Työmatkalta kotiin

Energiajuomaa maidosta, kanelista, sokerista ja vaniljasta. Saako olla, ma'am? 



Lentokonelounas. Oikein hyvä sellaiseksi.



Turkish Airlinesin lento TK1755 Istanbulista Helsinkiin toi minut kotiin vajaan viikon työmatkalta eilen. Rankka mutta hyödyllinen ja mielenkiintoinen matka - tapasin huiman määrän ihmisiä ja kävin suuren  määrän erinomaisen hyviä ja sekä töitten kannalta tärkeitä keskusteluja. Hyvä kun kävin - paljon asioita saatiin eteenpäin.Upeaa!

Rauhaisaa on koneen käytävällä.

Uusi työ odottaa nurkan takana - en millään malttaisi odottaa, että pääsisin siihen käsiksi! Koska vanha työ on hoidettava 80 prosenttisesti sen ohessa, ja niistä hommista on päässyt syntymään sumaa kun olin poissa viikon ja sitä ennen kolme ja puoli päivä  lomalla, on tilanne aika lailla kinkkinen... kuinka ehdin molemmat tehdä ja kuinka saan purettua suman? En tänään sunnuntaina ole ollenkaan uskaltanut avata meilejä - tiedän, että siellä on käsittämätön lukemattomien meili avaruus odottamassa... Mutta eipä se haitanne; jtenkin tämäkin suma kylä puretaan! tärkeysjärjestyts on selvä - asiakas-asiat hoidetaan pois ensimmäiseksi, sitten muut.

Hotellihuoneessa asuminen
tuntuu luksukselta

Matka oli töiden kannalta siis hyvä. Ja hotelli jossa asuin, oli erinomainen, ruuat jotka sain nauttia aamiaispöydässä, lounaaksi ja illalliseksi olivat huippuhyviä! Turkkilainen ruoka on tosiaan super-hyvää, sen olen kokenut monasti aikaisemminkin! Vihanneksia, hedelmiä, pähköitä, mateleita ja niistä tehtyjä herkkuja - ai jai! Ja jälkiruuat hedelmineen, baklava-leivoksineen--- Kaikki on kauniisti esillä - ai ja voi voin vain sanoa, napostella ja maistella kakkea nii paljon, että napa tosiaan natisee sen jälkeen!.

Hotellihuoneessa oli vaaka jonka päälle satuinkin sitten astumaan, päivittäin. 66 kiloa oli aloituspaino - jossain vaiheessa noin vuorokauden jälkeen paino oli 68.8. Yli 70 kilon se ei sentään noussut mutta huojui ja liikkui muutaman kilon vaihteluvälissä koko sielläoloajan. Voiko paino oikeasti nousta yli kaksi kiloa yhden päivän aikana? Voi kai, ainkain jos ei käy välillä toiletin puolella...Hmm. Ensin kilojen nousu harmitti - mutta sitten ajattelin - tyypillisen huonon omantunnon tappamisen tyyliin - että kun nyt kerrankin saan oikein luvalla syödä näin mahtavia herkkuja niin otan ilosta kaiken irti ja pidän sitten kevyemmän dieetin kotona. Nyt olen kotona ja syön kuten kotona normaalisti - kotiruokaa. Tiistaina on laskiainen ja silloin voisi meikäläinenkin laskeutua ainakin jonkinasteiseen paastoon. Jättää pois vaikka lihan ja kaiken ylimääräisen herkuttelun. Paaston tarkoitus ei ole tietenkään laihdutus vaan puhdistautuminen. Sekin on tarpeen!



Minareetteja on paljon.
Niiden kutsu kuuluu monta kertaa päivässä

 Istanbul on valtavan kokoinen kaupunki - asukasluku on jossain 15-17 miljoonan tietämillä; tarkkaa lukua edes miljoonissa on vaikea sanoa kun viimeisetä väestönlaskusta on jo aikaa ja maassa on paljon myös rekistereiden ulkopuolella asuvia ihmisiä.



Paikallisia englanninkielisiä lehtiä



Istanbulissa en päässyt missään kiinni näihin blogspot-blogeihin. Tuli vain punainen turkinkielinen teksti joka varmasti sanoi, että näille sivuille ei ole pääsyä. En tiedä miksi - mutta bloggaus on toki monissa maissa tuolla suunnalla ei-niin-suositeltavaa - liekkö suorastaan kiellettyä; sitä en tiedä. Mielipiteen vapaus on kuitenkin jo Turkissa eri asia kuin Pohjoismaissa. Monissa Turin naapurimaissa asia on tietenkin monin verroin pahempi. Joka tapauksessa huomasin, että blogi-linkki ei auennut sen kummemmin omaan blogiin kuin mihinkään muuhunkaan, ei minään päivänä eikä missään paikassa. Tällaista sensuuria siis jopa turistin ja bisnes-matkaajan silmin nähtynä Turkissa.

Viimeisenä iltana olimme pienellä kävelyllä ja ihmettelimme mikä mielenosoitus kaupungin Taksim-aukiolta lähti. Lauantain uutisista, paikallisesta Daily News ja International Herald Tribune -sanomalehdistä luin, että kyseessä oli lehdistön vapauteen liittyvä mielenosoitus. Lehtimiehiä on jälleen Turkissa vangittu ja sekä Istanbulissa että Ankarassa oli mielenosituksia sitä vastaan. Helsingin Sanomatkin kirjoitti aiheesta, kuvan kanssa lauantaina. Libyan kriisiä ja koko ajan pahenevaa tilannetta olen seurannut myös hiukan joidenkin kansainvälisten TV-kanavien kautta. Pahalta näyttää, tosi pahalta.



Tanssiestys - todellista vatsatanssia jota esitti mies-naispari:
molempien vatsat hytkyivät hulppeasti!

Istanbulin jätti-kaupunki ja minareetit kutsuhuutoineen on jäänyt taakse. Koska en voinut päivitellä sivua paikan päällä - tosi harmi sinänsä . niin yritän laittaa vielä hiukkasen matka-asiaa ja kuvia tänne sivuile tulevina päivinä.

Huomenna on pikkuisen syntymäpäivä ja tiukka työpäivä. Kaikki normaalisti siis.

