Kesäaika alkoi. Köyhyys panee miettimään syntyjä syviä.

No niin, nyt meillä on taas  kesäaika. Ikkunasta näkyy luminen kevättalven maisema, ei kesästä tietoakaan. Mutta onhan päivä jo yötä pidempi!

En kyllä mitenkään käsitä, miksi tästä omituisesta kellojen vääntelystä ei voi irrottautua - mutta näin siis vaan elellään. Melkein koko Eurooppa on mukana tässä kellojen siirtelyssä, siksi myös Suomi. Eihän tuo ehkä iso asia ole . mutta mikä järki siinä on, oikeasti?

Aamulla täällä metsässä katselimme koiran kanssa kesäaikaa. Lumi sulaa!

Maailmanmeno kiinnostaa. Mistä saisi oikeaa tietoa?
Tekisi mieli lukea lehteä, siis sanomalehteä ja asialehteä kuten Suomen Kuvalehteä. Tuollainen halu tulee aina aika ajoin - en kyllä raaski lehteä ostaa ja mietinkin, mihin sen voisi mennä lukemaan...Hmm. Kirjastoon, huomenna.

Kevään valo saa lehdet puhkeamaan

Kaikenlaista tapahtuu koko ajan ja nettiuutisten varassa elellessä saa vain otsikot ja skandaali-uutiset luettavaksi.Onhan tietenkin radio ja TV. Lukeminen on vain jotenkin... kivempi tapa. Kunnon analyysi joistain asioista tekisi hyvää, aina välillä. Niinkuin nyt, kun maailmassa tapahtuu niin paljon ja omituisen itsekkäitä johtajia tuntuu olevan joka toisessa maassa - enemmän ja vähemmän despootteja ja diktaattoreita.

Ei, en kaipaa lisää kohujuttuja Trumpista tai hänen tviittailuistaan; ne uutiset näkyvät jokaisella nettisivustolla. Mutta nyt kun maailmalla tuntuu tapahtuvan kaikenlaista outoa, huolestuttavaa ja kummallista, olisi hyvä lukea vähän taustoja ja analyyseja. Erdogan, Putin, Filippiinit, Puola, Valko-Venäjä. EU, Ranskan ja Saksan vaalit, Britit ja Hong Kongin äänestys. Merkel. Ja onhan meillä omatkin vaalit kohta - sote kyllä etoo jo sananakin. Ja puolueiden samat lauseet joka kerta; kun vaalit on ohi, kaikki jää kuitenkin ennalleen.

Kukaan ei osaa sanoa sotesta mitään järkeenkäypää. Kukaan ei ylipäätään sano mitään oikeaa ja konkreettista mitä tuleman pitää - puolueet lupaavat entistä löysemmin sitä ja tuota, haukkuvat toisiaan. Ihan kun ne eivät ottaisi näitä vaaleja ollenkaan tosissaan.

Köyhyys ja elämän näköalattomuus. Se rassaa. Paljon
Harmittaa, kun olen tällainen köyhä. Ei ole varaa  oikein mihinkään, eikä tietenkään lehtiin tai muihin huvituksiin. Mutta tietenkin olen iloinen, että meillä on vielä tämä koti, ruokaa ja saan tässä paukuttaa tietokonetta. Ei saanut mummi ja vaari aikoinaan, menneet sukupolvet! No joo - silloin ei ollut tietokoneita, mutta  radio ja televisio heillä kyllä oli, puhelinkin oli kamarin keinutuolin vieressä. Ruokaa haettiin huonoina aikoina järvestä kalana ja kellarista perunaa,puolukkaa ja juureksia, aitasta viljaa. Ei ollut paljoa mistä ottaa - tuvassa sentään oli lämmin kun  poltti kesällä omasta metsästä tehtyjä halkoja. Säästeliäästi toki, tietenkin. Lihaa syötiin vähän, viljaa ja perunaa enemmän, kaikki itse tehtiin.

Kanarisottoa. Kiitos ruuasta, olen kiitollinen
kun sitä on vielä joka päivälle riittänyt.

Itse teen ruuat toki nytkin, mutta kaupasta haen tarvikkeet. Kun raha loppuu, en hae mistään - aittaa ei ole, ei kellaria. Mutta on lämpöä huoneissa, ihan hyvä tässä on - varmasti ihan luksusta, verrattuna muutaman vuosikymmenen takaiseen elämään tässä maassa, kaltaisillani.

