Viljat on puitu, hanhet lähtevät pian. Elämä on

Puintityöt ovat käynnissä

Kävin sunnuntai-aamuna pienellä lenkillä - aamulla, kun muut nukkuivat heräsin katsomaan maisemaa ja nauttimaan aamukasteesta ja siitä tunteesta, kun kapuaa aitan pimeydestä narahtavan oven avauduttua pihapiiriin jossa ei edellisillan jälkeen ole tepastellut muita kuin ehkä supikoira tai kettu - ehkä jäniskin. Sammakko on loikkinut ja moni lintu suhahdellut marjaisten puiden ja pensaiden välillä.

Aamukastetta

Juoksin ja kävelin muutaman kilometrin lenkin - kunto on niin huono, että pääsen juoksemalla vain pienen matkaa - sitten on jo käveltävä. Säälittävää, mutta kyllä se tästä vielä paranee jos jaksan kammeta itseni uusissa juoksutossuissani kolme kertaa viikossa edes pienelle lenkille.

Nyt juoksin marjoja täynnä olevan vaapukkapensaan ohi - ja tietenkin pysähdyin syömään luonnon vitamiineja siihen. Nam! Sitten juoksin sieniä täynä olevan metsikön ohi, lönkyttelin tien vartta ja metsän reunaa kunnes tulin naapurin vasta puidun viljapellon reunaan - ja huomasin, että pellolle oli laskeutunut lauma hanhia. Siinä ne istuivat, suuret mustakaulaiset linnut! Näytti hienolta; reilut parikymmentä kanadan hanhea! Tiet ajoi polkupyörä - ja hanhiparvi lehahti äänekkäästi töräyttäen lentoon.

Ne kerääntyvät jo suunittelemaan matkalle lähtöä, pulskat ja hyvin kesän viettäneet linnut!

Viikonloppuna oli hieno sää. Monet viljelijät puivat viljaa - näimme jopa yhden puimurin töissä pimeällä pellolla, valot paloivat ja pöly lensi kun isäntä ajoi keltaista puimuriaan! Matkalla maalle launataina näimme varmasti yli 20 puimuria töissä!

Meillä leikattiin pihanurmikkoa tasaiseksi vähän toisenlaisella koneella; ruoho kasvaa lämpimässä ja kosteassa säässä kohisten - niinkuin sienetkin!

Viimeinen viikonloppu maalla on aina valtavan haikea. Äiti sanoi jättävänsä jäähyväisiä vanhempiensa maisemille, niille niin valtavan rakkaille. "Ei tunnu paalta, en halua poit väkisin kiinni. Olen vain niin kiitollinen tästä paikasta" sanoi hän kun joimme kahvia päivällä ja katsoimme tuttua aitan ja kukkien täyttämää maisemaa ikkunasta. Äiti jättää jäähyväisiä jo muullekin kuin vain tälle kesälle. Se sattuu kurkkuun ja silmien takana kirveltää - mutta niinhän se oikein menee, tiedän sen. Mitä tämän elämän jälkeen tulee, jos mitään; sitä emme tiedä. Monesti mietin, mihin kaikki se mitä olemme elämän aikana keränneet omaan itseemme, se elämänkokemus ja kaikki se mitä koemme ja luemme, teemme ja näemme - mihin se menee meiltä aivoista? Se on nyt, kohta sitä ei ole...

Utua . kuin elämää. Sumuista ja hiukan epäselvää..

Minä olen niin sanoinkuvaamattoman onnellinen niistä kesän päivistä jotka olen saanut viettää oman äidin, omien lasten ja oman onneni maiseman kanssa! Elämä voi tuntua rankalta monella tapaa - mutta aika omien isovanhempien rakentamalla paikalla, omien vanhempien ja omien lasteni ollessa lähellä tuntuu hyvältä. Kuulun tähän paikkaan, tunnen. Ymmärrän, että moni asia elää niiden mielikuvien ja ajatusten varassa jotka niihin itse tekee, jotka syntyvät omista muistoista ja omista arvostuksista. Toinen näkee ne eri lailla.

Tattien siivoamista keskellä yötä



Ensimmäiset yksilöt - kerätty hirvikärpästen kiusaamina!

On yö. Siivoan herkkutattisaalista ja mietin, kuinka saisin sen mahdollisimman hyvin säilöön. Tatit ovat tuhteja sieniä - sain niitä valtavan painavan kassillisen ensimmäisen, pienemmän ämpärillisen jälkeen. Sekä herkkutatteja että männynherkkutatteja löytyi mukavasti. Puhtaita, kauniita sieniä - moni aivan täydellinen yksilö koristaa astiaa!

Kantarelleja löytyi nyt vähemmän; ehkä tusinan verran sieniä - naapuri oli luultavasti käynyt sienessä samoilla apajoilla; meillä on usein pientä kisaa kumpi sienet ja mansikat saa kerättyä!

