Mummilaan kun ajelimme
Lähdimme ajelemaan – äiti, lapsi ja kissa – mummilaan vasta tiistaina iltapäivällä. En päässyt irti töistä aikaisemmin ja silti jäi hommia tekemättä. Valmiiksi ei saa kaikkea koskaan, se on vain opittava – mutta huono omatunto lomasta on silti, yhä ja koko ajan. Laitoin puhelimen äänettömälle enkä vastannut yhteenkään siihen tulleista puheluista. Pomokin oli soitellut – turhaan.
Ajosää oli hieno! Parinkymmenen asteen pakkanen, aurinkoinen sää ja luminen maisema; silmä ja sielu hyrisivät tyytyväisinä kun kaupunki ja työ jäivät taakse. Kilometrit etenivät mukavasti valkoisessa maisemassa – pellot ja pelloilla risteilevät ladut, moottorikelkan väylät ja jänisten ja muiden eläinten jäljet; kaikki loisti ajajankin silmään kutsuvina. Valkoiset järven selät, jäätymätön joen uoma joka höyrysi mustan, virtaavan veden ylllä auroinkoa vasten huikean näköisenä:tosi upa näky. Olsi pitänyt pysähtyä ottamaan kuva - mutta enpä sitä tehnyt kuitenkaan. Liian kiire päästä eteenpäin oli meillä.
 |
| Kukkavaasin kaunis nimetön |
Matkan alkupäässä ei edes liikennettä ihan kamalasti – ei tarvinnut juurikaan jonoissa ajaa. Viimeiset kaksi tuntia jouduin kuitenkin ajaa jurnuttamaan venäläisen rekka-kolonnan takana. Pitkiä autonkuljetusrekkoja oli viisi ja niiden perässä vielä osan matkaa tavallinen katettu kaksiosainen täysperävaunurekka. Ajoivat niin kimpassa kaikki, että en uskaltanut ohittaa - noin kahdeksaakymppiä etenivät. Ohittaa olisi pitänyt ylinopeudella ja tien reunja koristavat lukuisat peltipoliisit. Sakkoja on jo nyt tullut sen verran, että lisää ei kaivata! Ohitusta varten olisi pitänyt paahtaa tosi pitkä pätkä väärällä kaistalla, ylinopeutta että olisi ohi päässyt – lumisella kelillä tiekin on paljon kesäkeliä kapeampi joten pelivaraa on vähän.
Pääsimme perille illalla seitsemän tienoilla. Äiti oli tehnyt uunikalaa – olipa hyvää perunoiden kera. Pieni lomanen saattoi alkaa!
Istuttiin iltaa äidin kanssa mutta vain puolille yöhön.Olin väsynyt kuin hakattu kala - olin nukkunut pari tuntia vain edellis-yönä. Nyt nukuin seitsemän tuntia - siten nousimme ja lähdimme aamutoimien jälkeen ajelemaan asioille. Oman mummin syntymäpäivä oli maanataina ja isän kuolinpäivä ensi viikolla tiistaina. Kävimme hautausmaalla katsomassa heidän, ja muiden sukulaisten, viimeisiä leposijoja - puolimetrisen tiukan lumivaipan alla he nyt lepäävät. Hautuumaa on rauhaisa ja kaunis paikka - talvellakin. Ei viety haudoille mitään, puisteltiin vain lumet seppeleiden ja hautakivien päältä. Sanottiin hei kaikille poisnukkuneille ja lähdettiin ostoksille ja kahville.
 |
| Uudet langat äidin liinalla |
Pieni paikallinen "lyhyttavaraliike" elikkä kangas+lankakauppa ei ole komeudella pilattu - sieltä saa erinäistä käsityötarvetta ja kapinetta - ja kaikki on kunnon sekaisessa epäjärjestyksessä. Pölyistäkin on - mutta hauskahan siellä on tonkia! Sorruin kahteen lankakerään - tummaa syvän punervaa - mikähäns senkin värin nimi voisi olla - punaisempaa kuin viininpunainen? Sellaista. Sukkiin, ehkä...Mummi osti lapselle Mikki Hiiri-liimakuvan joka tulee kuulemma omalle seinälle... Minimani-kaupasta sitten ostin vielä Papukaija-lankaa lapsen toiveesta. Hänelle lapasiksi. Se sopii toisen langan kaveriksi - sukiksi vaikka. Lankahulluus on ihan selvästi aika paha tauti... Pakko saada lankaa näyttää olevan ylitsepääsemätön voittaa...
 |
| Uusi sukka, toinen valmistuu pian |
Lapsosta odottaa kovasti häntä kaipaava pikkuserkku - heille on luvattu yhdessäoloa ja oma lapsonen lähteekin yökylään toisen luo perjantaina. Neulon sukkaparin hänelle mukaan niin on mukavampi mesota ja leikkiä piilosta vanhan puutalon sopukoissa - ihan lämmin ei parinkymmenen pakkasella vintillä varmasti ole! Lapsen äiti, oma serkku, soittaa ilemmalla ja sovimme kuinka yökylä-asia hoidetaan.
Mika Waltarin Lähdin Istanbuliin
Sain äidiltä jo pari vuotta sitten Mika Waltarin kirjojen uusintapainoksen Lähdin Istanbuliin. Olin silloin ollut pari kertaa Istanbulissa työmatkalla - ja ajattelin, että olisi kiva se kirja lukea. Sitten sainkin sen lahjaksi! En siten kuitenkaan lukenut sitä. Nyt aloitin kirjan - osaksi sen takia, että olen lähdössä taas pitkästä aikaa Istanbuliin työmatkalle, osaksi tietenkin siksi, että pidän Waltarista.
 |
| Kahvilasa me käväistihin ja herkkuja nautittihin! |
Olen lukenut kirjasta vasta pari lukua - se vaikuttaa tosi kiintoisalta. Kirjassa eletään sotavuosien jälkeistä aikaa, vuotta 1946-7. Matkustaminen on ihan toista silloin kuin nykyään - vaikka siinäkin sanotaan juuri noin, verrataan matkustamiseen purjelaivojen aikaan! Kirjassa Mika vaimoineen on matkalla laivalla Saksan ja Hollannin kautta eteenpäin, kohti Istanbulia ja merimatkalla on vaarana muun muassa sota-ajan jäänteinä paljon miinoja. Kirja on omaelämänkerrallinen, ei fiktiivinen. Eurooppa on siinä vielä aivan sodan runtelema, rampa maanosa. Tosi kiiintoisalta vaikuttaa - yritän lueskella sitä nyt eri väleissä vaikka tekemistä on muutakin, toki. Hiihtämässä käyn vielä tänään, teen ruokaa ja leivon jotain. Neulominen on myös kesken - mutta sitä voi tehdä seurustellessa. Yhdessäolo ja leppoisa rupattelu ovat lomailun tärkeimpiä ja parhaimpia asioita, kuitenkin.
 |
| Kissako lihava? No on se! |
 |
| Kahvilan suolakukot |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti