Siis että ottaa päähän

Elämäni kirjahyllyjä 1: vanhempien uudempi hylly

Tietokeneen on vallannut virus enkä pääse kuvatiedostoihin tai kuvankäsittelyohjelmiin. Joskus tämän tietokoneen kanssa työskentely on kuin pikkulapsen kanssa puuhailua - jatkuvaa kiukuttelua ja välillä mikään ei toimi, ei sitten millään. Aina on joku "hyvä syy" miksi se tai tämä ei toimi. Ja sitten pitää buutata kone, sulkea ohjelmistoja - tai konee sulkee kaiken itse, tuosta noin vain.

Siis että ottaa päähän.

Otin kuvia tänään kauniissa ulkoilmassa - eipä niitä nyt voi katsoa. Toki voi tehdä sitten jotain muuta.

Päiväkävelyllä kaävin yhdessä kaupassa jolla on hulppea ja hieno nimi Suomalainen kirjakauppa. Hah. kirjoja siellä on toki jonkinverran - ja ne kaikki, muutamaa yksittäistä ousta omalla hyllynpätkällään lukuunottamatta, ovat suomalaisia. Asun toki suhteellisen pienellä paikkakunnalla joten kirja- sen koommin kuin muiltakaan erityiskaupoilta ei voi kummoista odottaa. Silti ottaa sitten niin raskaasti päähän aina mennä tuohon kauppaan ja kysyä jotain kirjaa johon siellä työskentelevä nuori hipsukkainen työntekijä aina,säännönmukaisesti, sanoo - ensin nakuteltuaan tieotokonettaan - "meillä ei  ole tuota kirjaa. Sen voi kyllä tilata. Sen voi sitten hakea täältä ensi viikolla."

Juu, kiitos vaan. Saman tien tilaan sen halvemmalla jostain nettikirjakaupasta.

Meillä ei ole täällä ole muita kirjakauppoja täällä kylillä. Prismassa on toki jonkinlainen suosittujen kirjojen hyllynpätkä ja monet kioskit myyvät pokkareita. Niitä en kyllä itse laske sellaiseksi kirjamyynniksi jota kaipaisin.

Elämäni kirjahyllyjä: äidin oma

Tänään kävin kyselemässä - turhaan - Ludmila Ulitskajan vastaa suomennettua kirjaa Naisen valheet - tai mitä vain tämän kirjailijan kirjaa suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Suomalainen kirjakauppa ei näitä kirjoja pidä hyllyssään, vaikka Ulitskaja on paljon esillä eri lehtihaastatteluissa ja kirja on kovin ajankohtainen. Kirjailija itse oli viikko sitten Suomessa ja antoi paljon hastatteluja. Yksi Naisen valheet -kirja on kuulemma kirjakauppaan tilattu - mutta milloin tämä tulee perille, sitä ei myyjä osannut sanoa. "Viikon-kahden päästä ehkä". Akateemisessa on - soitin sinne - kirjaa "pitkä rivi" hyllyssään. Vähän käyp katteeks...

Kirjan voi tietenkin tilata netistä, esimerkiksi verkkokirjakauppa Amazonista - mutta itse pidän siitä, että kirjaa saa selata ja siihen hiukan tutustua ennenkuin sen ostaa.

Oma ns kirjakauppamme satsaa lehtien, lelujen, askarteluvälineiden ja erilaisen krääsän myyntiin, tyyliin Tiimari. Saman kadun varrella on Tiimari ja Suomalainen kirjakauppa - molemmista saa helmiä, tarroja, kukkaruukkuja, pahvirasioita ja pelejä sekä leluja.. Kirjat eivät myy tarpeeksi hyvin. Kai. Vai onko meillä kauppias joka ei pidä kirjoista - askarteluvälineet ehkä on kivampia! Na niin - sieltä saa myös karkkia!

Harmittaa moinen.

Ja nyt vielä harmittaa tämä tietokone joka on sairastunut johonkin virukseen - niitä on ilmoituksen ukaan 38. Blue screen jo kolmasti puolen tunnin sisään. Hei vaan - jatketaan kun kone on kunnossa jälleen. Ensi viikolla.

Nyt tässä onkin hyvä mahdollisuus ulkoiluun  - sää on kaunis, aurinko paistaa ja hanget hohtavat! Linnut alkavat viritellä keväisiä säveliä - ainakin talitintti ja varis siellä jo ilkamoivat!

Väsyneen naisen kuivakka söherrys

Ihanteita, roolimalleja - niitä on paljon

Kovatahtisia ovat nyt työpäivät. Kaksitoista tuntisia - eikä ruokatauolle ehdi ollenkaan. Mutta näin arvasinkin tässä käyvän. Paastoaminen on tullut ikäänkuin itsestään!! No, olen syönyt aamulla ja vähän illallakin. Leipää, viiliä, sen semmoista.

Uutisvirtaa en ole ehtinyt juurikaan seurata - mutta sen kuulin, että Libyassa on nyt sytytetty isoja öljysäiliöitä tuleen. Kyllä se pistää vihaksi, jos joku. Mitä se tekee ympäristölle - välittääkö siellä kukaan mistään sen suuntaisesta pisaran vertaa???

