Viikonloppuna rentoutuen

Kisu ottaa rennosti!

Viikonlopuista on tullut henkireikiä - niin kai se on monelle ollut iät ja ajat mutta itse en ole ajatellut sillä lailla oikeastaan koskaan. Elämä on elämää, mitä sitä liian tarkkaan jakamaan erilaisiin palasiin, olen ajatellut. Tehdään asiat kun ehditään, palkkatyöt ja kotihommat voivat hyvin limittyä "mitä väliä sillä on mitä milloinkin tekee?" Näin olen miettinyt aina tähän syksyyn saakka.

Nyt kun työelämä on tullut paljon haastavammaksi ja rankemmaksi, muuttunut monella tapaa viimeisen vuoden-kahden aikana - oikein erityisesti kevään jälkeen meidän työpaikallamme - on oma ajatus työstä muuttunut. Työilmapiiri on huonontunut, koko ajan on irtisanomisuhka pään yllä. Vaatimukset kasvavat jatkuvasti. Kukaan ei kiitä tehdystä työstä, päinvastoin: tyytymättömyys tuntuu olevan päällimmäisenä: "Mikset et tee enemän, paremmin? Miksi et ota enemmän vastuuta kun näet jossain puutteita?  Paljon enemmän pitäisi tehdä koko ajan, oman "normaalin" homman lisäksi on tehtävä paljon tehtäviä joita muut eivät tee tai töitä jotka ovat jääneet tekemättä kun porukkaa vähennetän tai jää pois syystä tai toisesta.

On siis tullut selvästi tarve tehdä jotain ihan erilaista kuin mitä työasioiden kanssa tekee. Ajatella muuta kun töistä oin mennyt paljolti maku ja etenemismahdollisuudet tuntuvat hävinneen olemattomiin. Siitä varmaan johtuu, että esimerkiksi käsityöt ovat tulleet tärkeiksi: on ihana istua ja vain tehdä jotain "naisellisen turhaa" eli sellaista josta ei edes töissä mitään sano, ei kellekään kerro mitään.

Miesvaltaisessa työpaikassa ei viitsi noin ylipäätään jutella kotiasioista - eikä niistä kukaan koskaan mitään minulta kysykään. En edes tiedä, mitä työkaverit minun elämästäni tietävät - tuskinpa juuri mitään. Monet tietävät, että minulla on lapsi tai lapsia. Pomo tietää, että olen kolmen lapsen yksinhuoltaja. Itse tiedän työkavereista, että monet metsästävät, kaikilla on perhe ja lapsia. Mutta enpä paljon muuta - meillä ei ole hirveästi sosiaalista kanssakäymistä kuten moinissa työpaikoissa tuntuu olevan - ei koskaan käydä esimerkiksi kaljalla töiden jälkeen. Ei ylipäätään tavata työajan ulkopuolella.

No - nyt taas eksyin aiheesta tosi kauas pois.

Syksyn omaa punaista

Viikonlopun henkireikä on sisällään pitänyt neulontaa, kaupungilla lapsen kanssa käymistä - käytiin kävelyllä, lenkillä pururadalla jossa testailtiin seniorivempaimia! Senioreille on tehty yhden pururadan varteen erilaisia kuntoiluvälineitä - en keksi miten ne poikkeavat toisaalta lasten kiipeilylaitteista ja toisaalta tavallisista kuntopolun varrella olevista venytys- ja muista telineistä... No, tällaisissa kiipeiltiin ja vimputettiin ja vaaputettiin itseämme! Sitten saunottiin. Istuttiin sohvalla ja minä neuloin vihreää villatakkia - minulla on nyt kaksi villatakkia samaan aikaan tekeillä, kirjava ja kuusenvihreä. Molemmat olisi kiva saada valmiiski ihan lähipäivinä.

Tänään vietimme mukavan iltapäivän yhden koululaisen kotona - oikea kotikonsertti! Lapset lauloivat ja yksi äiti soitti pianoa ja lauloi. Tosi mukavaa!

Leipä on hyvää! Rieskaa ja ruisleipää
- valkeeta ja ruskeeta leipää ja voita päälle: A vot!
Niillä on pärjätty pitkälle.
Nyt pitäisi ihan ilman olla. 

Laihdutus ei suju. Herbalife ei selvästikään ole meikäläisen juttu; menen niistä tuotteista aivan umpeen ja mahan ympärysmitta on kasvanut supistumisen sijaan. Tuttava - joka on laihduttanut 22 kiloa viimeisen parin-kolmen kuukauden aikana karppaamalla eli jättämälä kaikii hiilihydraatit pois - kertoi, että Herbalifen pulverit ovat puhdasta proteiinia ja jos syön niitä, ei pitäisi syödä hiilihydraatteja, muuten käy kuin minulle on käynyt... Kukaan Herbalifelta ei moista ole kertonut, kehottavat vain juomaan vettä. ja minä juon, juon, juon ja juon. Juoksen vessassa koko ajan mutta muuta en sitten huomaakaan. Voi yhen kerran! No, tänään olen syönyt ruisleipää - jätän leivät nyt vaikka viikoksi niin katsotaanpa mitä käy! Menen varmaan lopuulisesti umpeen sitten; jos ihminen ei syö yhtään kuituja niin huonosti käy! Ne herbalifen kuitukapselit tuntuvat olevan ihan outoja kun nekään eivät saa mahaa toimimaan vaikka niitä söisi minkälaisia määriä!