Koivun alla, riippukeinun luona
niitä jo on, nurmikko pilkullisena

Koivun punikkitatteja keräsin myös - ne ovat useimmiten työläämpiä eli niissä on enemmän etanoita ja toukkia. Herkkutatit ovat muutoinkin mukavamman näköisiä; punikkitattien mustankirjavat jalat ovat jotenkin "pelottavampia" verrattuna sympaattisiin herkkutatteihin.

Sieniä löyti niin paljon, että on varaa olla vähän nirso! Kello on myös niin paljon, että en jaksa kaikkea valmistaa - joten punikit saavat ehkä mennä! Sekoittamaan en sieniä myöskään ala!

Ainut "ei-niin-kiva-asia" metsässä on hirvikärpäset! Punkkien lisäksi - joita nyt on jo hiukan vähemmän kuin kesän kuumimpaan aikaan. Nyt on hirvikärpästen kiihkein aika ja sain aika moisen primitiivireaktion keskellä metsää tänään kun niitä möngersi ja kutitti niskassa enkä saanut niitä irti hiuksista enkä ihosta. Hitto! Kirosin metsääs raikuen ja hätistelin ötököitä manaten pois ihosta. Kuulikohan kukaan - säikähtikö metsän väki karhuista hirveen?

Olin mennyt - hölmö - palkässä hyvin avokaulaisessa T-paidassa metsään, ilman mitään huvia tai hattua; olin tosi hyvä kohde ötököille. Tulin sitten pois, melkein juosten - sen pikkusaaliin kanssa joka näkyy kuvassa. sitten menin metsään toisen kerran, ruuan jälkeen, ja sain ne hienoimmat yksilöt kerättyä silloin. Kaksi männynherkkutattia olivat niin täydellisä, että huokailin vain ihastuksesta!

Muutama maan päälle pieneltä näyttävä vaalean ruskea herkkutatti - niillä oli valtavat, upeat jalat maanpinnan alla - olivat kuin suoraan kirjasta - tai kuin satukirjan söpöt sienet joissa satuolennot asuvat! Ja kaikki aivan puhtaita kaunokaisia! Nyt ne on paistettu ja odottavat, että teen niistä keittoa. Keitettynä herkkutateja on 1.5 litraa - saan niistä kolme hyvää, isohkoa keittoa! Tarjoan nyt viikolla keittoa tuttavalle joka on suuri sienten ystävä (lapset evä sitä todellakaan ole!). Hän on tiukalla hiilihydraatittomalla dieetillä - on keski-ikäinen mies joka on suuressa vaarassa sairastua diabetekseen; painoa on ollut noin 130 kg! Nyt, reilun kuukauden dieetin jälkeen, on painoa pudonnut 14 kg. Noin suuressa massassa ei eroa vielä kunnolla huomaakaan! Tattikeitto sopii hänelle joten tarjoan sitä!

Samalla kun keitän sieniä kasaan, teen kesän toista ja viimeistä satsia mustaviinimarjan lehtimehua. Ensimmäinen meni pakastimeen melkein kokonaan - koska halusin säilöä sen talveksi ja antaa lapsille puna-mustaherukkamehua juotavaksi nyt ensin; meillähän ei ole kellaria eikä kylmiötä ja yhteen jääkaappiin ei oikein mehupulloja mahdu, muutama paullo vain. Ne pitää juoda siis aika nopeasti pois. Lapset kuitenkin tykkäävät lehtimehusta joten nyt sitä tulee sitten lisää. Pesin joka lehden erikseen ettei mukaan mene koivun siemeniä tai lintujen sotkua, kotiloista puhumattakaan. Lehdet eivät enää olleet niin hienoja kuin pari viikkoa sitten; syksy näkyi jo pilkkuina ja mustina kohtina lehdissä.

Kyllähän metsissä ja puutarhassa olisi vielä vaikka mitä kerättävää - ja vielä enemmän muuta tehtävää! Herkkutatteja kerätessäni löysin aivan hulppean ja upean mustikkavarvuston - jättisuuria ja herkullisia mustikoita varret aivan  täynnä. Minulla ei ollut astiaa niille eikä pomuria - keräsin muutaman kourallisen suuhun.

Keräsin muuten yhden suuren pussillisen heinää marsuillekin. Chinchilla ei syö tuoretta heinää - se syö kaikkea kuivaa, joskus se voi maistaa tuoretta omenaa mutta ei mitään muuta märkää! Marsut syövät mitä vain, ja paljon!



Syysasteri, perhosmagneetti.
Tällä kertaa ei yhtään perhosta - ne lennähtivät paikalle kun kameran akku oli jo kuollut.

