Ylioppilaslakit hankittu

Yllioppilaslakkeja on eri hintaisia. Tämäpä oli uusi tieto meikäläiselle. Kolmisen kymppiä on halvin näkemäni, melkein puolitoistasataa kallein. Luulin vielä viime viikolla, että ne ovat suunnilleen samanhintaisia kaikki. Mutta eroja siis on - lyyran laadussa halvasta metalliseoksesta kultaan ja ohuesta sametista kalliimpaan ja laadukkaampaan. Vuorikankaatkin ovat eri näköisiä, hikinauhat ja lipat tehty eri materiaaleista.

Meille ostettiin eilen kaksi lakkia vaikka tuloksia en ole vielä nähnytkään. Eivät abit itsekään. Muutenkin valmistelut ovat jo meneillään - abit itse ovat varmoja läpimenostaan. Olisipa kurjaa ja jokseenkin noloa jollei valkolakkia vielä saisikaan.

Yhdessä, kolmisin käytiin lakkeja katsomassa ja laatikot kainalossa kotiin tultiin. Mummi maksoi lastenlastensa lakit, kertoi jo syksyllä näin voivan tehdä. Oikein mielellään, hyvä muisto ja yo-lahja. Kyllä lapset sen muistavat, varmasti. Katsottiin muitakin yo-vaatteita - ei ostettu muuta.

Uskotaan kuitenkin, että juhlat tulevat!

Kahvilla käytiin lakkien oston jälkeen. Mukava pikku tapahtuma.
Muutaman kerran tämän oman päiväkirjan tilastoja selailtuani ei voi väittää, että tätä kautta saisi kontakteja taikka keskustelua aikaiseksi. Tilastoja vilkaistessa huomaa, että kävijöiä on vain satunnaisesti - mutta eipä tämä sivusto yleisesti kiinnostavia aiheita käsittelekään. Kotiasioita ja pikku-pohdintoja. Laitoin jokunen päivä sitten sivulle laskurin - sitä on käynyt painamassa yksi sivulla käynyt! Jos tulet toistekin: kiitos käynnistä!

Olen bloggaajanakin tällainen sivullinen, oman tien tallaaja ja omia polkuja taapertava kulkija. Mutta nämä ovatkin päiväkirjan sivuja, omien ajatusten tänne töntämistä kun pää meinaa niin monesta asiasta ja mietteestä liikaa täyttyä. Täytyyhän ne voida jonnekin laittaa, jossain ajatuksia jäsennellä ja ulos työntää. Sekavaa tämä kirjoittelu usein on. Ja virheitä täpösen täynnä.

Silti meikäläinenkin aika ajoin toivoo, että joku huomaisia. Jossain, joskus. Sitä toivoo töissä. Lasten harrastuksissa. Ulkona kävellessään. Työpaikan ruokalassa tarjottimen kassa istuessaan. Blogissakin.

Kuulin tänään kuolleen tytön hautajaisvalmisteluista. Hän toivoo tuhkansa siroteltavan merelle. isä lupasi toiveen täyttää. Tätä asiaa en pääse pakoon, vaikka en ihmistä koskaan tavannutkaan. Nyt tiedän missä mennään, kuinka hautajaiset hoidetaan...

Toisen ihmisen merelliseen hautaan laskeminen on aiheuttanut paljon kirjoitteluja lehdissä. En siihen mene - luen vain mitä kerrotaan ja toivon, että maailmasta paha voisi hiljalleen hiukan vähetä - vaikka vaikea moista on uskoa.

Tänään minulle on luvattu soittaa viulu- ja kitaramusiikkia. Eilenkin sain musiikkia kuulla. Se on kivaa. Joku soittaa minulle. Musiikkia, ihan minulle vain. Oma lapsi, ihana.

Nyt teen ruokaa - jauhelihakastiketta, nauhaspagettia. Kaupassa pitää käydä. Maito ja leipä on loppu, tomaattisose samoin. Kissalle jotain.

Vappu ja kevään merkit. Nuput aukeavat

Vanhin lapsi on ollut viikon töissä pesulassa ja etsii kovasti asuntoa nyt itselleen. Selailee vuokrakämppiä - 700 euroa kuussa pienestä yksiöstä. Elämiseen jäisi vuokran jälkeen pari sataa - jos hän on täyspäivätyössä. Siitä kun vähentää matkalipun ja sähkön niin syömiseen, vaatteisiin ja kaikkeen elämiseen jää reilu satanen kuussa. Ja mitäpä sitten, jos pääsee opiskelemaan - ja palkkaa pitäisi saada niin paljon, että vuokran saa maksettua, ruokaakin? Jos täyspäviätyöllä saa ansaittua juuri ja juuri vuokran verran rahaa niin kuinka sitten jos opiskelee? Tämä äiti ei voi maksaa toisen asunnon maksuja enää - ei yhden naisen palkalla mitenkään voi, ei sitten millään kun ei meinaa itsekään pärjätä.


Ensimmäinen voikukka





 Katsotaan nyt, mitä löytyy. Hankalalta vaikuttaa.

Joitakin vuokra-asunto-ilmoituksia on muuten vain naisille - "vuokrataan naiselle". Hmm???

Vappu-viikonloppu ei ole enää juhlaviikonloppu meikäläiselle - nukun viikon kuolemaa lähentelevää väsymystä pois. Oma ylioppilaslakkikin on eron jälkeen hävinnyt jonnekin. Erossa hävisi paljon tavaraa kaiken kaikkiaan - sitä sun tätä huomasin muutaman vuoden aikana hävinneen. Lasten mukaan moni asia ja tavara on löytänyt tiensä isin kotiin. Tuskin nyt ylioppilalakki kuitenkaan! Muutoissa se varmasti on ajautunut jonnekin outoon paikkaan.
Olen viikonloppuna siivonnut ja putsannut sekö sisällä että ulkona. Haravaointihommia talon asukkaille oli taas tarjolla lauantaina. Sainkin ihan kiitettävän alueen siivottua ja nyt pihapiiri on kivan siisti.. Hankittiin myös delfiini-ilmapallo lapselle, samoin saippuakuplia. Syötiin nakkeja, juotiin simaa.