Ammattiyhdistystapaaminen

Olen sortúnut orkideaan vaikka vannoin, että en ikinä.
Tämä vartioi makuuhuoneen ikkunaa.

Vettä sataa, sataa, sataa... Lotisee ja roiskuu, litisee ja valuu... Tänään ja eilen, toissapäivänä ja viime viikolla. Ei huvita mennä lenkille vaikka liikkua pitäisi.

Hyvä tekosyy pysyä kotona, kun vihdoin tänne saa kömmittyä kaupan kautta ja saa ruuan tehtyä, tiskattua ja siivottua jäljet... Sitten vain haluaa istua alas neulomaan, lukemaan. Tai kirjoittamaan tänne jotakin. Kuten taasen nyt!

Tänään kävin työpäivän päätteeksi kuuntelemassa mitä meille työntekijöille ammattiyhdistysihmiset, luotot, kertoisivat tulevista palkkaneuvotteluista, palkoista yleisesti, ylitöiden korvauksesta, matkustuskorvauksista sun muista työhön liittyvistä asioista. Enpä ole näissä kokouksissa ennen käynytkään - olen ajatellut, että asiat menevät kuten työnantaja päättää ja kuinka omat työt onnistuvat. Jos ei saa tulosta aikaiseksi, ei ole myöskään oikeutusta palkkalistoilla olla, olen tuumannut. Nämä ajatukset eivät toki mihinkään ole muuttuneet - varsinkin näin huonojen aikojen ja Kreikka-vakuus-keskustelujen tiimellyksessä on varsin hyvin ymmärtänyt, että oma työ voi mennä alta milloin vain - ei siihen mikään ammattiyhdistys voi mitään sanoa. Tai jos työt siirretään Kiinaan, Intiaan tai Romaniaan, ei siinä auta pahemmin ammattiyhdistys-puheita pidellä. Luulen.

Iltapuhteella neulotaan.
Villatakin hiha tuloillaan tässä.

Silti - oli hauska kuulla, että näitäkin asioita miettii iso porukka siellä jossain taustalla. Se, että työntekijällä on oikeuksia vaikka maailma pyöriikin osakkeenomistajien edun ympärillä ja tulosta on tehtävä vaikka kuinka selkänahasta on toki ollut puheenaihe jo kaukaisista ajoista lähtien. Tehtaan työläiset ja palkolliset ovat hakeneet oikeuttaan omalla tavallaan kuten historia opettaa ja kuten vanhemmat sukupolvet osaavat kertoa. Mutta ihmiset joilla on korkeakoulututkinto ja jotka istuvat pöytien ääressä tekemässä työtään - saman koulutuksen turvin kuin yritysten johto; kuinka he voisivat vaatia omia etujaan sen koulutuksen jälkeen jonka ovat saaneet? Eikö jokaisen insinöörin, juristin ja ekonomin ole kuitenkin omilla aivoillaan osattava ajatella, että ei firmassa voi omaa etuaan ajaa tai  ajatella - yhteinen firman etu on kaikkien etu, vaikka sitten itse kärsisi kuinka. Näinhän on - vai onko?

Kokouksessa selitettiin, että ei ole oikein tehdä palkatonta ylityötä jatkuvasti. Hah - vai ei! Sanottiin, että työmatkat omalla ajalla on saatava loppumaan - toinen hah! Miten voi mennä työmatkalle vaikka Pariisiin jos sinne mennään työaikaan? Aina on kuljettu omalla ajalla - kokoustettu päiväaikaan ja matkustettu illoin, aamuin ja öin työajan ulkopuolella ja tehty vielä rästiin matkojen takia jäävät työt muutoin työajan ulkopuolella. En usko, että tätä asiaa saadaan korjattua ainakaan kymmeneen tai kahteenkymmeneen vuoteen! Miten ihmeessä jo kuralla olevat firmat voisivat alkaa maksaa rahaa ylitöistä ja matka-ajasta? Aasialaiset tai monet muut ulkomaalaiset eivät varmasti moisia etuja vaadi - ja saavat työt!

Olen skeptinen. Ja varsinainen lammas kun en halua ärsyttää työnantajaa. Olen pelkuri - koska en halua menettää työtäni! Miten sitten eläisin? Mieluummin pitkät päivät ja pienehkö palkka - kuin ei töitä eikä palkkaa ollenkaan.

