Kirpputorimyynti tökkii - radion liitäntä kaapeliverkkoon ei onnistu

Tänään sain kuulla myyneeni peräti 22 eurolla kirpputoripöydästä – neljässä päivässä. Huikeaa! Enää 18 euroa puuttuu kunnes olen tienannut pöytävuokran! Eiköhän se lauantaihin mennessä sieltä tule, sitten kaikki on plussaa ja sataa omaan laariin. Huh. Kirppari on auki kymmenestä kuuteen eli silloin kun olen töissä. Eli pitää ottaa vapaata nyt joka päivä että pääsee siivoamaan kirpputoripöytää ja viemään uutta tavaraa sinne.

Tämä on aivan varmasti viho-viimeinen kerta kun varaan itselleni myyntipöydän kirpputorilta. Aivan varmasti. Jos haluaa mennä myymään, kannattaa mennä sellaiseen paikkaan jossa sitten oikeasti myy itse tiskin takana vaikka yhden tai kaksi päivää - mieluusti tietenkin jonkin kaverin kanssa mutta kun meikäläisellä ei ole kavereita niin jonkun lapsen kanssa sitten. Kuulin, että Helsingissä on jäähallilla hyvä kirpputori viikonloppuisin. Kaivopuistossakin on joku. Mutta onhan noita tietenkin muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla.  Siellä ehkä vain saisi paremmin myytyä - jos viitsii lähteä sinne saakka tavaran kanssa.

Kesällä meni minulta vanhan radion DVD-soitin rikki. Lahjoitin soittimen vanhimmalle lapselle hänen uuteen kotiinsa - hän tarvitsi vain radiota ja siinä vanhassa on tosi hyvä ääni. Menin sitten ja ostin tarjouksesta muka tosi hyvän Philipsin - johon en nyt osaa asentaa ollenkaan radiokanavia. Kävin asiasta tänään kyselemässä radion myyneestä kaupasta - ja siellä neuvottiin kytkemään radio kaapeliverkkoon. Ei neuvottu miten - minulle puhuttiin kuin lapselle ja kehotettiin lukemaan käyttöohjetta.  Käyttöohje on luultavasti käännetty jollakin konekielisesti; se on sellaista hepreaa niin suomeksi, ruotsiksi kuin englanniksi, että meikäläinen ei-insinööri ei sitä ymmärrä. Ei ollenkaan.
Ja miten radio liitetään kaapeli-TV-verkkoon? Millä piuhalla? Ihan himmee ja epäselvä koko juttu; en osaa, en vain mitenkään saa tätä asiaa tehdyksi.

Taas niin toivon, että tuntisin jonkun joka osaa auttaa. Hmm - miehen? No ei kaikki miehetkään tekniikkaa osaa, en usko ainakaan.

Voin tietenkin kysyä veljeltä jos hän tulee silloin kun ajattelin kutsua sukulaisia kylään marraskuussa. Veli yleensä tosin hermostuu meikäläiseen; tässä olisi oikein hyvä aihe sellaiselle: kysyn apua ja hän katsoo laitetta - toteaa sitten jotain hyvin lakonisesti josta käsitän, että minulla pitäisi olla joku kaapeli tms "et kai sie sitä muuten voi kytkeä. Voi herranen aika - mitä siun päässä liikkuu - hoh hoijaa..." Ja näin huomaan, että hän ei meikäläisen tyhmyyttä taas kestä ollenkaan.

Mutta tyhmyyttä on tietenkin vaikea kestää, niin se vain on.

No - tarkemmin ajateltuna en kysykään asiaa häneltä! Jospa menisin johonkin kauppaan ja pyytäisin ohjeet vaikka rautalangasta vääntämällä - pitäkööt sitten meikäläistä vaikka umpityhmänä lehmänä.

Mitä sillä on väliä - nielen nöyryytystä aikani ja saan sillä hinnalla ehkä radion toimimaan!

Tallinnan strip tease & kotimaan kirpputori - myydään ja ostetaan

&

Tallinnalainen näkymä lauantai-iltana hotellihuoneen ikkunasta.

Ylityökielto on vielä päällä monilla työpaikoilla joissa on ylempia toimihenkilöitä. Mitenkähän asia oikein sujuu muilla työpaikoilla ja muiden työpaikkojen ja ihmisten työsuunnittelussa, mietin kovasti. Panevatkohan ihmiset yksinkertaisesti vain luukun kiinni kun 7h45min on kulunut siitä kun he aloittivat työt? Anavatko he töiden sen jälkeen odottaa seuraavaan päivään?

Entä he,  joiden pitää matkustaa, matkustavatko he vain tyylikkäästi työaikana ja ovat sitten illat ja yöt ihan omissa oloissaan, tekevät ihan muuta kuin töitä? Aika "hauskalta" moinen kuulostaa! Mitäpä jos jollakin on työkokous vaikka Pariisissa aamulla klo 9.30 - sinne pitää sitten lentää jo edellisenä päivänä että on paikalla ajoissa, eli yksi työpäivä menee matkustamiseen. Ja kun illallakaan ei saa töitä tehdä, saa illan sitten viettää vaikka kaupungilla tai hotellissa lueskellen, kuntosalilla käyden tai muuta kivaa tehden - mutta ei siis töihin koskien.

