Synkistelyä kevään tullessa



Ei kai kukaan näe minua...

Kevään merkit tuntuvat tulevan nopeasti - ja sitten ne jo kohta ovat ohi... Hiirenkorvat eivät ole vielä tulleet koivuihin - mutta kun ne näkee, kohta ovat jo lehdet suuret! Niin monena vuonna olen PÄÄTTÄNYT seurata kevään tuloa kunnolla, nauttia kaikista ihanista kevään merkeistä - tuoksuista, väreistä, äänistä; kaikesta. Jospa tänä vuonna muistaisin, osaisin, ehtisin nauttia luonnosta paremmin.

Mustarastas luritelee jo ympäriinsä; niitä on paljon! Talitintti, varislinnut ja varpuset puuhailevat keväthommia. Muutkin linnut laulavat ja ääntelevät puissa pensaissa ja ilmassa... Ihanaa!

Syksyllä pistelin maahan taas ison määrän erilaisia sipuleita narsisseista, Iiriksiin, tulppaaneista krookuksiin. Nyt ne kohta putkahtelevat maasta kukkimaan; jo nyt niiden lehdet tulevat lumen läpi esiin, paikka paikoin! On kiva arvailla, minkävärinen kukka tuolta kohta nousee kukkimaan - mihin laitoinkaan keltiais, mihin punaisia tulppaaneja...

Taloyhtiön ihmiset eivät tietenkään pidä kukista joita olen maahan laittanut - mutta toivotaan, että ne saavat kukkia ennenkuin joku ne taas kitkee tai kaivaa pois maasta. Sitä on jo tapahtunut monena vuonna - itse en kukkien, kasvien ja pensaiden ystävänä ollenkaan ymmärrä miksi muut asukkaat haluavat kaiken kasvavan pois ja tilalle kivi-asetelmia, asfalttia tai ihan pelkkää multaa johon rikkaruohot pesiytyvät. Omat suuret orvokkikentät oli pari vuotta sitten kesälomani aikaan kaikki kiskottu maasta ylös. Viime syksynä oli samoin maa käännetty ja siinä olleet unikot, sipulikukat ja liljat viety pois. Tämä tapahtui päivänä jolloin olin poissa kotoa. Mullokseen nousevat rikkaruohot taas saavat kasvaa rauhassa metrisiksi - talon allergikkokin kasvattaa valtavaa pujoa aivan ovensa vieressä.

Olisiko niin, että minusta ei pidetä ja siksi kukkani aina revitään pois? Vai haluavatko he oikeasti vain kitkeä pihan siistiksi - mullalle - niinkuin sanovat?

Haluaisin muuttaa pois, ihan toisenlaiseen paikkaan - mutta se on vaikeaa. Toisaalta voi olla että joudumme muuttamaan pois, pienempään ja halvempaan jo ihan pian.

Nyt on uusi kevät ja - niin toivon - uudet mahdollisuudet uudelle elämänvaiheelle. Paljon on muuttunut parissa vuodessa - päällisin puolin ei paljoa näe mutta toivon, että jotain minussakin on muuttunut sillä lailla, että saan jonkinlaisen uuden elämän alkamaan pian!

Tukisipa vielä kimalainen ja istahtaisi kukkaan!

Työyhteisö murenee, irtisanottavat lähtevät
Ensi viikko on aika lailla ratkaiseva monelle, monelle ihmiselle jotka tunnen ja tiedän, joiden kanssa teen töitä. Jo viime viikko toi hyvästit sadoille ihmisille - he ovat nyt poissa työyhteisöstä ja kontaktit heihin ovat samantien katkenneet. Oma esimieskin siinä joukossa - pyysin häneltä työtodistusta vielä viime viikolla ja sellaisen hän lupasikin kirjoittaa - katsotaan, tuleeko se. Toinen esimies lupasi samoin tehdä työtodistuksen ja tekikin ehdotuksen tekstiksi jo - hän skannaa sen ja laittaa minulle allekirjoitettuna versiona ennen lähtöään, näin ainakin lupasi.

Työkaverin pelot ja stressit saivat sairauden puhkeamaan
Tapasin yhden työkaverin perjantaina, lounastunnilla. Hän oli aivan onneton - stressistä sairastunut mutta ei uskalla pitää sairaslomaa vaikka lääkäri passitti hänet sairaalaan. Pelkää, että esimeiw suuttuu niinkuin edellisen sairasloma aikaan jolloin hän oli 3 päivää flunssaisena ja kuumeessa kotona.

Lepopulssi on hänellä 137 ja verenpaine niin korkea, että häntä huimaa makuuasennossakin. Verenpaine on saatu laskemaan lääkkeillä mutta ei sykettä. Hän käy nyt joka toinen päivä lääkärissä, on käynyt tutkimuksissa ja diagnoosi on stressistä johtuva oireilu. Hän on yksinhuoltaja-äiti jonka pitäisi omalla palkallaan elättää itsensä ja poikansa - asuvat vuokra-asunnossa joten siitä ei voi saada "lyhennysvapaita kuukausia" kuten asuntolainasta. Hän pelkää oikeasti mitä tapahtuu - "minulla ei ole ketään jonka luokse mennä, ei ketään missään" hän sano ja katsoi vakavin silmin minuun."Pojan isä ottaa ehkä pojan luokseen hetkeksi jos meidät heitetään kadulle. Itse jään kadulle sitten, minulla ei ole muuta vaihtoehtoa" Hän vaikutti aivan lohduttomalta...

