Tultiin kotiin maalta tänään, maanantaina kolmen tietämillä. Olin sanonut töissä olevani poissa melkein kaksi päivää (näistä toinen päivä juhannusaatto joka on lomapäivä vain toisilla - suurin osa jengistä oli perjantain töissä) – herran pieksut mikä työpino oli odottamassa. Melkein tuli epätoivon kyyneleet silmiin… Kaamea sekasorto, tekemätöntä työtä ja työpyyntöjä meiliboksi niin täynnä, että todella ei tiedä mistä aloittaa. Kaikella on kiire!
Yksi asia kerrallaan – se on ainut tapa edetä. Silti sitä tuli luettua meili kerrallaan, helppoihin vastasin heti, vaikeammat jäivät odottamaan – ja moniin oli jo tullut ja tuli vielä lisäkommentteja eri puolilta, muilta ihmisiltä. Joitakin asioita oli jo ratkottu, mutta hyvin kummallisesti ja joitain niin, että ne olivat menneet entistä enemmän solmuun.
Uhhuh. Kello on puoli kahdeksan nyt. Pidän tauon koneella ja jatkan sitten. Otan kohta pyörän ja menen kauppaan, ehkä pyöräilenkin. Pitää yrittää jatkaa läskinkin sulatusta. Se on vaikeaa ja ei tunnu mitenkään onnistuvan. Hmm - niin. Kampaaja pitäisi myös tilata. Tukka on kuin petolinnun takaosa…
Juhannuksesta vielä. Se meni kivasti - mukavasti ja rauhaisasti, niin kuin meillä vanhan maalaiskaavan tuppaa menemään. Siis suhteellisen tylsästi, mutta en ole keksinyt mien sitä piristäisi, en tosiaan. Ei siis mitään riekkumista tai juhlimista, ei uimista ja saunomista kännipäissä, ei makkaranpaistoa ja vehtaamista isossa juhlaporukassa. Ei ei. Vaan kas näin: Hankitaan nuoret koivut aattona ovien pieliin, nostetaan Suomen lippu salkoon, lauletaan lippulaulu – ne jotka laulaa. Äiti/mummi lauloi, muut hyräili ”
Siniristilippumme, sulle käsin vannomme, sydämin: Sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin. Kuin taivas ja hanki Suomen on värisi puhtahat…”Sitten syötiin – ihan paistia nautittiin, uusia perunoita ja tomaatti-sipulisalaattia. Juotiin lasilliset punaviiniä. Mentiin sitten hetkeksi rantaan istumaan - pikkuinen ui, sukelteli melkein peilikirkkaaseen veteen. Ihana ilta - ei ihan lämmin mutta kaunista. Haitari ei soinut mutta vanhempi mies oli kutsuttu laulamaan perussuomalaista iskelmää ja komppaamaan itseään rummuilla. Noh…. Olihan se kiva, toki. Hänelle itselle nyt ainakin. Ei ihan Sillanpään veroinen esiintyjä, se täytyy sanoa… Sanat unohtuivat artistilta välillä, se puute korvattiin keksimällä omia sanoja jotka viittasivat paikalliseen maailmanmenoon ja kauniiseen järveen, sen äärellä näkyviin ihanuuksiin. Sävel meni vielä useammin hakoteille; aika lailla koko ajan jos ollaan ihan tarkkoja - se oli pahempi juttu kuulijan kannalta. Rummut tuksuttivat omaa tahtiaan ja sihisevä vispilä vatkasi taustaääntä… Juhannuskokemus tuokin, mikäpä siinä.
Sitten saunottiin omassa saunassa. Vanha navettarakennuksen yhteyteen rakennettu sauna on 1920–30-lukujen vaihteesta ja on sen ajan tuote – iso ja hyvä; löylyn heittäminen vaatii taitoa kun kiuas on niin kaukana! Kiuas uusittiin viime kesänä – nyt menossa on ainakin viiden tai kuudes. Lapsuudesta muistan korkean metallikiukaan josta avattiin yläluukku jonne heitettiin löylyt! Siihen ei osunut ainakaan lapsi muuten kuin vanhasta tiskiainepullosta kovaa vauhtia suhkuttamalla - mutta se toimi hyvin.
Tein itse pari saunavastaa, ties kuinka monen vuoden tauon jälkeen. Oikean ikäisiä ja tyylisiä koivuja joista saattoi ottaa vastaksia ei ollutkaan ihan helppo löytää – sain jonkinlaiset vastat aikaiseksi mutta aika kököt ne olivat, suoraan sanoen. Ei pyöreät ja tiukat, hyvin sidotut ja nätisti kahdella koivunoksasta tehdyllä rinkulalla kiinnitetyt kuten mummi ja vaari aikoinaan opettivat. Meikäläinen on sentään tehnyt kesätöinään aikoinaan vastoja torille myyntiinkin, sitä on vaikea uskoa kun näki nämä tekeleet! Mutta siitä onkin aikaa - nämä tämänvuotiset eivät olisi myyntiin kelvanneet ikinä! No – niillä kylvettiin kuitenkin ja tuoksu oli kyllä hyvä, samoin tunne saunan jälkeen!
Tänä vuonna ei menty katsomaan rannalle kokkoa. Ei huvittanut – ei vaan jaksanut!
Viikonlopun aikana on myös siivottu aitta perinpohjaisesti, on kiskottu satamäärin vuohenputkea/koiranputkea maasta ja putsattu joitain pensaita ja hedelmäpuita kuivista ja talven tuhoamista osistaan. On siis sahattu, naksutettu oksasaksilla ja siivottu paikkoja. Masentavaa on vain nähdä kuinka paljon olisi tehtävä mutta kuinka minimalistisesti pystyy itse tekemään. Aika surkeaa…
Kaunista on, keskellä ihanaa suvea. Luonto on hienoa- järvimaiseman ihanuutta ei koskaan väsy katsomaan. Kukkia, puita ja kasveja – niitä voi katsella ja haistella loppumattomasti. Värejä, valoa, sävyjä… Ja ah niitä kaikkia tuoksuja! Puhtaan saunan tuoksu – mäntysuopa, shampoo ja kiukaasta tuleva savun haju, jopa löylyn tuoksu – kaikki ne vievät lapsuuden aikaan. Samoin aitan tuoksu ja valo. Kukkien tuoksu ja hyönteisten äänet – kotoisaa. Itikoista ei niin väliä; niitä on muuten tänä vuonna erikoisen paljon… Lupiinien ja ruusujen tuoksu, vastaleivotun pullan tuoksu tuvassa; melkein tuoksun ja fiilistelyn takia tein pullaa; mutta kyllä niille syöjätkin löytyi!
Iloa ovat suoneet linnut jotka vielä konsertoivat puissa ja pensaissa. Käki on ollut ahkera ilahduttaja – yksi käki siinä nyt enää kukahtelee – mutta tekee sen kyllä sitten oikein kunnolla, melkein henkeä vetämättä se kukkuu kymmeniä kertoja, tänäkin aamuna. Närhi on nähty pesävarkaissa. Iltaisin on nähty kahden valkoisen linnun, lokkien tulevan puutarhaan – vaikka puutarha on monen kilometrin päässä rannasta. Miksi? Eipä osata arvata. Vuosia sitten pihalle – kun avointa pihaa oli entisen pellon paikalla enemmän – lokkeja tuli iltaisin ja aamuisin lauma syömään matoja nurmelta. Ehkä nämä ovat sitä perinnettä jatkamassa?