Pelastettiin koira liikenteestä

Väsynyt vaeltaja nukahti auton penkille

Äidillä on aina tuoreita kukkia vaasissa

Kaikki loppuu aikanaan, niin myös talvilomasemme. Mutta se oli mukava joten olo on virkeaä ja mieli hyvä.

Lapsi viihtyi hienosti pikkuserkun luona yökylässä - kaverukset eivät olisi halunneet erota vielä vajaan vuorokauden yhteisten leikkien jälkeen toisistaan. Pääsiäislomalla näkevät seuraavan kerran, näillä näkymin. Ja sitten kesällä. Käytiin samalla reissulla tädin luona juttelemassa ja kuulumisia kertomassa ja kyselemässä. Vein vastaleivottuja pullia lämpimäisiksi - ei hän ole jaksanut leipoa itse kun olo on niin huteraa. Täti oli pirteä vaikka jalat ovat kipeät ja kulkeminen hankalaa. Veli oli edellis-päivänä käynyt häntä kaupassa käyttämässä, toinen veli tervehtimässä aamusella matkalla tiekoukseen.

Tiekokouksessa käsiteltiin muun muassa puunkuljetusta metsäsätä lossin kautta tehtaalle. Lossi ei voi ottaa tukkirekkoja kyytiin ja nyt on hiukan hankala  tilanne kun puuta on kaadettu paljon eikä sitä saa metsänreunasta eteenpäin. Vesi on hyvin matalalla ja se hankaloittaa tilannetta. Asiaa aletaan selvitellä - miten, sitä ei veli vielä tiennyt.

Lehmuksen huurretta

Talvinen luonto on näyttänyt parastaan loman aikana - kaunista, niin kaunista! Kunpa olisi aikaa hiihtää enemmän! Aina menee kaikki muu ensin ennenkuin pääsee tekemään omia juttujaan, olipa kyse mistä vain ajasta. Sosiaaliset suhteet ja vastuut on tietenkin hoidettava - ja onhan tärkeää hoitaa syömiset ja ruokaostokset, selvä se. Pääsin hiihtämään kerran - unelma olisi lähteä ladulle pieni reppu selässä ja viipyä kahvitrermoksen ja muutaman voileivän avulla ladulla ihan koko päivä - miettimättä aikatauluja!!!! Nauttia suksein ja sauvojen nirinästä ja suhinasta, luonnon hiljaiseuudesta - ja kuunnella omaa hengitystä! En tiedä, onko moinen ikinä mahdollista - vain lähteä ja olla luonnossa ihan niin kauan kuin itse haluaa, tarvitsematta ajatella ruuanlaittoa ja nälkäisiä suita jotaka odottavat ruuanlaittajaa ja paikojen siistijää.... Joskus, ehkä. Silloin sitä sitten ehkä taas kaipaa aikaa jolloin oli äodin ja tyttären vastuita! Näinhän ihmismieli usein toimii.

Pullaa, pullaa!

Sisko kävi pikavisiitillä perjantaina - teki ruokaa meille kaikille - hyvää kinkkupastaa. Itse tein yhden ruuan, äiti yhden ja kerran käytiin kuppilassa hernerokalla ja letuilla. Leivoin äidille pullaa pakkaseen - unohdin tyystin, että olin aikonut ja luvannut leipoa myös rahkapiirakkaa.... Rahkat matkasivat sitten kotiin ja tein niistä rahka-hedelmäherkkua iltapalaksi. 

Iltahuveja

Nautimme lasin, pari viiniä iltajuomaksi ja juttelimme pitkään yöhön joka ilta. Samallla kilisyttelin puikkoja - mukavan leppoisaa, kaiken kaikkiaan!

Kotimatka alkoi sunnuntaina puoliltapäivin. Siitä tunnin päästä näin tiellä jo kaukaa ontuen juoksentelevan tumman eläimen - mietin, voiko se olla metsäkauris - mutta lähemmäs tultuamme huomasin, että se oli ajokoira. Se hyppeli ja hötöili tiellä päämäärättömänä. Pakko siihen oli viereen pysähtyä - se juoksi auton edessä ja sivulla - oli ihan päätön! Takaa tuli rekkoja ja muita autoja vaikka kuinka paljon. Laitoin hätävilkut päälle ja menin katsomaan hiukan ontuvaa koiraa. Uikutti, ulisi, haukkui kuin eksyneenä. Se oli muuten hyväluontoinen, tuli luo ja antoi silittää heti. Avasin sille auton oven ja hups, sinne se hyppäsi kuin kotiinsa! Mitäpä sitten? Vieras koira oli autossa ja haisi vahvasti märälle koiralle, siitä valui verta penkille. En heti keksinyt mistä sitä tuli - uroskoirasta. Anturoiden iho oli ilmeisesti rikki - muuta en keksinyt. Miten sen saisi omistajalleen?

Koiraskoira oli eksynyt isolle tielle

Muutaman puhelun jälkeen saimme yhteyden paikalliseen eläintaloon ja vajaan tunnin odottelun jälkeen koira haettiin löytöeläintaloon bensa-asemalta jonne olimme tulleet - parikymmentä kilometriä takaisinpäin. Kuulin sitten illalla - kun soitin ja asiasta kyselin - että pari tuntia siitä kun sen olin luovuttanut pois oli omistajakin löydetty. Hyvä näin. Olisi ollut kiva, jos koiran omistaja olisi jotenkin kiittänyt tai sanonut jotain koiran pelastamisesta - mutta eipä niin tapahtunut. Ei kai hänelle moinen tullut mieleen. Tai kiinni ottaminen oli ehkä hänestä väärin. Tiedäpä tuota.Olivat kuulemma ollet huolissaan, sanoi eläintalon nainen kun kysyin omistajasta. Omistaja oli vain hakenut koiran kotiin. Luultavasti kiittäminen on nykyään poissa muodista. Harvoin sanotaan ystvällisiä sanoja enää toiselle... 

Kiitos on pieni sana mutta tuntuu hienolta. jos sen saa kuulla, toki aiheesta. Pääasia tietenkin, kun koira pääsi terveenä kotiin. Verenvuoto tuli tassuista - se oli varmasti juossut kovalla pinnalla sen verran pitkään, että tassujen iho oli rikkoutunut. Saatiin veri ja sotku putsattua yhdessä lapsen kanssa pois ovista ja penkistä kostealla pyyhkeellä bensa-aseman pihalla.



