Kesäaika alkoi. Köyhyys panee miettimään syntyjä syviä.

No niin, nyt meillä on taas  kesäaika. Ikkunasta näkyy luminen kevättalven maisema, ei kesästä tietoakaan. Mutta onhan päivä jo yötä pidempi!

En kyllä mitenkään käsitä, miksi tästä omituisesta kellojen vääntelystä ei voi irrottautua - mutta näin siis vaan elellään. Melkein koko Eurooppa on mukana tässä kellojen siirtelyssä, siksi myös Suomi. Eihän tuo ehkä iso asia ole . mutta mikä järki siinä on, oikeasti?

Aamulla täällä metsässä katselimme koiran kanssa kesäaikaa. Lumi sulaa!

Maailmanmeno kiinnostaa. Mistä saisi oikeaa tietoa?
Tekisi mieli lukea lehteä, siis sanomalehteä ja asialehteä kuten Suomen Kuvalehteä. Tuollainen halu tulee aina aika ajoin - en kyllä raaski lehteä ostaa ja mietinkin, mihin sen voisi mennä lukemaan...Hmm. Kirjastoon, huomenna.

Kevään valo saa lehdet puhkeamaan

Kaikenlaista tapahtuu koko ajan ja nettiuutisten varassa elellessä saa vain otsikot ja skandaali-uutiset luettavaksi.Onhan tietenkin radio ja TV. Lukeminen on vain jotenkin... kivempi tapa. Kunnon analyysi joistain asioista tekisi hyvää, aina välillä. Niinkuin nyt, kun maailmassa tapahtuu niin paljon ja omituisen itsekkäitä johtajia tuntuu olevan joka toisessa maassa - enemmän ja vähemmän despootteja ja diktaattoreita.

Ei, en kaipaa lisää kohujuttuja Trumpista tai hänen tviittailuistaan; ne uutiset näkyvät jokaisella nettisivustolla. Mutta nyt kun maailmalla tuntuu tapahtuvan kaikenlaista outoa, huolestuttavaa ja kummallista, olisi hyvä lukea vähän taustoja ja analyyseja. Erdogan, Putin, Filippiinit, Puola, Valko-Venäjä. EU, Ranskan ja Saksan vaalit, Britit ja Hong Kongin äänestys. Merkel. Ja onhan meillä omatkin vaalit kohta - sote kyllä etoo jo sananakin. Ja puolueiden samat lauseet joka kerta; kun vaalit on ohi, kaikki jää kuitenkin ennalleen.

Kukaan ei osaa sanoa sotesta mitään järkeenkäypää. Kukaan ei ylipäätään sano mitään oikeaa ja konkreettista mitä tuleman pitää - puolueet lupaavat entistä löysemmin sitä ja tuota, haukkuvat toisiaan. Ihan kun ne eivät ottaisi näitä vaaleja ollenkaan tosissaan.

Köyhyys ja elämän näköalattomuus. Se rassaa. Paljon
Harmittaa, kun olen tällainen köyhä. Ei ole varaa  oikein mihinkään, eikä tietenkään lehtiin tai muihin huvituksiin. Mutta tietenkin olen iloinen, että meillä on vielä tämä koti, ruokaa ja saan tässä paukuttaa tietokonetta. Ei saanut mummi ja vaari aikoinaan, menneet sukupolvet! No joo - silloin ei ollut tietokoneita, mutta  radio ja televisio heillä kyllä oli, puhelinkin oli kamarin keinutuolin vieressä. Ruokaa haettiin huonoina aikoina järvestä kalana ja kellarista perunaa,puolukkaa ja juureksia, aitasta viljaa. Ei ollut paljoa mistä ottaa - tuvassa sentään oli lämmin kun  poltti kesällä omasta metsästä tehtyjä halkoja. Säästeliäästi toki, tietenkin. Lihaa syötiin vähän, viljaa ja perunaa enemmän, kaikki itse tehtiin.

Kanarisottoa. Kiitos ruuasta, olen kiitollinen
kun sitä on vielä joka päivälle riittänyt.

Itse teen ruuat toki nytkin, mutta kaupasta haen tarvikkeet. Kun raha loppuu, en hae mistään - aittaa ei ole, ei kellaria. Mutta on lämpöä huoneissa, ihan hyvä tässä on - varmasti ihan luksusta, verrattuna muutaman vuosikymmenen takaiseen elämään tässä maassa, kaltaisillani.