 Valitettavasti kameran akku tyhjeni jo sunnuntai-aamuna. Jäi kuvat suuresta tattisaaliista ottamatta. Samoin jäi ottamatta kuva upeasta syysasteripensaaseen ruokailemaan lennähtäneet monet perhoset; kaunis ja kirkas neitoperho, suuri suruvaippa ja pari muuta todella hienoa ja muutama pienempi perhonen. Ja ne söpöt kauniit kärpässienet jäivät niin ikään kuvaamatta. Harmi sinällään - yritin tallentaa ne kuvat, niinkuin monet muutkin, suoraan oman mielen kovalevylle.

Punikit olivatkin puhtaita. Yritän paistaa ne huomenna, jos säilyvät  kunnossa ulkona sinne saakka.

Pyöräilystä ja kunnon kohottamisesta

Kööpenhamina on pyörien kaupunki. Jalkakäytävien ja katujen ja teiden reunustoilla on pyöräilijöiden oma merkattu kaistansa - ja pyörätelineitä, pyöriä ja pyöräilijöitä on joka paikassa. Kaupunki tuntuu inhimilliseltä - pyörä on sympaattinen kulkupeli; kaupungissa sillä pääsee eteenpäin nopeasti ja parkkipaikka löytyy aina. Maksaa vähän, on saastuttamaton ja sitä käyttäen parantaa kuntoa.

Oma työmatka on niin monta kymmentä kilometriä ja kestää autollakin vajaasta tunnista puoleentoista, suuntaansa. Aika vaihtelee ruuhkatilanteen ja sään mukaan, kolarit ja muut lisäharmit tien päällä vielä lisäävät autossa istumisaika, tietenkin. Itse en voi töihin pyöräillä.

Mutta noin muuten - kannatan pyöräilyä ja toivoisin sen suosion nousevan Suomessakin. Ainakin ns "tavallisen" pyöräilyn. Kilpa- ja kuntopyöräilijät on eri asia -ovat tosi kiusa muille ihmisille kun tulevat virtaviivaisissa vaatteissaan ja pyörissään, kypärissään ja aurinkolaiseissaan ja maailman omistajan elkein suhistelemaan kaduille ja pyöräteille missä ihmiset kävelevät ja kulkevat muutoin rauhallisesti. Monet tämän joukon yksilöt ovat äkäisiä kuin pirulaiset, huutelevat muita pois tieltä ja monta kertaa näkee, kuinka hilkulla on, että eivät aja koirien tai hitaampien ihmisten päälle.

Jotkut ihmisryhmät alkavat helposti terrorisoida muita - sillä periaatteella että "meillä on oikeus olla täällä". Sitten he pahimmillaan käyttäytyvät kuin maailman omistajat ja kiusaavat toisia pöyhkeän käytöksensä ja oman itsekkyytensä takia. Se, että nuoret tekevät moista, on enemmän ymmärrettävää - lautailijat esimerkiksi eivät useimmiten ärsytä - pojat siinä mittaavat itseään ja toisiaan ja pitävät melua ja vievät toki tilaa ja heitä saa varoa. Varotaan sitten! Kunhan eivät päälle syljeskele!

Aikuiset itsekkäät harrastajat kaikkien meidän yhteisillä aluieilla on eri asia. Monet kilpapyöräilijät huutelevat koiran ulkoiluttajille hävyttömyyksiä, ajavat melkei päälle ja ovat ylipäätään pelottavia kohottaessaan omaa kuntoaan muista piittaamatta. GRRR.

Tavallinen, rauhaisa ja muut huomioon ottava pyöräily - à la Tanska - on lämpimästi kannatettavaa!

Mitä kuntoiluun tulee, oli minullakin käydä pienellä juoksulenkillä hotellin ympäristössä illalla tai aamulla ennen töihin menoa. Enpä käynyt. Illalla tultiin hotellille puolen yön aikaan enkä silloin ihan viitsinyt lähteä lenkille. Aamulla olisi ollut hyvä sää mutta itsekuri oli huono: en mennyt. Tein pienen jumppaohjelman huoneessa; muutama vatsaliike ja erilaista käsivarsien heiluttelua!

Perjantaina olen taas kotona ja viikonloppuna äidin luona - juoksemaan pitäisi ehtiä, ja viitsiä. Jaksaa sitten paremmin töitä taas - ja tulee hyvä mieli

Juuttien maassa

Öresundsbron

Neuvottelutilat ovat aivan samanlaisia maailman kaikissa paikoissa - noin yleisesti ottaen. Sellaisessa on kulunut jälleen yksi päivä elämästä. 12 miestä ja meikäläinen, pitkän pöydän äärellä erilaisia asioiden läpikäyntejä kuunnellen, omia esityksiä pitäen. Suunniteltiin seuraavia kuukausia, käytiin läpi alkuvuoden madonlukuja ja tehtiin johtopäätöksiä. Juotiin (pahaa) kahvia, haaleaa pussiteetä. Omenoita syötiin - niitä saa vapaasti täällä konttorissa joka paikkaan sijoitetuista hedelmäkoreista.