Kuulin työkaverilta joka oli käynyt Libyassa, että rannoilla oli isoja laivanromuja ruostumassa jo vuosia sitten - kukaan ei välittänyt niistä. Rojua oli ympäriinsä - paljon, kuulemma.

Kun ei voi asialle yhtään mitään tehdä - niin voiko sen painaa villaisella omassa mielessään? Tätä mietin. Saako olla tietämättä? Niin paljon kamaluutta ja kärsimystä on maailmassa. Niin paljon pahaa - ihan tahallista pahaa.

Neulelanka loppui, vain toinen sukka valmistui 


Kirjava lanka loppui kesken.
Tumma on kovaa ja jäykkää.

En ole neulonut reiluun viikkoon kuin ihan hiukan. Kirjava Novitan lanka loppui kesken - tuli lapasten lisäksi vain yksi sukka - täytyy siis jossain vaiheessa mennä ostamaan lisää lankaa niin saan sukkaparin valmiiksi. Toisaalta - tumma ja paksu sukkalanka jota ostin halvalla  on jäykkää eikä sitä ole kiva neuloa. Muutenkin on niin väsy olo, että ei oikein mikään huvita.



Naistenpäiväruusu

 Ei tämä kirjoittaminenkaan luista nyt mitenkään...

Naisten päivä oli vapaapäivä Venäjällä ja Ukrainassa - ehkä muissakin entisen Neuvostoliiton maassa. Kuulemma miesten päivä oli joku isänmaallisuuden tai armeijan päivä helmikuussa aikaisemmin. Jaa. Aika hauskaa, että naisille on varattu päivä vuodessa ja sitä juhlistetaan suklaalla, kukkasin, lahjoin...  Ei meillä, mutta ainakin Venäjällä ihan tosissaan! Töissä saimme ruusut - kiva ele miehiltä, oikein mukava oli se saada!

Nyt syntyy vain tosi ala-arvoista räpellystä. Aivot ihan jumissa. Taidan painua vällyihin! Väsynyt nainen ei saa yhtään järkevää lausetta aikaiseksi. kauniita unia katselemaan, hyvää yötä!

Naistenpäivä ja laskiaistiistai

Istanbulin suuren bazaarin värikkäitä savikippoja.
 Tingin ja jutustelin myyjän kanssa varttitunnin työkaverin kanssa.
Kaupat tein kolmesta isommasta, kaupanpäällisiksi sain pienen.



Baklavaa leipomon ikkunan takaa nähtynä
- supermakeita turkkilaisia leivoksia.

Naistenpäivänä tarjoillaan kakkua ja kahvia, laskiaisen kunniaksi saa syödä laskiaispullia. Näitä sain minäkin nauttia, molempia tarjoiltiin ystävällisten kollegojen toimesta työpaikalla iltapäivällä. Ja sitten alkaakin paasto - kelle sitten alkaakaan. Itse olen miettinyt, että pastoaisin jollain lailla. Vaikka sitten puolinaisesti - jättäisin jotain pois - sellaista joka tuntuu päivittäisessä elämisessä, edes jotenkin. Mutta niin, että elän kuitenkin ulospäin tavallisesti. Paastoaminen on aika lailla oma juttu, korvien välissä ja niihin elämänarvoihin perustuva joita itse miettii. Toki oni paastoaa ihan puhdistautumismielessä - mutta onhan siinäkin joku oma juttu sitten.



Shish kebab kanasta. Hyvää.

Lapset ovat suuri ilonaihe elämässä. Suurin, varmasti. Vaikka usein tuntuukin raskaalta, on elämän paras asia kuitenkin aivan selvästi lapset ja oma pieni perhe - äitiä unohtamatta. Toinen velikin soitti tänään ja kertoili lukemistaan kirjoista; etsii tällä hetkellä prinsessa Dianaa käsittelevää kirjaa englanniksi jonka haluaisi kääntää suomeksi.

Pienin sirkuttajani oli laittanutm minulle sängyn nukkumaanmenokuntoon tänään ennen omaa nukkumaanmenoa - viikannut päiväpeiton nätisti, laittanut peittoon kulman auki josta pääsee pujahtamaan peiton alle. Ja kirjoittanut kauniin hyvänyön toivotuksen lapulle tyynyn päälle. Ihana pieni!

Pikkuinenoli saanut ranskan kokeesta ysin. Kysyi, onko se hyvä numero. On se, tosi hyvä - minun mielestäni.

Mielenkiintoinen annos illallisella. Suuri maa-artisokka on kuin sipuli

Vanhin tuskailee viimeisten lukion kurssien kanssa - kursseja pitäisi olla tarpeeksi mutta Wilma, opiskelijoiden tietokonehjelma ja nettisivusto on jotenkin laskenut kursseja väärin ja yksi opettaja ei merkkaa jo käyntyä kurssia sinne... Harmillista. Toinen abi ei juuri koulun kanssa vaivaa näe.... Milloinkahan olisin häneltä todistusta nähnyt, esimerkiksi???

