tiistai 27. marraskuuta 2018

Pakkanen piristää mielen ja maiseman!

Siinä se syö mantelilastua. Pysyisi hengissä nyt eikä jäisi auton alle. 
Muutaman päivän pakkaskeli on tuntunut hyvältä! Kirpsakka ilma ja huurteinen maisema on jotenkin mieltä piristävää - onhan kuitenkin jo marraskuun puolivälin jälkeinen aika menossa. Tulispa vielä lunta!

Söpöliini putsaamassa ruokapaikkaa
Linnut pyytävät ruokaa
Pakkasen tullen kävin laittamassa linnuille mökin roikkumaan pensaaseen. Linnut ovat siinä käyneet jo aikaisemminkin etsimässä syötävää mutta ajattelin odotella kylmempiä säitä. Nyt sää on viilentynyt nollan alapuolelle - ja lintuparvet lehahtivat paikalle heti, kun mökki tuli vanhoille sijoilleen! Siinä ne syövät oikein reippaasti. Variksia ja harakoita on myös isot määrät - aamulla pihalla lenteli viisi harakkaa ja kolme tai neljä varista. Ne näyttävät valtavilta muihin siivekäisiin verrattuna. Nokat kuin isot halot; harppovat pihalla kuin paikan omistavat isäntämiehet!

Amaryllis peilailee
Linnut käyvät omina porukoinaan syömässä; varpuset pulisevat oikeanpuoleisessa pensaassa ja hakevat syötävänsä sinne. Sitten talitiaiset ja sinitiaiset pörräilevät joka puolella - talitintit ovat ahkerimia paikalla olijoita mustarastaiden ohella. Mustikset haluavat syödä maasta joten olen sinne heitellyt syötävää ja murusia. varislinnut käyvät toki kaikki paikat läpi kerraan, pari päivässä joten illalla paikka on ruuasta tyhjä.

Ja sitten on tämä siivetön suloisuus kaverinsa kanssa joka rohmuaa lintulautaa tyhjäksi oikein urakalla: Orava. Siinä se syö lintumökin ruokapaikat tyhjäksi eikä edes pelästy vaikka menen viereen sanomaan Kurrelle, että nyt voisi jo riittää. Hmm...

Adventti  alkaa pian!
Laittelin eilen kotiin vähän alkavan adventtiajan kunniaksi joulusomisteita esiin. Muutaman jutun - tuohilintiúja ikkunaan, perinteisen kynttelikön keittiön ikkunaan ja pari jouluisempaa liinaa pöydille. Ulkona hoitamattomana kesän ollut amarylliksen sipuli on tehnyt kukkavanan - sen laitoin peilin eteen eteiseen.

Työhakemusten ohella teen tällaista. Joulu tulla jolkottelee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti