Nautitaan - lumi- ja räntäsadetta odotellessa

Laivat lähtevät - pääsisinpä mukaan

Ensilumi on satanut jo osaan maata – täällä meilläpäin pitäisi tulla sohjoa ja liukasta huomenna torstaina. Poliisi kehottaa vaihtamaan talvirenkaat autoihin.

En aio vielä vaihtaa. Keskustelin aiheesta tiiviisti eilen äidin kanssa. Kuten joka syksy, ”On tyhmää jättää renkaat vaihtamatta nyt – sinne on tulossa tosi liukkaat ja vaaralliset kelit. Poliisi nimenomaan sanoi, että nyt pitäisi renkaat vaihtaa jo kiireesti jos ajaa autoa joka päivä”. Jne, jne. Veli oli vaihtanut äidin autoon kitkat eilen; hyvä niin.  Minulla on nastarenkaat – en haluaisi niiden kanssa rapistella liian aikaisin. Uskon, että ensi lumen jälkeen saamme vielä pitkään ajaa sulilla teillä – nyt on sentään vasta lokakuun alkupuoli.

No, vaihdan kun vaihdan. Saa nähdä milloin; se on aina isompi rupeama kuitenkin. Joskus olen saanut jonkun vaihtamaan renkaat kotipihalla – muussa tapauksessa joudun vuoraamaan auton takapenkit ja takapaksin muovilla ja raahaamaan renkaat autoon – ne ovat likaisia ja painavat paljon, meikäläiselle. Sitten ajamaan jonnekin missä ne vaihdetaan, odottamaan että homma hoituu. Uhhuh.Rahan lisäksi hommaan menee aikaa ja viitseliäisyyttä hoitaa homma joka ei tunnu mitenkään kivalta. Hoidan asian luultavasti jossain vaiheessa marraskuussa.

Nyt sää on vielä upea – kirkkaan sininen taivas, puut vielä isolta osin keltaisessa lehdessä. Maan pintaa peitti aamulla kuura – yöpakkaset ovat tulleet. Krassit ovat nyt varmaan menneet maallakin, orvokit jaksavat pikku-pakkasessakin. Vielä ehtii laittaa kukkasipuleita maahan jos haluaa uusia tulppaaneja, narsisseja, krookuksia kevääksi. Ehkäpä laitan muutaman maahan!

Isojen lasten syysloma alkaa tänään, kahden päivän vapaa koulusta. Pienin on eri kunnan koulussa joten hänen lomansa on vasta 10 päivän kuluttua. Teinit menevät reiluksi kolmeksi vuorokaudeksi isänsä luo – isä oli varannut heille edulliset lentoliput, ilman mahdollisuutta ottaa matkatavaroita. Mies säästää mitä oudoimmissa paikoissa; siitä syntyykin hänen ja lasten välille taajaan kitkaa. Miksi mies, jolla on hyvä palkka, isot säästöt ja joka matkustaa puolen tusinaa kertaa ulkomaille lomailemaan uuden vaimonsa kanssa, tekee vain vajaata työpäivää, ei halua satsata rahaa omiin lapsiinsa? Tästä kinasimme aikoinaan aika paljonkin; hän on sitä mieltä että lasten pitäisi alkaa itse tienata rahaa ja jopa maksaa minulle vuokraa… Täysin epärealistista minun mielestäni, he ovat sentään lukiolaisia. Miehen mielestä minä olen nössö ja ”curling-äiti” (putsaa lapsen tien puhtaaksi niin, että tämän ei tarvitse itse kokea mitään töyssyjä ja vastoinkäymisiä - kuin curlling-pelin harjaaja äiti siloittaa ja putsaa...)joka pilaa lasten mahdollisuudet huolehtimalla liikaa…

Näitä kinoja kai käyvät kaikki eronneet vanhemmat. Olen onneksemme ja käsittääkseni saanut huolehdittua perheestä aika lailla hyvin; vaikka aina olisi voinut tietenkinhoitaa asiansa paljon, paljon paremmin… Saan varmasti kuulla todellisuudesta sitten, kun lapset ovat isompia; totuus tulee ikäänkuin iltajunalla sitten. Nyt ovat teinit enemmän ja vähemmän tyytymättömiä ja kiukkuisia melkein koko ajan; se on super-rankkaa. tiuskivat, eivät vastaa kun heille puhuu, pyytävät rahaa... Mutta mitä tehdä?

Välillä lapset ilahduttavat kivaslla tavalla. Vanhin lapsi teki eilen iltaruuan ja kutsui yhden kaverinsakin syömään. Jauhelihakastiketta ja makaroonia. Itse tulin myöhempään kotiin joten apu oli tosiaan tervetullut! Makarooneja hän keitti kaksi pussillista - "se yksi pussi näytti niin vähältä..." No, nyt meillä on keitettyä makaroonia vieläkin iso kattilallinen puolillaan. Paistetaan sitä illalla!

No – nyt toivon heille oikein mukavaa viikonloppua ilman turhaa kitkaa keskenään. Edellisestä tapaamisesta heidän välillään on sentään jo pitkä aika. Toivoisin myös, että he viettäisivät joulun yhdessä – mutta siihen on pitkä aika vielä.

Näkymä auton ikkunasta kotimatkalla maanantaina

Chilen kaivosonnettomuuden uhrit pelastetaan tänään. Tätä kirjoittaessani on neljä miestä nostettu ylös ja viides, 19-vuotias Jimmy Sanchez -joukon nuorin ja psyykkisesti kaikkein huonommassa kunnossa oleva - on kohta tulossa ylös kapselissa. Tuntuu, kuin koko maailma seuraisi tapahtumaa; siinä onkin paljon hyvän draaman aineksia ja on helppo samaistua tilanteen valtavaan tunnevyöryyn kun miehiä nostetaan ylös ja perheet odottavat heidän tapaamistaan. 68 päivää maan alla – rankka rupeama – saa nähdä miten miesten elämä tästä jatkuu; ei varmasti enää samanlaisena kuin ennen onnettomuutta kellään heistä.

Olen kotosalla flunssan kourissa – siksi pystyn kirjoittelemaan tätä kesken työpäivän. Ääni ei juuri kulje ja nenä on täysin tukossa. Otin pari Buranaa aamusella, että sain kuumeen laskemaan ja korva- pääkivun laimenemaan siedettäväksi. Neljän jälkeen lähden viemään lapset lentokentälle, sitä ennen yritän osallistua puhelimitse pariin kokoukseen ja kirjoittaa yhden raportin.

Iltatunnelmaa Kolera-altaalla tiistaina