Istanbulin tuttu silhuetti taksin ikkunasta

Äiti soitteli hetki sitten - hän oli ollut loukkaantunut kun en ollut kertonut työmatkasta hänelle tarkemmin... En halua niistä puhua kun siitä sukeutuu varoitusten ja huolten täyttämä tuskainen tilanne - Kuinka lapset pärjäävät? Miten itse pärjään matkoilla? Kuinka turvallista siellä on? Onko pakko mennä matkalle? Etkö voi perua sitä?... kaikenlaista tuollaista... Ja olen tietenkin muutenkin huonon omantunnon kanssa liemessä kun tiedän, että EI PITÄISI matkustaa - ei kai yksinhuoltaja saa työmatkoilla käydä? Ei kai kunnon äiti jätä lapsia, koskaan? Vai?

ÄÄH...

Kaikkein pahinta lienee, kun minusta on KIVA tehdä töitä - ja käydä työmatkoilla. Jos en pitäisi siitä, tuntuise ehkä paremmalta - niin sairaalta kun moinen kuullostaakian. Jotenkin tuntuu usein, että töissä ei saiais olla kivaa, eläkkeelle pitää pyrkiä jo keski-iässä ja jos töitä joutuu tekemään, niin parasta on hapanta naamaa näyttää..

No ei vo aineskaan. Ei se noin ole, vai mitä?

Lentokoneen lastaus. 

Äidin yöllinen häiriköijä
Äiti siis soitti ja kertoi kuinka joku oli soittanut perjantain ja lauantain vastaisena yönä, neljän ja viiiden välillä, hänen ovikelloaan monta kertaa. Äiti oli mennyt kysymään kuka siellä. Ei vastausta. Ja kohta soi ovikello taas. Tätä toistui monta kertaa - koskaan ei kukaan vastannut mitään kysymykseen. Kissa tuijotti ovea silmät mustina, karvat pörhössä... Äitiä pelotti - ja hän näki oven vieressä seisoessaan kuinka postin jo aiemmin luukkuun laittama sanomalehti hiljaa valui eteisen lattialle... Huh! Äiti kävi ikkunasta katsomasta - verhon takaa - näkyikö ulkona jälkiä tai muuta paljastavaa. Vasta sataneessa lumessa näkyi talon luo kulkevat suurehkot miehen kengän jäljet. Ei muuta. Jos jäljet olisivat olleet postin jakajan, olisivat ne myös tulleet pois.

Jopa oli pelottava juttu. Pohdiskelimme puhelimessa oliko kyseessä ehkä joku juoppo joka etsi yösijaa, vai oliko siellä varas tai ryöväri - vai kiusanhenki vain yleisesti.

Itämeren yllä. Taivas ja maa

Pelottava juttu kuitenkin, kaiken kaikkiaan. Mitä pitäisi tehdä kun moista tapahtuu? Ei ainakaan avata ovea - edes hetken päästä, se on selvä. Äidillä oli ovi takalukossa - onneksi. Ja niin hän pitääkin jatkossa ovensa - kunnolla kiinni. Kehotti minuakin varmistamaan, että ovet menevät varmasti kunnolla lukkoon.

Olen yhä lukemassa ruotsinkielistä Drottningoffret -kirjaa. Kirjailija  Hanne-Vibeke Holst on tanskalainen kirjailija joka kirjoittaa ajankohtaisia bestsellereitä. Tämäkin paksu kirja on nyt tehty elokuvaksi - Yle näytti tänään ensimmäinen kolmesta osasta. Elokuva on ruotsalainen ja siinä elokuvan tapahtumat on muunnettu tapahtuvaksi Ruotsissa. Suzanne Reuter - erinomainen ruotsalainen näyttelijä - esittää pääosan.

Kirja on tietenkin paljon elokuvaa parempi, jos niitä nyt verrata edes voi. Elokuvassa on laitettu monta mutkaa suoraksi - paljon on lyhennelty ja stilisoitu pois. Ja jo se, että Tanska on vaihtunut Ruotsiksi on tietenkin muuttanut tarinaa oleellisesti. Elisabeth Meyerin puoliso on onneksi filmissäkin norjalainen, niinkuin kirjassakin.


Helsinki Vantaan lentokenttä.
Matkalaukkujen palautusalue

Nyt sain uutta puhtia lukea kirjan loppuun! Minulla on pari muutakin kirjaa kesken - mutta haluaisin nähdä filmin mutta lukea ensin kirjan kokonaan! Olen nyt ehkä puolivälissä tätä tiiliskiven paksuista tarinaa.

Näinä Suomen vaalitaistojen aikoina se on tosi hyvin aikaan sopiva kirja! Siksi se kai telkkarin ykköskanavalla näytetäänkin.

Työmatkalta kotiin

Energiajuomaa maidosta, kanelista, sokerista ja vaniljasta. Saako olla, ma'am? 



Lentokonelounas. Oikein hyvä sellaiseksi.



