Juuttien maassa

Öresundsbron

Neuvottelutilat ovat aivan samanlaisia maailman kaikissa paikoissa - noin yleisesti ottaen. Sellaisessa on kulunut jälleen yksi päivä elämästä. 12 miestä ja meikäläinen, pitkän pöydän äärellä erilaisia asioiden läpikäyntejä kuunnellen, omia esityksiä pitäen. Suunniteltiin seuraavia kuukausia, käytiin läpi alkuvuoden madonlukuja ja tehtiin johtopäätöksiä. Juotiin (pahaa) kahvia, haaleaa pussiteetä. Omenoita syötiin - niitä saa vapaasti täällä konttorissa joka paikkaan sijoitetuista hedelmäkoreista.

Iltapäivällä hedelmätori on jo vajaa



Hedelmäkorit ovat tyypillisä monissa toimistoissa - Suomessa niitä ei ole koskaan nähnyt! Tuntuu uskomattomalta, että omenoita, päärynöitä, luumuja, banaaneja ja persikoita saa mättää suuhunsa niin paljon kuin jaksaa - joka päivä ja ihan ilmaiseksi! Monissa toimistoissa on suuret, kuin kauppojen ulkopuolella etelänmaissa olevat hedelmäkojut joista saavat työntekijät ottaa hedelmiä aina kun siltä tuntuu.

Terveellisiä ovat - kuinkahan kalliiksi moinen tulisi Suomen työpaikoilla? Suomessa kaikki maksaa aina moninkertaisesti sen mitä muualla.

Lounas-sämpylät olivat keskikokoisen kilpikonnan kokoisia - ja muotoisia. Salaatin reunat ja paprikasuikaleet pursuivat juustoviipaleiden ja munasiivujen kanssa reunoista. Edes suuren suuri suuni ei riittänyt puremaan jättileipiä kerralla; erotin ylä- ja alaosat erikseen ja söin mitä jaksoin. Jäljelle jä kolmannes kokonaisuudesta. Hyvää - mutta liikaa meikäläiselle! Jopa tässä läskistyneessä tilassani.



Alkukeitto, kurkku-gazpacho

 Illalla menimme syömään ulos, koko poppoo. Meille oli varattu pöytä tosi ihanasta pienestä, hyvästä ravintolasta: Den lille fede. Pikku keiju, sitäkö se tarkoittaa? Viiden ruokalajin huippuhyvä ateria, jokaiselle ruokalajille oli oma erinomaisesti kokonaisuuteen sopiva viininsä. Alussa pöydässä oli pieniä palasia tuoretta leipää jossa oli reilusti suuria suolahippuja ja yrttejä päällä: focaccia. Että oli herkullista!

Aloitettiin kylmällä ja herkullisella kurkku-gazpacholla jossa pieniä melonin palasia ja jotain muuta hyvää päällä. Mmmm! Sitten seurasi tonnikalaa papujen ja kapriksen kera. Sitten lihaa. Tosi hyvää ruokaa - tosi mukava ilta kaiken kaikkiaan; työteliään päivän päätteeksi on kiva jutella työkavereiden kanssa - heist suurinta osaa ei näe kuin kerran, pari vuodessa. Paljon puhuttiin tietenkin ihan pelkkää työasiaa - mutta niinhän se menee!

Ikkuna kokin valtakuntaan

Joku tiimistä keksi ehdottaa venäläistä maljapuhe/toast-tapaa: jokainen pitää vuorollaaan maljapuheen jolle skoolataan. Jos puhetta ei synny, on kerrotava vitsi, jos sekään ei onnistu, pitää laulaa. Jos vielä sekään ei onnistu, pitää tanssia! Lopulta valitaan, kenelle vuoro seuraavaksi siirtyy! No - kaikki pitivät maljapuheen ja monet lisäksi kertoivat vitsin. Vitsit - ja puheetkin - liikkuivat selkeästi miehille mieluisissa asioissa, selvä se. Laulut ja tanssit jäivät kokematta!

Huomasin, että tuossakin on osa-alue johon voisin omalta osalta satsata: Miten pidetään hyviä ja viihdyttäviä puheita????

