Mummi mielessä, syntymäpäivänään



Sukka kaksinkertaisesta langasta. Löytöjä lankakorista!



Eilen oli mummin syntymäpäivä. Mummi on kuollut jo pitkän aikaa sitten, mutta hänen muistonsa on monella  vielä mielessä. Ei ehkä hänen elämänsä sinällään - hän eli sen itse ja mitä hän mielessään mietti ja mitä elämässä arvosti - ja mitä ehkä kaipasi, ne asiat ovat hänen omiaan aina olleet. Ne asiat jotka useimmilla meillä ovat ihan ikiomia. Lähelläkin elävät näkevät vain osan elämästä - ja tulkitsevat sen kuka mitenkin. Paljon olen mummin elämän käänteitä mettinyt, mennytt aikaa jota en itse kokenut - mutta joka jotenkin on itseenikin vaikuttanut.Muistan asioita mummin koulutiestä, hänen matkustamisestaan suureen kaupunkiin töihin, siellä kouluttautumisestaan. Kihlajaisista ja niistä perheistä joissa hän oli töissä. Koristereunaisia mustavalko-valokuvia nuoruusvuosilta ja aikuisiältä on paljon jäljellä. Niissä on viehättävä tunnelma - ajan kulku näkyy mutta myös se, että samat asiat ovat ilonaiheita aina olleet.

Mummi eli rankan lapsuuden ja menetti lapsuusiässä monen monta sisarusta. Hänen äitinsä menetti tasapainonsa jatkuviin raskauksiin, puutteeseen ja lapsivuoteiden rankkuuteen ja kuolleita vauvojaan surren. Näin luulemme äidin kanssa. Mummi ei halunnut oman lapsuuden ikävistä asioista puhua, minullekaan vaikka kertoili pitkiä tarinoita muuten keinutuolissa istuessaan, samalla käsitöitä tehden. Ne mummin sisarukset jotka selvisivät aikuisikään olivat hänelle läheisiä koko iän. Heidän nimiään kantavat nyt omat lapseni.

Mummi oli minulle hyvin rakas, valtavan tärkeä. Lapsena ja nuorena - ja hänen muistonsa koko iän. Vietin mummilassa paljon aikaa - siellä oli mukavaa ja kotoista; sain mummin ja vaarin huomion ja opin hedän kauttaan paljon asioita jotka ovat kantaneet läpi elämän. Kurkistin vanhoihin aikoihin heidän tarinoidensa kautta jotka ovat saaneet raamit vanhempana kun olen lukenut Suomen historiaa.

Lauantain ajanvietettä

Äiti sanoo minussa olevan paljon mummia, hänen omaa äitiään. Ehkä - osa ehkä verenperintöä, osa opittua. Samaa sukua, samoja piirteitä; eihän se ihme ole. Saimme ensimmäisen lapsen saman ikäisinä. Hän menetti seuraavan lapsen kun minä sain kolme tervettä lasta. Samoja asioita voi luetella paljon meistä: pidän samoista väreistä kuin mummi; lilan/violetin/kretuliinin eri sävyt ihan vaaleasta tummimpaan ovat mieleisiä. Ja eritoten kaikki oranssin sävyt hennosta persikasta vahvaan appelsiinin-oranssiin. Voi ihania krasseja esimerkiksi! Mutta onko väriä josta en pidä? No - vaalenasininen on aneeminen ja mitäänsanomaton vaatteissa- mutta taivaalla se on ihana väri! Samoin lemmikissä - josa oranssi "silmä" sitä piristää!. Pidän kukista ja puutarhasta. Pidän ruuasta ja sen tarjoilusta kauniisti katetun pöydän ääressä. Pidän lukemisesta. Ja ennenkaikkea pidän käsitöistä - mummi opetti minut neulomaan ja virkkaamaan aikoinaan. Ja opetti, että käsityön kanssa voi istua ja rauhoittua, ajatella hetken omia asioitaan - ja taas jatkaa puuhua.  Ja hän teki koulun käsitöihin lapasen valmiiksi minulle kun en itse osannut tehdä peukalokiilaa enkä kärkikavennusta - opettaja ei pitänyt minusta ja itse pelkäsin häntä. Mummi auttoi vaikka äidin mielestä lapsen olis itse pitänyt tehdä käsityö valmiiksi. Mutta olen koulun jälkeen tehnyt lapasia ja sukkia enemmän kuin kuvitella saattaisi. Ne ovat saman oloisia kuin mummin tekemät, kuulemma. Hassun hauskaa! 

Äiti on eilen käynyt mummin haudalla, syntymäpäivänä. Vienyt sinne kukkia, pakkaslumeen. Lähdemme tänään oman lapseni mummin luon. Viettämään muutaman päivän omassa minun omassa lapsuuskodissa, lapsen mummilassa.


Nämä valmistuivat jo viime viikolla. Varsista tykkään erityisesti!

Toivoisin, että omalle lapselle jäisi yhtä hyvä muistoa ja mieli omasta mummista kuin minulla on omastani. Se kantaa elämässä valtavan pitkälle.



Se mikä on mielessä ja muistoissa on valtavan tärkeää. Se on osa meitä, hyvin iso ja tärkeä osa.

Talven selkää jo aurinko kutittaa

Maanantaina helmikuun 21. päivänä on kova pakkanen ja aurinko paistaa. Ihana ilma siis - hiihtolomalainen ei voi juurikaan valittaa. paitsi valittaa kuitenkin;  nyt on liian kylmä monen mielestä. Ja Lapissa ja vähinkin pohjoisemmassa onkin yli kolmekymmentä astetta. Kylmähän se on, kyllä juu. Vaikka sisämaassa kylmä ilma - jos ei tuule - ei tunnu samalta kuin vaikkapa Helsingissä jossa kylmyys tuntuu tosi raa'alta meren takia.

