Lincoln - elokuva USA:n kipeästä menneisyydestä

Elokuvajulisteessa Daniel Day-Lewis 

Steven Spielbergin elokuva Lincoln kertoo presidentti Abraham Lincolnin viimeisistä kuukausista USA:n presidenttinä vuonna 1865. Kävin katsomassa elokuvan lauantaina täpötäydessä elokuvateatterissa, ilman tarkempaa mielikuvaa minkälaista elokuvaa olin menossa katsomaan. USA:n historia on omassa tiedossani päällisin puolin; jotkut tapahtumat ja tietyt presidentit hyvinkin – sisällissodasta, rotukysymyksestä ja intiaanien/alkuperäis-amerikkalaisten asioista on mielessä tietoa jonkin verran mutta ei kovin tarkkaan.

Lincoln-elokuvaa katsoessa harmittelin, että en ollut tullut selvittäneeksi sisällissodan aikaisia asioita itselleni tarkemmin – poliittiset nimet ja osa-valtiot jotka siihen aikaan olivat mukana eivät olleet kirkkaina mielessä. Kongressin jäsenet ja Lincolnin perheen tilanne olivat itselleni niin ikään uusia. Kuinka paljon elokuvassa oli esimerkiksi perheen tilanteen suhteen fiktiota jäi itselleni epäselväksi. Mitä tapahtui perheen pojalle joka värväytyi armeijaan, jonka kanssa isä-Lincolnilla oli kahnauksia. Entä nuorin poika joka oli paljon mukana elokuvassa isän lemmikkinä – mitä hänelle sitten kävi?  Vaimo Mary kinasteli miehensä kanssa paljon; minkälainen oli heidän suhteensa perheen mustaan palvelijaan joka oli mukana kaikessa?

Elokuvan värimaailma oli hyvin tummanpuhuva – hetkittäin se vaikutti melkein mustavalkoiselta, harmaan ja mustan sävyjen dominoidessa. Sisäkuvat presidentin asunnosta valkoisessa talossa ja toisaalta kongressin tilaisuuksissa – puhumattakaan kuvista taistelukentällä – olivat kaikki hyvin tummasävyisiä. Elokuva  on keskusteleva – siinä käsitellään orjuuden poistamista joka on hyvin kiistanalainen asia; Lincoln haluaa ehdottomasti, että kongressin on nopeasti äänestettävä perustuslakiin tehtävästä 13. lisäyksestä, joka lopettaa orjuuden Yhdysvalloissa. Keskustelut eri osapuolten kesken kestävät ja polveilevat – neekerien oikeuksista puhutaan ja selkeästi tulee ilmi, kuinka mahdottomalta monista tuntuu, että neekereille voisi antaa vapauden; sehän vaikuttaisi etelän talouden romahtamiseen. Ja johtaisiko se lopulta jopa äänioikeuden antamiseen neekereille? Mahdoton ajatus – ja vertauksena joku kysyy kongressissa, johtaisiko tämä lopulta siihen, että jopa naisille annettaisiin ääänioikeus? Suuri huutomyrsky seuraa tästä mielettömästä ajatuksesta! 

Mary Lincoln (Sally Field) oli mukana aktiivisesti.
Voimakastahtoinen vaimo ei oikeasti ollut mukana kongressin lehtereillä

Luulen, että monet asiat jotka nyt tuntuvat shokeeraavilta elokuvaa katsoessa – mustien kutsumista neekereiksi, niggers, niinkuin silloin tehtiin, heidän käsittelemisensä alempiarvoisina, tuskin ihmisinä, naisten rooli – on mukana elokuvassa nimenomaan näyttämässä kuinka maailma on muuttunut 150 vuoden aikana. Republikaani-poliitikko Thaddeus Stevens on mukana elokuvassa hyvin vahvana, äkeänä ja kiukkuisena vanhana miehenä. Hänen kotioloihinsa tuleva kamera näyttääkin elokuvan lopussa hyvin hämmentävän tilanteen – onko se totta, jää miettimään. Nyt asiaa tongittuani vaikuttaa, että näin (ehkä) on. Toki Spielberg tekee asiasta elokuvallisen oman tulkintansa - ja tulkintoja tuntuu olevan elokuvassa muutoinkin hyvin paljon.   
 
Elokuva tuntui rauhaallisuudessaan hetkittäin melkein pitkäveteiseltä – mutta loppuun päästyä kaksi ja puoli tuntia olikin kulunut nopeasti. Nyt tuntuu, että voisin katsoa sen vielä toistamiseen. Se, että elokuva on saanut niin paljon julkisuutta ja sellaisen määrän Oscar-ehdokkuuksia tuntuu kuitenkin hämmästyttävältä – mutta onhan kyseessä kuitenkin USA:n historia ja poliittinen historia joka on tietenkin USA:n kannalta hyvin tärkeä asia. Mielenkiintoinen kohta elokuvassa oli tietenkin itse äänestys kongressissa. Siinä kukin kongressiedustaja kertoi ääneen kantansa - Jaa vai Ei ja joissain tapauksissa pidättäytyminen äänestämisestä. Luin jostakin artikkelista, että Spielberg joutui vaihtamaan joidenkin edustajien kantaa elokuvaa varten, että elossa olevat suvun jäsenet eivät suuttuisi - jos heidän esi-isänsä olivat äänestäneet kannattavansa orjuutta. Näin sitä historiaa manipuloidaan!

Barack Obama on kuulemma pitänyt elokuvasta erittäin paljon – mitä parempaa mainosta elokuva voikaan saada, juuri Obaman uuden kauden käynnistyttyä ja kun elokuvassa on kuitenkin kyseessä on USA:n yksi kautta aikojen suosituimmasta presidentistä.  

Se, että Lincolnin murhaa ei näytetä elokuvassa vaan se tulee esiin muutoin on hyvä valinta. Lopun paatoksellinen kansanjoukko-tapahtuma jossa jo murhattu Lincoln nähdään sumeasti, kuin unenomaisesti, puhumassa kansanjoukolle, on jotenkin liian paksun paatoksellista. Se ei iskenyt.

Olen iloinen, että kävin katsomassa elokuvan. Se antoi lisätietoa ja sai kiinnostuksen heräämään Yhdysvaltojen historiaan muutoinkin kuin päällisin puolin - nyt on mielenkiintoista lueskella mitä tapahtumista kirjoitetaan historiankirjoissa.