Stieg Larssonin Millennium-trilogia

Katsoin eilen Stieg Larssonin trilogia-kirjasarjasta tehtyjä elokuvia keskimmäisen lapsen tietokoneelta. Elokuvat ovat tulleet televisiosta loppuvuoden aikana mutta enhän minä ole niitä nähnyt. Onneksi filmit löytyivät verkosta ja ne oli helppo katsoa läppärin pikku-ruudulta.

Näin ensimmäisen osan, Miehet jotka vihaavat naisia ja toisen osan Tyttö joka leikki tulella. Myös kolmas osa Pilvilinna joka romahti oli käsittääkseni laitettu pötköksi toisen perään - ainakin aiheen puolesta olen nyt mielestäni nähnyt koko sarjan filmatisoituna koska katsomiseni loppui taisteluun Lisbetin, isän ja velipuolen kesken.

Aikaa meni tuntikausia, sänkyyn menin vasta aamuyöllä. Järkevää? Tjaa...

Filmit olivat jännittäviä ja hyvin näytelty – pidän ruotsalaisista jännityssarjoista, pakko myöntää. Noomi Rapace on hyvä Lisbeth Salanderin osassa, samoin Michael Nyqvist Mikael Blomqvistin roolissa. En tiedä minkälaisen arvostelun nämä ovat saaneet, noin yleisesti. Luultavasti hyvät; näin muistelen joskus lukeneeni. Kirjoista olen lukenut vain ensimmäisen osan ehkä puoleenväliin – ostin koko trilogian sen ilmestyttyä pokkarina ruotsiksi. Ostin kirjat Tukholman Åhlenisilta siellä käydessäni ja sitten vanhin lapsi luki niitä ja omi sarjan omaan hyllyynsä – nyt en löydä ensimmäistä osaa enää mistään kotoa - eikä kukaan tunnusta sitä ottaneensa. Hmm. En ole halunnut lukea muita sarjan kirjoja ennen ensimmäistä. Sitä taas ei löytynyt kirjastosta ruotsiksi – enkä missään tapauksessa aio ostaa sitä toistamiseen kun se kerran on jo ostettu. Pattitilanne!

Joka tapauksessa: hyvä tarina, vaikkakin hyvin rankka sellainen. Ensimmäisen osan teemana on nuoren tytön alistaminen ja seksuaalinen hyväksikäyttö - se on kaameaa katsottavaa. Samala täytyy sanoa, että Sofi Oksasen kirjassa, joka on minulla vielä kesken, kuvattu tytön hyväksikäyttö on niin ikään rankkaa luettavaa. Oksasen kirjassa tyttö pakotettiin huoraksi, Larssonin kirjassa tyttö on keski-ikäisen valvojansa hyväksikäyttämä.

Tämä aihe on paljon esillä monissa paikoissa – varmasti ihan aiheesta. Tyttöjen ja naisten seksuaalinen hyväksikäyttö, alistaminen ja nöyryyttäminen on ilmeisesti todella yleistä ja jopa tietyllä tavalla yleisesti hyväksyttyä. Miehen ja naisen seksuaalisuus ja tarpeet eivät yleisesti ottaen tunnu kohtaavan – miksi muuten maailma olisi täynnä naisiin kohdistuvaa julmuutta ja alistamista? Miehen halut ja tarpeet tuntuvat olevan usein vahvemman käden oikeudella otettavissa ja kohdistuvat usein nuoriin ja vielä kehittymättömiin tyttöihin, jopa lapsiin. Kamalinta sitten on, että nainen saa kaiken kaameuden jälkeen vielä usein kokea syrjintää, syyllisyyttä, halveksuntaa – sen lisäksi että voi tulla niin henkisesti kuin ruumiillisesti sairaaksi kohtelusta. Ja kuinka moni lapsi saakaan alkunsa väkivaltaisesta ja pakotetusta seksistä?

Rankkaa, rankkaa.

Vielä on lomaa jäljellä!

Heippa - ensi vuoteen!

Sunnuntai – loma loppuu huomenissa

Huomenna töihin, näin meni loma jo loppuun. Loppiainen on muutaman päivän päästä – silloin tulee pitkä viikonloppu, onneksi.

Työelämä jotenkin rassaa. Vaikka työ on periaatteessa mukavaa eikä sinällään valittamista pitäisi olla – silti ajatus töihin menosta hiukan tökkii – ja väsyttää jo etukäteen. Oma nimi on jälleen kerran hävinnyt organisaatiokaaviosta kenenkään kertomatta syytä moiseen, esimiehen vastaamatta kysymyksiin kun huomasin, että oman nimen kohdalla on nyt nn. Organisaatio muuttuu toki tämän tästä – mutta ennen siitä kerrottiin asianomaisille ajoissa. Nyt uutinen kerrotaan mahdollisimman myöhään – ehdotetaan jotain uutta hommaa tai annetaan ymmärtää, että mitään ei nyt ole tarjolla.

