Viikonloppu ja palmusunnuntai

Virpomavitsat valmiina odottamassa

Onpa ihanaa, että on viikonloppu! Palmusunnuntai ja virpominen tekevät olon iloiseksi; suklaamunia on hankittu pikkuvirpojille.

Viikko oli raskaudessaan hurja - kellon ympäri töitä ja sen päälle lapsen harrastuksiin liittyvää kuskausta ja kulkemista - olin jo viikon loppupuolella aivan kanttu vei - torstaina tuntui, että en mitenkään jaksa perjantaita enää. Irtisanomisten ensimmäinen aalto lyö yli; sain taas merkin omasta siirrosta kun esimies muuttui. Liekö montaa näin idiootti-hullua ihmistä joka tekee hommia kaameassa stressissä ja monta ylituntia joka päivä ilman mitään korvausta samalla tietäen, että kuukauden päästä on tuotannolis-taloudellis-syistä irtisanottu? Kai meitä on muitakin - oma siirtyvä esimies taitaa olla sellainen....

Nappeja, nappeja. Mitkä valitsen villatakkiin, hmm?

Oksettaa ja vasemman puolen rintalastaa puristaa jo monetta lie viikkoa. Ylä-kropan ympärille on tunne vanne joka puristaa, öisin en saa kunnolla unta - molemmat ihka uusia asioita meikäläisen elämässä. Pelottaa aivan kammottavasti mitä tapahtuu kun työt loppuvat. Miten selviämme, mistä haen apua kun en haluaisia apua vaan selvitä itse omasta elämästä. Ja: mitä jos sairastun? Mitä tuo yläkropan puristus tarkoittaa? Olenko jo tässä iässä saamassa sydänoireita?


Rairuohoa ja herneenversoja
kylvetty keittön ikkunalle


Viikonloppuna olen yrittänyt keskittyä kotiasioihin ja kodin kuvioihin. Pomo laittaa meiliä ja tekstaria aika ajoin; hänkin on todennäköisesti irtisanottavien listalla ja pomon pomo lähtee firmasta parin viikon päästä. Olemme tuuliajoilla - mutta yritämme hoitaa hommia siitä huolimatta... Mieli on matalalla kaikilla.

Lauantaina käytiin ortodoksimyyjäisissä. Juotiin siellä kahvit, ostettiin muutama arpa. Rahat on loppu joten nautimme silmillä ja aisteilla enemmän kuin kukkaroa aukomalla!

Läskisoossia, pottuja ja kukkakaalia lauantai-pöytään

Tein hyvin hautunutta läskisoossia kuoriperunoilla, punajuuria kyytipojaksi. Sunnuntaina syömme uunikalaa. Molemmat ruoka-aineet trajoustavaraa - sian kylki ei paljoa maksanut kun se oli viimeisen päivän myynnissä - ruoka neljälle hengelle maksoi pari euroa! Kala maksoi hiukan enemmän - mutta lohta myytiin kuitenkin alle neljän euron kilohintaan jos osti koko kalan niin sekin kannatti! Pari euroa annos syödään tänäänkin kun ei hassata salaatteihin eikä muuhukaan tuore-aineksiin.

Lapsi on lähdössä virpomaan. Virpomavitsoja on kahdella virpojalla yhteensä melkein 30! Toiveena on saada valtava karkkisaalis. Virpjat pukeutuvat tavallisiin vaatteisiin - meillä eivät noidat virvo! Aisasta puhutaan ja kirjoitellaan joka viosi - lapset ja lasten vanhemmat sekoittavat jo amerikkalaisen halloweenin ja virpomisen joka on aika uskomatonta! Mutta kun uskontoa monet pitävät huuhaana ja menneisyyden asiana, ei ole ihme jos kaikki asiat menevät sekaisin. Lapsen virpojakaverikin on yksi luokan lapsista joka ei kuulu kirkkoon ja käy koulussakin elämäntaito-tunneilla. Mitä siellä opitaan en tiedä - ei ainakaan kamalsti tunnu olevan uskontojen perusasiat hallussa!

Kreppiruusut
palmusunnuntain oksissa

Omat lapset tietävät miksi virvotaan ja miksi pääsiäistä vietetään - ja tietää miksi noita ei virvo ja miksi pääsiäisenä on noitia liikenteessä. Aina sitä ei ole ollut helppo hyväksyä - miksi naapuri saa virpoa Batman-puvussa ja toinen piruksi naamioutneena ja meidän pitää olla tavallisissa vaatteissa? No - selitetään taas... "Äiti, ei aina tarvii olla noin vanhanaikainen, mitä välii tollasilla asioilla on?"

Itse luulen, että uskonnolla tulee aina olemaan oma paikkansa ihmisten elämässä - miten se sitten esiin tuleekaan. Nyt, kun raha ja oma henkilökohtainen onnen ja vaurauden tavoittelu on melkein uskonnon asemassa, on sitä vaikea uskoa - mutta tämäkin aika muuttuu vielä toiseksi, joskus.

Nyt lähden kävelylle. Ehkä näen pikkuvirpojia kaduilla! Ulkona sataa lunta hiljallensa, pehmeän näköisiä lumihiutaleita. Tulee rauhaisa olo niitä katsoessa. Ikkunan takana mustarastaspariskunta etsii syötävää - rusahtava naaras ja tummempi, musta koiras hypeksivät lumella ja pensaan oksilla.

Sukutapaaminen ja elämän ikuinen haikeus

Kukkia emännälle tuliaisiksi. Ihania, kiitos!

