivä tehty. 9 euroa tunnissa on työpalkka - se on nuorelle aivan mielettömän mahtava palkka! Hän on sillä jo hankkimassa vuokra-asuntoa ja pyytää mukaan kotoa astioita, verhoja ja mattoja, kattilaa... Kyllä, kyllä; annan toki. Mitä nyt löytyykään annettavaksi - ja parit lautaset ja muut ruokailuvälineet voin hänelle ostaa.

Yäk mitä uutisia...julkkisten ja politikkojen touhut ällöttävät

Menin selaamaan iltapäivälehtien nettiuutisointia hetki sitten. Huh, onpa matalaa matalampaa tarjontaa  taas kerran esillä.

Jotenkin tulee mieleen, että kun ihminen on julkisuudessa syystä tai toisesta,  hän nauttii asemastaan jonkinlaisessa - usein kuvitellussa - upeassa kaikkien katseiden ja ihailun valokeilassa niin paljon, että sinne on sitten päästävä yhä enemmän, yhä useammin - ja millä lailla vain. Seiska-lehtimäistä julkkisten mokailua ja juopottelua, julkimoiden järjestettyjen häiden käsittämättömiä porsasteluja ja häämatkojen ihmeellisyyksiä ei nyt näkynyt.Julkisuus tuntuu koukuttavan ja saavan aikaan pakonomaisen tarpeen olla esillä aina vain entistä enemmän. Viihdetaiteilijoiden lisäksi  kirjailijat haluavat avata makuuhuoneen ja vessansa oven kaikille - poliitikoista nyt puhumattakaan - joten saamme tietää heistäkin intiimejä asioita, aivan heidän omasta halustaan.

Seksillä ja ryyppäämisellä pääsee Suomessa julkisuuteen takuuvarmasti - varsinkin jos on jotain muita ansioita joilla julkisuuteen on alunpitäen päässyt. Onhan meillä Matti Nykäset, Johanna Tukiaiset ja kymmenet muut viinasta ja parisuhdedraamoista.julkisuudessa tutut ystävmme tämän helposti todistavat!

Tervojen kuuma avioelämä - "kerrotaan kaikille, kulta. Joohan, Jartsa..."
Viimeisin tämän alueen suuri tähti on julkisuuden suuresta arvostuksesta jo pitkään huikeasti nauttinut kirjailija Tervo. Mies saa julkisuutta joka lauantai satiiriohjelmassa jossa hänen roolinsa on olla nokkela ja nopea uutisten ja asioiden osaaja ja hyvää perusläppää heittävä suomalainen perusmies. Vuosien saatossa vitsit ovat kulkeneet aina vain enemmän napakarvoituksen alapuolelle; hauskinta näyttää olevan löytää asioista usein se ns. rasvainen osa - pikkutuhma ei ole mitään, kunnon rasvainen pano-vitsi ja se vielä höystettynä mieluusti muulla miehekkäällä junttihuumorilla jossa sopiva annos viinaa ja piereskelyä, possuilua ylipäätään: siinä maan mainio cocktail josta saa aina hyvä ja remakat naurut.

Mikäs siinä. Jokainen nauraa sille mikä itseä naurattaa. Nyt Tervon vaimo valaisee pariskunnan avioelämää kertomalla rakkaan puolisonsa naimatavoista ja ryyppäämisestä. Tässäpä asia, jota me kaikki olemme odottaneet jo pitkään. Kiva kun kerrot, Kati. todella upeeta.

Liekö Kati on ollut huomio-paitsiossa kun puoliso saa huomiota siellä ja täällä. Otti kehiin aiheet jotka saavat varmuudella otsikon - olipa aihe kuinka naivi hyvänsä. Avioseksi ja miehen ryyppyreissut! Haloo - Kati! Noin paljonko risoo tai kismittää, tosissaan?

Miksi nämä asiat pitää kertoa meille kaikille? Ketä voi oikeasti kiinnostaa miten keski-ikäinen julkkispariskunta harrastaa seksiä ja juo viinaa? Kiva toki kun aihe kiinnostaa itseänne noin paljon!
Ehkä Tervojen pitää vielä todistella, että seksi sujuu ja viina maistuu. "Ollaan ihan tavallisia suomalaisia kun harrastetaan näin kivoja ja tuttavallisen mukavia asioita." Varmasti molempia yhtä aikaakin.

Tuuliviiri.
Iltakävelyllä näkee kaikkea kivaa.

Yököti yök. Noloa. Ja onpa todellakin hieno asia kansakunnan ja Suomen sivistyneistön näkökulmasta...

Tuli samanlainen supernolo olo kuin silloin, kun rouva puhemies Uosukainen kertoi loiskuttavansa vesisänkyä Topin kanssa, orgasmin aaltojen pongahdellessa makuuhuoneen kalusteissa, Imatran laulumailla...

Hallituskuviointia ja Keskustan priimadonna Mari Kiviniemi
Toinen asia, joka täällä Suomen maassa etoo yhtä lailla: Vaalit käytiin ihan vasta. Ennen vaaleja poliitikot olivat siloisia, mukavia, aurinkoisia vaikka väsyneitäkin, ymmärtäväisiä vaikka mille ongelmille - ja antoivat jämäköitä lupauksia. Kun vaalit oli käyty, samat ihmiset ovat muuttuneet vastakohdikseen. Keskustapuolue hävisi niin paljon, että ei edes yritä olla mitään muuta kuin ihan kettumainen avoimen auliisti - heittää lokaa joka nurkkaan ja soppeen.

Rouva pääministeri - joka siis vieläkin ihan oikeasti on pääministeri ennen seuraavan hallituksen astumista remmiin, naureskelee ja pilkkaa, on ylimielinen ja ivallinen kaikissa asioissa joista hänelle kysymyksiä esitetään. hän tietää, että seuraaviin vaaleihin on pitkä aika ja kaikki mitä hän nyt sanoo on unohdettu siihen mennessä kun seuraavan kerran on tarvis mielistellä ja keikistellä ihmisille. Hän ei aio tulla paikalle silloin kun Portugalin paketista päätetään. "Sanotaan vaikka, että olen silloin varattu - minulla on muuta tekemistä. Olen kovin kiireinen". Vastuuta ei tarvitse ottaa oikeasti mistään, ylimielinen voi olla nyt "mitäs ette äänestäneet minua. Nyt saatte haistaa pitkän paskan" on kuva jonka hänestä nyt saa.

Kielo kukkii pian

Kun on oma etu ensimmäisenä, eikä saa sitä mitä luuli saavansa, voi alkaa kiukutella kuin pieni lapsi. Sanoo, että ei tahdo "toimia postilaatikkona".Siinäpä hieno, vastuullinen asenne. Eikä varmaan edes hävetä yhtään!

Saakohan Kiviniemi vielä pääministerin palkkaa? Vai "vain" kansanedustajan? Siitäkin voisi löytää jotain vastuita...

Olihan meillä toinenkin naispuolinen pääminsteri jokunen aika sitten. Hän joka valehteli ummet ja lammet valtaan päästäkseen. Pohjalaiset naiset Keskustan johdossa - ne rehelliset ja aikaansaavat; mitä heistä nyt voikaan ajatella? Näin meillä rehdisti asioita hoidetaan. Yhteisiä asioita. Mutta siis tietenkin vain, jos minulle annetaan enemmän kuin muille, jos kumarrattte meille, komeille ja osaaville!

Osataan muuallakinJenkit sitten ovat tyrineet isomman asian kanssa. spekulaatiot maailman suuresta uutisesta ovat merkillisiä. Mikä on totta ja mikä väärennettyä, mikä on kaunisteltua - ja onko oikeastaan mitään tapahtunut - ja jos on, mitä? Murhattu on, se on selvä.Kuka, miksi, milloin ja miten? Ja siitä on kunnian kruunua nyt päähän soviteltu - mutta jotakin on pielessä. Miten koko homma menikään... ?

Ylioppilaslakit hankittu

Yllioppilaslakkeja on eri hintaisia. Tämäpä oli uusi tieto meikäläiselle. Kolmisen kymppiä on halvin näkemäni, melkein puolitoistasataa kallein. Luulin vielä viime viikolla, että ne ovat suunnilleen samanhintaisia kaikki. Mutta eroja siis on - lyyran laadussa halvasta metalliseoksesta kultaan ja ohuesta sametista kalliimpaan ja laadukkaampaan. Vuorikankaatkin ovat eri näköisiä, hikinauhat ja lipat tehty eri materiaaleista.

Meille ostettiin eilen kaksi lakkia vaikka tuloksia en ole vielä nähnytkään. Eivät abit itsekään. Muutenkin valmistelut ovat jo meneillään - abit itse ovat varmoja läpimenostaan. Olisipa kurjaa ja jokseenkin noloa jollei valkolakkia vielä saisikaan.