Irtisanomiset ovat alkaneet

Vahva runko, juuret syvällä.
Syksy tiputtaa lehtikuusen neulaset.

Hyvä työkaveri on saanut lopputilin, osana firman säästötoimia. Hän on ensimmäinen, jonka kuulen olevan irtisanottu - tällä kierroksella. Tämä aika, kun irtisanomisista kerrotaan, kestää vielä pari viikkoa, jopa yli. Porukka jota on irtisanomisista varoitettu, on varpaillaan. Jotkut ovat masentuneita, huolissaan. Jotkut hakevat apua työterveysasemalta, toiset jäävät sairaslomalle. Osa on kuin mitään ei olisi tapahtumassa - näennäisesti kuin aina ennenkin. Hiljaista on työpaikalla, vaikka töitä on valtavasti. Kahviautomaatille ei kokoonnuta kahvia hakemaan entiseen tapaan.

Monet ovat poissa työpaikalta, työpöydät ovat tyhjinä. Sairaina? Lomalla?

Olen aivan ällikällä lyöty työkaverin kohtalosta - kaikkein vähiten olisin uskonut hänen joutuvan lähtemään. Meillä on yhteinen projekti meneillään jossa hän on keskeisessä osassa. Hänelle itselleen asia tuli täytenä yllätyksenä sen jälkeen kun esimies kutsui hänet irtisanomisia varten varattuun alakerran neuvotteluhuoneeseen kuulemaan "totuus". Tämä työkaveri on iloinen ja erittäin aikaansaava ihminen; tekee paljon töitä ja on saanut johdon tunnustuksia aivan vähän aikaa sitten, uuden vastuualueen vain vajaat puoli vuotta sitten. Tänään kyselin häneltä, kuinka saisimme projektia eteenpäin; jokin jumitti eteenpäinmenoa reilun viikon ajan ja halusin mennä eteenpäin, sada asian loppuun.

Hän kertoi, että johtaja ei enää 10 päivään ole vastannut hänen puheluihinsa eikä meileihinsä. Nyt hän tietää syyn: ei johtaja joka varmasti on tiennyt irtisanomisesta jo pitkään, vastaa enää hänelle. Miten johtaja olisi voinut puhua tulevaisuuden tekemisistä ihmisen kanssa jota on sanomassa irti pikipuolin. Tosin irtisanomisen teki hänen oma esimiehensä joka puolestaan raportoi johtajalle joka ei enää vastannut meileihin eikä puhelimeen.

Tämä työkaverini oli saanut erinomaiset arvosanat edellisessä työarvioissaan ja saavuttanut kaikki tavoitteensa. Nyt harmittaa, että en tehnyt hänen kanssaan toisia, sovittuja projekteja valmiiksi ajoissa. On melkein huono omatunto; nyt ei enää ole mahdollista näitä asiota tehdä. Olisi ollut hienoa saada yhteisiä projekteja valmiiksi ja viestitettyä eteenpän.

Nyt nämä kaikki jäävät tekemättä. Niin kuin moni muukin asia. Saa nähdä, keitä kaikkia vielä joutuu lähtemään  - ja mihin itse tästä joudun ja ajaudun.

Firmassa kustannukset on jäädytetty jopa niin, että jos työpuhelin tai tietokone hajoaa, uutta ei saa hankkia. Koska näissä vanhoissa koneissa ei ole takuutakaan enää jäljellä, on todellinen haaste saada jostakin toimiva kone jolla tehdä työ. Itsellänikin on kierrätyskone - onneksi sellainen sentään löytyi kesällä.

On vaikea elää maailmassa, jossa työpaikka ja siitä saatava palkka takaavat ihmisarvon siinä mielessä, että ilman rahaa ei voi maksaa elämiseen tarvittavia asioita eikä noin ylipäätään kuluttaa ja ilman kuluttamista, ilman rahaa ei voi yhteiskunnassa elää.

Nyt työpaikasta voi joutua pois aivan yllättävästi myös hyvä ja tuottelias työntekijä - koska palkkakustannuksissa pitää säästää. Osakkeenomistajan parasta on ajateltava koko ajan! Yleensä osakekurssit nousevat heti kun irtisanomisuutisia kerrotaan.

Työntekijöitä kutsuttiin joskus työnantajan tärkeimmäksi resurssiksi. Siitä on jo aikaa – joku onnistuu tuon latteuden vieläkin joskus sanomaan ääneen. Nykyään työntekijä kustannus, tai resurssi josta tulevat kulut pitää minimoida. Työntekijällä ihmisenä  ei ole enää väliä, vain tuottavuudella ja sillä, että kassaan saadaan rahaa ja katteet ovat hyvät. Työt joko siirretään tehtäväksi halpamaihin, tai sitten joku toinen työntekijä tekee ne omien töidensä ohella.

Surullista. Tai surkeaa, oikeastaan.