En ollut itse vähävarainen muutama vuosi sitten. Oli perhe ja kaikki kunnossa. Sitten kohta ei enää ollut. Pudotus on aika huima kun on ollut työssäkäyvä äiti, vierellä puoliso ja lapset, tunne, että kaikki on hienosti. Talous oli kunnossa, nätti koti ja kaikenlaista ostettiin kun tarvittiin. Käytiin lomamatkoilla, koko perhe. Sitten hävisi nopeaan tahtiin työ, puoliso, palkka, ystävät....Epätoivo tuli toivon tilalle, kun kaikki vaikutti rapisevan alas, pois.

Niin on käynyt monelle muullekin; elämä on sellaista.

Neulominen on melkein pakkomielle. Sen voisi lopettaa - tai neuloa vaikka
jotain muuta. Vaikka kevättakki, lampunvarjostin????

Putoaminen sattuu, kestää kauan siitä töyssystä selvitä. Helposti jää haikailemaan vanhaa, ikävöimään. Vaikka tietää, että se ei koskaan palaa. Joskus kaipaan niitä vanhoja, hyviä aikoja niin, että mahaan koskee. Ne vain pitää haudata jonnekin pois - exä hehkuttaa uutta onneaan ja rakkauttaan somessa ja minä hullu käyn lukemassa niitä päivityksiä!

Lehteä ei siis ole luettavaksi - mutta se ei ole iso asia! Tuli todistettua sekin tässä siis! Ilman lehtiäkin voi elää. Ja onhan kirjat olemassa!

Earth Hour, eilen.
Sammuttelin valoja

Uutta päin, uusi elämä: miten?
Luin jostain lehdestä (Kirjastossa niitä on, vaikka mitä!) muutoksesta. Siis elämänmuutoksesta ja kuinka pitää uskaltaa. Uskaltaa jättää kaikki vanha ja mennä uutta päin.

Yritän miettiä, pääni puhki mietin, miten tekisin - mitä uutta päin uskaltaisin  lähteä kulkemaan! Ottaisin teinin, kissan ja koiran ja painuisin maailmalle. Mutta miten - voi miten? Olen jo alkanut uskoa, hiljalleen, että työtä ei meikäläinen normaaliin tapaan saa. Ainakaan Suomesta. Silti pitäisi saada asiat hoidettua niin, että emme ole kodittomia ja hunningolla pian. Yritän keksiä keinon, todella yritän! Muuttoa Ruotsiin olen miettinyt - mutta eihän sinnekään voi tuosta noin vain mennä, ei kai minnekään voi.... Aivot eivät ole vielä kertoneet, miten voisi tehdä.

Kyllä se kohta tulee, valaistus, tässä asiassa. Varmasti... Vai?

Lauantai on lehtien lukupäivä!

Otetaan ihan rauhallisesti nyt vaan. Ihan turha hötkyillä.

Lauantain rauhaa kotona. Lapsi kävi eilen jääkiekkomatsissa ja nukkui sen jälkeen12 tunnin unet. Aamupäivällä hänet piti kiskoa ylös sängystä; jotain rajaa nukkumiseenkin!

Pakkaspäivänä voi viedä matot ulos raikastumaan; näin on tehty.

Otan kotihommat nyt rennolla otteella; siivoan kämpän kyllä kunnolla mutta ensin käyn kirjastossa lukemassa päivän lehdet. Täytyy myöntää, että kaipaan lehteä aamuisin, varsinkin viikonloppuna. Aah, mikä onni, kun voi hakea tuoreen lehden postilaatikosta ja avata sen keittiön pöydän ääressä! Uppoutua siihen samalla kun juo kahvia ja syö ruisvoileipiä juustolla ja mahdollisesti kurkkuviipaleilla höystettynä. Radiossa soi rauhaisa musiikki ja ikkunan takana linnut hypeksivät maassa ja pensaikossa...

Nyt aamut sujuvat muuten samalla käsikirjoituksella, vain ilman sanomalehteä. Iso, iso puutos! Olen kokeillut lukea uutisia tietokoneen ruudulta mutta se ei vaan ole yhtä kivaa! Seurana saattaa siis olla joko joku ilmaislehti tai muut mainospostit tai sitten joku kirja... Lidlin mainosposti ei kuitenkaan vedä vertoja Hesarin viikonloppunumerolle. Ei voi mitään...

Suomen Kuvalehti eläinten valtakunnassa

Lehdistä puheenollen. Kävin perjantaina iltapäivällä lukemassa viimeisimmän SuomenKuvalehden kirjastossa. Kansijutussa kerrottiin Pohjois-Suomen suurpedoista ja niiden yhteiselämästä – ainakin haaskoilla joita on laitettu kuvaustaroituksiin.

Juttu on upea, kertoo uutta tietoa petojen elämästä ja niiden luonteista. Lassi Rautiaisen ottamat kuvat ovatmyös huikeita; ne näkee onneksi myös netin kautta. Suomen Kuvalehti on laittanut nettisivunsa maksullisiksi – harmillista lukijan kannalta. Lukeakseen lehden  verkosta täytyy maksaa 19,90 euroa kuussa; se on iso hinta, ainakin itselleni ja monelle muulle. Joku on sanonut, että tämä lehti on tarkoitettu ja tehty ”eliitille” mikä on pötypuhetta; se on ajankohtaisia asioita seuraavalle ihmisell joka ei etsi sieltä juoruja ja skandaalinkäryistä moralisointia....

Miesten kello Timen lukijalle.

Sain muuten Time-lehden tarjouksen jokunen päivä sitten: puolen vuoden tilaus kotiin vuodeksi maksaa 33 euroa. Sillä hinnalla ei saa suomalaista lehteä kuin pari kuukatta. Viikottain tulevan Timen -lehden lisäksi saa mukana tilaajalahjana miesten hienon kellon. Ainut mikä tässä häiritsee, on se pieni epäkota, että Time-lehteä tunnutaan tekevän vain miehille – kello on suuri ja raskas miesten rannekello eikä naisten versiota ole – tietenkään.

Miten kansainvälinen laatulehti voi maksaa kotiin saakka kannettuna murto-osan suomalaisen hinnasta? Sitä voi miettiä. Kai tässä on sama kuin kaikessa muussakin Suomessa; täällä tehdään kaikki todella kalliilla. Toisaalta uskon Timen journalistien saavan vähintäänkin samaa palkkaa kuin suomalaiset kollegansa, luultavasti paljon parempaa. Mutta lehteä myydään niin paljon, että se kannattaa vaikka ei joka lukijalta kiskota rahoja pois samalla mentaliteetilla kuin Suomessa. Ai, ai päätoimittaja Tapani Ruokanen: ahneus ei ole hyvä asia lehden teossakaan! 

No, köyhien ja työttömien on mahdollisuus käydä lukemassa lehtiä kirjastossa. Mitä tässä valittaa.

Lehdet ja lukeminen on asia, joka pitää musiikin ja radion ohella itseni pinnalla näinä muuten niin matalina aikoina. Onneksi meillä on kirjastoja – ainakin vielä!

Köyhyys - mitä se on?

Työttömän kasvattamia kukkia ja lapsen kissa

Työttömällä on aikaa - näin ainakin itse olen asian päättänyt. Päivät tosin vain kulkevat, menevät mailleen siinä kuin ennenkin, kun vielä töissä kävin. Nyt ei saa aikaan tulosta, ei kasvata osakkeenomistajien varallisuutta. Eikä hanki itselleen ja perheelleen rahaa elämiseen. Ei tee mitään hyödyllistä, on vain.

Rahat ovat lopussa - tänään söin puolikkaan kukkakaalin ja kaksi siivua ruisleipää. Eilen söin makaroonilaatikkoa. Lapsille teen ruokaa, aina mahdolisimman halpaa. Itselle ruoka ei maistu juurikaan. Vuosia vanhat farkut mahtuvat jo jalkaan - paino on selvästi pudonnut.

Elämäntilanne ahdistaa – mutta joka päivä olisi tietenkin hyvä toimia niin, että illalla tuntee saaneensa edes jotakin aikaiseksi. Vaikka lähetettyä työhakemuksia, juteltua TE-toimiston virkailijan kanssa, käytyä kursseilla. Opiskelleen jotakin josta on edes hiukan jotakin hyötyä – jotenkin, jossain. Ehkä.

