Vaalien alla

Kunnallisvaalien ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä oli tänään. En tiedä kuinka moni kävi uurnilla mutta monihan siellä suomalaisista on tottunut käymään jo ennakkoon, monet jo heti ensimmäisenä päivänä. Oma vaarini ennakkoäänesti siltä varalta että kuolisi ehkä ennen vaalipäivää... Halusi kuitenkin vaikuttaa jäljelle jäävien maailmaan äänestämällä... :)

Tyttö nyki koiraa tosi ikävästi
nauhasta. Koira-parka

Oma ongelmani on, että en tiedä ketä äänestää! En tunne kuin yhden kotikuntani ehdokkaan. Senpä takia menin tänään kuuntelemaan paikalliseen kouluun järjestettyä vaalipaneelia. Kahvia ja pullaakin oli luvassa!

Istuskelin vajaat pari tuntia kuuntelemassa jokseenkin sekavaa paneelia; ehdokkaita joka puolueesta oli istumassa salin etuosassa. Heiltä kyseltiin asioita, yleisö kommentoi ja esitti kysymyksiä. Suuri osa panelisteista ei pysynyt aiheessa vaan puhui ihan muusta kuin mistä kysyttiin - ja väliin tulleet yleisökysymykset (joita esittivät pääsääntöisesti muut vaaleissa ehdokkaana olevat henkilöt) sotkivat kuvion entisestään.

Selväksi tuli, että vasemmmiston ehdokkaat haluavat sekä korottaa veroja että ottaa lisää lainaa maksaakseen esimerkiksi uusia kouluihin ja ilmaisiin lukiokirjoihin meneviä kuluja kun taas esimerkiksi kristilliset haluaisivat, että suurituloiset maksaisivat palveluista enemmän kuin keskituloiset ja pienituloiset ja työttömät pääsisivät maksujen suhteen vähemmällä. Kuinka rahat kerättäisiin ja mihin palveluihin ne kohdistuisivat, ei selvinnyt. Ei selvinnyt moni muukaan asia - varsinkin ensimmäistä kertaa ehdolla olevat henkilöt halusivat puhua vain kauniita asioita mitä tekisivät jos olisivat päättämässä asioista. Kuulosti aivan hölmöltä - puuta heinää laskettelivat, suoraan sanoen. Realismi ei paljon puheissa kuulunut - ja hekö sitten kohta ovat päättämässä kunnan asioista. Voi kauhistus!

Jo aikaisemmin kunnallispolitiikassa mukana olleet kuulostivat asiantuntevilta - mutta höpöttivät täydellsiä itsestäänselvyyksiä ikäänkuin puhuisivat suuria hienoja asioita jotka juuri ovat itse keksineet...

Koivunrungot valmistautuvat talveen

Nyt en totisestikaan tiedä ketä äänestää!

Tänään kävin "naapurissa" kaupunginorkesterin kenraaliharjoituksissa. Olipa kiva - en ollut aikaisemmin tiennyt, että sinne voi mennä kuuntelemaan elävää musiikkia. Ja ihka maksutta vielä! Tosi kiva - ei jää viimeiseksi kerraksi! Musiikki on hieno asia - tuntuu tulevan tärkeämmäksi vuosi vuodelta.

Eilen illalla ehdin näkemään oppilaskonsertin hienoja nuoria solisteja musiikkiopistolle! Siellä kannattaa käydä, saa nähdä ja kuulla tuoretta ja nuorta muusikkoutta ja nähdä ylpeitä vanhempia ja tuntea muusikoiden jännitystä ennen esityksiä!

Muutoin olen pyöräillyt sateessa - nyt siis sataa ihan koko ajan... Onhan syksy ja lokakuu ja illat pimenevät. Polttelen iltaisin ja aamulla kynttilää.

Työnhakusaralla olen päättänyt parantaa sosiaalisen median ymmärtämystäni ja puuhailen nyt Facebookin, LinkedIn:n ja Twitterin kanssa... Muutoin aika vaisua elämä tällä hetkellä.

Autolla ja veneellä

Autolla taas surruuteltiin, yli 600 kilometriä paahdettiin läpi syksyisen maiseman ja jo pilkkopimeiden metsätaipaleitten.