Abien loppukiri on alkanut. Lukekaa!!!
Itselläni on työpäivä ja kahdella perheen abilla on aikaa lukea tentteihin ja kirjoituksiin - jos lukevat. Penkkarit olivat ja menivät. Nyt on lukulomaa. Lukutoukiksi lapsiani voi kutsua mutta silti toivon, että lukeminen maistuisi sen verran, että saisivat sellaiset todistukset keväällä joilla voi mennä eteenpäin jonnein mikä kummastakin mielkkäältä tuntuu. Se, mitä se sitten on ei ole niin väliä - kunhan pystyy vain itsestään ja sitten joskus omista jälkeläisistään ja perheestään huolehtimaan. Tänä päivänä on monen mielestä ihan ok olla muiden huollettava vaikka olisi terve aikuinen - mielestäni se on väärin. Ja onhan ihan eri asia kuitenkin tienata oma elanto niin, ettei tarvitse kinuta muualta rahaa - siinä tuntee sitten kuitenkin jonkinlaista tyytyväisyyttä, että pärjää omillaan. Ei ole kiva, jos ei voi itsestään edes terveenä huolehtia!

Ennen mies elätti perheen - nyt yhteiskunta avustaa
Ennen, vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten, oli tyypillistä, että nainen oletti miehen elättävän perheen. Ja moni mies elättikin, se oli tapana. Nainen hoiti kodin ja lapset. Nyt on tyypillistä ajatella, että jollei itse selviä, voi käydä jostain pyytämässä avustusta. Kaikella on hyvät puolensa. Mutta huonot myös. Omassa tilanteessani kokisin olisi kamalan vaikeaksi, jos pitäisi hakea avustusta jostain. Kerran nöyrryin mutta sain kuulla, että kaikki mitä omistaa, pitää ensin myydä ennenkuin voi edes pyytää. Autoa ei saa olla, edes työajoon. Mielellään pitää olla työtön. Sitten voi anoa. Vaikka elämme yhä aika lailla kädestä suuhun ja aina on on rahapula, ei silti tarvitse tuntea elää toisen avustusten varassa. On sen verran tullut kommenttia lasten maksuista ja nähtyä ylimielistä setelin heittelyä "siinä sulle köyhänapua kun itselläsi ei ole näköjään edes ruokarahaa lapsille" ja vinoilua ruokko-rahoista ja keskustelua siitä, kenen ne lapset pitää hoitaa ja huolehtia (kuka niitä lapsia oikein halusi - taisi olla rouva itse - joo, huolehdi nyt sitten. Hah - et siis pärjää! Olisit ajatellut ajoissa mihin joudut pentuinesi. Siinä se nähdään taas kerran mihin naisista on jos ei mies auta. Ei yhtään mihinkään") että onni on joka päivä jonka omillaan pärjää!

Tossuilla tarkenee
- ainakin jos laittaa villasukat alle!

Yhteiskunta on muuttunut epätasa-arvoisemmaksi. Se on saletisti selvää - monissa töissä saa niin pientä palkkaa, että ei ole mitään mahdollisuutta selvitä elämästä pelkällä palkalla - edes itse, puhumattakaan, jos on elätettävänä muita. Asuminen maksaa Suomessa aivan hillittömästi - ja tässä maassa ei voi asua ihan lautamajassakaan - säänkään takia. Ja valtio haluaa rahastaa asumiseta ja kulkemisesta - kun asunnot ovat kalliit, täystyy asua kaukana työpaikasta. Kun asuu kaukana, pitää olla auto. Ja näistä molemmista pitää maksaa hillittömästi - ja vert ja maksut päälle.

Sitten on ihmisiä, varsinkin yritysten johdossa, jotka saavat niin käsittämättömän isoja ansioita, että normaali palkkatyöntekijä ei voi sitä ymmärtää. Miksi joku saa kuukaudessa enemmän kuin toinen, samassa työpaikassa työtä tekevä, saa vuodessa??? Vastuunkanto ja isot riskit kuulemma oikeuttavat moiseen. Viime viikolla saimme kuulla Outokummun pomon erosta ja 2 miljoonan irtisanomiskorvauksesta ja sen päälle maksettavasta puolen miljoonan vuosieläkkeestä. Muutama vuosi sitten puhuttiin megalomaanisesta Fortumin johtajan irtisanomiskorvauksista. Ne kuuluvat tähän aikaan - raha on kultainen vasikka vailla vertaa... Sillä saa kaiken ja vähän päälle.

Nokian uusi johtaja Stephen Elop kertoi männä viikolla ostaneensa miljoonalla eurolla Nokian osakkeita. On ymmärrettävää, että yrityksessä työskentelevä johtaja luottaa omaan firmaansa niin paljon, että ostaa osakkeita. Näin häneltä myös edellytetään. Mutta että niitä voi yksityishenkilö ostaa miljoonalla eurolla ihan noin vain, tuntuu hyvin hämmentävältä. Onneksi  toimihenkilön ei edellytetä ostavan osakkeita! Kun ei ole varaa edes työpaikkaruokalassa joka päivä syödä!

Maailmassa on laumoittain ihmisiä joilla on paljon rahaa ja valtaa, ja on niitä joilla ei ole kumpaakaan edes kotitarpeeksi. Näin on aina ollut ja on aina oleva. Se "hauskuus" tulee usein esiin kun nämä joilla paljon on, alkavat puolustella, että tosiaan ovat itse rikkautensa hankkineet, maksaneet kovan hinnan sen saavuttamisesta. Se, että joku saa satojen tuhansien vuosipalkan kun toinen ei saa kymmentä prosenttia siitä - ja henkilöt tekevät töitä samassa firmassa, samassa kerroksessa ja samojen työtovereiden kanssa. Toinen vain sattuu olevan toista ehkä noin 50 kertaa arvokkaampi. Hän kantaa vastuuta!

No mitäpä näistä. Noihin asioihin ei voi mitään vaikuttaa, ei millään tavalla. Voi vain hänmmästellä - ja sitten kannattaa kiirehtiä jo mietttimään ja pohtimaan muita asioita - muuten tulee surkea olo. Ihminen on hierarkia-hakuinen olio. Toiset npstetaan toisia korkeammalle, eri perustein eri aikakausina ja eri kulttuureissa.

Silti tuntuu katkeralta huomata - aika ajoin - kuinka yksien työ on moninkertaisesti toisten työtä paremmaksi luokiteltu ja arvokkaammaksi hinnoiteltu. Koulutuskin on pitkälti samanlainen suurimmalla osalla mutta toisten on onnistunut kiipeämään vallan portaita ylemmäs - vastuullisempiin töihin. Näin sanotaan - vaikka kyllä monen pienipalkkaisenkin on omasta työstä ja sen tuloksista vastattava, tehtävä työtä ylitunnein.

Alan kuulostaa kommunistiagitaattorilta. Sellainen en kuitenkaan halua olla, en sitten ollenkaan. Joku vaan kenkuttaa tässä asiassa, mikä se liekään. Epäoikeudenmukaisuudessa. Olisipa muuten mielenkiintoista tästä aiheesta keskustella vaikka Björn Wahlroosin kanssa. Hän osaisi varmasti panna minut näppärästi siihen paikalleni jonne eittämättä kuulun. Hän vaan on siitä mielenkiintoinen kapitalisti, että kannatti nuorenma ihan muita aatteita. Nyt sitten ihan päinvastoin. Ja tietenkin omista ansioistaan johtuen on hänkin niin poskettoman rikas.


Lankakorin sisältöä. Jospa tekisin lisää sukkia.
Lämmintä jalkoihin kylmille lattioille

Arabimaat murtavat muureja, kaatavat diktaattoreja
Arabimaissa ovat toisenlaiset hierarkiat kaatumassa. Maa toisensa jälkeen kapinoi diktatuurimaista valtiovaltaa kohtaan. Kansa menee kaduille ja toreille huutamaan tuskaansa, toivomaan uutta ja parempaa johtajaa. Nyt on menossa Libyan Gaddafin suistaminen valtaistuimelta. Suistuuko Gaddafi - se nähdään pian. Jo toisen polven Gaddafi on siellä nousemassa valtaan - nepotismi noin muutenkin tuntuu kukkivan noissa maissa. Niiinkuin se helposti pitkän diktatuurin seurauksena tuntuu tulevan kuvioihin, kuin itsestään selvänä asiana.Isätä pojalle. Suuri ihana johtaja joka vain kansansa parasta ajattelee - ja elää luksuksessa joka on käittämätön. Ja kansalla ei ole työtä, ei ruokaa. Pohjois-Korea on kaikin puolin hieno esimerkki tästä.

Valta korruptoi - ja absoluuttinen valta valta korruptoi absoluuttisesti. Vanha sanonta pitää yhä täysin paikkansa tässä maailmassa niinkuin aikaisemmissakin.

Lämmintä villaa nilkkojen suojaksi syntyy tässä.

Suomessa on nyt kylmä.
Viime viikon loppupuolella oli yhtenä aamuna auton mittarissa 28 pakkasastetta kun läksin töihin. Aika jähmeästi lähti liikkeelle! Minulla ei ole autossa ei ole moottorin- eikä sisätilan lämmitintä - moottori olikin sitten kovilla kun sen käynnistin. Ja auton sisällä on todella raikasta istua - tuntuu, että talamus jäätyy penkkiin kiinni! Olen ottanut vanhan froteepyyhkeen penkin suojaksi - se vähän lämmittää. Mutta rattti tuntuu kamalan kylmältä jopa paksujen rukkasten läpi. Hrrr. Kotona on niinikään kylmä - makuuhuoneen lattia oli 8 asteinen aamulla. Olen alkanut pitää mittaria lattialla, toista seinässä niin näen kuinka kylmä siellä onkaan. En siis kuvittele kylmää omasta päästäni - lattia on oikeasti kylmä eikä seinäkään kovin lämmin ole: 16 astetta. Paksut verhot suojaavat jonkun verran. Kerrospukeutuminen on kunniassaan, samoin lämmin tee jota tulee litkittyä paljon! Suihkussa käynti ja vaatteiden vaihtaminen yöasuun iltaisin ja toisin päin aamuisin on viluinen kokemus! Olen alkanut käyttää öisinkin isoa aluspaitaa paksun yöpaidan alla - ja laitan aamutakin peiton päälle - tai niiden kolmen peiton päälle joiden alla nukun!

Painava on sitten peitto - mutta muuten on kamalan kylmä!

Abien suuri päivä - penkkarit

"Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus" lauletaan esikoisen huoneessa. Siellä ei ole kuin kaksi abia haalareissaan - juovat olutta ja soittavat musaa. Laulavat aika äänekkäästi...

No nyt ne tanssii makarenaa.... Jytinä vain kuuluu... Lapsi on siellä seurana. Liekö hyvä. Vaikea sanoa.

Annan heidän juhlia huoneessa penkkaripäivän kunniaksi. Tulivat jo neljän paikkeilla kotiin, olivat sitä ennen palelleet kuulemma ihan sikana auton lavalla kaksi tuntia - eli sen ajan kun abeja pakkaskelissä ajelutettiin ja he jaksoivat auton lavalla riehua - yli 20 asteen pakkasessa jossa tuulikin kävi aika raikkaana. Karkit olivat kuulemma loppuneet jo alkumetreillä.

Harmi, kun en päässyt penkkareita katsomaan. Vielä aamulla luulin, että olisin voinut luikahtaa töistä - mutta kun siihen olisi mennyt vähintäin 3 tuntia matkoineen ja töitä on tosiaan paljon tällä hetkellä, en mitenkään päässyt lähtemään.

Eipä ole kuvia nyt sitten penkkareista. Harmi sekin.Toivottavasti kaverit ottivat toisistaan, muistoksi.Kuvioon kuuluu kuitenkin, että siideriä ja olutta juodaan aika reippaasti. En kyllä tykkää moisesta - mutta yritän olla olematta tiukkapipo.Ainakaan liikaa...