Iltapäivällä hedelmätori on jo vajaa



Hedelmäkorit ovat tyypillisä monissa toimistoissa - Suomessa niitä ei ole koskaan nähnyt! Tuntuu uskomattomalta, että omenoita, päärynöitä, luumuja, banaaneja ja persikoita saa mättää suuhunsa niin paljon kuin jaksaa - joka päivä ja ihan ilmaiseksi! Monissa toimistoissa on suuret, kuin kauppojen ulkopuolella etelänmaissa olevat hedelmäkojut joista saavat työntekijät ottaa hedelmiä aina kun siltä tuntuu.

Terveellisiä ovat - kuinkahan kalliiksi moinen tulisi Suomen työpaikoilla? Suomessa kaikki maksaa aina moninkertaisesti sen mitä muualla.

Lounas-sämpylät olivat keskikokoisen kilpikonnan kokoisia - ja muotoisia. Salaatin reunat ja paprikasuikaleet pursuivat juustoviipaleiden ja munasiivujen kanssa reunoista. Edes suuren suuri suuni ei riittänyt puremaan jättileipiä kerralla; erotin ylä- ja alaosat erikseen ja söin mitä jaksoin. Jäljelle jä kolmannes kokonaisuudesta. Hyvää - mutta liikaa meikäläiselle! Jopa tässä läskistyneessä tilassani.



Alkukeitto, kurkku-gazpacho

 Illalla menimme syömään ulos, koko poppoo. Meille oli varattu pöytä tosi ihanasta pienestä, hyvästä ravintolasta: Den lille fede. Pikku keiju, sitäkö se tarkoittaa? Viiden ruokalajin huippuhyvä ateria, jokaiselle ruokalajille oli oma erinomaisesti kokonaisuuteen sopiva viininsä. Alussa pöydässä oli pieniä palasia tuoretta leipää jossa oli reilusti suuria suolahippuja ja yrttejä päällä: focaccia. Että oli herkullista!

Aloitettiin kylmällä ja herkullisella kurkku-gazpacholla jossa pieniä melonin palasia ja jotain muuta hyvää päällä. Mmmm! Sitten seurasi tonnikalaa papujen ja kapriksen kera. Sitten lihaa. Tosi hyvää ruokaa - tosi mukava ilta kaiken kaikkiaan; työteliään päivän päätteeksi on kiva jutella työkavereiden kanssa - heist suurinta osaa ei näe kuin kerran, pari vuodessa. Paljon puhuttiin tietenkin ihan pelkkää työasiaa - mutta niinhän se menee!

Ikkuna kokin valtakuntaan

Joku tiimistä keksi ehdottaa venäläistä maljapuhe/toast-tapaa: jokainen pitää vuorollaaan maljapuheen jolle skoolataan. Jos puhetta ei synny, on kerrotava vitsi, jos sekään ei onnistu, pitää laulaa. Jos vielä sekään ei onnistu, pitää tanssia! Lopulta valitaan, kenelle vuoro seuraavaksi siirtyy! No - kaikki pitivät maljapuheen ja monet lisäksi kertoivat vitsin. Vitsit - ja puheetkin - liikkuivat selkeästi miehille mieluisissa asioissa, selvä se. Laulut ja tanssit jäivät kokematta!

Huomasin, että tuossakin on osa-alue johon voisin omalta osalta satsata: Miten pidetään hyviä ja viihdyttäviä puheita????

Kööpenhamina on mukava kaupunki! Siltä tuntuu joka kerta kun täällä käyn. Letkeä ja rennon oloinen - polkupyöriä on joka paikassa. Kaunis ja kaupungin oma fiilis on selvästi aistittava! Mukava sekoitus pohjoimaalaisuutta ja eurooppalaisuutta. Tivoli ja Ströget sekä joen ranta jäivät näkemättä - mutta eihän tämä mikään turistimatka olekaan! Hiukan sai kuitenkin haistella ja nautiskella kööpenhaminalaisuutta! Dejligt!

Kyllä työmatkailu on myöskin mukavaa - ja opettavaista. Kaikki matkailu avartaa! Olen aina halunnut matkustaa - se, että en töissä ole voinut matkustaa niin paljon kuin olisin halunnut, on ollut perhetilanteen sanelemaa - ja nyt mietin, alanko olla jo liian vanha. Ihmiset matkustavat työssään eniten nuorina ja vasta valmuistuneina, ja lasten ollessa ihan pieniä. Minä voisin tehdä toisin - mutta aina on mietittävä kuinka lapsi saa hyvän hoidon samalla. Isot lapset selviävät jo hyvin.

Oma matkustus- ja kokemushalu ei mihinkään ole hävinnyt vaikka nuoremmatkin kollegat valittavat matkustamisen rankkuutta. Ja kun omat työkaverit ovat melkein pelkästän miehiä kuulen koko ajan, kuinka vaimo ei halua matkustaa! Minulla ei ole vaimoa ja kun itse olin vaimo, halusin matkustaa! Olisipa puoliso jonka kanssa näitä voisi miettiä - samanhenkinen! Unelmia, unelmia!