Turkish Airlinesin lento TK1755 Istanbulista Helsinkiin toi minut kotiin vajaan viikon työmatkalta eilen. Rankka mutta hyödyllinen ja mielenkiintoinen matka - tapasin huiman määrän ihmisiä ja kävin suuren  määrän erinomaisen hyviä ja sekä töitten kannalta tärkeitä keskusteluja. Hyvä kun kävin - paljon asioita saatiin eteenpäin.Upeaa!

Rauhaisaa on koneen käytävällä.

Uusi työ odottaa nurkan takana - en millään malttaisi odottaa, että pääsisin siihen käsiksi! Koska vanha työ on hoidettava 80 prosenttisesti sen ohessa, ja niistä hommista on päässyt syntymään sumaa kun olin poissa viikon ja sitä ennen kolme ja puoli päivä  lomalla, on tilanne aika lailla kinkkinen... kuinka ehdin molemmat tehdä ja kuinka saan purettua suman? En tänään sunnuntaina ole ollenkaan uskaltanut avata meilejä - tiedän, että siellä on käsittämätön lukemattomien meili avaruus odottamassa... Mutta eipä se haitanne; jtenkin tämäkin suma kylä puretaan! tärkeysjärjestyts on selvä - asiakas-asiat hoidetaan pois ensimmäiseksi, sitten muut.

Hotellihuoneessa asuminen
tuntuu luksukselta

Matka oli töiden kannalta siis hyvä. Ja hotelli jossa asuin, oli erinomainen, ruuat jotka sain nauttia aamiaispöydässä, lounaaksi ja illalliseksi olivat huippuhyviä! Turkkilainen ruoka on tosiaan super-hyvää, sen olen kokenut monasti aikaisemminkin! Vihanneksia, hedelmiä, pähköitä, mateleita ja niistä tehtyjä herkkuja - ai jai! Ja jälkiruuat hedelmineen, baklava-leivoksineen--- Kaikki on kauniisti esillä - ai ja voi voin vain sanoa, napostella ja maistella kakkea nii paljon, että napa tosiaan natisee sen jälkeen!.

Hotellihuoneessa oli vaaka jonka päälle satuinkin sitten astumaan, päivittäin. 66 kiloa oli aloituspaino - jossain vaiheessa noin vuorokauden jälkeen paino oli 68.8. Yli 70 kilon se ei sentään noussut mutta huojui ja liikkui muutaman kilon vaihteluvälissä koko sielläoloajan. Voiko paino oikeasti nousta yli kaksi kiloa yhden päivän aikana? Voi kai, ainkain jos ei käy välillä toiletin puolella...Hmm. Ensin kilojen nousu harmitti - mutta sitten ajattelin - tyypillisen huonon omantunnon tappamisen tyyliin - että kun nyt kerrankin saan oikein luvalla syödä näin mahtavia herkkuja niin otan ilosta kaiken irti ja pidän sitten kevyemmän dieetin kotona. Nyt olen kotona ja syön kuten kotona normaalisti - kotiruokaa. Tiistaina on laskiainen ja silloin voisi meikäläinenkin laskeutua ainakin jonkinasteiseen paastoon. Jättää pois vaikka lihan ja kaiken ylimääräisen herkuttelun. Paaston tarkoitus ei ole tietenkään laihdutus vaan puhdistautuminen. Sekin on tarpeen!



Minareetteja on paljon.
Niiden kutsu kuuluu monta kertaa päivässä

 Istanbul on valtavan kokoinen kaupunki - asukasluku on jossain 15-17 miljoonan tietämillä; tarkkaa lukua edes miljoonissa on vaikea sanoa kun viimeisetä väestönlaskusta on jo aikaa ja maassa on paljon myös rekistereiden ulkopuolella asuvia ihmisiä.



Paikallisia englanninkielisiä lehtiä



Istanbulissa en päässyt missään kiinni näihin blogspot-blogeihin. Tuli vain punainen turkinkielinen teksti joka varmasti sanoi, että näille sivuille ei ole pääsyä. En tiedä miksi - mutta bloggaus on toki monissa maissa tuolla suunnalla ei-niin-suositeltavaa - liekkö suorastaan kiellettyä; sitä en tiedä. Mielipiteen vapaus on kuitenkin jo Turkissa eri asia kuin Pohjoismaissa. Monissa Turin naapurimaissa asia on tietenkin monin verroin pahempi. Joka tapauksessa huomasin, että blogi-linkki ei auennut sen kummemmin omaan blogiin kuin mihinkään muuhunkaan, ei minään päivänä eikä missään paikassa. Tällaista sensuuria siis jopa turistin ja bisnes-matkaajan silmin nähtynä Turkissa.

Viimeisenä iltana olimme pienellä kävelyllä ja ihmettelimme mikä mielenosoitus kaupungin Taksim-aukiolta lähti. Lauantain uutisista, paikallisesta Daily News ja International Herald Tribune -sanomalehdistä luin, että kyseessä oli lehdistön vapauteen liittyvä mielenosoitus. Lehtimiehiä on jälleen Turkissa vangittu ja sekä Istanbulissa että Ankarassa oli mielenosituksia sitä vastaan. Helsingin Sanomatkin kirjoitti aiheesta, kuvan kanssa lauantaina. Libyan kriisiä ja koko ajan pahenevaa tilannetta olen seurannut myös hiukan joidenkin kansainvälisten TV-kanavien kautta. Pahalta näyttää, tosi pahalta.



