 |
| Näin roihusi juhannuskokko eilen yhdentoista tietämillä |
Hienoa, olen iloinen siskon onnesta. Hän elää onnen ja ilon yhteistä aikaa rakkaimpansa kanssa ja toivon, että heillä on mukava elämäntaival edessään. He vaikuttavat tasapainoiselta aikuiselta parilta - uskon ja toivon kaiken heille menevän hyvin.
Onnen toinen puoli Se mikä ulospäin näkyy ei yleensä takaa yhtään mitään! Usein parit jotka vaikuttavat onnellisilta ja kaikin puolin hyvin pärjääviltä hämmästyttävät ympäristön isosti kun kertovat eroavansa. Tiedän yhdenkin parin "menneestä elämästäni" jossa hyvin onnellisena ja tasavertaisena pidetty pari erosi kun vaimo ei enää jaksanut sitä väkivaltaa jota oli kestänyt heidän seurustelunsa alkuajoista asti. He seurustelivat teini-ikäisistä ja menivät naimisiin ja saivat lapsia - mies hakkasi ja mukiloi vaimoa viikoittain, töni alas rappuja, kuristi ja potki niin että vaimo joutui monasti sairaalaan. Mutta aina hän lupasi tehdä parannuksen, aina kertoi tämän olleen viimeinen kerta.
Oli todella rohkea ja vaikea asia lähteä liitosta parin vuosikymmenen jytyytyksen jälkeen. Miten siihen pystyy - kuka ja mikä saa sen tekemään? Kaikki eivät siihen tosiaankaan kykene. Itsetunto on hakattu pois, oma syyllisyys tilanteesta on kova ja perheelle tuotettu häpeä pelottaa. Paljastuminen tuo uuden, valtavan pelon ja häpeän. "Mikset tehnyt mitään? Miten kestit tuollaista - minä en olisi kestänbyt hetkeäkään?" Ympäristön pöyristys kääntyy uhria vastaan kuin jälleen uusi potku alavatsaan.
Se, että lapset alkavat kärsiä on yksi vipuvarsi jättää mies - niin tässäkin. Mies, isä, alkoi hakata omia lapsiaan ja silloin äidin, vaimon, voimat riittivät lähtöön. Vihdoin.
Outoa oli, että kukaan ei ihmetellyt miksi nainen käytti talvellakin aurinkolaseja peittääkseen mustelmia, kesällä pitkähihaisia poolopaitoja ja pitkiä housuja. Otsatukka oli silmillä ja hän oli aina hyvin peitelty. Koko kroppa oli täynnä mustelmia ja puristelujälkiä kaulassa, että hän ei juuri koskaan voinut pitää tavallisia kesävaatteita. Kylkiluut olivat poikki usein ja kerran, kun hänet oli heitetty alas raput pää edellä, hän joutui sairaalaan pitkäksi aikaa. Oli ihme, että hän selvisi ehjänä elämään "uudelleen hakattavaksi, niinkö?" kysyi lääkäri. Silloinkaan ei vielä kellekään kerrottu mitään - vaimo oli työmatkalla, kertoi mies jos joku kävi kyselemässä. Tai sairas, pahassa flunssassa eikä häntä saa häiritä.
Nyt tämä "onnellinen pari" on eronnut, erosi hiukan ennen omaa eroani. Tiedän, että mies on eronnut jo toisen kerran, samasta syystä. Hän myös hakkasi omia vanhempiaan ja äiti joutui pitkiksi ajoiksi sairaalaan - joutui psykoosiin ja mielenterveysosastolle. Masentui. Hän kuoli muutama vuosi sitten ja isäkin pari vuotta sitten. Miehestä itsestään en ole enempiä kuullut - hakattu ex-vaimo on parisuhteessa toisen miehen kanssa, kuulemma tosi kiltin ja mukavan miehen joka on naista reilusti vanhempi.
Parisuhteet eivät kai koskaan ole helppoja. Itselleni ne olivat vaikeita - mies haluaa usein päättää ja pitää naista hölmönä, naivina, tietämättömänä. Se sattuu - vaikka kuinka totta olisikin. Itse en kyllä mitenkään ymmärrä, miten se noin oikeasti olisi; historiassa ja nykypäivässä toisen vähättely toimii hyvin yhtenä osana valtarakenteita - aina pidetään "toisia" tyhmempinä ja vähäarvoisempina ja sillä perustellaan oma valta ja halu päättää. Toisen vähempiarvoisuudesta tulee helposti totuus jota ei sitten mitenkään epäillä - usein sekä vallanhaluiselle että alistetulle.
Itse olen saanut olla tyhmä/epäluotettava/osaamaton/kiero niin sukupuolen kuin syntymäpaikan, äidinkielen, murteen kuin edellisen elämäni takia. Aina on joku syy olla huonompi toista - miestä. Mies on ollut aina oikeassa ja jos joskus sattumoisin on erehtynyt ja ollutkin väärässä, on se johtunut jollain tavalla naisesta tai naisen vaikutuksesta. No - katkeraksi ei kannata alkaa. JOs kohdalle on osunut vääränlaisia ihmisiä, voi uskoa, että toisenlaisia varmasti jatkossa voi eteen tupsahtaa!
 |
| Paljon onnea - kesäkihlat on ihana asia! |
Siksi, vaikka yksin oleminen onkin usein rankkaa, on kuitenkin hyvä olla omassa elämässa ja omassa kodissa pelkäämättä ja anteeksi pyytelemättä! Siivota ja puuhailla ilman että se toisia ärsyttää. Lapset toki niuhottavat - mutta sen kestää paremin kuin miehen tyytymättömyyden.
Kihlaus on ihana ja iloinen asia ja uskon ja toivon hänen onnistuvan parisuhteessaan paremmin kuin iso-siskonsa joka on aina ollutkin aika hankala tapaus! Huithapeli joka on tehnyt elämässään asioita jotka sitten ovat johtaneet asioihin joita perhe on saanut ihmetellä ja hävetäkin. Onnea sisko!
Meikäläinenkin yrittää uudistaa maailmaansa
Tässä sitä nyt meikäläinenkin istuu ja katsoo, saako elämän veiviä vielä käännetyksi johonkin suuntaan, uuteen asentoon. Toivoa voi mitä vaan - ja paljon voi toki tapahtuakin, jos hyvin käy!
Itselläni on halu ja tarkoitus on alkaa vääntää nyt ihan tosissaan siitä elämän veivistä – en vielä anna periksi. En haluaisi. Onhan tässä vielä mahdollisuus kuitenkin elellä vielä kymmeniä vuosia, jos aikoo saavuttaa suomalaisen naisen odotetun elämän iän! Liekö se sinällään niin tavoiteltavaa - mutta katsotaan kuitenkin mitä tssä tapahtuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti