Palmusunnuntaina alkaa hiljainen viikko

Palmusunnuntai. Aurinko paistaa ja sää on hieno. Meillä ei tänään käynyt yhtään virpojaa eikä tänä vuonna kukaan omista lapsista enää virvo. Viime vuonna vielä virpoi - viime vuonna meillä askarreltiin vielä kymmeniä virpomavitsoja. Se aika on nyt ohi - haikeaa.

Mielen on muutenkin vallannut outo haikeus ja olon apeus. Miksi tehdä mitään, miksi yrittää ja pusertaa kun mikään ei tunnu johtavan mihinkään. Töitä en saa vaikka miten töitä haen. Olen yksin kodissa ja kaupungilla, teiden vierustoilla ja metsäpoluilla – aina vain yksin.

Elämä on kaunista mutta oma olo sellainen, että voisi jo muualle tästä joutaa... Mietin viime vuoden palmusunnuntaita jolloin juttelin vielä kahden sen jälkeen maailmasta poistuneen sukulaisen kanssa. Maailma on nyt erilainen samlla kun se on ihan samanlainen.... Yhden ja kahden kohdalla voi tapahtua maailmanloppu, muutn maailma menee eteenpäin kuin aina ennenkin.

Katselen luontoa ja kukkia. Kukkia ja kaikkea luontoon liittyvää rakastan yli kaiken. Kaikki kaunis antaa voimaa ja virtaa – ja se saa myös monet muut - varsinkin suvun miehet jotka ovat vahvoja ja menestyviä, kunnollisia ja asiansa osaavia – naureskelemaan. Olen kukkia ja hyönteisiä ihaileva täti.

Keittiön pöydän kulmalla on ruukku jossa pikkunarsissit avaavat kohta nuppunsa. Ruukuissa on ruohon siemeniä; pääsiäispyhiksi niihin kasvaa vihreä pikku-nurmi, pääsiäisruoho. Lasisessa vaasissa omenapuun oksat avaavat nuppuja, tulisko niihin pienet tuoksuvat kukat pääsiäiseksi?

Nukuttaa ja olo on kuin hakatulla madolla, vaikka en ole muuta tehnyt kuin kotihommia ja ruokaa lapsille laittanut. Tämä on sitä masennusta joka seuraa ”vääjäämättä” työnhakijaa joka tekee työtä työnsaannin eteen mutta mitään ei tapahdu.

Olen unohtunut tänne nurkkiini – eikä kukaan kaipaa missään, millään lailla. Voisin poistua vasemmalle aivan hienosti – jollei noita lapsia ja omaa äitiä olisi. Miksi pitää näin kitua ja kärvistellä – jollei minusta tosiaan ole mitään iloa enää kellekään, mitenkään? Onko enää koskaan, missään - kellekään?

Yritetään vielä. Yritän jaksaa. Vielä en asu sillan tai veneen alla – mutta kaukana ei ole se aika enää.

Viikonloppu ja palmusunnuntai

Virpomavitsat valmiina odottamassa

Onpa ihanaa, että on viikonloppu! Palmusunnuntai ja virpominen tekevät olon iloiseksi; suklaamunia on hankittu pikkuvirpojille.

Viikko oli raskaudessaan hurja - kellon ympäri töitä ja sen päälle lapsen harrastuksiin liittyvää kuskausta ja kulkemista - olin jo viikon loppupuolella aivan kanttu vei - torstaina tuntui, että en mitenkään jaksa perjantaita enää. Irtisanomisten ensimmäinen aalto lyö yli; sain taas merkin omasta siirrosta kun esimies muuttui. Liekö montaa näin idiootti-hullua ihmistä joka tekee hommia kaameassa stressissä ja monta ylituntia joka päivä ilman mitään korvausta samalla tietäen, että kuukauden päästä on tuotannolis-taloudellis-syistä irtisanottu? Kai meitä on muitakin - oma siirtyvä esimies taitaa olla sellainen....

Nappeja, nappeja. Mitkä valitsen villatakkiin, hmm?

Oksettaa ja vasemman puolen rintalastaa puristaa jo monetta lie viikkoa. Ylä-kropan ympärille on tunne vanne joka puristaa, öisin en saa kunnolla unta - molemmat ihka uusia asioita meikäläisen elämässä. Pelottaa aivan kammottavasti mitä tapahtuu kun työt loppuvat. Miten selviämme, mistä haen apua kun en haluaisia apua vaan selvitä itse omasta elämästä. Ja: mitä jos sairastun? Mitä tuo yläkropan puristus tarkoittaa? Olenko jo tässä iässä saamassa sydänoireita?