Tanssiestys - todellista vatsatanssia jota esitti mies-naispari:
molempien vatsat hytkyivät hulppeasti!

Istanbulin jätti-kaupunki ja minareetit kutsuhuutoineen on jäänyt taakse. Koska en voinut päivitellä sivua paikan päällä - tosi harmi sinänsä . niin yritän laittaa vielä hiukkasen matka-asiaa ja kuvia tänne sivuile tulevina päivinä.

Huomenna on pikkuisen syntymäpäivä ja tiukka työpäivä. Kaikki normaalisti siis.

Pelastettiin koira liikenteestä

Väsynyt vaeltaja nukahti auton penkille

Äidillä on aina tuoreita kukkia vaasissa

Kaikki loppuu aikanaan, niin myös talvilomasemme. Mutta se oli mukava joten olo on virkeaä ja mieli hyvä.

Lapsi viihtyi hienosti pikkuserkun luona yökylässä - kaverukset eivät olisi halunneet erota vielä vajaan vuorokauden yhteisten leikkien jälkeen toisistaan. Pääsiäislomalla näkevät seuraavan kerran, näillä näkymin. Ja sitten kesällä. Käytiin samalla reissulla tädin luona juttelemassa ja kuulumisia kertomassa ja kyselemässä. Vein vastaleivottuja pullia lämpimäisiksi - ei hän ole jaksanut leipoa itse kun olo on niin huteraa. Täti oli pirteä vaikka jalat ovat kipeät ja kulkeminen hankalaa. Veli oli edellis-päivänä käynyt häntä kaupassa käyttämässä, toinen veli tervehtimässä aamusella matkalla tiekoukseen.

Tiekokouksessa käsiteltiin muun muassa puunkuljetusta metsäsätä lossin kautta tehtaalle. Lossi ei voi ottaa tukkirekkoja kyytiin ja nyt on hiukan hankala  tilanne kun puuta on kaadettu paljon eikä sitä saa metsänreunasta eteenpäin. Vesi on hyvin matalalla ja se hankaloittaa tilannetta. Asiaa aletaan selvitellä - miten, sitä ei veli vielä tiennyt.

Lehmuksen huurretta

Talvinen luonto on näyttänyt parastaan loman aikana - kaunista, niin kaunista! Kunpa olisi aikaa hiihtää enemmän! Aina menee kaikki muu ensin ennenkuin pääsee tekemään omia juttujaan, olipa kyse mistä vain ajasta. Sosiaaliset suhteet ja vastuut on tietenkin hoidettava - ja onhan tärkeää hoitaa syömiset ja ruokaostokset, selvä se. Pääsin hiihtämään kerran - unelma olisi lähteä ladulle pieni reppu selässä ja viipyä kahvitrermoksen ja muutaman voileivän avulla ladulla ihan koko päivä - miettimättä aikatauluja!!!! Nauttia suksein ja sauvojen nirinästä ja suhinasta, luonnon hiljaiseuudesta - ja kuunnella omaa hengitystä! En tiedä, onko moinen ikinä mahdollista - vain lähteä ja olla luonnossa ihan niin kauan kuin itse haluaa, tarvitsematta ajatella ruuanlaittoa ja nälkäisiä suita jotaka odottavat ruuanlaittajaa ja paikojen siistijää.... Joskus, ehkä. Silloin sitä sitten ehkä taas kaipaa aikaa jolloin oli äodin ja tyttären vastuita! Näinhän ihmismieli usein toimii.

Pullaa, pullaa!

Sisko kävi pikavisiitillä perjantaina - teki ruokaa meille kaikille - hyvää kinkkupastaa. Itse tein yhden ruuan, äiti yhden ja kerran käytiin kuppilassa hernerokalla ja letuilla. Leivoin äidille pullaa pakkaseen - unohdin tyystin, että olin aikonut ja luvannut leipoa myös rahkapiirakkaa.... Rahkat matkasivat sitten kotiin ja tein niistä rahka-hedelmäherkkua iltapalaksi. 

Iltahuveja

Nautimme lasin, pari viiniä iltajuomaksi ja juttelimme pitkään yöhön joka ilta. Samallla kilisyttelin puikkoja - mukavan leppoisaa, kaiken kaikkiaan!