Katsuran lehdet tuoksuvat vahvasti

Sää suosi viikonlopun viettäjää - enää ihanammaksi ei syksyinen keli mitenkään voi muuttua! Kirkkaaansininen taivas, vielä sinisempi järven selkä ja veteen heijastuvat puut... Piha-katsura tuoksui aivan uskomattoman vahvasti - kuin toffeekattila!

Omenoita on vieläkin puutarhassa paljon - nyt niitä on jälleen keittiön tiskipöydällä kaksi muovipussillista odottamassa, että saisin niistä jotakin aikaisksi. Kaurapaistosta jos nyt ainakin. Ja miksei omenariisiä - se on hyvää!

Olimme pitkän pätkän järvellä, lapsi ja veli ja minä. Äiti teki sillä aikaa meille lintusia, lihakääryleitä. Hyvää - kiva kun saa valmista ruokaa jonka joku muu on tehnyt! Se maistuu jotenkin ihanan luksusmaisen hyvältä! Itse leivoin äidin pakasteen taas täyteen pullia; saa popsiskella kahvin kanssa. Seuraavalla kerralla leivon jotakin muuta- kakkua tai jotakin muuta hyvää. Leipominen on kivaa ja on kivaa, kun sen syöminen maittaa muillekin.

Pullaa, pullaa - enemmän pullaa!

Tunnelmaa, lohtua

Viikonloppuna tulee puuhailtua kaikenlaista, käytyä torilla ja katselemassa kauppojen tarjontaa, ihailtua maisemia kodin lähellä. Tein pari pitkää kävelylenkkiä sinisen järven rannoilla ja yritin keskittyä tähän hetkeen, siihen joka kulloinkin on meneillään. Entisten asioiden haikailu tai tulevien sureminen ja stressaaminen on vaikea jättää mielestä - vaikka kuinka parhaansa tekisi, pelkää tulevaa ja murehtii pään melkein hajalle kun ei tiedä kuinka elämästä selviää.... Yritän saada asiat omalta osaltani järjestymään parhain päin. Jollei se silti onnistu, voi uudet päätökset tehdä sitten joskus, aikanaan.

Se surettaa kuitenkin, että vaikka en haluaisi omia murheitani kellekään muulle kantaa - huomaan, kuinka suuri suru minun tilanteeni on suvulle ja perheelle. Olen aiheuttanut omilla päätöksilläni ja omalla elämälläni paljon surua ja murhetta vanhemille sukulaisille ja se tuntuu pahalta. Oma työttömyys, yksinhuoltajuus ja se, että en ole onnistunut elämässä tämän kummaisemmin on kurjaa heille. Tosi kurjaa. Yksineläjänä minusta ei ole isoa iloa oikein kellekään.

Mitä sitäkään suremaan, toisaalta. Jokaisen on ihan pakko omaa elämäänsä elää, toisten elämät on kuitenkin... toisten elettävä.

Plääh.

Viikonlopuksi maalle ja vesille

A on nii hyvä miel koi oo paha miel... Sanoi entine mies. Ja tottaha hää haasto, näinhän on. Ilo  pintaa vaik syän märkänis, sanoi puolestaan entinen nainen - yhtälailla osui naulan kantaan!

Koululaisten pyörät sievästi parkissa!

Olen pikipuolin lähdössä kisun ja nuorimmaisen kanssa ajamaan taas mummilaan. Kolmen ja puolen tunnin ajo edessäpäin, valtateitä illan pimetessä. Veli soitti ja sanoi pakkasia olevan odotettavissa - minun pitäisi ottaa talvirenkaat mukaan niin veli vaihtaisi ne alle. Ei kiitos, niin en tee. Autoon ei mahdu sitten renkaiden lisäksi mitään muuta - ne ovat likaiset ja hankalat nostaa varaton nurkasta kyytiin. Ri siis onnistu.

Pelkään myös pahoin, että talvirenkaat menevät vaihtoon - niillä on ajettu jo niin monta talvea, että taisivat olla siinä ja siinä jo viime vuonna että ovatko enää turvalliset.

Paneudun tuohon ongelmakenttään kun tullaan takaisin kotiin.              

Vene pitää pian nostaa ylös, sitä ennen haluaisin käydä vesillä vielä kerran ennen talven tuloa. Nauttia raikkaasta syysmaisemasta, syksyn raikkaasta ilmasta ja syvänsinisestä järven selästä.

Nyt on asiat muuten kivasti. Sain taas lähetettyä yhden työpaikkahakemuksen ja tein työnhakukurssin tehtävät. Tein myös kotihommia ihan tarpeellisen määrän - ja kävelin ihanan raikkaassa säässä reilun tunnin sauvakävelylenkin.

Hyvää viikonloppua siis täältä. Nautitaan elämästä!

Orava ja tikka - tirava ja okka

Ikkunan läpi kuvattu orava siinä syö rusinaa

Pihalla on yllättävän paljon toimintaa kun ihmiset ovat poissa kotoa. Orava, varikset, harakat ja iso lauma pikkulintuja pitää pihapiiriä omana olohuoneenaan. Suuri rusakko hyppeli pihalla aamulla varhain, illalla pihan ohi vilisti kettu. Viime vuonna meillä oli metsähiiriä suuri perhe asustelemassa seinänvieruslaatikoissa ja kukkaruukuissa. Kissa hoiteli ne parempiin suihin - nyt sitä lajia ei enää ole näkynyt. Siiliä ei ole näkynyt aikoihin - jokohan se on mennyt talvilevolle jonnekin lehtikasan uumeniin?

Kun on päivät töissä, ei tuota elämää tiedä olevankaan - ei tule tietenkään moisen asian ajattelu edes mieleen.

Nyt kun istuskelen kotona tietokoneen ääressä, näen eläinten puuhat ja voin seurata toimintaa. Suurimmat eläimet tekevät mitä lystäävät - pienimmät tulevat kun suuret ovat poissa. Varislinnut tuntuvat olevan itsevarmimpia ja oravallakin on etuajo-oikeus pikkulintuihin nähden.

Kävelylenkillä huomion kiinnittää  tikka joka takoo puuhun kiinnitetyn linnunpöntön suuaukkoa... Mitähän se siitä saa irti?

Luonto elelee omaan tahtiinsa, hengittää sään ja vuodenaikojen mukaan. Osaisipa itsekin - tehdä sitä mitä luonnon mukaan pitäisi. Nyt en tiedä mitä voi ja pitää tehdä - teen kuten luulen oikein olevan - hulluna haen töitä ja juoksen avointen työpaikkojen perässä kuin mikäkin idiootti. Mihin pitäisi fokusoida, mihin laittaa kaikki paukut? Kun sen tietäisi, olisi elämä helpompaa....

Tänään satoi vettä, wet day today, hela dagen

Siinä se tintti on - kiireisenä ei jää paikoilleen

Aamull satoi vettä kohisten ikkunan takana. Heräsin kuuden aikaan kohinaan, päästin kissan sisään ja tulin sänkyyn vielä tunniksi. Lapsi tuli viereen, hänkin oli herännyt sateen suhinaan.

Päivällä vettä tuli kohisten taivaalta. Katsoin sadetta ikkunasta samalla kun yritin saada itseni motivoiduksi hakemaan työpaikkaa jota en usko saavani. Sade tuli aika ajoin  kovempana, välillä melkein tauoten. Ikkunan takana puuhailee orava ahkerasti piilotellen omia aarteitaan maahan. Se vie siemeniä ja muita herkkuja piiloon lehtien alle, hakee kohta pois ja vie toiseen paikkaan. Häntä heiluu höyhenen kevyesti kun se hypähtelee pihalla.

Talitinttilauma etsii ruokaa jo pihalta - ja häpeäkseni tunnustan, että olen vienyt niille kourallisen hiutaleita ja muuta hyvää joka päivä. On ihana katsella niiden puuhailua - laumassa on ehkä 6-8 lintua ja talitinttien lisäksi mukana on toistakin sorttia; olisiko sinitiainen - niin luulen.

Välillä varis käy katsomassa pihapiiriä - se näyttää valtavan suurelta ja vähän pelottavalta kun on katsonut pienempiä eläimiä lähietäisyydeltä. Valtava nokkakin sillä on!

Siivosin komeron

En mennyt lenkille tänään enkä eilenkään. Tänään siivosin yhden keittiön kaapin ja silitin pyykkiä. Kaapissa oli yli kymmenen vuotta vanhaa currya - ja muitakin vanhoja mausteita. Siivottu on nyt, pois heitetty vanhat mausteet. Pesin koneellisen vaatteita.

Eilen leivoin kakun josta piti tulla "mud cake" eli sisältä löysä kakku joka maistuu ihanan paksusti suklaalta - mutta se oli liian kauan uunissa ja tuli ihan kypsäksi. Hyvää se on silti. Ainakin kermavaahdon ja kahvin kanssa.