Yhdessä, kolmisin käytiin lakkeja katsomassa ja laatikot kainalossa kotiin tultiin. Mummi maksoi lastenlastensa lakit, kertoi jo syksyllä näin voivan tehdä. Oikein mielellään, hyvä muisto ja yo-lahja. Kyllä lapset sen muistavat, varmasti. Katsottiin muitakin yo-vaatteita - ei ostettu muuta.

Uskotaan kuitenkin, että juhlat tulevat!

Kahvilla käytiin lakkien oston jälkeen. Mukava pikku tapahtuma.
Muutaman kerran tämän oman päiväkirjan tilastoja selailtuani ei voi väittää, että tätä kautta saisi kontakteja taikka keskustelua aikaiseksi. Tilastoja vilkaistessa huomaa, että kävijöiä on vain satunnaisesti - mutta eipä tämä sivusto yleisesti kiinnostavia aiheita käsittelekään. Kotiasioita ja pikku-pohdintoja. Laitoin jokunen päivä sitten sivulle laskurin - sitä on käynyt painamassa yksi sivulla käynyt! Jos tulet toistekin: kiitos käynnistä!

Olen bloggaajanakin tällainen sivullinen, oman tien tallaaja ja omia polkuja taapertava kulkija. Mutta nämä ovatkin päiväkirjan sivuja, omien ajatusten tänne töntämistä kun pää meinaa niin monesta asiasta ja mietteestä liikaa täyttyä. Täytyyhän ne voida jonnekin laittaa, jossain ajatuksia jäsennellä ja ulos työntää. Sekavaa tämä kirjoittelu usein on. Ja virheitä täpösen täynnä.

Silti meikäläinenkin aika ajoin toivoo, että joku huomaisia. Jossain, joskus. Sitä toivoo töissä. Lasten harrastuksissa. Ulkona kävellessään. Työpaikan ruokalassa tarjottimen kassa istuessaan. Blogissakin.

Kuulin tänään kuolleen tytön hautajaisvalmisteluista. Hän toivoo tuhkansa siroteltavan merelle. isä lupasi toiveen täyttää. Tätä asiaa en pääse pakoon, vaikka en ihmistä koskaan tavannutkaan. Nyt tiedän missä mennään, kuinka hautajaiset hoidetaan...

Toisen ihmisen merelliseen hautaan laskeminen on aiheuttanut paljon kirjoitteluja lehdissä. En siihen mene - luen vain mitä kerrotaan ja toivon, että maailmasta paha voisi hiljalleen hiukan vähetä - vaikka vaikea moista on uskoa.

Tänään minulle on luvattu soittaa viulu- ja kitaramusiikkia. Eilenkin sain musiikkia kuulla. Se on kivaa. Joku soittaa minulle. Musiikkia, ihan minulle vain. Oma lapsi, ihana.

Nyt teen ruokaa - jauhelihakastiketta, nauhaspagettia. Kaupassa pitää käydä. Maito ja leipä on loppu, tomaattisose samoin. Kissalle jotain.

Vappu ja kevään merkit. Nuput aukeavat

Vanhin lapsi on ollut viikon töissä pesulassa ja etsii kovasti asuntoa nyt itselleen. Selailee vuokrakämppiä - 700 euroa kuussa pienestä yksiöstä. Elämiseen jäisi vuokran jälkeen pari sataa - jos hän on täyspäivätyössä. Siitä kun vähentää matkalipun ja sähkön niin syömiseen, vaatteisiin ja kaikkeen elämiseen jää reilu satanen kuussa. Ja mitäpä sitten, jos pääsee opiskelemaan - ja palkkaa pitäisi saada niin paljon, että vuokran saa maksettua, ruokaakin? Jos täyspäviätyöllä saa ansaittua juuri ja juuri vuokran verran rahaa niin kuinka sitten jos opiskelee? Tämä äiti ei voi maksaa toisen asunnon maksuja enää - ei yhden naisen palkalla mitenkään voi, ei sitten millään kun ei meinaa itsekään pärjätä.


Ensimmäinen voikukka





 Katsotaan nyt, mitä löytyy. Hankalalta vaikuttaa.

Joitakin vuokra-asunto-ilmoituksia on muuten vain naisille - "vuokrataan naiselle". Hmm???

