Hikisen helteisessä Kuresaaressa

Istun pienessä ja super-kuumassa, jopa hikevässä, hotellihuoneessa Kuresaaressa, Viron Saarenmaalla. Kello käy kahtatoista yöllä.

Telkkari on päällä, CNN raportoi MM jalkapallon loppuottelun tuoksinaa Etelä-Afrikasta. Kumpi voittaa, Hollanti vai Espanja? Tilanne on vielä 0-0, peliaika jo loppunut. Itseäni asia ei ihan hirveästi liikauta, hurjan isoa osaa maapallon väestöstä taitaa kuitenkin kiinnostaa! Kummallekin maalle voitto olisi super-iso asia, kumpikaan ei ole kultaa MM:issä tähän mennessä voittanut.

Läksin aamusella yhdeksän jälkeen kohti Helsingin Katajanokkaa, laiva kohti Tallinnaa lähti puoli kahdeltatoista. Seitsemän jälkeen oli bussi perillä Kuresaaressa. Reissu meni mukavasti; söin laivalla lihapullat – ja voin ihan rehellisesti sanoa, että se aika jolloin laivalla sai hyvää ja edullista ruokaa on täysin mennyttä, historiaa. Olen reissannut eri yhtiöiden laivoilla tänä vuonna ja hinnoista voi sanoa että ne ovat törkeän korkeat – suhteutettuna siihen laatuun jota vastineeksi saa. 15 euroa maksoin tänään 5 kpl lihapullia, 3 perunaa, hiukan kastiketta ja puolukkahilloa ja yksi kuivanut Reissumies-ruisleipä. Laatu on huomattavasti normaalia työpaikkaruokaa huonompaa – lihapullat oli tehty HUONOSTA jauhelihasta, mausteita ei käytetty juuri mitään suolan lisäksi. Hinta työpaikan annoksella on noin 5 euroa – siihen kuuluu lisäksi kunnon salaatti ja jälkiruoka.

Sääli.

Mutta sen sijaan on heti kehuttava ruokaa, jonka nautimme illalliseksi täällä Kuresaaressa: mainio, herkullinen! Istuin huomenna alkavan kurssimme muiden osallistujien kanssa samassa pöydässä; kolme miestä ja me kaksi naista. Lisäksi mukaan tulee 12 muuta kurssilaista. Vaikuttaa oikein mukavalta ja lupaavalta!

Kävin hiukan kävelyllä kaupungilla äsken; kaunis ja erilainen pikku-kaupunki! Kirkkoja on paljon – ne ovat hyvin erilaisia kuin meillä – jotenkin kapoisempia eikä niin ”kirkkomaisia”. Pääsen katsomaan kirkkoja paremmin myöhemmin viikolla, katsotaan tuntuuko silloin samalta.
Lokkilintujen kirkuna täyttää ilman, avoimesta huoneen ikkunasta tulvii myös sekä jasmikkeen että lehmuksen makea tuoksu. On hyvä olo!

Sää on todella kuuma, niin kuin koko Euroopassa tällä hetkellä. Virkkaan tiskirättini valmiiksi, seuraan hiukan matsia ja menen sitten nukkumaan. Yötä!

Tämä teksti on kirjoitettu sunnuntain ja maanatain vastaisena yönä pienessä hotellihuoneessa jossa ei ole ilmastointia ja lämpötila varmasti noin 50 astetta… Ja minä kun aiana olen ollut viluinen – nyt ainakin tiedän miltä tuntuu hikoilla.

Netti ei toimi täällä. Laitan kirjoituksen verkkoon kun jossain muualla onnistun. Ehkä ammattikoululla jossa kurssi pidetään.

Aurinko paahtaa - jasmiini ja apila tuoksuvat

Kirjoitin pitkän tarinan tänne hetki sitten mutta en muistanut tallentaa tekstiä – Naks, kone meni pimeäksi ja teksti tuhoutui, mitään ei jäänyt jäljelle. Ärsyttävää - mutta tätä tapahtuu PC:n kansa suht usein - pitää vain tottua.

Nyt ei huvita kamalasti kirjoittaa uutta tekstiä…

On ilta, lämmin sää jatkuu. Söimme illallisen pari tuntia sitten ulkopöydän ääressä keittiön ikkunan toisella puolella: uutta perunaa, silliä ja kantarellikastiketta. Hyvää.