En ollut itse vähävarainen muutama vuosi sitten. Oli perhe ja kaikki kunnossa. Sitten kohta ei enää ollut. Pudotus on aika huima kun on ollut työssäkäyvä äiti, vierellä puoliso ja lapset, tunne, että kaikki on hienosti. Talous oli kunnossa, nätti koti ja kaikenlaista ostettiin kun tarvittiin. Käytiin lomamatkoilla, koko perhe. Sitten hävisi nopeaan tahtiin työ, puoliso, palkka, ystävät....Epätoivo tuli toivon tilalle, kun kaikki vaikutti rapisevan alas, pois.

Niin on käynyt monelle muullekin; elämä on sellaista.

Neulominen on melkein pakkomielle. Sen voisi lopettaa - tai neuloa vaikka
jotain muuta. Vaikka kevättakki, lampunvarjostin????

Putoaminen sattuu, kestää kauan siitä töyssystä selvitä. Helposti jää haikailemaan vanhaa, ikävöimään. Vaikka tietää, että se ei koskaan palaa. Joskus kaipaan niitä vanhoja, hyviä aikoja niin, että mahaan koskee. Ne vain pitää haudata jonnekin pois - exä hehkuttaa uutta onneaan ja rakkauttaan somessa ja minä hullu käyn lukemassa niitä päivityksiä!

Lehteä ei siis ole luettavaksi - mutta se ei ole iso asia! Tuli todistettua sekin tässä siis! Ilman lehtiäkin voi elää. Ja onhan kirjat olemassa!

Earth Hour, eilen.
Sammuttelin valoja

Uutta päin, uusi elämä: miten?
Luin jostain lehdestä (Kirjastossa niitä on, vaikka mitä!) muutoksesta. Siis elämänmuutoksesta ja kuinka pitää uskaltaa. Uskaltaa jättää kaikki vanha ja mennä uutta päin.

Yritän miettiä, pääni puhki mietin, miten tekisin - mitä uutta päin uskaltaisin  lähteä kulkemaan! Ottaisin teinin, kissan ja koiran ja painuisin maailmalle. Mutta miten - voi miten? Olen jo alkanut uskoa, hiljalleen, että työtä ei meikäläinen normaaliin tapaan saa. Ainakaan Suomesta. Silti pitäisi saada asiat hoidettua niin, että emme ole kodittomia ja hunningolla pian. Yritän keksiä keinon, todella yritän! Muuttoa Ruotsiin olen miettinyt - mutta eihän sinnekään voi tuosta noin vain mennä, ei kai minnekään voi.... Aivot eivät ole vielä kertoneet, miten voisi tehdä.

Kyllä se kohta tulee, valaistus, tässä asiassa. Varmasti... Vai?

Uusi vuosi ilman lunta: uudet suunnitelmat piristävät!

Tämä luontokappale ilmestyi elämään noin kuukausi sitten.
Hieno kaveri, tumma fasaaninaaras jota odotan päivittäin!

Uusi vuosiluku allakassa - muutoin vielä maailma samanlainen kuin eilen tai viikko, kuukausi sitten. Eihän maailmanmeno tietenkään muutu vain sen takia, että kalenterissa käännetään sivu tai siirrytään uuteen kalenteriin. Ei se muutu syntymäpäivänäkään, edes pyöreitä täytettäessä.

Silti on hyvä aika ajoin pysähtyä ja summata, missä mennään ja mikä on hyvin - ja mitä voisi muuttaa - elämässä, omassa ympäristössä, omissa asenteissa ja tekemisissään.

Omassa elämässä on ollut aika ankea vuosi, noin yleisesti ajatellen. Musta, kuin joulukuun illat ja yöt. Mihinkään ei näe, missään ei ole valonpilkahdusta. On kuin pitkällä metsätiellä autolla ajaessa, viimeksi muutama päivä sitten kun ajoin pilkkopimeän maiseman halki eivätkä auton valot tuntu
neet näyttävän tietä eteenpäin kuin hädin tuskin muutaman kymmenen metriä tihuuttavan, tuhnuisen sateen läpi.