Tänään kävin lapsen kanssa katsomassa ranskalaisen Ocean elokuvan. Hieno, todella upeasti kuvattu filmi - mahtava luontodokumentti. Eläimiä ja meriluontoa upeimmilaan, kuvattu Jacques Cousteu mielessä, luulisin; ranskalainen filmi joka kertoo kuvin upeasta merestä, mahtavasta vedenalaisesta elämästä - puhetta oli hyvin vähän. Suomenkielistä puhetta, ruotsinkieliselä tekstillä. Olin dottanut ranskaa - mutta se olikin käännetty ja puhuttu suomeksi.

Aika hupaisa juttu kassaluukulla: Sanoin tytölle että ostan kasi lippua, yhden lasten lipun ja yhden aikuisten. Tyttö katsoi lasta ja kysyi kuinka vanha olet. "11" vastasi lapsi. "No voi harmi, raja on kymmenen. No - ensi kerralla voit huijata vähän ja seisoa polvet koukussa - pääset sitten puoleen hintaan." Kysyin, eikä hän voisi nyt ajatella, että lapsi on lapsi - mutta se ei kuulemma käy. 24 euroa siis maksoin. Kallista on elokuvissa käynti - vaikka ei ostaisi edes evästä sinne - suurin  osa ostaa näköjään ämpärillisen popcorneja ja kannullisen limua että jaksaa katsoa vahaan kahden tunnin elokuvan. Miksi ihmeessä elokuviin tullaan SYÖMÄÄN? Meidän takana joku lätsytti ja rouskutti naksuja ja limua ihan koko elokuvan ajan, tosi äänekkäästi. ÄRRsyttävää!

Ikkunan takana narsissi

Lapsi itki kun eläinten tappamista näytettiin, kerrottiin kuinka monta lajia ihminen on tappanut sukupuuttoon. Itsekin kärsin sen katsomisesta. Ylipäätään en kestä katsoa kuin suurella vaivalla ja tuskalla kiusaamista, tappamista, pahan tekoa. En halua katsoa uutisia joissa luonnonkatastrofi on päällä, missä viattomia tapetaan ja kiusataan. Uutisissa ja erilaisissa elokuvissa sellaisesta saa "nauttia" - ja tuntuu siltä, että monet nauttivatkin. Itse en pysty. Enkä tiedä miksi pitäisi.
Eläinten tappamista oli onneksi filmillä vain vähän. Maailman kauheutta on joka paikka muutenkin täynnä, toivoisin näkeväni kaunista luonnon kuvausta vaikka se ehkä onkin naivia ja tyhmää. maailma kun on, sanotaan, ruma ja paha. Minä olen naivi ja uskon muutakin olevan. Paljon kauneutta - mutta meitä ihmisä on liikaa, ihan liikaa. Maapallo kärsii; ihminen on niin itsekäs, niin lyhytnäköisesti vain omaa etuaan  ja lyhytnäköistä egon kohotusta etsivät otus, että maapallo kärsii siitä tosi paljon. Kohtuutta ei ole siinä, mitä maat ja kansat haluavat "meillä on siihen oikeus" ajattelulla. Talouden kasvu on se arvo jonka nimeen niin kovasti nyt vannotaan, että kaikki muu jää sen alle. Se on maentavaa, surullista. Jos vain voisi asian eteen jotain konkreettista tehdä, ja silti pystyä elämään ja hengittämään, tekisi! Mutta kaikki työ luonnon hyväksi tuntuu olevan vapaaaehtoispohjaista; millä sitten elää jos haluaa moista työtä tehdä? Siinäpä pulma!

Knoppar brister. Nuput poksahtavat auki ihan pian.

Olen opettanut kaikki lapset niin hyvin kuin mahdollista luontoa kunnioittaviksi ja luonnossa liikkumaan osaaviksi. Nuorin on sisäistänyt tämän parhaiten ja on luonnon ja eläinten puolustaja henkeen ja vereen. Hän on hyvä uimari ja partiolainen - haluaisi tulla WWF-työntekijäksi aikuisena ja pelastaa luontoa ja eläimiä...

Viikonlopun surullinen uutinen on ystävän tyttären kuolema. Hän ei jaksanut enää, tauti voitti - pitkä oli taistelu eikä tyttö jaksanut, ei pystynyt sitä vastaan taistelemaan. 



Muistoksi tästä elämästä
- hento on ihminenkin



Kun elänä kihisee ympärillä kevään kiihkeänä uudelleensyntymisen aikana, on tuskallista kuulla jonkun menettäneen oman lapsensa. Kuolemaa saa lukea ja kuulla päivittäin uutisista monia, moni, jopa kymmeniä kertoja päivässä. Liikenneonnettomuuksissa, hukkimisissa, ampumavälikohtauksissa ja erilaisisa riitatapauksissa ympäri Suomen. Muualla on itsemurhapommittajia, selkkauksia ja luonnonkatstrofeja - sodista puhumattakaan. Niihin jotenkin turtuu - niistä puhutaan koko ajan, liikaa... Sitten tulle tuttava joka menettää lapsensa, toinen jolta on isä kuollut. Se tuntuu omassakin sydämessä - kun näkee toisen lähes murtuvan  surunsa ääreen - menevän pieneksi ja katoavan soppeensa... Sitä tuskaa voi aavistaa, vain hän sen yksin kantaa. Isä, äiti, miesystävä, lähiystävät. Jokainen käsittelee kuoleman kosketusta omalla tavallaan surren, pohtien ja itkien. Kuoleman kosketus pysähdyttää - pitkäksi aikaa. Se jättää aina lähtemättömän jäljen. Kun se kosketus itselle lopulta joskus tulee, ei se varmasti ole niin kylmä kuin se läheisen lähtiessä tuntuu. Ja kun se lähimmäiselle tapahtuu, houkuttaa sen kosketus itseäkin, joskus vastustamattomasti. 