Viikonloppuna pääsivät kaikki lähisukulaiset meille yhteiseen illanviettoon. Pari kertaa vuodessa, kerran syksyllä ja toisen kerran keväällä, yritämme juhlistaa arkea yhteisen tapaamisen merkeissä. Tämä viikonloppu ole sellainen kerta, edellinen kerta taisi olla marraskuussa. Meitä oli 12 henkeä yhteisen pöydän ääressä täällä meidän keittiössä ja olohuoneessa. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin meistä 9 istui suuren pöydän ääressä ja kolme nuorinta toisen, vieressä olevan sohvapöydän ääressä yhdellä pienellä jakkaralla ja lasten korituoleissa istuen - emme näes mahdu edes jatketun keittiönpöydän ääreen kaikki. Eikä tuolejakaan ole noin montaa!

Olin ottanut perjantaina muutaman tunnin vapaata töistä - tai oikeastaan otin vähän vapaata siitä hyvästä kun en voinut kiireiden takia pitää hiihtolomaa vaikka se merkattiinkin pidetyksi jo helmikuun puolivälissä. Kolme ja puoli päivää on siis merkattu käytetyiksi lomapäiviksi vaikka olinkin töissä. Siksi ajattelin, että voin hyvällä omallatunnolla hoitaa asioitani perjantaina ja olin tämän esimiehelle kertonut jo hyvissä ajoin. Pidin puhekimen äänettömällä enkä siis huomannut ennen iltaa niitä pyyntöjä joita oli päivän mittaan tullut.

Menin siis kauppahalliin ostamaan ruoka-aineita. Olisin halunnut tehdä Coeur de filet Provençale- juhlaruokaa joka on hyvää ja juhlavaa. Siihen ei nyt sattuneista syistä ole varaa, ei mitenkään... Päädyin lihatiskiä tutkiessani ruokaan jota en ole tehnyt pitkiin aikoihin - lintusiin eli lihakääryleisiin. Niitä sai ennen valmiiksi tehtynä lihatiskistä. Nyt niille pitää itse etsiä resepti ja tehdä kääryleet itse! Aikaisemmin sai valita millä täytteellä kääryleitä haluaa ja ottaako naudanlihasta vai porsaasta tehtyjä... Päädyin perinteiseen lihakääryleeseen pekonitäytteellä koska syöjinä on myös lapsia jotka eivät pidä oliivista, tomaatista, aurinkokuivatuista tomaateista nyt puhumattakaan...

Kahvileivät lasten toiveiden mukaan - mokkapalat synttärikakkuna!

Sukulaisissa käyminen kuului normaalin elämänmuotoon aikoinaan, omassa lapsuudessa ja nuoruudessa. Viikonloppuisin käytiin sukuloimassa, syötiin sunnuntaisin yhdessä ainakin pari kertaa kuussa, ehkä useamminkin. Tämä tapa on muuttunut meillä, omassa suvussa niinkuin se taitaa olla hiipunut aika lailla Suomessa muutenkin. Ihmiset eivät asu enää samoilla paikkakunnilla, sisarukset ja isovanhemmat, serkut ja muut sukulaiset asuvat ympäri eri puolilla Suomea ja muualla maailmassa - yhteisiin tapaamisiin ei ole aikaa eikä pitkien matkojen takia mahdollisuuksia. Samaten nykyään asutaan pienissä asunnoissa - eikä kai enää ylipäätään ole tapana kokoontua yhteen; se tuntuu menneen ajan  jutulta. Ja sululaisten kanssa seurustelun ovat korvanneet kavereiden ja tuttujen kanssa seurustelu. Monet työporukatkin pitävät aika tiiviisti yhtä. Veljen påerhe pitää omien naapureiden kanssa yhtä päivittäin; tuntuu, että lähellä asuvat ovat samaa porukkaa; kokoontuvat yhteen iltaisin ja viikonloppuisin grillaamaan ja puuhailemaan ihan niinkuin joskus aikoinaan oli tapana suvun tai maalla naapuruston kesken. Kuulostaa leppoisalta ja mukavalta! Omassa pihapiirissä moista ei tapahdu - nyt kun talossa asuvat miehet alittoivat kaikki pihapiirin kymmeniä vuosia vanhat puut matalaksi, ei ole enää sitäkään vähää yhteistä mitä joskus oli. Toivon salaa näille tyypeille keuhkoputken ahtaumaa tai sääriluun murtumaa tai vaikka pahaa syylätartuntaa koko kehoon - jonkinlaista rangaistusta hienojen puiden kaatamisesta. Tyhmät jätkät eivät edes osanneet tehdä virheettömistä paksuista puista edes mitään rakennustarviketta vaan pitävät roskapuuna. Kyllä sellaisesta tyhmydestä pitäisi jotenkin joutua maksamaan - vaikka päinvstoin taitaa olla maailmassa.....

Takaisin asiaan josta aloitin. Sukuasiaan siis.

Minusta sukulaisten tapaaminen on kivaa! Olen aina viihtynyt sukulaisten ja perheen kanssa - ja vanha totuus lienee, että kun itse vanhenee, perhe ja suku tulevat tärkeämmiksi. Ei varmaan kaikille mutta - no näin meikäläiselle! Toinen syy voi olla se, että olen lasten kanssa yksin ja oma yksinäisyyden tunne on joskus megalomaanisen mustan pilven oloinen.

Sitten he saapuvat hälisten ja pölisten, valloittavat asunnon puhmisella, hälisevällä ja sanailevalla läsnäolollaan joka on tämän porukan äänekäs tapa ja luonnollinen olomuoto!
Silti he kaikki ovat yhdessäkin ollessaan omien perheidensä ja elämänsä sisällä - näkevät asiat oman nykytilanteensa kautta niinkuin elämässä mennä täytyy. He ovat vieraita sukulaisen luona - puhuvat sitä kieltä mitä kunkin perhe, työpaikka, koulu ja elinympäristö ovat elämään tuoneet ja näkevät elämän toisin kuin ennen nykyelämäntilannettaan.