Kävin pikkuisen kanssa pyöräilemässä – syötettiin sorsia mutta naurulokit veivät varmasti yli 90 prosenttia kuivista leivistä joita lapsi heitteli linnuille.

Aloitin eilen maailman hölmöimmältä tuntuvat käsityön: tiskirätin! Ikinä en olisi uskonut moiseen ryhtyväni – nyt on sekin sitten nähty! Helppoa pylväsvirkkausta bambulangasta joka on kuulemma antibakteerista luonnostaan. Heh. Katsotaan.

Tämä on oma päivä, keskellä kesää ja ihana! Olen siis ottanut rennoin rantein päivän joka alkoi yksin kotosalla – kaikki lapset olivat yötä kavereiden kanssa. Vain minä, kissa ja jyrsijät - ja iso kuppi teetä kera päivän sanomalahden. Ihanan rauhaisaa! Vuosien kertymistä ei sinällään tarvitsis mitenkään juhlia - mutta kun sitä asiaa on aina jotenkin juhlittu, tuntuu se aina vähän erilaiselta kuin muut päivät. Äiti ja sisko soittivat ja onnittelivat. Lapsetkin muistivat iltaan mennessä onnitella - pienin kävi omilla säästöillään ostamassa aamullalahjan: sain hiusharjan. Suloista ja liikuttavaa. Hiusharjassa on ekologinen kahva oikein!

Pihalla pyörivistä siileistä se pienempi on lopetellut kissan pyydystämän rusakon raadon eli haaskan jota kissa ensin putsasi kahtena yönä – siili lopetteli homman rikkomalla luut ja lätisyttämällä lihan ja luita napaansa rauhaisaan syömätyyliinsä… Mielenkiintoinen luontonäytös! Tänään lensi lentoharjoituksissa ollut varpusen poikanen ikkunaan kun olin virkkaamassa siinä ihan vieressä – rassu pyörtyi ikkunan alle jalat ylöspäin josta siirsin pikku-untuvikon tyynyllä, oikein päin käännettynä, lähipensaan alle. Siellä se oli ihan kanttuvei puolisen tuntia, haukkoi henkeä mutta hyppeli sitten pois tyynyn päältä. Mitä sitten tapahtui, en tiedä. Toivottavasti selviää hengissä isoksi.

Käytiin lapsosen kanssa pyöräilemässä ja syöttämässä lintuja lammella – sorsia piti syöttämän mutta naurulokit ne leivät lopulta nokkiinsa pistelivät. Kovia riitapukaeita ovat! Otin uuden käsityön ulos mukaan: uskomatonta mutta täysin totta: teen virkkamalla TISKIRÄTIN! Bambu-lanka on kuulemma oivaa lankaa moiseen työhön – joka kieltämättä tuntuu ihan älyvapaalta – koska lanka on bakteereja tappavaa. Pakko kokeilla – helppo malli, pylväsvirkattu neliö…

Nyt ei synny mitään syvällisempää. Ehkä joskus toiste.

Huomenna lähden aamusella laivalla Viroon. Toivottavasti saan päivityksiä tehtyä reissullakin!

Lomalla siis ollaan

Loma alkoi hyvin rauhaisasti; joudun puuhaamaan vielä yhden keskeneräisen homman kanssa sekä tänään että vielä huomennakin. Harmi – en pääse täysin irti työstä ja saan koko ajan olla valmiustilassa puhelimen ja tietokoneen vieressä.

Silti kävin aamupäivällä pikku-hukan kanssa uimapaikalla noin tunnin ajan – ja iltapäivällä luikahdimme lapsen kanssa kolmen tietämissä pikku-retkelle: menimme yhdessä katsomaan puutarhaa ja kultakaloja, paria punakorvakilpikonnaa.

Ulkona on kostean kuumaa – tulee ihan tropiikinomainen tunnelma. Ja iltapäivällä sitten alkoikin sade – juuri sellainen yhtäkkinen ja raju kesäsade joita kesäisin tulee. Salamat ja ukkonen sävyttivät sateen ja maa vain kiehui ja porisi kun vettä tuli taivaan täydeltä!

Nyt on luonto saanut vettä, lämpöä ja aurinkoa – kasvun pitäisi olla nyt mitä mainiointa. Mansikat eivät tykkää kovasta vesisateesta – mutta vettä tarvitsevat nekin. Tosin säilyvyys on sitten vielä heikompi. Homeriski luuraa..