Sepelkyyhkypari huhuilee pihapiirissä

Pikkuisenikin sitä nyt miettii. Hän tapasi Marian muutaman kerran. Nyt hän pohtii kuolemaa, jo reilun kymmenen ikäisenä. Minulle pohdinta tuli vasta 16-vuotiaana. Sen muistan vieläkin, kuin se olisi juuri hetki sitten tapahtunut. Sen leijuvan tyhjyyden tunteen, kaikki ne kysymykset. Sen möykyn joka tuli vatsaan, päähän, sydämeen... Sen käsittämättömä oudon tunteen - kun ei ymmärrä vaikka tietääkin.

Mitä on kuolema?

Loppuun vielä keväinen Karin Boyen runo nuppijen aukeamisesta - kipeää se tekee, kuin syntymä. Tai synnytys.

Ja visst gör det ont Karin Boye

Ja visst gör det ont när knoppar brister.
Varför skulle annars våren tveka?
Varför skulle all vår heta längtan  
bindas i det frusna bitterbleka?
Höljet var ju knoppen hela vintern.
Vad är det för nytt, som tär och spränger?
Ja visst gör det ont när knoppar brister,
ont för det som växer
                              och det som stänger.

Ja nog är det svårt när droppar faller.
Skälvande av ängslan tungt de hänger,
klamrar sig vid kvisten, sväller, glider  -
tyngden drar dem neråt, hur de klänger.
Svårt att vara oviss, rädd och delad,
svårt att känna djupet dra och kalla,
ändå sitta kvar och bara darra  -
svårt att vilja stanna
                              och vilja falla.

Då, när det är värst och inget hjälper,
Brister som i jubel trädets knoppar.
Då, när ingen rädsla längre håller,
faller i ett glitter kvistens droppar
glömmer att de skrämdes av det nya
glömmer att de ängslades för färden  -
känner en sekund sin största trygghet,
vilar i den tillit
                              som skapar världen.

Veteraanipäivänä kerran - ja muita löpinöitä

Veteraanipäivänä
Tänään on kansallinen veteraanipäivä. Nuorimmat veteraanit ovat jo 86-vuotiaita eivätkä jaksa enää juurikaan tilaisuuksiin tulla. Suomessa kunnioitetaan viimeisimpien sotien veteraanien työtä nykyään - näin ei ollut heti sodan jälkeisinä vuosina kun sota ja kaikki siihen liittyvä haluttiin unohtaa. Kaikki halusivat - niin veteraanit itse kuin muutkin. Haluttiin rakentaa maata, unohtaa kaikki sotaan liittyvä. Ymmärrettävää.

Hiirenkorvat heiluvat tuulessa

On hyvä jos nuoremmatkin tietävät oman maan historiasta sen verran, että tietävät Suomen olleen sodassa, ketä vastaan ja miksi. Meillä kotona olen lapsille kertonut sodasta - ja siitä, kuinka se meidän sukuun silloin vaikutti. Ja vaikuttihan se niin paljon - että vaikuttaa vieläkin. lapsuudesta ovat tuttuja kertomukset desanteista ja venäläisistä pommikoneista jotka lentelivät lasten leikkipaikkojen yllä ja tähtäilivät lapsia aseellaan, ampuivat lumeen lasten viereen... Siitä, kuinka kaikki koululaiset kirjoittivat kirjeitä rintamalle, hankkivat kirjeystävän ja kirjoittivat - ettei kukaan jäisi ilman kirjettä. Kuinka rintamalle kudottiin sukkia ja myssyjä ja muuta tarpeellista... Talvisodan hengestä puhuttiin - joka on ollut ihan toista kuin se talvisodan henki johon nykyään vedotaan aina kun jotain, pientäkin, pitäisi aikaansaada. Myynnin lisäämiseksi manataan talvisodan henkeä - jotenkin irvokasta!

Kirjastosta lainassa

Tänään, veteraanipäivänä, lapsi kävi oman luokkansa kanssa laulamassa paikallisille veteraaneille ja Suomen lipulle. Siniristilippumme lauloivat kirkkaat lapsen äänet kauniissa aurinkoisessa kevätsäässä. En itse päässyt töiden takia paikalle - mutta hyvin oli mennyt. "Ei ollut paljon veteraaneja. Ehkä ne olivat väsyneitä tai kuollut" totesi lapsi kun asiasta kyselin. Niin - näin varmasti on. Aikuinen olisi sanonut asian toisin!

Pääsisäisviikonlopun tunnelmia vielä muistelen

Pääsiäiskissat

Pääsisäisviikonloppuna aika meni nopeasti - niin kuin aina silloin, kun haluaisi tehdä tuhat ja yksi asiaa. Silloin yleensä ei tee juuri mitään siitä, mitä oli suunnitellut - koska kaikkea muuta ilmestyy tehtäväksi. Ja se kaikki muu vie paljon enemmän aikaa kun alun alkaen osaisi kuvitellakaan.


Patapaisti valmistuu.
Tuoksuupa herkulliselle!