Todella, todella toivon, että hän saa jatkaa... Hän on ollut 22 vuotta samassa firmassa, koko opiskelujen jälkeisen elämänsä. Ja kuten me tiedämme molemmat, keski-ikäisiä naisia ei ei mihnkään palkata - meitä mahtuu 18 tusinaan ja olemme tylsiä. Silti pitää yrittää ja näyttää vakuuttavalta, nuorekkaalta ja innokkaalta kun hakee - jos pääsee haastatteluun!

Stressiä ja pelkoa tulevasta
Itselläni ilmenneet rintakivut ja jatkuva väsymys, oksettava ja kuvottava tunne sekä hermostuneen ärsyyntynyt olo ovat osa samaa stressiä... Pelottaa ja huolestuttaa, heräilen painajais-uniin ja itku on herkässä. Ei tunnu olevan ulospääsyä, ei löydy mitään porttia tai keinoa uuteen... Pelottaa ennenkaikkea lasten takia. "Mitä jos..." sitä ajattelen lisäten lauseen loppuun koko ajan uusia uhkakuvia.

Lapset pitävät pinnalla
Keskimmäinen lapsi oli tekemässä koulun projektia torstaina ja sai sieltä palkkioksi viisi vasta kalastettua ahventa. Isoja, hienoja ahvenia - paha vain, että ne olivat siivoamattomia ja meikäläisen kalankäsittelytaidot nollan tasoa... Saimme sisäelimet pois - mädin pakastin. Fileerata en kaloja osaa - paistoin ne voissa leivitettyinä - kokonaisina, suomustamatta. Ai jai. Hyvää oli kalan liha - mutta helpompi olisi ollut paistaa kalat fileinä.... Ja suomustaakin ne olisi toki pitänyt!

Kirjoja elämän tuskaan, että ymmärtäisin
Kävin kirjastossa nuorimman lapsen kanssa - hän lainasi isot kasat kirjoja jälleen. Itse luin kasan lehtiä ja poimin Nunna Kristodulin kirjoja - ajattelin selata niitä, katsoa jos pääsisin hiukan tästä elämäntuskasta irti, ehkä katsomaan syvemmälle... Nunna ei osaa neuvoa kuinka selvitä el'ämän karikoista kun pitää saada yksin lapset kasvatettua ja elänmän taloudelliset perustat ovat rapautumassa ja kaikki tuntuu hajoavan ympäriltä - mutta ehkä löydän jotakin muuta, syvempää...

Työmatkalla, kävelyllä - mitäpä mieleen juolahtaa



Vanhassa mainoksessa juodaan kahvia jota ei enää valmisteta.
Nostalginen mainos on vielä talon seinässä kävelijöiden ja kulkijoiden fiilisteltävänä.
Onhan kahvitauko aina paikallaan - kupposen ääressä on hyvä pohdiskella asioita.

Työmatka aamu- tai iltaruuhkassa on asia josta ei tule yleensä kamalasti nautittua. Silti silläkin asialla on mukava puolensa: saa olla ihan rauhassa omissa ajatuksissaan  auton peltikuoren sisällä. Voi pitää radion tai musiikkia päällä - tai vaikka kuunnella äänikirjoja. Mutta voi myös ajella ihan omissa ajatuksissaan ja samalla kun seuraa liikennettä ja ajelee kohti työpaikkaa - tai illalla kohti kotia - voi mielessään käydä läpi asioita jotka mieltä pohdituttavat.
Viime aikoina asioita on ollutkin mielessä niin paljon, että en ole edes halunnut - tai edes pystynyt - kuuntelemaan radiota tai mitään muutakaan. Oma elämä ratkottavine kysymyksineen saa kärsimättömäksi; ei jaksa kuunnella, ei jaksa keskittyä muiden puheisiin, mainokksiin ja  pälätykseen.

Mielessäni olen ratkonut sitä ja tätä keskeneräistä asiaa, oman elämän ja työpaikan ongelmia, ristiriitoja ja tulevaisuuden juttuja. sukulaisten asioita ja oman perheen haasteita.

Talo auton ikkunasta nähtynä, Riiassa

Jos pääsee ulkos kävelylle tai vähän myöhemmin keväällä ja kesällä pyöräilemään, on taas hyvä paikka miettiä asiota samalla kun katselee maisemia ja pihoja, taloja ja tien pintaa!

Työtilanne
Työtilanne on ollut kinkkinen jo pitkään. Tänään sain vihdoin esimieheltä pyytämäni työtodistuksen. Hän on töissä enää muutaman päivän; en edes tarkaan tiedä milloin viimeine päivä on. Siksi olen pyytänyt työtodistusta - se tuli tänään ja korjailin sen tekstiä hiukan, laitoin hänelle takaisin ja hän lupasi printata ja allekirjoittaa sen, laittaa sen sitten minulle skannattuna.

Suomainen katunäkymä

Eihän sitä koskaan tiedä milloin tuollaista todistusta voi tarvita. Hän on ollut esimiehenä pari vuotta - viimeiseltä 15 uodelta minulla ei ole yhtään työtodistusta; sellaisia ei ole tarvittu eikä ole tullut mieleen pyytää.

Sain myös matakalaskun Riian matkasta lähetettyä hyväksyttäväksi. Toivottavasti hyväksyntä tulee etteivät jää kulut omalle kontolle maksettavaksi! Sekin on minulle kerran tapahtunut - iso viikon hotellilasku jäi itselleni maksettavaksi kun en ollut tarpeeksi tarkka laskun oikeellisuudesta.