Mansikoita pitää kyllä saada pian maistettavaksi! Rahat on meikäläiseltä kyllä ihan loppu – kamalaa; palkkaan on kuitenkin vielä pitkä aika! Torikauppiaalle ei voi luottokortilla maksaa – ja nyt olisi herkullista tori-herkkua paljon tarjolla. Mutta torihinnat ovat kamalan korkeita – ihmiset eivät kuulemma välitä hinnoista kun pitää mansikoita ja uusia perunoita saada. No, minulle asia ei ole niin… Tänään ostin tapani mukaan eilistä leipää miinus 30 prosenttia, samalla alennuksella ja viimeisen myyntipäivän laareista ostin myös kanaa perheen ruuaksi samoin jogurttia ja viiliä aamu- ja välipalaksi. Ostokset meidän perheen ruokapöytään tulevat pääosin tällä lailla; se mikä on menossa vanhaksi kaupassa on halvempaa ja kelpaa meille hyvin. Eivät ne ruuat huonoja ole - ja sillä lailla on säästetään ja riittävät rahat ehkä hiukan paremmin.

Toisaalta – jos monet ruuat eivät olisi alennuksessa, en niitä ostaisi ollenkaan joten säästö siinä mielessä on väärä termi tässä yhteydessä. Joskus siskonmakkarat ovat monena päivänä alennuksessa, joskus jauheliha. Sitten yritän keksiä niistä kaikenlaista joka ei ihan muistuta toistaan… Nakit, tuorepasta, juusto ja maitotuotteet. Ne ovat silloin tällöin alennuksessa. Uunimakkaraa söimme vasta, muusin kanssa. Ihan hyvää ja halpaa. Todella usein saa superhalvalla marinoituja kanaviipaleita. Se tomaatinpunainen marinadi joka lihan päälle kaadetaan on pakosta jotakin vikojen piilottaja-ainetta koska broileri jossa sitä ällöä mutta aika mautonta lientä on, on aina puhtaita viipaleita halvempaa. Eli jos mausteliemelläkin on jokin hinta niin se liha joka sen alle piilotetaan on hinaltaan halvempaa – eli huonompaa; eikö? Ei kauppias mitään omaksi tappiokseen tee; kaikki on laskettu tarkkaan. Tätä marinadi-asiaa ihmettelin kerran yhdelle lihariskin takana seisovalle naisihmiselle joka katsoi meikäläistä kysymyksen kuultuaan pitkin nenänvartta ja vastasi kalsealla äänellä, sanat harvakseltaan lausuen, kuin nyt idiootille puhutaan ”meillä myydään VAIN hyvää lihaa, oli siinä sitten marinadia tai ei. Aivan samaa lihaa niissä on molemmissa. Eihän näitä ole pakko ostaa jos epäilee laatua. Tsih.” sanoi ja kääntyi miespuolisen lihamyyjän puoleen ja niin he hymyilivät toisilleen kollegiaalisesti asenteella ”tyhmät asiakkaat ovat tämän ammatin paskamaisin puoli”

No, joskus alennuksella saa jopa porsaan fileetä tai hyviä grillivartaita joita teen grillin puutteessa uunissa. Tosin nämä ruoka-aineet ovat suhteellisen kalliita jopa alennuksen jälkeenkin. Meillä on sentään 4 syöjää joista yksi syö valtavasti ja me kolme muuta normaalisti. Kukaan ei syö ihan vähän – vaikka laihaa jengiä yhtä äitiä lukuun ottamatta ollaankin.

Painosta – tai oikeastaan isosta löllömahasta – voi sanoa sen verran, että pyrin tekemään 30–60 vatsaliikettä päivittäin. Se on vähän, tiedän. Sitten myös rasvaan mahanahkan tämän harjoituksen jälkeen geelivoiteella jossa on vihreää teetä. Pitäisi kiinteyttää ja täten silottaa figuuria... Tämän kirjoittaessani kuulen jo kuinka minulle hohotetaan täydellä suulla; onhan se hölmöä, että aikuinen nainen uskoo moiseen markkinamiesten hömppään – mutta ei kai siitä ainakaan haittaa voi olla. Ja eihän minun tarvitse tätä yhtään kellekään koskaan kertoa - ja hei, en kerrokaan!