Minäpä pakkasin äidin luo lehtiä ja kirjoja - että ne lukisin ja antaisin lehdet sitten äidille. Pakkasin monta käsityötä - neulomisia ja virkkaamisia, että niitä tekisin. Mekon helman ja lapsen partiopaidan kaikki merkit meinasin ommella. Valokuvia meinasin putsailla ja näyttää toisille. Huoh: mitään näistä en tehnyt... En edes päivän lehtiä lukenut, en kaurakeksejä tai rahkapiirakkaa leiponut.



Mummin peili

 Mitä sitten tein? Käytiin kaupungilla ja kävelyllä. Tehtiin ruokaa - ruuan ja syömisen suunnitteluun, ostoksiin, tekemiseen ja siihen liittyen pöydän kattamiseen, syömiseen ja paikkojen kuntoon laittamiseen ruokailun jälkeen menee hirveästi aikaa! Ja sitten on vielä kahvittelut siinä välissä.

Sellaista rauhallista elämää - seuranpitoa ja jutustelua, kissojen hätistelyä ja kinastelua kuka tekee mitäkin... Sellaistahan se on. Äidistä on mukavaa kun puuhaillaan yhdessä, Ja onhan se. Lapsistakin - he viihtyvät mummilassa. Siellä on kaunista, valoisaa ja viihtyisää. Ja ruokaa usein, herkkuja samoin. Ja mukavaa jutustelua - abi-lapsi jutteli mumminkanssa opiskeluista ja tulevaisuudesta. Luki pääsykoekirjaa - Georg Henrik von Wrightin 50-luvulla kirjoittamaa filosofian kirjaa joka pitäisi kesäkuun alun pääsykokeissa osata. Mummin kirjahyllystä löytyi avuksi vaarin joskus ostama Ludwig Wittgensteinin Tractatus logico philosophicus - loogis-filosoofinen tutkielma - joka on mainio teos rinnalla luettavaksi. Wittgensteinin ajatuksiasta en itse hirveän paljoa muista . mutta mielessä voisi pitää ainakintämän: Minkä ylipäätään voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava.

Mummi ja lapsenlapsi juttelivat opiskelun tärkeydesä - ja opiskeluajan ihanuudesta kun saa vain opiskella eikä olevielä huoltaperheestä! Mummi muisteli omaa opiskeluaikaansa ja mietti, voisiko lapsenlapsi mennä samaan asuntolaan jossa hän aikoinaan asui - sieltä on paljon muistoja kuultu! Onhan se hauska ajatus! Itseolen opiskellut ihanmuilla mailla kaukana joten olen hiukan out näidenkahdenjutuista! Saa nähdä, tuleeko hänestä filosofi - ja tuleeko kaveristaarkkitehti. Näin nyt aikovat! Toinen on tällä hetkellä ravintolan tiskaaja ja toinen pesulan pyykin viikkaaja. Hyvä näin!



Kangasvuokko. Ihana kukka
-pörröinen ja melkein inhimillinen.

Kävimme myös kävelyllä useammankerran ja katsoimme kevään etenemistä, kukkia.Vuokot ovat kauneimmillaan, niin sinivuokot kuin ihanat karvavuokotkin - oikealta nimeltään kangasvuokot. Tien varrella niitä pörröisiä keltasilmiä näin ja vähän kuvatessa silittelin. Untuvikkoja ovat!.

Tehtiin myös kevät-töitä pihalla sen mitä pystyimme. Rapsuteltiin nurmikkoa ja kukkapenkkejä. Ja tietenkin nautittiin piknikistä - vuoden ensimmäisestä! Vierailtiin sairaalassa tädin luona. Katsottiin jäitä jotka varmasti pian lähtevät liikkeelle - vapuksi jo ehkä.

Ja hyvin nopeasti aika olikin jo kulunut loppuu,pääsiäinen kohta jo ohi.  Ja niin taas pakattiin auto täpösen täyteen ja lähdettiin ajamaan kotia kohti. Haikeus täytti mielen - kuinka tämä aika taas meni näin nopeasti? Milloin tavataan seuraavan kerran? Ehkä parin viikon päästä!

Nokkosperhonen oli kuoriutunut ikkunalasin takana eikä päässyt pois.
Voi surkujen surku - ei päässyt kauniilla siivillä lentämään kevään tuuliin.

Suomalaisetko tekevät vähän töitä? Hylkäävät lapsensa?

Kuusen taimi selvisi talvesta

Aamun uutinen radiosta - kun töihin ajelin neljän päivän pääsiäislomasen jälkeen - kertoi, että suomalaiset tekevät vähemmän töitä kuin esimerkiksi portugalilaiset ja espanjalaiset. Siis he, joita meillä mieluusti lusmuiksi ja laiskanpuoleisiksi haukutaan ja ollaan sitä mieltä, että eivät osaa omia asioitaan hoitaa. Epäilemättä tukin uutinen on ainakin isolta osaltaan totta - kyllähän Suomessa on paljon aloja oilla päivät ovat lyhyet - ja joissa tehdään kesäisin entistä lyhyempää päivää, samalla palkalla toki. Tullaan töihin aamulla ja aamukahvin jälkeen tehdään hommia - ruokataukoa unohtamatta - aika lailla kellon mukaan eli kun kello on tasan neljä, menee putiikki kiinni niin. että naksahtaa.