Kotimatka alkoi sunnuntaina puoliltapäivin. Siitä tunnin päästä näin tiellä jo kaukaa ontuen juoksentelevan tumman eläimen - mietin, voiko se olla metsäkauris - mutta lähemmäs tultuamme huomasin, että se oli ajokoira. Se hyppeli ja hötöili tiellä päämäärättömänä. Pakko siihen oli viereen pysähtyä - se juoksi auton edessä ja sivulla - oli ihan päätön! Takaa tuli rekkoja ja muita autoja vaikka kuinka paljon. Laitoin hätävilkut päälle ja menin katsomaan hiukan ontuvaa koiraa. Uikutti, ulisi, haukkui kuin eksyneenä. Se oli muuten hyväluontoinen, tuli luo ja antoi silittää heti. Avasin sille auton oven ja hups, sinne se hyppäsi kuin kotiinsa! Mitäpä sitten? Vieras koira oli autossa ja haisi vahvasti märälle koiralle, siitä valui verta penkille. En heti keksinyt mistä sitä tuli - uroskoirasta. Anturoiden iho oli ilmeisesti rikki - muuta en keksinyt. Miten sen saisi omistajalleen?

Koiraskoira oli eksynyt isolle tielle

Muutaman puhelun jälkeen saimme yhteyden paikalliseen eläintaloon ja vajaan tunnin odottelun jälkeen koira haettiin löytöeläintaloon bensa-asemalta jonne olimme tulleet - parikymmentä kilometriä takaisinpäin. Kuulin sitten illalla - kun soitin ja asiasta kyselin - että pari tuntia siitä kun sen olin luovuttanut pois oli omistajakin löydetty. Hyvä näin. Olisi ollut kiva, jos koiran omistaja olisi jotenkin kiittänyt tai sanonut jotain koiran pelastamisesta - mutta eipä niin tapahtunut. Ei kai hänelle moinen tullut mieleen. Tai kiinni ottaminen oli ehkä hänestä väärin. Tiedäpä tuota.Olivat kuulemma ollet huolissaan, sanoi eläintalon nainen kun kysyin omistajasta. Omistaja oli vain hakenut koiran kotiin. Luultavasti kiittäminen on nykyään poissa muodista. Harvoin sanotaan ystvällisiä sanoja enää toiselle... 

Kiitos on pieni sana mutta tuntuu hienolta. jos sen saa kuulla, toki aiheesta. Pääasia tietenkin, kun koira pääsi terveenä kotiin. Verenvuoto tuli tassuista - se oli varmasti juossut kovalla pinnalla sen verran pitkään, että tassujen iho oli rikkoutunut. Saatiin veri ja sotku putsattua yhdessä lapsen kanssa pois ovista ja penkistä kostealla pyyhkeellä bensa-aseman pihalla.



Tulipa leveät lapaset, kuin patakintaat!



Lapasetkin neuloin - mutta ah, lanka olikin paksumpaa ja varsinkin kovempaa kuin osasin arvata alunalkaen. Lapasista tuli liian isot lapselle - ja ne jotenkin levenivät kärkeä kohti! Tädin käteen ne sopivat hyvin mutta en niitä, kirjavia, hänelle kuitenkaan sitten tarjonnut. Annoin ne siskolle - ja teen lapselle toiset, pienemmällä silmukkamäärällä. 10 silmukkaa puikolla riittää luultavasti hyvin.

Aamulla on aikainen herätys. Hommia on sumaantunut kasapäin tiistain jälkeen, niistä on minulle soitettu jo monta kertaa. No - ei kun kaulitaan hihat ja ryhdytään toimeen.

Huomenna alkaa myös viikon työmatka. Viikon työreissulla on luvassa paljon töitä ja pitkiä päiviä; näin on pomo kertonut jo monen monta kertaa. Mutta siellä on toivottavasti lämmintä ja kevät jo tuntuu! Kiva lähteä - vaikka olen saanut kovasti moitetta matkasta jo sekä lapsilta että äidiltä. Huoh. Juu - kyllä on huono omatunto kun jätän lapset työmatkan ajaksi! Näin vain nyt on - eivätkä he hunningolla ole, eivät varmasti. Ruokaa ja kodin lämpöä riittää silti, ihan varmasti. En ole ollut marraskuun jälkeen työmatkalla joten ei tämä kovin usein tapahdu kuitenkaan.

Hiihtämässä käyty: JIHUU!

Aito kuppila jossa hyvä ruoka - värikäs ja persoonallinen

Pääsin kuin pääsinkin suksille ja lykkimään järven jäälle! Olenko odottanut sitä pitkään? No totisesti olen! Ja olen jo marraskuusta (tai jotain sinne päin) ajatellut "kohta otan sukset kainaloon ja menen ladulle..." Enpä vaan ole lähtenyt. Mahdollisuuksia on ollut - laiskuus ja saamattomuus vaivaavat!

Äisin vanhat ja uskolliset
puusukset ja bambusauvat.
Hyvin toimivat vieläkin!

Nyt sitten sain lähdettyä - ja olipa tosi kivaa! Suksi luisti kivasti - lähdin vasta iltapäivän siniseöllä hetkellä ja tulin takaisin illan jo pimennyttyä - mutta kun hiihtää valkoisella järven jäällä, valmiilla ladulla kirkkaan taivaan alla, ei eksymisestä ole huolta ja luonto on luonto aina - vuorokaudenajasta huolimatta. Aina hieno, aina aito.

