maanantai 20. helmikuuta 2012

Hukutaan lumeen kohta kaikki!


Tähdelangoista virkatut sukat. Yhtä surkean näköiset kuin koko elämä tällä hetkellä!
Lumitilanne - jatkuva  lumentulo alkaa rassata
Lunta satoi ihan koko päivän eilen - sitä tuli yli 20 senttiä pelkästään sunnuntaina. Lauantaina tuli hiukan ja viikolla sitä ennen varmasti yhteensä parikymmentä senttiä. Pihalamput ovat hautautuneet lumeen, kattojen päällä on aivan valtavat lumipeitteet jotka ovat jo painonsa ansioista alkaneet valua reunojen yli - mutta yhä kiinni katolla. Kohta, kun sää hiukan lämpenee, alkavat katot tyhjentyä ja sitten meillä on jälleen isot kasat painavaa, tiukkaa lunta ovien ja ikkunoiden edessä...

Tänään kuoli nainen jäätyään katolta putoavan jään alle. Viime vuonna kuoli vanhempi mies katolta tippuvan lumen alle - molemmat Helsingissä. Moni katkoo jalkoja ja käsiä tai satuttaa pään tai muun ruumiinosan liukkailla.

Lumi vei itseltäni koko eilisen päivän: tein lumitöitä yli 4 tuntia; välillä menin sisälle huokasemaan ja lepäämään, tekemään ruokaa ja sitten taas kolaamaan... Lunta tuli lisää ihan koko ajan. Onneksi vuoro on nyt siirtynyt minulta seuraavalle tekijälle: PUH!

Työtilanne rassaa
Juttelin tänään "oman" työsuojeluvaltuutettuni kanssa ja kuulin, että suoria irtisanomisia saadaan odottaa vielä noin kuukausi. Vaikka odottaa näin kurjaa asiaa, tuntuu odotus silti kaamean vaikealta. Epävarmuus on hankala kestää! Minä, kuten kaikki muutkin, haluaisimme tietää mitä tapahtuu ja ketkä saavat jäädä, ketkä joutuvat lähtemään. Johtajat on nimitetty ja he rakentavat organisaatiota nyt mieleisekseen; he kulkevat rinta rottingilla ja kehoittavat muita ahkeraan työntekoon! Kukaan ei vielä kuukauteen kerro niitä nimiä joita ei valita uuteen ja tehokkaaseen organisaatioon. Monet tietävät tai vähintään arvaavat sen toki itsekin; elämme nyt teeskentelyn aikaa kun kaikki ovat olevinaan ihan normaalisti töissä mutta eivät ole; pidetään palavereja ja kokoustetaan.... Olen huomannut monen tulevan tosi myöhään töihin ja lähtevän jo kolmen jälkeen kotiin; ei kiinnosta työnteko!

Itselläni on töitä enemmän kuin koskaan - teen hommia urakalla että saisin kaiken valmiiksi - voi kysyä miksi huhkin kuin hullu kun irtisanomien on tulossa. Vastaus on: en tiedä. Jännitän jopa paria isoa ja hankalaa juttua vaikka niidenkään hyvä hoitaminen ei saa minua parempaan jamaan talossa enää, mitenkään! Oikeasti en haluaisikaan täällä enää olla, mutta uusi homma pitäisi löytyä.

Olen täällä nyt vain turha kustannuserä. Minut pitää saneerata että firmalla olisi tulevaisuudessa paremmat mahdollisuudet tuloksen tekoon. Joku muu tekee pian nämä hommat paremmin ja tehokkaammin. Ehkä tällä tietokoneella, istuen tällä tuolilla ja juoden kahvia tästä mukista. Kaikki muuten samoin paitsi että toinen ihminen on minua parempi ja tehokkaampi.

Katselen nyt jo käytäviä sillä ajatuksella, että kohta tämä on nähty viimeisen kerran.

Outoa kuinka nolottavalta ja nöyryyttävältä tuleva irtisanominen tuntuu jo nyt; jo nyt mietin minkälaisen jäähyväiskirjeen lähetän kaikkien näiden vuosien jälkeen porukalle - toisaalta tuntuu, että mitään viestiä ei tarvita. Kun ihminen heitetään pois, ei liene välttämättä tarvetta kiitellä ihan kamalasti. Voi olla myös, että olo on niin surkea, että ei oikeasti jaksa mitään kellekään lähetelläkään.

Haa - ehkä lähdenkin ihan hipi hiljaa vain. Kerään kaikki tavarani kasseihin iltaisin ja olen päivällä ihan kuin ei mitään, lähden sitten viimeisen kerran mitään kellekään sanomatta - sanon Moi kun lähden, jätän tietokoneen ja kulkukortin pöydälle ja menen pää pystyssä ovesta ulos, kävelen autolle ja ajan pois.
Mietin myös sitä, että jos törmään johonkuhun tämänhetkiseen työkaveriin vaikka kesällä tai ensi syksyllä, kuinka he reagoivat... Eivät ole huomaavinaan vai juttelevat kuin ei mitään? Saas nähdä!

Kävin aamulla työhaastattelussa. Olin oma itseni, yritin parhaani ja jos se riittää, saan paikan. Ymmärsin, että olen yksi neljästä tai kolmesta haastateltavasta. Paikkaa ei laiteta ollenkaan avoimeksi julkisesti vaan se täytetään "hiljaisesti". Ensi viikolla tulee päästös siitä kuka valitaan. Toivon, toivon ja rukoilen, että saan paikan! Muutoin jään etsimään jotain muuta. Very simple, Watson! Minulla on kaksi hakemusta vetämässä tämän lisäksi - tätä missä tänään kävin en ollut edes ajatellut vielä muutama päivä siten kun en siitä mitään tiennyt; siksi yritän olla hehkuttamatta asiaa liikaa mielessäni. Näiden rivien jälkeen laitan kannen tämän asian päälle ja jätän keiton hautumaan omaan rauhaansa.

Huomenna on kriittisen haastava päivä - monta isoa asiaa tehtävänä saman päivän aikana. Jotenkin tuntuu kuitenkin kivalta tehdä asia hyvin, niin että muutkin ovat tyytyväisiä.
Viime viikonlopun kauppakassin sisältö. Ruoka riitti koko viikonlopuksi
 mutta raha on niin vähissä että itkettää.

Yritän maksella laskujani ja tehdä kaikin puolin parhaani että maailma ei aivan kaatuisi minun ja lasteni päälle kevään aikana tai sen jälkeen, kävipä elämässä miten hyvänsä... Sitä vaan ihmettelen, kun rahat aina loppuvat ennenkuin kaikki laskut on maksettu - vaikka en omasta mielestäni niin paljon ostelekaan... Asuminen on kyllä kallista, siihen menee yli puolet palkasta.

Raha on tiukassa; ostan ruoaksi nykyään vain alennettua, vanhenevaa ruokaa tai muutoin halpaa; olen jo väsynyt ajattelemaan kaikkea terveellistä ja monipuolista; nyt vain pitää selvitä hengissä, en jaksa enää ajatella muutoin. Maksan laskuja ja yritän selvitä - aika näyttää miten käy.

Elämästä ei kuitenkaan selviä hengissä - pidemmällä tähtäimellä. Ei kukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti