Pelastettiin koira liikenteestä

Väsynyt vaeltaja nukahti auton penkille

Äidillä on aina tuoreita kukkia vaasissa

Kaikki loppuu aikanaan, niin myös talvilomasemme. Mutta se oli mukava joten olo on virkeaä ja mieli hyvä.

Lapsi viihtyi hienosti pikkuserkun luona yökylässä - kaverukset eivät olisi halunneet erota vielä vajaan vuorokauden yhteisten leikkien jälkeen toisistaan. Pääsiäislomalla näkevät seuraavan kerran, näillä näkymin. Ja sitten kesällä. Käytiin samalla reissulla tädin luona juttelemassa ja kuulumisia kertomassa ja kyselemässä. Vein vastaleivottuja pullia lämpimäisiksi - ei hän ole jaksanut leipoa itse kun olo on niin huteraa. Täti oli pirteä vaikka jalat ovat kipeät ja kulkeminen hankalaa. Veli oli edellis-päivänä käynyt häntä kaupassa käyttämässä, toinen veli tervehtimässä aamusella matkalla tiekoukseen.

Tiekokouksessa käsiteltiin muun muassa puunkuljetusta metsäsätä lossin kautta tehtaalle. Lossi ei voi ottaa tukkirekkoja kyytiin ja nyt on hiukan hankala  tilanne kun puuta on kaadettu paljon eikä sitä saa metsänreunasta eteenpäin. Vesi on hyvin matalalla ja se hankaloittaa tilannetta. Asiaa aletaan selvitellä - miten, sitä ei veli vielä tiennyt.

Lehmuksen huurretta

Talvinen luonto on näyttänyt parastaan loman aikana - kaunista, niin kaunista! Kunpa olisi aikaa hiihtää enemmän! Aina menee kaikki muu ensin ennenkuin pääsee tekemään omia juttujaan, olipa kyse mistä vain ajasta. Sosiaaliset suhteet ja vastuut on tietenkin hoidettava - ja onhan tärkeää hoitaa syömiset ja ruokaostokset, selvä se. Pääsin hiihtämään kerran - unelma olisi lähteä ladulle pieni reppu selässä ja viipyä kahvitrermoksen ja muutaman voileivän avulla ladulla ihan koko päivä - miettimättä aikatauluja!!!! Nauttia suksein ja sauvojen nirinästä ja suhinasta, luonnon hiljaiseuudesta - ja kuunnella omaa hengitystä! En tiedä, onko moinen ikinä mahdollista - vain lähteä ja olla luonnossa ihan niin kauan kuin itse haluaa, tarvitsematta ajatella ruuanlaittoa ja nälkäisiä suita jotaka odottavat ruuanlaittajaa ja paikojen siistijää.... Joskus, ehkä. Silloin sitä sitten ehkä taas kaipaa aikaa jolloin oli äodin ja tyttären vastuita! Näinhän ihmismieli usein toimii.

Pullaa, pullaa!

Sisko kävi pikavisiitillä perjantaina - teki ruokaa meille kaikille - hyvää kinkkupastaa. Itse tein yhden ruuan, äiti yhden ja kerran käytiin kuppilassa hernerokalla ja letuilla. Leivoin äidille pullaa pakkaseen - unohdin tyystin, että olin aikonut ja luvannut leipoa myös rahkapiirakkaa.... Rahkat matkasivat sitten kotiin ja tein niistä rahka-hedelmäherkkua iltapalaksi. 

Iltahuveja

Nautimme lasin, pari viiniä iltajuomaksi ja juttelimme pitkään yöhön joka ilta. Samallla kilisyttelin puikkoja - mukavan leppoisaa, kaiken kaikkiaan!

