sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Villasukkien neulomista talvipakkasia odotellessa

Perjantai-illan hupia: saisiko näistä aineista kaksi sukkaa...? 
Tänään tuli pieni pakkanen, olipa kiva! Sain tehdä lumitöitä mutta pihan sai alle tunnissa kolattua, lunta oli vielä niin vähän, muutama sentti vain.

Tammikuussa toivoisi talven jo olevan täällä, heti oven ulkopuolella. Koira rapaantui eilen kävelyllä
Kaveri pitää seuraa
sellaiseen kuntoon kuin se olisi käynyt mutakylvyssä - ja tottahan se onkin; maa oli kuraista ja ihan märkää löllöä, mutta annoin sen silti juosta ja peuhata. Sitten suihkutin ja pesin sitä vartin, että sain hurtan jotensakuinkin siistiksi.

Lauantai-aamun tilanne: kai näistä jotain
tulee
Tänään oli metsässä jo pakkasta ja tavinen tunnelma - lumi vain pöllysi kun hurtta laukkasi villinä polkuja pitkin!

En ole saanut viime talven jälkeen neulottua mitään. Nyt otin puikot esiin ja kaivoin lankapussukoitani - yksi lankakerä löytyi josta kokeilin sukkien tekoa. Olisi pitänyt olla kaksi kerää lankaa, että olisin saanut siistit sukat - mutta tein taas niinkuin useimmiten: säveltelin lankojen kanssa ja sain aikaiseksi aika erikoiset sukat... Punaista pörrölankaa otin ja vaalensninistä Jussia vähän jatkamaan Ragsock-lankaa jotan olen joskus ostanut Ruotsista...

Tässä vaiheessa kannattaa jakaa lanka kahtia ja katsoa mihin se riittää 


Pörrökärjet näyttävät kyllä aika erikoisilta...

 
Hurttaa eivät sukat kiinnostaa tuon taivaallisen vertaa

3 kommenttia:

  1. Pörrölanka tuo kivan efektin sukkiin :-)

    VastaaPoista
  2. Tuo sininen väri on niin kaunis.

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat ja tuo teidän hurtta on niin söpöliini :)

    VastaaPoista