Töiden hakua nöyryyttävyyteen asti

Saumuri. Kallis ja hieno vempain; olisi kiva omistaa tuollainen - ja osata sitä käyttää!

Tänään olen käynyt testeissä uutta työtä varten. Erilaisia täytettäviä ruudukoita, ryhmäkeskusteluita, haastatteluita ja itseanalyysejä vaikka kuinka monta - moneksi tunniksi. Melkein koko päivä meni vaikka tein ison osan jo etukäteen sähköisesti. Toisaalta ihan kivaa - toisaalta kamalaa! Huomasin, että olen matemaattisesti idiootti; en osannut laskea testin laskuja. Loogiset päättelytehtävät menivät myös hitaasti. Sain vain pienen osan tehtyä.

Olen tyhmä. Totta. Surullista.

Luonto odottaa lunta
ja pakkasta

En tämän nöyryyttävän todellisuuden paljastuttua enää odota saavani työpaikkaa jota olen hakenut ja alan satsata tiukemmin siihen, että saan takerruttua kiinni kunnolla tähän nykyiseen. Jatkan taas päivä kerrallaan - ja kiitän tästä kokemuksesta jonka sain itse kokea uutta paikkaa hakiessa. Selvisin finaaliin mutta siellä paljastui todellisuus - varmasti olen itse kaikkein pettynein tähän asiantilaan - kukapa muukaan???

Aika hauska muuten, että kun kaikki joka paikassa aina  hokevat sitä kuinka mitään ei maailmassa voi yksin tehdä; ihminen onnistuu vain ja ainoastaan kun on hyvä sosiaalinen ja kollegiaalinen verkosto - kun tuntee oikeita ihmisiä ja saa luottaa hyviin ystäviin ja perheeseen. Halleluja; rakkaus ja toisista välittäminen voittaa kaiken!!! Nämä ovat niin kauniita ja jaloja asioita, että tietenkin laulan niitä itsekin. Ystävät, rakkaat ja rakkaus, toisiaan auttavat ja tukevat ihmiset maailman myrskyissä pärjäävät....

Aah. Eihän minulla oikeasti ole verkostoja eikä rakkauksia, ei ystäviä. Perhe on, lapset ja äiti. Heille en voi mitään hankalaa kertoa; sen kerran kun olen sen tehnyt, joudun itse lohduttajan paikalle - "mitäs sitten, jos äiti jää työttömäksi?" " Mitäs nyt kun ero tuli - ihan kamalaa." "Ei meidän suvussa ole ennen erottu!" "Miten et nyt osannut hoitaa asiaa paremmin, miten sinä noin pärjäät...?"

Kauniita sanoja kannattaa toistella, uskon. Ihmiset haluavat uskoa niihin. Niin itsekin. Haluan rakkautta, ystäviä, kaikkea hyvää ja kivaa. Ennenkaikkea rakkautta, tietenkin. Se kuuluu ihmisyyteen. Silti moni on ilman - mutta sellaista ei sanota haastatteuissa joissa etsitään "VOITTAJIA". "CHAMPIONS".

Tällä viikolla tehdään täysillä bisnestä työmaalla. Sitten kun ilta saa, toivoisin voivani tehdä käsillä kaikkea kivaa - Ommella. Neuloa. Virkata. Rakentaa himmeleitä. Leipoa.

Lapaset valmistuivat. Toisetkin ovat tuloillaan, samoin sukat.

Lapset olivat viikonloppuna poissa - pienin partioleirillä, isot omissa menoissaan kavereidensa kanssa niinkuin he aina ovat viikonloppuisin. Olin siis kotona yksin ja mietin, onko elämäni tällaista sitten muutaman vuoden päästä kun kaikki lapset ovat omillaan ja toivottavasti onnellisa elämässään ilman äidin huolenpitoa. Nyt vielä oli ihan kiva olla rauhassa ja yksin; olin väsynyt ja tuntui ihanalta istua ja kuunnella radiota, neuloa ja juoda lasi ja toinenkin punaviinia. Kelle sitten joskus teen neuleita - onko minulla ketään jolle puhua...?

Olen aina ajatellut, että elämä menee kuin sen on tarkoituskin mennä. Yksinäisyys on kurja tila - mutta vielä kaameampaa on jos joutuu elämään toisen terrorisoitavana, kiusattuna tai muuten niin, että joku määrää ja moittii koko ajan. Moni avioliitto on sellainen.

Yksin saa olla hakkamatta ja mollaamatta. Vaikka puiden suhinaa kuunnellen. Rakkaudesta unelmoiden.