Kaikki lapset olivat eilen kotona - söivät kuin leijonalaunma. Ahnaasti ja paljon, häipyivät sen jälkeen pöydästä kovasti lörpötellen ja meuhkaten. Kiva kun viihtyvät kotona ja ovat toisilleen hyvää seuraa. toivottavasti läpi elämän! On hienoa, jos voi olla sisarusten kesken ystävänä, läheisenä, tukena ja turvana aikuisena ja vielä vanhananakin.

Olen kyllästynyt olemaan kotona - kaipaan juttukaveria ja aktiivisempaa otetta elämään! Eilen avasin itselleni uuden Twitter-tilin ja yritän saada siihen "älykkäitä" kommentteja - ajatuksena on alkaa ylläpitää sitä yhtenä työnsaantia avustavana sosiaalisen median välineenä. Sinne sitten pitää miettiä sanomisiaan - antaa hyvä ja aktiivinen mielikuva itsestä hyvänä työntekijänä... Laitan linkin twitteristäni esiin kun olen saanut sinne keskusteluja - siinä on jo seuraajia ja olen saanut joitain vastauksiakin, ihan spontaanisti.

Muffinssien päällinen on tehty kermasta ja Omar-karkeista!
Makeeta, ihan totisesti!

Puuhailen kaikenlaista koko ajan - nukun melkein vähemmän kuin töissä käydessäni... Saanko mitään aikaiseksi? Enpä tiedä - lupaamani neulekin lapselle on vielä ihan alkutekijöissä vaikka se on aloitettu aikaa sitten. En ole saanut neulottua juuri mitään, muutenkaan.

Oma kahvihetki tänään

Osallistun tästä viikosta eteenpäin yhdelle TE-keskuksen järjestämälle työnhakukurssille. Se on verkkokurssi jossa oppi annetaan verkkosivun kautta. Alku on hyyyyyvin rauhallinen... näin kahden päivän aikana olemme vasta esittelemässä itseämme! Sain kuitenkin tuon Twitter-ajatuksen ohjaajalta joten jo pelkästään sen takia kannattaa olla mukana. Voihan olla, että sieltä saa vielä paljon muutakin hyätyä tulevina viikkoina!

Illalla olin taas yhdellä kursseistani. Kun tulin kotiin, oli lapsi leiponut kaverinsa kanssa muffinsseja! Olivat kaverin kanssa selanneet Pirkka-lehteä ja löytäneet hyvän ohjeen josta olivat tehneet pellillisen muffinsseja. Tosi hienoa!

Sain yhden työhakemuksen lähtemään tänään. Ja yhden avoimen hakemuksen. Eilenkin laitoin yhden menemään. Unohdan ne sikäli - mitä niitä sitten enää muistelemaan; jos tärppää, luen sivuja ja tietoja firmasta sitten taas.

Ihan hyvin menee, kiitos

Oma kaveri, makailee siinä emäntänsä tyynyllä itsevarmana!

Olen ottanut tavaksi käydä jonkinlaisella lenkillä joka toinen  päivä. Sauvakävelyllä, hölkällä tai pyöräilemässä. Se ei aina ole kivaa tai houkuttelevaa - mutta kun pääsee ulos ja liikkeelle, tuntuu melkein säännönmukaisesti hyvältä. Luonto muuttuu paljon - tänään on eri näköistä kun eilen tai viime viikolla. Lehdet lentelevät puista - kauniin värikas luonto on muuttumassa paljaaksi kun puut ja metsät muuttuvat paljaiksi.

Tällainen merkki, jahas.

Olen alkanut käydä ruokakaupassa vähän pitemmässä matkassa ja polkupyörällä. Kuuden kilometrin päähän pyöräily ja takaisin könyäminen on jo ihan hyvä lenkki - meikäläiselle! Haluan päästä parempaan kuntoon - ja koska pelkään sitä kovasti monen minullekin lupaamaa ja ennustamaa työttömyyden ja varattomuuden aikaansaamaa masennusta - niin on toki hyvä olla hyvässä kunnossa jos elämä vielä tästä menee niin pahaan jamaan, että ei tee muuta mieli kuin heittää pyyhe
kehään.