Yritän itsekin keksiä jotakin muuta elannoksi, pian. Tämä odottelu ja pahimman pelkääminen on äärimmäisen raskasta. Äskeinen tieto työkaverilta sai olon matalaksi. Sitä turautumista tänne purin...

Kurt Masur ja Jonathan Franzen

Kohta se alkaa! Sali on täyttymässä hiljalleen

Perjantain konsertti oli upea kokemus!

Istuin perjantaina Musiikkitalon täyden konserttisalin yläritsillä orkesterin takaoikealla. Katselin salin täyttymistä ja orkesterin paikalle tuloa ja näin kapelimestarin työskentelyn ikäänkuin muusikoiden puolelta - päinvastoin kuin perinteisessä konserttisalissa jolloin yleisö näkee kapellimestarin vain selkäpuolelta. Orkesterilaiset näkyvät myös puhaltajista jousiin selkeästi, kokonaan - jos joku soittajista lukisi nuottitelineeltä jotain muuta kuin nuotteja, se paljastauisi tässä "kattauksessa" oitis! - No enpä usko heidän moista tällaisissa konserteissa tekevän tietenkään, mutta olenpa kuullut joidenkin takarivissä istuvien lukevan sarjakuvia tai iltapäivälehtiä kun omassa soittamisessa on tauko ;-)

Ylälämpiön ikkunasta näkyy junia
ja vanha makasiiniraknnus

Uusi musiikkitalon rakenne on aivan erilainen kuin perinteinen konserttisali - yleisö istuu orkesterin ympärillä, joka puolella, ylöspäin jyrkästi menevissä kerroksissa. Tilanne on erilainen ja uusi niin yleisölle kuin muusikoillekin ja vaatii varmasti molemmilta osapuolilta tottumista. Luulisin, ainakin. Täytyy kysellä soittajien kommentteja kun siihen tilaisuus suodaan. Yleisön edustajana voin sanoa ratkaisun olevan mielenkiintoinen ja musiikin kuuntelun ja nautinnan kannalta oikein hyvä. Se, että sali oli niin valtavan tumma, hämmästytti hiukan, Finlandia-talon valkoisen tilan jälkeen. Valoja ei sammutettu konsertin ajaksi - sitä ei tarvitse tehdä ja korkealla pimeässä voi tulla aika pelottavaa jos seillö olisi aivan pilkkopimeää.

Korkean paikan kammo hiukan häiritsi monen istuutumista paikoilleen mutta kun oli asettunut paikoilleen, olivat näkymät hulppeat - koko paikka oli näkökentällä katseen hallittavissa. Vilkuttelin vastapäätä istuvalle äidille joka oli katsomon toisella puolella - hyvin näkyi! Muusikot soittivat alhaalla ikäänkuin sivuilta levenevän kattilan pohjalla ja ääni kulki ylöspäin hienosti.

Kiitos!

Kurt Masurin johtamista oli hieno seurata. Jo iäkäs mestari mutta kyllä hän jaksoi työnsä hoitaa mitä loistavimmin! Mozartin Lintziläinen oli upea kokemus ja toisen puoliskon yli tunnin mittainen Brucknerin seitsemäs sinfonia niin ikään aivan mahtava. Itse en Bruckneria tunne kovinkaan hyvin mutta nautin konsertista siitä huolimatta. Äiti tuli salista liikuttuneessa tilassa, itkua pidätellen - kokemus oli ollut hyvin, hyvin syvällinen. "Kuinka joku ihminen on voinut tuollaisen tehdä?" hän kyseli - tarkoittaen varmasti sekä säveltäjää että koko orkesteria dirigentteineen samalla lailla. Helsingin Sanomien konserttiarvostelu tänään oli myös positiivinen.

Musiikki - ihana kun siitä saa ja voi nauttia!

Helsingin Sanomien arvostelu kuvan kera

VR:n lipunmyynti Helsingissä
- hienot puitteet ja kahviakin tarjolla

VR:n lipunmyynnissä tuli myös vietettyä paljon aikaa. Koko VR:n systeemi on uudistunut ja jumittaa rankasti. Junalla kulkeminen on Suomessa kallista ja jotenkin hirveän hankalaa - vuodesta toiseen. nyt syy on lippu-uudistus, talvella lumi ja pakkanen, kesällä kesälomilla oleva hemkilöstö ja konduktööripula... Syitä on aina. Uusia ja vanhoja. Ennen muinoin, kun juna oli normaali kulkuväline eikä tällainen outo erikoistapaus johon ei voi ollenkaan luottaa,  junaan pystyi vain menemään ja maksamaan konduktöörille ja perille pääsi aikataulun mukaisesti. Nyt lipun varaus on aikaa vievää ja hankalaa - ja toden teolla, junalla matkustaminen aivan käsittämättömän kallista. Kun vertaa henkilöautolla matkustamiseen, varsinkin jos on useampi kuin yksi matkustaja, on hinta moninkertainen! Sen lisäksi on hankala kuskata  tavaroita - korkealle hyllyille tavaroiden pusaamine on työlästä ja esim. kissan kuljetus laatikossa on hankalaa kun Suomi tuntuu olevan täynnänsä allergisia ihmisä joten eläimille on omat paikkansa - eikä sellaisa automaattisesti löydy vain junaan astumalla.