Pitkä suhde ja avioliitto miehen kanssa joka matkusti paljon oli siinä mielessä raskas, että mies oli aina matkoilla. Omaan matkustushaluun se ei vaikuttanut kuin innostavasti - olisin halunnut matkustaa minäkin, mutta kun on pienet lapset - ja lapset halusin, perheen toivoin; se oli tietenkin tärkein asia. Lapset olivat toivottuja, pitkään kaivattuja. Ei kai äiti-ihminen voi mihinkään matkustaa jos mies matkustaa koko ajan! Mies matkusti niin paljon, joi tullivapaita halpoja juomia väliajat joten hän sitten joutui vaihtamaan maisemaa - ja niin hän löysi oman auvoisen onnensa ilman lapsia ja tumman tyttövaimon kera. Miehille aika tavallinen ratkaisu!

Eron jälkeen ei voinut matkustaa myöskään koska lapsista on silloin vielä suurempi vastuu! Mieshän oli häippässyt totaalisesti ja vaihtanut maata ja irroittautunut siitäkin pienestä hoitovastuusta joka hänellä oli ollut.
Katkeraa - juu. Jätänpä jälleen tuon aiheen!

Illallisella tuli juteltuakin kaikenlaista. Venäinen kollega on mennyt juuri naimisiin ja vauva on tulossa. Hollantilainen kollega elää yksin ja hänen lapsensa "vierailee" isän luona vain silloin tällöin. Yhdellä työkaverilla on neljä lasta - mutta hänellä on toki vaimo - minulla on seuraavaksi eniten lapsia. Muut kaikki ovat naimisissa paitsi tämä hollantilainen mies joka siis näkee lastaan vain aika ajoin.

Tanskalaista designia istumiseen

Tänään olen istunut lentokoneen tuolissa, neuvotteluhuoneen tuolissa ja sitten ravintolan tuolissa koio päivän. Neljä kertaa siinä välillä taksin istuimella... Pelkkää istumista siis, fyysisessä mielessä. Ei hyvä! Näin sitä ihminen läskistyy ja lössöytyy! Nyt olen hiukan viinin marinoima ja teksti sen mukaista höpöttelyä. Mutta sehän tämän päiväkirjan tarjoitus onkin: jutella tänne kaikki se mitä normaalitilassa juttelisi iltateen ääressä oman kumppanin kanssa. Päiväkirja on mylkkä juttelukumppani eikä sano, että ole jo hiljaa!

Nyt olen hiljaa. Menen nukkumaan. Kello on Suomessa kohta jo kaksi yöllä.

Rasvaprosentti - totuus valkeni

Uutukaiset juoksutossut. Toivottavasti kuluvat juosten - vaikka en maratonille aiokaan!

Menin töiden jälkeen ruokakauppaan - samassa kiinteistössä K-kaupan kanssa on saman ketjun urheiluliike. Menin sinne katsomaan juoksutossuja; töissä kuulin puhuttavan juoksukoulusta joka alkaa parin viikon päästä. Ajattelin kokeilla, josko saisin itseni liikkeelle sen avulla!

Urheiluliikkeen kassan vieressä seisoskeli naisihminen pienen pöydän äärellä ja pöydällä oli lappu "Ilmainen rasvamittaus". Menin siihen ja kyselin, miten moinen suoritetaan. Nainen kyseli kaikenlaista ja naputteli vastaukset pieneen kojeeseen - pituus, paino, ikä, mitä syön jne. Kerroin hänelle sen mitä tiesin - painoani en kunnolla tiedä, kuutosella se alkaa, luulisin. Siitä on jo aikaa, kun se viitosella alkoi!

Vitsaisilin naiselle, että nyt tulee varmasti isot luvut ulos mittarista. Hän sanoi, että ei varmaan "sinähän olet hoikka". Hän itse oli pieni ja tukevan oloinen, joten naurahdin hänelle.

Sitten sain käteeni mittarin jota piti pidellä kädet suorana edessä. Ja kas niin, pieni laite kertoi rasvaprosentin: 34.9. "Ohhoh, antoipa se ison lukeman" sanoi nainenkin lukemasta. "Mutta BMI on ihan normaali, hän jatkoi. BMI on painoindeksi ja se oli 23.2.

Huh huh! Minussa on yli kolmannes rasvaa - mutta painoindeksi on normaali. Hmmm? Kuinka painoindeksi voi olla normaali jos rasvaprosentti on noin korkea? Eivätkö nämä kaksi kulje käsi kädessä?

