Päivien kulkua ja muistipeliä

Hyvän muistin omaava voittaja laskee pisteitään.

Päivät menevät, pallo kulkee radallaan. Aamusta iltaan, illasta aamuun. Helsingin Sanomatkin uudisti ulkonäköään, siltäkin osin on siis maailma muuttunut. Itse en vielä ole saanlehteä hipelöitäväksi, mutta eiköhän tuohon ehdi vielä tutustua.

Helsingin Sanomien viimeinen iso versio ilmestyi Loppiaisena.

Olen kovasti odotellut uuden työnantajan soittoa - siis sen toivotun työnantajan joka tekee tällä viikolla päätöksen kuka meistä kolmesta kandidaatista saa sen työn josta minulle soitettiin ja jonka tiimoilta olen ollut kaksi kertaa haastattelussa.

Meni maanantai, tuli tiistai ja keskiviikkokin meni. Soittoa ei tullut. Huomenna lähtee juna - matkustan junalla kauaksi! Sain joulukuussa VR:n kampanjan osana super-hyper-halvan junalipun: edestakaisin 3 euroa tasan, sisältäen istumapaikan. Normaalisti olisi lippu maksanut 98,80. Kysyin asemalta ihan siitä ilosta, että voisin hehkutella kuinka edullisesti pääsenkään liikkumaan. Tosin normaalihinnalla en olisi matkustanut junalla ollenkaan, auton olisin alleni ottanut. Nyt otan reissuun mukaan neuleen, kirjan ja eväät! Kuljen kuin entisajan savolaiset ja karjalaiset jotka kuulemma ajoivat junalla Helsinkiin ja avasivat eväspaketit jo heti kun juna lähti liikkeelle Joensuusta, Kuopiosta, Iisalmesta tai mistä nyt kyytiin tultiinkaan. Eväspaketeista kaiveltiin mieluusti - näin on minulle myös kerrottu - keitettyjä kanamunia, kalakukkoja, riisipiirakoita tai kunnon ruisleipäsiivuja joissa oli kunnolla voita päällä. Päälle hörpättiin pullosta piimää tahi maitoa. Joku äijä saattoi kaivaa jotakin miestä väkevämpää saappaanvarteen survotusta pullosta.

Itse nyt ajattelin ottaa hiukan vaatimattomampia ja vähemmän tuoksuvia eväitä ja juomaksi ajattelin juoda VR:n keittämää kahvia vaikka se kuulemma ei olekaan hyvää.

Ajattelin nauttia matkasta, viis siitä minkälaista kahvia termoksesta kaadetaan. Ehkä minulle soitetaan työpaikasta, ehkä ei. Elämä on tällaista. Toiveet syntyvät, elävät aikansa ja kuolevat pois. Voihan olla, että törmään loppuelämäni suureen rakkauteen toisen kerroksen paikalla istuessani, katsellessani talvisten maisemien vaihtumista.....

Pelasin muistipeliä lapsen kanssa tänään. Hän yleensä voittaa mennen tullen minut, äidin jonka muisti tuntuu jo haurastuneen ainakin verrattuna lapsen kirkkaana sykkivään muistiin. Tänään pelasimme kuitenkin tasapelin ja toisella kerralla voitto meni hänelle, tosin niukemmilla lukemilla kuin monasti. ti sitten vielä onneksi pelaa, kuitenkin.

Leipasin eilen mustikkamuffinsseja työttömien vertaistukiryhmään joka oli taas oikein antoisa tapaaminen. Muutkin potevat samaa syvissä ja tummissa vesissä kahlailua ja haluttomuutta, jaksamisen puutetta ja työnhakuun työlästymistä. Se ei ole kivaa, ei tosiaankaan. Mutta on hyvä saada puhua asioista sellaisten ihmisten kanssa jotka ovat samassa tilanteessa. Hengissä ollaan kuitenkin vielä, kaikki.