Työtilanne on mikä on. Olen hakenut montaa työtä mutta saanut kaikkiin tähän mennessä kohteliaan "kiitos mutta ei kiitos" vastauksen. Olen liian vanha, se on niin kirkkaan selvä kun olla voi! Jos olisin isompi ja tärkeämpi henkilö - johtaja tai muuten valovoimainen persoona, ei ikä painaisi. Nyt se painaa....

Työttömyys pelottaa niin, että unetkin ovat alkaneet olla kummallisia. Viime yönä näin unta johon heräsin: silmistä valui kamalsti verta. Pesin sitä pois mutta sitä tuli aina vaan lisää... Kamala olo oli herätessä...

Rahatilanne
Kun juttelen äidin kanssa puhelimessa ja käymme läpi asioita, yritän pitää varani että en sano mitään mikä huolestuttaa häntä. Työttömyysuhka, sairastelut, väsyminen ja kaikenlaiset huolta aiheuttavat asiat ovat pannassa. Pienempiä hankaluuksia kerron - kuten vaikka että on ollut pää vähän kipeä, hartiat jumittavat kun istuu kaiket päivät tietokoneen äärellä eikä harrasta liikuntaa. Ja vips - äidillä on neuvo kuinka toimia: "Käypä kuule varaamassa hieroja. Olisi hyvä käydä vaikka kerran pari kuussa hierottamassa niska ja selkä." Totta, tietenkin - mutta eipä minulla ole rahaa. Se saa äidin melkein suuttumaan:  "on sinulla nyt sen verran rahaa että voit käydä hieronnassa. Nipistät jostain muusta".

Samalla lailla hän neuvoo tekemään monine muiden asioiden kanssa - ei mitään kallista mutta ehdottaa usein jonkin asian ostamista ihan itselle. "Kyllä sinulla siihen on rahaa - itseäänkin täytyy ajatella". Kilttiähän se on - ja minun parastani hän ajattelee; arvostan sitä todella, todella paljon. Mutta äiti ei yksinkertaisesti voi ymmärtää, että ihminen jonka on elätettävä neljä ihmistä - tai nykyisin kolme ja puoli kun vanhin asuu jo omillaan mutta käy kotona syömässä ja pyytämässä rahaa monta kertaa viikossa - ei voi ajatella itseään. Ei vaan voi. Nyt olen ollut taas kaksi viikkoa täysin ilman rahaa - kahdesta luottokortista toinen on "kuivumassa" ja toisella voi vielä maksaa hetken. Olin pelosta kankea työmatkalla kun en tiennyt, riitääkö Visa-korttini kate maksamaan hotellin ja taksit - mutta onneksi Latvia on halpa maa ja selvisin.

Äiti ajattelee, kuten moni muukin, että kun on hyvä työ (!) ja koulutus, saa palkaa jolla elää ja elättää perheen. Ja hänen on myös melko mahdotonta ymmärtää - vaikka sen tietääkin - että isälle ei tänäpäivänä kuulu sellaista vastuuta perheestä ja lapsista kuin vielä muutama kymmenen vuotta sitten.

Raha on tiukalla vaikka töissä käy. Onhan se niin monella muullakin.
Osta hedelmiä ja jotakin hyvää teille kaikille, sanoi äiti juuri. Hmm, vastasin minä. "Mandariinit ovat nyt tosi makeita ja hyviä" jatkoin. Tänään syötiin spagettia ja yrttitomaattipyrettä. Lapset joivat maitoa, minä piimää. Hyvää.

Pääsiäisenä katsoimme jotakin uutista äidin kanssa televisiosta. Siinä kerrottiin kuinka monet perheet harrastavat laskettelua tai surffailua ympäri vuoden - perhe kulkee ympäri maailman ja kiertää paikkoja joissa ovat rinteet parhaimmillaan. Ärsyynnyin uutiseen ja sanoin tuohtuneena, että "miten ihmisillä voi olla rahaa matkustella perheineen ympäri ämpäri missä vain - ei minulla ole ainakaan varaa mennä koskaan mihinkään!" Se oli tietysti typerä purkaus ja sai äidin melkein suuttumaan - ei pitäisi valittaa ja olenhan minäkin saanut matkustaa nuorempana, aika paljonkin "Silloin kun olitte vielä naimisissa, tehän kävitte vaikka missä. Ajattelepa sitä, sinun pitäisi olla iloinen että olet saanut aikoinaan matkustaa. Nyt sinulla on lapset eikä mitään hätää. Taidat vain olla kateellinen" Tuli tosi huono olo. Olenhan tosiaan saanut nähdä ja kokea kaikenlaista. Nyt olen toisessa tilanteessa mutta eipä tässä hätää ole kuitenkaan. Töitäkin on vielä.

Kaveri, tuttava, ystävä tai seuralainen
Olen jo pitkään yrittänyt takoa kaloooni, että se aika on ohi kun minulla voi olla kaveri, ystävä - tai miesystävä. Sis suomeksi sanottuna, olen hiipunut pois siitä elämänvaiheesta jolloin voisin toivoa saavani miesystävää, suhdetta tai edes kahviseuraa. Olen tullut tylsäksi.

Kenen kanssa kahville - kynttiläillalliselle...

Sitten kun katson ihmisiä ympärillä, juttelen työkavereiden kanssa - ja kaikilla tuntuu olevan puoliso, ystäviä ja tuttavia - tuntuu oma elämä aivan valtavan ontolta. Kun saan lapset oman elämän taipaleelle, olen aivan yksin - kellekään ei voi soittaa, kenenkään kanssa ei voi kahvitella eikä jutustella. Jos ei ole työtäkän, ei ketään kestä huolehtia - miten sitten? Aina voi lopettaa tietenkin oman tiensä kulkemisen, mutta jos ei siihen ratkaisuun halua mennä, olisiko vielä jotakin?