Täytyy suhtautua tähänkin avoimen positiivisesti. Asioilla on onneksi tapana järjestyä - aina jotenkin.

Sunnuntai-aamun hartaus

Kuuntelin aamulla jumalanpalveluksen radiosta. teki mieli mennä kirkkoon mutta en sitten laiskuuttani jaksanutkaan. Aamulla kotona on hiljaista ja keitin kannullisen teetä, otin neuleen esiin ja kuuntelin. Teki  hyvää. Tuli rauhaisa olo – tuli tunne, että ei kaikkea tarvitse itse tietää, osata ja hoitaa – vaikka oikeasti tarvitseekin, ehkä. Kun ei kukaan muuten sitä tee – siis tässä meidän pikkuperheen pikku-elämässä. Johonkin jokaisen on voitava tukeutua, edes jollain lailla. Se auttaa kestämään, jaksamaan - jos on vahva usko, pystyyy vaikka vuoren siirtämään! itselläni on aika lailla eksynyt olo elämässä – yritän tarttua kiinni johonkin jonka varassa osaisi elää ja pysyä pinnalla, tänäkin vuonna joka on vasta aluillaan. Oikeasti tekisi niin kovasti mieli vain nukkua, nukkua, nukkua vaan…

Vanhasta testamentista - Herra kutsui Samuelia, kolmasti kutsui ja neljännellä kerralla Samuel sanoi Herralle ”Puhu, palvelijasi kuulee”…

Johanneksen evankeliumin kymmenennestä luvusta: ” – ette usko koska ette ole minun lampaitani, sanoi Jeesus.” Pappi otti tämän esimerkiksi viime kuukausien kirkko-kiistaan. Uskonto on leimattu järjen vastakohdaksi, lapselliseksi ja naiviksi. Voiko ihminen itse valita mihin laumaan kuuluu? Vai valitaanko hänet? Mikä on päätetty missäkin; sitä en voi tietää – eikä kukaan muukaan. Itselläni on halu uskoa ja antaa itsensä toisiin käsiin vahva. En jaksaisi enää huolehtia ja hoitaa – kaikkea yksin aina vain.

Joulukuusi lähti – lapsi peittoaa äidin muistipelissä mennen tullen

Pelattiin lapsen kanssa muistipeliä. Ei ole vaikea arvata kuka voitti. Kaksi kertaa. Kolmekymmentä korttiparia - miten niiden paikkoja ei opi paremmin muistamaan?

Sitten sai joulukuusi siirtyä oven ulkopuolelle. Ei jaksanut tämän vuoden kuusi loppiaisen yli, ei. Karisi valtavasti, niin kuin kuulemma kotimaisten kuusten kanssa monille on käynyt. Lämpötilan vaihdos ulkoa sisään oli liian suuri kuuselle, jopa yli 40 astetta yhdess hetkessä - neulasten solukot rikkoutuivat.
Meillä ei kuusessa ollut tänä vuonna edes sähkökynttilöitä, muita koristeita vain.

Silkkivilla-kauluri mallin päällä.

Neuloin siskon mustan merinovilla-silkki-kaulurin valmiiksi Primaveran teetee-langasta. Ja tein äidille tossut, Ainottaret nimeltään - syntymäpäivälahjaksi. Samasta langasta kuin lapasia syksyllä, Sandnessin Smart-langasta. Toinen vielä kesken on. Hiukan suuret niistä nyt tuli vaikka seurasin ohjetta. Mietin, annako äidille vai kellekä sitten.

Kylmä koti – meneekö lämpö harakoille?

Täällä kotona ei ihan hikoilemaan pääse. Sängyn vieressä oli juuri hetki sitten 12.3 astetta. Ennen joulua kun ulkona oli yli 20 astetta pakkasta, oli makuuhuoneen lattialla 9.2 astetta. Nukunkin yöt kolminkertaisten paksujen peittojen alla, sukat jalassa ja yöpaidan päällä hartialämmitin ja vanha puuvillainen kaulahuivi. Nukkuminen on hankalaa kun on noin paljon päällä – kissa vielä jalkojen päällä niin johan on tönkköä; kääntyminen on yöllä niin hankalaa, että siihen herää… En tiedä, miksi huone on noin kylmä; johtuuko siitä, että huone on talon pohjoispuolella ja kulmahuone – vai ikkunaremontista; aikaisemmin ei huone ihan noin kylmä ollut vaikka aina tämä asunto kylmä onkin ollut. Siksi pidän paksuja verhoja ja mattoja – tekstiilit ovat kotoisia ja ne lämmittävät.

Äidin luona vasta oikein huomasin, kuinka kylmä meillä kotona onkaan. Oli outoa ja ihanaa, kun yöllä ei ollut kylmä ja lattialla pystyi kävelemään ihan sukkasillaan – jopa paljain jaloin! Eikä siellä myöskään tarvinnut koko ajan pitää villatakkia, ei myöskään ranteen lämmittimiä.

Ensimmäisen uudenvuodenlupauksen toteutus aloitettu

Yritän pitää kiinni uudenvuodenlupauksistani. Aloitin siis tarinani kirjoittamisen tänään  – tai pohjustan tarinaani, tarkemmin sanottuna. Jospa muutama tunti viikossa irtoaisi siihen, toki jonkun muun asian kustannuksella. Kun kirjoittaa, pitää aikaa varata ainakin pari tuntia yhdelle istunnolle – mieluummin paljon enemmän, mutta se taas ei käytännössä ole mahdollista.

Nämä päiväkirjatekstit ovat asia erikseen; ne syntyvät hetkessä ja ovatkin sitten ihan eri asia virheineen - ja muutenkin. Päiväkirja on päiväkirja, vähän kuin ystävälle juttelisi. Lukijoita näillä sivuilla ei juuri käy joten ihan päiväkirjana tämä sivusto toimii – kivempi on kirjoittaa tänne kun saa kuvia mukaan ja kaiken selkeästi yhdeksi kokonaisuudeksi. Tänne löytää itsekin vaikka mistä maailman ääristä - ei tarvitse mitään mukana kuljettaa, sormet ja oma pää riittävät - ja jos kamera on mukana niin sitä parempi. Muuta ei tämä väline tarvitse; sepä hienoa on!

Onnea ja terveyttä maailman luonnolle ja kansoille!

Kello kaksitoista lyö. Kirkonkellojen kumu vaihtaa meille uuden vuoden elettäväksi

Uutta vuotta on kulunut nelisentoista tuntia. Kissa istuu ikkunalla, talitintti käy hakemassa mantelirouhetta astista ikkunan takaa. Wienervalssi soit taustalla - onhan tammikuun ensimäinen päivä. Muhkeaa musiikkia - mutta vähän tylsää - yllätyksetöntä.

Meikäläinen istuu keittiön pöydän ääressä eikä oikein viitsi keksiä mitään kerrottavaa. Plääh.

Yhteislaululle sanat kaikkien laulettavaksi

Yllätyksetön päivä tämä vuoden ensimmäinen tähän mennessä: lumitöitä, lukemista ja oleilua. Ruoka valmistuu hiljalleen; riisit ja kanamunat kiehuvat lohipiirakkaa varten. Kohta pitäisi siivota kala ja kaulita taikina. (Toinen PLÄÄH) Vanhin ja nuorin lapsi ovat aikeissa mennä elokuviin, vanhimman kaverin kera - mutta näyttää huonolta... Laiskuus on iskenyt vanhimpaan ynnä kaveriinsa - elokuviin pitää matkustaa tunnin verran eikä se taida nyt kiinnostaa muita kuin pienintä. Keskimmäinen on vielä jossain kaverin luona - pitäisi varmaan alkaa kysellä missä pesii, milloin tulee...

Vesa-Matti Loiri  ja Paula Koivuniemi duettonsa jälkeen

Vesku lauloi yksinkin, yhden kappaleen

Vuosi vaihtui sinisävyisesti. Suurella torilla oli tosi paljon ihmisiä; mustana mattona taapersimme pois kun keskiyön kello oli lyönyt ja ihmiset toivottelivat hyvää uutta vuotta toisilleen.


Kuvat kertokoot tarinansa. Eri kuva-aihioita yhdistelemällä syntyi juhlatunnelma vuoden viimeiselle päivälle. Lapsosen takia mentiin katsomaan humua. Mukava kokemus se olikin, molemmille - mutta ai kun nyt väsyttää.




Suklaa on aina herkkua. Tänäkin vuonna

 

Käsityö ja lehti - näillä mennään!






Kaakaota rommilla. Kippis!

 



Onnea ja menestystä koko vuodelle!

    

Vuosi vaihtuu - saunoen ja puuhaillen

Sence of a woman - tältä tulen tulevana vuonna tuoksumaan

Aamulla saunaan - viikko jo mennyt jouluaaton saunasta äidin luona - nyt oli jo korkea aika päästä lauteille lämmittelemään! Siispä menin lapsen ja kollin kanssa saunaan - kolli meillä on perheessä innokain saunoja, se voi viettää aikaa kuumilla lauteilla vaikka tunteja! Niin tänäänkin. Vanhin lapsi saunoi yksin meidän jälkeemme - kollin kanssa hänkin!

Ai, että on nyt ihanan puhtoinen olo! On iho pesty ja kuorittu, kosteutettu ja ravittu! Näin on hyvä ottaa vastaan uusi vuosi jota pikipuolin jo elämmekin.

Äiskän oma

Lakanoiden vetoa, mankelointia ja lehden lukua. Tavaroiden järjestelyä, kuusen neulasten lakaisua ja imurointia. Siinä raukean päivän rauhaisia toimia. Syömme pian eilen tehtyä chili con carnea, sitten lähdemme hiljalleen kaupunkiin katsomaan mitä uuden vuoden vastaanotto siellä pitää sisällään. Jotain hauskutusta lapsille, sitten ilotulitteiden paukuttelua - vähintäänkin. Taivas on pilvessä joten tulitus ei varmaankaan näy niin hienona kuin muuten olisi ollut mahdollista.

Mankeloitu Aku - onpa yhä äkäinen

Vuosi 2010 on ollut rauhaisa vuosi. Lähinnä on tehty valtavasti työtä mutta on pidetty lomiakin; olimme lapsen kanssa ´kesällä Maurituksella - paikassa, jonne lapsi päivttäin kaipaa! Hän haluaa sinne uudelleen, on puhunut sinne muuttamisestakin! Matka oli kallis joten tuskin ihan pian sinne olemme uudelleen menossa - mutta onhan kiva että reissusta jäi mukavat muistot! Kyllä me jonnekin varmasti huomenna alkavana vuonna menemme - jollei jotain yllättävää tapahdu - sairastumisia, töiden loppumista tai maailmassa muuten asioita joita ei osaa edes ajatella.

Tässä vaiheessa vuotta on toki tarkoitus ajatella positiiviisa asioita tulevasta. Moni aloittaa laihdutuksen, tipattoman tammikuun ja tupakkalakon. Minulla ei noista miään listoilla - mutta ulkoilua pitäisi alkaa harrastaa enemmän. Eilen kirjasin jo listaa toiveista ja haaveista; jossain oman olemuksen syövereissä ne ovat koko ajan: paremmin olisi hyvä elää, omia läheisiään hyvin kohdella mutta elää myös omaa elämää parhaalla mahdollisella tavalla. Se, että rahaa ja materiaa toivoo lisää on luonnollista - mutta ei niin tärkeää kuin moni muu asia. Jos saa näin elää kuin nyt elämme, olen iloinen. Koti, lapset ja kotieläimet ympärillä, työpaikka jossa viihtyy ja josta saa palkan. Äiti ja sisaret omaa elämäänsä hyvin eläen puhelinsoiton päässä.

Hyvä näin.

Lumimaisema ulkona odottaa meitä. Käyn kaupassa kohta - huomenna teen meille lohipiirakkaa. Muuta en suunnittele. Teen hiukan lumitöitä, neulon.

Heijaa vaan. Hyvää uutta vuotta ja iloista mieltä!

Quitter, c'est mourir un peu

Niin meni joulu pyhineen ohi. Eilen mummilaan saapui veljen perhe ja melu ja hälinä mummilassa oli hetken aikaa hillitön – piano raikasi joululauluja, kaikki puhuivat yhtä aikaa ja mielellään kovaa, tehtiin ruokaa ja tarjoiltiin juomia ja muuta herkkua.

Kaksi lasta - 10-vuotiaat serkukset ja minä äiti ja toisen isä, reipas veljeni, menimme luistelukaukaloon metsän reunalle parin minuutin kävelymatkan päähän, jo illan tummettua. Kentälle metsän reunaan, jossa me nyt aikuiset olemme tunteja ja jälleen tunteja aikoinaan lapsina viettäneet. Nostalgisesti siellä vietimme vajaan tunnin ja veli opetti lapsia luistelun saloihin. Itse töpsöttelin huopatöppösillä jäällä ja jään reunalla nautiskellen illasta ja tilanteesta.

Se oli mukava hetki meille kaikille, upeasti lumisten puiden ja hienon öisen talvimaiseman keskelle. Kentällä ei ketään muita ollutkaan, kentän hoitaja kävi meitä jututtamassa vain.

Tänään sitten lähdimme jälleen tien päälle, ajoimme lumisen maisemaan toiseen suuntaan kuin jouluaattona. Matkustamisen hyvä puoli on se, että ratissa istuessa ja liikenteen osana kulkemalla auton ajo antaa mahdollisuuden ajatuksiin ja mietintöihin; maisemien vaihtuessa ja liikennettä seuratessa ajatukset matkaavat menneeseen jouluun ja tapahtuneisiin asioihin, kaikkeen mistä keskusteltiin, kaikkeen mitä tapahtui. Miltä maailma nyt näyttää - ja kuinka voisi elämää läheisilleen ja itselleen paremmaksi tehdä.

Lähtö on aina hakea. Odotettu aika on ohi - äidillä oli monasti tänäänkin kyyneleet silmissä. Yksi yhteinen aika on taas ohi eletty; on haikeiden hyvästien aika. Lapsi ehkä menee mummilaan ensi viikolla; hänellä on pitkä joululoma ja mummin luon pääsee junalla ja pitkänmatkan bussilla.

