Suppiksia, neuleita ja kotoilua. Pelottava mies metsässä

Viikonlopun huveja: leivontaa, sieniä, neulontaa.
 Ja kynttilän luoma tunnelma

Pyhäinpäivänä oli syksyistä mutta lämmintä. Käytiin koiran kanssa pitkällä, kolmen-neljän tunnin kävelyllä metsässä muutaman kilometrin päässä kotoa. Ajattelin etsiskellä suppilovahveroita paikasta, jossa niitä oli viime vuonna. En ole erityisen hyvä löytämään sieniä, mutta nyt mentiin koiran kanssa luontoon sillä mielellä, että metsässä on hienoa - siellähän on aina hienoa, oli vuodenaika mikä vaan - ja jos löytyy sieniä, kiva.

Oman koiran lempeät silmät. Ihanainen on tuo kaveri!

Niitä löytyi noin kolme litraa, sen jälkeen palasimme kotiin. Enempää ei tarvitse kun meillä ei ole pakastinta jonne voisi säilöä ylimääräisiä tulevaisuutta ajatellen.

Siinä niitä on, suppiksia.

Jalat oli ihan väsyneet  kilometrien vaeltamisesta - kivi hankasi saappaassa enkä saanut sitä pois... oli mennyt jotenkin kiinnis vuoreen, tiukasti.

Joku himmeä tyyppi seuraili meitä koiran kanssa kulkijoita  metsässä, pipomies ilmestyi yhtäkkiä muka vaan istumaan kivelle ihan lähelle ja sitten kohta se olikin jo toisessa paikassa, taas lähellä ja tuijotteli ohi. Outoa, pelottavaa... Yht'äkkiä teki mieli lähteä pois metsästä - olin juuri kuvaamassa hienoa kiveystä jossa oli upeaa jäkälää kun huomasin äijän ihan reilun metrin päässä. Ei sanonut mitään, näpräsi puhelinta vaan.

Hui. Oli aika outoa ja pelottavaa. Creapy... Ehkä sopi Halloween-teemaan kun oli se päiväkin, Pyhäinpäivä.

Pakollinen sukkakuva. Adlibris-langasta
neuloin. Tässä vielä kesken mutta
nyt ovat valmiit.

Kotona tein sitten piirakan suppiksista, leivoin samalla kasan kauralastuja. Neuloin, luin dekkareita ja silleen....

Kotielämää siis tällä kertaa. En jaksanut lähteä kotiseudulle - matkanteko kestää monta tuntia. Mutta pian kyllä menen.

Vaihdoin verhot keittiöön - tummemmat verhot syksystä kevääseen ja vaaleammat keväästä syksyyn, kesän yli.

Pidin kesän yli suurinta osaa sisäkukista ulkona. Niin orkideat, kaktukset kuin amaryllikset saivat olla luonnon helmassa; välillä kaadoin niille vettä mutta pääsääntöisesti olivat luonnon armoilla. Nyt monet kukkivat tai pukkaavat nuppuja. Perhosorkideat väsäävät kukkaa, samoin kaktukset ja amaryllikset. Kiva kyllä!

Amarylliksiä. Yksi vanhanaikainen on jo kukkinut neljän vanan voimin.
Näistä toinen ei meinaa kukkia mutta  toinen väsää nuppua!
Aikaisempina vuosina saatuja ovat, molemmat

Huomenna kerron episodin kissasta. Vanha kolli joutui pyytämättään seikkailuun - luulin jo itse, että se lähti kuolemaan jonnekin kun hävisi mutta ei sentään.

Vanha kolli siinä.