Pitäisikö katsoa, josko jossakin olisi joku mahdollisuus tavata ihmisiä? Ennenkuin täydellinen erakoituminen alkaa - ennenkuin häpeää itseään aivan liikaa?

Omien henkilökohtaisten asioiden ohella on hauskempaa miettiä isompia asiota kuetn vaikka Suomen johtajien korskiutta, Syyrian kamalaa tilannetta, Pohjois-Koreaa tai vaikkapa Nokian osinkojen alamäkeä - joka on tänään muuten ollut päivän pääuutinen.

Raha ratkaisee siinäkin. Finnair ja Nokia ovat joka päivä otsikoissa. Jotenkin uutiset liippaavat aina rahaan....

Ajatukset poikkoilevat ja palloilevat - johtamatta oikeastaan mihinkään...

Nyt menen tekemään pari työhakemusta. Yrittänyttä ei laiteta - eihän!

Työmatkalla - jihuu!



Tämän työmatkan otan itselleni kuin makeisen - nautin alusta loppuun!

Tiistaina pääsiäisen jälkeen
Pääsiäinen oli ja meni. Tuli työpäivä ja hässäkkä vailla vertaa. Irtisanomiset firmassa jatkuvat, niitä tippuu tasaiseen tahtiin eri puolille koko ajan. Porukalla on motivaatio matalalla - lukuunottamatta heitä joille on jaettu uusi ja kiinnostava työ; heitäkin on paljon. Tavoiteeena on, että irtisanotut ovat vielä firman leivissä jonkun viikon, saavat sitten irtisanomisajan palkan ja työvelvoite loppuu.

Mutta kävi kuten voi kuvitella käyvän - ihmiset jotka saivat tietää töittensä loppuvan, laittoivat hanskat naulaan saman tien ja kaikki hommat jäivät tekemättä - ajatus on miksi enää tehdä hommia kun joudumme pois jokatapauksessa? Omat työkaverit jotka tämän tiedon saivat, tekivät näin - ja kas, mitäs sitten...? Kuka tekee kaikki ne hommat jotka oli tehtävät tällä viikolla, ensi viikolla?

Oma esimies ja hänen esimiehensä ovat lähtevien listalla. Ei auta kun miettiä itsenäisesti mitä tehdä...

Lupauduin siis paikaamaan. Omien töiden lisäksi ei ehdi aivan valtavasti muiden töitä hoitamaan, omien töiden hoitamiseenkaan kun eivät normaalit päivän tunnit riitä. Lisähommista ei saa mitään lisäkorvausta tietenkään - niihin ei ole kaikkiin edes kunnon osaamista ja jos niihin ryhtyy eikä saa hyvää lopputulosta aikaiseksi seuraa hommasta negatiivista palautetta, valituksia ja pahimmillaan huomautuksia - Kiitosta voi saada jos homma menee erityisen hyvin; sen varaan on turha laskea.

Lentokoneiden katselu on hauskaa!
Mihinköhän kaikki menevät, tämäkin?

Yhden homman otin mielelläni vastaan - asiakastilaisuuden hoitamisen Riiassa. Homma on ollut itselläni tehtävänä aikaisemmin ja tunnen paikan, asiakkaat ja kontaktit paikan päällä joten keskityin maanantai-illan (pääsiäismaanantain) ja tiistain asian selvittelyyn ja sain myös matkan järjestymään - ja läksin matkaan asenteella "Tämä voi olla elämäni viimeinen työmatka - otan siitä kaiken ilon ja opin irti".

Tässä tekstissä kerron tarinaa viimeisestä työmatkastani, keskittyen kaikkeen siihen epäolennaiseen jota ei yleensä huomata, joka vain tapahtuu - ja vie suuren osan työmatkan ajasta ja energiasta. Joku tykkää, toinen ei. Minusta nämä epäolennaisuudet ovat hauskoja - ja irrottavat itseni puuduttavasta arjesta; siitä nautin nyt ihan täysillä!

Kiire tuli, aivan hillitön kiire - huhkin kuin viimeistä päivää koko tiistain ja olin hiestä märkä kun pääsin vihdoin matkaan tiistai-iltana. Vielä taksissa olin kuin sähköjänis ja selailin tehtävälistaa ja papereitani vauhkona - mitä unohtui?  Koti ja lasten ruokakin piti välissä hoitaa - mitä nyt kaikkea pitikään ennen matkaan lähtöä aikaiseksi saada...

Kanssamatkustajia kentällä

Lentoasemalle tullessa rauhoituin ja keskityin katselemaan kanssamatkustajia lentoasemalla, lentokoneita kauniina keväisenä päivänä kentällä. Katselin tax free kauppojen antia vain huomatakseni, että olen tullut siihen elämänvaiheeseen, jolloin rahaa ei ole edes halvimpiin lentokentällä myytäviin tuotteisiin - mitään "ei tarvitse" ostaa... Kävin suihkuttelemassa Chanel vitosta ranteet, kaulan ja vähän muutkin paikat kosteiksi parfyymihyllyssä ja jatkoin matkaa tuoksuvan pilven keskiössä kohti gatea jonne Air Balticin asiakkat oli kehoitettu saapumaan bussikuljetusta varten.