Herään aamuisin kuuden ja seitsemän välillä, laitan aamupalaa kouluun lähtijälle ja itselleni. Sitten petaan sängyn, puuhailen kotona keräillen tavaroita paikoilleen, pesten pyykkiä ja järjestelen huushollia. Niinkuin naiset ja varsinkin äidit ovat kautta sukupolvien tehneet.

Aamun lehti olisi kiva lukea keittiön pöydän ääressä, kahvimukin ja ruisleipäviipaleiden kanssa. Mutta lehden lukeminen kotipöydän ääressä on kallista joten peruin lehden tilauksen jo kuukausia sitten – vaikka juuri nyt se olisi erityisen kiva lukea kun on aikaa lukea ja pohdiskella asioita. Nyt sitten kuuntelen radiota ja lueskelen jotaikin muuta kahvin kanssa - ilmaisjakelulehtiä tai kirjaa, esimerkiksi. 

Olen ottanut tavaksi pyöräillä kirjastoon muutaman kerran viikossa. Kirjastoon tulevat melkein kaikki lehdet joita haluaa lukea ja seurata - sinne tulee myös iltapäivälehdet joka oli jonkinasteinen yllätys itselleni. Ajattelin, että ne eivät ole laadullisesti selllaista aineistoa johon kannattaa kuntalaisten rahoja laittaa - mutta sinne nyt näyttävät tulevan. Ja ovat suosittuja myös, aina jollakin luettavana. 

Perjantaina vietin aikaa pitkään tuttujen lehtien äärellä. Helsingin Sanomat, Kauppalehti, paikalliset sanomalehdet, Suomen Kuvalehti, Kotiliesi, Me Naiset, Talouselämä, Parish Match, Pellervo... Lehti toisensa perään.

Kaksi toisistaan hyvin erilaista juttua köyhyydestä jäi päällimmäisenä mieleen. Naistenlehden ja asialehden juttujen fokus on hyvin kaukana toisistaan - toinen kepeä ja ja toinen realistisen tummasävyinen.

Me Naisten jutussa toimittaja eli elokuun lopussa jonkin aikaa  "teeskenneltynä" köyhänä ja raportoi miltä tuntuu elää kun rahaa ei ole oikein mihinkään. Kun juttu alkaa, kukkarossa on vain muutama euro jolla pitäisi elää viisi päivää ja kaapissa näkkileipää ja makarooneja.  

Jos joutuu elämäään vähällä rahalla vähän kuin leikisti, tietäen, että homma kestää tietyn ajan ja sitten voi taas elää kuten ennenkin, ei voi tietenkään mitenkään päästä sisään siihen epätoivoon ja apeuteen jonka kokee jos elää siinä tilanteessa jatkuvasti. Ei siinä kaverit soittele ja kysele leffaan niinkuin toimittajalle joka ei sitten voinut lähteä.... Hmmm?  

Harvalla työttömällä ja köyhällä on sellaista sosiaalista verkostoa, kavereita ja tuttuja kuin työssäkäyvillä. Harrastamassa ei voi juurikaan käydä - siis maksullisissa jumpissa, kerhoissa ja muussa sen kaltaisessa.  Köyhyys tekee usein yksinäiseksi ja itsekin haluaa usein olla vaan – mitään ei voi kuitenkaan tehdä kun kaikki maksaa. Oma tilanne hävettää - itsekään en halua näyttäytyä lasten kavereiden vanhemmille työttömän ja varattoman ominaisuudessa - päinvastoin, teen kaikkeni, että antaisin dynaamisen ja pärjäävän mielikuvan.  

Onhan köhiä tietenkin erilaisissa tilanteissa, varmasti löytyy aktiivisia ja toimiviakin henkilöitä jotka osaavat nauttia elämästään - itse näen nyt ehkä tilannetta liikaa omasta tosi suppeasta ja hyvin yksinäisestä perspektiivistä. En ole vielä sopeutunut elämäntilanteeseeni koska jäin vaille työtä vasta jokunen aika sitten. Se, että olen yksinhuoltaja on tietenkin muokannut minua jo vuosien ajan.