Keli oli mainio - ladulla ei ollut yhden yhtä ihmistä, ei eläintä. Yksin sain suihkia ja nauttia hiljaisuudesta. Takaisinpäin hiihtäessä katselin kaupungin valoja ulkoapäin. Saaret olivat pimeitä vuoria matkan varrella - kuvittelin sinne kaikenlaista ohi hiihtäessä. Autioita ne ovat- ehkä jou kettu tai jänis sieltä yksinäistä hiihtäjää katseli. Tai pöllö - varmasti katselikin; hauska ajatus sinänsä! 

Päivällä kävimme Iisakin kuppilassa syömässä torstain kunniaksi hernekeittoa - hyvää ja paksua ihan oikeata rokkaa jossa on paljon lihaaa - vähempikin meikäläiselle piisaisi. Jälkiruuaksi letut - paksut ja rapsakat isot letut, yksi kullekin mansikkahillon kera. Kahvia vielä päälle Olimme täysiä kuin Turusen pyssyt koko loppupäivän ja illankin vielä sen syömisen jälkeen. Burp!

Äiti puhuu paljon menneistä ajoista, lapsuudesta ja nuoruudesta, avioliitosta ja elämän käännekohdista. än käy läpi elämäänsä - miettii ja postii asioita. joskus se tuntuu raskaalta - tuntuu, että ei haluaisi ihan kaikkea kuulla ja tietää. Mutta tämäkin kuuluu elämään - elämän pohdinta ja mietiskely, aiken koetun läpikäynti. Mitä jää käteen - mikä tuntuu oikealta ja mikä olisi pitänyt toisin tehdä. Ja mit viel on jäljellä - miksi elän kun ystvät ja rakkaat ovat melkein kaikki jo poissa.

Kello näyttää aikaa - vanhaa ja uutta

Raskasta - vaikka luonnollista. Näin elämässä on.

Tuntuu, että aina on joku käännekohta elämässä meneillään.

Hiihtolomanen - ihanaa!

Mummilaan kun ajelimme

Lähdimme ajelemaan – äiti, lapsi ja kissa – mummilaan vasta tiistaina iltapäivällä. En päässyt irti töistä aikaisemmin ja silti jäi hommia tekemättä. Valmiiksi ei saa kaikkea koskaan, se on vain opittava – mutta huono omatunto lomasta on silti, yhä ja koko ajan. Laitoin puhelimen äänettömälle enkä vastannut yhteenkään siihen tulleista puheluista. Pomokin oli soitellut – turhaan.

Ajosää oli hieno! Parinkymmenen asteen pakkanen, aurinkoinen sää ja luminen maisema; silmä ja sielu hyrisivät tyytyväisinä kun kaupunki ja työ jäivät taakse. Kilometrit etenivät mukavasti valkoisessa maisemassa – pellot ja pelloilla risteilevät ladut, moottorikelkan väylät ja jänisten ja muiden eläinten jäljet; kaikki loisti ajajankin silmään kutsuvina. Valkoiset järven selät, jäätymätön joen uoma joka höyrysi mustan, virtaavan veden ylllä auroinkoa vasten huikean näköisenä:tosi upa näky. Olsi pitänyt pysähtyä ottamaan kuva - mutta enpä sitä tehnyt kuitenkaan. Liian kiire päästä eteenpäin oli meillä. 



Kukkavaasin kaunis nimetön

Matkan alkupäässä ei edes liikennettä ihan kamalasti – ei tarvinnut juurikaan jonoissa ajaa. Viimeiset kaksi tuntia jouduin kuitenkin ajaa jurnuttamaan venäläisen rekka-kolonnan takana. Pitkiä autonkuljetusrekkoja oli viisi ja niiden perässä vielä osan matkaa tavallinen katettu kaksiosainen täysperävaunurekka. Ajoivat niin kimpassa kaikki, että en uskaltanut ohittaa - noin kahdeksaakymppiä etenivät. Ohittaa olisi pitänyt ylinopeudella ja tien reunja koristavat lukuisat peltipoliisit. Sakkoja on jo nyt tullut sen verran, että lisää ei kaivata! Ohitusta varten olisi pitänyt paahtaa tosi pitkä pätkä väärällä kaistalla, ylinopeutta että olisi ohi päässyt – lumisella kelillä tiekin on paljon kesäkeliä kapeampi joten pelivaraa on vähän.

Pääsimme perille illalla seitsemän tienoilla. Äiti oli tehnyt uunikalaa – olipa hyvää perunoiden kera. Pieni lomanen saattoi alkaa!

Hautausmaalta lanka- ja kangaskauppaan  

Istuttiin iltaa äidin kanssa mutta vain puolille yöhön.Olin väsynyt kuin hakattu kala - olin nukkunut pari tuntia vain edellis-yönä. Nyt nukuin seitsemän tuntia - siten nousimme ja lähdimme aamutoimien jälkeen ajelemaan asioille. Oman mummin syntymäpäivä oli maanataina ja isän kuolinpäivä ensi viikolla tiistaina. Kävimme hautausmaalla katsomassa heidän, ja muiden sukulaisten, viimeisiä leposijoja - puolimetrisen tiukan lumivaipan alla he nyt lepäävät. Hautuumaa on rauhaisa ja kaunis paikka - talvellakin. Ei viety haudoille mitään, puisteltiin vain lumet seppeleiden ja hautakivien päältä. Sanottiin hei kaikille poisnukkuneille ja lähdettiin ostoksille ja kahville.

