Lauantain toivotut

Jossain on sohva jonne voisi istahtaa - ehkä jonkun viereen. Joskus.

Yksi ohjelma on itselleni ylitse muiden - sen haluan aina ja aina kuunnella: lauantaisin kuudelta illalla radio ykköseltä tuleva Lauantain toivotut levyt. Se alkaa aina klassisella musiikilla ja kulkee kohti  kevyempää. Kappaleet ovat yleensä vähän vanhempia, muutaman vuosikymmenen  takaa. Melkein aina kuuntelukokemus on hieno! Tänään missasin parikymmentä minuuttia alsuta kun huomasin illan korvalla, että en ole muistanut ostaa punaista maitoa vaikka huomenna on ensimmäinen adventti ja silloin syömme aina riisipuuroa johon on piilotettu manteli. Kävin siis maitokaupassa ja alku mieliohjelmasta meni ohi. Ensin siellä soitettiin - tietenkin - Hoosianna. Kuuntelen sen huomenna aamulla joko kirkossa jos jaksan sinne aamulla lähteä tai sitten radiosta. Hoosianna on aivan upea, ihana kappale! Kuuluu alkavaan joulun odotukseen.

Yksin on elämän tarina kirjoitettava.
Elettävä

Tänään olen kuullut jo kolme hienoa kappaletta: Carolan laulama Ajomies. Sen sanat uppoavat omaan tämänhetkiseen elämääni - varsinkin nyt kun olen jälleen yksin kotona, lapset ovat omien kavereidensa kanssa niinkuin tietenkin hyvä onkin - ja entistä enemmän tulevat olemaankin, kasvaessaan omaan elämäänsä pois äidin helmoista.

Kaipaa ei mua ainoakaan, syksyn tuulesta seuraa mä saan. Ajomies älä kiirehdi suotta, pakoon pääse ei yksikään.

Sitten tuli Piirpauken soittama Konevitsan kirkonkellot vuodelta 1975. Aivan upea kappale johon hukuin jo teini-ikäisenä. Joku karjalaisuuden haikea kauneus iskee aina ja poikkeuksetta. Aivan upea - sekä alkuperäisenä että uudempana versiona kuten tänään kuulin.

Yves Montand'n laulama Les feuilles mortes iskee suoraan sydämeen sekin. Siitä sai tänään nauttia myös. Voi, ihanaa.... Entäpä sitten upeaääninen Dusty Springfield: Take another little piece of my heart.

Täällä istun ja olen nostalginen. Lukisin Suomen Kuvalehteä kohta mutta posti päätti jälleen olla jakamatta sen minulle. Toinen kerta jo kuukauden aikana. Tekisi mieli pyytää postilta maksu hävitetystä lehdestä mutta eiväthän ne mitään anna, eivät usko hävittäneensä. Ottavat vastaan valituksen ja lupaavat selvittää ja soittaa. Eivät soita, eivät varmasti edes tutki. Ottaapa päähän, vaikka ei tämäkään maailmassa varmasti sinällään ole ollenkaan vakava asia, sinällään. Joku muu sen sitten lukee - olisiko itse lehdenjakaja vai joku muu, kuka lie. Kallis on tuokin lehti ja jos se vielä kolmannen kerran häviää niin perun koko lehden tilauksen.

Nyt nautin Lucio Dallan ja Pavarottin musiikista - viimeinen kappale on meneillään. Caruso. Ei huono, ei tosiaankaan...