Köyhän pyykit narulla

Naistenlehden toimittaja kertoo köyhästä yksinhuoltaja-äidistä joka elää kädestä suuhun -elämää - mitään yllättävää ei elämään voi tulla; sairaus kaataisi koko korttitalon. Koiran sairastuminen olisi katastrofi - koira pitäisi silloin lopettaa koska varaa eläinlääkäriin ei ole. Jutussa haastateltu köyhä, Tiina, käy hakemassa kauppojen roskiksista ruokaa - mutta sekin muuttuu koko ajan vaikeammaksi koska kaupat ovat alkaneet lukita roskiksensa että köyhät eivät pääse hakemaan poisheitettyä ruokaa. Tämä on totta - siitä kertovat omat lapsenikin joiden ikäluokassa, noin kaksikymppisissä, on paljon heitä, joilla ei ole rahaa mutta halua toimia ekologisesti oikein ja he surevat sitä, kuinka paljon Suomessakin tuhlataan heittämällä aivan hyvää ruokaa roskiin. Miksi sitä ei saisi ottaa jos se on kuitenkin menossa kaatopaikalle?

Maailma on raaka ja kylmä - itsekkyys ja taloudellisen edun tavoittelu siellä, missä rahaa ja materiaa on, tuntuu aivan järjettömältä.

Lehtijutun lopussa kerrotaan, että Tiina sai tekemästään työstä 200 euroa kilometrikorvauksia. Tiina tuntee itsensä hetkellisesti "samanlaiseksi kuin  muutkin" ja menee ostamaan kaupasta Comfort-huuhteluainetta  joka on kallista. Sen sijaan, että ostaisi sitä halvinta mitä Lidl-kaupasta saa... Itse mietin, kuinka köyhä olenkaan, kun en in kinä osta huuhteluainetta. Mihin huuhteluainetta tarvitaan, ihan oikeasti? Pyykit huuhdotaan vedellä, kuivatetaan mieluusti ulkona jos hyvää tuoksua kaivataan....

Tai sitten sellainen huomio, että köyhänä ei voi noin vain muovikassia kassalla ja maksaa siitä. No  niinpä... eiköhän tuollaiset asiat totisesti karise aika pian pois mielestä – sen sijaan, jos kadulla näkee poisheitetyn limsapullon tai juomatölkin, voi sen häpeää tuntematta noukkia ylös ja palauttaa kauppaan – muutama pullonpalautus viikossa tekee helposti yhden tai kaksi litraa maitoa ilmaiseksi kotiin! No - asioihin on tietenkin hyvä kökulmaa eri puolilta. Toimittaja oli varmasti ihan tosissaan kokeensa kanssa ja monelle köyhyys on juuri tuollaista, mielikuvissa. Harvalle tulee mieleen, että köyhällä on koko ajan raha mielessä – koska mitään ei oikeastaan voi ilman sitä tehdä. Pieniä asioita kuten se, että pääsee ilmaiseksi kirjaston vessaan jossa saa pyyhkiä peppunsaihan ilmaiseen vessapaperiin tai ilmainen kahvikuppi ja pullasiivu kunnallisvaaliehdokkaalta; ne tuovat pientä iloa päivään. Mutta ei sitä voi kellekään sanoa!

Suomen Kuvalehdessä oli oikean työttömän tarina tilanteestaan: Miltä tuntuu olla köyhä? Nimimerkki A. Toivola oli kirjoittanut jutun joka tuntui todelliselta. Itseeni se sattui ja kolahti – tunnistin siitä omat ajatukseni monesta paikasta. Kirjoittaja on mies jolla on perhe – siis vaimo ja lapsia joten pidän häntä kuitenkin aika lailla ”hyväosaisena käyhänä”. Jos saa elää yhdessä läheisten aknssa, jos on parisuhde ja rakkautta, on elämässä jo paljon. Jos on yksin tai yksinhuoltaja jolla ei ole tuttavia tai ystäviä, ei minkäänlaista ”sosiaalista verkostoa” on elämä aika rankkaa... Jos osaa olla ajattelematta sitä, päivät kuluvat helpommin.