Veli perheineen, äiti ja toinen veli olivat menossa ravintolaan syömään heti meidän matkaan lähdettyä. Emme menneet mukaan koska halusin päästä matkaan valoisaan aikaan - ja koska nolostutti ajatus, että veli maksaisi meidän ravintolasyömisemme kun en itse pysty moista heille kuitenkaan tarjoamaan. Veli kantoi minulle laukkuja autoon – iso apua oli moinen; olen niin vuosien varrella kaiken tottunut yksin tekemään – mitenkä muutenkaan! – että on joskus vaikea ottaa apua vastaan vaikka sitä tarjotaan. ”Kyllä saan laukut itsekin autoon” sanoin kun veli tarjosi apuaan. Sitten kun hän kuitenkin toi kasseja autolle kun olin harjaamassa lumia pois auton päältä, tuntui apu tosi hienolta! Kiitos, kiitos. Jollen sitä siinä sanonut tarpeeksi selkeästi, niin sanon nyt: kiitos avustasi, se tuntui tosi hienolta. varsinkin se musta laukku oli tosi painava.

Söimme lapsen kanssa ennen lähtöä voileipää ja eilistä tomaattikeittoa. Hyvää! Hyvin sillä kotiin saakka pärjäsimme! Kävimme puolivälissä matkaa kahvilla antiikki-kahvilassa josta "löysin" mukaan kolme Iittalan 70-luvin viinilasia joiden nimen nyt juuri sitten unohdinkin. Joku Venäjään liittyvä nimi niillä on... No - tuollaisia laseja meillä oli kun naimisissa olin. Ne halusin nyt ostaa - vaikka lahjaksi itselleni!

Mietin ajaessani kuinka helposti saatankaan hermostua asioihin, ihmisiin; miksi? Olen kärsimätön - ja sanon joskus liian kärkkäästi vastaan kun äiti haluaa auttaa tai veli kyselee ja kommentoi asioita. Sitten tulee huono omatunto, paha mieli. Voi, kun osaisin olla hermostumatta!

Äiti puhuu paljon asioista jotka ovat menneitä, tapahtuneet hänelle lapsuudessa, opiskeluaikana, töissä ollessa. Kertoo kihlatustaan nuoruudessa, avioliitostaan - sen hienoista ja myös vaikeista hetkistä. Hänelle ne asiat ovat lähellä; on totta, että vanhana elämän tapahtumat tulevat lähelle ja vuosikymmeniä sitten tapahtuneet asiat ovatkin siinä lähellä, kaikki. Olen oppinut äidiltä paljon viimeisten vuosien aika ja se tuntuu hyvältä. Lapsena kuuntelin vastaavia tarinoita omalta mummiltani; hän kertoi omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan minulle, lapselle joka niitä mielellään kuunteli. Mummi istui keinutuolissa ja neuloi, opetti minua neulomaan ja kertoi tarinoitaan.

Ehkä minäkin, jos vanhaksi elän, vastaavasti kerron tarinoitani eteenpäin. Mutta mitä kerron, minä jolla elämä jämähti jonnekin lasten palvelijaksi ja perheen elättäjäksi vailla oikeastaan paljoakaan muuta elämäntäytettä - vailla jänniä yksityiskohtia ja tapahtumia, vailla sosiaalisia ympyröitä ja ystävyys- ja tuttavuuskommervenkkeja... Jäänee nähtäväksi, olenko tarinoitani ylipäätään kertomassa! Ja kukapa tietää - voihan elämässä vielä tapahtua yllättäviä käänteitä; ehkä muutan ulkomaille, tapaan miehen joka vie minut ratsullaan maalaistaloon jossa alan emännöidä taloa, saan tehdä käsitöitä ja kirjoittaa novelleja, valokuvata ja pitää valokuvanäyttelyn. Kukaan ei vaadi lisää ja enemmän, ei riitele ja vaadi. Saan rakastaa miestä ja lapsiani jotka minusta reippaan mummin tekevät ja saan eläimiä hoitaa keskellä kaunista maisemaa, välillä konserteissa ja muualla "tuulettumassa" käyden! (Haaveiden vaaleanpunainen maailma pullahti keskelle tekstiä – ihan omasta halustaan!)

Uuden vuoden partahalla - minä toivoisin, että...

Uusi vuosi alkaa kohta. Elämä toki ei yhden yön aikana mitään muutosta tuo mukanaan mutta vuoden vaihde saa miettimään toiveita ja haaveita tuleville viikoille ja kuukausille. Ja samalla ymmärtämään, että mitään ihmeellistä ei ihan realistisesti ajatellen ole tapahtumassa. Vai olisiko sittenkin? Tai miksi pitäisi olla niin pirun realistinen aina?

Mitä pitäisi tehdä, että saisi aikaiseksi positiivisen elämänmuutoksen? Paljon on asioita joita tulee mietityksi - mitä jos tekisin näin? Tai uskaltaisin tehdä noin?.... Entisessä kotikaupungissa joulun aikaan kävellessäni ja kuin jälleen kotiin tulleena mietin, että jospa muuttaisinkin takaisin juurilleni... Saisin puhua omaa murrettani, voisin olla äidille avuksi ja seuraksi. Mutta mitä tekisin työksi, miten lapset? Niin - ei se helppoa olisi, ei mitenkään - ja viihtyisinkö noissa ympyröissä enää, kun olen kauan poissa ollut?

Mietin myös uutta työtä - voisinko vaihtaa uuteen rooliin nykyisessä työpaikassa - sitä mietin vähintäänkin monta kertaa viikossa, jollen ihan joka päivä. Jospa yrittäisin muuttaa vuodeksi ulkomaille? Se voisi olla hyvä juttu lapsellekin; oppisi uutta kieltä ja näkisi maailmaa muualla, ennen murrosiän myrskyä. Mutta kuinka sitten äiti - varsinkin, jos menisin kauemmaksi? Miten isot lapset? Uusi vaihtoehto ja sen miettiminen tuo sekä positiivisia että hankalampia kysymyksiä ilmoille.

Mitä haluaisin ensi vuodelta? Toiveita ja unelmia on kosolti, lista pitkä kuin joulupukin kirje jonka lapsi kirjoitti pukille ennen joulua. Haluaisin ystävän, toverin, rakastetun. Mutta sen asian hoitamisen jätän muihin käsiin, korkeammalle taholle - olisi niin ihanaa, jos olisi olemassa jokin läheinen jossain maailmankaikkeudessa joka vielä elämään tulisi, osaksi omaa elämää; joku jonka kanssa voisi tuntea vielä sellaisia asioita joista jokainen maailman ihminen haaveilee - läheisyyttä, ystävyyttä, rakkautta. Kumppanuutta, toveruutta, käsi kädessä eteenpäin elämistä...

Realistisemmin toivon hiukan enemmän aikaa töiltä - niin palkka- kuin kotitöiltäkin - lukemiselle, kirjoittamiselle, valokuvaamiselle, käsitöille, liikkumiselle. Jos vaikka saisin luettua kirjan kuussa, neulottua ja virkattua viikoittain jotain, pientäkin. Saisin kirjoittaa vaikka muutaman tunnin viikossa - aika pitäisi merkitä kalenteriin ja silloin tekisin tekstiä suunnitelmallisesti. Jospa yrittäisin saada viisi novellia tai yhden pidemmän tarinan tehtyä vuoden 2011 aikana. Sitten menisin mukaan valokuvakerhon toimintaan aktiivisesti ja osallistuisin luvatun näyttelyn tekemiseen. Ja sitten saisin aikaan edes jonkinasteista liikuntaa, minä joka tosiaan pidän liikkumisesta mutta en ole saanut aikaiseksi - ajan puute syynä - juuri mitään fyysistä liikettä kropalleni ikiaikoihin. Kohta olen ihan seniili ja sairastun vain sen takia, että en huolehdi omasta terveydestäni ollenkaan...

Utopiaako kaikki nuo monet haaveet? Haaveita on silti hyvä ihmisellä olla, unelmia ja toiveita siitä, kuinka elää haluaisi.

Paljon on toiveita listalla – en silti heti niistä karsi yhtäkään. Ja sitä paitsi: jos oikein miettiä alkaisi, olisi niitä paljon lisää - puutarhanhoitoon, luonnossa liikkumiseen ja sen sellaiseen liittyen. Matkailemiseen, lasten kanssa ajan viettämiseen, äidin kanssa puuhailuun liittyen ja vielä musiikin kuunteluun ja siitä nauttimiseen.

Päivä kerrallaan menee seuraavakin vuosi. Hetki kerrallansa. Kaikkein tärkeintä kuitenkin on saada olla äiti ja tytär. Haluaisin olla hyvä molemmissa. Hyvänä sisarena oleminen on sitten kolmas. Ei ole ihan helppoa olla hyvä yhdessäkään; hyvänä lähimmäisenä - eikä siinä välttämättä onnistu vaikka miten yrittää. Silti täytyy yrittää; tietenkin.

Joskus halusin olla hyvä vaimo. Siinä en onnistunut. Silti... oli ihanaa olla vaimo. Puoliso. Ei yksinhuoltaja, sinkku... Yksin - kun ei voi olla kaksin.

C'est la vie...

Punatulkkuja lumipuissa

Lunta tulee taivaan täydeltä, päivästä päivään ja jo viikosta viikkoon. Se jaksaa puhuttaa niin koto-Suomessa kuin ympäri Eurooppaa ja Amerikkaa. Tänäänkin lumi oli jälleen pääuutinen, eilenkin taisi olla – ja siihen liittyen vaikea ajokeli ja kolarit, hyytyneet ja lumeen juuttuneet autot, junat ja lentokoneet. Tännekin satoi kymmenisen senttiä yön aikana - ja nyt kun on alkuiltapäivä, lunta tulee vain lisää. Hiljaa, hennosti leijailevat hiutaleet maahan ja kasautuvat kinoksiksi.

Tällainen on talvi! Lunta ja pakkasta - se kuuluu ikään kuin asiaan. Ei hassumpaa - mutta toki se haittaa kulkemista ja elämää monin tavoin. Puhetta asiasta joka tapauksessa riittää.