Maha on joka tapauksessa iso yhä ja alati. Saan vanhat caprihousuni päälle – ne ovat ehkä 7-8 vuotta vanhat – mutta läski ponnahtaa sitten housun kauluksen yläpuolelle oikein kaameaksi löllörenkaaksi. Voi karmistus…

Nyt kun loma alkaa, yritän liikkua puolesta tunnista ylöspäin joka päivä. Ja nukkua tarpeeksi. Jos se vähän edes auttaisi tässä tilanteessa.

Tekisi kyllä mieli lasillista punaviiniä… Loman kunniaksi.

Ja loman kunniaksi ajattelin myös leipoa mokkaruutuja huomenna. Otan jonkun uuden reseptin niihin; vaikka ruotsalaisen. Sellaisiin pitäisi olla tarvikkeetkin kotona.

Huh hellettä!

Kävin lapsen kanssa aamupäiväuinnilla, join kupin kahvia ja katselin ihmisiä.

Sää on helteinen, siitä nauttii suurin osa. Toiset ei tykkää - vanhat ihmiset ja verenpainetautiset, esimerkiksi. Itse olen kylmäverinen - eli melkein aina on pieni vilu päällä - johtuneeko matalasta verenpaineesta vai mistä lie; oma diagnoosi menee yleensä metsään mutta kun olen huomannut, että ne tutu joilla on korkea verenpaine ovat useimmiten kuumissaan ja puhkuvat punaisina. olen ajatellut myös lämmöntunteen kulkevan käsi kädessä omien paineiden kanssa. Nyt on meikäläiselläkin lämmin, jopa kuuma!

Kuvat puhukoot puolestaan - on helle ja jäätelöä kuluu. Toisaalta Porvoon parin päivän takainen järjetön tappaminen puhuttaa ihmisiä. Mustalaismies ampui raivopäissään kolme ihmistä McDonaldsin autokaistalle, yöllä. Oli aikaisemmin tappanut oman vaimonsa jonka jälkeen istui vankilassa rangaistuksen loppuun ja nyt kun on ollut sen jälkeen vapaana jonkun kuukauden. kaivoi aseen esiin ja ampui kolme ventovierasta ihmistä kun oli syntynyt kahinaa jonossa.

Huh huh.

Meidän kissa taas murhasi yöllä rusakon pojan. Ei tullut illalla sisään kun sitä kutsuin - annoin olla ja näin kävi. Harmi juttu, tosiaan.

Heinäkuu, kuukausista upein

Kesäheinän suloinen suhina, suvituuli haavan lehdissä, kukkien tuoksu ja perhosen siipien havahdus.

Kesä on täällä, ihana heinäkuu. Valo joka on niin vahva että silmiin käy, lämpö joka tuntuu polttavan jo aamusta. Sade joka on tullessaan mahtavaa kohinaa, helposti salamin ja jyrähdyksin maustettu.

Tänä vuonna kesä on helteinen; viikon verran jo kestänyt ja jo on lyöty lämpöennätyksiä. Viimeksi näin lämmintä oli 3 vuotta sitten.

Heinäkuu on vahva kuukausi, se on täynnä elämää ja väriä. Se on kesän sydän ja siihen kuuluvat kaikki upeat värit, tuoksut ja äänet jotka eivät milloinkaan muulloin loista näin - vihreää, oranssia, keltaista ja vahvaa syvää sinistä. Perhoset ovat suuria ja loistavia, pionit, ruusut ja lumpeet, ruusuruohot ja päivänkakkarat kisaavat näkyvyydestä suurina ja tuoksuvina.

Ihanaa, ihanaa!

Loma alkaa, on ihanaa. Vielä huomenna joudun tekemään - kuintekin - töitä. Mutta hällä väliä; päivä sinne tai tänne - ei asioita niin voi laskea.

Kesä ja oma kuukausi heinäkuu odottavat sen verran omaa lastaan!

Luen runoja - siirryn ajatuksissa aikaan jota en ole elänytkään. Tunnen nostalgista kaipuuta sinne jonnekin, ajan taa... Aikaan jossa elivät mummi ja vaari omaa nuoruuttaan, heidän vanhempansa.

Runokirja on oman mummin kirjahyllystä, äidin nuoruuden kirja - taulu mummin seinällään katselema.