Virkailija seuraa, että kaikki pääsevät koneeseen

Huomasin, että sama nuori nainen joka oli ollut lähtöselvityksessä/check in-tiskillä ottamassa vastaan matkalaukkuni ja antamassa lipun kentälle saapuville matkustajille, oli myös repimässä liput ja tarkistamassa passit portilla, toistamiseen sekä saattamassa matkustajat portilta bussiin. Hän myös tuli mukana lentokenttäbussilla koneen luo - tällöin pukeutuneenä Air Baltikin ärhäkkään vaaleanviherään hupulliseen toppatakkiin - ja katsomaan, että kaikki pääsivät kapuamaan turvallisesti koneeseen. Mukaan tulleella vanhalla herralla oli hiukan hankaluuksia kulkemisessa ja laukkunsa kanssa, mutta onneksi lentokenttävirkailija auttoi häntäkin, nosti laukun kuljetuskärryyn ja katsoi, että kaikki sujui hyvin. Täytyypä sanoa, että on vaikea kuvitella Finnairin henkilökuntaa tekemässä tuollaista tehtäväkirjoa! Kotimaisen kriisiyhtiön henkilökunnan tehtävät ovat toisenlaiset ja heidän omanarvontuntonsa häkellyttävän korkealla.

Lentokoneessa virkailijaa ei enää näkynyt - siellä oli pari nuorta lentoemäntää tarjoilemassa - mutta koska lentokoneessa ei saa mitään enää "ilmaiseksi" eli lipun hintaan ei kuulu sanomalehtiä, ei mitään syötävää eikä juotavaa, ei lentoemojakaan juuri näy. Täytyy sanoa, että olisi kiva jos koneessa yhä tarjottaisiin vaikka kahvia - tai jopa jotain syötävääkin - sanomalehdistä puhumattakaan! Olin itse nälkäinen kuin susi kun en ollut koko päivänä ehtinyt syömään - aamulla pari kuppia teetä ja juuri ennen lähtöä lasi piimää ja viilipurkki. Siinä koko päivän syömiset - kahvikin oli jäänyt väliin.

Ostinpä sitten lentokoneessa punaviinin - pienen pullon viidellä eurolla. Omatunto soimasi mutta vaimensin sen äänen: "Viimeisellä työmatkalla voi juoda lasin viiniä. Kellokin on jo yli seitsemän ja olen kukkunut valveilla yli 13 tuntia"

Siitäpä olo muuttuikin hilpeäksi - tyhjään mahaan kiireisen päivän jälkeen, lentokoneen huminassa juotu viini sai oman pään humisemaan  kunnolla!

Lentokoneessa istuin penkkirivillä 12 ja minun takani istunut vanha herra istui rivillä 14. Riviä numero 13 ei lentokoneessa ole, epäonnen numeroisella rivillä ei kukaan halua eikä uskalla istua. Miksi uhmata kohtaloa vaikka ei taikauskoinen olekaan... Hmm. Kaikki ihmiset tuntuvat olevan aina sen verran taikauskoisia, että numero 13 kierretään kaukaa. Monissa hotelleissakaan ei ole sen numeroista kerrosta - tai kerros 13 on varattu teknisille ja muille hallinnollisille asioille.

Latvian ilmatilassa

Riian ilta-auringoiselle kentälle tulimme ajallaan. Muistinkin miten Riian kentällä pitää toimia että saa edullisen ja luotettavan taksin - ilmeisesti lentoyhtiöllä, Air Balticilla, on oma taksiyritys johon myydään vouchereita lentoasemalla - matka kentältä keskustan mihin hyvänsä hotelliin maksaa kymmenen euroa. Kympin hinta koskee vain näitä samalla Balticin ärhäkällä vaalenavihreällä maalattuja takseja. Mieskuskeilla tuntuu olevan kirkkaankeltaiset huomioliivit päällään, naiskuskeilla firman väriset toppatakit, samanlaiset kuin lentokenttävirkailijalla Helsingissä näin.

Kotisatama

Hotelli, Baltian suurin (vai toiseksi suurin??) kongressihotelli oli yhtä autio ja tyhjä kuin aikaisempinakin vuosina. Hiukan tulee neuvostoajan suuret ja tyhjät hotellit mieleen - niitä näin muinoin Leningradissa luokkaretkillä....




Pizza Margareta à la Riga



Kun en ollut ehtinyt syödä päivän aikana yhtään mitään, menin alakerran baariin selaamaan muovitettua ruokalistaa. Sama lista kuin viime ja toissa vuonna. Tilasin pizza Margaritan - munakkaan oloinen piiras joka ei juuri pizzalta maistunut mutta oli kyllä ihan ok muutoin. Mausteita eikä suolaa siinä ei juurikaan ollut, mutta päällä oli persiljätöyhtö ja halkaistu pikkutomaatti keskellä. Ihan söpö ruoka! Olutta join tuopillisen. Ai että maistui hyvältä, molemmat! Nälkä saa ruuan maistumaan hyvältä!


Katselin CNN-kanavaa pitkästä aikaa hotellihuoneessa; sekin on minulle työmatkoihin kuuluvaa luksusta! Ylipäätään ulkomaisten TV-kanavien katselu on hauskaa ja eksoottista puuhaa - kotona ei ole moista huvia tarjolla enkä kotona muutenkaan malta televisiota juurikaan katsoa.

Huone oli lämmin, aamulla kuuma kun olin aamuauringon puolella - ja sehän sopii meikäläiselle. Lämpö on mukava asia - palelu on tuttua mutta ei kivaa!