Rairuohoa ja herneenversoja
kylvetty keittön ikkunalle


Viikonloppuna olen yrittänyt keskittyä kotiasioihin ja kodin kuvioihin. Pomo laittaa meiliä ja tekstaria aika ajoin; hänkin on todennäköisesti irtisanottavien listalla ja pomon pomo lähtee firmasta parin viikon päästä. Olemme tuuliajoilla - mutta yritämme hoitaa hommia siitä huolimatta... Mieli on matalalla kaikilla.

Lauantaina käytiin ortodoksimyyjäisissä. Juotiin siellä kahvit, ostettiin muutama arpa. Rahat on loppu joten nautimme silmillä ja aisteilla enemmän kuin kukkaroa aukomalla!

Läskisoossia, pottuja ja kukkakaalia lauantai-pöytään

Tein hyvin hautunutta läskisoossia kuoriperunoilla, punajuuria kyytipojaksi. Sunnuntaina syömme uunikalaa. Molemmat ruoka-aineet trajoustavaraa - sian kylki ei paljoa maksanut kun se oli viimeisen päivän myynnissä - ruoka neljälle hengelle maksoi pari euroa! Kala maksoi hiukan enemmän - mutta lohta myytiin kuitenkin alle neljän euron kilohintaan jos osti koko kalan niin sekin kannatti! Pari euroa annos syödään tänäänkin kun ei hassata salaatteihin eikä muuhukaan tuore-aineksiin.

Lapsi on lähdössä virpomaan. Virpomavitsoja on kahdella virpojalla yhteensä melkein 30! Toiveena on saada valtava karkkisaalis. Virpjat pukeutuvat tavallisiin vaatteisiin - meillä eivät noidat virvo! Aisasta puhutaan ja kirjoitellaan joka viosi - lapset ja lasten vanhemmat sekoittavat jo amerikkalaisen halloweenin ja virpomisen joka on aika uskomatonta! Mutta kun uskontoa monet pitävät huuhaana ja menneisyyden asiana, ei ole ihme jos kaikki asiat menevät sekaisin. Lapsen virpojakaverikin on yksi luokan lapsista joka ei kuulu kirkkoon ja käy koulussakin elämäntaito-tunneilla. Mitä siellä opitaan en tiedä - ei ainakaan kamalsti tunnu olevan uskontojen perusasiat hallussa!

Kreppiruusut
palmusunnuntain oksissa

Omat lapset tietävät miksi virvotaan ja miksi pääsiäistä vietetään - ja tietää miksi noita ei virvo ja miksi pääsiäisenä on noitia liikenteessä. Aina sitä ei ole ollut helppo hyväksyä - miksi naapuri saa virpoa Batman-puvussa ja toinen piruksi naamioutneena ja meidän pitää olla tavallisissa vaatteissa? No - selitetään taas... "Äiti, ei aina tarvii olla noin vanhanaikainen, mitä välii tollasilla asioilla on?"

Itse luulen, että uskonnolla tulee aina olemaan oma paikkansa ihmisten elämässä - miten se sitten esiin tuleekaan. Nyt, kun raha ja oma henkilökohtainen onnen ja vaurauden tavoittelu on melkein uskonnon asemassa, on sitä vaikea uskoa - mutta tämäkin aika muuttuu vielä toiseksi, joskus.

Nyt lähden kävelylle. Ehkä näen pikkuvirpojia kaduilla! Ulkona sataa lunta hiljallensa, pehmeän näköisiä lumihiutaleita. Tulee rauhaisa olo niitä katsoessa. Ikkunan takana mustarastaspariskunta etsii syötävää - rusahtava naaras ja tummempi, musta koiras hypeksivät lumella ja pensaan oksilla.

Vaalit ja partioparaati palmusunnuntaina

Olipa ruuhkainen palmusunnuntai - varsinkin jos ohjelmassa oli äänestäminen, virpominen ja partioviikon avaus partiomarssilla käyden - tai sitä seuraten.

Näinpä oli meillä. Aamu alkoi lapsen viemisellä junalle jo varhain, että pääse Helsinkiin muiden oman lippukunnan marssijoiden kanssa. Marssimista piti vielä harjoitella, solmut ja asut laittaa kohdalleen ja marssijärjestys ja koko hulppea kokonaisuus tarkistaa.



Partiolaiset kokoontuivat Senaatintorille ennen marssia



Hyvin se meni - niin matka kuin itse marssikin. Ekaa kertaa oli mukana, oma partiolaiseni. Reippaasti nousi jalka ja samoin käsi partiotervehdykseen - kolme sormea!

Värikkäät höyhenet
ja koristeet tuulessa

Sitten kotiin, heti marssin jälkeen ja pikapikaa virpomaan! Vitsoja oli tehty tusinan verran - enemmänkin olisi mennyt ja niitä kaverukset pusasivat vielä iltahämärissä, niin, että kaikki koristeet ja varatut pajun oksat saatiin käyttöön. Suklaamunia ja muita karkkeja palkkioksi tuli paljon - iso osa meni heti syöntiin. osa säästettiin. Rahaakin saivat jonkun euron myös.

Aamulla ennätin itsekin ottaa vastaan muutaman virpojan ja palkita heidät suklaamunilla.

Osa virpomispalkkiosta
odottamassa pääsiäistä

Kun itse lapsena virvoin, palkkiot sai vasta pääsiäissunnuntaina. Palkkio oli usein joku pipari, keksi tai kiiltokuva - lähisukulaiset saattoivat antaa suklaamunan tai suklaa-tipun. Nyt palkkion saa heti - ja ne sitten nautitaan myös saman tien. Olen selittänyt lapselle virpomisen historian ja hän sen tietää ja ymmärtää. Käymme myös joka vuosi seurakunnan pääsiäismyyjäisissä ja pääsiäisenä kirkossa joten on asia tuttu. Mielestäni lapsenkin on hyvä tietää, miksi eri juhlapäiviä vietetään. Joulu ei siis ole olemassa joulupukkia ja lahjoja varten ja pääsiäinen pääsiäismuninen takia - ainoastaan.

Tämän vuoden vaalit olivat todellinen jännitysnäytelmä. Kävin itsekin äänestämässä vasta eilen, varsinaisena vaalipäivänä illan korvalla. Pieni jono oli meilläkin vaalipöytien ääreen, niinkuin monissa muissakin paikoissa. Aina mietin, kopissa numeroa kirjoittaessa, että saako omasta numerosta selvää... Seiska neuvotaan kirjoittamaan poikkipuulla ja aaltomaisella yläosalla, ykkönen pelkkänä viivana. Osaankohan oikein? En koskaan muulloin mieti, kirjoitanko oikein, mutta vaalikopissa asia tulee AINA mieleen.

Oma ehdokas pääsi läpi - kun vihdoin kopissa päätin, kumpaa kahdesta vaihtoehdosta äänestää! Nyt vain seuraamaan, mitä hän ja puolue saavat aikaan!

Perussuomalaisten vaalimenestys oli häikäisevä. Kaikki muut puolueet hävisivät, RKP:tä lukuun ottamatta. Jopa Kokoomus joka on nyt suurin puolue, hävisi edellisiin vaaleihin verrattuna. Mutta koska muut puolueet hävisivät enemmän, Kokoomus on nyt suurin. Onpa mielenkiintoista nyt seurata mitä tästä seuraa ja kuinka poliittiset kuviot elävät. Minkälainen hallitus, mitä asioita lähtevät ajamaan... Vaikea on kuvitella tällä hetkellä Kokoomus ja Perussuomalaiset samaan hallitukseen - ja tulisiko siihen mukaan esim. RKP ja/tai joku muu pienpuolue?

Sinivuokot ovat todellinen kevään ihana tuoja!

Mielenkiintoista poliittista keväänjatkoa tässä odotellaan. Onneksi vaalit ovat ohi - siihen vaalipuheiden toisteluun olikin jo aika kypsynyt.