En usko tuommoiseen ollenkaan! Eihän "meikäläiset" voi vain jättää hommia näinä aikoina odottamaan kun työntekijöitä on niin vähän, että kaikki työt vain kinostuvat suuriksi tekemättömien töiden kasoiksi jollei niitä alta pois tee. Jos jollakin on niin vähän töitä, että voi matkustella työaikaan eikä silti ole iltatöitä - no, silloin on kyllä todella omituinen työpaikka kyseessä! Kunnalla ja valtiolla moinen varmasti onnistuu - mutta siellä ei olekaan käsittääkseni ylempiä toimihenkilöitä. Vaikea sanoa tästä. En ole tästä kenekään kanssa puhunut - itselläni riittää kyllä hommia vaikka kuinka. Kun työkaverit ovat muualla kuin Suomessa, on vähän hankala mennä sanomaan, että meillä on kielto tehdä töitä "normaalin" työajan ulkopuolella.

No se siitä. Asia ei oikeastaan minua liippase mitenkään. Kuulin viime viikolla, että oma palkkani on  kolmaknneksen alimman kvartiilin palkkaa matalampi muihin samankaltaista ja samaa vaatimusluokkaa olevaa työtä tekeviin verrattuna. Tutkimus koskee viime vuotta. Kysyin asiaa omasta liitostani että tiedän minkälaisen palkkapyynnön laitan kun haen töitä. Olinpa aika hämmästynyt, täytyy sanoa. Olen oikein massiivisessa palkkakuopassa - ja siihen ei tasan tarkkaan lakkoilu tai ylitöistä kieltäytyminen auta! Uusi työ voisi hiukan jo sitten auttaakin. No - selvisi siinä sitten, miksi olen aina niin onnettomassa rahapulassa - suurimmalta osin tietenkin siksi kun olen yksinhuoltaja ilman mitään avustusta/tukea toiselta vanhemmalta - mutta sen lisäksi siis itse palkkakuopassa.

Lomanen Tallinnassa

Krassit keittiön pöydällä

Viikonloppu meni pikku-lomasen merkeissä! Kävin piipahtamassa eteläisessä naapurimaassa opiskelukaverin kanssa jonka kanssa emme ole viime vuosina juurikaan olleet tekemisissä. Kävimme katsomassa Jules Massenetin Manon Lescaut-baletin. Oli oikein mukavaa. Käveltiin pitkiä pätkiä vanhassa kaupungissa, syötiin hyvin lauantai-iltana baletin jälkeen ja käveltiin torilla ja ihasteltiin ihania kukkia ja kukka-astelmia joita myydään Virossa ja Venäjällä kadulla joka paikassa. Suomessa asia on valitettavasti toisin; täällä ei tosiaan kukkamyyjiin ja ihaniin kimppuihin kadulla törmää koskaan - torilla vain mutta ei koskaan iltaisin. Miehet eivät Suomessa kukkia naisilleen osta - kai sitten.
Itse rakastan kukkia - varmasti koska olen niiden kanssa kasvanut. Isä toi äidille joka viikko kukkia ja nyt kun isää ei enää ole, äiti kerää luonnosta, pihalta ja puutarhasta kukkia pöydille ja ikkunalaudoille ja ostaa miitä torilta ja kukkakaupasta. Kukat, nimenomaa elävät kukat, ovat ihania! Minullakin on nyt pöydällä pienessä lasissa ulkoa poimittuja krasseja. Ihan omia, amppelista ulko-oven vierestä. Kauniita! Pakkanen ne kohta vie - nyt nautitaan vielä väristä, tuoksusta - kukasta ja sen kauneudesta kokonaan-

Virossa - ainakin Tallinnassa - ovat hinnat nouseet paljon - melkein Suomen tasolle. Ainakin ihan siinä turistien kansoittamalla alueella Viru-hotellin ympäristössä ja vanhassa kaupungissa on ihan yhtä kallista kuin Suomessakin. Paikalliset ostavat varmasti tavaransa ihan muualta! Meikäläinen vähissä rahoissa ja ainaisessa rahapulassa oleva ihminen ei juuri mitään saanut ostettua - mutta ihan hyvä niin. Joku ihmeellinen halu tulee ostaa sitä ja tätä vaikka mitään ei tarvitse! Ostin lapsille kaikille tuliaisiksi lapaset paikalliselta torilta, ihan Virun läheltä.  Käytännöllistä - vaikka itse teenkin pinokaupalla lapasia ja sukkia joka vuosi! Ostin kyllä sitten yli puolikiloa lankaakin. Helmasynti on tämä langan ostaminen. Joku mania, kai... Olutta tai muuta juomaa en ostanut ollenkaan. Enkä makeisia, en karkin karkkia.

Kuumia huulia ja strippausta
"herrasmiehille"

Miehille on Tallinnassa avoimesti tarjolla jos jonkilaista strip teasea ja porno-showta - gentlemen's clubia ja kuumia huulia. Lauantai-iltana varsinkin oli tarjonta aktiivista läpi kaupungin hotellista kadulle ja ravitoloihin - strippi- ym klubeihin. Sen huomasi hölmömpikin. Jo heti aamustga voi käydä strippausta katselemassa, rahalla tuntuu saavan naisen helposti ihan joka puolella kaupunkia satamasta lähtien.

