Työhaastattelusta ja lapsen flunssasta - mietteitä päivän kulusta

Kuvalla ei ole tuon taivaallisen tekoa tekstin kanssa. Komea vanha metsäauto
on kuvattu metsämessuilla pari viikkoa sitten.

Rakas päiväkirjani,

siitä on jo viikko kun viimeksi kirjoittelin sinulle. Aika on super-kiireistä ja illatkin ovat olleet täynnänsä kaikenlaista puuhaa ja tohinaa - mitä nyt milloinkin. Tänään olin seitsemään saakka töissä, eilen samoin. Sen jälkeen kun kotiin pääsee, kaupan kautta ja tekee ruokaa lapsilleen, on kello jo lähellä kymmentä. Sanomalehdet jäävät lukematta, neuleet neulomatta ja ylipäätään ne tavalliset asiat joita normaalisti tekee päivittäin, jäävät nykyään tekemättä. Vähän se surettaa... Ihminen haluaa mielellään tehdä tuttuja ja mukavia asioita.

Milloinka olen ollut lenkillä? En muista - on siitä jo monta viikkoa aikaa.

Ikkunakoristeet: ihanainen valopallo,
taustalla olkihimmeli

Olen hankkinut kivan valopallon ikkunaan. Lauantaiksi laitoin, kun meillä oli sukujuhlat kotona ja paikalla 13 henkeä. Lasipallo oli kiva tunnelman luoja kynttilöiden ja ruokailun ja yhteisen porinan ja kanssakäymisen osana. Se on nätti; en halua sitä joulupalloksi sanoa. Se on syksyn pimeydessä loistava kaunis pallura, ruskea lasipallo jossa on kullankimalteisia kiemuroita ja led-valoketju sisällä. Roikkuu olohuoneen ikkunan edessä, reilu viikko sitten tekemäni himmelin vieressä!

Tänään - nyt kun kello on pian puoli yksitoista ja minulla silmät kirvelevät väsymyksestä ja odotan lapsen iltapesun päättymistä ja nopeaa viululäksyjen kertausta ennen nukkumaanmenoa, kirjoitan muutaman asian tästä päivästä ja suljen jälleen tämän sivuston. Lapsi pitää kovasti Sibeliuksen 8-vuotiaana säveltämästä vesipisaroita kappaleesta jota soittaa mieluusti. Se on pitsikaatto ja kuulostaa tosiaan tippuvilta vesipisaroilta.

Yksi työjuttu on sitten vielä tehtävä ennenkuin sukellan lakanoiden väliin ja nukahdan samantien mustaan ja raskaaseen uneen josta herään aamulla kellon soittoon mitään muistamatta. Vaikka en mitään yöstä muistakaan - varsinkin jos pysyn lämpimänä ja siispä minulla onkin sukat, yöpaita ja hartialämmitin kolmen peiton lisäksi lämmön takaajana - voin sanoa, että nukkuminen on IHANAA! On ihanan suloista avata vuode, kääntää peitto auki ja mennä tuoksuvien lakanoiden väliin, ottaa hyvä asento, lukea muutama sivu hyvää kirjaa (jos pystyy eikä nukahda) ja sitten vihdoin sammuttaa valo ja laittaa silmät kiinni. Ympärillä kiehnännyt uni ottaa sitten samantien valtaansa ja laittaa koneiston latautumaan - yöllä sitä on kuin kännykkä laturissa; pimeässä lataamassa akkuja seuraavan päivän tohinoille.

--------

Tänään minua

• ilahdutti työhaastattelun eteneminen vihoviimeiseen vaiheeseen. Olen käynyt kolmesti haastattelussa joista yksi henkilöstöjohtajan kanssa ja kaksi tulevan esimiehen kanssa. Tänään minulle soitettiin ja kerrottiin, että olen toinen jatkoon valituista henkilöistä; kaksi finalistia testataan MPS:ssä ja katsotaan kumpi meistä soveltuu uuteen työhön paremmin. Olen nyt NIIN lähellä maalia, että pelottaa ajatellakaan... Vielä voi yhtä lailla pudota ja voittaa...

• suretti uutiset sikaloiden tilasta Suomessa. On aivan kamalaa katsoa ja lukea kuinka ns tuotantoeläimiä Suomessa ja muualla maailamssa käsitellään. Eläinten kohtelu - samoin kuin kaikkien heikommassa asemassa olevien kuten lasten, kehitysvammaisten, vanhusten kuten eläinten ja luonnon - saa minut surusta ja raivosta aivan sekaisin.

• liikutti vanhimman lapsen soitto töihin: "Äiti, saanko tulla kotiin tänään?" Hän on ollut kotonaan yksin kaksi päivää, kovassa kuumeessa ja flunssassa ja tuntee olonsa yksinäiseksi. Hain hänet kotiin, hän oli kuumeinen ja yskiä rouskutti kuin vanha mekaaninen kone. Mutta oli kihertävän iloinen kun tuli kotiin ja tapasi sisaruksensa ja molemmat kissat - hänen kissannsa on ollut täällä meillä oljamissa taas jonkin aikaa. Tein ruokaa jota syötiin yhdeksän tietämillä, kaikki on hyvin ja koko oma laumani kasassa, ruokittuna ja tyytyväisenä.  Näin on äiti kovasti iloinen!