Kumpikaan näistä köyhyysjutuista ei ole luettavissa netin kautta. Ehkä ne tulevat sinne kunhan seuraava lehti ilmestyy – että  jutut verkossa eivät söisi lehden myyntiä. Asia on tärkeä keskustella – vaikka itsekään en tiedä miten siitä pois pääsisi, miten sitä voisi auttaa. Työtön köyhä joka ei millään pääse pois loukustaan, jota kukaan ei palkkaa työhön ja jolla saattaa olla lapsia tai muuta perhettä elätettävänä – sellainen ihmiinen ei näy oikein missään eikä poliitikkojenkaan kannata heihin paukkuja uhrata, edes näin vaalien alla. Harmaa ja työsä ihmisjoukko; who cares?

Näin työttömänä ja koko ajan köyhtyvänä asiaa miettii paljon. Itsensä lopettaminen ei ole hyvä vaihtoehto silloin kun on lapsia huollettavana. Muutoin se vaihtoehto on tietenkin ihan käypä – jollei ulospääsyä ole.

Muutto ulkomaille, työhaku jostain, jossa voisi olla vielä hyödyksi, saada palkkaa – se alkaa olla itselleni vaihtoehto johon tarraan kiinni – kunhan tämä kouluvuosi saataisiin ensin putkeen. Saisimme tämän kouluvuoden ensin hoidettua..

Kiitos Suomen Kuvalehdelle hyvästä ja koskettavasta jutusta. Jutun kuvitus an kuvin oli myös erinomaisen onnistunut valinta.

Hyvä lehti on Suomen Kuvalehti. Ei sitä numeroa jonka väliin jätän, ei aikaisemmin eikä vielä nytkään!
---
Viisikymmpinenkin saa töitä, kertoi toinen lehtijuttu. Tämä pitää lukea ja testava jos vaikka jotakin on jäänyt huomaaamatta! Jospa tämäkin lyyti saisi töitä. Neli- tai viisikymppinen; ei enää nuori ja hehkeä - mutta kokenut ja motivoitunut työntekoon! Ottakaa minut töihin, hei! Olen hyvä - varmasti olen. Ja luotettava, ahkera - ja ihan kivakin.

Juhannusaatto - kissojen ja lapsen kanssa kotosalla

Kirjoitellana blogia. Minä kehrään, sinä naputtelet...

Juhannusaatto on jo illassa. Äiti soitti ja kertoi juhannuksen vietosta kotona - lippu on vedetty salkoon jo monta tuntia sitten, on laulettu Siniristilippumme lipun noustessa salkoon. Sisko säesti melodikalla. Koivut on laitettu niin aitan ovien kuin talon ovien pieliin ja vastat tehty saunaa varten. Söivät suolaisen uunilihan uusien perunoiden ja tomaattisalaatin ja oluen kanssa; herkullista oli, kuulemma - ulkona, pihapöydän ääressä nelistään. Nyt olivat juuri saunomassa, äiti jo tullut tupaan aamutakissaan. Olo oli leppoisa ja raukea. Menevät illemmalla kokkoa katsomaan seurakunnan rantaan.

Sellainen tavallisen rauhallinen ja mukaava kotoisan oloinen juhannus heillä siellä. Tuttu. On sinne ikävä - mutta nyt olen nuorimmaisen kanssa kotona. En yksinkertaisesti jaksanut lähteä ajamaan tuntikausia sinne ja samaa takaisin parin päivän päästä, varsinkin kun ensi viikko on taas tosi kiireinen ja nyt jo stressi on saanut pään kipeäksi ja silmiin mustia lämpäreitä - joku aivohäiriö mikä lie; näkö menee melkein kokonaan kun mustaa tulee näkökenttä täyteen ja päässä huminoi. Ja väsyttää käsittämättömästi.

Isot lapset ovat kavereidensa kanssa mökeillä juhannusta viettämässä. Kissat ja jyrsijät ovat meillä pikkuisen kanssa kotona seuranamme. Söinne miilunpolttajan spagettia tänään ja itse juon tässä viiniä. Aurinko paistelee keittiön pöydälle.

