Talven ilot ja kirot

Tämä päivä on ollut kaamea liiknteessä. Kello käy vasta viittä ja minä jo täällä kirjoitan - ja liikennekaaos on vielä täysillä päällä. Pakkasta liki 20 astetta ja pieni hentoinen lumisade päällä aamuyötä saakka, yhä vielä sataa. Lumi on kevyttä eikä sitä tule paljon - mutta koska meillä on jo ennestään muutaman kymemen sentin lumipeite ja koska lumi on kevyttä, vaikeuttaa se liikennettä valtavasti. Lahdentiellä on kuulemma jopa yli sadan auton ketjukolari. Samanlaiseen rysäykseen meinasin ajaa pari vuotta sitten kun oli myös aivan kaamea ajosää. Selvisin silloin kun käännyin kesken ajon kotia kohti - viime tingassa koska puolen tunnin päästä autot olivat aivan rytyssä tiellä eikä mihinkään suuntaan päässyt.

Lähimaisemaa talvisäässä

Talvisää voi olla autoilijalle vaikea ja kirous jopa suorastaan, niinkuin tänään - toisaalta liikenteessä tietenkin voi itsekin yrittää liikkua riskejä minimoiden; ei se niin kamalan vaikeaa ole. Mutta jos on joutunut keskelle kaaosta, ei siinä enää juuri ole paljon tekemistä! Talvisää on myös ollut kaunista kauniimpi viime aikoina! Sanoin kuvaamattoman kaunis, jopa. Kuin keskellä ihanaa postikorttia saisi elellä!

Tämä on ollut kamala viikko töissä. Olen hengissä vaikka hetkittäin en olisi uskonut... Tiedän nyt, että työpäiväni ovat vähissä ja että irtisanomislappu on kohta kädessä - toivottavasti vasta kevään koittaessa - en vielä tiedä tarkkaan. En ole ainut joka sää lähteä firmasta - meitä on suuret laumat.

Olen nolannut itseni totaalisesti ja hävettää kirjoittaakin: itkin henkilöstöihmisen kanssa käydyssä keskustelussa... Hermot ovat pinnalla - ja minähän nyt olen tällainen hölmö ja naurettavan herkkä tapaus. Hävetti silloin ja hävettää nytkin vielä kun muistan... HR tuntui nauttivan tilanteesta ja toisit toistamasta päästyään samaa asiaa ja katsoi kuinka siinä leuka vapisten yritin pitää pokkaa... Tuntui uskovan, että en ymmärrä mitään - vai kiusasiko tahallaan? Ei itse osoittanut ollenkaan mitään empatiaa, kaatoi vaan lisää syyllisyyttä päälle... Toki se on tavallaan henkilöstöpäällikömn roolikin; mutta en kuitenkaan ole tehnyt mitään pahaa...


Puu, kuu ja auringon valo

Noloa, niin noloa! Miten se itkeminen oikein voikaan olla niin hävettävää - se osoittaa, että ei pysty hallitsemaan itseään ja on järkevyyden vastakohta. Täytyy olla ihan kuin "ei mitään" jatkossa työpaikalla. Mutta kohtahan minä sieltä häviän - ei tarvitse hävetä tuota asiaa sitten enää.

Yritän niolla haavojani viikonloppuna, yritän etsiä työpaikkoja joihin voisin hakea. yritän kursia elämän lankoja jotenkin kasaan - nut koko pakka alkaa olla pahasti levällään. Kunhan tässä nukun yön yli ja toisenkin ja katson mitä mahdollisuuksia vielä voisi keski-ikäiselle naiselle löytyä - niin ehkä vielä jotakin näkyy jossain horisontissa!

Olen jo viilannut CV:tä, tehnyt uuden hakemuspohjan englanniksi. Suomeksi vielä väsään ne. Sitten alajn lähetellä niitä sopiviksi katsomiini paikkoihin. Parempi olisi saada töitä vielä kun on työnantajan leivissä ja lähettää meilejä työnantajan meiliboksista. Työttömänä on kaikin puolin hakalampi toimia - henkisestikin.
-----------------------------------


Lihapullia vai pikkuisia jauhelihapihvejä? Poromöhkäleitä!


Pakasti meni siis rikki viikko sitten. Kaikki ruoka suli - korjaaja kävi vasta eilen. Maksoi 300 euroa. Piirikortti oli mennyt hajalle, kertoi mies. Ahah, vai niin sanoin minä ja maksoin velaksi. En itkenyt kyllä, se on sanottava. Ruokaa on mennyt roskiin jonkin verran, se itkettää vaikka ei kyyneleitä valuttaisikaan. Jätskit menivät roskiin, pari isoa pussia muffinsseja ja marjoja vaikka kuinka paljon. Lihaa jota on säästelty on nyt sitten syöty... Eiöen illalla, tai oikeastaan yöllä, töiden jälkeen yhdentoista korvilla, tein poronlihapullia. tai oikeastaan sellaisia lättäniä pikkupihvin ja lihapullan välimuotoja tein. 52 kappaletta. Syödään niitä tänään ja huomenna, kaikki lapset tulevat syömään. Muusia teen niiden kanssa, ja kermakastiketta.