tiistai 9. marraskuuta 2010

Lumimyrsky vai ei? Lunta tulee ja tuulee.

Lunta on tullut - ei niin paljon kuin olisi säätietoja seurattuaan luullut tulevan, mutta maa on saatu kuitenkin valkoiseksi. Nollakeli, lunta tuiskuaa jonkin verran: siinä autolla ajajan kauhistus, ainakin ruuhkateillä.

En ole saanut talvirenkaita autoon vielä. Ja aamulla pitäisi säätietojen mukaan olla lunta tiet täynnä; varoituksia huonosta kelistä pukkaa joka paikasta. Huh. Minulla on palaveri aamu-kahdeksalta - pitäisi lähteä jo kuuden jälkeen ajamaan, että ehtii.

Vähän kyllä pelottaa - varsinkin kun noita varoituksia kuuntelee. Ja äitikin soitti juuri ja oli kauhuissaan kun kuuli, että minulla ei ole talvirenkaita vielä(kään) alla. Meinasin sanoa, että olen jo vaihtanut - mutta eipä minusta ole edes hätävalheen kertojaksi...

Lumitöitäkin sain jo tehdä. Eka vuoro talossa on meikäläisellä; mikä kunnia! Harja riitti tänään lumitöihin - mutta käsiin otti! huonot lihakset ja entisiä kipuja vielä kangaspuista pohjalla!

Matot muuten ovat ihan ok - kanttaan pienen kun saan kanttausnauhaa hankittua ja toista kokeilen eteiseen, ovimatoksi.

Kävin kuolaamassa lankojen perään taas... On se kumma kuinka värit ja langat aina vain kiehtovat! Mikä niissä vetää puoleensa, loppujen lopuksi?? Värit - melkein kaikki - ovat ihania - niitä toisiinsa yhdistäen ja erilaisia pintoja yhteen sovittaen, käsillä eri pintoja kokeillen - mitä väristyksiä niistä saakaan! Minulla on myös sellainen luonteen erikoisuus, tai kummallisuus oikeastaan, että haluan haistella lankoja! Lankakaupan hyllyjen piilossa otan langan käteen ja kun kukaan ei näe, vedän tuoksua sisään syvälle... mmm. Omituinen nainen - olen olen, toki olen! Silti haistelen, ihan pakko! Silkki tuoksuu hyvältä; jotenkin raskaalta, varsinkin raakasilkki. Eri villat tuoksuvat parhaimmalta, pellava ja puuvilla myös omiltaan - ja kaikki keskenään erilaisilta! joskus väritkin tuoksuvat erilaisilta, ja tietenkin ne tuntuvat käsissä erilaisilta. Se on varmaan kemiaa, se! Kuivilla käsillä ei hinoihin, ohuisiin ja harsoisiin lankoihin voi edes tarttua; kuivat käden osat vain pilaavat silkin ja hahtuvan.

Kävin lapsosen kanssa illalla kävelemällä kaupassa. Oli kiva kun tuuli suhisi puissa ja kovat rännän ja sateen välimuotoa olevat pisarat rapsahtelivat maahan ja maassa oleviin jäätyneisiin lehtiin. Oli jotenkin kotoisaa - satoi ja puut humisivat. Hyvä fiilis siitä tuli!

Huomisen jälkeen lähden kahdeksi päiväksi reissuun. Sitä ennen täytyy yrittää selvitä huomisesta kelistä hengissä. Toivottavasti muutkin selviävät! Ikkunasta keli ei niin pahalta vaikuta - mutta tien päällä voi olla ihan toinen tunnelma.

Tähdet valaisevat jo syksyn kulkijaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti