Kasvomaski hankittu. Työhaastattelussa käyty

Siinä ne odottavat  käyttöä,
maskit.

Kävin eilen kaupungilla. Kävin katselemassa kasvomaskeja apteekissa ja Prismassa koska niiden käyttöön on tulossa uusia suosituksia. Todennäköisesti käyttöön tulee pakotteita joten sellaisia pitää hankkia itsellekin. 

Prismassa oli erilaisia malleja, ainakin kiinalaisia ja yksi suomalainen. Pari muutakin, kertakäyttöisiä. AIka kalliita ovat. Suomalainen puuvillainen maksoi yli kympin, kiinalaiset kertakäyttöiset maksoivat noin 8 euroa. Paketissa on 5 suojainta.

Ostin sitten Prisman kiinalaisen paketin. Ehkä hölmö ostos, tiedä häntä. En ole vielä sitä kokeillut ja toivon, että kangas, jonka läpi on hengitettävä, on sellaista, että sen kautta ei tule hengittäneeksi muuta inhaa - mikromuovia tai jotain muuta kemiallista. Kuka tietää? 

Kiinassa ei tällaisiin terveellisyys- tai ekologisiin asioihin näytetä kiinnitettävän huomiota. Kaupan vain on käytävä.  Jotenkin tuntuu, että huijausta on joka puolella. 

Kaupat haalivat näillä nyt rahaa sen, minkä ehtivät. Itselleni nämä tuntuvat kalliilta; raha on pois ruuasta tai jostain muusta tärkeästä - mutta ehkä nämäkin sitten ovat tärkeitä...

Suojaimet ovat kuulemma melkein loppu monista kaupoista. Näin on tänään uutisoitu. Apteeekissa ja Prismassa oli eilen vielä niitä aika paljon. Hmm? Voi olla myyntikikka sanoa, että ovat loppu niin ihmiset tulevat hamstraamaan kaikki, miitä löytyy.

"Meillä on Sokoksella vain yksi kasvosuoja enää jäljellä. Kannttaa ostaa!"

Sokoksen viimeinen kappale

Kävin sitten vielä Sokoksella kysymässä, minkälaisia suojia heillä on. Ihan kiinnostuneena, kun oli aikaa. Kuulemma koko Sokoksessa on (eilen iltapäivällä siis)  jäljellä vain yksi kankainen suojain, kaikki muut on myyty eikä Keskusvarastollakaan ole yhtään jäljellä. No, uskoin - ja ostin sen viimeisen. Musta, maksoi 12 euroa. Maailman paras myyntikikka: Tämä on viimeinen, enempää meillä ei ole.. 

Jälkeenpäin tuli mieleen, että minua on usein sanottu sinisilmäiseksi hölmöksi. Joopa joo! Tuli sekin todistettua.

Kuinka paljon saastetta tulee kasvosuojista?

Kertakäyttöinen on sitten ihan oikeasti kertakäyttöinen eli sitä voi käyttää vain esimerkiksi töihin mennessä ja palatessa on jo otettava toinen käyttöön. Jos sadat tuhannet kansalaiset käyttävät suojamaskeva päivittäin, tulee maskeista roskaa aivan valtavasti. Sen lisäksi tulee käyttö myös kalliiksi - kymmeniä euroja kuukaudessa, vähintäin jokaiselle työssäkävijälle jos kulkee julkisilla välineillä tai käy esimerkiksi kauppakeskuksissa. Kauppias hymyilee leveästi!

Muovipussissa kertakäyttöisiä
liinoja muovirenksuin.
Ekologista?

Olen nyt siis joka tapauksessa varautunut mahdolliseen maskipakkoon. Rahaa meni pari kymppiä. Käyttöön otan ne, kun pakko on. Eihän noilla voi harjoitellakaan - kertakäyttöinen menee siinä samassa käyttökelvottomaksi ja kankainen pitää keittää heti. 

Mietityttää, kuinka helppo on hengittää tuollaisen kankaan läpi ja haiseeko se itsessään - noiden mikromuovi- ym mietteiden lisäksi. ja tietenkin kiinnostaa, kuinka paljon tästä saa suojaa, jos lähistöllä on joku, jolla on tartunta. tai suojaako tämä, jos minulla sattuisi tietämättäni olemaan tartunta.

Rahanmeno näihin tietenkin harmittaa - kun sitä on työttömällä muutenkin vähän. Rahat on vähissä enkä ehkä tarvitse noita kuitenkaan. Ruokaan, sähkölaskuun tai vaikka vitamiineihin olisin voinut rahat käyttää mieluummin.