Keväänihanuus on käsillä - vaikka teillä lentävä hiekka ja pöly saavatkin olon kurjaksi. Itselläni ovat silmät kropan heikko kohta - olen saanut kalvot pahasti "poltettua" pari kertaa kun olen ajanut autoa vasten aurinkoa ilman aurinkolaseja. Nyt silmät ovat arat ja kevään kirkas valo ja hikan lentäminen saavat ne heti kipeiksi. Nytkin silmät ovat kirkkaanpunaiset ja luomet kuin nakkimakkarat. Mietin, olenko saanut siitepölyallergian - vai ihanko on sama vaiva pölyn ja valon kanssa kuin ennenkin. Tosi kurjan tuntuista silmät kutisevat kamalasti, vettä valuu… ÄÄÄH.

Tuttavan tytär jolla on aivosyöpä on kovasti mielessä. Kuolema tulee jokaiselle, sen tietää. Se, että kaikki eivät elä vanhaksi ja että syöpä tappaa Suomessakin paljon ihmisiä koko ajan - kaiken tuon tiedän. Silti tuntuu niin surulliselta, että tämä elämänhaluinen tyttö on jo saattohoidossa ja ennuste ei enää pitkää aikaa lupaa. En tunne häntä, en ollenkaan. Silti suren... Ostin hänelle Nora Robertsin Kaukaisen unelman äänikirjana - kuulin, että hän pitää noista kirjoista. Jospa hän saisi hiukan iloa sitä kuunnellessaan. jos enää jaksaa. Kirja on viety hänelle.

Kirjan nimi on jotenkin - niin - kuvaava. Itse kirjaa en tunne; nämä Nora Robertsin kirjat ovat romattista lukemista nuorille naisille - kai. Kaukainen unelma on meillä kaikilla, jonkinlainen. Liekö sairaalla Marialla unelma parantua - en tiedä.

Illalla meilailin opiskelukaverin kanssa - hän oli tuohtunut lapsuusmaisemiensa pilaamisesta ja kertoi siitä. Meilaililmme siitä ja hän sitten kyseli mitä kuuluu. Minä kirjoittelin vastauksen ja hänpä suivaantui, sanoi, että minun ei pitäisi valittaa... En ymmärtänyt mitä valitin, luin tekstini vielä uudestaan monta kertaa mutta en ymmärrä kuinka sanani noin väärin tulkittiin.

Kyllä mieleni niin tuosta pahoitin!  En halua valittaa - mutta ehkä teen sitä tietämättäni. Päätin, että alan kiinnittää huomiota sanoihini enemmän.  Vaikka en tämänkään ihmisen kanssa juurikaan ole tekemisissä - olemme nähneet viimeksi monen monta vuotta sitten - niin en olla valittaja, negatiivinen ihminen. Hän toki sanoi usein, jo aikoinaan, että suhtaudun asioihin omituisesti ja teen jatkuvasti vääriä ratkaisuja niin isoissa kuin pienissä elämän valinnoissa. Hänen seurassaan menin aina jotenkin lamaannuksiin - oli hankala ja kurja olo kun tunsi tehneensä kaiken ihan typerästi. Sama tunne on nyt...

Omiin sanoihin ja omiin mielipiteisiin ja tekemisiin kannattaa kyllä yleisesti ottaen kiinnittää huomiota. Negatiivinen ihminen on raskas tuttavuu, ikävä äiti ja kurja työkaveri. Sillä, että vetäytyy ihan pelkästään omiin poteroihinsa kun huomaa olevansa muden mielestä paska - alkaa erakoksi ei yleensä saa mitään hyvää aikaiseksi. Ei itselle sen kummemmin kuin muillekaan. Itseinho tulee helposti kun joku moittii - siitä minulle on paljon kokemusta. Mutta en liene vieläkään oikein oppinut - paljoakaan. Aina voi pysytellä erossa sellaisista ihmisistä, jotka aina valittavat ja moittivat - mutta oma käytös kannattaa kuitenkin miettiä. Jos vain osaa... Moni ei huomaa omia virheitän - olenkohan juuri sellainen tapaus?

Aloinkin selailla nettiä täst aiheesta - kuinka olla positiivinen. Aiheesta on keskusteluja ja vaikka minkälaista sivustoa määrättömöästi - varsinkin jos katsoo mita muilla kielillä on kirjoitettu. Tästä ajattelin aloittaa:
The Power of Positive Thinking,  Key Point: You are what you think. You feel what you want.

How to be positive - some key rules!

Sluta klaga - lev positivt!

Löyhästi aiheeseen liittyen Taloussanomien tämänpäiväinen artikkeli työpaikan käytössäännöistä.