Syksyisen tummaa lokakuun illassa

Elämää vanhassa puutalossa? On siellä,.

Tänään oli rankka päivä työpaikassa jossa teen viimeisiä aikoja tukityötäni. YT-neuvottelut ovat lopuillaan - viimeinen neuvottelu oli tänään mutta johtokunta haluaa vielä huomenna pohtia ratkaisua tykönään. Monet saavat lähteä - se on jo tiedossa. Yhdessä tiimissä kaksi, toisessa 12, kolmannessa puolitoista; näin on leikkausluvut lueteltu. Olen itsekin leikkausuhahan alla mikä on huvittavaa - jos tässä nyt mitään huvittavaa olla voi. Enhän ole työsuhteessa mutta sitähän ei paria johtajaa lukuunottamatta moni tiedä. Olen lukuna henkilöistä, joita vähennykset koskevat; toki minut vähennetään nuppiluvusta mutta ei siitä mitään kustannus-säästöä tule!

Huomenna esimiehet kutsuvat irtisanottavat neuvotteluhuoneeseen jonnekin oman työryhmän istuinpaikasta mahdollisimman kauas. Olisi noloa, jos itkuinen irtisanottu joutuisi tulemaan tunnekuohussa niiden kollegoiden pariin jotka saavat jäädä.... Monet nyt irtisanottavista ovat olleet  talossa kymmeniä vuosia, toiset muutaman. Itse olen siellä vierailija ja ulkopuolinen, uuteen alaan tutstuva ihminen. Silti tämä sattuu minuunkin. Katson toisten epävarmuutta ja tuskaa ja mietin, miten tämä on tämmöiseksi mennyt joka puolella.

Katsura viikko sitten

Tänään he vielä ovat kotona kuten aina ennenkin, menevät huomenna työpaikalleen.Sitten ei enää mikään ole kuin ennen.

Joskus elämä tuntuu olevan tragikoomista; jos jaksaisi nauraa, naurattaisi! Nyt voi vain hymähtää.

Suomi on oma maa ja mansikka sen olla siis pitäisi. Onhan se, toki. Olen asunut muissakin maissa ja siellä varsinkin tuntenut itseni kovasti suomalaiseksi. Silti nyt katselen, josko vielä keski-iässä ja teini-ikäisen lapsen kanssa pääsisin töihin Suomen ulkopuolelle. Täytyyhän ihmisen elää - ja yrittää selvitä.

Nyt vain täytyy toivoa, että huominen menee pian ohi ja jonkinlainen elämä ottaisi sijan kaikkien meidän elämässä..... No, tuo kuulosti tosi hymistelevältä.

Paska päivä tulee huominen olemaan - ja monet itkevät. Toiset huokaisevat helpotuksesta. Kukaan ei varmasti jää täysin koskemattomaksi; jokainen saa jonkinlaista sydämen tykytystä, levottomuutta ja ahdistusta... Toisille tulee lopulta helpotus, toisille ei.

-------------
Käsittämätön uutinen iski itselleni tänään vasta tajuntaan: äiti oli eilen iltapäivällä tahallaan ajanut auton jossa oli hänen kaikki kolme lastaan kuolemaan, kolaroinut täysillä bussin kanssa jossa oli hänen miehensä ja pienenpien lasten isä. Tuntuu kamalalta. Ymmärtää ei osaa, mutta pahalta tuntuu.

Yt-neuvottelut, työnhaku ja Suomen alasajo



Rikki meni, mieluinen kynttilänjalka kun tuli oli liian kuuma.
Rikki meinaa mennä moni ihminenkin näinä aikoina kun tulevaisuuden näkymät katoavat

Ei ole tullut mukavia uutisia vastaan hetkeen - ei SUomesta, Euroopasta, maailmalta kuin omalta työpaikaltakaan. Eilen oli Suomessa murheellisten uutisten suuri päivä, tänään oli iltapäivälehtien pääsivut mustat: Nokia irtisanoo kaksi kolmannesta Salon tehtaan porukasta. Suomen varuskunnat lopetetaan suurelta osin. Kuintauudistus laittaa Suomen sisäisen kartan uusiksi - maaseudulla ja kaupunkien keskustojen ulkopuolella asuville tulee elämä entista vaikeammaksi. Yritykset - suuret ja keskisuuret, kohta jo pienetkin varmaan - siirtävät tuotantoaan pois Suomesta.