Sellainen on maailma - kaikkea saa rahalla. Mitä vain on tarjolla - tavarasta ihmisiin. Useimmiten tällaista ei huomaa varsinkaan, jos ei itse ole jonkun tietyn asian tarpeessa. Suomessa ei strippi- ja tyttöbaareja noin näkyvästi mainosteta - Tallinassa ne pistävät silmään kun niitä on joka puolella. Ravintoloissa monet miehet ovat selvästi nuorten ilotyttöjen seurassa - tätä näimme kun kävimme iltaa istumassa paikallisessa venäläisessä ravintolassa. Söinpä muuten oikein herkullisiä pelmenejä siellä. Nam.

Omia harmeja ja kummallisuuksia
Täällä kotimaisemissa tuskailen monien asioiden kanssa - pieniä ja sinänsä mitättömiä mutta harmillisia. Ensinnäkin minulle on jostain siunaantunut nenäverenvuotoa. Aivan yht'äkkiä alkaa vain valua - ei tippua vaan valua - verta vasemmasta sieraimesta. Sitä tulee ja tulee - ei tyrehdy millään. Onneksi en sotkenut tietokonetta tänään - vähältä piti. Jos sitä alkaa ajatella liikaa, alkaa pyörryttää. Uhh. Meni monta nenäliinaa aivan veriseksi tänään - ja se loppui sitten hiljalleen, lopussa tuli isoja maksoittuneita verimöhkäleitä. Huh huh. Inhaa.

Päiväkahvi tai aamupala. Vadelman makuinen iso macarone - mmm.

Vein perjantaina paljon erilaista tavaraa kirpputorille. Tänään kävin kyselemässä kuinka paljon on myyty kun siivosin omaa myyntipöytääni ja vein sinne lisää tavaraa. 8 päivän vuokra myyntipöydästä on tasan 40 euroa - nyt kolmen päivän jälkeen on pöydältä myyty 11.30 eurolla.

Näyttää huonolta - tällä menolla jään kirppotorin pitäjälle velkaa! Mitähän sinne voisi viedä vielä, että saisi kolmekymppiaä ainakin myyntiä aikaiseksi. Mieluummin vähän enemmänkin; miksi muuten tätä vaivaa näkisin tavaran järjestelystä, pesemisestä, silityksestä ja hinnoittelusta? Olisihan se nolomman puoleinen juttu, jos jäisi velkaa sen sijaan että saisi jotain käyttörahaa kirpputorilla myynnistä! Tavara menee niin halvalla myyntiin, että itse jää puille paljaille - taitaa olla taloustiedon oppitunnille asiaa kun näin huonolta näyttää.

Kauppias osaa toki laittaa hinnat sillä lailla kohdilleen, että itse ei häviä. Niin se on K-kaupassa ja ja Stockmannilla ja niin se on kirpputorillakin. Niin se on myös tyttökaupassa johon siis törmäsin Tallinnassa. Suurimmat voitot menevät muualle kuin tavaran varsinaiselle myyjälle. Maanviljelijä ei viljasta eikä maidosta juuri rikastu - kauppias rikastuu leivästä ja jauhokaupastakin.

Olisi silti kiva, jollei jäisi omassa kaupassaan tappiolle, tietenkin! Huomenna käyn katsomassa tilanteen taasen. Valikoin tänään jotain lisää sinne omasta kaapista ja lasten hyllyistä.

Mikä kirpputorilla kaupaksi käy on joskus hyvin yllättävää - nyt minulla on siellä lasten syksyyn sopivia vaatteita ja esimerkiksi hyvät Nokian kumisaappaat, melkein uudet Kuoma-talvisaappaat ja parit muut ehjät ja kivan näköiset saappaat ja kengät. Yhdet lenkkarit ovat tosi hienot ja melkein käyttämättömät. Ei ole kukaan ostanut vaikka hinta on pari euroa parilta. On myös lasten pusakoita ja takkeja, ehjiä ja siistejä - halvalla. Ei ole menneet nekään. Jokunen Aku Ankka -taskukirja on mennyt, yksi pehmolelu, yksi pyjama.

Les feulles mortes et les étoiles

Kuolleet lehdet - ovat kauniita

Ranskalaiset laulut, chansons, sopivat syksyyn erityisen hienosti. Jacques Brel ja muut vanhat kunnon tunnemyrskyjen luojat soivat hyvin syksyn ilmapiirissä. Vaikka ruskan värit leiskuvat vielä, ovat illat pimeitä ja tuuli jäätää. Vesisade kohisee ja lotisee. Vesipisarat kuin kyyneliä, musta ja harmaa ilta kuin mielen tunnetilan tulkki. Tekisi mieli mennä vain nukkumaan - mutta tähän aikaan vuodesta on enemmän töitä kuin koskaan.

Oikeastaan mieltä madaltavaa tunnelmaa eivät luo ollenkaan syksyn tuulet eivätkä sateet vaan työpaikan ja oman elämän matala tilanne. Kuulin taas yhdesta erittäin ahkeran ja mukavan ihmisen irtisanomisesta. Oman työn puolesta olen alkanut pelätä jo ihan vauhkona. Sekään ei ole hyvä.

Kun ranskalaisia lauluja miettii näin syksyllä, ensimmäisenä mieleen tulee tienkin Les Feuilles Mortes - Yves Montandin esittämänä - nuorempana ja vanhempana. Juliette Grecon versio on oikein hyvä myös. Jos tuntisi paremmin Ranskaa tänä päivänä, olisi laululista varmasti ihan toinen.