Keskiviikko

Täällä asutaan. Olen seurannut hotellin viereisen talon
elämää kolmena vuonna; reiät suurenevat mutta pyykki
kuivuu ikkunoiden väleihin viritetyillä naruilla, elämä jatkuu

 Aamupalalla näin kaksi suomalaista eläkeläispariskuntaa - eipä siellä salissa muita syöjiä ollutkaan. Katselin eläkeläisä, kuuntelin heidän puheitaan. Mietin, onko minulla eläkeläisenä kavereita ja onko varaa matkustaa edes Baltiaan autoilemaan... Seurasin kohta paikalle tullutta venäläistä perhettä jossa oli isoäiti, isä, äiti ja noin 10-vuotias tyttö. Kaikki olivat saman mallisia pyöreitä ja lyhyitä, vain eri-ikäisiä hiljaisella äänellä puhuvia ihmisiä. Tyttö kävi tyhjentämässä keksilautasen ja pannukakkuvadin; söi hiljaisen tehokkaasti lautasensa tyhjäksi ja kävi sen täyttämässä aina uudelleen herkuilla.

Luovutin huoneen, keräsin kimpsut ja kampsut konferenssisaliin ja tarkistin, että paikat, tekniikka ja mainokset olivat kunnossa. Olin raahannut mukanani roll upeja eli mainostauluja ja muuta rekvisiittaa jotka laitoin paikoilleen, juttelin kongressiemännän kanssa ja tarkistin tarkoilut. Sitten alkoivat puhujat tulla - kävimme homman läpi heidän kanssaaan, samoin isäntien ja mediatoimiston kanssa jotka saapuivat paikalle hyvissä ajoin.

Hotelli elää vielä pääsiäisaikaa

Kaikki kunnossa - hienoa. Itse asiakastilaisuudesta ei sen enempää - se meni oikein hyvin ja sain kiitosta hyvin hoidetusta tilaisuudesta. Kiva, kiva. Tuntuu hyvältä - suurin motivaatio töissä tulee siitä, että tietää tehneensä parhaansa ja saa tehdystä työstä arvostusta.
Ruoka tilaisuudessa oli paikallista - ruoka muistuttaa mielestäni sitä ruokaa jota Suomessa syötiin parikymmentä vuotta sitten; perunaa ja lihaa ruskealla kaastikkeella, riisiä ja kanaa hiukan vaalemmalla kastikkeella. Mausteita ei juuri käytetä. Saliitna ovat salaatinlehdet, pilkotut tomaatit ja retiisit, pari oliivia koristeena. Ihan hyvää ja ravitsevaa!

Kahvi muistuttaa myös oman lapsuuden kahvikokemuksia Suomen maaseudulta, tuoksusta alkaen: käsittämättömän laihaa ja vetisen tuoksuista - luulin ensin, että kahvi oli jotenkin viallista mutta eipä se ollut; se vain on laihaa täällä! Kuin kahteen kertaan keitettyä Saludoa joka vielä on haaleaa! Sitä porukka joi pönttökaupalla. Huh - no thank you.

Kun olin siivonnut konferenssitilan ja kiitellyt osallistujat, vaihtanut mekon farkkuihin ja villapaitaan, raahannut kaikki kassit alakertaan, pakkauduin jälleen Baltic Taxin kirkkaanvihreään Toyotaan ja matkasin lentokentälle vihreään toppatakkiin pukeutuneen vakavanoloisen naiskuskin kyydissä.

Taistelin tavarat lentokenttävirkailijan punnittaviksi - Baltic Air ei hyväksy muuta kuin käsimatkatavaraa mutta koska miinulla oli mainosmateriaalia, olin maksanut ruumaan laitettavasta tavarasta lisähinnan ja sain yhden kassin pois käsistäni!

Katumainos

Kiertelin lentokentällä, katselin lentokentän kauppoja. Kävin tietenkin suihkuttamassa taas Chanel vitosta ranteet, kaulan ja korvantaukset täyteen - aah! Onneksi kukaan ei tule huomauttelemaan näistä tuoksukokeiluista - ostan kyllä joskus itselleni pullon eau de parfymia kun joskus olen siinä tilanteessa, että vajaa satanen on kukkarossa investoitavaksi tuoksuu. Chanel vitonen ja Calvin Kleinin Obsession ovat lempituoksujani - en pääse niistä eroon. Muuta hajusteet joita minullakin on lahjaksi saatuina useampi pullo, eivät ole mitään näiden rinnalla. Tuoksulla on merkitystä!

Kävin ennen lähtöä kahvilla kivan näköisessä kahvipaikassa - erikoiskahvi maksoi 3,20 latia ja oli oikein hyvä - oliko hintansa väärti? Ehkä hyvinkin, siinä kahvituskassa se maistui oikein hyvältä - ja oli kaunis!

Matka meni mukavasti. Kotona odotti kaaos keittössä jota siivosin yli tunnin. Kävin meilejä läpi - ja pikkukissa karkasi yöhön josta sitä etsin ja huutelin. Onneksi se löytyi - puoli kolmelta yöllä.

Vielä hetki viinin ja kirjan kera

Kiva matka - kiitos kun sain sen tehdä! Nautin täysin siemauksin ja kerään siitä voimia seuraaville päiville.

Suomessa jälleen!

Pääsiäinen ilon ja surun merkein

Lähdimme ajamaan mummilaa kohti pitkäperjantain aamuna, auto ääriään myöten pakattuna, laukut täynnä ruokaa, kukkia, lakanoita ja pyyhkeitä neljän hengen tarpeisiin - ja mitä nyt kaikkea tarvitaan kun mennään muutamaksi päiväksi oljamiin isolla porukalla. Kissakin oli pakattu koriinsa.

Pysähdyttiin ABC:llä pienellä kahvi- yms-tauolla keskimatkassa ja mummin luona oltiin ihan mukavaan aikaan, viekä selkeästi päivän valossa.