Kaupungin tunnelmaa iltapäivällä

Suomi ei ole enää tärkeä edes suomalaisille, siltä vaikuttaa. Ainakaan poliittisille päättäjille. Yritysjohto ei tietenkään ajattel maan parasta vaan oman yrityksensä ja osakkenomistajien parasta; se on yritysten tehtävä.
Joku poliitikko tuossa tokaisi joku aika sitten - liekö ollut Vasemmistoliiton Arhinmäki; en ole varma - että ei Suomi tarvitse maanpuolustusta; Suomessa ei ole mitään joka kiinnostaisi mitään muuta maata, ei tänne kukaan vapaaehtoisesti tule! Turha laittaa niin paljon rahaa maanpuolustukseen. Uskomatonta!

Suomessa ei ole rahaa enää mihinkää, kaikesta pitää karsia. Paitsi sosiaalisektorista. Sosiaalisektorille pitäisi saada koko ajan enemmän että saadaan "palvelut taattua". Miksikähöän ei katsota miten ne palvelut saataisiin tehtyä järkevästi ja tutkittaisi, tarvitaanko kaikkia tukia ja apuja, järjetöntä määrää kaikkea hyvää yleisestä kukkarosta.... Tämän tästä kuulee, mitä kaikkea maksetaan kuntien sosiaalibudjeteista kun vain osaa käydä pyytämässä! Miksi? Kuulin eronneen perheen lapsesta joka on saanut ratsastusleirejä ja kesäleirejä, vuosittaisia ratsastuskursseja yms vuosien ajan. Hänellä on isä joka haluaisi hoitaa lapsen kokonaan mutta koska äidillä on mielen sairaus, skitsofrenia, ei lasta anneta isälle että ei äiti ei suuttuisi joten hänet on sijoitettu sijaiskotiin. Isän luo hän pääsee joka toinen viikonloppu. Koko rakennelma on niin omituinen - ja kallis - että ei voi kun päätä pyöritellä kun siitä uutisia kuulee...

Surullista. Niin surullista. Meillä on varmaan tässä maassa juuri sellaiset päättäjät ja poliitikot jotka me ansaitsemme. Emmekä me nyt parempaa ansaitse. Turmioon tunnumme menevän - ja omaa syytämme se tietenkin on, pitkälti! Tässä maassa ei kannata tehdä enää mitään, tätä ei kannata edes puolustaa. Kaikki vaan työttömäksi - sitten maksetaan työttömyyskorvauksia ja sosiaalitukia melkein koko kansalle. Ai mistä ne rahat tulevat - no, poliitikot ne jostain haalivat!

Pakastettu maa... Kuka tänne haluaisi?

Oma tilanne on tuntunut yhtälailla vaikealta - olin alkuviikon aivan maassa, välillä kuin tahmaisessa tervassa josta ei irti pääse - välillä hysteerisen oloinen kun aloin ajatella tarkemmin mitä työttömyys tarkoittaa ihmiselle jolla on velkaa asunnosta ja kaikesta, lapsia ja kohta ei työtä... Sitten olen päättänyt, PÄÄTTÄNYT, että en jää odottelemaan synkkää aikaa kun minut ja perhe heitetään rahattomana kodista pellolle jne... Olen ryhtynyt toimeen ja kirjoitan hakemuksia ja lähettelen CV:itäni minne keksinkin... Rekrytointiyrityksiin, omaan ammattiliittoon josta olen pyytänyt apua (ja sainkin ajan parin viikon päähän; meikäläisiä on nyt paljon liikkeellä!) Eilen kirjoitin yhden hakemuksen ja tänään oli tarkoitus tehdä toinen - mutta sen jätin tekemättä kun en oikeasti usko olevani hyvä hakija hommaan jonka kaltaista en ole ikinä tehnyt ja joka on luultavasti nuorelle vastavalmistuneelle sopivin...

Olen yrittänyt satsata tunnin-pari joka päivä työnhakuun liittyviin asioihin. Kirjoittaa hakemuksia, putsata CV:tä, etsiä avoimia työpaikkoja, hankkia nimiä LinkedIN-profiiliin. Tänään avasin uuden sähköpostin jota alan käyttää työsähköpostin sijaan kun haen töitä. Viikonloppuna teen pari hakemuspohjaa ja viilaan vielä CV:tä paremmaksi. Teen sekä suomen- että englanninkieliset versiot. Luen niitä oppaita soveltuvuustesteistä jotka hankin kun epäonnistuin vuodenvaihteessa paikan saamisessa. Täytyy osata vastava mahdollisimman SOPIVASTI! Sitä tosin eivät oppaat opeta - se strategia täytyy  tehdä ennen seuraavaa koettelemusta. Jos sellainen vielä tulee!

Olen ilmoittautunut kolmelle eri lyhytkurssille jotka löysin ammattiliiton sivuilta - hiukan lisää peruosaamista työkalujen kanssa on luvassa! Hinta on kohtuullinen - alle 50 euroa - ja kurssit ovat hiihtolomalla. Siinä menee hiihtolomasta iso siivu, mutta nyt on tärkeä satsata työnhakuun ja levätä joskus myöhemmin! Parempi yrittää nyt kun vielä on työpaikka josta käsin voi hakea uutta - työttömänä on huonompi esittää tehokasta huippuosaajaa!

Olen myös käynyt venäjän kielikurssilla ja sitten menin myös improvisaatioryhmään - kun esiintymisharjoituskurssi oli niin kallis! Löysin myös seminaarin joka oli mielenkiintoinen - ja ilmainen! Se piristi todellakin! Oli hienoa nähdä positiivisia ihmisiä!

Seminaari meneillään.

Työilmapiiri omalla työpaikalla on huono. Yritetään olla kuin kaikki olisi ihan normaalia - vaikka ei ole. Jotkut ovat kireitä, toiset ilkeitä. Kireyttä ja stressiä paljon ilmassa - ilmapiiri on ihan toinen kuin ennen, vaikka tilanne on ollut heikohko jo pitkään. Itse olen jo kypsynyt siihen ajatukseen, että nyt tämä firma on nähty ja koettu loppuun - nyt olisin halukas vaihtamaan maisemaa jo mahdollisimman pian! Olen henkisesti valmis lähtemään ja haluan sen tehdä. Mutta mihin?

Tänään on ollut ihan  hyvä päivä, loppujen lopuksi. Sain aika paljon työnhakuasioita hoidettua. Vielä pitäisi päästä satsamaan omaan fysiikkaan. Pää ja niska ovat jumissa ja kipeät; istun 11-14 tuntia vuorokaudessa läppärin ääressä. Nykyisin ei ole enää muita kokouksia kuin tietokoneen äärellä - ketään ei tavata enää kasvokkain; kaikki istuvat oman pöydän ääressä ja kokoustavat virtuaalisesti tietokoneen kautta. Virtuaalimaalima ei ole kovin sosiaalinen, kuitenkaan... Sitten vielä kun työnhaku ja kaikki siihen liittyväkin tapahtuu niska kyyryssä tietokoneen äärellä, lkaa kroppa oireilla...  

S

Porovalot valaisevat syksyn pimeydessä

Flyygeli avattuna - konserttisalin soitin lähietäisyydeltä

Jonnekin päin Suomea on kuulemma jo lunta satanut. Ei vielä tänne meidän keittiön ikkunoiden taakse, ei, ei. Vettä täällä lorottaa taivaalta, maa on jäisen liukas kun aamuisin on miinusasteita mutta päivisin plussalla mennään.

Riisipuuron ainesosat

Olo ei ole kovinkaan plussalla - vaikka onkin adventtiaika ja se on yleensä mukavaa. Kodikasta ja viihtyisää. On nytkin, toki - laiteltiin hiukan erilaisia koristeita vielä pikkuisen kanssa esiin tänään; hän laittoi itse omat tunnelmavalot omaan huoneeseensa, valonauhan ikkunaan ja sängynpäätyyn. Valot muodostuvat punaisista poroista. Hän valitsi sen 3 vuotta sitten itselleen kaupasta ja nyt kun kaivettiin joulunajan juttuja esiin niin sekin löytyi. Itse kiinnitin punaisen sydämen vanhimman lapsen entisen huoneen ikkunaan, himmelin viereen.

Adventtikyntteliköt ilmestyivät jo viikko sitten keittiön ikkunaan ja pöydälle kun oli ensimmäinen adventti. Tänään sitten poltettiin jo kahta adventtikynttilkää kun syötiin riisipuuroa. Time flies!

Joulukalenterin luukkuja on availtu jo viikon ajan, tänään tuli kaksi kyntilää tonttujen kädessä, siinä partiolaisten kalenterissa. Kaksin adventtia vietettiin pienimmäisen kanssa, hänen aamuisten luisteluharkkojensa jälkeen. Vanhimmat lapset menevät jo omia aikojaan ja teitään - ei kiinnostanut heitä riisipuuro eivätkä piparit, ei suklaa.

Heräsin varhain aamulla ja järjestelin kaikenlaista - sitten vein lapsen ja kaverinsa jäähallille luisteluharjoituksiin. Lapsi haluaa lopettaa partion ja uimaharrastuksen kun nyt pitää päästä jääkiekkoa pelaamaan! Harjoitukset ovat kolme kertaa viikossa - kaukana eri naapurikuntien jäähalleissa joihin pääsee vain kuskattuna. Ajatus jo kammostuttaa - miten herran pieksut saan lapsen kolme kertaa viikossa harjoituksiin kymmenien kilometrien päähän - ja siellä pitää sitten vielä se aika myös notkua odottelemassa, että harjoitukset menevät ohi.... Huh huh. Partio on ollut kiva harrastus mutta sekin on pitkässä matkassa enkä ole päässyt aina kuskaamaan joten kertoja on jäänyt väliin. Se harmittaa. Uiminen on mennyt superhienosti; halli on lähellä, sinne pääsee omin avuin ja lapsi on siinä niin hyvä että pitäisi siirtyä kilpailevaan ryhmään mutta silloin pitäisi uida 3 kertaa viikossa eikä se innosta - pitäisi lopettaa viulu tai kitara että voisi uida noin paljon. No, nyt lapsi sitten lopettaa koko uimisen kun välimuotoa sille harrastukselle ei ole.

...ja valmis adventin puuroateria

Harmittaa, kun lasten harrastukset ovat melkein ammattilaiseksi tähtääviä; ne ovat kalliita ja ne vievät valtavasti aikaa. Ja aika menee myös vanhemmilta - kuinka yksinhuoltajaäiti voi moista edes tehdä??? Ja miksi juuri mitään ei voi harrastaa vain kerran viikossa? Jo aikaisemmin omat vanhemmat lapset sitä harmittelivat - kolme kertaa viikossa on aika tyypillinen tahti melkein mille harrastukselle vain. Sen päälle tarvitaan yleensä vielä vähän lisäharjoittelua. Kaikki tämän koulun ja kavereiden lisäksi. Ei sellainen ole HARRASTUS - työstähän tuo melkein käy! Lapsen pitäisi saada tehdä erilaisia asioita ja olla kavereide kansas - ei satsata kaikkea vapaa-aikaa yhteen harrastukseen ja kilpailemiseen.

Työstä vielä

Soitto soi, klarinetin käheä ääni

Olen itse jo varma, että minut irtisanotaan lähiaikoina; saanko tiedon ennen joulua vai heti sen jälkeen on epävarmaa. Suomessa YT-neuvotteluaika on 6 viikkoa ja jos se käytetään kokonaan, tulee tieto vasta ensi vuoden puolella. Euroopan maissa on hyvin erilaiset irtisanomiskäytännöt - Saksan kaikkein vaikeimmasta vaikka Tanskan helppoon - siellä vain sanotaan, että työt loppu nyt, emme enää tarvitse sinua ja niin se sitten päättyy. Jenkeissä ja Aasian maissa porukasta pääsee helposti eroon. Suomi on keski-kastia tässä.

YT:den jälkeen tulevat varsinaiset irtisanomiset ja siitä sitten irtisanomisaika ja olen pihalla. Sen jälkeen ei meillä enää pelata jääkiekkoa eikä paljon harrasteta muutakaan jollen saa jostain muualta töitä. Yritän tietenkin hakea, ihan tosissaan. Kun vain töiltään ehtii!

Eletään taas päivä kerrallaan ja katellaan. Yritän maksella maksuja pois ja elää säästeliäästi; saa nähdä kuinka käy.

Viikonloppu alkoi puhallinkonsertilla jossa soitettiin paljon klarinettimusiikkia. Konserttisali oli niin täynnä, että muusikot joutuivat soittamaan ihan yleisön keskellä kun tuoleja laitettiin muusikoden ympärille ihan joka puolelle. Ilma meinasi loppua! Olin niin väsynyt illalla konserttisalissa, että taistelin nukahtamista vastaan nipistelemällä itseäni. Silti nukahdin konsertissakin pari kertaa - toivottavasti kukaan ei nähnyt. Noloa.

