Työmatkalla, kävelyllä - mitäpä mieleen juolahtaa



Vanhassa mainoksessa juodaan kahvia jota ei enää valmisteta.
Nostalginen mainos on vielä talon seinässä kävelijöiden ja kulkijoiden fiilisteltävänä.
Onhan kahvitauko aina paikallaan - kupposen ääressä on hyvä pohdiskella asioita.

Työmatka aamu- tai iltaruuhkassa on asia josta ei tule yleensä kamalasti nautittua. Silti silläkin asialla on mukava puolensa: saa olla ihan rauhassa omissa ajatuksissaan  auton peltikuoren sisällä. Voi pitää radion tai musiikkia päällä - tai vaikka kuunnella äänikirjoja. Mutta voi myös ajella ihan omissa ajatuksissaan ja samalla kun seuraa liikennettä ja ajelee kohti työpaikkaa - tai illalla kohti kotia - voi mielessään käydä läpi asioita jotka mieltä pohdituttavat.
Viime aikoina asioita on ollutkin mielessä niin paljon, että en ole edes halunnut - tai edes pystynyt - kuuntelemaan radiota tai mitään muutakaan. Oma elämä ratkottavine kysymyksineen saa kärsimättömäksi; ei jaksa kuunnella, ei jaksa keskittyä muiden puheisiin, mainokksiin ja  pälätykseen.

Mielessäni olen ratkonut sitä ja tätä keskeneräistä asiaa, oman elämän ja työpaikan ongelmia, ristiriitoja ja tulevaisuuden juttuja. sukulaisten asioita ja oman perheen haasteita.

Talo auton ikkunasta nähtynä, Riiassa

Jos pääsee ulkos kävelylle tai vähän myöhemmin keväällä ja kesällä pyöräilemään, on taas hyvä paikka miettiä asiota samalla kun katselee maisemia ja pihoja, taloja ja tien pintaa!

Työtilanne
Työtilanne on ollut kinkkinen jo pitkään. Tänään sain vihdoin esimieheltä pyytämäni työtodistuksen. Hän on töissä enää muutaman päivän; en edes tarkaan tiedä milloin viimeine päivä on. Siksi olen pyytänyt työtodistusta - se tuli tänään ja korjailin sen tekstiä hiukan, laitoin hänelle takaisin ja hän lupasi printata ja allekirjoittaa sen, laittaa sen sitten minulle skannattuna.

Suomainen katunäkymä

Eihän sitä koskaan tiedä milloin tuollaista todistusta voi tarvita. Hän on ollut esimiehenä pari vuotta - viimeiseltä 15 uodelta minulla ei ole yhtään työtodistusta; sellaisia ei ole tarvittu eikä ole tullut mieleen pyytää.

Sain myös matakalaskun Riian matkasta lähetettyä hyväksyttäväksi. Toivottavasti hyväksyntä tulee etteivät jää kulut omalle kontolle maksettavaksi! Sekin on minulle kerran tapahtunut - iso viikon hotellilasku jäi itselleni maksettavaksi kun en ollut tarpeeksi tarkka laskun oikeellisuudesta.

Työtilanne on mikä on. Olen hakenut montaa työtä mutta saanut kaikkiin tähän mennessä kohteliaan "kiitos mutta ei kiitos" vastauksen. Olen liian vanha, se on niin kirkkaan selvä kun olla voi! Jos olisin isompi ja tärkeämpi henkilö - johtaja tai muuten valovoimainen persoona, ei ikä painaisi. Nyt se painaa....

Työttömyys pelottaa niin, että unetkin ovat alkaneet olla kummallisia. Viime yönä näin unta johon heräsin: silmistä valui kamalsti verta. Pesin sitä pois mutta sitä tuli aina vaan lisää... Kamala olo oli herätessä...

Rahatilanne
Kun juttelen äidin kanssa puhelimessa ja käymme läpi asioita, yritän pitää varani että en sano mitään mikä huolestuttaa häntä. Työttömyysuhka, sairastelut, väsyminen ja kaikenlaiset huolta aiheuttavat asiat ovat pannassa. Pienempiä hankaluuksia kerron - kuten vaikka että on ollut pää vähän kipeä, hartiat jumittavat kun istuu kaiket päivät tietokoneen äärellä eikä harrasta liikuntaa. Ja vips - äidillä on neuvo kuinka toimia: "Käypä kuule varaamassa hieroja. Olisi hyvä käydä vaikka kerran pari kuussa hierottamassa niska ja selkä." Totta, tietenkin - mutta eipä minulla ole rahaa. Se saa äidin melkein suuttumaan:  "on sinulla nyt sen verran rahaa että voit käydä hieronnassa. Nipistät jostain muusta".