Itse pienehköllä paikalla asuvana mutta pitkässä matkassa töissä käyvänä huomaan usein, että mikään erikoiskauppa ei ole koskaan auki ennen kahdeksaa tai yhdeksää - ne avaavat ovensa kymmeneltä. Iltapäivällä ne sulkevat ovensa viideltä, ehdottomasti viimeistään kuudelta. Viikonloppuna monet eivät ole auki ollenkaan - kesällä puoti on kiinni kesälomien takia jopa kuukauden. Näiden optikko- kangas- ja kirjakauppojen kauppiaat pärjäävät selvästi vähemmällä työnteolla - mutta asiakkaiden kannata on kurjaa, kun ei pääse ostoksille. Suuremmissa kaupungeissa kaupat ovat auki pitempään - niinpä niihin menevät myös pikkupaikkojen asukkaat vaikka periaatteessa haluaisivatkin tukea oman paikkakuntansa liiketoimintaa.

Kuntien ja valtioiden toimistot ovat sitten luku sinänsä. Kello neljän jälkeen on turha mihinkään soittaa. Aamulla niin ikään saa soitella pitkään ja puhelimeen vastaajaa odotella. Ylipäätään soittaminen kunnan tai valtion eri virastoihin on turhauttavaa - jonotusmusiikkia siellä kuunnella saa. Entäpä terveyskeskukset ja sen kaltaiset paikat... huh.

Totta on, että monet tekevät aika lyhyttä työpäivää. Tiedän myös ison määrän ihmisiä, jotka ottavat säännöllisen epäsäännöllisesti sairausvapaata - ilmoittautuvat flunssaisiksi, päänsärkyisiksi ym - ja ovat kotona pari päivää, hoitavat omia asioitaan. tämä on varmasti niin tavallista, että sen esiin ottaminen todistaa vain omasta naiiviudesta.

Lapsia huostaan uuden suhteen tieltä
Tämä uutinen ei sinällään aiheellaan hämmästyttänyt. Sen sijaan se, että vanhemmat antavat omia lapsiaan huostaan kun löytävät uuden kumppanin ja haluavat perustaa uuden perheen - se tuntuu sairaalta! Kuinka kukaan - ainakaan äiti - voi antaa oman lapsensa pois? Aivan käsittämätöntä! Jos on päihde- tai mielenterveysongelmia - niin kuin monella on - asian jotenkin ymmärtää. Mutta terve äiti? Isistä/miehistä olen tämän toki huomannut omalta kohdaltanikin, mutta että olisin itse antanut lapset jollekin toiselle - tai yhteiskunnalle - on käsittämätöntä.
 

Tihkusateessa

Usein kyllä mietin, mitä sitten jos kuolen tänään/tällä viikolla/ennen kuin lapset osaavat huolehtia itsestään? Vastausta en tiedä - mutta tämä kysymys on ollut mielessä päivittäin - mitä väsyneempi ja koko elämän rankkuuteen kyllästyneempi, sitä useammin sitä mietin. Mitä jos jään työttömäksi? Mitä jos rahat loppuvat? Jos saan syövän? Jos jään auton alle? Jos joku lapsi sairastuu vakavasti?

 

Mutta sitten eletään sen asian kanssa, jos jotain tapahtuu. Jos olen hengissä siis - muutoin toivon, että elämä kantaa ja lapset pärjäävät. Olen saanut noilta ajatuksilta - tai peloilta -  kuitenkin nukuttua; ajatukset vain putkahtavat mieleen joitain kertoja päivässä; mietin miten selvin rahallisesti; se kai tässä suurin pelko aina on ollut. Ja on meillä ollut ruokaa pöydässä ja lämmin koti missä olla koko ajan. Se on tärkeää - ainakin minulle itselleni.

Ei uusi mies tai uusi rakkaus voi omien lasten äitinä olemista katkaista, ei mitenkään. Mutta ovathan ihmiset erilaisia... Kaikkea en kyllä haluakaan ymmärtää.

Kenraali ja lihavien naisten ongelma

Kolmantena uutiskukkasena oli luettavissa tänään kenraali Hägglundin analyysi lihavuudesta - otsikon mukaan lihavuus on itsekurin puutetta - naisilla. En lukenut koko juttua, mutta täytynee vielä varmistella, oliko herra kenraali  tätä mieltä vain naisten lihavuuden osalta - kuinka sitten lihavat miehet? Hän itse ei toki ole lihava... Ei varmaan ihan pihalla ole tuokaan analyysi. Ruoka on hyvää ja syöminen kivaa - sen huomasin itsekin pääsiäisenä jälleen. Ihan ähkynä siinä vielä kiskoi toisenkin annoksen mämmiä naamaansa, otti pashaa enemmän kuin järkevää olisi. Syö vielä suklaata päälle ja ylipäätään napsii suuhun koko ajan jotain. Ja sitten kiristää vyötärö ja kaikki vaatteet. Nyt itsekuria osoittamaan - ja lenkille illalla! Kyytiä makkaroille ja läskille - inhoan läskiä ja omia mahamakkaroita ilman Hägglundin purkaustakin. Saisinpa ne pois!

Iloa, surua ja harrasta - pääsiäinen tänä vuonna

Nyt on toisen pääsiäispäivän ilta ja istun jo kotona, oman keittiön pöydän ääressä. Kissa kerjää yöpalaa jota sille ei anneta. Kissa on saatava laihtumaan, on niin lihava, että kaikki sitä jo moittivat! Liian iso kolli, maha lelluu. Hmm.

Tulimme jokunen tunti sitten kotiin pääsiäisen vietosta mummin luota. Liikenne sujui lupsakkaasti vaikka kesäistä viikonloppuruuhkan tunnelmaa olikin jo tien päällä. Pari typerää ohitustakin saatiin kokea - hyvä, etteivät peilit menneet meiltä kun Audi syöksyi reipasta ylinopeutta ohi samalla kun vastaan tuli perävaunullinen rekka. Huh - se säpsäytti!