Junamatkustus olisi kivaa - haaveilin juuri ääneen lapsille, että olisi kiva ottaa kirja, neule ja viltti kainaloon ja mennä junalla vaikka Lappiin - katsella ulos ikkunasta syksyistä maisemaa, lukea kirjaa, neuloa tai virkata käsityötä ja vaikka nukahtaa välillä junan kolkkeeseen. Nuorimmaoinen oli heti välittömästi halukas tulemaan mukaan! Reissulla voisi käydä kahvilla tai olusella ravintolavaunussa, jutella ehkä jonkun kanssa siitä tai tästä - ja tuntea rauhaisan auvoisaa oloa samalla kuin matka taittuisi, ei tarvitsisi itse ajaa. Saisi vaan matkustaa rauhaisasti, ilman paineita yhtään mistään! Tällaisesta haaveilen - ehkä moinen toteutuu joskus. Tai sitten ei. Pitäisi olla vain enemmän rahaa ja aikaa moiseen!

Näin tänään. uklaa on tuliainen mummilta lapsenlapselle - yhden pienen söin itse!

Tänään on sunnuntai ja nautin päivän levollisesta tunnelmasta. Taustalla soi  levy - kuinka ollakaan - Brucknerin sinfonioita. Vanha CD on ihan ok, vaikka ei mikään varsinainen mestariäänitys olekaan.

Kirjoitan nyt tätä tekstin pätkää mutta kohta jatkan tälle päivälle säästämieni lehtien lukemista. Luin juuri äsken Suomen Kuvalehden artikkelin "Manhattanin lintumiehestä Jonathan Franzenista" ja kiinnostuin kovasti. Voisi katsella hänen kirjojaan lähemmin kirjakaupassa. olisikohan kirjastossa - hmmm. Lehden jutun lopussa oli luettavissa sitaatti mieheltä: "Ihmiset katsovat mieluummin televisiota ja roikkuvat netissä kuin syventyvät hitaasti etenevään romaaniin, vaikka voisivat saada siitä tärkeitä oivalluksia elämästä ja ihmisenä olemisesta". Näinhän se on, samaa mieltä... Ja täällä netissä olen nyt minäkin taas, myönnän. Raapustamassa omia pikku-juttujani. Television ääressä ei aika juuri kulu mutta töissä, työmatkoilla ja kotihommissa sitten sitäkin enemmän.

Musiikin ihmemaassa

"Musiikki auttaa haavoittunutta sielua parantumaan" sanoo Kurt Masur. Tämä saksalainen 84-vuotia kapellimestari on Suomessa - ja pääsen häntä kuulemaan Musiikkitaloon huomenna! Masur johtaa perjantain konsertissa RSO:ta ja ohjelmassa on Mozartia ja Bruckeria. Iltauutisten mukaan Masur on jo harjoituksissa saanut RSO:sta irti aivan uusia tehoja. Katsotaan ja kuunnellaan - odotan konsertti-iltaa todella innoissani! Ja onpa kiva päästä näkemään uusi musiikkitalo.

Saimme konsertin kaksi viimeistä lippua!
Varasin liput pari viikkoa sitten - soitin äidin luota siellä ollessani kun katsoimme hänen kanssaan syksyn konserttilistaa ja kyselin, mihin hän haluaisi mieluiten mennä. Kun näimme tämän konsertin, soitin samantien lippupalveluun ja kysyin, josko lippuja vielä saisi. Salissa oli kaksi lippua jäljellä - aivan eri puollla salia. Varasin ne - ja huomenna on päivä jolloin pääsemme konserttiin!

Näin lukee Kurt Masurin omalla kotisivulla huomisen konsertista:
FINNISH RADIO SYMPHONY ORCHESTRA AT HELSINKI MUSIC CENTRE II
Kurt Masur will lead the Finnish Radio Symphony Orchestra on September 16, in one of the first concerts at their newly opened hall, the Helsinki Music Centre II. The program for this concert will feature Mozart: Symphony No. 36 ("Linz") and Bruckner: Symphony No. 7.

Kuuntelen Linziläistä tässä juuri tekstiä kirjoittaessani. Tunnelma ennen huomista kovin innostunut ja odottava.

Viime perjantaina kävin Lahden Sibelius-viikon konsertissa kuuntelemassa Sibeliuksen viulukonserton. Elina Vähälä oli Lahden sinfoonikkojen solistina. Hieno ilta sekin.