Jacques Brel on aina hyvä tumman musiikin syvä ja ihana syli johon voi sukeltaa.
Voir un ami pleurer sopii ilmapiiriin kun vettä sataa ja ulkona on mustaa - tai harmaata. Piano ja mies joka laulaa...

Aivan vahingossa löysin amerikkalaisen jazz-blues laulajan Melody Gardot'n ranskankielisen laulun Les étoiles. Se ei ole enää mikään uutukainen mutta minulle se on uusi.

Les étoiles les étoiles les étoiles Dites-moi étoile, pourquoi je vous regarde? Les étoiles ...  Les étoiles ...

Melody on amerikkalainen laulaja joka laulaa mukavasti ranskaa.


Anna valoa, kukka! keltaista, oranssia - piristä!







Kuin lastu lainehilla

Maailman tilannetta seuratessa tulee vahvasti ja selkeästi olo, että homma karkaa kohta kaikilta käsistä ja olemme pian pahassa liemessä. Suomessa, Euroopassa, maailmalla. Yksilöllä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa suuntaan eikä toiseen - tässä vain elellään ja yritetään olla ihan kuin kaikki vain menisi kuten tähän saakka. Voidaan vaikka haaveilla palkankorotuksista ja seuraavasta lomasta ja siitä mitä kohta voisi ostaa...

Suomen politiikka on ihan levällään - ainakin jos mediaan on yhtään uskominen. Urpilainen on maan taloudesta vastaavana ministerinä vain ja ainoastaan tekemisissä EU:n poliitikkojen kanssa ja hoitamassa Kreikan rahatilannetta - joka on aivan toivoton ja kuinka monta sataa miljardia sinne muista Euroopan maista pumpataankin, kaikki raha vain hukkuu jonnekin pohjattomaan kaivoon. Tilanne on kamala - mihin, MIHIN ne kaikki rahat menevät jotka sinne pumpataan ja syydetään? Kreikan velkojille - joo. Pankkeihin; niitähän tässä pelastetaan. Kreikkalaiset itse - jotka toki ovat perimmiltään vastuussa koko kaameudesta kun väärensivät tilikirjoja jo EUhun sisään päästäkseen ja ovat sitten jatkaneet samaa rataa. Nyt kärsivät itse kun maan sairaaloilla ei ole enää lääkkeitä, koulut eivät kohta voi toimia; maassa ei ole varaa maksaa palkkoja jne. 

Mutta niin kärsitään muissakin maissa. Ihme olisi, jos se, että Suomen valtion kassasta irrotetaan koko ajan miljardeja muualle ei näkyisi maan omassa tilanteessa. Kuntien tilanne menee huonommaksi ja rahat hiipuvat sielläkin. Eläkeläisiä ja avustuksilla eläviä ihmisiä on paljon - työssä käyvää väestöä on monissa kunnissa jo nyt vähemmistönä. No mutta kas, onhan meillä Henna Virkkunen joka on kovalla tohinalla laittamassa kuntien tilannetta uusiksi: yhdistetään kunnat mahdollisimman suuriksi kokonaisuuksiksi. Hmm - miten se auttaa huonossa rahatilanteessa?

Oma hyvin tuntemani kunta on harrastanut yhdistämistä jo aiemmin - eikä se entisen pienen kunnan asukkaiden osalta tehnyt muuta kuin huononsi palveluja ja vei ne kaus keskustaan jonne edes bussit eivät juurikaan kulje. Kaupungin palkkalistoilla on silti isot määrät ihmisiä joilla ei ole kamalan paljon töitä - mutta silti palvelut huononevat. Johtamisongelma - jota on vaikea hoitaa jos päättäjät valitaan poliittisin eikä kompetenssiperustein. Kukapa SEN muuttaisia?

Pohjoisen ja eteläisen Euroopan erilaiset tavat toimia ovat todella rajusti törmänneet vastakkain. Ja nyt sitten maksetaan tuhlaajapojan maksuja oikein urakalla ja lisää maksettavaa syntyy koko ajan. Tulee mieleen ihan tyypillinen sol-och-vårare tyyppi; mikä se nyt suomeksi olikaan. Mies joka lupauksia antaen elää naisen povella ja vie tältä hiljalleen koko omaisuuden.

USA:ssa on alkanut liikehdintä suurten yritysten rahanahneutta vastaan - siitä voi tulla jotain suurta ja isoa myös muualle. Wall Street movement ei ole saanut aivan valtavasti media-huomiota; varmasti osin siksi, että media ei lietsoisi ja saisi aikaan entistä suurempaa vaikutusta ja julkisuutta asialle. 

Tavalliset amerikkalaisetkin ovat kyllästymässä "korporaattien" eli suurten yritysten valtaan ja siihen, että yritysten johto ajaa niin häikäilemättä omaa etuaan - pörssikeinottelijat ja suurten yritysten omistajat, johtajat ja päätöksentekijät ansaitsevat miljoonapalkkioita kun työntekijöitä laitetaan pihalle, ajetaan kodeistaan ja kuilu rikkaiden ja muun väestönosan välillä on muodostumassa todella valtavaksi. Niin moni putoaa todella alas köyhyysloukkuun ja he joilla rahaa on - niin USAssa, Venäjällä. Kiinassa kuin muissakin maissa, Suomi mukaan lukien - elävät todella eri maailmassa. Maailma ei ole koskaan ollut kovin tasapuolinen paikka - nyt se on sitä todella vähän ja matka suurempaa eriarvoistumista kohti jatkuu. 