Tulipa leveät lapaset, kuin patakintaat!



Lapasetkin neuloin - mutta ah, lanka olikin paksumpaa ja varsinkin kovempaa kuin osasin arvata alunalkaen. Lapasista tuli liian isot lapselle - ja ne jotenkin levenivät kärkeä kohti! Tädin käteen ne sopivat hyvin mutta en niitä, kirjavia, hänelle kuitenkaan sitten tarjonnut. Annoin ne siskolle - ja teen lapselle toiset, pienemmällä silmukkamäärällä. 10 silmukkaa puikolla riittää luultavasti hyvin.

Aamulla on aikainen herätys. Hommia on sumaantunut kasapäin tiistain jälkeen, niistä on minulle soitettu jo monta kertaa. No - ei kun kaulitaan hihat ja ryhdytään toimeen.

Huomenna alkaa myös viikon työmatka. Viikon työreissulla on luvassa paljon töitä ja pitkiä päiviä; näin on pomo kertonut jo monen monta kertaa. Mutta siellä on toivottavasti lämmintä ja kevät jo tuntuu! Kiva lähteä - vaikka olen saanut kovasti moitetta matkasta jo sekä lapsilta että äidiltä. Huoh. Juu - kyllä on huono omatunto kun jätän lapset työmatkan ajaksi! Näin vain nyt on - eivätkä he hunningolla ole, eivät varmasti. Ruokaa ja kodin lämpöä riittää silti, ihan varmasti. En ole ollut marraskuun jälkeen työmatkalla joten ei tämä kovin usein tapahdu kuitenkaan.

Hiihtämässä käyty: JIHUU!

Aito kuppila jossa hyvä ruoka - värikäs ja persoonallinen

Pääsin kuin pääsinkin suksille ja lykkimään järven jäälle! Olenko odottanut sitä pitkään? No totisesti olen! Ja olen jo marraskuusta (tai jotain sinne päin) ajatellut "kohta otan sukset kainaloon ja menen ladulle..." Enpä vaan ole lähtenyt. Mahdollisuuksia on ollut - laiskuus ja saamattomuus vaivaavat!

Äisin vanhat ja uskolliset
puusukset ja bambusauvat.
Hyvin toimivat vieläkin!

Nyt sitten sain lähdettyä - ja olipa tosi kivaa! Suksi luisti kivasti - lähdin vasta iltapäivän siniseöllä hetkellä ja tulin takaisin illan jo pimennyttyä - mutta kun hiihtää valkoisella järven jäällä, valmiilla ladulla kirkkaan taivaan alla, ei eksymisestä ole huolta ja luonto on luonto aina - vuorokaudenajasta huolimatta. Aina hieno, aina aito.

Keli oli mainio - ladulla ei ollut yhden yhtä ihmistä, ei eläintä. Yksin sain suihkia ja nauttia hiljaisuudesta. Takaisinpäin hiihtäessä katselin kaupungin valoja ulkoapäin. Saaret olivat pimeitä vuoria matkan varrella - kuvittelin sinne kaikenlaista ohi hiihtäessä. Autioita ne ovat- ehkä jou kettu tai jänis sieltä yksinäistä hiihtäjää katseli. Tai pöllö - varmasti katselikin; hauska ajatus sinänsä! 

Päivällä kävimme Iisakin kuppilassa syömässä torstain kunniaksi hernekeittoa - hyvää ja paksua ihan oikeata rokkaa jossa on paljon lihaaa - vähempikin meikäläiselle piisaisi. Jälkiruuaksi letut - paksut ja rapsakat isot letut, yksi kullekin mansikkahillon kera. Kahvia vielä päälle Olimme täysiä kuin Turusen pyssyt koko loppupäivän ja illankin vielä sen syömisen jälkeen. Burp!

Äiti puhuu paljon menneistä ajoista, lapsuudesta ja nuoruudesta, avioliitosta ja elämän käännekohdista. än käy läpi elämäänsä - miettii ja postii asioita. joskus se tuntuu raskaalta - tuntuu, että ei haluaisi ihan kaikkea kuulla ja tietää. Mutta tämäkin kuuluu elämään - elämän pohdinta ja mietiskely, aiken koetun läpikäynti. Mitä jää käteen - mikä tuntuu oikealta ja mikä olisi pitänyt toisin tehdä. Ja mit viel on jäljellä - miksi elän kun ystvät ja rakkaat ovat melkein kaikki jo poissa.

Kello näyttää aikaa - vanhaa ja uutta

Raskasta - vaikka luonnollista. Näin elämässä on.

Tuntuu, että aina on joku käännekohta elämässä meneillään.

Hiihtolomanen - ihanaa!

Mummilaan kun ajelimme

Lähdimme ajelemaan – äiti, lapsi ja kissa – mummilaan vasta tiistaina iltapäivällä. En päässyt irti töistä aikaisemmin ja silti jäi hommia tekemättä. Valmiiksi ei saa kaikkea koskaan, se on vain opittava – mutta huono omatunto lomasta on silti, yhä ja koko ajan. Laitoin puhelimen äänettömälle enkä vastannut yhteenkään siihen tulleista puheluista. Pomokin oli soitellut – turhaan.

Ajosää oli hieno! Parinkymmenen asteen pakkanen, aurinkoinen sää ja luminen maisema; silmä ja sielu hyrisivät tyytyväisinä kun kaupunki ja työ jäivät taakse. Kilometrit etenivät mukavasti valkoisessa maisemassa – pellot ja pelloilla risteilevät ladut, moottorikelkan väylät ja jänisten ja muiden eläinten jäljet; kaikki loisti ajajankin silmään kutsuvina. Valkoiset järven selät, jäätymätön joen uoma joka höyrysi mustan, virtaavan veden ylllä auroinkoa vasten huikean näköisenä:tosi upa näky. Olsi pitänyt pysähtyä ottamaan kuva - mutta enpä sitä tehnyt kuitenkaan. Liian kiire päästä eteenpäin oli meillä. 