Työhaastetelussa neljä haastattelijaa ja koetehtävä

Kävin tänään työhaastattelussa. Neljä haastattelijaa, alussa piti tehdä esitehtävä ja tehtävän jälkeen oli tunnin haastattelu jossa neljä henkilöä vuorotellen esitti kysymyksiä. Olin oma itseni - en tiedä omalla kohdallani, kuinka järkevää se on. Muuten en osaa olla - vastailin kysymyksiin, olettamuksiin ja selittelin, miksi olin työtä hakenut, mitkä ovat omat hyvät ja ei-niin-hyvät puolet. Vaikea sanoa, menikö hyvin. Sen huomasin, että kun sinne alkuiltapäivästä tulin, oli haastattelussa ollut jo useampi henkilö koska tehtäväpapereita esitehtävästä oli jo pinossa useita. Kun läksin, ohjattiin huoneeseen noin 25-vuotias sievä nuori nainen. Yksi - nolla hänelle. 

Maustekakku ja maistiaiset

No, voi hyvin olla, että joku muu valitaan - joko nuori tai vanha, mies tai nainen. Sopivin saa paikan, näin se on ja näin pitää toki ollakin. 

Toivon, että valinta osuu minuun mutta saa nähdä. Viikon sisään pitäisi tiedon tulle - jollei jotain yllättäväää tapahdu, sanoivat. Mitähän se voisi olla? Tuo lause haiskahti siltä, että katsovat vielä parempia ehdokkaita. 

Unohdan asian nyt, yritän aktiivisesti unohtaa, että ei tule huono mieli. Haen vaikka vielä tänään yhtä työpaikkaa jälleen niin  saan tuon hakuprosessin pois mielestä. 

Otan itse jokaisen haun sillä lailla tosissaan, että oikeasti tuntuu siltä, että tämä on se työ, johon haluan! Sitten tuntuu tosi mälsältä, jos en onnistu. 

Viime viikolla kävin haastattelussa joka myös meni omasta mielestäni hyvin. Kaksi haastattelijaa kyseli tunnin ajan kaikenlaista, ummet ja lammet. Seuraavana päivänä kuulin, että en saanut työtä. 

Kyynel.

Tänään haastattelusta kotiin tultua leivoin maustekakun jonka otan päiväkahville mukaan maalle huomenna. Sitten menen metsään! Kerään marjoja, keitän hilloa ja mehua. Olen luonnossa kunnes tulen taas takaisin ja menen seuraavaan haastatteluun! 

Viikon päästä on ryhmähaastattelu ihan toisenlaiseen työhön.. Uskon vakaasti, että jotain työtä vielä löytyy meikäläiselle! Jollei tämä työ, niin sitten joku muu. Kun vain jaksaa hakea!

Uusi kipsi ranteeseen

Kävin tänään näyttämässä kipsattua rannettani terveyskeskuksessa. Kaksi viikkoa olen kohta ollut kipsattuna - kipsi oli löysä koska ranteeseen onnettumuuden jälkeen tullut turvotus on laskenut. Valkoiset tekstiilit ja teippaukset olivat ehtineet tulla likaisen näköisiksi joten oli tosi kiva, kun sain kokonaan uuden kipsin. Tällä kertaa värinä mustaa ja sinistä - ei likaantuvaa valkoista! Itse sai valita värin!

Kipsattuna lukeminen onnistuu mainiosti!

Olipa ihana saada pestä kädet kunnolla ennenkuin uusi kipsi laitettiin paikoilleen! Kipsi on kotimaista puumateriaalia; se lämmitettiin pienessä uunissa ja muotoiltiin sitten ranteen päälle.

Kävin röntgenissä ja lääkärin ok:n jälkeen läksin tyytyväisenä terveyskekuksesta ulos raittiiseen ilmaan! On hyvin järjestetty terveydenhuolto meillä; sain apua ja asia hoituu.

En tiedä, paljonko tämä maksaa - lasku lähetetään kotiin ja se tulee varmasti parin viikon päästä maksettavaksi. Toivottavasti ei kamalan paljon maksa - valitettavasti omat rahat on taas tosi vähissä. Ei mikään uusi asia, mutta silti tosi harmillinen.

Kolmen viikon päästä kipsi otetaan pois, jos kaikki hyvin menee.

Työhaastattelu puhelimessa
Kun tulin kotiin terveyskeskuksesta,  soi puhelin melkein heti. Se työpaikka, jonne tein vieohaastattelun viime viikolla, halusi tehdä puhelinhaastattelun saman tien. Puolisen tuntia kyseli henkilöstöihminen sitä sun tätä. En tiedä, menikö hyvin vai ei - saan tietää lopputuleman - tai seuraavan mahdollisen haastattelun - joskus joulukuussa. Olisihan kiva saada työtä. Palkka on tosi pieni tuossa työssä, mutta siitä saa kuitenkin palkkaa!

Peukut pystyyn työn puolesta!

Tein varmuuden vuoksi kaksi työhakemusta tänään. Yritin soittaa yhteen avoimen työpaikan numeroon mutta eipä siellä kukaan vastannut puhelimeen eikä soittanut takaisin. Laitoin sähköpostiakin perään ja kyselin muutamaa asiaa työpaikasta. 

Eilenkin tein kaksi hakemusta. Huomenna teen sen toisen videohaastattelun ja ehkä yhden hakemuksen. Ei saa jäädä tuleen makaamaan!