Vappu-viikonloppu ei ole enää juhlaviikonloppu meikäläiselle - nukun viikon kuolemaa lähentelevää väsymystä pois. Oma ylioppilaslakkikin on eron jälkeen hävinnyt jonnekin. Erossa hävisi paljon tavaraa kaiken kaikkiaan - sitä sun tätä huomasin muutaman vuoden aikana hävinneen. Lasten mukaan moni asia ja tavara on löytänyt tiensä isin kotiin. Tuskin nyt ylioppilalakki kuitenkaan! Muutoissa se varmasti on ajautunut jonnekin outoon paikkaan.
Olen viikonloppuna siivonnut ja putsannut sekö sisällä että ulkona. Haravaointihommia talon asukkaille oli taas tarjolla lauantaina. Sainkin ihan kiitettävän alueen siivottua ja nyt pihapiiri on kivan siisti.. Hankittiin myös delfiini-ilmapallo lapselle, samoin saippuakuplia. Syötiin nakkeja, juotiin simaa.

Tänään kävin lapsen kanssa katsomassa ranskalaisen Ocean elokuvan. Hieno, todella upeasti kuvattu filmi - mahtava luontodokumentti. Eläimiä ja meriluontoa upeimmilaan, kuvattu Jacques Cousteu mielessä, luulisin; ranskalainen filmi joka kertoo kuvin upeasta merestä, mahtavasta vedenalaisesta elämästä - puhetta oli hyvin vähän. Suomenkielistä puhetta, ruotsinkieliselä tekstillä. Olin dottanut ranskaa - mutta se olikin käännetty ja puhuttu suomeksi.

Aika hupaisa juttu kassaluukulla: Sanoin tytölle että ostan kasi lippua, yhden lasten lipun ja yhden aikuisten. Tyttö katsoi lasta ja kysyi kuinka vanha olet. "11" vastasi lapsi. "No voi harmi, raja on kymmenen. No - ensi kerralla voit huijata vähän ja seisoa polvet koukussa - pääset sitten puoleen hintaan." Kysyin, eikä hän voisi nyt ajatella, että lapsi on lapsi - mutta se ei kuulemma käy. 24 euroa siis maksoin. Kallista on elokuvissa käynti - vaikka ei ostaisi edes evästä sinne - suurin  osa ostaa näköjään ämpärillisen popcorneja ja kannullisen limua että jaksaa katsoa vahaan kahden tunnin elokuvan. Miksi ihmeessä elokuviin tullaan SYÖMÄÄN? Meidän takana joku lätsytti ja rouskutti naksuja ja limua ihan koko elokuvan ajan, tosi äänekkäästi. ÄRRsyttävää!

Ikkunan takana narsissi

Lapsi itki kun eläinten tappamista näytettiin, kerrottiin kuinka monta lajia ihminen on tappanut sukupuuttoon. Itsekin kärsin sen katsomisesta. Ylipäätään en kestä katsoa kuin suurella vaivalla ja tuskalla kiusaamista, tappamista, pahan tekoa. En halua katsoa uutisia joissa luonnonkatastrofi on päällä, missä viattomia tapetaan ja kiusataan. Uutisissa ja erilaisissa elokuvissa sellaisesta saa "nauttia" - ja tuntuu siltä, että monet nauttivatkin. Itse en pysty. Enkä tiedä miksi pitäisi.
Eläinten tappamista oli onneksi filmillä vain vähän. Maailman kauheutta on joka paikka muutenkin täynnä, toivoisin näkeväni kaunista luonnon kuvausta vaikka se ehkä onkin naivia ja tyhmää. maailma kun on, sanotaan, ruma ja paha. Minä olen naivi ja uskon muutakin olevan. Paljon kauneutta - mutta meitä ihmisä on liikaa, ihan liikaa. Maapallo kärsii; ihminen on niin itsekäs, niin lyhytnäköisesti vain omaa etuaan  ja lyhytnäköistä egon kohotusta etsivät otus, että maapallo kärsii siitä tosi paljon. Kohtuutta ei ole siinä, mitä maat ja kansat haluavat "meillä on siihen oikeus" ajattelulla. Talouden kasvu on se arvo jonka nimeen niin kovasti nyt vannotaan, että kaikki muu jää sen alle. Se on maentavaa, surullista. Jos vain voisi asian eteen jotain konkreettista tehdä, ja silti pystyä elämään ja hengittämään, tekisi! Mutta kaikki työ luonnon hyväksi tuntuu olevan vapaaaehtoispohjaista; millä sitten elää jos haluaa moista työtä tehdä? Siinäpä pulma!