Kukkavaasin kaunis nimetön

Matkan alkupäässä ei edes liikennettä ihan kamalasti – ei tarvinnut juurikaan jonoissa ajaa. Viimeiset kaksi tuntia jouduin kuitenkin ajaa jurnuttamaan venäläisen rekka-kolonnan takana. Pitkiä autonkuljetusrekkoja oli viisi ja niiden perässä vielä osan matkaa tavallinen katettu kaksiosainen täysperävaunurekka. Ajoivat niin kimpassa kaikki, että en uskaltanut ohittaa - noin kahdeksaakymppiä etenivät. Ohittaa olisi pitänyt ylinopeudella ja tien reunja koristavat lukuisat peltipoliisit. Sakkoja on jo nyt tullut sen verran, että lisää ei kaivata! Ohitusta varten olisi pitänyt paahtaa tosi pitkä pätkä väärällä kaistalla, ylinopeutta että olisi ohi päässyt – lumisella kelillä tiekin on paljon kesäkeliä kapeampi joten pelivaraa on vähän.

Pääsimme perille illalla seitsemän tienoilla. Äiti oli tehnyt uunikalaa – olipa hyvää perunoiden kera. Pieni lomanen saattoi alkaa!

Hautausmaalta lanka- ja kangaskauppaan  

Istuttiin iltaa äidin kanssa mutta vain puolille yöhön.Olin väsynyt kuin hakattu kala - olin nukkunut pari tuntia vain edellis-yönä. Nyt nukuin seitsemän tuntia - siten nousimme ja lähdimme aamutoimien jälkeen ajelemaan asioille. Oman mummin syntymäpäivä oli maanataina ja isän kuolinpäivä ensi viikolla tiistaina. Kävimme hautausmaalla katsomassa heidän, ja muiden sukulaisten, viimeisiä leposijoja - puolimetrisen tiukan lumivaipan alla he nyt lepäävät. Hautuumaa on rauhaisa ja kaunis paikka - talvellakin. Ei viety haudoille mitään, puisteltiin vain lumet seppeleiden ja hautakivien päältä. Sanottiin hei kaikille poisnukkuneille ja lähdettiin ostoksille ja kahville.

Uudet langat äidin liinalla



Pieni paikallinen "lyhyttavaraliike" elikkä kangas+lankakauppa ei ole komeudella pilattu - sieltä saa erinäistä käsityötarvetta ja kapinetta - ja kaikki on kunnon sekaisessa epäjärjestyksessä. Pölyistäkin on - mutta hauskahan siellä on tonkia! Sorruin kahteen lankakerään - tummaa syvän punervaa - mikähäns senkin värin nimi voisi olla - punaisempaa kuin viininpunainen? Sellaista. Sukkiin, ehkä...Mummi osti lapselle Mikki Hiiri-liimakuvan joka tulee kuulemma omalle seinälle... Minimani-kaupasta sitten ostin vielä Papukaija-lankaa lapsen toiveesta. Hänelle lapasiksi. Se sopii toisen langan kaveriksi - sukiksi vaikka. Lankahulluus on ihan selvästi aika paha tauti... Pakko saada lankaa näyttää olevan ylitsepääsemätön voittaa...



Uusi sukka, toinen valmistuu pian

Lapsosta odottaa kovasti häntä kaipaava pikkuserkku - heille on luvattu yhdessäoloa ja oma lapsonen lähteekin yökylään toisen luo perjantaina. Neulon sukkaparin hänelle mukaan niin on mukavampi mesota ja leikkiä piilosta vanhan puutalon sopukoissa - ihan lämmin ei parinkymmenen pakkasella vintillä varmasti ole! Lapsen äiti, oma serkku, soittaa ilemmalla ja sovimme kuinka yökylä-asia hoidetaan.

Mika Waltarin Lähdin Istanbuliin



Sain äidiltä jo pari vuotta sitten Mika Waltarin kirjojen uusintapainoksen Lähdin Istanbuliin. Olin silloin ollut pari kertaa Istanbulissa työmatkalla - ja ajattelin, että olisi kiva se kirja lukea. Sitten sainkin sen lahjaksi! En siten kuitenkaan lukenut sitä. Nyt aloitin kirjan - osaksi sen takia, että olen lähdössä taas pitkästä aikaa Istanbuliin työmatkalle, osaksi tietenkin siksi, että pidän Waltarista.



Kahvilasa me käväistihin
ja herkkuja nautittihin!



Olen lukenut kirjasta vasta pari lukua - se vaikuttaa tosi kiintoisalta. Kirjassa eletään sotavuosien jälkeistä aikaa, vuotta 1946-7. Matkustaminen on ihan toista silloin kuin nykyään - vaikka siinäkin sanotaan juuri noin, verrataan matkustamiseen purjelaivojen aikaan! Kirjassa Mika vaimoineen on matkalla laivalla Saksan ja Hollannin kautta eteenpäin, kohti Istanbulia ja merimatkalla on vaarana muun muassa sota-ajan jäänteinä paljon miinoja. Kirja on omaelämänkerrallinen, ei fiktiivinen. Eurooppa on siinä vielä aivan sodan runtelema, rampa maanosa. Tosi kiiintoisalta vaikuttaa - yritän lueskella sitä nyt eri väleissä vaikka tekemistä on muutakin, toki. Hiihtämässä käyn vielä tänään, teen ruokaa ja leivon jotain. Neulominen on myös kesken - mutta sitä voi tehdä seurustellessa. Yhdessäolo ja leppoisa rupattelu ovat lomailun tärkeimpiä ja parhaimpia asioita, kuitenkin.

Kissa istuu kirjoitusöydän vieressä ikkunalaudalla ja katselee vuoroin minuun, vuoroin ikkunasta. Olo on leppoisa. Lapsi soittaa pianoa ja mummi on emalitöitä tekemässä.

Kissako lihava? No on se!

Juttelin pomon kanssa jokunen hetki sitten. Olen saanut kauan toivomani työn - mutta joudun tekemään sen ohella myös ison osan nykyisestä työstäni - se oli ikäänkuin ehto uuden saamiselle.Uusi roolini on voimassa samantien, heti. Se tietää pitkää päivää jatkossa, mutta jopa nyt puskisin minkä pystyn niin ehkä saan selkeämmän työnkuvan jossain vaiheessa - vain yhden työn! Matkapäivistä en tiedä - todennäköisesti niitä tulee jonkun verran. Palkka pysyy samana - tietenkin! Eihän töitä rahasta tehdä vaan rakkaudesta työhön ja asiakkaisiin!!