Maailma on täynnä isoja ja räjähdysherkkiä pesäkkeitä - nälänhädät ja sodat saavat ihmiset miljoonittain kulkemaan turvallisemmille paikoille. Naapurimaihin, Eurooppaan.

Pahalta näyttää.

Sitten nämä oman elämän asiat jotka kulkevat samaa rataa mutta pienemmässä mittakaavassa. Ne saavat yksilötasolla pieniä katastrofeja aikaiseksi. Oman työpaikan YT-neuvottelut ja heti perään alkavat seuraavat laittavat mielen matalaksi. Työt loppuvat, sille ei vain voi mitään - kannattavuutta lisätään työntekijöitä vähentämällä, organisaatioita ohentamalla ja päätöksentekoa viilaamalla ja tiukentamalla. Verot ja maksut nousevat kotimaassa samalla kuin monilta loppuu palkka ja työ. Kohta täälläkin varmaan alkaa liikehdintä niin kuin arabimaissa ja sitten USAssa! Miten voi elää ja olla jos ei ole rahaa? Ei mitenkään! Itsemurha on huono vaihtoehto mutta jollei muuta ole?

Itse yritän katsella uutta työtä melkein mistä vain. Mietin jo, pitäisikö yrittää ulkomaille - Ruotsiin tai Keski-Eurooppaan. Yksin jos olisin, olisin jo mennyt. Mutta kuinka alakoululaisen kanssa voi lähteä, yksinhuoltaja-äitinä? Lapsi ei osaa kieliä - kaverit jäisivät. Hankala paikka. Työttömyys vain on niin kaamea ajatus, että jos se on tullakseen niin kyllä silloin jo täytyy yrittää mennä muualle. Kun vain ei päätyisi inhotuksi ulkomaalaiseksi mihinkään - lapselle sellainen olisi tosi paha juttu.

Meillä on töissä ylityökielto meneillään. Se on aika älytön juttu; eihän meillä ole työaikaa eikä mitään korvausta ns. normaalin noin 8 tunnin työajan yli tehdyistä työtunneista. Itse teen joka päivä yli 8-9 tunnin päivä ja lomat jäävät säädettyä lyhyemmiksi. Veli sanoo, että oma vika, älä valita – senkun olet poissa työpaikalta kun olet tehnyt 8 tuntia töitä, et avaa konetta kotona. Mutta en itse osaa noin tehdä. Jättäisin vain kylmän rauhallisesti hommat kesken!!?? Minun töitäni ei tee kukaan muu joten itse siitä vain kärsii jos jättää tekemättä. Valitukset yritän laittaa tänne päiväkirjaan niin ei tarvitse muille uikuttaa! Pelkästään asian mainitseminenkin tuntuu jo ärsyttävän joten suu suppuun vain.

Vielä on töitä - ja toivossa eletään. Vielä voin maksaa laskuja ja kodin kuluja. Lapset harrastavat ja saan ruokaa kaikille lapsille, myös vanhilmmalle joka käy pari kertaa viikossa kotona syömässä. Noin 900 euron kuukausipalkasta menee hänellä 600 euroa vuokraan ja pitkälti  yli satanen matkalippuihin. Sähkölasku tuli juuri ja syöksi tilin nollille 10 päivää ennen seuraavaa palkkaa. Ruokaan jää todella vähän rahaa eikä työpaikan ruokalaan ole mitään asiaa. Annoin hänelle ja kissallensa pari kassia ruokia ja muuta tarviketta että pärjää muutaman päivän ja kissa pääsee hiekkalaatikolle. Kaalipataa annoin ison purkillisen - siitä riittää kolmeksi päiväksi.

Pyysin häntä menemään KELAn puheille; mielestäni hän voi anoa asumistukea kun tulot ovat noin pienet. Alle 1000 euroa kuukaudessa kokopäivätyöstä ja muutamasta ylityötunnista on oikeasti pieni palkka - asuminen on Suomessa niin kallista, että pelkästään sen takia on vaikea selvitä.


Mitään kallista ei nyt hankita ja kirpputorille olen jo varannut paikan - viikoksi vain. Yritän myydä lasten vaatteita, satukirjoja ja muuta tavaraa ja toivon, että kun olen saanut ensin tienattua kirpputorivuokran saan jotain talteenkin ja sillä vaikka muutaman päivän ruuat maksettua. Kirpputorilla on pöytävuokra viikolta reippaasti yli 30 euroa ja kun myy tavaraa eurolla, kahdella kappale saa aika paljon myydä, että ei jää velkaa kirpputoriyrittäjälle. Pöydän pinta on sen verran pieni, että siihen ei suuren suuria tavaramääriä saa mahtumaan.

Käsitöitä tehden voi lepuuttaa hermoja. Ompelemalla sain uudet verhot lapselle - Afrikan ja vähän muiden maanosien villieläimiä sulassa sovussa! Neulon sukkia ja lapasia; niitä käytetään jo ja niitähän kuluu.

Lastuna laineilla mennään. Minne tuuli kuljettaa.