Nainen kertoi, että jos alan käyttää Herbalifen tuotteita, arvoni normalisoituvat ja oloni kevenee. Hän itse on kuulemma käyttänyt Herbalifea jo vuosia ja tuntee olonsa hyväksi. Nyt on pakko sanoa, että hän ei ainakaan kovin laihaan kuntoon ole tuotteilla päässyt - mutta en tiedä tietenkään mistä tilanteesta hän on liikkeelle lähtenyt! Hän toki kauppasi omia tuotteitaan - tarkoitushakuista. Tai markkinointia!

Aamupala. Ilman mitään makeaa sen olla pitää!

Joka tapauksessa - jos ihmisessä on yli kolmasosa rasvaa, on se kamalan paljon! Naisessa pitää olla rasvaa tietyissä paikoissa - mutta ei tuota määrää! En ole pitänyt tähän mennessä itseäni varsinaisesti lihavana vaikka kiloja toki ylimääräisiä onkin. Mutta kyllä lukema sai minut entistä päättäväisemmin kenkäostoksille ja ilmoittautumaan juoksukouluun! Nyt on pakko tehdä jotaikin, muuten on tulevaisuus pelkkää läskin sisässä pyörimistä!

Mustan-violetit Asics-juoksutossut tuntuvat tosi hyvältä - kevyet ja mukavan tuntuiset. Ovat minulle tuntematon merkki - mutta mitäpä minä juoksuasioista tietäisinkään? Onhan minulla ollut Karhut, Niket ja jotkut harmaat kamalan rumat ja jalkaa monesta kohdasta puristavat ja hiertävät juoksutossut - mutta viimeksi juoksin yli vuosi sitten ja siitä, kun olen juossut yhtään säännöllisemmin on jo monen monta vuotta.

Kävin aloituslenkillä illalla - sujautin askelmittarin rintsikoihin, otin kännykän käteen ja sukelsin ulos pimeään iltaan - sadekin oli lakannut ja tossut tuntuivat hyviltä. Kunto tuntui surkealta - juoksin pätkän ja kävelin toisen. Pienen pieni parin kilometrin pyrähdys oli tämä aloitukseni - tavoiteena on tehdä ainakin neljä pyrähdystä viikossa!

Ja tavoitteena on saada rasvaa mahan seudulta pois! Ihan ilman mitään Herbalifea! Jospa voin mitata itseni sitten jossain uudelleen!

Kävin etsimässä tietoa rasvaprosentista - ja näin kerrotaan: Naisen rasvaprosentin ihannearvona pidetään 22. On siihen siis vielä matkaa - 34.9 kun on lähtötaso.

Täysikuun aikaan

Täysikuu loisti viime yönä taivaalla. Katsottiin lapsen kanssa kuinka se nousi metsän reunasta ylöspäin hiljaisen rauhaisasti. Komea se on, joka kerta sitä katsoo suurella kunnioituksella ja ihailulla. Joskus se on suuri ja tumman keltainen; ikäänkuin se olisi putoamassa metsän rajan takaa alas! Pari tähteäkin nähtiin - mutta valohälyä oli liikaa, että olisimme nähneet kunnolla tähtikuvioita.

Horoskooppi on ennustanut sitä ja tätä asiaa meikäläisen merkissä syntyneelle koko kuuksi. Vielä ei ole suuria muutoksia näkynyt - ehkä niitä alkaa hiljalleen tapahtua! Ensi viikosta näin: The second half of August will be infinitely more fun. You have one spectacular day to use any way you wish when Mars sends a beautiful beam to Jupiter, giver of gifts and luck, on August 18. August 18 is a three-star day - use it for fun! Menen keskiviikoksi ja torstaiksi työmatkalle Kööpenhaminaan - ehkä kolmen tähden juttu tapahtuu siellä, tai matkan aikana!


Mustikoita muffinstaikinaan
- mehukkaita ja makoisia

Olen viettänyt viikonloippua nuorimmaisen kanssa kaksin, pitkälti. Isot lapset., arvon ylioppilaat, ovat omilla teillään. Vanhin tuli tänään kotiin - syötiin yhdessä ja nyt hän makailee sohvalla "väsyttää ihan sikana". Niinpä. Hänen oli tarkoitus siivota entinen huoneensa, että saan huoneen muuhun käyttöön nyt kun hän itse on muuttanut omaan vuokrakämppään kaupunkiin. Saa nähdä, tuleeko siivoamisesta mitään. "JOOO-JOO" sanoi hän juuri kun kysyin siivoamisesta. Lupasin kuskata hänet ja kissansa kotiin myöhemmin tänään kunhan hän saisi nyt edes vähän siivousta aloitettua! Muutosta on jo pari kuukautta mutta vanha huone on yhä hyrskyn myrskyn, täynnä hänen tavaroitaan joista iso osa sängyllä ja lattialla...

Lämpimäisiä, olkaa hyvä!

Tehtiin lapsen kanssa kaksin yhtä hänen mieliruokaansa eilen - meksikolaista eli fajitaksia ja tacoja. Tietenkin ne täytyy tarjota ilman pientäkään kasvismurenta - tämä lapsi on ehdottoman "allerginen" kaikelle kasvikselle, yhtä lukuunottamatta: maissit käyvät. Ostimme siis Pirkka-maissia sekä jauhelihaa ja kanaa. Tein kaksi eli kastiketta, maissia ja salsa-kastiketta ynnä muuta maustetta itselleni. Kastikkeita jäi niin paljon, että siitä riittää ainakin huomiselle ruoka. Kovasti oli lapsi iloinen kun tehtiin mitä hän toivoi! Jäätelöä oli sitten jälkiruuaksi vielä.

Aamiaiseksi tehtiin yhdessä amerikkalaisia pannukakkuja, sekin hänen toiveensa! Oma toiveeni oli sitten tehdä jotakin mustikasta - mustikkamuffinsit on helppo ja hyvä ratkaisu siihen! Ruokatoivomus tälle päivälle oli lapselle tyypillinen:: spagettia ja jauhelihakastiketta. Mikäpä siinä - ja sitä syötiinkiin pari tuntia sitten!

Pannukakkuja aamulta. Nam oikein hyviä! Nämä nautittiin ilman vaahterasiirappia, uuden hunajan ja mustikoiden kera. Suosittelen!

Muuten on siivottu, pyöräilty, pesty pyykkiä ja oltu vaan! Ihan tällaista kotielämää vietetty on. Siinä on omat mukavat puolensa - mutta kyllä minulla polttelee aika lailla sisikunnassa ajatus miten saisin tähän elämään muutosta. Elämä muuttuu automaattisesti sen myötä kun lapset kasvavat ja itsekin vanhenee, voih...Ja tietenkin työkin muuttuu - mutta ajattelen nyt kyllä jotain vähän toisenlaista muutosta. En ole keksinyt vielä miten ja mitä tekisin... Oman nimen ja CV:n ilmoitan joihinkin rekrytointikanaviin - mutta sekin on aika passiivista toimintaa. Ilmoitan halukkuuteni myös ulkomaankomennukselle; sen olen jo esimiehelle tehnyt mutta hänen hämmästynyt kommenttinsa oli, että "But Janika, you are a single mother. Could you really move - have you thought about your children?" Ei kovin kannustava palaute... Mutta yritän sitäkin sitkeämmin moisen kommentin jälkeen!


Kävin pyöräilemässä ja katselin maisemia pääväylien ja keskustan ulkopuolella. Soratietä ajelin, huomasin että pyörän kumi on aika löysä... Ajelin ja katselin taloja, aikanaan hienoja mutta nyt ränsistyneinä, aivan lahoamispisteessä. Yhdessäkin tällaisessa asutaan - ikkuna oli auki ja auton romuja pihalla, lauta- ja muuta rojua pihapiiri täynnä. Talon kunnossapito voi olla kallista - mutta kun antaa oman kodin täysin ränsistyä, on varmasti muustakin kysymys kuin rahan puutteesta.



Uusi asuntoalue, huh!

Uusi asuinalue radan vieressä, ilman omaa pysäkkiä, ilman ensimmäistäkään ruokakauppaa tai edes kioskia - kaukana ihan kaikesta. Kymmeniä kalliin näköisiä omakotitaloja - miksi muuttaa kauas kaikesta, taloon joka on melkein kiinni toisessa? Aina ei voi ymmärtää miksi ihmiset asuvat niinkuin asuvat!

Näin ajellessani myös pihan jossa oli aivan mahtava rivi kirkkaanpunaisia ja tumman viininpunaisia joriineja - näin kutsui oma mummi niitä komeita kukkia joita hänkin joka kesä kasvatti; kylmänarkoja mutta uhkeita, värikkäitä kukkia joissa on oma tyypillinen tuoksunsa. Ne kasvavat korkeiksi ja ovat todellinen pihan ja puutarhan kaunistus. Daalia on nimi jota nykyisin käytetään! Huokasin ihastuksesta ääneen, kun näin vanhahkon puutalon pihalla kymmeniä metrejä pitkän joriinipenkin! Talo oli kuusiaidan takana tien toisella puolella jossa ei voinut pyörällä ajaa - ja tiellä käveli ihmisiä ja yksi nainen kaivoi tienvieruskasveja lapiolla mukaansa joten en viitsinyt pysähtyä kuvaamaan. Mutta menen jossain vaiheessa vielä katsomaan näitä jaloja ja komeita kukkia - mieluusti aurinkoiseen aikaan; tänään oli harmaa sää siinä ajellessani!

Lintuopas sudenpentujen kera
 hyvä aloitus lintubongailuun!