Tauolla

Viikolla olen kuunnellut musiikkioppilaiden - pienistä jo tutkinnon suorittaneisiin - musisointia katusoittajista koulu- ja opistokonsertteihin. Joka ilta olen kuluneen viikon aikana saanut kuunnella elävää musiikkia!  Tänään oli aivan ihana puhaltajien konsertti - lämminhenkinen ja kaikin puolin nautittava. Omista lapsista keskimmäinen soitti siellä - saipa olla äiti ylpeä! Rennolla varmuudella soitti, upeasti meni! Hän soittaa tutkintokappaleitaan nyt syksyn mittaan eri konserteissa, hioo niitä kuntoon.

Suomen hyvää musiikin opetusta on monasti kehuttu - viime aikoina on alettu tosin puhua, että "nykylapset" eivät jaksa harjoitella samalla lailla kuin esimerkiksi aasialaiset lapset - aasialaiset ovat valloittamassa klassisen musiikin orkesteri- ja solistipaikat ja niittävät mainetta, voittavat palkintoja kilpailuissa viulusta lauluun, pianosta balettiin ja oopperarooleihin. Hyvä musiikki ei tietenkään katso synnyinpaikkaa. Hyvä viulisti soittaa antaumuksella ja sydämellään olipa hän mistä hyvänsä kotoisin!

Nuorin lapseni oli tänään opintomatkalla oopperan maailmaan - oli kuulemma kiva reissu. Bussilla meni kaksi koululuokkaa tutustumaan paikkaan ja kenraalia katsomaan. Tuttu paikka se on jo tälle oppilaalle, niinkuin monelle muullekin - käymme kerran-pari vuodessa jotain katsomassa ja kuuntelemassa. Ensimmäisen kerran jo kun hän oli 4-vuotias. Nyt hän haluaisi nähdä Aidan, on pyydellyt sitä muutaman kerran.

Itse en osaa soittaa mitään instrumenttia - mutta nautin musiikista paljon, tilanteesta riippuen toki. Musiikki tosiaan voi parantaa sielun, tai ainakin lääkitä sitä parempaan kuntoon. Musiikki vie ajatukset ja mielen toiseen maailmaan, aivan eri sfääreihin. Tämäniltainen konsertti toimi kuin raikastava suihku tunkkaisen työpäivän jälkeen. Töissä tuntee itsensä usein jollain lailla vajavaiseksi, toiveita vastaamattomaksi... Onneksi elämässä on välillä jotain muutakin!

Onneksi on musiikki! Ja äidin upea bonus ovat lapset jotka soittavat upeasti - ja mielellään!

Huomisen konsertin ohjelma:

Radion sinfoniaorkesterin konsertti Helsingin Musiikkitalossa

Joht. Kurt Masur

W.A. Mozart: Sinfonia nro 36 C-duuri Linziläinen

Anton Bruckner: Sinfonia nro 7 E-duuri

Tuskaisen hidas nettiyhteys

Oma tietokoneeni, vanha läppärin raaska hajosi kesällä. Työkone se toki oli, ei ikioma - mutta minulla niin työ- kuin henkilökohtaisessa käytössä.

Avuksi tuli naapuriosaston assistentti jolla oli viisaasti säilytettynä pari vanhaa tietokonetta jotka osaston ihmiset olivat saaneet vaihtaa uusiin. vanhat koneet olisi pitnyt viedä romulaatikkoon jonne heitetään vanhat, käytöstä poistetut koneet - mutta jos on kaukaa viisas, arvaa, että kaikkea vanhaa ei kannata pois heittää.

Sain oman kovalevyni vaihdettua tällaiseen kierrätysrullakosta "lainattuun" koneeseen. Tämäkin on jo aikaa sitten takuut menettänyt vehje - mutta toimii. Siis ainakin nyt. Ainakin jos on kärsivällisyyttä odotella joka ohjelman, dokumentin ja sivuston aukeamista rauhaisin mielin - mihinkäs tässä hektisessä työmaailmassa kiire olisikaan....

Koneen sulkeminen on vielä hitaampaa kuin uusien sivujen avaaminen - akku ei toimi ollenkaan eli kannettava koneeni on pidettävä jatkuvasti johdon päässä. Kone on kuuma kuin keittolevy. No, tässä on hyvä lämmitellä käsiä kirjoitellessa.

Kyllähän siä usein työkavereiden kanssa lounastauolla on juteltu, että työvälineiden pitäisi olla kunnossa varsinkin aikoina, jolloin porukasta halutaan saada niin paljon tehoja irti kuin iknä lähtee. Hyvilla´ä ja toimivilla työvälineillä saisi hommat sujuvammin kuntoon ja olisi tunne, että työnantaja arvostaa, kun välineet ovat sellaiset kuin pitäisi. Koneissa vakuutukset voimassa, työpisteissä valot ja istuimet toimivat. Mutta jos yksityisiltä ihmisltä loppuvat rahat ja jos valtiotkin ovat konkurssin partaalla, niin näin myös firmoille voi käydä. Rahat loppuvat.