Söpö mikä söpö

Olo on yksinäinen; harmittaa, kun ei ole ketään joiden kanssa viettää aikaa, ei ystäviä eikä tuttavia ollenkaan.Yksinäisyys ei tunnu viikolla kun on niin paljon töitä ja kotihommia - koskaan ei ole kaikki tehty kuten pitäisi; aika ei riitä. Silloin miettii vain hetkittäin yksinäisyyttä ja sitä, ettei ole ketään omien lasten ja äidin lisäksi - ei juttelukaveria eikä ketään kenen kanssa pähkillä asioita ja miettiä mitä vain. Kyllähän sen toisten ihmisten puutteen tuntee kun kuuntelee töissä kuinka muut kertovat vaimosta ja tuttavista ja mitä kaikkea tekevät, missä eri paikoissa käyvät ja kuinka kutsuvat naapureita ja tuttavia kylään...

Luin eilen ja tänään ison pinon lehtiä jotka ovat jääneet lukematta kiireiden takia. Hesareita koko viikon pino, neljä Suomen Kuvalehteä... Viime viikon SK:ssa oli juttu valokuvanäyttelystä - Hannes Heikuran valokuvanäyttely on saanut paljon huomiota ja sen haluankin mennä katsomaan. Mustaa valoa tai oikeasti Dark Zone - kuvat ovat mustavalkoisen oloisia vaikka eivät mustavalkoisia olekaan. Kuvissa on mustaa paljon ja kirkkaan valon piirtämää kohta jossa yleensä on ihminen. Yksinäisyys on jonkinlaisena teemana väyttelylssä. "... elämä on valmistautumista siihen yksinäiseen hetkeen jolloin kuolen pois" sanoo hän SK:n jutussa. Näinhän se on, hyvin vahvasti olen tämän tuntenut jo vuosien jopa vuosikymmenten ajan itsekin. Kuolema on läsnä elämässä - mutta siihenkö me tosiaan koko elämän valmistaudumme? oman mummin kuolema sai itseni kuoleman lähelle. Se on lohtu ja kaiken tämän loppu - usein valtavan houkutteleva vaihtoehto kaikelle tälle jota päivittäin läpi käymme.Vaikka elämä onkin ihanaa ja kaunista, on se myös valtavan vaikeaa ja surullista. Haluaisin niin paljon kaikenlaista tehdä ja kokea - niinkuin kaikki. Mutta saamme mitä saamme; kuinka paljon loppujen lopuksi siihen itse voi vaikuttaa - en tiedä. Toisen läheisyyttä, hyvää yhteistä elämää ja omia ihmisiä kaipaa paljon.

Mutta yksin on pakko oppia olemaan - jos ei halua yksinäisyydestä kärsiä niin paljon. On maailma kaunis ihan pelkin ominkin silmin katsottuna! Keski-ikäisenä ei ehkä voi paljoa rakkauden ja kumppanuuden suhteen toivoa - mutta toivoohan sitä kuitenkin! Sisus on ihmisessä aika lailla samanlainen alusta loppuun - kaipaukset siellä sisällä jylläävät vaikka kroppa ei enää nuori pajunvitsa enää olekaan.
On ihana kesäinen ilta, juhannusaatto. Mittumaari. Mutta tässä sitä istutaan, kotona. Lapsi on iloinen, leikkii leluillaan ja puhuu rooli-osia hahmoilleen koko olohuoneen täyttävässä leikissään. Lupasin olla kuuntelematta. Pikku-kissa pitää seuraa minulle makoilemalla pöydällä ihan tässä vieressä. Kehrää kovasti. Ei saisi pitää kissaa pöydällä varmaankaan - mutta olen lepsu tässäkin asiassa. Miksei saisi, muuten?

Kollipoika täytti viime viikolla 9 vuotta. hieno kisu!

Radiossa soitetaan kansanlauluja.Tuleepa niistä haikea olo; oma vaari lauleli kansanlauluja tuvan keinussa istuessaan iltaisin, samoin navetanvintillä työkalujensa kanssa puuhaillessaan, ulkokeinussa myös illan tullen ja työt lopetettuaan... Taidan olla vanha sielu; haikeus on vallannut totisesti mielen, kaipaan jonnekin kauas pois! Minne - en tiedä? Johonkin toisenlaiseen ja ihan toiseen paikkaan...

Ennenkuin ihan itlkemään alan - täytyy jotain keksiä! Jospa lähtisin vähän lapsen kanssa pyöräilemään! Olisiko tuolla naapurikunnassa kokko illemmalla? Jospa mentäisiin katsomaan!