Katson heitä ja huomaan heissä paljon samaa mitä heissä oli joskus - mutta he ovat kuitenkin toisia ja heillä kaikilla on kohta jo kiire takaisin omiin koteihinsa ja omiin ympyröihinsä.

Itse olen tietenkin muuttunut yhtä lailla. Ja  inä nyt olenkin muuttunut siitä joka olin  nuorena ja nättinä - ja vielä äidiksi tulleena ja ylpeänä äitinä ja vaimona. Nyt lapset kokevat noloutta äidistään, tuntuu, että olen nolostuttava kaikille muillekin. Huomaan häpeävänä itseäni aivan valtavasti - miksi minusta vain tällainen on tulltu? Miksi epäonnistuin elämässä näin totaalisesti? Miksi olen näin rumaksikin tullut? Näin kuivan tylsäksi jolla ei ole kellekään mitään sanottavaa - ja se mitä sanon, ei kiinnosta vähääkään...

En haluaisi olla minä - tällainen.

Toisten maailma on vieras ja erilainen. Itse olen se kärryiltä pudonnut onneton joka ei osannut nousta takaisin rattaille vaan jäi pientareelle ja pölyttyi, harmaantui ja tuli näkymättömäksi.

Vilkutin autojen perävaloille kun he yksi kerrallaan lähtivät takaisin koteihinsa. Outo haikeus ja aution tuntuinen suuri viileä tyhjyys pölähti sisään kun näin heidän menevän maailmoihinsa takaisin. Olen kuin tähti yötaivaalla omassa suuressa tummassa autiudessa jonne ei kukaan lähelle enää voi tulla....

Oliko tämä se viimeinen kerta? Mietin sitä viikonlopun aikana monta kertaa - jaksanko järjestää, jaksaako kukaan enää tulla? Onko minulla enää rahaa tällaiseen? Yhden juhlan laskujen maksamiseen menee kuukaudesta kahteen; aika paljon maksaa hyvän ruuan hankkiminen kuitenkin. Mielellään sen tietenkin silti tekee - lapsetkin saavat näin tutustua sukuunsa, juuriinsa. Pidän sitä tärkeänä - ja he pitävät siitä, kyselevät pitkään ennen juhlia milloin ne taas järjestetään.

Elämä on vaellusta omassa avaruudessa, muita tähtiä katsellen. Olen tähti joka ei omalta radaltaan varmasti osaa mihinkään mennä - kun omat lapset, satelliitit siitä viereltä pois pyrähtävät, on elämän järjestys etsittävä jostain - ja se asia pitää alkaa järjestellä pian! Olen lasteni palvelija kaikin puolin, he syy minulle kaikkeen siihen millä aikani täytän; kun heitä ei enää ole tässä huollettavana, on tyhjäksi jäävä aika jotenkin täytettävä. Olen ollut äiti ilman vieressä olevaa isää - ilman kumppania ja toveria, puhekumppania tai kinastelukaveria tai ystävää - ja elämä ilman huollettavia voi rikkoa oman mielen ja elämän pahasti. Nyt olen täyttänyt oman yksinäisyyteni tunteen paljolla työllä ja lasten huoltamisella. Hyvä vai huono asia; liekä sitä voi edes niin ajatella. Jos voi, niin huono asia se ehkä pääsääntöisesti on. Mutta kun palkatta ei voi olla - niin senpä takia mahdotonta sanoa oikeastaan siihen mitään.
Työ on kuitenkin ollut tapa täyttää oma elämä ja nyt kun työ on loppumassa ja lapsetkin jo osin poistumassa omaan elämäänsä - on tulevaisuus tyhjän ja onton näköinen. Ja voinko, pystynkö ja osaanko enää rahoittamaan elämän, jaksanko elää jos elämässä ei ole täytettä? Vai löydänkö uuden tehtävän johon voin laittaa energiaa - voinko olla hyödyksi ja jopa iloksi jollekin vielä?

Ensi viikolla alkaa viikko 14, viikolla 16 tapahtuvat irtisanomiset. Elän omituisen utuista elämää kun odotan sitä vääjäämätöntä ja pelottavaa. Enkä tiedä mitä tehdä.

Olen kärsimätön, pinna palaa helposti. Pelottaa, mitä teen kun työ loppuu? En ole kellekään asiasta puhunut, en halua huolestuttaa ja toivon, uskon, haluan että saan asian jotenkin järjestettyä. Sitten myöhemmin ehkä kerron lapsille tilanteesta.

Haluaisin, että voisin jutella jonkun kanssa mutta kuka se ihminen olisi joka näitä kuunnella jaksaisi? Hah!

Taidan vaipua itsesäälin syövereihin. Loetetaan se nyt! Huomenna on tiukka työpäivä ja unta pitää saada kaaliin! Vielä on töitä jonkin aikaan; yritän ottaa siitä kaiken irti! Ajattelin, päätin kirjoittaa kuusi työhakemusta viikolla joka huomenna alkaa. Ensimmäinen heti huomenna aamulla.

Koulukaverin paha olo - isien ja äitien maailmat

Harrastuksen parissa viikonloppuna

"Äiti arvaa mitä? Nyt sen meidänluokkalaisen P:n isä on vieny niiltä kotoo melkein ihan kaikki huonekalut ja se isä on vieny sen äitin auton ja työpöydänkii." kertoi lapsi aamupalaa syödessään. Lapsi katsoi ikkunasta kaukaisuuteen "P kerto, että se isä on tullut tosi kummalliseks. Se ei yhtään enää välitä sen omista lapsista, ajattele. Se haluu ne kaikki pois sieltä niitten omasta kodista että se sais muuttaa sinne sen uuden naisen kanssa."

Hiljaisuus.

"Se äiti itkee tosi paljon. Aina illalla kun se luulee, että ne lapset ei kuule. Mutta kyllä ne kuulee"

"Se iskä on vienyt sen äidin auton ja sen pitää kävellä töihin kuusi kilsaa nyt. Niille ei mene busseja"

Isä löysi uuden
Tiedän tämän perheen kaamean tilanteen. Ero on ollut riistavan raastava jo kohta vuoden verran. Vaimo löysi vessan kaapista sattumalta oman miehensä ja vieraan naisen välisen rakkauskirjeen jota mies oli ilmeisesti vessassa lukenut mutta unohtanut käsipyyhkeiden väliin. Nainen oli ollut sokissa muutaman päivän - hän ei ollut aavistanut mitään; heillä meni ihan mukavasti kotona vaikka mies matkustikin paljon. Kirjeestä kävi selville, että suhde oli olemassa ja se oli kestänyt kauan, ehkä useamman vuoden jo.

Vaimo otti asian puheeksi muutaman päivän jälkeen. Mies sai raivarin, syytti naista nuuskijaksi, hulluksi ja vaikka miksi. Hänellä ei mitään suhdetta ole. Pelkkää sairasta kuvittelua kaikki!

Pitkä tarina lyhyesti tähän päivään: mies muuttui agressiiviseksi ja manipuloi mukaansa omat vanhempansa - väitti kaikkea keksityn hänen päänsä menoksi. Vaimo oli hullu! Muutti ensin pois kotoa "kun ei enää kestänyt vaimon älyttömiä syytöksiä". Asui jonkin kuukauden naapurikaupungista hankkimassaan asunnossa mutta monet tutut näkivät hänet ravintoiloissa ja kaupungilla, kahviloissa ja lenkkipolulla aina saman naisen kanssa - ja kertoivat vaimolle. Mies väitti tavanneensa naisen vasta naisen syytösten jälkeen...

Sitten alkoi kiusanteko - mies meni vaimon ollessa töissä tyhjentämään kodista tavaraa - ensin omia vaatteitaan ja kojeitaan, sitten hiljalleen huonekaluja, ja keittiökalusteita, lamppuja. Nainen vaihtoi lukot mutta mitä se esti. Mies otti oman isänsä mukaan ja kävi hakemassa suurella autolla lähes kaiken talosta. Hänet nähtiin hakevan vaimon työpaikan edestä naisen omaa autoa jota mies oli isänsä kanssa työntämässä rekka-auton lavalle. Nainen sai estettyä asian kutsumalla paikalle poliisin mutta mies haki auton parin viikon päästä toisesta paikasta.

Miehen mielestä tavarat ovat hänen. Hän on ollut koko avioliiton ajan töissä ja saanut paljon suurempaa palkkaa kuin nainen - sitä paitsi vaimo on ollut kolme kertaa äitiyslomalla ansaitsematta mitään - eihän nainen mitään voi omistaa koska hän ei ilman miestä olisi mitään - ei edes äiti.

Nyt mies haluaa talon. Nainen saa etsiä kodin itselleen ja lapsilleen "ihan mistä vaan."

Tarina on kamala - vaikkakaan ei harvinainen. Olen siitä jutellut hänen kanssaan - koska olen itse kokenut samankaltaisen tilanteen "ja silti hengissä".

Nainen on tässä vaiheessa vielä kesken kamalan nöyryyttävän kaaoksen jossa ei ole helppo uskoa selviävänsä hengissä... Mies on saanut tuttavat ja sukulaiset naista vastaan - he nimittelevät häntä, eivät halua tavata... "Onneksi on lapset."

Lapset ovat ihmeissään, silmiin on mennyt uusi, vakava ilme. He eivät halua tavata isäänsä - mutta heidän täytyy, joka toinen viikonloppu. He pelkäävät isää joka puhuu outoja. Ja sillä on uusi nainen joka on "ihan kamala".

Isä ja äiti erosivat. Äiti löysi uuden
Toinen lapsen luokkakaveri asuu sisarustensa kanssa lastenkodissa. "Ihan vaan väliaikaisesti" vakuuttaa lapsi itse ja oma lapseni, kaveri. Asia paljastui itsellenikin vasta jokunen aika sitten - vahingossa. Lapset eivät halua puhua arasta asiasta, se nolottaa. Lapset haluavat, että kotona on tavallista - että "meillä on niinkuin muillakin". Äiti ja isä. Lapset ilahtuvat kun löytävät sanoja asioita kaverin luota kuin kotonakin on! Nyt olemme puhuneet asiasta, kävimme hampurilaisella ja juttelimme.

Mitä on tapahtunut, miksi ihmeessä? No, kotona on väkivaltaa. Äiti ja isä erosivat. Äiti löysi uuden miehen joka muutti kotiin, naisen ja lasten luo. Mies on väkivaltainen ja hakkasi äidin sairaalakuntoon, monet kerrat. Kävi kiinni lapsiinkin. Äiti joutui sairaalaan, lapset laitettiin väliaikaisesti lastenkotiin jossa he ovat asuneet koko tämän lukuvuoden, syksystä.. Nyt he saavat tavata äitiä viikonloppuisin. Miehellä on lähestymiskielto - joka tosin ei kovin pitele ketään poissa. Tilannetta tarkkaillaan. Mies asuu vielä paikkakunnalla.

Isä kuoli viinaan
Kolmannen kaverin isä kuoli jokunen aika sitten. Alkoholisti - ei voinut elää ilman viinaa ja viinahan vei sitten miehen. Lapsi käy hoidossa, viikottain jutttelemassa ammattiauttajien kanssa selvitäkseen. Onneksi Suomessa autetaan tällä tavalla lapsia!

Kaikki nämä lapset tulevat meille mielelleään. Yökyläänkin. Tarjoan heille ruokaa ja tavallista olemista kotona. Puuhailen ja kuuntelen radioita, laitan ruokaa ja neulon, luen lehtiä. He tekevät lasten juttuja, katsovat DVD:ltä filmejä, syövät poppareita.

Meillä on aika turvallista. Ei meilläkään asu miestä. 

Tänään on Minna Canthin päivä. Ainut nainen joka on saanut liputuspäivän Suomessa. Päivä on samalla tasa-arvon päivä.

Yritysmaailman kauniit ja rikkaat, ahneet ja itsekkäät

Suomalainen yritysjohtaja raikastavassa kylvystä?

Olen lueskellut pinon lehtiä viikonlopun aikana. Suomen kuvalehtiä, Hesareita, Kauppalehtiä, Taloueslämää... lehtiä joita en ole työviikon aikana ehtinyt lukea.

Yksi aihe on ylitse muiden: Finnairin ja muiden suurten yhtiöiden possumaiset bonukset, johdon yli ihmisten käsityskyvyn menevä rahan siirto omille tileille; yritysjohdossa istuvien ihmisten rahankuppaus jopa surkeassa taloudellisessa tilassa olevista yrityksistä joista samaan aikaan johtajien miljoonapalkkioiden kanssa laitetaan taloudellisista syistä ihmisiä pihalle ja vähennetään "perusporukan" palkkoja.

Finnairin johtajien ja johtoryhmän tilannetta on puitu jo pitkään mediassa. Saa nähdä, mihin se johtaa - firman asioiden kuntoon saattamiseen vai vielä nykyistä huonompaan tilanteeseen?

Britti-journalisti Jon Henley kirjoittaa Britanniassa tapahtuvasta samankaltaisesta kurjuudesta, kun katsoo asiaa työntekijöiden kannalta: Sainsbury's ja Tesco ovat suuria yrityksiä joiden toimitusjohtajat nauttivat miljoonine puntien vuosipalkkaa (3,2 ja 6,9 M puntaa/vuosi artikkelin mukaan) mutta ottavat työttö iä nuoria töihin täysin ilman palkkaa - koska näin nuoret saavat arvokasta työkokemusta jonka jälkeen heillä on paremmat mahdollisuudet palkalliseen työhön. Työntekijät elävät toimeentulotuella. Brittiläiset kappaketjut maksavat nälkäpalkkoja 900000 työntekijälle samalla kun johto nostaa käsittämättömiä palkkioita.

Tämänkaltaisia tarinoita nousee nyt vähän joka puolelta länsimaista - johto on omasta mielestään suuriin palkkkoihinsa täysin oikeutettuja - he eivät ole tehneet mitään väärin. Ihmisten oikeudentaju on kovilla näitä tarinoita lukiessa. Samalla huomaa kuitenkin, että keskustelupalstoilla käytetään yhä ikävämpää ja negatiivisempaa kieltä - sinne olen itsekin eksynyt joitakin kertoja kommentoimaan jotakin asiaa ja pahan mielen sieltä vain saa.

Monen kommentoijan mielestä köyhät ja varsinkin työttömät, yksinhuoltajat ym "roskasakki" elää hyvää palkkaa ansaitsevien "rehellisten veronmaksajien" kustannuksella koska suurta palkkaa ansaitsevat maksavat myös suuret verot - ja kas, näillä rahoilla elää myös elätettävien porukka joihin sumeilematta lasketaan myös esimerkiksi lapsiperheet - hehän saavat lapsilisiä ja valtion subventoimia tarhapaikkoja, koulunkäyntiä ym. Työttömät ovat täysin elättejä....

Valtavan kova ja kylmä on on ihmisten maailmankäsitys. Rahasta tuntuu ihan oikeasti tulleen kaiken mitta ja sen määrä määrittelee aivan kaiken.

New York Timesissa viime viikolla julkistettu Goldman Sachsin eronneen työntekijän Greg Smithin kirje liipaisee asiaa myös. Kirjeessä Smith kertoo maineikkaan ex-työnantajansa tavasta toimia vähemmän mairittelevaan sävyyn... Asia on kaikinpuolin mielenkiintoinen; näitä kapitalismia ja rahan ahneuteen liittyviä kriittisesti suhtautuvia stooreja pulpahtelee esiin monista paikoista. Vaikuttaavatko ne  ihinkään onkin kiva nähdä. Lyhyellä tähtäimellä ei varmasti. Ja köyhiä tulee maailmassa aina olemaan - sen sanoi jo eräs herra Palestiinassa pari tuhatta vuotta sitten. Näin se on; jotkut meistä ovat rikkaita ja sen myötä käyttävät valtaa muiden yli, ohi ja ympäri; he tekevät kuten huvittaa. Sitten osa on köyhiä jotka tekevät mitä voivat - eivätkä paljoa voi. Siinä välissä on iso joukko jotka voivat ihan ok - mutta hamuavat lisää. Keskiluokka.

Smithin kirjettä on - tietenkin - jo haukuttu, siinä kun sitä on toki siteerattu myös maailmalla laajasti. Katsotaan, joutuuko jompikumpi suurista pomoista väistymään kritiikin seurauksena. Suurin bonuksin toki, jos näin käy. Perästä kuuluu.

Itse etsin kuumeisesti työtä. Irtisanomispäivä lähenee ja hermo kiristyy. Pelottaa ja hermostuttaa - mutta vielä, ennenkuin totuus kerrotaan, on töitä todella paljon ja pitkät päivät kuluvat toimistolla. Ei oikein uskalla olla tekemättä! Ja toisaalta - miksi olla jos kohta joutuu olemaan tekemättä! Hiihtoloma meni kiville töiden takia, yritän saada ne päivät jotenkin kuitenkin vielä pidettyä - vaikka edessä olisikin pitkä ja kivinen työttömyysaika.

Työn tekemisen kulttuuri, moraali ja toisen ja oman työn arvostaminen, toisten ihmisten arvostaminen ylipäätään ovat paljon ajatuksissa. Voi kun ajatus olisi kirkas ja joku hyvä ajatus tulisi aivoihin, saisi asiat paikoilleen ja kuntoon!