Runebergin leivoksia ja työn hakua

Kotona tehty on kotona tehty. Hyvää!

Työnhaku jatkuu, oli sitten vaikka Runebergin päivä tai mikä muu päivä hyvänsä. Tällä viikolla, tähän päivään mennessä olen laittanut eetteriin seitsemän hakemusta, tänään en yhtään. Sain nimittäin heti yhden maanantaisen hakemuksen laittamisen jälkeen viestin, että olen tervetullut haastateltavaksi tänään, keskiviikkona.

Yritän olla tässä vähän  niinkuin ei mitään - en uhmaa kohtaloa ollenkaan kuvittelemalla mitään liikoja. Menenpä nyt vaan vähän käväisemään haastateltavana ja sitten katsotaan taas maailmaa, ehkä taas jotain oppineena.

Piti kuitenkin tänne purkautua, että osa jännityksestä menisi pois; olen putsannut ja puunannut itseni, kammannut ja kiillottanut ja pakkeloinut olemukseni hillityn siistiksi, jopa asiallisen tyylikkääksi...

Kohta lähden ovesta ulos, sisäään tänne tulen kun haastattelu on ohi.... Huh ja heijaa.

Peukut pystyyn ja menoksi. Nyt tai ei koskaan...

Yes, now!

Perjantaina työhaastatteluun - JEEEEE!

Joko työpaikan ovi avautuu? Vai saanko vain haistella ilmaa?

Tämä viikko on mennyt melkein joka päivä samalla kaavalla: herätys, vaikea ylösnousu (väsyttää aina yhtä sairaasti aamusella!), lapsen herättely sängystään; se onkin melkein vuorokauden raskain työ! Sitten aamupalat pöytään, hoputtelua kersalle joka uppoutuu siihen "#¤%&GRRR¤#MURRR-kännykkäänsä kuin se olisi elämän ainoa ja viimeinen pelastusrengas myrskyisällä merellä.


Pensselit ja sudit kouluun lähtijän
ehostukseen. Hommaan kuluu aikaa.

Kuskaan lapsen kouluun noin joka toinen päivä - parin kilometrin kävely näillä pakkasilla ja noin  aamu-unisella luonteella on tälle äiskälle liian piinallista katseltavaa. Joka toine  päivä koululainen saa vastata itse kouluun ehtimisestään, ettei ihan laiskistu!

Kun lapsi on vihdoin saatu opinahjon uumeniin, kaikki eläimet syötetty - sekä omat lemmikit että lintulaudan ja pihan vallannut siivekkäiden armeija - täyttää tämä nainen kahvimukinsa ja  leiriytyy tietokoneen ääreen. Tekemään työnhakua! Ja kurssihakuja. Soittelemaan työnantajille ja laittamaan puhelimeen vastaamattomille sähköpostia, puheviestiä. Päivittämään blogia, sosiaalisen median eri paikkoja; näyttämään että kyllä täällä osataan. Ei laiskotella sohvalla, ei.

Onneksi olen jaksanut pukertaa tällaisia. Olen saanut soittoja haetuista paikoista, mutta sitten ne ovat kuivuneet kasaan, kuten alkuviikon puhelu. En päässyt jatkoon; toista soittoa ei tullut. Tänään sain kutsun työhaastatteluun. Heti perään sain toisen puhelun kurssin järjestäjältä jonne olen hakenut; kurssille pääsy vaikuttaa melko varmalta. Se on TE-toimiston tukema työllistymiskurssi. Se ei niin säväytä; palkkaa ei ole luvassa.

Tuulettelin haastatteluaikaa hetken kodin seinien suojassa - onneksi lapsukainen ei ollut sitä näkemässä - äiti on usein aika nolo. Lapsi häpeää... Äiti tanssi pitkin olohuonetta ja hoilotti hulluna; ei se varmasti olisi kaunista katseltavaa ollutkaan!

Sitten olenkin ollut virtaa täynnä loppupäivän! Haastattelupyyntö sai pulssin nousemaan ja olon pirteäksi. Yritän kiskoa itseäni maan tasalle; olen ollut kuukauden aikan jo kahdessa haastattelussa ja minut on niissä todettu liian kokeneeksi haettuihin hommiin ja tässä on hiukan samaa vaaraa; olen tehnyt tuon kaltaisia hommia vuosia,  suosia sitten.

Mutta jokatapauksessa IHANAA että joku haluaa tavata meikäläisen ja jutella työasioita!

Työhaastattelussa ja sen jälkitunnelmissa

Junalla pääsee. Jolleivat ole myöhässä ja peruttu.
Mutta miksi ne ovat niin tyhjiä?

Perjantai-aamuna putputtelin junalla hyvän matkaa päästäkseni työhaastatteluun. Hyvin pääsin perille, ehdin jopa kuljeskella ja katsella paikkakuntaa hiukan tarkeminkin. Kahvilaa en löytänyt mutta onneksi pääsin ennen haastattelua käymään naistenhuoneessa – pelkäsin jo, että jollei sellaista pian löydy, käy huonosti...