Pitkäperjantain ruoka tehtiin yhdessä - kalaa kuten tapana on ollut. Äiti oli ostanut melkein pari kiloa hyvän näköistä lohta - uunissa valmisetttiin kerman ja mausteiden kera. Perunoiden kera nautittiin - tulipa hyvää!

Pääsiäispäivän kahvihetki - pashaa ja kakkua.

Pääsiäispyhät menivät mukavasti perheen kesken - syötiin, juotiin kahvia ja nautittiin pääsiäsen herkkuja, pelattiin, juteltiin ja vietettiin aikaa yhdessä. Mämmiä meni kolme ropposta, muuta ruokaa kassikaupalla. Tämä porukka syö hyvin, se tuli taas todistettua! Tein lauantaina pashan jota nautimme pääsiäispäivinä, äiti oli ostanut hienon pääsiäiskakun. Lauantaina söimme lohipiirakkaa ja tomaattikeittoa. Sunnuntain paisti oli herkullista - mahan ääret paukkuivat mutta kun on juhla, saa nauttia siitä hyvästä mitä on valmistettu!

Laitetaan pashamassa muottiin

Aikaa ei paljoa löhöilyyn jäänyt; mukaan ottamani kirja ja käsityöt jäivät melkein koskemattomiksi. Parilla pidemmälläa kävelyllä ehdin käydä ja toki kävimme koko iso porukka kaupungilla lauantaina. Pelattiin korttia yhdessä monta kertaa - viittäsataa ja mustaa pekkaa! Soitettiin ja laulettiinkin hiukan.

Surun säveltä soitti tädin sairastuminen. Kävimme hänen luonaan sairaalassa pari kertaa - nuorimmainen lauloi hänelle tuttua laulua ja sai tädin hymyilemään - minut kyyneliin. Elämää kun katsoo toisessa, läheisessä ihmisessä sairaalan sängyssä,  pois elämästä lähtemässä - se on monella lailla satuttavaa. Elämä hiipuu pois, siirtyy jonnekin tuntemattomaan. Rakas ihminen on vielä osin tässä, puristaa kädestä ja katsoo syvälle silmiin mutta on jo osin pois mennyt. Se sattuu, syvälle - ei haluaisi päästää irti vaikka tietää, että mitenkään ei voi ketään täällä pitää kun aika poislähdölle tulee. Ja sairas haluaa jo itsekin pois. Vahva usko kantaa vaikka hänkin olisi vielä halunnut elää jos terveyttä olisi ollut. Hän olisi toivonut pääsevänsä hoitokotiin jossa on oma huone ja omat tavarat - mutta ruokahuolto ja apua tarvittaessa. Siitä hän puhui vielä viime kuussa kun tapasimme, mutta paikkaa ei ollut vapaana. Hän tunsi itsensä yksinäiseksi, suri lähiomaisen sairastuista - ja sairastui itse keuhkokuumeeseen ja on nyt sairaalasänkyyn lyyhistyneenä.

Tulee mieleen paljon asioita jotka olisi voinut jutella vielä läpi. Tädin omasta lapsuudesta kun hän ja oma isäni olivat vielä perhe ja hän, tätini ja oma isäni ja heidän veljensä vielä lapsia, kauan sitten. Jutella vielä siitä elämästä, josta hän on nyt viimeisenä pois lähdössä. "Oliko se näin, kun te lapsena soutelitte järvellä ja kiertelitte rannoilla ja saarissa mustikassa kävitte?"

Liikuttavat jäähyväiset meillä oli jo loppukesällä, alkusyksystä kun täti ja hänelle rakkain lapsistani sanoivat hyvästit hänen luotaan lähtiessämme, kovasti halaten ja syvälle silmiin katsoen. "Taivaassa sitten tavataan".

Vielä olemme täällä... Tädin silmät katsovat yhä hyvin tarkkaan meitä. Niiden väri on haalennut mutta katse on tarkka. Missä hänen ajatuksensa ovat, missä mieli ja mietteet, pohdin. Tuleeko hän takaisin meidän luoksemme vielä, parantuuko hoitokotiin?

Mielipaikka: neule, lukemista, radio
ja hyvä tuoli ikkunan ääressä

Toinen perheen potilas on itse toiveikas ja uskoo parantumiseen vaikka tilanne vaikuttaa ulospäin heikolta. Hän uskoo rukouksen ja positiivisen asenteen auttavan. Niin toivomme - ja ihailemme uskon ja toivon vahvaa henkeä! Hän on alakoululaisen äiti ja tuntuu julmalta, väärältä katsoa ja kuilla miten paha sairaus häntä koettelee.

Pääsiäinen meni nopeasti ja nyt ollaan taas uuden työviikon alussa. Muutokset omassa elämässä alkavat tuntua pian ja oma pelko monen asian suhteen täytyy osata palotella sellaisiin osiin, että sen kestää ja pystyy jotenkin hanskaamaan. Pelottaa, kovasti pelottaa katsoa eteenpäin kevääseen. Yritän uskoa ja toivoa minäkin - eiköhän tämäkin kohta jotenkin eletä ja läpi mennä. Jospa elämä kantaisi läpi vaikean, tulevan kevään kesään ja sen takaiseen aikaan!

Kiirastorstaina

Lunta tuli oikein kunnolla.
Hiljainen viikko on ollut valkoinen viikko

Kiirastorstain ilta. Tässäpä istun, kissojen kanssa. Kisailevat ympärillä, mouruavat. Tyttö ja poika, nuori ja vanha.