Isot pojat ja herrakerhot, hyvä-veli poppoot ja asunto-osakeyhtiöiden hallitukset

Finnairin johdon suuret mittasuhteet saaneessa palkkaus-kärhämässä ovat asiat johdon omasta mielestä hoidettu aivan pilkulleen oikein, mitään huomauttamista ei pitäisi olla. Näin ainakin kohun alkumetreillä kerrottiin. Juttu leviää leviämistään mediassa. Uusia hämmästyttäviä jaksoja tarinaa ilmestyy tiuhaan, päivittäin kuin tosi-TV-sarjassa ikään.

Tiedetään jo, että Finnairin johdolle maksetaan miljoonabonukset ja toimitusjohtajalle on maksettu "palkkausraha" 180 000 euroa vuonna 2009 ihan vaan sen takia kun hän Finnairille siirtyessään menetti edellisen työpaikan tulospalkan. Tämän lisäksi tiedämme, ja tästähän koko julkisuusjupakka alkoi, toimitusjohtajan luksusasunto-kaupan käänteet: Vehviläisellä oli oma erityisen hulppea asunto Bulevardilla jonka hän myi mahtavalla yli 40 prosentin voitolla vakuutusyhtiö Ilmariselle. Sitten Ilmarinen vuokrasi samaisen asunnon Vehviläisen perheelle jossa he siis yhä asuvat. Kätevää.

Valtavia rahoja liikuttelevat nämä Suomen johtajat niin henkilökohtaisilla tileillään ja elämässään kuin johtamansa yrityksen asioita hoitaessaan, johtivat he sitten kriisiyhtiöitä tai paremmin pärjääviä yrityksiä, valtion tai yksityisiä firmoja. Johtajat tuntevat tietenkin toisensa ja auttavat toisiaan rikastumaan samalla kun maa käpristelee lamaan - ja selittävät sitten, että "kaikki on kunnossa. Juridisesti asi on selvitetty. Ei mitään epäselvää missään." Moraalilla ei ole missään mitään osaa eikä arpaa vaikka Finnairillakin on omat yritysarvonsa, oma eettinen ja moraalinen toimintaohjeensa. Yleensä yritykset velvoittavat henkilöstön ne tuntemaan ja niitä noudattamaan. Miksei sen ohjeistusta ole sovellettu johtajistoon - vai koskevatko arvot ja visiot, käyttäytymissäännöt yms kauniit sanat vain muuta henkilöstöä?

Kaikki tämä mitä nyt kuulemme ja luemme on kuulemma maan tapa ja juridisesti oikein. Joku johtaja loihe eilen lausumaan, että pörssiyhtiön toimitamalli ei ole demokraattinen, eikä se sitä voikaan olla.

Kaikki tuntuu olevan lipevän liukasta - mistään ei saa oikein otetta. Haastatteluissa johtajat - olipa kyseessä yritysjohtaja kuten nyt vaikka Vehviläinen, Taxell tai joku muu tunnettu nimi tai sitetn vaikka ammattiyhdistyspomo Timo Räty - kaikki ovat hillityn asiallisia ja ikäänkuin kovasti avoimena ja parhaansa yrityksen ja yhteisen hyvän eteen tekevinä johtajina - syyttään median pyörityksessä.

Onhan asia niin että johdolla täytyy olla omat kannustimensa. Mutta kun samalla pyydetään yrityksessä pari-kolme tuhatta euroa ansaitseviä työntekijöitä yhteisiin palkkatalkoisiin ja kiristämään vyötä, tinkimään palkan korotuksista ja -edusta ja maksetaan johdolle huimia bonuksia siitä hyvästä, että he suostuvat olemaan yrityksessä töissä eivätkä pakene paremmille apajille - silloin ollaan kyllä oikeasti huonolla tiellä.

Tänään vielä kauniina, vehreänä.
Huomenna  tulevat
moottrisahat ja nosturit. Puu kaatuu.

Joku viisas muuten sanoi jossain keskusteluohjelmassa, että turha nyt on jeesustella- kuka hyvänsä jolle tarjotaan 150  000 euron lisärahaa, ottaa sen vastaan. Turha on kuulemma syyllistää johtajia ahneeksi kun sama raha kelpaisei duunarista ja taksikuskista eläkäiseen, ihan kaikille.

Ahnaudesta on tehty hyve. Itsekkyydestä itsestäänselvä toimintatapa. Oveluus ja pieni kierous on kannustettavaa. Kun itse saa kaiken mita hamuaa ja himoitsee, on se vain oikein ja kohtuullista. Toiset, vähemmälle jääneet saavat syyttä itseään. Ja mitä väliä sillä on jos he eivät pärjää? Opetelkoot pelin säännyt!

Oman elämän isot herrat
Oma pienempi mutta ei yhtään vähemmän ärsyttävä kärhämä käydään tässä omilla nurkilla. Taloyhtiön hallitus teki tiedotteen jossa kertoi talon asukkaille, että parin päivän päästä parkkipaikka ja piha-alue pitäisi pitää tyhjänä koska "suoritamme taloyhtiössä puu kaatoa. Ympäristössä liikkuu autonosturia ja vaihtolavaa - pyydämme anteeksi häiriötä."

Ei kerrottu mitä puita kaadetaan. Tarkemmin asiaa kyseltäessä vastaukseksi tuli, että "puut lähtevät. Hallituksella on oikeus päättää tällaisista asioista asukkaita kuulematta."

Niinpä niin. Puu(t) jo(t)ka kaadetaan ovat vanhoja hienoja kilpikaarnapuita, suuria komeita mäntyjä jotka tkevät pihpiiristä hienon.