Vanhat koneet ja nuhjuiset työtilat ovat pieni haitta tietenkin työympäristössä jossa säästetään kaikesta ja saa olla iloinen siitä, että on ylipäätään töitä - vaikka sattuu olemaan suomalainen ja kallis työntekijä. Tästä varsinkin saa huonoa omatuntoa kärsiä jos sellaiseen on taipumusta! Olla kallis firmalle mutta köyhä yhteiskunnassa kun tällä palkallaan elättelee perhettä jossa on lapsia tarpeineen. Suomalainen työntekijä.

Tällä viikolla olemme saaneet lukea lehdistä kuinka Nokian työntekijän palkka harjoittelijoille Intian Chennain tehtaassa saattaa olla jopa alle 100 euroa kuussa. Sillä palkalla saa tehdä töitä 6 päivää viikossa. Harjoittelijoita palkataan halvemmalla tekemään töitä jotka vakihenkilökunnalle maksavat 130-190 euroa kuussa. Näillä palkoilla on vaikea pärjätä Intiassakaan mutta mitä sillä on firmalle väliä jos homma sillä pyörii.

Nuo hinnat kun näkee ja kuulee, ymmärtää, että ei eurooppalaisilla työntekijöillä ole paljon jakoa tässä pelissä. Suomea lähempänä on Baltian maat ja muutama Itä-Euroopan maa joissa tehdään myös hommia halvalla ja ahkerasti - eikä usein yhtään sen huonommin kuin Suomessa tai muissa lähinaapurimaissa. Jos latvialainen tekee homman 900 eurolla kuussa ja suomalainen maksaa sivukuluineen yi 3000 euroa/kk ei voi paljon itkeä kun työnantaja antaa irtisanomislapun käteen. Vaikka itkettää se silti.

Ulkoistus on ollut päivän sana yrityksissä jo vuosia - hommat ulkoistetaan halvempiin paikkoihin. Mikään ei saa maksaa mitään mutta silti kaikki maksaa ihmisille hankintoja tehtäessä aina liikaa. Asunnot ovat kalliita. Ruoka on kallista. Vaatteet, kengät, opiskelupalkat ovat kalliita.

Elämä ei ole helppoa nyt eikä se tavalliselle tallaajalle koskaan kai ollutkaan. Mutta turha on valittaa - elämäähän tämä vain on. Kyllä se siitä aina jotenkin suttaantuu.

Olen kuunnellut työmatkoilla PD Jamesin viimeisintä kirjaa "Patienten" ja nihkeän alun jälkeen olen nyt tosissaan ihastunut kirjaan ja kirjailijaan. Voi, kun löytäisin muitakin tämän kirjailijan opuksia äänikirjojoina kirjastossa. Menen huomenna palauttamaan Patienten -kirjan ja etsiskelen jotain uutta kuunneltavaa. Kolmea kieltä kuuntelen mielellään, kaikkein mieluiten ruotsia. Englanti ja suomi käyvät myös, tietenkin.

Äänikrjat - kun niiden osalta ei voi kovin valikoiva olla; niitä ei niin paljon kirjaston hyllyssä ole saatavilla - ovat näyttäneet minulle uusia maailmoita ja uusia kirjailijoita. Lukemiseen ei ole oikein mahdollisuutta - en yksinkertaisesti ehdi! Ja kun illalla otan jotain luettavaa sänkyyn, luen samaa lausetta tai sivua kerta toisensa jälkeen mitään ymmärtämättä. Sitten laitan tekstin pois - ja sammun kuin saunalyhty jo ennenkuin pää on kunnolla tyynyssä, nukun kuin raato aamuun saakka mitään kuulematta, mitään uneksimatta ja mitään yöstä ylipäätään muistamatta.

Mika Waltarin kirjaa "Lähdin Istanbuliin" olen lukenut varmaan jo kohta vuoden. Hyvä kirja, mielenkiintoinen ja kaikin puolin HYVÄ. En vaan saa sitä eteenpäin kun aina vaan väsytää niin tautisesti!  Täytyy yrittää pari sivua taas tänään.

Olen kyllä sentään muutaman kirjan ihan lukenutkin, tuon Waltarin ohessa. Kesällä sain useammankin kirjan sentään luettua.

Onneksi työmatkat ja muut automatkat yksin ajaessa voi hyödyntää kuuntelemalla kirjoja!

Puhetta vatsan toiminnasta - ja sen puutteesta

Lätäkkö kadun kulmassa

Laihduttaminenkin voi olla arvaamattoman kummallista. Vähemmän syömällä ja enemmän liikkumalla laihtuu. Sen tietää jokainen. Laihdutusvalmisteita syömällä laihtuu myös - mutta monen mielestä pillereillä laihduttaminen on vaarallista ja humpuukkia.