Kahvilan suolakukot

Olo on mukavan seesteinen. Kaikki hyvin! Uusi työkään ei vielä stressaa. Olen sitä kauan odottanut - ja paljon siihen liittyviä hommia jo otona tehnyt

Mummi mielessä, syntymäpäivänään



Sukka kaksinkertaisesta langasta. Löytöjä lankakorista!



Eilen oli mummin syntymäpäivä. Mummi on kuollut jo pitkän aikaa sitten, mutta hänen muistonsa on monella  vielä mielessä. Ei ehkä hänen elämänsä sinällään - hän eli sen itse ja mitä hän mielessään mietti ja mitä elämässä arvosti - ja mitä ehkä kaipasi, ne asiat ovat hänen omiaan aina olleet. Ne asiat jotka useimmilla meillä ovat ihan ikiomia. Lähelläkin elävät näkevät vain osan elämästä - ja tulkitsevat sen kuka mitenkin. Paljon olen mummin elämän käänteitä mettinyt, mennytt aikaa jota en itse kokenut - mutta joka jotenkin on itseenikin vaikuttanut.Muistan asioita mummin koulutiestä, hänen matkustamisestaan suureen kaupunkiin töihin, siellä kouluttautumisestaan. Kihlajaisista ja niistä perheistä joissa hän oli töissä. Koristereunaisia mustavalko-valokuvia nuoruusvuosilta ja aikuisiältä on paljon jäljellä. Niissä on viehättävä tunnelma - ajan kulku näkyy mutta myös se, että samat asiat ovat ilonaiheita aina olleet.

Mummi eli rankan lapsuuden ja menetti lapsuusiässä monen monta sisarusta. Hänen äitinsä menetti tasapainonsa jatkuviin raskauksiin, puutteeseen ja lapsivuoteiden rankkuuteen ja kuolleita vauvojaan surren. Näin luulemme äidin kanssa. Mummi ei halunnut oman lapsuuden ikävistä asioista puhua, minullekaan vaikka kertoili pitkiä tarinoita muuten keinutuolissa istuessaan, samalla käsitöitä tehden. Ne mummin sisarukset jotka selvisivät aikuisikään olivat hänelle läheisiä koko iän. Heidän nimiään kantavat nyt omat lapseni.

Mummi oli minulle hyvin rakas, valtavan tärkeä. Lapsena ja nuorena - ja hänen muistonsa koko iän. Vietin mummilassa paljon aikaa - siellä oli mukavaa ja kotoista; sain mummin ja vaarin huomion ja opin hedän kauttaan paljon asioita jotka ovat kantaneet läpi elämän. Kurkistin vanhoihin aikoihin heidän tarinoidensa kautta jotka ovat saaneet raamit vanhempana kun olen lukenut Suomen historiaa.

Lauantain ajanvietettä

Äiti sanoo minussa olevan paljon mummia, hänen omaa äitiään. Ehkä - osa ehkä verenperintöä, osa opittua. Samaa sukua, samoja piirteitä; eihän se ihme ole. Saimme ensimmäisen lapsen saman ikäisinä. Hän menetti seuraavan lapsen kun minä sain kolme tervettä lasta. Samoja asioita voi luetella paljon meistä: pidän samoista väreistä kuin mummi; lilan/violetin/kretuliinin eri sävyt ihan vaaleasta tummimpaan ovat mieleisiä. Ja eritoten kaikki oranssin sävyt hennosta persikasta vahvaan appelsiinin-oranssiin. Voi ihania krasseja esimerkiksi! Mutta onko väriä josta en pidä? No - vaalenasininen on aneeminen ja mitäänsanomaton vaatteissa- mutta taivaalla se on ihana väri! Samoin lemmikissä - josa oranssi "silmä" sitä piristää!. Pidän kukista ja puutarhasta. Pidän ruuasta ja sen tarjoilusta kauniisti katetun pöydän ääressä. Pidän lukemisesta. Ja ennenkaikkea pidän käsitöistä - mummi opetti minut neulomaan ja virkkaamaan aikoinaan. Ja opetti, että käsityön kanssa voi istua ja rauhoittua, ajatella hetken omia asioitaan - ja taas jatkaa puuhua.  Ja hän teki koulun käsitöihin lapasen valmiiksi minulle kun en itse osannut tehdä peukalokiilaa enkä kärkikavennusta - opettaja ei pitänyt minusta ja itse pelkäsin häntä. Mummi auttoi vaikka äidin mielestä lapsen olis itse pitänyt tehdä käsityö valmiiksi. Mutta olen koulun jälkeen tehnyt lapasia ja sukkia enemmän kuin kuvitella saattaisi. Ne ovat saman oloisia kuin mummin tekemät, kuulemma. Hassun hauskaa! 

Äiti on eilen käynyt mummin haudalla, syntymäpäivänä. Vienyt sinne kukkia, pakkaslumeen. Lähdemme tänään oman lapseni mummin luon. Viettämään muutaman päivän omassa minun omassa lapsuuskodissa, lapsen mummilassa.


Nämä valmistuivat jo viime viikolla. Varsista tykkään erityisesti!

Toivoisin, että omalle lapselle jäisi yhtä hyvä muistoa ja mieli omasta mummista kuin minulla on omastani. Se kantaa elämässä valtavan pitkälle.



Se mikä on mielessä ja muistoissa on valtavan tärkeää. Se on osa meitä, hyvin iso ja tärkeä osa.

Talven selkää jo aurinko kutittaa

Maanantaina helmikuun 21. päivänä on kova pakkanen ja aurinko paistaa. Ihana ilma siis - hiihtolomalainen ei voi juurikaan valittaa. paitsi valittaa kuitenkin;  nyt on liian kylmä monen mielestä. Ja Lapissa ja vähinkin pohjoisemmassa onkin yli kolmekymmentä astetta. Kylmähän se on, kyllä juu. Vaikka sisämaassa kylmä ilma - jos ei tuule - ei tunnu samalta kuin vaikkapa Helsingissä jossa kylmyys tuntuu tosi raa'alta meren takia.