Jäiden lähtöön ei enää ole kauan

Sää on ollut mainioista mainioin. Lumi sulaa silmissä, kevätkukat ovat humpsahtaneet kukkimaan tosi hienosti ja koivuissa alkaa näkyä hiirenkorvia. Lunta on vielä pohjoistinteillä ja varjopaikoissa - mutta tätä vauhtia ei enää kauaa. Jäätkin lähtevät varmaan jo pian.

Läksimme pääsiäsreissuun pitkänperjantaina. Olin ollut edellisiltana kirkossa kuuntelemassa Matteus-passiota ja lapset olivat kavereilla. Siivoilin ja järjestelin asioita perjantaina aamulla, syötiin kaalipataa ja sitten läksimmekin ajelemaan mummilaan. Toinen abi-lapsista jäi kotiin - on selkeästi erkanemassa kotikuvioista ja haluaa viettää aikaa etupäässä kavereidensa kanssa. Itse toivoisin, että hän hakisi töitä, hakisi jonnekin opiskelemaan ja hiljalleen itsenäistyisi omaan elämään. Hän itse on sanonut haluavansa viettää välivuoden ja viettääkin nyt mukavan lokoisia päiviä kavereiden kanssa - laittaa toki pari työnhakuilmoitusta viikoittain netin kautta. Mitään ei ole löytynyt - mutta en stressaa, olen päättänyt. No - vähän, kuitenkin; mielestäni asiassa pitäisi olla paljon aktiivisempi - soitella ja käydä koputtelemassa ovia....

Sairaalan ikkunan pääsiäistunnelma

Toinen abi on saanut töitä pesulasta jossa viikkaa pestyä pyykkiä. Pomona on kurdimies joka vahtii tekemisiä ja kelloa sekunnin tarkkuudella - ja huomauttelee pienemmistäkin. Näin sanoo siis työelämään tottumaton toinen perheen abi, työelämään tutustuessaan. Suhtaudun kertomuksiin varauksella koska hän ei tosiaan vielä kokenut työelämän karuutta - yritin vakuuttaa, että työ kannattaa tehdä kunnolla ja olla ajoissa - kyllä sieltä sitten hiljalleen pääsee jonnekin muualle. Pomon joka sanasta ei kannata hermostua eikä loukkaantua. Senkun tekee työnsä ja yrittää kestää! Nyt on tärkeä kerätä työkokemusta! Ja tietynlaista työmoraalia.

Tulimme siis mummilaan perjantai-iltana ja söimme kalaillallisen jonka valmistin. Savusiikaa, perunaa ja valkokastiketta kanamunilla. Pitkäperjantaihin on aina kuulunut kala. Äiti oli käynyt saunassa - me emme enää ehtineet, matkaan meni enemmän aikaa liikenteen takia kuin olin laskenut.

Metsän kevät
- lumi sulaa, linnut laulavat

Toripäivä
Lauantaina kävimme sitten torilla ja kaupoilla ylipäätään. Olipa vilkasta ja iloista, kuin kesällä ikään! Tori oli täynnä kukkia ja iloista meininkiä, kahvit juotiin ulkona ja tunnelma oli hilpeä! Joimme kahvit, ostimme pyhää varten paistin. Ennen aina söimme vasikan paistin pääsiäisenä - nyt sitä ei enää saa mistään. Vasikat kasvatetaan suuremmiksi että niistä saa paremman hinnan - ja ne myydään "tiskin alta". Naudan paisti, raavas kuten äiti sanoo, oli hyvä vaihtoehto. Useimmat syövät pääsiäisenä lammasta - meillä on aina ollut raavasta.

Iltapäivällä menimme metsään katsomaan miltä kaunis tuttu lehtometsä näyttää tällä hetkellä. Pururata oli aika märkä vielä ja pohjoispuoli oli vielä lumessa. Linnut lauloivat jo kovin - mustarastas ja peippo lurittelivat kauniisti. Tikka takoi onttoa keloa. Sinivuokkoja oli jonkin verran, ei vielä kovin paljon. Äiti oli mukana ja jaksoi kävellä parin kilometrin pururadan - jossa aika isoja korkeusvaihteluita ja upottavaa kevätluntakin aika paljon. Kävelyn jälkeen hän olikin aika poikki.  Äiti on ollut aika heikkona flunssan jälkeen.

Sairaalan krookuksia

Metsäkävelyn jälkeen menimme katsomaan sairaalaan tätiämme joka oli joutunut sinne oltuaan pitkään heikossa kunnossa. Hemoglobiini oli 52 ja hän oli yleisesti hyvin heikko. Masentunut, itkuinen. Hän oli saanut kolme pussia verta heti ambulanssilla sairaalan tultuaan. maannut ensiavussa yöhön saakka eilen, nyt jo onneksi osastolla. Nestettä on laitettu monta pussia suoraan suoneen. Uloste on kuulemma ihan mustaa - jotakin ei nyt ole ihan kunnossa. Tiistaina tutkitaan lisää. Kävimme tädin luona vielä tänään ennen kotiin lähtöä; hän oli jo pirteämpi mutta ei jaksanut nousta vieläkään istumaan sängyssä - vessaan pääsee onneksi itse kuitenkin.

Lauantain täti itkeskeli kovasti, sanoi jäävänsä näille sijoilleen - "johan se on aikakin, näin vanha ihminen. Ei meidän suvussa ole kukaan näin vanhaksi vielä elänyt" sanoi hän. 86 vuotta on kyllä toki korkea ikä. Toivottavasti hän vielä jaksaisi! Kertoi kyllä saaneensa kutsun entisen naapurinpojan häihin - ne ovat elokuussa. Ja onhan meidän abien yo-juhlatkin kesäkuussa joten olisi kivaa juhlittavaakin vielä tiedossa hänelle, tässä elämässä. Jos suinkin jaksaa.

