perjantai 5. lokakuuta 2012

"Naiset haluavat rinnalleen tosi äijän"

"Naiset haluavat rinnalleen tosiäijän eivätkä ituja syövää prinsessamiestä." Näin kaiken kattavasti toteaa laulaja Jippu naistenlehden haastattelussa tällä viikolla. Ja näin mehukkaasti hän myöskin sanailee lehden haastattelussa: "Vihdoin olen suhteessa, jossa mies on perheen pää. Olin kaivannut sellaista jo vuosia. Miestä, joka sanoo minulle, että turpa kiinni ja keitä sitä kahvia."

Huh - radikaalia - nuorelta (27v) naiselta. Lisää pesee: "Aiemmissa suhteissa olin saanut olla se kaiken hoitava nainen. Nyt minulle sanotaan missä ja monelta pitää olla, milloin syödään ja milloin nukutaan. Se on kuin lepoa..."

Juu. Onhan se varmasti kiva kun joku huolehtii - itsekin sitä kaipaan aika ajoin. Tai no - en ehkä sitä huolehtimista varsinaisesti mutta yhdessäoloa ja välittämistä, niinkuin toisesta ihmisestä välitetään... Kaipaan lähinnä kumppania ja mahdollisuutta saada jakaa elämä jonkun kanssa. Olen itekin ollut suhteessa jossa olin se "kaiken hoitava nainen". Sekin on ok aikansa - mutta ei ikuisesti! Ja talousasiat pitää jakaa! Ei sekään ole kivaa, että nainen pannaan hoitamaan kaikki silläkin saralla - ja vedotaan "sähän haluat olla tasa-arvoinen". Ei tasaarvoine  ole sitä, että nainen elättää miehen - niinkuin minulle on selitetty!

Parisuhdekiemurat puhuttavat aina ja ikuisesti. Ne ovat niitä ihmisen ikuisia asioita - sukupolvesta toiseen, vuosisata toisensa jälkeen pähkaillään samoja asioita - kulttuurien omista lähtökohdista lähtien, tietty.
Nuput ovat auenneet!
Mietin toki silloin tällöin myös kulttuuritaustaa ja sen vaikutusta; miten islamistisissa maissa joissa nainen elää ison kaapunsa alla (meikäläisen näkökulmasta) vankina. Kuinka kaavun sisällä eletään? En ole koskaan nähnyt kaapuihin puettuja naisia töissä; voiko kaavun riisua työssäoloajaksi vai saako kaapuun pukeutunut edes käydä töissä? Kuinka elämä kotona luistaa - jos nainen ei voi käydä töissä, mies tuo rahan kotiin ja vaimo hoitaa isoa lapsikatrasta ja kotia.... Miten se toimii, oikeasti? Entä jos ei ole lapsia? JOs mies on väkivaltainen, kuka silloin voi auttaa???

Toisella kielikursseista jolla käyn on pari musliminaista - nuorehkoja, tummia tyttöjä ilmeisesti Somaliasta. Istuvat luokkahuoneessa pitkissä mustissa kaavuissa päästä varpaisiin peitettyinä, huivit päässä mutta kasvot ja kädet näkyvissä. Viime tunilla toinen tyttö ei ollut paikalla ja paikalla ollut tyttö teki ryhmäharjoituksia suomalaisen keski-ikäisen miehen kanssa. Nauroi kovasti ja heillä tuntui olevan hauskaa... Omat vähäiset tiedot ja kulttuurin tuntemattomuus saivat miettimään, kuinka tyttö voi tehdä harjoituksia miehen kanssa - olenhan lukenut, että miesten kanssa ei saa olla tekemisissä jollei perheen joku mies ole paikalla "vahtimassa tytön kunniaa".

Naistenlehden juttuja on kiva selailla ja lueskella - nyt kun moiseenkin on aikaa. Kirjaston lehtisalista löytyvät melkein kaikki suomalaiset lehdet, ulkomaisista jokunen. Helsingin Sanomia saa yleensä jonotella pitkäänkin, vaikka niitä tulee hyllyyn kaksin kappalein.

Oranssi väri piristää!
Opin tänään, että lempivärini ovat tänä syksynä muotia - oranssi ja lila/violetti. Lapsena sanottiin sinipunainen, ja vanhemmat ihmiset sanoivat oranssia punakeltaiseksi. Noiinhan ne värit vesiväreillä sekoitetaan! Oranssi on varmasti värinä Suomessa aika uusi - luonnossa sitä on tietenkin joissain kukissa ja marjoissa ja porkkanassa - mutta onko muuten?

Nyt voisi pukeutua yltäpäältä oranssiin - itse tyydyn tällä haavaa oranssiin kynsilakkaan ja kaulaliinaan, liilaan neuleeseen ja rannekkeisiin!

1 kommentti:

  1. Minäkin luin juuri äsken tuon Jipun haastattelun ja täytyy kyllä sanoa, että huhuttelin ja pyörittelin päätäni.
    Missä on tuon nuoren naisen itsenäisyys ja oma tahto, oma elämä? Mieskö sanoo milloin nukutaan;) Melkein jo nauratti;D

    VastaaPoista