Niiden neulaset ja tuulella putoilevat oksat ovat ärsyttäneet muutamaa talon asukasta jo kauan - oksistossa hyppivät ja käpyjä syövät oravat on haluttu taloyhtiössä myrkyttää jo aikaisemmin. Oravat kuulemma voivat mennä lastenvaunuun ja purra lapsia. "Niissä voi olla vaikka mitä bakteereja. Niiden häätämiseen pitää saada myrkytyskeskuksen lupa" kertoi tuohtunut äiti yhdessä kokouksessa ja kertoi oravien seuraavaksi menevän pesimään vinttikerrokseen. Epäilin moista - nainen sanoi kuulleensa sellaisesta.

Oravia ei myrkytetty mutta niiden määrä on vähentynyt. Nyt häviävät pesäpuut joten eiköhän niistä päästä...

Lapset ovat aivan järkyttyneitä uutisesta. Nyt on kuvia otettu talosta puiden kanssa, puusta ja lapsista halaamassa puita.

En ajattele ystävällisesti näitä kaupunkilaisjuntteja jotka eivät neulasia ja puun lejhtiä kestä!  Ärsyttää nyt ihan kamalasti. Puu on vielä pystyssä ja huomenna se on kaadettu - en haluaisi sitä. Pitäisikö kahlita itsensä telaketjuilla runkoon kiinni...?

 Mutta koska taloyhtiön hallitus saa päättää mitä tehdään, heillä on siihen juridinen oikeus, he päättävät että puu menee kaatopaikalle. Siihen ei talon asukkailla ole nokan koputtamista. Varsinkaan ämmillä - hallituksessa on pelkästään miehiä; jos joku nainen hakluaa äänensä kuuluviin, voi aina kertoa omalle miehelleen mitä asiaa haluaa ajettavan. Ja talon haravointi- ja kitkemistalkoot ovat toki naisille aivan vapaat tulla ja vaikuttaa...

Kiesus, kuka auttaisi meitä tällaisilta idiooteilta???

Hullu, hullu maailma. Ja mitään ei voi tehdä.

Kamalia uutisia päivästä päivään

Terapiaa ja paluuta alkukantaisille juurille: neulotaan
lämmikettä perheelle.

Tekisi mieli jättää uutisten seuranta kokonaan - pistää pää pusikkoon tai haudata itsensä hiekkaan. Mennä karkuun maailman kauheuksia...

Millään ei jaksaisi, haluaisi kuulla enää yhtään kamalaa uutista mmaailmalta. Kunpa saisi elää vaikka kuinka valheellisessa turvallishenkisessä elämännurkassaan hetkisen, ajatella että kaikki on hyvin - kun itse elää elämää johon ei väkivalta eikä maailman hirveydet yllä.

Uutisissa harkutellaan AKT:n käsittämättömästä tilanteesta joka päivä uusiin irtisanomisuutisiin ja lasten ja nuorten hyväksikäyttötapauksiin, kerrotaan kamalista ampumavälikohtauksista ja tappamisista Afganistanista Syyriaan. Tänään oli eti aamulla uutisissa ihan kamala auto-onnettomuus Sveitsissä jossa kuoli parikymmentä ihmistä, suurin osa hiihtolomalaisia lapsia. Sydän kääntyy tuskasta ympäri kun ajattelee noiden lasten läheisiä.



Syvennytään neuleen kuvioihin
 ja kuunnellaan musiikkia



Sota on aina kamalaa - paitsi heille jotka sitä haluavat - syistä jotka eivät yllä ymmärryksen tasolle tavallisen pulliaisen päässä eikä mielessä. Sotilas ampuu syyttömiä sänkyihinsä. Sotilaat ampuvat kokonaisia kaupunkeja hajalle, polttavat ihmisiä elävältä, kiduttavat.... Ampuvat journalistit poteroihinsa että sodan hirveyksistä ei kerrottaisi maailmalle.

Suomessa on aloitettu jälleen kaivostoimitaa tavoitteena kaivaa rikkauksia ja rikastuttaa omistajia, työllistää. Annetaan lupia niitä hakeville yrityksille tarkemmin tutkimatta taustoja ja miettimättä seurannaisvaikutuksia. Niinpä nyt kaivetaan kultaa, möyhitään maata ja kaivetaan uraanista lähtien mitä maasta irti lähtee. Maa ja luonto saastuvat, maisema raiskattan ja tuhotaan - mutta mitäs siitä kun näin saadaan parille sadalle ihmiselle töitä ja pari kansanivälistä yritystä saa rahaa jaettavaksi omistajilleen.

Raha on kuningas ja Jumala ja millään muulla ei ole mitään väliä, ei pienintäkään. Poliitikot - huhuu: eikö yhtään kirpaise? Vai olivatko saadut hyödyt niin hyviä että tämäkin piti tehdä? Millä oikeastaan on väliä? Onko meitä ihmisiä vain liikaa ja alamme tuhota itseämme ja maailmaamme kunnes kaikki loppuu?

Suomessa niinkuin muuallakin on meneillään ahneiden ja häikäilemättömien ihmisten valtakausi. Niin poliitikot kuin yritysjohtajat veisaavat samaa taloudellisen kasvun, rahan ja vaurauden ylistystä - muuta ei yksinkertaisesti nähdä.

Maailma on sairas!

Jos ei tämä mitään muuta opeta niin itselleni ainakin sen, että kannattaa olla onnellinen ja iloinen niin kauan kun on elämää ja terveyttä! Kun ei voi suuriin asioihin mitenkään vaikuttaa ja maailman meno on kamalaa katsottavaa . voi käpertyä omaan maailmaansa ja yrittää etsiä onnenhiput pienestä.