Palkkaneuvottelujen ja silakkamarkkinoiden aikaan

Iltapalaksi kaakao ja croissant. Lapselle siis, ei äidille

Helsingin Etelärannassa neuvotellaan palkkaratkaisua yötä myöten. Suomessa on mielenkiintoinen tapa jättää monivuotisten palkkaneuvotteluiden päätösneuvottelut aivan viime tippaan ja istua yötä myöten median seuratessa tilannetta sankoin joukoin - kuin todella dramaattista ja suurta - miltei historiallista päätöksentekoprosessia - Etelärannan neuvottelutilojen ulkopuolella. Nytkin on synkkä ja pimeä syys-yö - sataa vettä ja Helsingissä alkaneet silakkamarkkinatkaan eivät varmasti lohtua tuo ulkona väräjäville odottajolle. Valo palaa ikkunoissa, kohta tulevat väsyneet neuvottelijat kan´meralamppujen loisteeseen sanomaan jotakin painavaa kuten "jatketaan huomenaamulla. Rahakysymyksissä ei päästy yksimielisyyteen". Ilmassa on suuren draaman kutkuttava tunnelma, aivan käsin kosketeltavana!

Meri velloo, tuuli ujeltaa ja miehet neuvottelevat. Voiko sen jäyhempää ja suomalaisempaa jännitysnäytelmää kuvitellakaan?

Niin - jättäähän sitä moni meistä muistakin aina hommat viime tippaan, jopa aivan loppumetreille. Mutta suurta osaa suomalaisten palkkoja ja elintasoa koskevat neuvottelut voisi kuvitella saatavan tehtyä muutoinkin, ehkä jopa päiväsaikaan. Vaan ei - näin on tehty iät ajat ja näin jatketaan.

On tässä meikäläisenkin palkkapussi kyseessä - oman työpaikan luottamusmiehet ovat jo väläytelleet lakkoasetta ja pyytäneet kaikkia "pysymään kotona kun se hetki tulee." Lakkovahdit silloin oville tulee mutta kun moni tekee uutoinkin etätöitä, tulee olemaan vaikea kontrolloida kuka tekee töitä ja kuka lakkoilee.

Hanhet ne siellä, sinisellä taivaalla - treenaavat lähtöä.

Ollaan jo kuun vaihteesta sopimuksettomassa tilassa. Palkka saadaan toki siltikin tilille, ei kai työnantaja lopeta palkan maksua työnsä normaalisti tekeville - niin kauan kun irtisanomiset eivät tule kohdalle ja ne tulevat sitä helpommin mitä kalliimpia me työntekijät olemme. Tilanne tuntuu siksikin kovin hankalalta - itse teen mieluummin pienemmällä palkalla töitä kun en ollenkaan töitä. Oma palkka ei tämän perheen elättämiseen riitä nytkään mutta lisätienestiä ei uskalla silti toivoa - sen sijaan saa pelätä sydän syrjällä irtisanomisia. Siksi tuo liittojen meuhkaaminen pelottaa. "Meidän vuoro" he sanovat. Niinpä niin. Mitä sanovat he kaikki jotka kävelevät lähiaikoina ulos työpaikan ovesta irtisanomislappu kourassa? Monet vuosi sitten irtisanotuista on vieläkin ilman töitä.

Kylmä tulee sitä ajatellessa. Ja kylmä tulee toden teolla jos palkanmaksu loppuu. Olen jo alkanut miettiä, kuinka monta kuukautta voi laskea saavansa armonaikaa etsiä uusi ja pieni vuokra-asunto ja jonkinlaista hanttihommaa vaikka, että jotenkin selviää. Ja mietin, voivatko lapset harrastaa enää mitään vai olemmeko kohta ihan hunningolla…

Näin siis ei pitänyt ajatella... Kyllä asiat lutviutuvat. Uskon näin. Luotan siihen. Yritän luottaa, ainakin.

Palkkaneuvottelut siis kosketttavat meikäläistä, jos hyvin käy. Silakkamarkkinat eivät mitenkään. Silakka on hyvää, jos ei liian usein eikä liian paljon syö. Perunamuusin kanssa ja lämpimänä, mieluiten. Silli on sitten jo ihan toinen asia - siihen lajiin olen kunnolla ihastunut! Nam.

Silakka olisi toki hyvää ruokaa kun painonpudotus on tavoitteena. Tavoite kilon painon alenemisesta kuukaudesta, 10 kiloa vuoden aikana on nihkeästi käynnissä. Kuukaudessa on oikeasti pudonnut kilo, soija-kuurin aloituksen jälkeen - mutta olen ymmärtänyt oikein selkeästi, että homma jatkuu vain ja ainoastaan jos saan liikuttua ainakin muutaman kerran viikossa, mieluusti tunnin kerralaan. Rahasyistä joudun jättämään eritysiruokavalion pois listalta ja liikunta on tehtävä ulkona lenkkeillen eikä missään ohjatuissa jumpissa - mikäps siinä, kunhan vain saisi itsensä liikkeelle! On se vaan kumma miten laiska  ja saamaton ihminen on! Ainakin tämä yksilö täällä näppisten ääressä. Niska- ja kaulalihakset jumissa vaan paukutan pää kenossa konetta...

Jätän huomenna tämän laina-läppärin takaisin assistentille joka tarvitsee tätä muualle. Saa nähdä, onko minulla toimiva kone käytössä huomenna.

Sitä miettiessä suljen tämän laitteen ja painun pehkuihin.