Äiti huolehtii tyttärestä, tytär äidistä

Kaksi lapsista on mummilassa, nauttimassa kesäpäivistä maalla, olemassa mummin seurana ja sen takia, että kaikilla olisi mukavaa ja tulisi muistoja ja muisteltavaa, lapsille elämän eväitä ja tajua omista juuristaan. Isovanhemmat ovat tärkeä osa sitä jatkumoa johon elämän kiinnittyy – vähän vanhempana jokainen näitä asioita miettii ja pohtii – vielä lapsena ja teininä ei niinkään. Muta silloin niitä juuria kuitenkin kasvatetaan.

Tänään on ollut niin kuuma, että mummi on ollut ihan kanttuvei. +30 astetta. Ei muista juoda ja on sitten ihan pyörtymäisillään – lapset ei sellaista osaa huolehtia – me ”aikuiset lapset” olemme tottuneet muistuttamaan ”juo vettä, ota nyt”. Samalla lailla olemme oppineet kysymään, onko päivälääkkeet otettu, onko iltalääkkeet…?

Olivat tänään ruokakaupassa ja sitten kävivät eläinpuistossa – ja kuumuus oli melkein saanut äidistä vallan – iltapäivllä hän muisti, että ei ollut juonut koko päivänä muuta kuin yhden kupin kahvia aamulla….

Voi herttileijaa ja hyvät hyssykät…

Ja minulle tuli huono omatunto, että en ole sanonut omille lapsille, että katsoo juoko mummi. Ja että mummi väsytti nyt itsensä noin, vain lasten tähden. Muuten olisi levännyt ehkä tuvassa tai verkkokeinussa. Tai uudessa pihakeinussa, pikku katoksen alla…

Lapset taas ovat nauttineet olostaan – uineet, lueksineet, ottaneet rennosti ja jutelleet mummin kanssa. Ovat eläneet mummin päivärytmissä joka on hyvin säännöllinen: aamulla heräämisen jälkeen tehdään ravitseva aamiainen (sitä kutsutaan noin, ei aamupala; mikä PALA?). Aamiaiseen kuuluu kaurapuuro joka keitetään osin kermaan. Puuro syödään ensimmäiseksi, sitten on voileipien vuoro joka nautitaan kahvin kanssa. Pöydässä on aina erilaisia leikkeleitä (niitä taas meillä ei ole kuin yksi, yleensä juusto – ja puutokin meillä keitetään veteen johon tulee hukan maitoa, että mausta tulee pehmeä). Leikkeleet on katettu kauniisti leikkelelautaselle, samoin pöytä on muutenkin katettu kauniisti. Nykyisin tosin sisko on saanut läpi kahvimukin käytön; aikaisemmin kahvi piti AINA juoda kahvikupista lautaselta. No – aamiaisen jälkeen seuraa pukeutuminen, sänkyjen petaus ja pieni siivous. Mieluusti joka aamu pitäisi siivota imuroimalla lattiat mutta tästä on hiukan viime aikoina lipsuttu – yhden kunnon viikkosiivouksen lisäksi lattiat ripsitään ja mopataan pari kertaa viikossa eli pitkät tuvan matot ripsitään viskalla, mattojen väliköt eli lattialankut mopataan kostealla ja pikkumatot puistellaan. Pölyt pyyhitään ja kukat kastellaan. jotain puuhataan ja laitetaan kuntoon koko ajan. Lehtiä eikä muutakaan saa jättää hetkeksikään vartioimatta – muuten ne katoavat ”paikoilleen”. Kotona on oltava siisitä ja viihtyisää; tämä lause on kuultu niin sata kertaa! Sängyt pidetään tiuakassa petauksessa, liinat ja ylipäätään kaikki ihan ojennuksessa ja nätisti. Sängylle eikä sohville voi mennä loikoilemaan; tulee kuhmuja ja tyynyt menevät sekaisin. Jos siihen käy, on kaikki laitettava heti noustessa taas ojennukseen.

Äidin kotona on siistiä ja viihtyisää – mutta tosiaan se, että kaiken pitää olla koko ajan tiptop on joskus lastenkin kanssa haastavaa – ja aiheuttaa sanomista… Ja se, että lehtiä ja käsitöitä ei voi jättää mihinkään, rassaaa joskus.