Haastattelussa sitten vastailin mitä moninaisempiin kysymyksiin joita minulle esitti useampi haastattelija. Haastattelijat istuivat kaikki suuren pöydän toisella puolella, kirkas ikkuna takanaan. Itse istuin yksin pöydän toisella puolella, suoraa haastattelijaryhmää vastapäätä ja yritin näyttää fiksulta, filmaattiselta ja siltä, kuin tämänkaltainen tilanne olisi meikäläiselle mitä luonnollisin.

Omasta mielestä haastattelu meni hyvin. Mutta miten se meni heidän mielestään, jotka uutta työntekijää palkkaavat, on arvoitus – miten persoona vakuutti, miten kokemus ja osaaminen. Olinko osaava ja sellainen kuin mitä he etsivät – vai en. Porukka haastattelee kaksi kokonaista päivää yli tusinan hakijaa ja seuraavalle kierrokselle valitaan noin kolme kandidaattia. Heistä sitten katsotaan, ketkä lähetetään testeihin ja suurimpien johtajien tapaamiseen.

Saa nähdä mitä tapahtuu. Jätän asian pohdinna pois mielestä ja keskityn seuraavien hakemusten tekoon.  Niitä on tuossa plakkarissa kuusi uutta odottamassa.

Illalla lueskelin tuoretta Talouselämä-lehteä ja siellä mielenkiintoista juttua nimeltä "Seuraava voit olla sinä: insinööri ja ekonomi ovat uudet työttömät" jossa samoihin aikoihin itseni kanssa työttömäksi jäänyt insinööri Mikael Lönnqvist kertoi työttömän arkeaan, miten on selvinnyt menneet kuukaudet. Hänen mielestään kannattaa pitää huoli, että koko ajan on ”kierrossa” kymmenisen hakemusta. Tämä kyseinen insinööri viilasi CV:tään koko ajan ja teki tosi tiukasti töitä uuden työn saamiseksi. Jutussa oli kuvia miehestä kotonaan – kaunis koti jossa takka paloi ja keski-ikäinen mies käyskenteli siistissä ja keskiluokkaisessa kodissaan, hienossa talossa Espoossa.

Jutun lopussa kerrottiin, että kyseinen insinööri on saanut töitä lehden mennessä painoon. Onnea uudelle työlle, siis! Kova työ työn eteen tuotti tulosta.

Junassa istuessaan miettii kaikenlaista. Kuten nyt tätä:
Miksi asemalla, raiteiden välissä on suuria paperinkeräyslaatikoita?

Minulla ei ole kymmentä hakemusta kierroksessa samaan aikaan. Mututama kyllä on. Olen myös tehnyt vasta muutama päivä sitten excel-taulukon johon merkkaan kaikki hakemukset ja niiden tilanteen. Kuinkahan paljon rivejä siihen minulla tuleekaan? Nytriviä tulee kuusi lisää.

Työn hakeminen on toden totta kovaa työtä. Tuo lause muuttuu todemmaksi kuin tosi, päivä päivältä selvemmin sen huomaa. 

Perjantaina kotiin tultua olin aivan kanttu vei. Mitään en jaksanut – en ollut tietenkään nukkunut edellisenä yönä ja kai sitten jännitin haastattelua niin paljon, että kun vihdoin pääsin kotiin – junalla joka oli puoli tuntia myöhässä syystä jos toisestakin – en jaksanut kissaa sanoa. Kaaduin sohvalle ja nukuin pari tuntia. No, olin kyllä tehnyt lapselle syötävää sitä ennen.

Kukkasia ja neuleita - työhaastattelun odotusta

Upea talvisää. Pakkasta kymmenisen astetta ja aurinko paistaa kirkkaan siniseltä taivaalta, aurinko saa hangen sädehtimään. Kuusissa on paljon käpyjä - syvän vihreät kuuset ja niissä roikkuvat kävyt ovat pihkasta tahmean näköisiä. Mitä niistä pitää orava...?

Ladut ovat parhaimmillaan. Olisipa kiva hiihtää - aikaa on ja sukset ja sauvat nojaavat varaston seinään odottamassa ladulle pääsyä.

Mutta monot ovat jossain täysin tietymättömillä. Etsin niitä eilen kaikki mahdolliset kaapit, nurkat ja sopet läpikäyden – samalla siivoten. Ei löydy, ei. Harmittaa niin prrrrrkuleesti! Annoin monot lapselle lainaksi männä talvena ja nyt niitä ei enää ole missään. Rahaa uusiin ei tietenkään ole, ei mitään järkeä ostaa monoja näillä rahavaroilla näinä aikoina kun ne ovat kaupoissa kaikkein kalleimmillaan. Yritän käydä jostain kirppareilta ja netin vastaavista kyselemässä.  

Itkujen itku. Lähden siis vain kävelylle ihan kohta. Hyvä sekin.
  