Linnut alkavat jo parveilla - miettivät jo etelään menoa. Monet ovat jo toki matkaan lähteneet, osa jo heinkuussa. Meillä pihalla on pieni parvi varpusen kokoisia lintuja sirkutellut ja tehnyt pyrähdyksiä ja syöksyjä; tuntuu olevan lähtö mielessä ja henki korkealla tämän lauman porukalla! Jännittääköhän lintuja etelään lähtö? Valtavan paljon niitä on, huiman puheliaita ja aktiivisia ne ainakin ovat! Mitenköhän ne päättävät alkaa kokoontua, kuinka ja milloin päättävät milloin lähdetään? Onko siellä yksi pomo vai miten homma hoituu? Hmm... Tästä eivät näkemäni lintukirjat ole mitään kertonett - toki tietämykseni linnuista on erityisen hataraa!

Kurkien ylilento on aina niin vavahduttava kokemus, että kyyneleet pukkaavat silmiin väkisin kun sen nähdä saa... Joutsenet ja hanhet saavat samanlaisen vaikutuksen aikaiseksi. Kotona, maalla, tiedän mistä suunnasta ne tulevat - navetan takaa meiltä katsottuna; koillisesta ilmeisesti kartasta katsottuna. Ääni kuuluu pitkään ennenkuin aura näkyy, korkealla mutta niin, että näkee lintujen kaasvot ja kuulee niiden kovan äänen. Kuulin, että linnut kannustavat etummaisena olevaa lintua joka vetää auraa - ikäänkuin sanoen "Hyvin menee, täällä ollaan perässä".

Kun saa tämän muuton nähdä ja kokea, tuntee itsensä pieneksi, hyvin pieneksi. Kuin kaikki ihokarvat nousisivat pystyyn, aivan kuin näkisi jotain melkein pyhää! Miksi se tuntuu niin vahvalta - nähdä suurten lintujen lentävän yli? Sibeliuskin aikoinaan puhui muuttavista kurjista, joutsenista, sen tuomasta liikutuksesta, tunteista. Olen käynyt istumassa Ainolan valkoisella penkillä ja nähnyt pienen auran menevän siitä yli; silloin ajattelin, että tässä on suuri Sibelius kokenut ehkä saman...

Loma meni, kylmä tuli

13 astetta ulkomittarissa aamulla. Vettä satoi. Lapsi lähti aamulla kouluun pyörällä sadetakki päällä.

En suostu vielä uskomaan, että on syksy. Elokuu ON KESÄKUUKAUSI. On, on!

Toisaalta - kun koulu alkaa ja kaikki erilaiset työväen- ja kansalaisopistojen harrastuspiirit alkavat, alkaa myös laskeutuminen pimeään vuodenaikaan - hiljallensa mutta kuitenkin.

Tämä neiti nauttii elämästä - ja ihmiset ihastelevat:
On se niin ihana. Söpö.

Olen bongannut kolme kurssia joille haluaisin osallistua syksyllä. Vielä en ole niihin ilmoittanut; ei kai vielä voisikaan. Keväällä ilmoittauduin kahdelle kurssille - mutta en töiden takia päässyt yhdellekään kummastakaan. Harmitti keväällä joka tiistai kun olisi pitänyt sinne lähteä, mutta töissä oli palaveria, kokousta, asiakastilaisuutta sun muuta jotka AINA ovat omia harrastuksia tärkeämpiä. By default. Kaksi kertaa oli lasten harrastus pääsyn esteenä, yhden kerran olin työmatkalla. Harmitti tietekin sekin, että 90 euroa rahaa meni pohjattomaan kaupungin kassaan ilman mitään vastinetta itselle.

No - katsotaan saanko mentyä kursseille!

Leikit puistelutelineellä

Mutta nyt on alkamassa viikonloppu ja pitkät aamu-unet ja pyöräily kameran ja lapsen kanssa syksy-maisemaan. Siivousta ei voi enää jättää tekemättä joten lauantaina heivaan matot ulos ja eikun puunaamaan. Sitten neulon, luen lehtiä ja kuuntelen ainakin yhden äänikirjan loppuun. Nautin!

Elokuun täysikuu on luvassa ihan pian! Se myyttinen - nyt en näe sitä sinisen järven pinnalla hehkumassa, en tuvan lattiaan raitoja tekemässä. Mutta ehkä se näkyy taivaalla parkkipaikan yllä. Ja vinkkaa silmää!

Saunan jälkeen

Viime viikolla oltiin vielä maalla mummin luona - ensi viikolla ehkä myöskin. Marjoja ja kukkia pitäisi kerätä vielä talteen, nauttia kesän tuoksuista ja äänistä vielä kun siihen on mahdollsuus.

Äiti kyselee ja kaipaa sinne seuraksi. Käytäisiin saunassa, siinä maailman parhaassa suuressa saunassa jossa löylyt ovat leppeät ja pihalla vilvoittelupaikka tuuletustelineellä jossa koivujen ja haapojen humina on leppeä, sirkkojen ja hepokattien siritys vielä huumaavana ilmassa.