Abien loppukiri on alkanut. Lukekaa!!!
Itselläni on työpäivä ja kahdella perheen abilla on aikaa lukea tentteihin ja kirjoituksiin - jos lukevat. Penkkarit olivat ja menivät. Nyt on lukulomaa. Lukutoukiksi lapsiani voi kutsua mutta silti toivon, että lukeminen maistuisi sen verran, että saisivat sellaiset todistukset keväällä joilla voi mennä eteenpäin jonnein mikä kummastakin mielkkäältä tuntuu. Se, mitä se sitten on ei ole niin väliä - kunhan pystyy vain itsestään ja sitten joskus omista jälkeläisistään ja perheestään huolehtimaan. Tänä päivänä on monen mielestä ihan ok olla muiden huollettava vaikka olisi terve aikuinen - mielestäni se on väärin. Ja onhan ihan eri asia kuitenkin tienata oma elanto niin, ettei tarvitse kinuta muualta rahaa - siinä tuntee sitten kuitenkin jonkinlaista tyytyväisyyttä, että pärjää omillaan. Ei ole kiva, jos ei voi itsestään edes terveenä huolehtia!

Ennen mies elätti perheen - nyt yhteiskunta avustaa
Ennen, vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten, oli tyypillistä, että nainen oletti miehen elättävän perheen. Ja moni mies elättikin, se oli tapana. Nainen hoiti kodin ja lapset. Nyt on tyypillistä ajatella, että jollei itse selviä, voi käydä jostain pyytämässä avustusta. Kaikella on hyvät puolensa. Mutta huonot myös. Omassa tilanteessani kokisin olisi kamalan vaikeaksi, jos pitäisi hakea avustusta jostain. Kerran nöyrryin mutta sain kuulla, että kaikki mitä omistaa, pitää ensin myydä ennenkuin voi edes pyytää. Autoa ei saa olla, edes työajoon. Mielellään pitää olla työtön. Sitten voi anoa. Vaikka elämme yhä aika lailla kädestä suuhun ja aina on on rahapula, ei silti tarvitse tuntea elää toisen avustusten varassa. On sen verran tullut kommenttia lasten maksuista ja nähtyä ylimielistä setelin heittelyä "siinä sulle köyhänapua kun itselläsi ei ole näköjään edes ruokarahaa lapsille" ja vinoilua ruokko-rahoista ja keskustelua siitä, kenen ne lapset pitää hoitaa ja huolehtia (kuka niitä lapsia oikein halusi - taisi olla rouva itse - joo, huolehdi nyt sitten. Hah - et siis pärjää! Olisit ajatellut ajoissa mihin joudut pentuinesi. Siinä se nähdään taas kerran mihin naisista on jos ei mies auta. Ei yhtään mihinkään") että onni on joka päivä jonka omillaan pärjää!

Tossuilla tarkenee
- ainakin jos laittaa villasukat alle!

Yhteiskunta on muuttunut epätasa-arvoisemmaksi. Se on saletisti selvää - monissa töissä saa niin pientä palkkaa, että ei ole mitään mahdollisuutta selvitä elämästä pelkällä palkalla - edes itse, puhumattakaan, jos on elätettävänä muita. Asuminen maksaa Suomessa aivan hillittömästi - ja tässä maassa ei voi asua ihan lautamajassakaan - säänkään takia. Ja valtio haluaa rahastaa asumiseta ja kulkemisesta - kun asunnot ovat kalliit, täystyy asua kaukana työpaikasta. Kun asuu kaukana, pitää olla auto. Ja näistä molemmista pitää maksaa hillittömästi - ja vert ja maksut päälle.

Sitten on ihmisiä, varsinkin yritysten johdossa, jotka saavat niin käsittämättömän isoja ansioita, että normaali palkkatyöntekijä ei voi sitä ymmärtää. Miksi joku saa kuukaudessa enemmän kuin toinen, samassa työpaikassa työtä tekevä, saa vuodessa??? Vastuunkanto ja isot riskit kuulemma oikeuttavat moiseen. Viime viikolla saimme kuulla Outokummun pomon erosta ja 2 miljoonan irtisanomiskorvauksesta ja sen päälle maksettavasta puolen miljoonan vuosieläkkeestä. Muutama vuosi sitten puhuttiin megalomaanisesta Fortumin johtajan irtisanomiskorvauksista. Ne kuuluvat tähän aikaan - raha on kultainen vasikka vailla vertaa... Sillä saa kaiken ja vähän päälle.

Nokian uusi johtaja Stephen Elop kertoi männä viikolla ostaneensa miljoonalla eurolla Nokian osakkeita. On ymmärrettävää, että yrityksessä työskentelevä johtaja luottaa omaan firmaansa niin paljon, että ostaa osakkeita. Näin häneltä myös edellytetään. Mutta että niitä voi yksityishenkilö ostaa miljoonalla eurolla ihan noin vain, tuntuu hyvin hämmentävältä. Onneksi  toimihenkilön ei edellytetä ostavan osakkeita! Kun ei ole varaa edes työpaikkaruokalassa joka päivä syödä!

Maailmassa on laumoittain ihmisiä joilla on paljon rahaa ja valtaa, ja on niitä joilla ei ole kumpaakaan edes kotitarpeeksi. Näin on aina ollut ja on aina oleva. Se "hauskuus" tulee usein esiin kun nämä joilla paljon on, alkavat puolustella, että tosiaan ovat itse rikkautensa hankkineet, maksaneet kovan hinnan sen saavuttamisesta. Se, että joku saa satojen tuhansien vuosipalkan kun toinen ei saa kymmentä prosenttia siitä - ja henkilöt tekevät töitä samassa firmassa, samassa kerroksessa ja samojen työtovereiden kanssa. Toinen vain sattuu olevan toista ehkä noin 50 kertaa arvokkaampi. Hän kantaa vastuuta!