No, tapani mukaan eksyin aiheesta. Äidin päivärytmi on säännöllinen ja paaluttuu ruoka- ja kahvitaukojen väliin, aamupäivän siivouksen ja ruuan suunnittelun mukaan. Illalla katsellaan tietyt telkkariohjelmat ja päivällä tehdään pihatöitä. Nyt kun lapsenlapset ovat kyläilemässä, on ohjelmaa paljon – lapset käyvät uimassa ja tiedän, että mummi stressaa sitä, että heillä olisi ohjelmaa eikä tulisi tylsä. Samalla hän stressaantuu ja väsyy…

Ja täällä meikäläinen pingottaa töissä, miettii mitä lapsille mummin luona ja yhdelle kotoan ja kavereiden luona kuuluu – ja kuinka äiti jaksaa lasten kanssa nyt kun on nin kamalan kuumakin ja äidillä heikko sydän ja muutenkin vaivoja ja kremppoja on ihan tarpeellinen määrä podettavaksi…

Huomenna loppuu loma mummin luona tältä erää. Silloin alkaa minunkin lomani; ihanaa! Aion tosiaan jäädä lomalle vaikka osa asioista jääkin kesken; ei ole minusta se kiinni ja olen jo venyttänyt lomalle lähtöä monta päivää – ja iltaa, tietenkin, kun lapsista ei ole niin paljon tarvinnut huolehtia…

Keskikesän kukat ovat vallanneet puutarhat - liljat ja jasmikkeet kukkivat, päivänkakkarat ja tervakukat loistavat pientareilla. Kohta pionit alkavat loistaa, mansikat jo kypsyvät - vielä en ole yhtäkään maistanut mutta kohta varmasti. Heti kohta pitää saada mansikoita kotiin!

Tommy Tabermann on kuollut.

Kesän vehreys on upeimmillaan, luonto kukkeimmillaan. On sellainen kesäsää kuin minkälaisia kaikki lapsuuden kesät olivat, monen muistoissa. Lämmin ja ihana - surisevia perhosia, iniseviä itikoita ja lämpöä, aurinkoa, kukkia ja uimarannan ääniä. Ja eväsleivät ja kahvit auringon lämmössä, viltillä istuen nautittu...

Lauantaina, aamun kauniina hetkenä kuulin, että Tommy Tabermann on kuollut. Kaikki Suomessa varmasti tietävät jotain tästä miehestä – rakkausrunoilijasta, kansanedustajasta, TV-julkkiksesta, entisestä reportterista… Miehestä, jonka olemisen punainen lanka oli nostaa rakkaus ja välittäminen joka miehen oikeudeksi ja velvollisuudeksi.

Minäkin pyysin joskus opiskeluaikoina hänen uusimman kirjan lahjaksi. Sainkin, isältä.

Syöpään hän kuoli, 62-vuotiaana. Sairaudesta kirjoitettiin paljon – Tommy itse sanoi taistelevansa sitä vastaan viimeiseen hengenvetoon. Sairaus voitti – kuolema voittaa aina. Mutta kuolemaa ennen on elämä; kuoleman edellytys on elämä. Tommylla oli jyvä elämä, sen käsityksen ainakin on saanut.

Kun julkisuuden henkilö kuolee saas se aikaan oudon reaktion – vähän kuin tuttu ihminen kuolisi; julkisuudesta tuttu tuntuu vähän omaltakin tutulta. Olen minäkin hänet jonkun kerran nähnyt, kaupungilla, kirjakaupassa. Kirjamessuilla.

Suomenruotsalainen ja karjalainen oli hän - jos oikein muistan; vanhemmat edustivat Suomen kansaa sillä lailla, pojasta tuli herkkä runoilija joka kirjoitti suomeksi ja oli vahvasti oman asiansa takana. Vahvasti ja niin, ett se ei tuntunut naurettavalta vaikka mies puhui rakkaudesta. Ei tuntunut, vaikka rakkaudesta puhuva kiharatukkainen suomenruotsalainen voisi olla hyvä aihe vitsailuun. Tommysta ei vitsailtu.