Ovat lähdössä parin tunnin päästä muiden kavereiden luo bilettämään...Penkkaripäivä on erityinen päivä ihmisen elämässä - omanikin muistan sellaisena. Riehukoot siis, toivottavasti lukevat sitten tämän jälkeen niin, että tulee edes jonkinmoinen todistus. Muuten ei pääse mihinkään mieluiseen paikkaan opiskelemaan.

Vaikea uskoa mihinkään suurensuureen lukuintoon. Mutta uskonpa taas kerran, että asiat menevät niin hyvin kuin niiden on tarkoituskin mennä!


Ei ehkä näytä kovin herkulliselta - mutta hyvin toimii

Toinen perheen abi on laivalla, abi-risteilyllä. Sai sinne paljon rahaa - ylipäätään nyt tuntuu olevan aika jolloin mikään raha ei triitä alkua pidemmälle. Miten ne voivatkin maksaa noin paljon, lapset ja kaikki mihin heidän on IHAN PAKKO saada rahaa??? Omat rahat on olleet ihan loppu jo pitkään. Lasten isä lähetti jonkin verran rahaa tuossa jokunen aika sitten. Maksoin niillä yo-kirjoituksia, abi-haalaria, abi-risteilyä, abi-ruokailua - ja mitä vielä? Sairaalalaskuja, tietenkin. Kahdelta lapselta. Sitten se kaikkein älyttömin: Esikoinen kertoi koulun laskeneen väärin hänen kurssiensa määrän. Pitääkin vielä ottaa kaksi kurssia. Hän ilmnoittautuu ja alkaa käydä kursseilla. Sitten tulee minun luokseni sanomaan: "Äiti, mie tarviin 40 euroo kahteen kurssikirjaan." Kysyn, että milloin ne pitää hankkia - milloin hän ajatteli lukea kirjat ja milloin niistä on koe/tentti. Tähän arvon abi kertoo, että hänellä ei ole aikomustakaan lukea sanaakaan kummastakaan kirjaasta. "Mutta ne on ihan pakko olla, ope ei päästä muuten kurssista läpi. Ei niitä tarvii lukee, riittää ku ne on mukana tunnilla ja ope näkee, että ne on hankittu."

Näin kehtää jo aikuisiän saavuttanut lapsi kertoa äidilleen jolta on rahat täydellisen lopussa. 40 euroa on melkein kahden viikon ruoka meidän perheelle. Ja nyt se raha piti laittaa kirjoihin joita tyypin ei ole mitään aikomustakaan lukea. Että ottaa päähän! Sitten lapset vielä tietävät, että isä on lähettänyt rahaa - ja luulevat, että haudon jotain jätti-isoa rahatukkua jossain enkä anna ilkeuttäni heille sitä käyttöön...

Mitä tulee ruokaostoksiin niin on kyllä eletty tosi halvalla täällä meillä! Alkuviikosta ostin sikanauta-jauhelihaa vanhalla päiväyksellä spagettikaastikkeeseen jota syötiin kaksi päivää. Utse en syönyt, olen antanut kaiken lämpimän ruuan lapsille. Enkä itse tykkää kamalasti sianlihasta, täytyy myöntää... Sen haju etoi kun paistoin sitä, en halunnut edes maistaa sitä. Ei se huonoa ole, siis vanhan hajuista. Sianlihalta vaan haisi. Ruoka-annoksen hinnaksi tuli alle 40 senttiä - kun makaronit oli omasta kaapista ja kallein osuus oli maitolasilliset lapsille. Eilen ja toissapäivänä syötiin jauhelihapihvejä - itse tehtyjä niin ikään alennuslihasta ja kotona olleista mausteista, perunamuussista jota tein ison määrän. Maito taaskin kallein aine.

Kaksi pullaa hillolla, loput mantelilla

Herkuteltiin jokunen päivä sitten laskiaispullilla - tein niitä sekä hillo- että mantelimassasisuksella. Mantelimassaa on tuotu aikaa sitten Ruotsista 2 kiloa. Se riittaa pulliin vielä kuukausiksi. Hyviä ovat - laskiaiseen toki on vielä aikaa, mutta jospa leipoisin ensi viikolla äidin luona jotain hyvää. Pitää keksiä halpoja huveja - äiti onneksi arvostaa leivontaherkkuja. Kaurakeksejä, pullaa ja vaikka lusikkaleipiä voisi tehdä. Ruispuuroa ja jotain hyvää ja edullista ruokaa.

Yritän hetkittäin muistaa, että yhdellä hyvällä kaverilla oli kouluaikaan melkein joka pävä samaa ruokaa kotona. Maitokaalia. Joinain päivinä heillä oli perunaa ja ruskeaa kastiketta - kastike valmistettu jauhoista, suolasta ja vedestä. Ehkä ihan pieni ripaus maustepippuria mukana, mutta se on epävarmaa. Maitoperuna oli sitten kolmas ruoka jota söivät. Leipää ei ollut joka päivä. Piimä jatkettiin vedellä. Juhlapyhinä heillä oli mahtavan hyviä pikkuleipiä ja kaikki pullat, leivät ja kakut joita äiti paistoi suuressa leivinuunissa olivat superhyviä - en ole itse päässyt lähellekään niitä makuja omissa leipomisissa. Muistan, että pullat pensselöitiin heillä hyvin makealla kahvilla - ei siis kananmunalla.

Ei ollut kaikilla helppoa ennen, ei ole nytkään. Mutta nyt on kuitenkin monessa suhteessa paremmin, perheillä. Mutta ihmiset juovat ja käyttävät kaiken maailman lääkkeitä ja tajuntaa laajentavia aineita niin paljon - siitä tulee kamalasti surua monelle - lapset eniten surettavat. Jos joku itsensä haluaa mömmöillä sumentaa niin se on yksi juttu. Lasten ja muiden perheenjäsenten, läheisten taakka on kohtuuton.

Heippa vaan. Nyt kohta siis ruokaa lapselle. Tortellinia. Riittää kahdeksi päiväksi, toivottavasti. Tai sitten ei. Miinus 30 prosenttia hintaan ostettu vajaa viikko sitten. Tuleekohan meikäläisestä pian vainoharhainen hintojen vahtimisen kanssa?