Äidin orkidea, yksi monista

Taaimmaiset kukat puhkesivat
tänään. Valkoinen on ollut
kukassa joulukuun alusta

Orkideat ovat kivoja kasveja. En ole koskaan ostanut itselleni orkideaa – niillä on vaikean kukan maine. Sen sijaan olen saanut viimeisen noin kolmen-neljän vuoden aikana kolme orkideaa lahjaksi – kaksi äidiltä ja yhden veljeltä, kun  ovat tulleet meille syömään ja viettämään iltaa. Olen saanut kaikki kolme erilaista orkideaa viihtymään niin, että ne tekevät kukkaa jatkuvasti. Yksi kukkavana kukkineen voi kestää elossa yli kuukauden, jopa kaksi. Sitten kukka lepäilee hetkosen ja alkaa taas kasvattaa uutta vanaa johon hiljalleen putkahtaa nuppuja. Eilen avautui rusekansävyiseen orkideaan – se on kai Cymbidium – kolme kukkaa. Se on pieni määrä – mutta ihanaa, että niitä taas tuli. Toinen kukkavarsi on nupulla, viisi nuppua odottaa puhkeamistaan. Kaikki kolme orkideaa ovat nyt kukassa - samoin lehtikaktus vääntää jo kolmansia kukkia talven aikana! Kissa pudotti yhden kaktusruukun ennen joulua - kukka meni juuren reunasta poikki, laitoin sen mukiin jossa vettä. Nyt se kukkii siinä, samalla kun kasvattaa juuria! Ihailtavaa sitkeyttä kukassa; elämä voittaa, selvästi. Siitä vaan oppia ottamaan!!!

Täytyy pian selvittää kuinka orkideoja pitäisi lannoittaa ja lisähoitaa – kukkavanoihin on alkanut tula vähemmän kukkia kuin ennen. Kastelen niitä sadevedellä; näin talvella sulatan lunta ja annan sitä. Niille ei pitäisi koskaan antaa raanavettä, sanoo äiti jolla on parikymmentä orkideaa ja joita hän hoitaa niin, että ne saavat jatkuvasti uusia kukkia.

Kuvatessa katkaisin kukan
irti. Harmin harmi.
 

Huomenna menen työhaastatteluun. Olen käynyt työnantajan nettisivuja läpi niin, että tiedän paikasta maljon kun menen aamulla haastatteluun. Kyseessä on ensimmäinen, lyhyt puolen tunnin haastattelu ja meitä on kuulemma lähes 15 haastateltavaa. Yritän parhaani, katsotaan mitä seuraa. Tammikuun alussa kävin toisessa haastattelussa – siitä paikasta ei ole kuulunut yhtään mitään sen jälkeen. Näin niissä usein käy; firmat ja työnantajat eivät koe tärkeäksi informoida niitä joita eivät palvelukseensa valitse. Minusta olisi hyvää yrityksen viestintää, että hoidettaisiin yhteydenpito myös heihin päin; ihmisiin jotka ovat osoittaneet heihin päin kiinnostusta ja voisivat täten olla myös jatkossa mahdollisia työntekijöitä tai muuten hyviä ”viestinviejiä”.

Nämä neuleet sopisivat vaikka hiihtoladulle.

Emme tosin tällä hetkellä elä aikakautta jolloin kohteliaisuus ja oikeasti hyvä käytös ja huomioonottaminen olisivat käytössä. Elämme super-itsekästä aikaa jolloin kaikki mistä ei ole suoraa hyötyä, karsitaan pois. Kohteliasuudesta ei usein ole hyötyä – silloin kun lasketaan olevan, kuten median kanssa, ollaan sitten toisaalta liiankin mielinkielin.

Neuloin kirjaville lapasille pariksi pipon. Tuli hiukan kireä – ja lankaa jäi, piru vie, vieläkin jäljelle. Sukat pitää vissiin vielä tehdä että pääsee moisesta langasta vihdoin eroon...

Työhaastattelussa!

Vaalenapunainen on näkökenttäni juuri nyt!
Lentelen vaalenapunaisella pilvellä kuin muumipeikot

Tämä oli hyvä päivä! Kävin työpaikkahaastattelussa - tapasin aamulla konsultin, head hunterin, ja meillä oli tiivis ja hyvä tunnin keskustelu. Sain kertoa elämäntarinani, työurani onnistumiset ja epäonnistumiset, toiveet ja tavoitteet. Perhesuhteetkin tulivat esiin, myös tivattiin seurustelu- ja puolisosuhteet. Luulin, että niitä ei enää nykymaailmassa kyseltäisi. Ikä tuli keskusteluissa myös esiin - sitä ei voi piilottaa, ei vaihtaa; sen kanssa vaan on elettävä. Joku haluaa nuoren, toinen kokeneen - jotkut nuoren ja kokeneen.

Tunnin lopussa konsultti sanoi suosittelevansa minua toimeksiantajalleen - kuinka minulla ja hänellä synkkaa ja miten kemiat pelaavat tämän "suuren persoonan" kanssa ratkaisee sitten paljon. Tai niin - sehän sitten ratkaisee ihan kaiken, loppujen lopuksi!