No mitäpä näistä. Noihin asioihin ei voi mitään vaikuttaa, ei millään tavalla. Voi vain hänmmästellä - ja sitten kannattaa kiirehtiä jo mietttimään ja pohtimaan muita asioita - muuten tulee surkea olo. Ihminen on hierarkia-hakuinen olio. Toiset npstetaan toisia korkeammalle, eri perustein eri aikakausina ja eri kulttuureissa.

Silti tuntuu katkeralta huomata - aika ajoin - kuinka yksien työ on moninkertaisesti toisten työtä paremmaksi luokiteltu ja arvokkaammaksi hinnoiteltu. Koulutuskin on pitkälti samanlainen suurimmalla osalla mutta toisten on onnistunut kiipeämään vallan portaita ylemmäs - vastuullisempiin töihin. Näin sanotaan - vaikka kyllä monen pienipalkkaisenkin on omasta työstä ja sen tuloksista vastattava, tehtävä työtä ylitunnein.

Alan kuulostaa kommunistiagitaattorilta. Sellainen en kuitenkaan halua olla, en sitten ollenkaan. Joku vaan kenkuttaa tässä asiassa, mikä se liekään. Epäoikeudenmukaisuudessa. Olisipa muuten mielenkiintoista tästä aiheesta keskustella vaikka Björn Wahlroosin kanssa. Hän osaisi varmasti panna minut näppärästi siihen paikalleni jonne eittämättä kuulun. Hän vaan on siitä mielenkiintoinen kapitalisti, että kannatti nuorenma ihan muita aatteita. Nyt sitten ihan päinvastoin. Ja tietenkin omista ansioistaan johtuen on hänkin niin poskettoman rikas.


Lankakorin sisältöä. Jospa tekisin lisää sukkia.
Lämmintä jalkoihin kylmille lattioille

Arabimaat murtavat muureja, kaatavat diktaattoreja
Arabimaissa ovat toisenlaiset hierarkiat kaatumassa. Maa toisensa jälkeen kapinoi diktatuurimaista valtiovaltaa kohtaan. Kansa menee kaduille ja toreille huutamaan tuskaansa, toivomaan uutta ja parempaa johtajaa. Nyt on menossa Libyan Gaddafin suistaminen valtaistuimelta. Suistuuko Gaddafi - se nähdään pian. Jo toisen polven Gaddafi on siellä nousemassa valtaan - nepotismi noin muutenkin tuntuu kukkivan noissa maissa. Niiinkuin se helposti pitkän diktatuurin seurauksena tuntuu tulevan kuvioihin, kuin itsestään selvänä asiana.Isätä pojalle. Suuri ihana johtaja joka vain kansansa parasta ajattelee - ja elää luksuksessa joka on käittämätön. Ja kansalla ei ole työtä, ei ruokaa. Pohjois-Korea on kaikin puolin hieno esimerkki tästä.

Valta korruptoi - ja absoluuttinen valta valta korruptoi absoluuttisesti. Vanha sanonta pitää yhä täysin paikkansa tässä maailmassa niinkuin aikaisemmissakin.

Lämmintä villaa nilkkojen suojaksi syntyy tässä.

Suomessa on nyt kylmä.
Viime viikon loppupuolella oli yhtenä aamuna auton mittarissa 28 pakkasastetta kun läksin töihin. Aika jähmeästi lähti liikkeelle! Minulla ei ole autossa ei ole moottorin- eikä sisätilan lämmitintä - moottori olikin sitten kovilla kun sen käynnistin. Ja auton sisällä on todella raikasta istua - tuntuu, että talamus jäätyy penkkiin kiinni! Olen ottanut vanhan froteepyyhkeen penkin suojaksi - se vähän lämmittää. Mutta rattti tuntuu kamalan kylmältä jopa paksujen rukkasten läpi. Hrrr. Kotona on niinikään kylmä - makuuhuoneen lattia oli 8 asteinen aamulla. Olen alkanut pitää mittaria lattialla, toista seinässä niin näen kuinka kylmä siellä onkaan. En siis kuvittele kylmää omasta päästäni - lattia on oikeasti kylmä eikä seinäkään kovin lämmin ole: 16 astetta. Paksut verhot suojaavat jonkun verran. Kerrospukeutuminen on kunniassaan, samoin lämmin tee jota tulee litkittyä paljon! Suihkussa käynti ja vaatteiden vaihtaminen yöasuun iltaisin ja toisin päin aamuisin on viluinen kokemus! Olen alkanut käyttää öisinkin isoa aluspaitaa paksun yöpaidan alla - ja laitan aamutakin peiton päälle - tai niiden kolmen peiton päälle joiden alla nukun!

Painava on sitten peitto - mutta muuten on kamalan kylmä!

Abien suuri päivä - penkkarit

"Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus" lauletaan esikoisen huoneessa. Siellä ei ole kuin kaksi abia haalareissaan - juovat olutta ja soittavat musaa. Laulavat aika äänekkäästi...

No nyt ne tanssii makarenaa.... Jytinä vain kuuluu... Lapsi on siellä seurana. Liekö hyvä. Vaikea sanoa.

Annan heidän juhlia huoneessa penkkaripäivän kunniaksi. Tulivat jo neljän paikkeilla kotiin, olivat sitä ennen palelleet kuulemma ihan sikana auton lavalla kaksi tuntia - eli sen ajan kun abeja pakkaskelissä ajelutettiin ja he jaksoivat auton lavalla riehua - yli 20 asteen pakkasessa jossa tuulikin kävi aika raikkaana. Karkit olivat kuulemma loppuneet jo alkumetreillä.

Harmi, kun en päässyt penkkareita katsomaan. Vielä aamulla luulin, että olisin voinut luikahtaa töistä - mutta kun siihen olisi mennyt vähintäin 3 tuntia matkoineen ja töitä on tosiaan paljon tällä hetkellä, en mitenkään päässyt lähtemään.

Eipä ole kuvia nyt sitten penkkareista. Harmi sekin.Toivottavasti kaverit ottivat toisistaan, muistoksi.Kuvioon kuuluu kuitenkin, että siideriä ja olutta juodaan aika reippaasti. En kyllä tykkää moisesta - mutta yritän olla olematta tiukkapipo.Ainakaan liikaa...