Kööpenhamina on mukava kaupunki! Siltä tuntuu joka kerta kun täällä käyn. Letkeä ja rennon oloinen - polkupyöriä on joka paikassa. Kaunis ja kaupungin oma fiilis on selvästi aistittava! Mukava sekoitus pohjoimaalaisuutta ja eurooppalaisuutta. Tivoli ja Ströget sekä joen ranta jäivät näkemättä - mutta eihän tämä mikään turistimatka olekaan! Hiukan sai kuitenkin haistella ja nautiskella kööpenhaminalaisuutta! Dejligt!

Kyllä työmatkailu on myöskin mukavaa - ja opettavaista. Kaikki matkailu avartaa! Olen aina halunnut matkustaa - se, että en töissä ole voinut matkustaa niin paljon kuin olisin halunnut, on ollut perhetilanteen sanelemaa - ja nyt mietin, alanko olla jo liian vanha. Ihmiset matkustavat työssään eniten nuorina ja vasta valmuistuneina, ja lasten ollessa ihan pieniä. Minä voisin tehdä toisin - mutta aina on mietittävä kuinka lapsi saa hyvän hoidon samalla. Isot lapset selviävät jo hyvin.

Oma matkustus- ja kokemushalu ei mihinkään ole hävinnyt vaikka nuoremmatkin kollegat valittavat matkustamisen rankkuutta. Ja kun omat työkaverit ovat melkein pelkästän miehiä kuulen koko ajan, kuinka vaimo ei halua matkustaa! Minulla ei ole vaimoa ja kun itse olin vaimo, halusin matkustaa! Olisipa puoliso jonka kanssa näitä voisi miettiä - samanhenkinen! Unelmia, unelmia!

Pitkä suhde ja avioliitto miehen kanssa joka matkusti paljon oli siinä mielessä raskas, että mies oli aina matkoilla. Omaan matkustushaluun se ei vaikuttanut kuin innostavasti - olisin halunnut matkustaa minäkin, mutta kun on pienet lapset - ja lapset halusin, perheen toivoin; se oli tietenkin tärkein asia. Lapset olivat toivottuja, pitkään kaivattuja. Ei kai äiti-ihminen voi mihinkään matkustaa jos mies matkustaa koko ajan! Mies matkusti niin paljon, joi tullivapaita halpoja juomia väliajat joten hän sitten joutui vaihtamaan maisemaa - ja niin hän löysi oman auvoisen onnensa ilman lapsia ja tumman tyttövaimon kera. Miehille aika tavallinen ratkaisu!

Eron jälkeen ei voinut matkustaa myöskään koska lapsista on silloin vielä suurempi vastuu! Mieshän oli häippässyt totaalisesti ja vaihtanut maata ja irroittautunut siitäkin pienestä hoitovastuusta joka hänellä oli ollut.
Katkeraa - juu. Jätänpä jälleen tuon aiheen!

Illallisella tuli juteltuakin kaikenlaista. Venäinen kollega on mennyt juuri naimisiin ja vauva on tulossa. Hollantilainen kollega elää yksin ja hänen lapsensa "vierailee" isän luona vain silloin tällöin. Yhdellä työkaverilla on neljä lasta - mutta hänellä on toki vaimo - minulla on seuraavaksi eniten lapsia. Muut kaikki ovat naimisissa paitsi tämä hollantilainen mies joka siis näkee lastaan vain aika ajoin.

Tanskalaista designia istumiseen

Tänään olen istunut lentokoneen tuolissa, neuvotteluhuoneen tuolissa ja sitten ravintolan tuolissa koio päivän. Neljä kertaa siinä välillä taksin istuimella... Pelkkää istumista siis, fyysisessä mielessä. Ei hyvä! Näin sitä ihminen läskistyy ja lössöytyy! Nyt olen hiukan viinin marinoima ja teksti sen mukaista höpöttelyä. Mutta sehän tämän päiväkirjan tarjoitus onkin: jutella tänne kaikki se mitä normaalitilassa juttelisi iltateen ääressä oman kumppanin kanssa. Päiväkirja on mylkkä juttelukumppani eikä sano, että ole jo hiljaa!

Nyt olen hiljaa. Menen nukkumaan. Kello on Suomessa kohta jo kaksi yöllä.