Knoppar brister. Nuput poksahtavat auki ihan pian.

Olen opettanut kaikki lapset niin hyvin kuin mahdollista luontoa kunnioittaviksi ja luonnossa liikkumaan osaaviksi. Nuorin on sisäistänyt tämän parhaiten ja on luonnon ja eläinten puolustaja henkeen ja vereen. Hän on hyvä uimari ja partiolainen - haluaisi tulla WWF-työntekijäksi aikuisena ja pelastaa luontoa ja eläimiä...

Viikonlopun surullinen uutinen on ystävän tyttären kuolema. Hän ei jaksanut enää, tauti voitti - pitkä oli taistelu eikä tyttö jaksanut, ei pystynyt sitä vastaan taistelemaan. 



Muistoksi tästä elämästä
- hento on ihminenkin



Kun elänä kihisee ympärillä kevään kiihkeänä uudelleensyntymisen aikana, on tuskallista kuulla jonkun menettäneen oman lapsensa. Kuolemaa saa lukea ja kuulla päivittäin uutisista monia, moni, jopa kymmeniä kertoja päivässä. Liikenneonnettomuuksissa, hukkimisissa, ampumavälikohtauksissa ja erilaisisa riitatapauksissa ympäri Suomen. Muualla on itsemurhapommittajia, selkkauksia ja luonnonkatstrofeja - sodista puhumattakaan. Niihin jotenkin turtuu - niistä puhutaan koko ajan, liikaa... Sitten tulle tuttava joka menettää lapsensa, toinen jolta on isä kuollut. Se tuntuu omassakin sydämessä - kun näkee toisen lähes murtuvan  surunsa ääreen - menevän pieneksi ja katoavan soppeensa... Sitä tuskaa voi aavistaa, vain hän sen yksin kantaa. Isä, äiti, miesystävä, lähiystävät. Jokainen käsittelee kuoleman kosketusta omalla tavallaan surren, pohtien ja itkien. Kuoleman kosketus pysähdyttää - pitkäksi aikaa. Se jättää aina lähtemättömän jäljen. Kun se kosketus itselle lopulta joskus tulee, ei se varmasti ole niin kylmä kuin se läheisen lähtiessä tuntuu. Ja kun se lähimmäiselle tapahtuu, houkuttaa sen kosketus itseäkin, joskus vastustamattomasti. 

Sepelkyyhkypari huhuilee pihapiirissä

Pikkuisenikin sitä nyt miettii. Hän tapasi Marian muutaman kerran. Nyt hän pohtii kuolemaa, jo reilun kymmenen ikäisenä. Minulle pohdinta tuli vasta 16-vuotiaana. Sen muistan vieläkin, kuin se olisi juuri hetki sitten tapahtunut. Sen leijuvan tyhjyyden tunteen, kaikki ne kysymykset. Sen möykyn joka tuli vatsaan, päähän, sydämeen... Sen käsittämättömä oudon tunteen - kun ei ymmärrä vaikka tietääkin.

Mitä on kuolema?

Loppuun vielä keväinen Karin Boyen runo nuppijen aukeamisesta - kipeää se tekee, kuin syntymä. Tai synnytys.

Ja visst gör det ont Karin Boye

Ja visst gör det ont när knoppar brister.
Varför skulle annars våren tveka?
Varför skulle all vår heta längtan  
bindas i det frusna bitterbleka?
Höljet var ju knoppen hela vintern.
Vad är det för nytt, som tär och spränger?
Ja visst gör det ont när knoppar brister,
ont för det som växer
                              och det som stänger.

Ja nog är det svårt när droppar faller.
Skälvande av ängslan tungt de hänger,
klamrar sig vid kvisten, sväller, glider  -
tyngden drar dem neråt, hur de klänger.
Svårt att vara oviss, rädd och delad,
svårt att känna djupet dra och kalla,
ändå sitta kvar och bara darra  -
svårt att vilja stanna
                              och vilja falla.

Då, när det är värst och inget hjälper,
Brister som i jubel trädets knoppar.
Då, när ingen rädsla längre håller,
faller i ett glitter kvistens droppar
glömmer att de skrämdes av det nya
glömmer att de ängslades för färden  -
känner en sekund sin största trygghet,
vilar i den tillit
                              som skapar världen.