Ihmisten kanssa jutteleminen, kun ei tarvitse yksin olla, piristää aina häntä selvästi. Huono omatunto tulee helposti, kun en ehdi tapaamaan äitiä ja tätiä tarpeeksi usein - yritän taas enemmän.

Lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä kävin lasten kanssa yöjumalanpalveluksessa – kotiin takaisin yhteen mennessä yöllä – pienin ei jaksa koko pitkää messua läpi – hänen ehdoillaan siellä käydään joka vuosi.

Aitan pääty on haravoitu!

Sunnuntai meni haravoidessa! Se on kivaa – ihan oikeasti. Nautin siitä, kun saan kukkapenkin toisensa perään puhtaaksi, samoin nurmikkoa. Tosin nurmikko on niin suuri, että siihen en ehtinyt kuin hipaista – kukkapenkkejä sain kunnostettua vain kolme. Lunta on vielä paljon – ja aikaa ah niin vähän.

Sitten syötiin sunnuntain päivällinen. Raavaspaisti oli hyvää, kastike mainiota. Pasha ja mämmi jälkiruuaksi tosi hyviä!

Pääsiäispäivällinen

Hieno viikonloppu. Oli iloa yhdessäolosta, luonnosta, ruuasta – kaikesta kauniista. Surua tädin sairaudesta ja harrastakin kun kävimme kirkossa ja kuuntelimme radiosta pääsiäisen sanomaa.

Nyt ollaan jo tiistain puolella ja yöunet uhkaavat taas kerran jäädä lyhyiksi. Hyvää yötä….

Liina lapsuudesta, ihanat kukat metsäretkeltä

Matteus-passio

Oli taas hieno sukeltaa pääsiäisen aikaan ja Jeesuksen ajan tapahtumiin. Bachin Matteuspassio on upea esitys - suuressa kirkkosalissa sen vaikuttavuus tuntuu luissa ja ytimissä.

Maailma ei ole paremmaksi Jeesuksen ajoista muuttunut - kun kuuntelee ja samaistuu siihen, mitä Jeesukselle tapahtui aikoinaan, ei voi mitenkään olla ajattelematta kaikkea sitä nöyryytystä ja kidutuksen määrää mitä nyt, tänään ja tänä aikana tapahtuu ympäri maailman. Libyasta Afganistanin, Afrikan monista maista Aasian ja Amerikan maihin. Toisaalta nöyryyttämistä ja alistamista tapahtuu kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla - kadulla ja kaikkialla missä ihmisiä liikkkuu ja elää. Toinen on aina toista huonompi ja alempiarvoisempi toisen mielestä - syitä toisen halveksinnalle ja kiusaamiselle on miljoonia - samoin selityksiä sille miksi itse on toista parempi, mielestään.  Uskontoon hyvä lyömäpuu - tänään niinkuin aina.

Ja kuitenkin - kaikki ovat samoista rakennusaineista tehty. Jokainen on yksilö joka tuskaa ja nöyryytystä haluaa itse välttää.

Pääsiäisenä näitä voi miettiä - mutta elämä silti tuntuu vain tällaista olevan. Ihmisen maailma tuntuu näin olevan rakenneuu; voiko sitä muuttaa - pitääkö voida?

Sydäntäsärkevää - niinkuin koko pääsiäisen tarina. Tosin Raamatun tarinalla on lohdullinen loppu. Joka siihen uskoo, elää ehkä hitusen paremmin - uskoen paremman joskus koittavan. On oljenkorsi johon tarttua - ja usein se kantaa elämässä.

Pietari kielsi Jeesuksen kolmasti, ennenkuin kukko kiekui. Tajusi kukon kiekaistua ensi kerran, mitä olikaan kolmestakymmenestä hopearahasta tehnyt. Tulo valtaviin tunnontuskiin - meni ja hirttäytyi sitten, kun ei saanut  enää kuolemantuomiota muutettua. Ja kaikki oli ennuestettu jo ennalta. Tämä on kova kohta tarinassa. Aina se säväyttää....

Passio kesti lähelle puolta yötä. Menin nauttimaan pari kuivaa siideriä sen jälkeen - lapsetkin kaikki kavereillaan yötä.

Abi terveyskeskukseen, kaalipataa pöytää

Pata se liedellä porisee, tuoksujailmaan levittää

Pääsiäisvapaa on ihan nurkan takana: ihanaa! Sää on mitä mainioin - mustarastas laulaa kurkku suorana koivussa ihan lähellä. Krookukset kukkivat ikkunan takana ja hellalla valmistuu kaalipata. Kotimaisia kaaleja löytyi iso ja pullea pino K-kaupasta - tosin ne painoivat kolmisen kiloa kappale, pienimmätkin. Ostin siis yhden jättikokoisen kaalinpään - kolmisen euroase maksoi. Kaalipata tuli kolmanneksesta - loppuja syöttelen marsuille ja jos vaikka jotain salaattia tekisin. Saa nähdä.

Kaalipataa, olkaapa hyvä!

Abin uusi työpaikka - ja siihen liittyvä kommellus
Olen ollut etäpäivää tekemässä kotona. Aamulla oli herätys jo viideltä - olin luvannut viedä toisen abimme aamulla asemalle josta hänet oli tarkoitus poimia työkaverin kyytiin josta olisivat matkanneet 15 kilometrin päähän töihin. Kyseessä olisi tänään ollut nuoremme kolmas työpäivä - pesulassa puhtaita vaatteita viikkaamassa - mutta eilen, kun hän oli tulossa kotiin töistä, hän kompastu juostessaan bussiin. Kompastu ajotielle ja valkoinen henkilöauto ajoi hänen jalkateränsä yli - molemmat jalat jäivät pyörän alle mutta toinen jalka on yön aikana turvonnut ja on tosi kipeä.