Tämä elämäntilanteen suuren suuri epävarmuus ja pelossa eläminen ovat tuoneet kuitenkin oudon ilmiön: tunnen päivittäin valtavaa iloa ja oudon vahvaa onnea elämästä! Kuljen ulkona ja seesteinen rauha valtaa mielen jopa niin, että kyyneleet pursuavat silmiin. Olen täällä, keskellä elämää vaikka olenkin sivuun heitetty ja näin totisen epäonnistunut kaikessa siinä, mikä tämänpäivän elämässä on tärkeää. Olen ihminen jolla ei ole työtä, ei tulevaisuutta....

Täällä on helppo kuljeskella.

Jotenkin tuntuu, että kun on sellaisessa elämäntilanteessa, että mikään ei ole selkeää ja mitä vain voi tapahtua - on olo kuin lastulla lainehilla - virta vie minne haluaa, tekipä itse mitä vain.... voi vain jatkaa yrittämistä ja uskomista - ja yrittää nauttia elämästä niin kauan kuin elämä on tässä ja nyt.

Kotona teen asiota - luen paljon kaikenlaista, puuhailen ja touhuan. Sielläkin tunnen hetkittäisiä seesteisyyden ja onnen hetkiä - aivan kuin eläisin viimeisiä päivä ja saisin nähdä elämän kaiken hienouden vielä täältä sivusta - tavallaan jo kaiken pois antaneena.

Mutta enhän ole antanut kuitenkaan vielä periksi, vaikka sivussa olenkin! Yritän vielä päästä työmaailmaan, käyn kursseilla oppimassa uutta kolmasti viikossa, yritän kohentaa omaa kuntoani ja yritän pitää mielialan hyvänä. Tuntuu ehkä kamalan itsekkäältä - iteensä satsaaminen ei ole asia johon olen aikaisemmin satsannut. Uskon kuitenkin, että lapset ja koko heidän tulevaisuutensa voittavat siitä, että voin hyvin - vaikka loppuun saakka! Kun pitää lupun korkealla, ei tarvitse suvunkaan ihmetellä, miten ja kenen tarvitsee auttaa; eihän kellään siihen olisi mahdollisuuksia tai aikaakaan! Siispä kerron heille jotka vointiani kyselevät, että meillä menee oikein hyvin - mitäs tässä! Muilla on kiire ja vielä kiireempi; ovat töissä ja stressi painaa. Uudet tuttavuudet kursseilla ja minulle uusissa yhdistyksissä eivät vointia kysele; ollaan vielä tuntemattomia toisillemme ja ne jotka haluavatomasta elämästään kertoa, kertovat kiireistään, työstään ja suurista vastuistaan!

Sunnuntain ateriahetki.
Jauhelihapihvi, sienikastike,
kukkakaalia.

Kyllä se tästä vielä minunkin perheelleni kirkastuu - uskon! Haluan uskoa ja haluan nähdä valoa.

Ruokaa olemme syöneet joka päivä, ja ihan hyvää ruokaa jopa. Kasvikset jäävät kauppaan, samoin kaikki kallis herkkuruoka eikä leikkeleitä osteta ikinä - paitsi viimeisen päivämäärän alennuksella.  Joka päivä löytyy ruokaa puolella hinnalla tai kolmenkymmenen prosentin alennuksella hyllyistä - aamulla aikaisin ja illalla myöhään parhaiten. Jauhelihaa, kanaa ja maitotuotteita lähinnä. Leipä on kallista - meillä syödään nykyään paljon näkkileipää ja tarjous-ruisleipää. Huomenna leivon sämpylöitä.

Huomenna alan tehdä omaa projektiani tarkan aikataulutuksen avulla; joka päivä kirjoitan 4 tuntia. Muun ajan - 20 tuntia per vuorokausi - hoidan kotia ja lapsia sekä eläimiä, haen töitä, käyn kursseilla, luen läksyjä ja kirjoittelen tänne. Ja hoidan kuntoa ja nukun 7 tuntia vuorokaudessa. Näin siihen saakka kun muutos tulee;  sehän voi tulla piankin!

"Naiset haluavat rinnalleen tosi äijän"

"Naiset haluavat rinnalleen tosiäijän eivätkä ituja syövää prinsessamiestä." Näin kaiken kattavasti toteaa laulaja Jippu naistenlehden haastattelussa tällä viikolla. Ja näin mehukkaasti hän myöskin sanailee lehden haastattelussa: "Vihdoin olen suhteessa, jossa mies on perheen pää. Olin kaivannut sellaista jo vuosia. Miestä, joka sanoo minulle, että turpa kiinni ja keitä sitä kahvia."