Uudet langat äidin liinalla



Pieni paikallinen "lyhyttavaraliike" elikkä kangas+lankakauppa ei ole komeudella pilattu - sieltä saa erinäistä käsityötarvetta ja kapinetta - ja kaikki on kunnon sekaisessa epäjärjestyksessä. Pölyistäkin on - mutta hauskahan siellä on tonkia! Sorruin kahteen lankakerään - tummaa syvän punervaa - mikähäns senkin värin nimi voisi olla - punaisempaa kuin viininpunainen? Sellaista. Sukkiin, ehkä...Mummi osti lapselle Mikki Hiiri-liimakuvan joka tulee kuulemma omalle seinälle... Minimani-kaupasta sitten ostin vielä Papukaija-lankaa lapsen toiveesta. Hänelle lapasiksi. Se sopii toisen langan kaveriksi - sukiksi vaikka. Lankahulluus on ihan selvästi aika paha tauti... Pakko saada lankaa näyttää olevan ylitsepääsemätön voittaa...



Uusi sukka, toinen valmistuu pian

Lapsosta odottaa kovasti häntä kaipaava pikkuserkku - heille on luvattu yhdessäoloa ja oma lapsonen lähteekin yökylään toisen luo perjantaina. Neulon sukkaparin hänelle mukaan niin on mukavampi mesota ja leikkiä piilosta vanhan puutalon sopukoissa - ihan lämmin ei parinkymmenen pakkasella vintillä varmasti ole! Lapsen äiti, oma serkku, soittaa ilemmalla ja sovimme kuinka yökylä-asia hoidetaan.

Mika Waltarin Lähdin Istanbuliin



Sain äidiltä jo pari vuotta sitten Mika Waltarin kirjojen uusintapainoksen Lähdin Istanbuliin. Olin silloin ollut pari kertaa Istanbulissa työmatkalla - ja ajattelin, että olisi kiva se kirja lukea. Sitten sainkin sen lahjaksi! En siten kuitenkaan lukenut sitä. Nyt aloitin kirjan - osaksi sen takia, että olen lähdössä taas pitkästä aikaa Istanbuliin työmatkalle, osaksi tietenkin siksi, että pidän Waltarista.



Kahvilasa me käväistihin
ja herkkuja nautittihin!



Olen lukenut kirjasta vasta pari lukua - se vaikuttaa tosi kiintoisalta. Kirjassa eletään sotavuosien jälkeistä aikaa, vuotta 1946-7. Matkustaminen on ihan toista silloin kuin nykyään - vaikka siinäkin sanotaan juuri noin, verrataan matkustamiseen purjelaivojen aikaan! Kirjassa Mika vaimoineen on matkalla laivalla Saksan ja Hollannin kautta eteenpäin, kohti Istanbulia ja merimatkalla on vaarana muun muassa sota-ajan jäänteinä paljon miinoja. Kirja on omaelämänkerrallinen, ei fiktiivinen. Eurooppa on siinä vielä aivan sodan runtelema, rampa maanosa. Tosi kiiintoisalta vaikuttaa - yritän lueskella sitä nyt eri väleissä vaikka tekemistä on muutakin, toki. Hiihtämässä käyn vielä tänään, teen ruokaa ja leivon jotain. Neulominen on myös kesken - mutta sitä voi tehdä seurustellessa. Yhdessäolo ja leppoisa rupattelu ovat lomailun tärkeimpiä ja parhaimpia asioita, kuitenkin.

Kissa istuu kirjoitusöydän vieressä ikkunalaudalla ja katselee vuoroin minuun, vuoroin ikkunasta. Olo on leppoisa. Lapsi soittaa pianoa ja mummi on emalitöitä tekemässä.

Kissako lihava? No on se!

Juttelin pomon kanssa jokunen hetki sitten. Olen saanut kauan toivomani työn - mutta joudun tekemään sen ohella myös ison osan nykyisestä työstäni - se oli ikäänkuin ehto uuden saamiselle.Uusi roolini on voimassa samantien, heti. Se tietää pitkää päivää jatkossa, mutta jopa nyt puskisin minkä pystyn niin ehkä saan selkeämmän työnkuvan jossain vaiheessa - vain yhden työn! Matkapäivistä en tiedä - todennäköisesti niitä tulee jonkun verran. Palkka pysyy samana - tietenkin! Eihän töitä rahasta tehdä vaan rakkaudesta työhön ja asiakkaisiin!!

Kahvilan suolakukot

Olo on mukavan seesteinen. Kaikki hyvin! Uusi työkään ei vielä stressaa. Olen sitä kauan odottanut - ja paljon siihen liittyviä hommia jo otona tehnyt