Sen sijaan, että olisin kuskannut hänet asemalle menemään töihin, kuskasin hänet sinne jotta hän saattoi kertoa työkaverille, että ”ei tarvitse odottaa - en pääse töihin koska jalka on kipeä ja menen kohta terveyskeskukseen lääkärille.” Olimme asemalla kuuden jälkeen odottamassa työkaveria, sen jälkeen menimme terveyskeskuksen ensiapuun - joka avautuu kahdeksalta. Sitten kotiin, jossa luin aamun lehden ja tein vähän aikaa töitä. Ja sitten terveyskeskukseen… Siellä oli oven takana jo varttia vaille kahdeksan pitkä jono sairaita - ei kun jonon jatkoksi vaan! Kaksi ja puoli tuntia potilaamme istui odotushuoneessa ja pääsi vihdoin lääkärille joka antoi sairaustodistuksen ja kertoi, että "luita ei ole poikki, turvotus ja kipu hellittävät varmasti tiistaihin mennessä. Jollei, tule takaisin."

Onneksi ei käynyt pahemmin! Auto, joka ajoi jalan päälle, ei pysähtynyt. Bussikuski kuulemma katsoi ikkunasta mitä tapahtui, samoin koko bussillinen ihmisiä. Kukaan ei sanonut mitään… Kysyin häneltä, olisitko sanonut jotain vieraalle ihmiselle, jos olisit nähnyt moisen tapahtuvan. Hän ei osannut vastata.

Kaikki haluavat myötätuntoa, jos jotain tapahtuu. Monikaan ei uskalla sitä antaa jos paikalle joutuu itse.

Työ noin muuten on hiukan haasteellista - matkan takia. 15km on pitkä matka pyöräillä - busseja ei kunnollakulje sinne. Katsotaan kuinka menee - olisi hyvä pysyä tuolla nyt jokunen järkevä aika kuitenkin. Että oppii tuon työn - viikkaamaan ja paikkaamaan paidat hyvin!

Kevät hyppien tulevi!


Pylväit rivissä kaulahuivissa



Kevät etenee sellaista vauhtia, että taaskaan ei meinaa perässä pysyä. Lunta on vain talon pohjoispuolilla ja varjoisissa nurkkauksissa. Kohta alkavat hiirenkorvat ilmestyä puihin, maailmaa muuttuu hetkessä erinäköiseksi. Joka vuosi - ainakin muutamana viime vuonna - olen ajatellut, että ENSI vuonna nautin kevään tulosta, kaikista tuoksuista ja väreistä kunnolla. Silti kevät menee ohi kuin hujaus vain! Eilen satoi muutaman pisaran vettä iltapäivällä´. Kun illan korvalla lähdin töistä, tuoksui ulkona märältä maalta - sepä vasta tuntui hyvältä!

Virkkaaminen on hauskaa!


Lapsen tekemänsavimajan vieressä viimeisin käsityö-setti.
Kide-lanka on hauskaa: kiiltävää harakalle!



Olen virkkaillut iltaisin - samalla kun olen yrittänyt kuunnella Dan Brownin Meteoriittia äänikirjana - Kide-langasta pipon, kaulaliina ja rannekkeet. Aitoa tekokuitua olevassa Kide-langassa on ihania kultahippusia ja lanka on itsessään paksuhkoa ja painavaa.  Ikinä en kuvitellut tuollaiseen sortuvani. Mutta se on hienoa! Kimaltelevia pikku kultajyviä luonnonvalkoisessa langassa - tykkäänpä kovastikin! Lankaa oli ensin yksi, sitten kasi ja lopulta kolme kerää. Tein ensin pipon, sitten kaulaliinan ja kun siihen piti ostaa täydennystä, tein vielä rannekkeet. Ne on aika jykevät vaikka silmukoita ei ole kuin 28. Teen näitä pikku-töitä virkaten ja neuloen koko ajan - pitäisi ryhdistäytyä ja neuloa viime kesän keskeneräiset neuleen valmiiksi; kevään tultua niillekin saattaisi olla pian käyttöä!

Meteoriitti onmuuten kirjana hyvin samanoloinen kuin Dan Brownin muutkin kirjat. Ne löytyvät kirjastosta kaikki äänikirjana joten olen niitä kuunnellut. Tyyliin on jo tottunut; se ei sillä lailla enää säväytä. Lukija on myös sama kaikissa kirjoissa. Ihan ok... Olen nukahdellut kuunnellessa joten joudun aina peruuttamaan öevyä takaisinpäin kappaleen, kaksi. Nukahteluei johdu kirjasta vaan myöhäisestä kuunteluhetkestä ja sikamaisesta väsymyksestä. Mutta kun haluan tehdä jotain omaa -se tapahtuu sitten yöllä....

Neulomine on kivaa - mutta viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että virkkaaminen on tosi hauskaa! Olisi vain enemmän kivoja ohjeita joita virkata - pitsiliinoihin ja päiväpeittoihin en vielä ainakaan ole innostunut, tosin.

Jeesus. On ristin aika.

Tänään pääsen Matteus-passion kautta pääsiäisen tunnelmaan. Se kestää yötä myöten joten pikkuinen meni kaverille yöksi. Huomenna lähdetään viettämään pääsiäistä mummilaan. Talvirenkaat rapisevat nastoineenvielä autossa - pitäisi saada kesärenkaat alle jollain keinoin... Meikäläisellä asiat ja niiden hoitaminen tuntuvat kestävän.