Käsitin, että minun  lisäkseni työhön haastatellaan paria muuta henkilöä.

Katson nyt elämää pinkkien silmälasien läpi. Mitään en nyt muuta osaa ajatella kuin sitä, että olen nyt lähempänä työpaikkaa kuin pitkiin aikoihin!

Peukkuja pidän pystyssä nyt yötä päivää - katsotaan, toivotaan!

Kävin tapaamisen jälkeen pizzalla - niin hyvältä tuntui, että uskalsin mennä syömään ja tuhlaamaan kympin pizzaan - joka kyllä olikin tosi hyvää: artisokkaa paljon koska vaihdoin sipulit ja valkosipulit artisokkaan ja hyvää tuli. Ei ollut mikään kebab-pizza vaan "aito alkuperäinen klassinen pizza". Katsoin pankkitiliäni äsken ja vähän jo harmitti moinen hassaus - mutta en sitä enempää itke.

Kävin myös työttömien tapaamisessa. Kolme tuntia meni nopsaan - puhe pursui, ideat lentelivät - selvästi tämä vertaisryhmä on meille kaikille tärkeä!

Lunta satelee ja olen ollut poissa kotipihalta melkein koko päivän - lunta on parkkipaikka täynnä joten ei kun kolaamaan!

Työhaastattelusta ja lapsen flunssasta - mietteitä päivän kulusta

Kuvalla ei ole tuon taivaallisen tekoa tekstin kanssa. Komea vanha metsäauto
on kuvattu metsämessuilla pari viikkoa sitten.

Rakas päiväkirjani,

siitä on jo viikko kun viimeksi kirjoittelin sinulle. Aika on super-kiireistä ja illatkin ovat olleet täynnänsä kaikenlaista puuhaa ja tohinaa - mitä nyt milloinkin. Tänään olin seitsemään saakka töissä, eilen samoin. Sen jälkeen kun kotiin pääsee, kaupan kautta ja tekee ruokaa lapsilleen, on kello jo lähellä kymmentä. Sanomalehdet jäävät lukematta, neuleet neulomatta ja ylipäätään ne tavalliset asiat joita normaalisti tekee päivittäin, jäävät nykyään tekemättä. Vähän se surettaa... Ihminen haluaa mielellään tehdä tuttuja ja mukavia asioita.

Milloinka olen ollut lenkillä? En muista - on siitä jo monta viikkoa aikaa.

Ikkunakoristeet: ihanainen valopallo,
taustalla olkihimmeli

Olen hankkinut kivan valopallon ikkunaan. Lauantaiksi laitoin, kun meillä oli sukujuhlat kotona ja paikalla 13 henkeä. Lasipallo oli kiva tunnelman luoja kynttilöiden ja ruokailun ja yhteisen porinan ja kanssakäymisen osana. Se on nätti; en halua sitä joulupalloksi sanoa. Se on syksyn pimeydessä loistava kaunis pallura, ruskea lasipallo jossa on kullankimalteisia kiemuroita ja led-valoketju sisällä. Roikkuu olohuoneen ikkunan edessä, reilu viikko sitten tekemäni himmelin vieressä!

Tänään - nyt kun kello on pian puoli yksitoista ja minulla silmät kirvelevät väsymyksestä ja odotan lapsen iltapesun päättymistä ja nopeaa viululäksyjen kertausta ennen nukkumaanmenoa, kirjoitan muutaman asian tästä päivästä ja suljen jälleen tämän sivuston. Lapsi pitää kovasti Sibeliuksen 8-vuotiaana säveltämästä vesipisaroita kappaleesta jota soittaa mieluusti. Se on pitsikaatto ja kuulostaa tosiaan tippuvilta vesipisaroilta.

Yksi työjuttu on sitten vielä tehtävä ennenkuin sukellan lakanoiden väliin ja nukahdan samantien mustaan ja raskaaseen uneen josta herään aamulla kellon soittoon mitään muistamatta. Vaikka en mitään yöstä muistakaan - varsinkin jos pysyn lämpimänä ja siispä minulla onkin sukat, yöpaita ja hartialämmitin kolmen peiton lisäksi lämmön takaajana - voin sanoa, että nukkuminen on IHANAA! On ihanan suloista avata vuode, kääntää peitto auki ja mennä tuoksuvien lakanoiden väliin, ottaa hyvä asento, lukea muutama sivu hyvää kirjaa (jos pystyy eikä nukahda) ja sitten vihdoin sammuttaa valo ja laittaa silmät kiinni. Ympärillä kiehnännyt uni ottaa sitten samantien valtaansa ja laittaa koneiston latautumaan - yöllä sitä on kuin kännykkä laturissa; pimeässä lataamassa akkuja seuraavan päivän tohinoille.

