keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Töissä ja ylitöissä. Ilman palkkaa, ansioluettelon tähden

Keittiön ikkunalla versoo kasvun ihme:
Porkkana lähti itämään hienosti ja sai ruusun kaveriksi!
On outo fiilis olla töissä ja samalla työtön. Tehdä pitkää työpäivää ja tavata yrityksen asiakkaita, myydä, markkinoida ja rakentaa strategioita, tehdä vuosisuunnitelmia ja vakuuttaa ihmiset myytävän tuotteen erinomaisuudesta - ja samalla olla niin rahaton, että työpaikan ruokalaan ei voi mennä syömään ja työmatkalle ei voi lähteä kun sihteeri ei ole tilannut matkalippua ennakkoon - itselläni ei ole varaa maksaa junalippua edes niin, että saisin rahat takaisin seuraavalla viikolla. Sitäpaitsi en uskalla pyytää maksua tilille koska pelkään, että jostain menee tieto Kelaan ja vastaaviin paikkoihin, että minulle on maksettu. Päivärahaa en myöskään voi, enkä uskalla, ottaa vastaan.


Esimies on suositellut, että en kerro muille olevani palkaton työntekijä. Varsinkaan sitä ei pidä kertoa työsuojelu-ihmisille ja ammattiliitolle. Tätä työtä kun haluaisi tehdä moni töissä olija; osana urasuunnitelmaa. Parempi antaa ihmisten luulla, että olen ihan tavallinen palkollinen. Ja käyhän se minulle, toki. Haluan olla kuin muutkin!

Suomi on omituinen maa, näissä asioissa. jotenkin sitä on ajatellut ja luullut, kuvitellut, että suomalaiset ovat rehellisiä ja rehtejä, oikeudenmukaisia ja toiset huomioon ottavia. Mutta sitten huomaakin, oman kantapään kautta ja muutenkin, että kaikki ihan oikeasti ajattelevat vain omaa etuaan ja kuinka maksimaalisesti hyötyä toisista. Työttömistä on nyt helppo hyötyä monenmoisella tavalla - työttömät haluavat tehdä töitä: annetaan heille töitä siis! Annetaan töitä ja sanotaan, että se kannattaa ottaa vastgaan ilman palkkaa koska työstä saa hyvän rivin ansioluetteloon, CV on kaikki kaikessa. Ja "jos teet hyvin työn, voi olla, että palkkaamme sinut".

No, kaiken tämän tiesin kun otin vastaan jo toisen elämäni työsuhteen josta ei saa palkkaa - mutta hurjasti töitä. Ymmärrän kyllä, että minun pitää olla tehokas ja taitava puoli vuotta - ja johdon innostus töideni lopputulokseen saa minut uskomaan, että he ehhkä oikeasti arvostavat osaamistani.

Toisaalta päässä kilkkaa koko ajan varoituskello: Älä luota heihin! He vain imevät sinusta kaiken ja kiittävät puolen vuoden päästä. silloin ruoriin tulee joku joka olisi halunnut saada tämän työn jo aikaisemmin - tosin palkkaa vastaan."

Ja uusia FEC-työllistettäviähän Suomessa riittää.

Tänään töissä meni seitsemään. Eilen läksin jo kuudelta. Ovatko ne ylitöitä, tunnit jälkeen neljän - kun ei saa palkkaa ja on työtön? Vaikea kysymy - ja mitä väliä sillä onkaan.

Sukulaiset pitävät minua seinähulluna. Itse yritän ajatella, että nautin tästä työstä nyt kuin  harrastuksesta; saan tehdä työtä harrastuksena, se on kivaa. Ja harrastuksista ei makseta palkkaa! Ja tämäkin kestää vain aikansa, niin kuin kaikki elämässä. Kuusi kuukautta on pieni aika ihmisen elämässä.

8 kommenttia:

  1. Teetkö koko puoli vuotta työtä ilman palkkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teenpä hyvinkin. Omaa normaalin ammattini työtä; ainut ero normaaliin on, että en saa palkkaa tai muita työhön liittyviä rahallisia etuja. saan kokemusta ja tehdä sitä, mitä osaa ja koen olevani hyvä. Työstä pidän - mutta suren rahattomuuttani.

      Poista
  2. Kyllä on suuresti mätää yhteiskunnassa, jossa tuo on mahdollista. Työstä pitäisi aina, ihan AINA, maksaa palkkaa. Jos vaikka puolet ajasta saisi palkaa, niin tilanteen voisi jotenkin ymmärtää, nyt ei voi.
    Enpä tiedä mitä itse tekisin vastaavassa tilanteessa...
    Jaksamista!

    VastaaPoista
  3. Olen juuri kurssilla, jossa yksi aihe on FEC. Tiesin jo kurssille mennessäni, että sitä tultanee markkinoimaan. Yllätys on ollut, miten vähäinen painostus osallistumiseen on. Siitä isot pisteet koulutuksen järjestäjälle. Toinen huomion arvoinen seikka on, että kouluttajat eivät olleet varautuneet siihen, että kurssilaisista moni ON JO kokeillut FEC:n. Ja vielä ikävämpää että kilpailevan yrityksen kautta, ja kehuivat juuri tätä toista. Markkinoija alloitti markkinapuheensa aivan-samoin-kuin lomaosakekauppias, jossa vaiheessa minulta meinasi itku päästä. Mutta summa summarum: osallistumisen perimmäinen syy kurssilaisilla oli ollut saada joku rivi CV:hen. Ei siis työllistyminen eikä usko FEC:n kautta siihen. Usko FEC:n kautta työllistymiseen lienee jo karissut valtaväestöltä.