Abit eivät varmaan mitään halua. Lupasin ajaa heidät asemalle kohta..

Spekulaatiota Nokiasta - paljon ja katastrofaaalista

Ison kaupan lehtiteline ennustaa kuolemaa Nokialle

Katselin iltäpäivälehtien lööppejä hakiessani lasta partioreissulta ja mietin, millä perusteella, miksi niistä tehdään aina niin raflaavia, niin kamalan liioiteltuja ja katastrofaalisia. Nyt teilattavana on Nokia, ensi viikolla on vuorossa joku muu asia tai ilmiö. Teilattava kohde tai katastrofin aihe voi olla mikä hyvänsä julkkiksen humalassa ajosta tai avioerosta terroristien hyökkäykseen - tai kuvitelmat ison firman tuhansista irtisanomisista niinkuin nyt. Viikonloppuna on nähty kuva ristin muotoon laitetuista Nokian kännyköistä - tarkoitus on näköjään antaa ymmärtää, että Nokia on lähdösää Suomesta, työntekijät menettävät työnsä, alihankkijat leipänsä ja Suomi kaikki ne miljoonat ja miljoonat vero-eurot joilla rahoilla niin paljon on kustannettuja maksettu viime vuosina.

Media on julma. Kun sen hampaisiin joutuu, ei lahtausta ole kiva katsoa. Ilkka Kanervan, Matti Vanhasen ja monen muun isokenkäisen poliitikon hölmöilyt kaivetaan esiin ja sen jälkeen alkaa moralisointi joka pian on kunnon rääkkäystä, kuin koulun pihalla ringissä. Yksi tökkää yhdestä kohdasta, toinen toisesta ja kolmas potkasee sillä aikaa nilkkaan, neljäs tuikkaa kepin kylkiluiden välistä sisään. Kun tarpeeksi kauan on lyöty. makaakin uhri maassa. Sitten siirrytään seuraavaan.

Monen lukijan mielestä onkin ihan oikein, että "ne siat saavat mitä niille kuuluukin". Ihminen ryhtyy toisen tuomariksi ja pyöveliksi. Median on tämä helpompi tehdä kun siinä ikänkuin ollaan hyvällä asialla. Puhkotaan mätäpaiseita.

Mitä suurempi kamaluus, mitä kaameampi uutinen, sen hulppeampaa ja upeampaa se on! Siihenhän koko lööppijulkisuus toki perustuukin - huonojen uutisten esiin kaivamiseen ja niillä mässäilyyn.Onnettomuudet myyvät! Ja jollei niitä luonnostaan tule, niitä voi kehitellä ja maustaa

Järven selkä oli tänään tuulinen.

Mitähän työntekijät ajattelevat näistä uutisoinneista? Ei varmaan kovin paranna työviihtyvyyttä tai ylpeyttä olla töissä Nokialla. Tuntuu, että lehdet kilpailevat siitä, kuka pahimmin sanoo ja liiottelee! Lehdistön tyyli ei ole enää luottamusta herättävä ja uskottava niinkuin joskus oli. Myyvätkö tällaiset lööpit tosissaan lehtiä enemmän kuin asiallisemmat otsikot? Ilmeisesti - miksi niitä muuten noin tehtäisiin...

Jos elämä olisi kuin lööpeissä kerrotaan, eläisimme ja kuolisimme jatkuvien katastrofien ja keskellä kuin Die Hard-elokuvan pauhun keskellä. Yksi katatrofi ei ennätä edes hiljetä ennenkuin seuraava on jo päällä ja vie meitä kuinlaskiämpäriä....

No niin. Sanottu on nyt tuokin...

Olemme talven kylmimmässä ajan keskellä. Sydäntalvi on iskenyt hyytävät sormensa meihin. Ja kylmää nyt tosissaan onkin,  - pakkanen puri poskiin isot kuivat laikut ja peukut, etusormen ja ukkovarpaan tunnottomiksi. Ihan kuin lapsena hiihtäessä, joskus muinoin - mutta nyt olin vain kävelemässä vajaan tunnin verran - tuuli teki säästä entistä kylmemmän.

Uusi viikko alkaa ystävänpäivällä. Ystävällisesti? Moni antaa ja moni saa huomenna kukkasen, suklaata - suukonkin ja halin, ystävänpäivän kunniaksi. Ystävyys on iso asia.

Mietteitä elämän käännekohdassa?

Villasukka valmistumassa.

Vähän on jäätä muodostunut...

Ulkona on kylmä ja kaunis talvikeli. Sisällä tavallisen lämmintä - monta kerrosta on hyvä sisälläkin vaatetta pitää - ja villasukat tuntuvat mukavilta jaloissa. Tänään valmistuu taas uusi sukkapari. Eilen tuli toinen sukka valmiiksi - varsi kirjavaa lankaa josta tein lapselle pipon jokin aika sitten. Mahtavan tuntuista lankaa se on, ja kivan näköistä tuohonkin kohtaan. Itse sukkaosa on Nalle aloeveraa, Novitan villasekoitelankaa.Otan sukista kunnon kuvan vaikka huomiseksi.

Ajattelin, että pitäisi varmaan pitää tauko neulomisessa ja kirjoitella käsitöiden teosta säästynyt aika vaikka kuukauden-parin ajan. Näkisi, tuleeko siitä mitään. Nyt, kun työtilanne on muuttumassa ja töissä voi ehkä ainakin hetkellisesti keskittyä tiettyihin asioihin. Uusi vetäjä tehköön itse asist joihin hänet on ylennetty!