Kohta lähden lapsen kanssa jääkaukaloon joka on tässä ihan lähellä – siellä olen itsekin lapsena luistellut ja veli varsinkin kiekkoa pelannut. Nyt menen mukaan huopatöppöset jalassa, lapsen seuraksi jolla ihka uudet mustat hokkarit on, niitä on vain muutama kerta käytetty.

Istun äidin kirjoituspöydän ääressä kirjoittelemassa. Ikkunasta näkyy mitä upein maisema: suuren vaahteran tumman harmaat oksat ovat paksun lumireunuksen alla, samoin taaempana olevat koivut. Maisemassa taaimmaisena näkyvä järvi on sekin - tietenkin - paksun lumiturkin peitossa - kaikki on valkoista, kuin udussa – ilma on täynnä leppoisan rauhallisia lumihiutaleita, taivaskin on vaalea. Vaahterassa istuskelee ja pyrähtelee ilmoille iso lauma punatulkkuja - niitä on vähintäänkin pari- tai kolmekymmentä yksilöä. Talitinttejä on vieläkin enemmän.  

Nyt kun on hiukan sumuisen oloista lumisateen takia, eivät kauniit punaiset ja keltaiset höyhenmahat loista niin kuin ne loistaisivat kirkkaammassa säässä. Ihania ovat, joka tapauksessa. Lapsi tutkiskelee lintukirjaa jonka sai joululahjaksi, vertaa kuvia eläviin puussa istuviin ja tunnistelee omasta mielestään hienosti lintuja.

Eilen olimme sukuloimassa; lapsonen sai pitkästä aikaa puuhailla pari vuotta nuoremman pikku-serkkunsa kanssa. Yksi sellainen hänelle löytyykin vain; isän puolen suku elelee toki ilman meitä ja siellä olevat verisukulaiset eivät meidän elämäämme vaikuta mitenkään kun emme toisiamme edes tunne.

Pikkuserkukset olivat koko reilun viiden tunnin vierailun kuin paita ja peppu - oikein kiva katsoa kuinka hyvin he viihtyvät yhdessä vaikka näkevät toisiaan vain pari kertaa vuodessa. Yritän järjestää tapaamisen helmikuulle kun on hiihtoloma. Ja yritänpä kutsua serkkuja meillekin kylään, jospa vaikka tulisivat. ikinä eivät ole käyneet vielä minun kodissani! Jospa saisin vaikka veljen perheineen meille samalla. Siinä saisivat kaikki suvun neljä suunnilleen samanikäistä lasta leikkiä keskenään ja oppia tuntemaan toisiaan paremmin!

Äidin kotona - omassa lapsuuskdissani - huomaan kuinka äidin ja lapsen suhde jotenkin on ikuisen muuttumaton. Sitä muuntuu jo parissa vuorokaudessa lapseksi, tai kapinoivaksi teiniksi, vaikka on oikeasti keski-ikäinen äiti-ihminen itsekin! Kaikki lapsuuden ja nuoruuden protestimieli ja äidin puheissa ja neuvoissa piilevä oma vastustus nousevat pintaan ikään kuin kaikki menneet vuosikymmenet siitä kun olin lapsi ja murrosikäinen olisivat poispyyhityt! Yhtä lailla sanon vastaan vieläkin kun äiti kehottaa järjestämään huoneen tai laittamaan vaatteet paikoilleen, kengät kaappiin Jane. Hoh hoijaa! Mutta: hauska huomata tällainen piirre, yhä uudestaan, itsessä – ja toivottavasti muistan tämän kun taas komentelen ja neuvon omia lapsiani!

Kamera hajosi oudosi. Otin kuvan joka onnistui. Seuraava jäi mustaksi, niin myös kaikki sen jälkeen. Uusia kuvia ei siis ole siis tiedossa hetkeen - peili taisi jotenkin jumittua - täytyy viedä kamera huoltoon pikipuolin. siinä on paljon muutakin hoidettavaa - hyvä saada kamera puhtaaksi ja kuntoon mutta odotusajasta tulee pitkä!             

Viimeinen kuva

                                                                                                                              kun 

Joululomalla, seesteisessä olotilassa

            

Matka mummilaan halki upean talvimaiseman

Turkoosin ja suomenlipun sininen pakkastaivas – välillä vain yhdellä sinisellä, joskus molemmilla samalla kertaa. Pakkashuuruiset metsät ja puut, talojen ja saunojen savupiipuista tupruavan savun kotoisa tuoksu. Teillä muutamia autoja – ei ruuhkan häivää!

 Olipa mukava matkustaa jouluun, rauhaisassa mielentilassa ja maailman upeimmassa maisemassa. Mieli rauhoittui – kuunneltiin joululauluja ja jouluista ohjelmaa radioista; nautiskelin oikein kunnolla vanhojen tuttujen joulusävelmien kuuntelemisesta – mieluiten vielä radio ykkösen hartaammalla puolella. iskelmäversiot joululauluista – joita ilmeisesti jokainen artisti jossain vaiheessa karriääriään tekee – kyllästyttävät enemmän ja tuovat mieleen kauppojen jouluruuhkat. Kaupat ovat onnistuneet pilaamaan monen monta joululaulua kun niitä pakko-soitetaan jo loka-marraskuusta alkaen joka marketissa ja kioskissa.