    Tavallaanhan on näin, että ei ole yrityksen vika jos se tekee rahaa laillisella tavalla. Vikaa on Suomen lainsäädännössä, joka sallii tämän orjakaupan, jota se rehellisesti sanottuna on. Henkilökohtaisesti minua raivostuttaa ja itkettää! Miten voi maa nimeltä Suomi sallia laillisesti tämän? Homma on mielestäni karannut jo aivan lapasesta. Se, mikä ehkä ennen on ollut ookoo, ei sitä enää vuosikausiin tässä muodossa ole ollut. Mutta onkohan kaikenlainen vilunki-kikkailu työttömillä saavuttanut vieläkään pahinta? Lakimuutos 2013 työharjoitteluun sen väärinkäytön estämiseksi ei koskenut FEC-kauppaa eikä nyt kyllä näytä vaikuttaneen muullakaan lailla ilmaistyön hyväksikäyttöä hillitseväksi. Päin vastoin viranomaisten/lainsäätäjien kanta näyttää kääntyneen ei sallivaksi vaan ilmaistyöhön/yritystoimintaa tukevaksi ilmaistyöksi pakottavaksi. Se, että työstä saisi vaikka 1500€/kk palkkaa sen puolivuotta (+ylityöt+palkkiot tms.) joka kerryttäisi eläkettä ja joka olisi ansio-työtä CV:ssä tekisi tilanteesta jo aivan toisen.

    En tiedä mitä sanoa. Olen kauhuissani. Ja minua kauhistutti se, että osa osallistujista ei tuntunut näkevän mitään absurdia siinä, että sanoivat "Olen hakenut vääriä FEC yhteistyökumppaneita, minun pitää hakea niitä joilla on juuri sitä työtä mitä minä ammattitaitoisesti jo osaan tehdä".

    Puoli vuotta on onneksi lyhyt aika. Toivon, että työ jatkuisi osaltasi palkallisena. Tuntuu, että tämä maa on aivan hullu!

    Epäilevä

    VastaaPoista
  4. Ihan hullua touhua. Olen itse työvoimakoulutuksessa, johon kuuluu kahden kuukauden palkaton harjoittelu. Sekin tuntuu hassulta, vaikka aika onkin noin lyhyt ja voi olla, että mitään paikkaa ei oikein löydä, kun tuo aika on niin lyhyt. Saa nähdä miten tässä käy.

    Mutta tuota FEC-kuviota en tajua ollenkaan, en. Tämä on mennyt ihan hulluksi. Saa nähdä mitä seuraavaksi keksitään.


    VastaaPoista
  5. Todella hienoa, että FEC-asiasta puhutaan ja kirjoitetaan. Itse olen elämäni toisessa FEC-työssä (=harjoittelussa) ja koen koko homman aika skitsofreenisena: on todella kiva saada tehdä töitä; suuri osa työttömistä oikeasti haluaa tehdä töitä, vastoin yleistä käsitystä. Mutta se, että mitään ei voi tienata ja pitkät työmatkat syövät monelta työttömyyspäivärahasta ison loven, tuntuu kurjalta. Siis todella ikävältä. Samoin se, että työpaikalla on - sanokoot muut mitä vaan - kakkosluokan henkilö kun ei saa osallistua virkistyspäiviin, kultttuuri- ja liikuntaseteileiden käyttöön tms ekstraan eikä aina edes työpaikkaruokailuun. No, tässä voi sanoa, kuten minulle sanottiin, että se, että saan tehdä töitä on työttömälle varmasti jo itsessään virkistystä tarpeeksi, pitänee paikkansa. Pidän työstä - mutta mielestäni jokin korvaus pitäisi saada. Vaikka lama-aika onkin.

    Sitten se, että työ loppuus puolen vuoden jälkeen melkein säännönmukaisesti, on se kaikkein pahin. Koko homman ideahan on siinä, että työtön saa ilmaistyillä myytyä itsensä hyvänä työntekijänä puolen vuoden harjoittelujakson aikana yritykseen. Todellisuudessa yritys kertoo usein viikko-pari, tai pahimmillaan vasta aivan pari päivää ennen harjoittelun loppua, että töitä ei saakaan. Miksi niin myöhään? No siksi, että ihminen tekee parhaansa niin kauan kun luulee, että saa palkkatyötä jos tekee hyvin homman. Kun totuus paljastuu, lopahtaa into ilmaiseen työntekoon. Voiko siitä syyttää ketään? Työtntä voi toki aina syyttää, mutta ihminen se on työtönkin.

    Jatketaan keskustelua!

    VastaaPoista
  6. On kummallinen käsitys, että työtön tarvitsee vain työtä eikä lainkaan palkkaa työstä! Jos kysyisit työpaikan "oikeilta" työntekijöiltä tekisivätkö he työtänsä ilman palkkaa, niin mitäpä mahtaisivat siihen vastata?

    VastaaPoista
  7. Olen FEC-työssä - monet sukulaiset ja tuttavat ihmettelevät, onko tällainen Suomessa mahdollista.Moni ei usko - luulee, että valehtelen. Ei kai noiniso työnantaja ja firma voi pitää sua töissä palkkaa maksamatta, hei ihan oikeesti. No, ihan oikeesti voi. Ja ottaa heti uuden kun saa. Ja sitten serkku ihmettelee: "miten voi pitää ihmisiä töissä ilman palkkaa? Suomessa?". "Kirjoita jollekin poliitikolle, sanoi yksi". Itse luulen, että poliitikoille ei kannata oikeasti mitään kirjoittaa; they are too busy making own career....

    Katsokaa ympärillenne; meitä työttömiä "laiskimuksia" jotka ovat palkattomassa hommassa on tuhansia. Kukaan ei näe yleensä asioita joista ei ole kuullut, ei tunne.

    VastaaPoista