Ruska loistaa, syyskynnöt pelloilla

Syyskynnöt olivat meneillään monilla pelloilla, huomasin kun viikonloppuna ajeltiin halki peltomaisemien upeaa upeammassa syys-säässä. Märkä, kiiltävä musta multa paljastui kun traktori auroineen pellolla ajoi ja käänsi ruskan keltaisen sängen ylösalaisin. Syyskynnöt ovat vähenemässä mutta vielä sitä näkee tehtävän.

Maalaismaisemaa on mukava katsella. Kotoista! Pellot ovat Suomesta vähenemässä kaiken kaikkiaan - Suomessa ei kannata pian tehdä enää yhtään mitään, ei juuri viljellä maata eikä pitää karjaa. Kaikkialla muualla on halvempi tuottaa ruokaa - eikä suomalaisille ilmeisesti muu merkitse kuin hinta. Laatua ja suomalaista lähiruokaa arvostavia ei ole tarpeeksi.

Näin uutisoidaan - silti viime viikolla kerrottiin, että voista alkaa olla pula niin Suomessa kuin Ruotsissa. Kaupaksi kävisi paljon enemmän kuin saatavissa on. Aiemmin on myös kerrottu, että Venäjä ostaa kaiken sen perunan mitä suinkin Suomi sinne saa myytyä.

Ristiriitaista - mutta niinhän uutisointi usein on.

Viikonloppuna oli muuttolintujen tarkkailuviikonloppu. Huomasin moisen uutisen vasta tänään, maanantaina. Mutta eipä se asia olisi kovin meikäläistä saanut taivaalle kiikaroimaan - olen huono lintujen tunnistaja. Näin kyllä kaikenlaisia siivekkäitä kun kävin ihanassa ilmassa kävelylenkeillä. Sorsia, lokkeja ja jopa uikku-pariskunta. Nämä uikut olen nähnyt samassa paikassa aikaisemminkin; niitä on kiva seurata - sukeltavat tosi pitkiä matkoja ja aikoja.

Lauantaina oli tuulista - Saimaa aaltoili ja näytti jopa pelottavalta kun rannalla käyskentelin ja pidin kaulaliinasta kiinni, että se ei olisi irronnut tuulen mukaan. Puiden lehdet irtosivat suuriksi kasoiksi teiden varsille, puistojen nurmille - vaikka oli lämmin sää ja kaunista, oli ilmassa hyvin syksyinen väre ja virinä.

Suuri parvi valkoposkihanhia lensi ylitse kun olin äidin kanssa kävelyllä - ne kaakattivat kovaäänisesti ja syöksähtelivät eri suuntiin ilmassa. Ehkä siellä harjoiteltiin tulevaa muuttoa varten ja laitettiin uudet kesän poikaset ruotuun ennen matkan alkua. Tusinan verran joutsenia näin myös ilmassa pellon yllä.

Mahtavaa on nähdä keväisin ja syksyisin tämä hulppea luonnon esitys, niiltä pieniltä osin kuin sitä vähän ulkoileva ihminen näkee!

Sunnuntai-päivällinen mummin ja vaarin serviiseistä.
Maa-artisokka-keittoa.
Lintusia kermakastikkeella, keitettyjä perunoita, salaattia.
Karpaloita kinuskikastikkeella.

Nautimme mukavasta viikonlopusta ja hyvästä ruuasta - olo on ihan toinen kuin perjantaina jolloin sain taas kuulla hyvin masentavia uutisia tulevaisuudesta. Viikonloppu on hengäsdystauko synkkien uutisten keskellä. Pomo uumoili rankkaa tulevaisuutta ja ennusti uusia vähennyksiä nyt toteutettavien lisäksi, vielä syksyn aikana. Sitten toivotteli hyvää viikonloppua. Hänellä itselläänkin tutisee työjakkara siinä missä meillä muillakin. Hän kehottikin katselemaan ympärille ja sanoi itsekin niin tekevänsä.

YT-neuvotteluiden ja kaikenlaisten huonojen uutisten varjossa on todella raskasta elää. Koko ajan on mietittävä, mitä tehdä jos jää työttömäksi parin kuukauden päästä. Kuinka maksaa velat? Kuinka maksaa eläminen ylipäätään? Miten lapset? Asunto? Minulla ei ole senttiäkään vararahoja - sellaisten kerryttämiseen ei meikäläisellä yksinkertaisesti ole mitään mahdollisuuksia. Pakko vain uskoa, että elämä löytää uomansa joka ei ole liian vaikea elettäväksi.

Laitoin yhden työhakemuksen postiin perjantaina. Toisen teen tällä viikolla. Ei auta jäädä tuleen makaamaan, vain toivoen ja uskoen kaiken menevän hyvin kuin itsestään. Voi toki olla, että en saa uutta työtä vaikka kuinka hakisin. Ja voi olla - tosin se on epätodennäköistä - että en saa potkuja.

Olen keski-ikäinen nainen joka ei monen mielestä enää ole minkään arvoinen, missään. Silti on yritettävä - ja jotenkin keksittävä miten markkinoida itseään parempana kuin muut – jo hakemuksessa ja jos haastatteluun pääsee, siellä!

Koivikon laidalla

Koivikon laidalla talo. Sisällä perhe - äiti, kolme lasta. Kaunis talo, iso piha, puiden humina ja hiljaisuus. Tyhjyys tuntuu ilmassa kuin pieni kosketus viileää ilmaa poskella.