 Ensi viikolla kuuntelen kuitenkin vielä sen Marian Keyesin äänikirjan loppuun ja neulon samalla - sitten. Sen kuuntelu on edennyt hitaasti - täytyy aina odottaa, että talo hiljenee ennenkuin laittaa sen päälle; ei täällä muuten sitä voi kuunnella. Perjantaina kuuntelin sitä samalla kun vanhin lapsi te3ki kesätyöhakemuksia tietokoneellaan samassa huoneessa - puolet kuuntelusta meni ohi kun työnhakija kyseli kaikenlaista, kommentoi asioita. Ei sae mitään, sinällään. On kiva jos isommat lapset juttelevat minulle ylipäätään jotain - tuntuu, että olen täysin irti heidän todellisuudestaan, elämästään  - eivätkä he edes minua sinne halua, edes lähimaastoon. Itsenäistyvät ja kokevat äidin ärsyttäväksi ja hölmöksi - liian ymmärtämättömäksi ja kaukaiseksi heidän elämäänsä ajatellen. Usein isojen lasten töykeys, itsekkyys joka on heille aivan itsesstäänselvä ja kyseenalaistamaton asia, sekä välinpitämättömyys yhteisistä ja perheen asioista satuttaa ja loukkaa. Heille ei voi sanoa juuri mitään mikä ei ärsytä. Ruokaa he eivät useinkaan suostu syömään yhdessä - eilenkin pyysin heitä syömään - olivat kaikki kolme kotona ruoka-aokaan - mutta vanhin ilmoitti, että ei halua syödä. Söimme sitten ilman häntä, nostin vanhimman lautasen ja muut ruokailuvälineet pois pöydästä - lapsi itse jäi olohuoneeseen tietokoneensa ääreen. Kun olimme sitten syöneet ja olin pyyhkimässä pöytää ruokailun jälkeen, hän tuli keittiöön ja kysyin, mitä hän voisi syödä... "Onks meil nuudeleita?" 

Kuu pakkastaivaalla

Vihannesosekeitto ja leipä, leikkeleet eivät kelvanneet. Ei ollut nuudelieta joten hän suuttui. "Meil ei oo koskaan mitään."

Päivällä juttelivat isommat keskenään: "Tänään on pakko keksiä jotain. Olin koko illan eilen kotona - meinasin kuolla. Helvetin tylsää - en kestä toista tollasta iltaa".

Olivat sitten keskenään koneidensa kanssa illan; ihme kyllä kumpikaan ei mennyt minnekään. Toisella on kädet kipsattu joten hän ei pääse oikein minnekään ja toinen on pitkästynyt ja ärtyinen kuin persuksiin ammuttu karhu. Pyysin apua siivoukseen mutta sain kulla, että "Siivoa ihen ite vaan". Olin antanut rahaa kympin reilu viikko sitten vanheímmalle josta hyvästä hän oli luvannut imuroida ja siivoita vessat. Nyt kun kysyin milloin hän voisi siivoita - vaikka auttaa minua - niin hän totesi siivoavansa "joskus".

Täytyy myöntää, että alan oikeasti toivoa, että heistä ainakin toinen muuttaa jo kohta omilleen. Sitä he tietenkin toivovat itsekin - mutta heidän mielestään minun tai heidän isänsä pitäisi ostaa asunto. Ja toki varmasti se kalustaa ja maksaa siitä sekä elämisestä koituvat kulut. Itse muutin kotoa kirjoitusten jälkeen syksyllä, silloin aikoinaan historiallisena aikana josta on noin tuhat vuotta aikaa... Menin opiskelemaan ja kävin siivoamassa, tarkjoilemassa ja tein mitä vain hommia, että sain vuokrat ym maksettua. Kuulemma omat lapsetkin tekisivät mielellään samoin - mutta eivät saa töitä. En toisaalta näe heidän kovin innolla töitä tai opisklupaikkaa etsivänkään.

Toivotaan, että heitä onnistaa ja pääsevät omaan elämäänsä. Ehkä välit sitten meidän kesken myös tulevat normaaleiksi - ei tarvitse heidänkään olla niin kamalan vihaisia ja ärsyyntyneitä. Toisaalta - voi olla, että ärsyyntynminen ei häviä mihinkään - nistä sen tietää. Se näkee ken elää.

Aika hurja kuva kirjailijasta HeSassa

Bo Carpelan kuoli perjantaina. Hän oli jo 84 vuotias - mutta silti olisi suontut hänen vielä jaksavan elää, jopa kirjoittaa.

Hän oli ehdottomasti yksi Suomen tämänhetken parhaista kirjailijoista. Olen ostanut hänen kirjojaan useammankin äidille lahjaksi - äiti pitää Carpelanin tyylistä ja kirjoista kovasti ja oli eilen puhelimessa kuolemasta tosi suruissaan. Äiti oli nähnyt Carpelanin Akateemisessa kirjakaupassa, saksalaisten kirjojen hyllyllä katselmassa kirjoja jokunen vuosi sitten.Olivat seisoneet ripi rinnan hyllyn ääressä, Carpelan oli hymyillyt äidille ja nyökännyt tervehdyksen. "Hyvin viehättävän oloinen henkilö" oli äidin ajatus kirjailijan persoonasta. Näin varmasti olikin.

Isot lapset olisivat halunneet mummin luo tänä viikonloppuna. Mutta pienimmällä oli partiretki tänään - ovat salapoliisiretjkellä toisen lippukunnan seikkailijoiden kanssa. Hän on siellä nyt, paljon on vaatetta päällä ja eväät selkärepussa. Pakkasta on parikymmentä astetta.

Horoskooppikaan ei suuria lupaile....

En olisi jaksanut tänä viikonloppuna lähteäkään. Ja piti saada siivouskin tehtyä. Kohta on hiihtoloma, mennään sitten. Nyt en stressaa töiden suhteen - onhan minulla taas yksi pomokerros niskan päällä niin ei tarvitse stressata enää ja tehdä yötä myöten kaikkea valmiiksi. En halua tehdä hommia "hänen kunniakseen" vaan toivon - ilkeästi - että hän kompastuu omaan näppäryyteensä ja porukka huomaa, että hän on tyhjä tynnyri. Tai sitten ei käy noin. Mutta yritän olla stressaamatta. Ja masentumatta, itkemättä. Kaikkea tuota olen tehnyt viime aikoina - imuroidessa eilen itkin niin, että sain pisaroita lattialle. Nyt sellainen saa riittää! Töissä itkin myös - kun työtilanteen muutos selvisi ja kerroin sen tuttavalle, isolle pomolle joka hauaisi, että tulen hänelletekemään töitä - mutta oma esimies ei minua päästä. Pattitilanne.