• raivostutti työpaikkaruokalan Amican tilanne. Aina sama juttu - ruokala on auki kahteen saakka mutta jos sinne menee syömään yhden jälkeen, voi olla varma että monet ruokalajit on jo syöty loppuun ja ne mitä on jäljellä on osin kuivettuneena suurten metalliastioiden reunoille ja että osa ruuista on kylmiä. Näin tänäänkin: menin syömään noin puoli kaksi ja hain paneeratun kalan - ruokalassa tarjotaan aina KALAA, sillä ei useinkaan ole lajinimikettä; lienee sitä massapyydettyä kalaa joka kulkee maapallon ympäri halpamaissa ruodittavana ja tulee sitten tänne pakastettuna ja laitetaan vain rasvakeittimeen Suomessa.
  
  Kalan kanssa otin perunoita ja huomasin, että kermaviilikastikekulho oli kaavittu tyhjäksi. Kysyin olisiko keittiössä lisää kastiketta "Ei ole" oli vastaus. Syödessä huomasin, että peruna oli aivan täydellisen kylmää - siis ihan jääkaappikylmää, ei vain haaleaa. Kala oli haalea ja kastiketta siis ei ollut. Salaattilaarien tomaatit olivat lopussa - mutta olihan siellä purkkimaisseja ja leikaatuja salaatinlehden palasia. Kyllähän se salaatista kävi!
  
  Se mikä tuossa raivostuttaa on se, että tilanne on sama joka kerta kun sinne menee: ruuat loppuvat kesken ja se mitä on jäljellä viimeisen tunnin aikana, on joko kuivettunutta tai sitten aivan jäähtyneitä. Vadit ovat joskus sottaisia ja melkein ällön näköisiä. Silti myös myöhään tulevat maksavat saman hinnan ruuasta kuin alussa syövät. GRR…

• huolestutti tulevaisuus ja työnantajan rankkaa rankempi tilanne ja kuinka se vaikuttaa niin valtavan monen ihmisen elämään. Sitä yrittää olla ajattelematta, tehdä vain päivittäiset hommansa ja selvitä – mutta ajatukset ovat kiinni siinä. Niin itsellä kuin suurimmalla osalla muitakin. Joka kerta kun istuu alas ja tapaa ihmisiä, tulee sama asia esiin. Kuka jää ja kuka lähtee/joutuu työttömäksi...?

• piristi keskustelu työkaverin kanssa joka rakentaa oman tiiminsä kanssa suuria asioita yhteen maailman kaukaisiin ja eksoottisen erikoisiin maihin: Turkmenistaniin. Olen niin paljon outoa ja tosii erikoista tästä maasta kuullut, dokumentteja lukenut ja nähnyt itsevaltiaasta ja pääkaupungin Ashkabarin  mitä omituisimmista projekteista, että todella oli kiva kuulla kuinka asioita hoidetaan – sain jutella henkilön kanssa joka on tehnyt sinne kauppaa jo yli 20 vuotta. Kiinnostavaa, tosiaan!  
  
  Olisi NIIIN tehnyt mieli kysyä kaikenlaisia "kiellettyjä" asioita mutta enhän sitä voinut tehdä - se olisi poliittisesti epäkorrektia!

• hymyilytti kissojen seurailu. Oma yli 10-vuotias kolli ja vanhimman lapsen noin 10-kuinen tyttökissa ovat aika epäsuhtainen pari – mutta tuntuvat tykkäävän toistensa seurasta. Vanha kolli laittaa villiä tyttöä kuriin aika ajoin rajuinkin ottein – mutta välillä ne leikkivät ja telmivät villisti pallona pyörien. Tällä hetkellä pikku-kissa istuu sohvapöydän päällä ja kolli on sen alla. Pikkuinen sohii tassullaan kollia ja yrittää saada sitä reagoimaan ja kisailemaan. Vanhan kissan käämi palaa hetkittäin pennun kanssa kunnolla – ja silloin se murisee ja on hermo kireänä kaikille. Pikkuinen taas ärsyttää välillä ihan tahallaan, ja oikein olan takaa… Ne ruokailevat vieretysten ja joskus ne nukkuvat kimpassa… Mukavia seurattavia ovat!

• lämmitti vanhimman lapsen ja oman äidin, lapsen mummin, keskustelu autossa kun olimme matkalla kotiin. Hain siis potilaan sairastamaan tänne kotiin ja lapsenlapsi ja mummi keskustelivat pitkään puhelimessa kun ajoin kotia kohti läpi syksypimeän maiseman. Oli kotoisa ja mukava olo – saan olla iloinen ja onnellinen kun minulla on omat läheiset ja rakkaat oikeasti rakkaita ja lähellä. Hyvää elämää tämä on. Ei aina helppoa – mutta ei kai elämän ole koskaan sellaista tarkoitus ole ollutkaan!