Nyt itse ainakin tiedän, että tänään vietän aikaani oman lapseni kanssa, pelataan vaikka tammea ja käydään kävelyllä. Jutellaan eläimistä ja läksyistä, musiikkiesityksestä ja kirjasta joka lainattiin kirjastosta viime viikolla. Tehdään yhdessä miilunpolttajan spagettia ja syödään sitä rauhassa, nautiskellen.

Soitetaan mummille ja jutellaan hänen kanssaan. Ollaan iloisia ja eletään kun olemme kiinni elämässä, vielä.

Elämä on lyhyt ja mitä vain voi tapahtua, milloin vain. Tänään minulla on kolme tervettä lasta ja olen itsekin terve. Meillä on koti ja ulkona on kaunis ilma, talitintti laulaa ikkunan takana puun oksalla. Eikö tämä ole onnea, pientä ja puhdasta? On se. Ei se sen kummempaa ole - tähän ei tarvita rahaa eikä muutakaan suurta tai ihmeellistä. Vain meidän perhe. Koti.

Huomenna kaikki voi olla toisin.

Talitintti ja mustarastas laulavat jo



Kevätesikko ikkunalaudalla. Toukokuussa kaverit kukkivat pihalla! 

Talven lintukaverit ovat saaneet kevätauringon myötä kevättä rintoihin: molemmat laulelevat jo lähipuissa! Talitintit ovat laulelleet jo jonkin aikaa - mustarastaan huilunsoitto osui korvaan jo kerran viime viikolla, tänään toisen kerran. Ihanaa - kevään merkit alkavat näkyä ja kuulua päivä päivältä paremmin
Kevät tulee, lumi sulaa! Tulevat pitkät valoisat päivät ja muuttolinnut tulevat; joku on jo nähnyt lokkeja ja isokoskelokin on jo nähty!

Orkidea puskee uutta versoa!

Kävin viikoloppuna yhdessä mielipaikassani - kukkapuutarhalla naapurikunnan puolella. Sieltä saa edullisesti ihania, tuoreita kukkia - nyt sieltä löytyi esikoita alle eurolla kappale - kaiken värisiä, ihania. Ostin aivan perinteisen "villin" esikon, sellaisen joita piha on täynnänsä kun toukokuun ja kesäkuun päivät koittavat! Laitan tämänkin ruukkukasvin niiden joukkoon sitten kasvamaan; kierrätystä on sekin, että laittaa kotiin ostetut kukat narsisseista ja tulppaaneista hyasintteihin ja esikoihin ulos kasvamaan. Kotona, maalla, on iso kukkapenkki täynnänsä tällaisia kukkia - kirjavan ihana penkki! Kesällä maasta nousevat hyasintit ovat jouluista versiota pienempiä mutta hauskoja maasta noustessaan.

Tänä vuonna aion nauttia kevään tulosta - monena vuonna kevään tulo, kauniit päivät ja kaikki ihana mikä luonnossa tapahtuu on jäänyt työkiireiden alle. Kiireitä on nytkin - mutta eivätköhän ne kohta lopu. Into ja palo työntekoon on hävinnyt jonnekin - ei ole minkäänlaista yhteishenkeä eikä yhteisesti tehtäviä projekteja, ei intoa ja halua tehdä hommia yhteisen hyvän eteen. Yrityksen johtajat ja esimiehet ovat näkymättömissä ja porukka odottaa irtisanomisia. Tehdään mitä pitää, yritetään innostua - mutta into on hävinnyt jonnekin.

Yritän itse saada intoa kodin ja perheen asioiden hoitamisesta - yritän elää niukasti ja vähin rahoin; se on vaikeaa kun näin olemme joutuneet aina tekemään. Palkan putomainen ja elintason lasku on tulossa ja siihen pitää varautua. Ehkä täytyy myydä tavaraa pois jo ennen kesää, laittaa asunto muuttokuntoon ja myydä auto.

Vein jonkin verran tavaraa lauantaina Fidan kirpputorille. Sinne voisi viedä enemmänkin. Jos niitä alkaa itse myydä, täytyy maksaa aika isot kirpputorien pöytämaksut - käteen jää tosi vähän ja harmittaa kun hyvästä tavarasta ei jää käteen kuin korkeintaan kymppi, pari.

Mutta kevät tulee ja uskon että elämä meitä jotenkin kantaa. Jollei, niin sitten on tämä vaellus tullut päätepisteeaseensä; ei se sen radikaalimpaa ole, loppujen lopuksi.

Kävin katsomassa nuoriso-orkesterin harjoituksia. Hässäkkää ja kohellusta oikein kunnolla, kiipeilyä seinillä ja miekkailua ja kaikenlaista tohinaa... Instrumenttikoteloita, pipoja, kenkiä ja takkeja ympäriinsä joka paikassa. Nuottikansioita ja yksittäisiä nuotteja pitkin jumppasalin lattiaa - miten tuosta voi tulla mitään, miten tämä 80 nuoren porukka saadaan puhaltamaan yhteen hiileen, soittamaan samaa säveltä? Orkesterinjohtaja karjaisi pari kertaa, ja sitten oltiinkin alkuasennossa - ja siitä se lähti! Soitto alkoi.

Tämä orkesterinjohtajan taito on kadehdittava - kuinka saisi moisen taidon vaikkapa kotiin lasten "soittamiseksi" tai työpaikalle jossa  porukka pitäisi saada soittamaan samaa melodiaa. Mutta sielläpä johtaja soittaa usein omaa säveltään ja muu porukka yrittää pysyä perässä mutta ei pysty kun johtaja ei osaa heiluttaa tahtipuikkoa niin, että orkesteri ymmärtäisi sitä - tai hyväksyisi sen heilumista vain oman pikkuporukan sävelten soimiseksi, takapenkin muusikoiden soitosta tuon taivaallista välittämättä....

Orkesteri sai kuitenkin sävelet soimaan kauniisti. Hioivat kappaleita kohta pidettävää konserttia varten - siitä tulee hieno!