Nyt menen etsim'än newtistä ja sunnuntain lehdestä työpaikkaa jota voin hakea.

Elämä on ehkä - ja toivottavasti - jonkinlaisessa käännekohdassa. Työpaikka muuttuu jollain lailla ainakin. Isot lapset itsenäistyvät. Mitä tapahtuu?

Äikän koe oli tänään

Talvi on kylmä - ja kaunis

Äidinkielen koe kirjoitettiin tänään. Monet abit pitävät tätä helppona nakkina - harva kai tähän tosiaan kompastuu mutta toisaalta - ei siitäkään ihan ilmaiseksi pisteet tule, ainakaan suurimamlle osalle. Jotain olisi hyvä ennen sinne menoa lukaista. Vai?

Tätä mieltä ei meillä kotona tunnuta olevan. Arvio tämänpäivöisestä oli: "Meni ihan hyvin". "En osaa sanoo. Kirjotin aika kauan et ehkä tulee hyvä mut voi olla et meni huonosti".

Tuohon ei voi sanoa äiti kuin "Hyvää päivää kirveenvartta". Mutta tulipahan kysyttyä - vaikka vastaus siis ei hullua hurskaammaksi tehnyt...

Tänään on lehdistö ja koko Suomi kohissut Nokian uutisesta alkaa yhteistyöhön Microsoftin kanssa. Lehdet uutisoivat tämän isonakin jätti-yllätyksenä vaikka uusi toimitusjohtaja Stephen Elop on nimenomman sieltä Nokialle tullut. Lisäksi yhteistyötä näiden kahden välillä on veikkailtu jo ahkerasti, toki vain yhtenä vaihtoehtona. Nyt kun se julkistettiin, koko media-kenttä on maalaamassa melkeinpä koko Suomea mustin värein - "työpaikkoja katoaa tuhansia" -tyyppisisllä otsikoilla.

Nähtäväksi jää mitä tapahtuu. Työpaikkoja katoaa koko ajan mutta syntyy niitä onneksi uusiakin.

Itsekin olen työpaikan aikoinaan menettänyt YT-neuvotteluiden seurauksena. Se oli oman elämän yksi isoista, järkyttävistä asioista. Avioero ja oman perheen kuolemantapaukset ovat olleet niitä muita - ne jäävät elämän merkkipaaluiksi ja ikuisesti mieleen isoina, mullistavina ja elämää aina jollain lailla muuttavina asioina. ähällä oli silloin, että kko elämä olisi mennyt päin prinkkalaa - en kertonut irtisanomisista kenellekään ja en mitäänmmuuta ajatellutkkaan, tehnytkään kuin hain uutta työtä. Onneksi sain; koko työn kuva muuttui mutta san jtkaa työelämän palveluksessa ja pitää kodin ja lapset.

Nyt on elämä taas muuttumassa. työ on menossa alta, elämä tuntuu olevan tosi heikoissa kantimissa. Jotenkin on vaikea nousta sellaiselle iloiselle ja positiiviselle oksalle jälleen josta olisi helpompi ponnistaa. Rahaa ei ole, lapset tarvitsevat vaikka mitä. ystäviä ei ole, ei mitään "sosiaalista verkostoa" lasten lisäksi. Ja työpaikka liukumassa pois alta.

Itselläni on ollut inhottava viikko. Kaikki on tuntunut menevän vain huonompaan ja hankalampaan suuntaan. Onneksi on perjantai ja saa kelata asioita omassa kotinurkkauksessaan pari päivää...

Torstaina pomo soitti ja ertoi, että osa minun hommistani siirtyy miehelle joka on jo ennestään ollut yhtenä ryhmän jäsenenä. Asia oli minulle järkytys, yhtään liiottelematta, koska kyseinen mies ei ole mikään järjen suuri jättiläinen - mutta on toki muuten ihan kiva ja joviaali, ystävällinen ihminen. Tekee vain pienen osan niistä hommista jotka hänen pitäisi tehdä - mutta on saanut työkaveinsa, naisen, tekemään aisoita joita hän ei saa tehtyä - kun ei osaa ja kun ei vain tee. Nainen haluaa asioiden olevan kunonssa joten hän ne sitten hoitelee. Juttelin toisen työkaverin kassa asiasta - tästä miehen siirrosta meidän pomoksemme - ja olemme aivan ymmyrkäisinä miten näin saattoi käydä. Vitsailimme joulun maissa siitä, että mitä jos tämä mies vaikka tulisi pomiksemme - heh heh. Ja nyt sitten näin kävi!

Nyt ei meistä kumpikaan halua tehdä hommia niinkuin yleensä tapahtuu: teemme hommat ja mies esittelee ne johtoryhmässä omina töinään. Tämä on minullekin käynyt lukemattomia kertoja - se on ikäänkuin luonnonlaki, että mies vie kunnian ja nainen tekee homan. Se tuntuu olevan se tapa jollamaailma menee eteenpäin - miehestä huokuu, laiskasta ja saamattoomastakin, sellainen miehinen pondus joka luo luottamusta. Nainen ei siihen yhtä helposti pyssty. Nyt tuntuisi oikealta antaa miehen kompastua omaan osamattomuuteensa ja antaa porukan huomata kuka oikeasti työt tekee... Mutta tämä ei liene realistinen toive - parasta olisi siirtää luunsa ja osaamisensa toiseen työpaikkaan!

Minun piti hakea toista työpaikkaa mutta en hakemut. Hölmö taidan olla. Pakko alkaa etsiä toista työpaikkaa - ymmärrän paremmin kuin hyvin, että seuraava siirto on ulos ovesta.

Värikkäitä pillereitä - karkkia olkaa hyvä!