Kotimatka alkoi sunnuntaina puoliltapäivin. Siitä tunnin päästä näin tiellä jo kaukaa ontuen juoksentelevan tumman eläimen - mietin, voiko se olla metsäkauris - mutta lähemmäs tultuamme huomasin, että se oli ajokoira. Se hyppeli ja hötöili tiellä päämäärättömänä. Pakko siihen oli viereen pysähtyä - se juoksi auton edessä ja sivulla - oli ihan päätön! Takaa tuli rekkoja ja muita autoja vaikka kuinka paljon. Laitoin hätävilkut päälle ja menin katsomaan hiukan ontuvaa koiraa. Uikutti, ulisi, haukkui kuin eksyneenä. Se oli muuten hyväluontoinen, tuli luo ja antoi silittää heti. Avasin sille auton oven ja hups, sinne se hyppäsi kuin kotiinsa! Mitäpä sitten? Vieras koira oli autossa ja haisi vahvasti märälle koiralle, siitä valui verta penkille. En heti keksinyt mistä sitä tuli - uroskoirasta. Anturoiden iho oli ilmeisesti rikki - muuta en keksinyt. Miten sen saisi omistajalleen?

Koiraskoira oli eksynyt isolle tielle

Muutaman puhelun jälkeen saimme yhteyden paikalliseen eläintaloon ja vajaan tunnin odottelun jälkeen koira haettiin löytöeläintaloon bensa-asemalta jonne olimme tulleet - parikymmentä kilometriä takaisinpäin. Kuulin sitten illalla - kun soitin ja asiasta kyselin - että pari tuntia siitä kun sen olin luovuttanut pois oli omistajakin löydetty. Hyvä näin. Olisi ollut kiva, jos koiran omistaja olisi jotenkin kiittänyt tai sanonut jotain koiran pelastamisesta - mutta eipä niin tapahtunut. Ei kai hänelle moinen tullut mieleen. Tai kiinni ottaminen oli ehkä hänestä väärin. Tiedäpä tuota.Olivat kuulemma ollet huolissaan, sanoi eläintalon nainen kun kysyin omistajasta. Omistaja oli vain hakenut koiran kotiin. Luultavasti kiittäminen on nykyään poissa muodista. Harvoin sanotaan ystvällisiä sanoja enää toiselle... 

Kiitos on pieni sana mutta tuntuu hienolta. jos sen saa kuulla, toki aiheesta. Pääasia tietenkin, kun koira pääsi terveenä kotiin. Verenvuoto tuli tassuista - se oli varmasti juossut kovalla pinnalla sen verran pitkään, että tassujen iho oli rikkoutunut. Saatiin veri ja sotku putsattua yhdessä lapsen kanssa pois ovista ja penkistä kostealla pyyhkeellä bensa-aseman pihalla.



Tulipa leveät lapaset, kuin patakintaat!



Lapasetkin neuloin - mutta ah, lanka olikin paksumpaa ja varsinkin kovempaa kuin osasin arvata alunalkaen. Lapasista tuli liian isot lapselle - ja ne jotenkin levenivät kärkeä kohti! Tädin käteen ne sopivat hyvin mutta en niitä, kirjavia, hänelle kuitenkaan sitten tarjonnut. Annoin ne siskolle - ja teen lapselle toiset, pienemmällä silmukkamäärällä. 10 silmukkaa puikolla riittää luultavasti hyvin.

Aamulla on aikainen herätys. Hommia on sumaantunut kasapäin tiistain jälkeen, niistä on minulle soitettu jo monta kertaa. No - ei kun kaulitaan hihat ja ryhdytään toimeen.

Huomenna alkaa myös viikon työmatka. Viikon työreissulla on luvassa paljon töitä ja pitkiä päiviä; näin on pomo kertonut jo monen monta kertaa. Mutta siellä on toivottavasti lämmintä ja kevät jo tuntuu! Kiva lähteä - vaikka olen saanut kovasti moitetta matkasta jo sekä lapsilta että äidiltä. Huoh. Juu - kyllä on huono omatunto kun jätän lapset työmatkan ajaksi! Näin vain nyt on - eivätkä he hunningolla ole, eivät varmasti. Ruokaa ja kodin lämpöä riittää silti, ihan varmasti. En ole ollut marraskuun jälkeen työmatkalla joten ei tämä kovin usein tapahdu kuitenkaan.