--------

Tänään minua

• ilahdutti työhaastattelun eteneminen vihoviimeiseen vaiheeseen. Olen käynyt kolmesti haastattelussa joista yksi henkilöstöjohtajan kanssa ja kaksi tulevan esimiehen kanssa. Tänään minulle soitettiin ja kerrottiin, että olen toinen jatkoon valituista henkilöistä; kaksi finalistia testataan MPS:ssä ja katsotaan kumpi meistä soveltuu uuteen työhön paremmin. Olen nyt NIIN lähellä maalia, että pelottaa ajatellakaan... Vielä voi yhtä lailla pudota ja voittaa...

• suretti uutiset sikaloiden tilasta Suomessa. On aivan kamalaa katsoa ja lukea kuinka ns tuotantoeläimiä Suomessa ja muualla maailamssa käsitellään. Eläinten kohtelu - samoin kuin kaikkien heikommassa asemassa olevien kuten lasten, kehitysvammaisten, vanhusten kuten eläinten ja luonnon - saa minut surusta ja raivosta aivan sekaisin.

• liikutti vanhimman lapsen soitto töihin: "Äiti, saanko tulla kotiin tänään?" Hän on ollut kotonaan yksin kaksi päivää, kovassa kuumeessa ja flunssassa ja tuntee olonsa yksinäiseksi. Hain hänet kotiin, hän oli kuumeinen ja yskiä rouskutti kuin vanha mekaaninen kone. Mutta oli kihertävän iloinen kun tuli kotiin ja tapasi sisaruksensa ja molemmat kissat - hänen kissannsa on ollut täällä meillä oljamissa taas jonkin aikaa. Tein ruokaa jota syötiin yhdeksän tietämillä, kaikki on hyvin ja koko oma laumani kasassa, ruokittuna ja tyytyväisenä.  Näin on äiti kovasti iloinen!

• raivostutti työpaikkaruokalan Amican tilanne. Aina sama juttu - ruokala on auki kahteen saakka mutta jos sinne menee syömään yhden jälkeen, voi olla varma että monet ruokalajit on jo syöty loppuun ja ne mitä on jäljellä on osin kuivettuneena suurten metalliastioiden reunoille ja että osa ruuista on kylmiä. Näin tänäänkin: menin syömään noin puoli kaksi ja hain paneeratun kalan - ruokalassa tarjotaan aina KALAA, sillä ei useinkaan ole lajinimikettä; lienee sitä massapyydettyä kalaa joka kulkee maapallon ympäri halpamaissa ruodittavana ja tulee sitten tänne pakastettuna ja laitetaan vain rasvakeittimeen Suomessa.
  
  Kalan kanssa otin perunoita ja huomasin, että kermaviilikastikekulho oli kaavittu tyhjäksi. Kysyin olisiko keittiössä lisää kastiketta "Ei ole" oli vastaus. Syödessä huomasin, että peruna oli aivan täydellisen kylmää - siis ihan jääkaappikylmää, ei vain haaleaa. Kala oli haalea ja kastiketta siis ei ollut. Salaattilaarien tomaatit olivat lopussa - mutta olihan siellä purkkimaisseja ja leikaatuja salaatinlehden palasia. Kyllähän se salaatista kävi!
  
  Se mikä tuossa raivostuttaa on se, että tilanne on sama joka kerta kun sinne menee: ruuat loppuvat kesken ja se mitä on jäljellä viimeisen tunnin aikana, on joko kuivettunutta tai sitten aivan jäähtyneitä. Vadit ovat joskus sottaisia ja melkein ällön näköisiä. Silti myös myöhään tulevat maksavat saman hinnan ruuasta kuin alussa syövät. GRR…

• huolestutti tulevaisuus ja työnantajan rankkaa rankempi tilanne ja kuinka se vaikuttaa niin valtavan monen ihmisen elämään. Sitä yrittää olla ajattelematta, tehdä vain päivittäiset hommansa ja selvitä – mutta ajatukset ovat kiinni siinä. Niin itsellä kuin suurimmalla osalla muitakin. Joka kerta kun istuu alas ja tapaa ihmisiä, tulee sama asia esiin. Kuka jää ja kuka lähtee/joutuu työttömäksi...?

• piristi keskustelu työkaverin kanssa joka rakentaa oman tiiminsä kanssa suuria asioita yhteen maailman kaukaisiin ja eksoottisen erikoisiin maihin: Turkmenistaniin. Olen niin paljon outoa ja tosii erikoista tästä maasta kuullut, dokumentteja lukenut ja nähnyt itsevaltiaasta ja pääkaupungin Ashkabarin  mitä omituisimmista projekteista, että todella oli kiva kuulla kuinka asioita hoidetaan – sain jutella henkilön kanssa joka on tehnyt sinne kauppaa jo yli 20 vuotta. Kiinnostavaa, tosiaan!  
  
  Olisi NIIIN tehnyt mieli kysyä kaikenlaisia "kiellettyjä" asioita mutta enhän sitä voinut tehdä - se olisi poliittisesti epäkorrektia!