Ovat lähdössä parin tunnin päästä muiden kavereiden luo bilettämään...Penkkaripäivä on erityinen päivä ihmisen elämässä - omanikin muistan sellaisena. Riehukoot siis, toivottavasti lukevat sitten tämän jälkeen niin, että tulee edes jonkinmoinen todistus. Muuten ei pääse mihinkään mieluiseen paikkaan opiskelemaan.

Vaikea uskoa mihinkään suurensuureen lukuintoon. Mutta uskonpa taas kerran, että asiat menevät niin hyvin kuin niiden on tarkoituskin mennä!


Ei ehkä näytä kovin herkulliselta - mutta hyvin toimii

Toinen perheen abi on laivalla, abi-risteilyllä. Sai sinne paljon rahaa - ylipäätään nyt tuntuu olevan aika jolloin mikään raha ei triitä alkua pidemmälle. Miten ne voivatkin maksaa noin paljon, lapset ja kaikki mihin heidän on IHAN PAKKO saada rahaa??? Omat rahat on olleet ihan loppu jo pitkään. Lasten isä lähetti jonkin verran rahaa tuossa jokunen aika sitten. Maksoin niillä yo-kirjoituksia, abi-haalaria, abi-risteilyä, abi-ruokailua - ja mitä vielä? Sairaalalaskuja, tietenkin. Kahdelta lapselta. Sitten se kaikkein älyttömin: Esikoinen kertoi koulun laskeneen väärin hänen kurssiensa määrän. Pitääkin vielä ottaa kaksi kurssia. Hän ilmnoittautuu ja alkaa käydä kursseilla. Sitten tulee minun luokseni sanomaan: "Äiti, mie tarviin 40 euroo kahteen kurssikirjaan." Kysyn, että milloin ne pitää hankkia - milloin hän ajatteli lukea kirjat ja milloin niistä on koe/tentti. Tähän arvon abi kertoo, että hänellä ei ole aikomustakaan lukea sanaakaan kummastakaan kirjaasta. "Mutta ne on ihan pakko olla, ope ei päästä muuten kurssista läpi. Ei niitä tarvii lukee, riittää ku ne on mukana tunnilla ja ope näkee, että ne on hankittu."

Näin kehtää jo aikuisiän saavuttanut lapsi kertoa äidilleen jolta on rahat täydellisen lopussa. 40 euroa on melkein kahden viikon ruoka meidän perheelle. Ja nyt se raha piti laittaa kirjoihin joita tyypin ei ole mitään aikomustakaan lukea. Että ottaa päähän! Sitten lapset vielä tietävät, että isä on lähettänyt rahaa - ja luulevat, että haudon jotain jätti-isoa rahatukkua jossain enkä anna ilkeuttäni heille sitä käyttöön...

Mitä tulee ruokaostoksiin niin on kyllä eletty tosi halvalla täällä meillä! Alkuviikosta ostin sikanauta-jauhelihaa vanhalla päiväyksellä spagettikaastikkeeseen jota syötiin kaksi päivää. Utse en syönyt, olen antanut kaiken lämpimän ruuan lapsille. Enkä itse tykkää kamalasti sianlihasta, täytyy myöntää... Sen haju etoi kun paistoin sitä, en halunnut edes maistaa sitä. Ei se huonoa ole, siis vanhan hajuista. Sianlihalta vaan haisi. Ruoka-annoksen hinnaksi tuli alle 40 senttiä - kun makaronit oli omasta kaapista ja kallein osuus oli maitolasilliset lapsille. Eilen ja toissapäivänä syötiin jauhelihapihvejä - itse tehtyjä niin ikään alennuslihasta ja kotona olleista mausteista, perunamuussista jota tein ison määrän. Maito taaskin kallein aine.

Kaksi pullaa hillolla, loput mantelilla

Herkuteltiin jokunen päivä sitten laskiaispullilla - tein niitä sekä hillo- että mantelimassasisuksella. Mantelimassaa on tuotu aikaa sitten Ruotsista 2 kiloa. Se riittaa pulliin vielä kuukausiksi. Hyviä ovat - laskiaiseen toki on vielä aikaa, mutta jospa leipoisin ensi viikolla äidin luona jotain hyvää. Pitää keksiä halpoja huveja - äiti onneksi arvostaa leivontaherkkuja. Kaurakeksejä, pullaa ja vaikka lusikkaleipiä voisi tehdä. Ruispuuroa ja jotain hyvää ja edullista ruokaa.

Yritän hetkittäin muistaa, että yhdellä hyvällä kaverilla oli kouluaikaan melkein joka pävä samaa ruokaa kotona. Maitokaalia. Joinain päivinä heillä oli perunaa ja ruskeaa kastiketta - kastike valmistettu jauhoista, suolasta ja vedestä. Ehkä ihan pieni ripaus maustepippuria mukana, mutta se on epävarmaa. Maitoperuna oli sitten kolmas ruoka jota söivät. Leipää ei ollut joka päivä. Piimä jatkettiin vedellä. Juhlapyhinä heillä oli mahtavan hyviä pikkuleipiä ja kaikki pullat, leivät ja kakut joita äiti paistoi suuressa leivinuunissa olivat superhyviä - en ole itse päässyt lähellekään niitä makuja omissa leipomisissa. Muistan, että pullat pensselöitiin heillä hyvin makealla kahvilla - ei siis kananmunalla.

Ei ollut kaikilla helppoa ennen, ei ole nytkään. Mutta nyt on kuitenkin monessa suhteessa paremmin, perheillä. Mutta ihmiset juovat ja käyttävät kaiken maailman lääkkeitä ja tajuntaa laajentavia aineita niin paljon - siitä tulee kamalasti surua monelle - lapset eniten surettavat. Jos joku itsensä haluaa mömmöillä sumentaa niin se on yksi juttu. Lasten ja muiden perheenjäsenten, läheisten taakka on kohtuuton.

Heippa vaan. Nyt kohta siis ruokaa lapselle. Tortellinia. Riittää kahdeksi päiväksi, toivottavasti. Tai sitten ei. Miinus 30 prosenttia hintaan ostettu vajaa viikko sitten. Tuleekohan meikäläisestä pian vainoharhainen hintojen vahtimisen kanssa?

Abit eivät varmaan mitään halua. Lupasin ajaa heidät asemalle kohta..