Talo on uusi - mutta talossa ei enää asu äidin ja lasten kanssa muita. Se ihan tuiki tavallinen tarina, samanlainen kuin niin  moni joka vuosi kokee on tapahtunut nyt täällä, tässä talossa: Perhe rakensi hienon suuren talon, suunnitteli ja laittoi kuntoon yhdessä. Vihdoin on saatu elämän puitteet hienoiksi ja asiat kuntoon, nuorin lapsi on vielä pieni mutta menee pian kouluun. Mutta sitten ei enää aikuisten onni kestä. Kestä mitä? Yhdessä olemista, elämää - toista.

Tällaisen tarinan kuulin taas. Se muistuttaa tosi paljon omaani, vuosien takaa. Tämä tarina repi auki omat vanhat haavat jotka olin syvälle jonnekin yrittänyt kaivaa. Mutta eiväthän ne sieltä syvältä mihinkään häviä, muhivat ja pulpahtelevat pintaan tämän tästä.


Syksyn kyyneleet
maahan valuvat



Katsoin kuinka lasten äiti istui tuolissaan hiljaa, yritti naureskella kun lapset telmivät, temusivat ja esiintyivät. Koko ihminen oli kuin kokoon häthätää taitettu, tikuista koottu lintu, suppuun sullottu ja hapuilevakatseinen - yritti näyttää urhealta, hymyillä ja pitää lankoja käsissään "mitäpä tässä, kyllä asiat järjestyvät". Sitä hän hoki monta kertaa ääneenkin, samalla kuin näytti siltä, että hajoaa koko ihminen aivan palasiksi pian.


Laitan omaan tulkintaani liian tuttuun tarinaa, katson toista kuin entistä itseäni. Itkin silloin saavillisen, yhden lammen verran suolakyyneleitä vuodatin. Vuoden päivät tai yli itkin ja itkin vain. Kurkun kipeäksi, silmät turpeiksi ja punaisiksi. Rukoilin apua, toivoin parannusta. Pyysin, että mennään terapiaan, mennään ja harrastetaan. Ollaan yhdssä, tehdään juttuja...

Nyt näin toisessa itseni - ja ymmärsin, tietenkin, meitä olevan maailman täynnä - itseen ja elämään pettyneitä ihmisiä joiden kuvitelma ja halua onnistua ajoi päin seinää... Olin niin monta vuotta hajoamispisteessä silloin kuin oma avioero lähti liikkeelle, koen sen tuskan ja tunteen vieläkin.



Siitä on jäänyt väsymys joka ei tunnu koskaan hellittävän. Ikävä ja kipu, suru ja luomien takana jatkuvasti polttavat kyyneleet. Silmiin sattuu - minulla vielä ja vielä vaan. Ja niin kai tällä toisella äidillä vielä pitkään. Tai sitten hän selviää nopeammin ja helpommin. Ehkä.

Jotkut ihmiset tuntuvat pääsevän elämän suurista kriiseistä ohi ja läpi voittajina, toiset kompastelevat ja tuupertuvat, nousevat mutta tuntuvat silti hajoavan aina vain uudestaan... Melankolinen maku on kaikessa sen jälkeen... Elämä ei ikään kuin osaa ottaa tuulta purjeisiin enää - purje on hajalla. Miten sen saisi paikattua; voisin vielä yrittää näin monen vuoden jälkeenkin. Jos vain osaisin.

Tällä äidillä on mies muuttamassa pois kotoa, ero on päätetty jo ennen kesää. Lapset oirehtivat, kukin laillaan. Mies on vahva ja uhoa täynnä niinkuin ne usein ovat; mies omistaa mielestään kaiken mitä puolisot ovat yhdessä hankkineet, hän "sallii vielä" lasten ja äidn asua talossa mutta kuinka kauan....? Naisen omaa ei ole mikään ,hän on vain asunut miehen kustannuksella siinä ohessa, synnytellyt lapsia ja niitä hoivannut kun mies on puurtanut ja tehnyt töitä. Mies on ollut poissa kotoa viikot ja viikonloputkin usein, tullut milloin tullut. Niin tuttua oli tuokin - poissa oli minunkin lasteni isä, ulkomailla bisnestä tekemässä, kalastamassa ja edustamassa, syömässä viran puolesta asiakkaiden takia illallisia ja juomassa viinejä, konjakkeja ja koktaileja.

En tiedä, onko miehellä jo uusi nainen kiikarissa ja katsottuna; se käy yleensä hyvin nopeasti. Mies löytää uuden - joskus tietenkin nainenkin. Itse olin siinäkin taitamaton. Tässä killistelen yhä ja olen ongelmakimppu vailla vertaa - mies elelee kirjaimellisesti paksusti ja viettää ilmeisen mukavaa elämää niin omien sanojensa kuin muidenkin kertomusten mukaan. Mies osaa ja ehtii, pystyy ja saa usein kuten haluaa.

Elämää ei kai kukaan oikeudenmukaiseksi tarinaksi kuvittele. Kateellinen ei saisi eikä kannata olla. Mutta silti, kun katsoo näitä tavallisia tarinoita, tulee suru silmään ja miettii, miksi näin.

Voimia toivotin. Olenko minä sellaista toivottamaan; minä jolla ei ole voimia mihinkään...?