Ajatella - olin kuviteelut saavani tuon homman itse. Omasta mielestäni olin siihen paras vaihtoehto - mutta myönnän, että en ole tehnyt sitä työn näkyvintä osaa niin hyvin kuin mies joka homman sai. Hän on vetänyt meidän muiden työt yhteen omissa nimissään - me olemme tehneet itse työn - joka taas on omasta mielestäni ollut se tärkein juttu. Näin se kostautuu, itsevarmuus.

Toivottavasti ensi viikosta tulee parempi viikko meille.

Chinchillalla mieli maassa

Tämä eläin ei halua itseään kuvattavan
- vaikka on söpö. Aina heilahtaa!

Laskin chinchillan häkistään juoksemaan. Se on ollut kovin matalalla mielellä viime päivinä. En tiedä miksi - kävin netissä katsomassa sanotaanko siellä mitään chinchillan masentuneisuudesta - ja olihan siellä kaikenlaista. Se voi tuntea itsensä yksinäiseksi - kaipaa kumppania. Tai sitten masentuu muuten vain virikkeiden puutteesta.

Ymmärrän pientä eläintä paremmin kuin hyvin. yritän joka päivä silitella ja rapsiutella sitä, jutella ja annan sille erilaisia sille sopivia herkkuja, syötävää. Se on nirso - oikein mikään ei kelpaa.
Kuivatut omenanlastut tuntuvat olevan parasta mitä se tietää - ja annan sen myös jyrsiä omenaa aika ajoin. Hapankorppu ja näkkilipä myös maistuvat. Mutta varsinaiset chinchillan herkut maisatuvat vain aika ajoin. Ja sellaiset jyrsittävät herkkutangot joista se ennen tylläsi, eivät nyt mene ollenkaan. Omenapuun oksat niin ikään eivät oiken mene - vaikka ennen niitä jyrsittiin vauhdikkaasti.

Kumppania en sille halua kuitenkaan ottaa - tuo ei ole ihan helpoin lemmikki hoitaa. Ja sitten vielä toinen. Tämä uros on myös jo sen verran vanha ja omapäinen, että kaverilla olisi varmasti hankaluuksia sopeutua - toisen kotiin.

Onkohan se tuloissa vanhaksi? Ei juiokse eikä riehu niin paljon kuin aikaisemmin. Sekin voi toki johtua siitä, että ei huvita. Eilen se tuli hakemaan keittiöstä naposteltavaa, pitkästä aikaa. Tuntui hyvältä. Jospa se vielä tuosta tokenee. 



Eilen satoi paljon lunta - nollakelissä jurnutettiin

Mieli on täällä maassa muillakin, täytyy sanoa. Rahapula korpeaa, se syö.Pahasti syökin.. Juttelin pankin kanssa, selitin tilanteen. Se on niin nöyryyttävää - anteeksi pyydellen ja nöyristellen on pyydettävä lisäaikaa maksuille - ihan kamala tunne. Se ei tuo lisärahaa kukkaroon  laskujen maksuun nyt, tai ruokaa pöytään - mutta kun lainoille saa hiukan lisäaikaa, voi siitä hetkellisesti vapautuvalla rahalla maksaa kuun vaihteessa jo langenneita maksuja, kuten esim. hammaslääkärin. Siihenkin pitää muuten pyytää lisäaikaa. Huoh...

Lasten isä laittoi sähköpostin jossa kertoi, kuinka paljon onkaan saanut maksaa "minulle" rahaa.Olin nöyrtynyt pyytämään häneltä apua - en ylimääräistä rahaa, vain lasten maksuihin muutama päivä etuajassa. Hän huokailee dramaattisesti. Mikään ei kuulemma riitä. Hitto. Miehen joka tienaa tosi paljon - moninkertaisesti minuun verrattuna, ja joka on saanut investoitua rahaa eri kohteisiin ulkomaille ja matkustelee eri maissa parin kuukauden välein uuden vaimon ja tyttären kanssa on helppo sanoa exälleen kuinka pitäisi elää ja kuinka pitäisi lapsia kasvattaa, kuinka ei... Lapsia, joiden vanhempi hänkin on.
On kammottavaa huomata, mikä valta rahalla onkaan... Kun sitä ei ole, on häpeällinen ja nihkeä olo, kuin olisi rikollinen - ja tavallaanhan sitä onkin kun ei itse pysty selviämään, ilman apua. Ja se, jolla rahaa on, istuu korkealla ja voi heittää setelin köyhälle ja kertoa, että tämän on nyt riitettävä. "Opettele huolehtimaan asioistasi paremmin".

Nuolen haavojani tässä. Rankaisen itseäni syömällä vain ihan vähän, juomalla vettä... Jospa nyt laihtuisin edes. Ei läski voi köyhä olla...Vai menikö se toisin päin: ei köyhä voi olla lihava.

Lupasin ex-miehelle, että kohta nämä pyynnöt loppuvat. Tuntuu, että tekisin mitä vain, että ei tarvitsisi pyytää..  Nyt yritän pitää siitä kiinni, totisesti yritän.

Ottaa se niin luonnolle, tuntuu se niin kaamean nöyryyttävältä, alentavalta. Ja aina sieltä se jonkinlainen opetus tulee - "Nyt olet saanut jo kolmesataa joulun jälkeen. Toivottavasti TÄMÄ edes riittää". Rahat menevät kuitenkin ihan suoraan ja kokonaan lasten laskuihin, ylioppilastutkintomaksu on ihan pakko huomenna maksaa, samoin lääkäri. Ja vähän ruokaa - siitä en itse syö ollenkaan. Ihan periaatteeessa, vaikka kukaan ei huomaisikaan..Teen puuroa itselleni. Ja olen alkanut syödä leseitä - ne eivät maksa paljon mitään! Nyt niitä on kotona kaksi pussia. Jaan ne marsujen kanssa!

Illalla näin hienon kuunsirpin taivaalla. Se vinkkasi silmää, selvästi. Jospa tämä pian tästä...