Pelko tulevasta on kamala; olen ollut niin kauan ilman työtä - toki olen ollut "harjoittelijana" eli työllisyystuettuna, palkattomana työntekijänä yrityksessä reilut puoli vuotta, mutta sitä ei lasketa koska palkaa ei työstä makseta. Työnteko maisutuisi; ihan hyvin viihdyin harjoittelijana - sana on kamala; olen tehnyt vastaavankaltaisia töitä yli 25 vuotta, mutta koska olen joutunut työttömäksi, oletetaan minun olevan osaamaton ja onneton tunari joten saan nimikkeen harjoittelija tai opiskelija töiden tekemisestä joita olen tehnyt niin asiantuntijana kuin esimiehenä. No, eipä tässä ole varaa pullioida ja nöyryys elämässä ei varmasti tee pahaa... Olen kuitenkin jo yli 50-vuotias ja hiljalleen on joka tapauksessa uskottava, että elämä kuuluu nuoremmille.

Nyt kun tuo harjoittelutyökin on mennyttä aikaa, etsin hullun lailla töitä taas niin hakemuksia lähettämällä kuin työnanatajia ja puolituttuja kontaktoiden. Pakko uskoa, että onnistaa, jossain vaiheessa. Muutenhan ei kannata yrittääkään.

Eilen päättynyt vuosi päättyi tummana ja mustana kuin kynnöksellä oleva pelto. Mutasena ja rapaisena, pimeänä ja synkeänä. Mutta kynnös alkaa elää hiljalleen, kun valo osuu siihen ja mullan alla olevan elämä tulee näkyviin. Niin toivon käyvän Suomen talouselämälle, omille sukulaisille ja lapsille. Ja itselleni.

Aloitan tämän blogin yli puolen vuoden tauon jälkeen. Tai oikeammin: jatkan  Jatkan kirjoitteluani tänne; olen kaivannut tätä kanavaa mutta en ole osannut tarttua siihen kiinni kun kerran lopetin. No, lopetin aikaisemminkin, jäätyäni työttömäksi. Välillä on tarve vetäytyä luolan perukoille nuolemaan haavoja.... Sitten taas yritetään eteenpäin!

Kippis vuodelle 2014!

Jatkan myös toista työhön liittyvää blogiani; sekin on ollut retuperällä. Outoa, kun voimat häviävät jonnekin vaikka kaiken järjen mukaan työttömällä on aikaa liian kanssa. Mutta silti ei menaa mitään jaksaa; tuntuu, kuin olisi ikiuupumus päällä. Väsyttää, välillä itkettää. Tekee mieli heittäytyä meren aaltoihin, kävellä heikoilla jäillä. Mutta ei sitten saakaan aikaiseksi, edes sitä. Väsyttää vaan niin sairaasti.

Tämä blogi olkoon omien ajatusteni purkaamo, henkireikä. Toinen on se virallinen blogi jolla haluan antaa näkyvyyttä omalle työtä hakevalle ammattipersoonalleni. Tässä kirjoittaa Janika, ihminen, äiti ja sinkku-nainen joka yrittää luovia elämän karikoissa. Toinen blogisti on virtaviivaisempi ja herkeämättä omaa ammattikenttää seuraava ihminen joka osaa, tietää ja sanoo sen ääneen!!!

Loppuun vielä onnittelut tänään, 1.1.2014 77-vuotis-syntymäpäiviään viettävälle Lenita Airistolle. Tai no, omiensa sanojensa mukaan hän ei vietä pakkojuhlia: Unohda syntymäpäivät! Jos ei elämässä mitään muuta tapahdu niin kyllä on surkeaa. Jep, jep. Hyvä niin - noin timminä ja topakkana kun jaksaa maailmaa opastaa ja seisoa  omilla jaloillaan, niin hyvä!

Lenita toivoo naisille parempaa uutta vuotta - siihen toiveeseen yhdyn täysin rinnoin!

Hyvää uutta vuotta siis kaikille, Lenitalle ja muille! Epäonnen luku 13 on poissa päiväjärjestyksestä; nyt mennään valoa kohti: tervetuloa 14! Töitä toivon kaikille työttömille, ainakin kaikille meille jotka töitä tehdä haluamme ja sillä itsemme ja perheemme elättää!