Rauha Tommyn sielulle. Paljon jäi hänestä jälkiä meihin moneen, suomalaiseen. Yksin ihminen tästä ajasta ja aikakaudesta on nyt poissa. Se tuntuu aina yhtä oudolta. Minne hän meni, minne kaikki menevät…? Minne me menemme, sitten joskus? Ei se pelota, minne menemme tai joudumme, jos minnekään. Mutta se, että muut menevät ja itse jää, tuntuu pahalta. Tuntuu kuin jäisi yksin autiolle suurelle pellolle…

Viikonloppu meni toisin kuin olin sen ajatellut. Tuli niin kaunis, lämmin ja kesäinen hellesää, että oli ihan pakko lähteä maalle… Vasta lauantai-aamuna lähdin ajamaan, kahden lapsen ja yhden kissan kanssa. Väsyttää koko ajan niin kammottavasti; illalla en olisi mitenkään pystynyt ajamaan, en olisi valveilla pysynyt… Sen sijaan siivoilin, pyykkäsin ja silitin. Yritän olla ajattelematta, että käsityöt joita haluaisin tehdä, kirjat joita haluaisin lukea, kävely- ja pyöräilyreitit jotka tahtoisin tehdä ja luonnossa liikkuminen ylipäätään jäävät tekemättä päivä päivän perään, viikko ja kuukausi toisensa perään.

Ei kai sellainen ole minulle tarkoitettu, eihän? Minulla on velvollisuus: kasvatan lapset aikuisiksi ja sitä tarkoitusta varten on paljon työtä tehtävä. Huvit ja hauskuttelu eivät silloin sovi…ei päivittäin, ainakaan! Kyllähän minä teen tietenkin kivoja asioita joista oikein paljon tykkään – niinkuin näitä kirjoitteluita ja kuvien asetteluja tänne. Tämä on kivaa!

Töissä on kaamea sekasorto päällä – päivät venyvät venymistään. Turhautuminen kasvaa joskus niin, että tekisi mieli HUUTAA!!! Kotihommia on sitten tietenkin äidillä - varsinkin tällaisella joka ei onnistu itselleen kumppania hankkimaan; LUUSERI!! – aina paljon. Haaveilen lottovoitosta jonka turvin tekisin remontin, ostaisin sitä ja tätä käytännöllistä, kaunista ja kivaa asiaa ja huonekalua kotiin – kuten esimerkiksi kirjahyllyn jossa on ovet hyllyjen edessä ettei pölyä tulisi niin paljon, kunnon lamput huoneisiin ja hyvät pyykkinarut suihkuhuoneeseen jossa pyykit kuivuisivat niin, että narut eivät taipuisi lattiaan (tai peräti ihan uusi ja hieno pesutila!). Ja siivooja olisi meillä silloin - joka kävisi viikkosiivoamassa ihan joka viikko.

No – unohdin lotota viime viikolla.

Horoskooppi on kovasti luvannut tämän kuukauden olevan – viime kuun ohella – käänteentekevä meikäläisen merkissä syntyneelle. 11.7. alkaa uusi suuri käänne elämässä. Odotan sitä, innolla!

Viikonlopusta siis vielä kuitenkin: mentiin maalle, nautittiin siellä aurinkoisesta säästä. Käytin lapsukaisiani oman lapsuuden parilla mieluisalla paikalla: järven rannalla jonne teimme piknikin, mummikin oli mukana. Uimassa kävimme kahtena iltana metsälammen rannalla; kaunis paikka jossa on syvä ja musta vesi. Söimme puutarhassa, puuhailimme asioita pihapiirissä. Kävimme naapurissa, jutustelimme paikallisten kanssa ja esikoiseni loihe lausumaan, että ”äiti alkaa täällä puhua sellaista tosi extreme-murretta jota se ei koskaan muuten puhu!” Nauratti kovin – väitin tietenkin, että puhun aina samalla lailla – mutta se ei kuulemma ole totta; selvästi vaihdan puheen partta lapsuuden ja nuoruuden tuttujen ja ystävien kanssa puhuessa. Hih.

Keskimmäinen lapsi jutustelee ohessa. Tulee vähän ajatuskatkoksia. Isän kissasta puhelee. Ja tanssilavalla käynnistä; oli moisessa paikassa ensimmäistä kertaa elämässään viikonloppuna – Savossa, kaverin mökillä käydessään.

Lopetan nyt sekavan jutusteluni. Kohta alkaa loma ja aivotkin saavat tilaa vaeltaa – ja toisaalta keskittyä. Ehkä.