Kamalaa, väsymys on jo melkein kuin sairaus: olen niin väsynyt, että pelottaa ajaa autoa! Kotona nukahdin perjantaina lehteä lukiessa!

Konsertissa käynti oli silti ja joka tapauksessa kiva kokemus; musiikki on mieltä puhdistava ja raikastava asia. Kotona lapsi soitteli viikonloppuna joulumusiikkia - niin levyltä kuin viulullakin. Hän soittaa ensimmäisessä orkesterikonsertissaan huomenna joten saan taas pian nauttia elävää musiikkia. Johonkin isompaan joulukonserttiin haluaisin myös mennä jossain vaiheessa - katsotaan miten työasia menee ja pääsenkö irroittautumaan. Vaikka irtisanominen onkin kaikella todennäköisyydellä pian edessä, nyt on aivan valtava työmäärä sitä ennen purettavana - viime viikollakin olivat työpäivät järjestään yyli 10-tuntisia; ylituntejahan ei lasketa mutta toki ne itse itselleni laskin. Ei työttömyys siksi uhkaa, että ei olisi töitä - vaan sen takia, että saataisiin kustannukset alas. Kustannuksista suurimpia ovat palkkakulut - joten ne täytyy leikata. Maalliko sanoisi, että kannattaa leikata johto- ja päällikköportaasta jossa ne valtavan suuret palkat ovat. Pienipalkkaista porukkaa joutuu häätämäään pois valtavat määrät että kustannusket leikkautuvat toivotulla tavalla. Se taas tekee organisaatiosta ramman, kun leikataan rankasti työtä tekevää porukkaa pihalle, aivan valtavat määrät. Yläkerroksien paikkoja ei leikata koska juuri ne ihmiset tietenkin päättävät uuden organisaation ja uuden strategian - siksi siellä samat ihmiset vaihtavat toistensa kanssa paikkoja ja päättävät mitä muista organisaation osista poistetaan tai myydään, että saadaan firma terveeksi. Leikataan samalla toki helposti niitä organisaation osia joiden poistumnen tuo valtavat ongelmat jäljelle jääneisiin osioihin. Voi helposti tulla rampa organisaatio... Se nähdään ajan myötä; me jotka poistumme, seuraamme toki myös jatkossa kuinka siellä käy. 

Tuskaisen hidas nettiyhteys

Oma tietokoneeni, vanha läppärin raaska hajosi kesällä. Työkone se toki oli, ei ikioma - mutta minulla niin työ- kuin henkilökohtaisessa käytössä.

Avuksi tuli naapuriosaston assistentti jolla oli viisaasti säilytettynä pari vanhaa tietokonetta jotka osaston ihmiset olivat saaneet vaihtaa uusiin. vanhat koneet olisi pitnyt viedä romulaatikkoon jonne heitetään vanhat, käytöstä poistetut koneet - mutta jos on kaukaa viisas, arvaa, että kaikkea vanhaa ei kannata pois heittää.

Sain oman kovalevyni vaihdettua tällaiseen kierrätysrullakosta "lainattuun" koneeseen. Tämäkin on jo aikaa sitten takuut menettänyt vehje - mutta toimii. Siis ainakin nyt. Ainakin jos on kärsivällisyyttä odotella joka ohjelman, dokumentin ja sivuston aukeamista rauhaisin mielin - mihinkäs tässä hektisessä työmaailmassa kiire olisikaan....

Koneen sulkeminen on vielä hitaampaa kuin uusien sivujen avaaminen - akku ei toimi ollenkaan eli kannettava koneeni on pidettävä jatkuvasti johdon päässä. Kone on kuuma kuin keittolevy. No, tässä on hyvä lämmitellä käsiä kirjoitellessa.

Kyllähän siä usein työkavereiden kanssa lounastauolla on juteltu, että työvälineiden pitäisi olla kunnossa varsinkin aikoina, jolloin porukasta halutaan saada niin paljon tehoja irti kuin iknä lähtee. Hyvilla´ä ja toimivilla työvälineillä saisi hommat sujuvammin kuntoon ja olisi tunne, että työnantaja arvostaa, kun välineet ovat sellaiset kuin pitäisi. Koneissa vakuutukset voimassa, työpisteissä valot ja istuimet toimivat. Mutta jos yksityisiltä ihmisltä loppuvat rahat ja jos valtiotkin ovat konkurssin partaalla, niin näin myös firmoille voi käydä. Rahat loppuvat.

Vanhat koneet ja nuhjuiset työtilat ovat pieni haitta tietenkin työympäristössä jossa säästetään kaikesta ja saa olla iloinen siitä, että on ylipäätään töitä - vaikka sattuu olemaan suomalainen ja kallis työntekijä. Tästä varsinkin saa huonoa omatuntoa kärsiä jos sellaiseen on taipumusta! Olla kallis firmalle mutta köyhä yhteiskunnassa kun tällä palkallaan elättelee perhettä jossa on lapsia tarpeineen. Suomalainen työntekijä.

Tällä viikolla olemme saaneet lukea lehdistä kuinka Nokian työntekijän palkka harjoittelijoille Intian Chennain tehtaassa saattaa olla jopa alle 100 euroa kuussa. Sillä palkalla saa tehdä töitä 6 päivää viikossa. Harjoittelijoita palkataan halvemmalla tekemään töitä jotka vakihenkilökunnalle maksavat 130-190 euroa kuussa. Näillä palkoilla on vaikea pärjätä Intiassakaan mutta mitä sillä on firmalle väliä jos homma sillä pyörii.

Nuo hinnat kun näkee ja kuulee, ymmärtää, että ei eurooppalaisilla työntekijöillä ole paljon jakoa tässä pelissä. Suomea lähempänä on Baltian maat ja muutama Itä-Euroopan maa joissa tehdään myös hommia halvalla ja ahkerasti - eikä usein yhtään sen huonommin kuin Suomessa tai muissa lähinaapurimaissa. Jos latvialainen tekee homman 900 eurolla kuussa ja suomalainen maksaa sivukuluineen yi 3000 euroa/kk ei voi paljon itkeä kun työnantaja antaa irtisanomislapun käteen. Vaikka itkettää se silti.

Ulkoistus on ollut päivän sana yrityksissä jo vuosia - hommat ulkoistetaan halvempiin paikkoihin. Mikään ei saa maksaa mitään mutta silti kaikki maksaa ihmisille hankintoja tehtäessä aina liikaa. Asunnot ovat kalliita. Ruoka on kallista. Vaatteet, kengät, opiskelupalkat ovat kalliita.

Elämä ei ole helppoa nyt eikä se tavalliselle tallaajalle koskaan kai ollutkaan. Mutta turha on valittaa - elämäähän tämä vain on. Kyllä se siitä aina jotenkin suttaantuu.

Olen kuunnellut työmatkoilla PD Jamesin viimeisintä kirjaa "Patienten" ja nihkeän alun jälkeen olen nyt tosissaan ihastunut kirjaan ja kirjailijaan. Voi, kun löytäisin muitakin tämän kirjailijan opuksia äänikirjojoina kirjastossa. Menen huomenna palauttamaan Patienten -kirjan ja etsiskelen jotain uutta kuunneltavaa. Kolmea kieltä kuuntelen mielellään, kaikkein mieluiten ruotsia. Englanti ja suomi käyvät myös, tietenkin.

Äänikrjat - kun niiden osalta ei voi kovin valikoiva olla; niitä ei niin paljon kirjaston hyllyssä ole saatavilla - ovat näyttäneet minulle uusia maailmoita ja uusia kirjailijoita. Lukemiseen ei ole oikein mahdollisuutta - en yksinkertaisesti ehdi! Ja kun illalla otan jotain luettavaa sänkyyn, luen samaa lausetta tai sivua kerta toisensa jälkeen mitään ymmärtämättä. Sitten laitan tekstin pois - ja sammun kuin saunalyhty jo ennenkuin pää on kunnolla tyynyssä, nukun kuin raato aamuun saakka mitään kuulematta, mitään uneksimatta ja mitään yöstä ylipäätään muistamatta.

Mika Waltarin kirjaa "Lähdin Istanbuliin" olen lukenut varmaan jo kohta vuoden. Hyvä kirja, mielenkiintoinen ja kaikin puolin HYVÄ. En vaan saa sitä eteenpäin kun aina vaan väsytää niin tautisesti!  Täytyy yrittää pari sivua taas tänään.

Olen kyllä sentään muutaman kirjan ihan lukenutkin, tuon Waltarin ohessa. Kesällä sain useammankin kirjan sentään luettua.

Onneksi työmatkat ja muut automatkat yksin ajaessa voi hyödyntää kuuntelemalla kirjoja!