Itse hurahdin terveellisiin ja tieteellisesti tutkittuihin aineisiin. Kaikki vaikutti hyvältä - ja käyttäjiä on kuulemma miljoonia. yytyväisiä käyttäjiä siis, näin ymmärsin. Firma itse on on pörssissä ja tekee hyvää tulosta - tosin viimeaikoina ei voittokäyrä ole ihan ylöspäin osoittanut, jos oikein muistan.

--------------

Neulomaan! Se vie ajatukset mahasta ja sen toimimattomuudesta.
Tosin tämä villatakki ei suuren mahan päälle sovi - eikä ole nätti möhömahaisella. 

--------------

Kuitu- ja selluloosatabletteja jotka ovat suuria kuin keskikokoinen kovakuoriainen. Proteiinihjauhetta ja yrttiteeetä. Vettä litrakaupalla. Hedelmiä, tavallista kotiruokaa mutta vähemmän ja terveellisyyteen huomiota kiinnittäen. Näin olen syönyt kymmenen päivää ja olen odottanut omaa hoikentumistani innolla. Ei näy moista, ei. Ei edes pienen pientä alkua. Päinvastoin. Olen pulleampi kuin sitten raskausaikojen.

Kaikissa tuotepurnukoissa sanotaan, että tuotteet ovat terveellisiä ja tutkittuja ja niitä käytetään painonsäätelyyn ja terveelliseen ravitsemukseen. Tänään huomasin, että munuaisongelmia omaavan henkilön sekä insuliinilääkityksellä olevien tulisi kääntyä lääkärin puoleen ennen kuurin aloittamista. Hmm...

Itse en ole lääkärin hoidossa eikä minulla ole ollut minkäänlaisia terveysongelmia - haluan vain laihtua muutaman kilon! Nyt on sitten ongelmia mahan kanssa oikein kunnolla. Olen syönyt kalliita ja huipputerveellisiksi mainostettuja tuotteita ja olen AIVAN UMMESSA. Jo ties monetta päivää. Tuntuu kuin olisi sementtia mahassa. On sellainen olo, että pitää mennä vessaan - mutta mitään ei tule ulos.

Räjähdänköhän tähän jossain vaiheessa? Kukahan nekin jäljet siivoaa jos niin käy. Itse enää tuskin sitten siivoilen mitään. Hyh.

Iltalehti kirjottaa asiasta: "Nainen räjähti laihdutuslääkkeiden seurauksena". Jutussa haastatellaan lapsia jotka ovat epätoivoisia ja laihdutusaineiden edustajia jotka kieltävät vastuunsa "Janika Saimas ei osannut laihduttaa oikealla tavalla. Vastuu laihduttamisessa on aina henkilöllä itsellään - me vain autamme lihavia ihmisiä uuden elämän alkuun. Saimas oli meille huono asiakas - hän pilaa tarinallaan yrityksemme hyvää imagoa mauttomalla toiminnallaan" sanoo yrityksen viestintäjohtaja Taina Tuppura-Lihavainen ja jatkaa "Meillä on miljoonia tyytyväisiä asiakkaita ympäri maailman jotka ovat vain entisestään lisänneet tuotteidemme käyttöä tämän seurauksena koska ymmärtävät tämänlaatuisten sabotaasien olevan pelkkää pahanilkistä panettelua. Siivouskuluihin emme osallistu koska Saimaksen räjähtäminenen ollut meidän syymme." Lopetti Tuppura-Lihavainen ja poistui paikalta.

Vettä juon paljon, koko ajan. Ajatus on, että se suolistossa oleva sementti liukenisi veteen ja tulisi ulos. Olen laittanut viestiä minulle tuotteet myyneelle ihmiselle joka lupasi soittaa illemmalla. Kertoi aiemmin "Ummetusta on esiintynyt joillakin alkuvaiheessa ennen kuin elimistö on kuona-aineista lähtenyt puhdistumaan".

Nyt mietin mikä on "alkuvaihe". Viikko? Kuukausi? Puoli vuotta?

Toivottavasti tämä olotila menee pian ohi. Ei tämä ihan kamalan kivaa ole, todellakaan. Kuitujen pitäisi saada vatsa toimimaan. Nyt olen syönyt kuituja enemmän kuin ikinä ja maha on turvonneempi kuin koskaan ja olen kokemassa elämäni ensimmäistä tosi pahaa tunkkaisuutta - juuri kun olon piti tulla paremmaksi kuin koskaan!

Miten tästä pääsee yli? Juomalla ämpärillisen vettä, varmaan. Sen olen pian tehnytkin. Kohta lähtee toinen saavillinen. Ruokaa ei tee yhtän mieli kun on näin turvonnut olo. No - söin kyllä siskonmakkarakeittoa päivälliseksi lasten kanssa.

ÄÄÄÄH. Voi elmää. Voi lihavaa elämää...