Samalla lailla hän neuvoo tekemään monine muiden asioiden kanssa - ei mitään kallista mutta ehdottaa usein jonkin asian ostamista ihan itselle. "Kyllä sinulla siihen on rahaa - itseäänkin täytyy ajatella". Kilttiähän se on - ja minun parastani hän ajattelee; arvostan sitä todella, todella paljon. Mutta äiti ei yksinkertaisesti voi ymmärtää, että ihminen jonka on elätettävä neljä ihmistä - tai nykyisin kolme ja puoli kun vanhin asuu jo omillaan mutta käy kotona syömässä ja pyytämässä rahaa monta kertaa viikossa - ei voi ajatella itseään. Ei vaan voi. Nyt olen ollut taas kaksi viikkoa täysin ilman rahaa - kahdesta luottokortista toinen on "kuivumassa" ja toisella voi vielä maksaa hetken. Olin pelosta kankea työmatkalla kun en tiennyt, riitääkö Visa-korttini kate maksamaan hotellin ja taksit - mutta onneksi Latvia on halpa maa ja selvisin.

Äiti ajattelee, kuten moni muukin, että kun on hyvä työ (!) ja koulutus, saa palkaa jolla elää ja elättää perheen. Ja hänen on myös melko mahdotonta ymmärtää - vaikka sen tietääkin - että isälle ei tänäpäivänä kuulu sellaista vastuuta perheestä ja lapsista kuin vielä muutama kymmenen vuotta sitten.

Raha on tiukalla vaikka töissä käy. Onhan se niin monella muullakin.
Osta hedelmiä ja jotakin hyvää teille kaikille, sanoi äiti juuri. Hmm, vastasin minä. "Mandariinit ovat nyt tosi makeita ja hyviä" jatkoin. Tänään syötiin spagettia ja yrttitomaattipyrettä. Lapset joivat maitoa, minä piimää. Hyvää.

Pääsiäisenä katsoimme jotakin uutista äidin kanssa televisiosta. Siinä kerrottiin kuinka monet perheet harrastavat laskettelua tai surffailua ympäri vuoden - perhe kulkee ympäri maailman ja kiertää paikkoja joissa ovat rinteet parhaimmillaan. Ärsyynnyin uutiseen ja sanoin tuohtuneena, että "miten ihmisillä voi olla rahaa matkustella perheineen ympäri ämpäri missä vain - ei minulla ole ainakaan varaa mennä koskaan mihinkään!" Se oli tietysti typerä purkaus ja sai äidin melkein suuttumaan - ei pitäisi valittaa ja olenhan minäkin saanut matkustaa nuorempana, aika paljonkin "Silloin kun olitte vielä naimisissa, tehän kävitte vaikka missä. Ajattelepa sitä, sinun pitäisi olla iloinen että olet saanut aikoinaan matkustaa. Nyt sinulla on lapset eikä mitään hätää. Taidat vain olla kateellinen" Tuli tosi huono olo. Olenhan tosiaan saanut nähdä ja kokea kaikenlaista. Nyt olen toisessa tilanteessa mutta eipä tässä hätää ole kuitenkaan. Töitäkin on vielä.

Kaveri, tuttava, ystävä tai seuralainen
Olen jo pitkään yrittänyt takoa kaloooni, että se aika on ohi kun minulla voi olla kaveri, ystävä - tai miesystävä. Sis suomeksi sanottuna, olen hiipunut pois siitä elämänvaiheesta jolloin voisin toivoa saavani miesystävää, suhdetta tai edes kahviseuraa. Olen tullut tylsäksi.

Kenen kanssa kahville - kynttiläillalliselle...

Sitten kun katson ihmisiä ympärillä, juttelen työkavereiden kanssa - ja kaikilla tuntuu olevan puoliso, ystäviä ja tuttavia - tuntuu oma elämä aivan valtavan ontolta. Kun saan lapset oman elämän taipaleelle, olen aivan yksin - kellekään ei voi soittaa, kenenkään kanssa ei voi kahvitella eikä jutustella. Jos ei ole työtäkän, ei ketään kestä huolehtia - miten sitten? Aina voi lopettaa tietenkin oman tiensä kulkemisen, mutta jos ei siihen ratkaisuun halua mennä, olisiko vielä jotakin?

Pitäisikö katsoa, josko jossakin olisi joku mahdollisuus tavata ihmisiä? Ennenkuin täydellinen erakoituminen alkaa - ennenkuin häpeää itseään aivan liikaa?

Omien henkilökohtaisten asioiden ohella on hauskempaa miettiä isompia asiota kuetn vaikka Suomen johtajien korskiutta, Syyrian kamalaa tilannetta, Pohjois-Koreaa tai vaikkapa Nokian osinkojen alamäkeä - joka on tänään muuten ollut päivän pääuutinen.

Raha ratkaisee siinäkin. Finnair ja Nokia ovat joka päivä otsikoissa. Jotenkin uutiset liippaavat aina rahaan....

Ajatukset poikkoilevat ja palloilevat - johtamatta oikeastaan mihinkään...

Nyt menen tekemään pari työhakemusta. Yrittänyttä ei laiteta - eihän!