Huh - radikaalia - nuorelta (27v) naiselta. Lisää pesee: "Aiemmissa suhteissa olin saanut olla se kaiken hoitava nainen. Nyt minulle sanotaan missä ja monelta pitää olla, milloin syödään ja milloin nukutaan. Se on kuin lepoa..."

Juu. Onhan se varmasti kiva kun joku huolehtii - itsekin sitä kaipaan aika ajoin. Tai no - en ehkä sitä huolehtimista varsinaisesti mutta yhdessäoloa ja välittämistä, niinkuin toisesta ihmisestä välitetään... Kaipaan lähinnä kumppania ja mahdollisuutta saada jakaa elämä jonkun kanssa. Olen itekin ollut suhteessa jossa olin se "kaiken hoitava nainen". Sekin on ok aikansa - mutta ei ikuisesti! Ja talousasiat pitää jakaa! Ei sekään ole kivaa, että nainen pannaan hoitamaan kaikki silläkin saralla - ja vedotaan "sähän haluat olla tasa-arvoinen". Ei tasaarvoine  ole sitä, että nainen elättää miehen - niinkuin minulle on selitetty!

Parisuhdekiemurat puhuttavat aina ja ikuisesti. Ne ovat niitä ihmisen ikuisia asioita - sukupolvesta toiseen, vuosisata toisensa jälkeen pähkaillään samoja asioita - kulttuurien omista lähtökohdista lähtien, tietty.

Nuput ovat auenneet!

Mietin toki silloin tällöin myös kulttuuritaustaa ja sen vaikutusta; miten islamistisissa maissa joissa nainen elää ison kaapunsa alla (meikäläisen näkökulmasta) vankina. Kuinka kaavun sisällä eletään? En ole koskaan nähnyt kaapuihin puettuja naisia töissä; voiko kaavun riisua työssäoloajaksi vai saako kaapuun pukeutunut edes käydä töissä? Kuinka elämä kotona luistaa - jos nainen ei voi käydä töissä, mies tuo rahan kotiin ja vaimo hoitaa isoa lapsikatrasta ja kotia.... Miten se toimii, oikeasti? Entä jos ei ole lapsia? JOs mies on väkivaltainen, kuka silloin voi auttaa???

Toisella kielikursseista jolla käyn on pari musliminaista - nuorehkoja, tummia tyttöjä ilmeisesti Somaliasta. Istuvat luokkahuoneessa pitkissä mustissa kaavuissa päästä varpaisiin peitettyinä, huivit päässä mutta kasvot ja kädet näkyvissä. Viime tunilla toinen tyttö ei ollut paikalla ja paikalla ollut tyttö teki ryhmäharjoituksia suomalaisen keski-ikäisen miehen kanssa. Nauroi kovasti ja heillä tuntui olevan hauskaa... Omat vähäiset tiedot ja kulttuurin tuntemattomuus saivat miettimään, kuinka tyttö voi tehdä harjoituksia miehen kanssa - olenhan lukenut, että miesten kanssa ei saa olla tekemisissä jollei perheen joku mies ole paikalla "vahtimassa tytön kunniaa".

Naistenlehden juttuja on kiva selailla ja lueskella - nyt kun moiseenkin on aikaa. Kirjaston lehtisalista löytyvät melkein kaikki suomalaiset lehdet, ulkomaisista jokunen. Helsingin Sanomia saa yleensä jonotella pitkäänkin, vaikka niitä tulee hyllyyn kaksin kappalein.

Oranssi väri piristää!

Opin tänään, että lempivärini ovat tänä syksynä muotia - oranssi ja lila/violetti. Lapsena sanottiin sinipunainen, ja vanhemmat ihmiset sanoivat oranssia punakeltaiseksi. Noiinhan ne värit vesiväreillä sekoitetaan! Oranssi on varmasti värinä Suomessa aika uusi - luonnossa sitä on tietenkin joissain kukissa ja marjoissa ja porkkanassa - mutta onko muuten?

Nyt voisi pukeutua yltäpäältä oranssiin - itse tyydyn tällä haavaa oranssiin kynsilakkaan ja kaulaliinaan, liilaan neuleeseen ja rannekkeisiin!