• hymyilytti kissojen seurailu. Oma yli 10-vuotias kolli ja vanhimman lapsen noin 10-kuinen tyttökissa ovat aika epäsuhtainen pari – mutta tuntuvat tykkäävän toistensa seurasta. Vanha kolli laittaa villiä tyttöä kuriin aika ajoin rajuinkin ottein – mutta välillä ne leikkivät ja telmivät villisti pallona pyörien. Tällä hetkellä pikku-kissa istuu sohvapöydän päällä ja kolli on sen alla. Pikkuinen sohii tassullaan kollia ja yrittää saada sitä reagoimaan ja kisailemaan. Vanhan kissan käämi palaa hetkittäin pennun kanssa kunnolla – ja silloin se murisee ja on hermo kireänä kaikille. Pikkuinen taas ärsyttää välillä ihan tahallaan, ja oikein olan takaa… Ne ruokailevat vieretysten ja joskus ne nukkuvat kimpassa… Mukavia seurattavia ovat!

• lämmitti vanhimman lapsen ja oman äidin, lapsen mummin, keskustelu autossa kun olimme matkalla kotiin. Hain siis potilaan sairastamaan tänne kotiin ja lapsenlapsi ja mummi keskustelivat pitkään puhelimessa kun ajoin kotia kohti läpi syksypimeän maiseman. Oli kotoisa ja mukava olo – saan olla iloinen ja onnellinen kun minulla on omat läheiset ja rakkaat oikeasti rakkaita ja lähellä. Hyvää elämää tämä on. Ei aina helppoa – mutta ei kai elämän ole koskaan sellaista tarkoitus ole ollutkaan!

Työhaastatteluun - jihuu!

Nämä lapaset valmustuvat hitaasti - aikapula riivaa!

Lapsella on kuume hellittänyt; 10 päivää sitä kestikin. Nyt tänä aamuna oli enää 37.1. Tuntuupa hyvältä, kyllä tämä huolestuttikin! Kaksi kertaa lääkärissäkin käytiin eikä mitään syytä kuumelle löytynyt.

Lampaita kaikissa väreissä

Käytiin jo rauhaisasti eläinmessuilla sunnuntaina - hänelle kun eläimet on kaikki kaikessa - ja näitä messuja oli odotettu jo kesäsätä saakka! Oli härkiä ja vasikoita, koiria ja kissoja, lampaita, possuja, kanoja ja aaseja, alpakoita ja vaikka mitä. Kani-estekisa!... Mitä vain eläimellistä oli nähtävissä ja tavattavissa!!

Käärmekin siellä oli, ja se laitettiin kaulalle ja otettiin kuva! Iso boa - en olisi ottanut itse sitä syliin millään!

Itse katselin lankoja ja käsitöitä vaikka lankaa on jo kotona ihan liikaakin! Viime aikoina ovat käsityöt jääneet vähälle teolle muutenkin - saa nähdä saanko noita lapasiakaan tehtyä valmiiksi ennen viikonloppua. Eihän niillä kiire ole oikeasti - lapasia on paljon ja näitä en edes ole antamassa kellekään. SIlti on kiva saada hommat valmiiksi! Jospa illalla istahtaisin hetkeksi neulomaan, vaikka!

Ihania, tuoksuvia lankoja. Pehmeitä, ihanan värisiä. Herkullisia!

Tänään iltapäivällä lähden työhaastatteluun, ihan pian. Sitä hehkuttelen tässä ja laitan nyt luukun kiinni - palataan asiaan myöhemmin! Peukut pystyyn oikein kunnolla - uusi työ olisi upea juttu, totisesti.
---
Myöhemmin, iltasella:

Kävinpä siis työhaastattelussa. En meinannut paikkaa löytää kun oli niin paljon uusia teitä ja risteyksiä - meinasi jo paniikki iskeä! Onneksi olin hipsinyt töistä ajoissa - ja ennätin paikalle sovittuun aikaan.

Haastattelu meni lähinnä juttelun merkeissä; tunti meni nopeasti ja olimme saaneet vaihdettua ajatuksia ja kokemuksia runsain mitoin. Haastattelija sanoi tunnin lopussa samantien, että haluaa minut jatkokeskusteluihin jonne hän ottaa kolme henkeä alunperin haastatelluista kymmenestä. Hakemuksia oli tullut tehtävään muutama kymmen.

Sitten illemmalla tuli tekstiviesti haastattelijalta jossa kysyttiin, voinko tulla seuravaan haastatteluun jo perjantaina. Se ei minulle mitenkään käy, on sellainen kokous että siitä ei voi olla poissa. Ehdotin ensi viikon alkua seuraavalle haastattelulle. Katsotaan!

En halua nyt vielä tätä hehkuttaa ihan kamalasti - mutta hyvältä tuntuu, sen uskallan sanoa! Kiva kiva. Työ johon olen hakenut on monella lailla minulle tuttua mutta samalla myös ihan uutta! Ala on ihan uusi; ei ollenkaan tekninen!

Väsynyt pikku-vasikka messuilla sunnuntaina