Olisin niin mielelläni pysähtynyt nauttimaan pakkas-sään kauneudesta – mutta en malttanut siirtyä tien sivuun kun liikennettä kuitenkin oli sen verran… Ja koska olin laiska!

Perillä

perillä mummin luona odotti joulupuuro ja puurossa piileksivä manteli.

Hämärä oli muuttui siniseksi hetkeksi – katsoimme kuusta ja joimme iltapäiväglögit.

Jouluruoka on tietenkin rosolli, kinkku, kolme laatikkoa – porkkana, lanttu ja imelletty peruna sekä sillit ja kalat eri muodoissaan. Jälkiruokana jotain luumuista. Tänä vuonna luumukiisseliä kermavaahdolla. Sitten tietenkin joulusekoitus pöydälle: maapähkinöitä, rusinoita ja sekaan ranskanpastilleja ja muita pikkukarkkeja. Suklaarasioita, glögiä, viiniä, ruotsalaista julmust-juomaa… Syötävää paljon – sehän kuuluu asiaan.

Joulutunnelma

Joulutunnelma pienessä piirissämme oli mukava – meitä vain neljä tänä vuonna yhdessä; isot lapset viestittelivät tekstiviestejä, samoin isänsä, omat muut sukulaiset. Kaikilla kaikki mukavasti. Sopu oli hyvä niin meillä kuin lähimmäisillä omissa paikoissaan. Mummi lauloi joululauluja lapsenlapsen kanssa, piano soi ja lauloi raikasi. Velikin lauloi mukana – itse en kun en osaa laulaa; tämä tunnustus on rankka mutta tosi; olisi NIIN kiva osata laulaa – mutta kun ei osaa! Mielessäni laulan paljon ja kun kukaan ei kuule, esim. autossa, laulan mielelläni. Vaikka siis en osaa…

Joulupukki ei henkilökohtaisesti ehtinyt tulemaan – mutta lahjoja oli silti tuonut oven taakse.

Joulupukki toi verenpainemittarin Kiitos kovasti. Meikäläinen, joka ei oikein innostu oman terveyden hoitamisesta, s tuntui rahan tuhlaukselta. Milloinkohan olenkaan verenpainettani aiemmin tarkistuttanut… Joskus viime vuonna kun oli se paha migreeni ja silloin tutkittiin muistaakseni sekin. Oli ihan ok-tasoa, mielestäni. Niin kuin muutkin arvot – käsitin. Tällä tiedontasolla olen päässyt tähän ikään – mutta kai aiheeseen pitäisi näin iän karttuessa tarttua hiukan aktiivisemmin. Tehdä vaikka vuodenvaihteen kunniaksi päätös hoitaa terveyttään paremmin – ja mitata verenpaine joskus, kun on tuo mittarikin. Äh…

toi pukki mutakin kivaa – ihana lämmin aluspaita ja siskon pakettiin laittamat hoitovoiteet ja veitsenteroitin olivat kivoja. Pyjama ja lämpimät muumisukat lapselta – ihana! Äidin antaman paketin hieno torkkupeitto: tosi kivoja lahjoja!

Lapsi sai kasapäin paketteja – niin kuin oli tarkoituskin. Pieniä paketteja paljon; se kuuluu jouluun ja sai pienimmäiseni onnelliseksi!

Väsy istui silmään aikaisin; en meinannut millään pysyä valveilla enää illalla. Puoliltaöin sitten pääsinkin unen ihanaan syleilyyn äidin vuodesohvalla. Lapsi nukkui patjalla toisen huoneen lattialla, ensi kertaa omassa paikassaan – yöllä hän tosin tuli viereen nukkumaan. Kissa oli vallannut nukkuma-alasta puolikkaan – lapsi vei toisen puoliskon tehokkaasti. itse yritin ajatella, että kun pysyn unessa niin vaikka mikä kaistale riittää! ja riittihän se. Nukuin 10 tuntia – voi kun ihanaa!

Näin menee lomamme. Rauhaisasti ja yhdessä ollen. Syöden, puuhaillen, hiukan lueskelleen ja käsitöitä tehden. Pieniä kävelyretkiä teemme myös kylmässä säässä.

Täytyypä sanoa: Onpa tosi kiva kun on joulu! Joulukirkossa ei ole vielä käyty – kuunneltu on toki hyviä palveluksia radiosta. Kyllä ajatus on vielä jossain kirkossa käydä – huomenna pitää katsoa vähän aikoja ja miettiä, mihin ehtisi mukaan. Tapanina kydään sukuloimassakin - Tapanin ajelu.tapahtunee autolla ja lumituiskuisessa säässä nykyään!

Kaverukset tapasivat pitkästä aikaa