On tulossa kylmä yö - pakkasta luvassa oikein kunnolla. Takatalvi pääsiäiseksi. Mutta kauniita kevättalven kelejä on luvassa, sininen taivas ja valkoiset hanget koettavissa.

Meidän pitäisi olla kohta mummilassa mutta eipä olla. Aamulla vasta lähdetään. Reissuun lähtö myöhästyi niinkuin usein.Olisin mieluusti lähtenyt jo tänään töiden jälkeen mutta mennäänpä sitten huomenna, pitkänäperjantaina.

Viikko ei ole ollut hiljainen; pitkät päivät töissä ja olo kuin tapetulla madolla iltaisin. Olisi kiva jo istahtaa ja olla vaan - mutta perheen muut jäsenet eivät ole samassa tilanteessa; heitä ei väsytä eivätkä he halua levätä.

Moni työkaveri on saanut ilmoituksen töiden loppumisesta. Sen takia omat työt venyvät - teen nyt yhden eilen irtisanisesta eilen kuulleen työkaverin hommat - tai ainakin ne jotkut hommat jotka olivat kaikkein kriittisimmät ja liittyvät asiakkaiden hoitoon. Häneltä itseltä tippuivat hanskat samantien kun irtisanomismeili tuli - ihan samantien hän ilmoitti, että ei tule enää mukaan, ei hoida sovittuja asioita. Tuli muita kiireitä. Hän saa toki vielä pitkään palkkaa mutta näinhän ihminen usein toimii.

Hoidin hänen kokouksensa tänään, keskiviikkona menen hoitamaan hänen sopimansa homman Latvian Riikaan. Ihan kiva oikeastaan, minultakin nämä asiakashommat ovat jo lopuillaan - tämä viikko toki meni niiden parissa ihan täysiä; ajattelin niiden olleen viimeiset mutta tuli tämä mahdollisuus vielä. Sen otan vastaan mielellään - sain jo matkustusluvan. Olen hoitanut saman työn siellä, Riiassa, jo useampana vuonna joten mielellään sinne menen ja osaan homman hoitaa.

Edellisestä työmatkastakin on kulunut jo kuukausia.

Kaksi kissaa riehuu ympärillä. Ilta pimenee. Voisin lukea tänään tulleen Suomen Kuvalehden ja mennä sitten nukkumaan. Katsotaan, pelaisiko lapsi muistipelin tai erän tammea äiskän kanssa. Esimurrosikä on jo näkyvissä ja elämä on muuttumassa erilaiseksi. Kiukkua, äksyilyä ja vastaansanomista on jo aika lailla paljon. Joka päivä.

Näin elämä menee...

Virvon varvon tuoreeks terveeks

Tänään on virvottu. Virpojia oli vaikka minkälaisissa asuissa - yhteistä olivat suuren suuret korit ja kassit joihin palkkioita kerättiin... Aikoinaan palkkion sai pääsiäissunnuntaina - mutta se oli tietenkin esihistoriallisena aikana kun meikäläinen virpoi ja maailma oli IIIIIHAN toisenlainen kuin nyt!

Virvon varvon

tuoreeks terveeks

tulevaks vuueks

Siulle vitsa

Miulle palkka

---

Hyvää pääsiäistä!

Kirkkaat höyhenet loistavat auringon säteissä

Nyt virpojat kulkevat kimpassa, jotkut aika suurissakin ryhmissä, äiti tai isä taustalla katsomassa, että kaikki menee kuten pitääkin. Siis vanhemmat katsovat perään, että kukaan namusetä ei tee pahaa - se onkin järkevää; kaikenmaailman hörhöjä ja idiootteja tuntuu maailma olevan pullollaan - Suomi siinä kuin muukin maailma. Lapsiin sekaantuneita miehiä erilaisten urheilukerhojen, harrastuspaikkojen, tanssikoulujen ja jopa seurakuntien työntekijöiden joukosta on ollut paljon viime aikoina. Missä lie on pieleen menty kun niin suuri osa miehistä tuntuu enemmän tai vähemmän härskeiltä; nuoret tytöt saavat jatkuvasti seksiehdotuksia aikuisilta miehiltä ja monet huijaavat tyttöjä ja poikiakin tekeytymällä samanikäisiksi - ja sitten kun pääsevät tarpeeksi liki, raiskaavat.

Ei kai kenellekään voi mitenkään olla epäselvää miten pahaa miesten erilaiset seksiin liittyvät häiriköinnit lapsia kohtaan ovat? Silti miehet saattavat laittaa syyn lapsen niskoille kun paljastuvat. Se itsekkyys ja ahnaus, oman itsensä ja omien himojen ja halujen paapominen ja se, että jokisen pitää saada kaikki mitä haluttaa ja mieli tekee, vaikuttaa kaikenlaisena törkytenä ja itsekkyytenä läpi koko yhteiskunnan. Muulla ei ole väliä kun vain itse saa mitä haluaa.

Suurin osa miehistä on tietenkin ihan tavallisia ja normaaleja, luulen. Näitä vinoon kaasvaneita on silti paljon - mutta onko heitä enemmän kuin ennen vai kerrotaanko asiasta vain enemmän ja helpommin; siinä kysymys johon ehkä jollakin voisi vastauskin olla!
Itse sanoin aamulla virpovalle omalle lapselle ja kaverille, että kenenkään kotiin ei saa sisälle mennä, ei missään tapauksessa. Ovélta virvotaan. Kerrostaloíhin ei kannata mennä ollenkaan!



Virpojamme sai kivasti herkkuja - tuskin niistä pääsiäiseksi riittää, siltikään

 Hyvin meni virvonta, kaikki oksat menivät ja palkkiota tuli paljon- suuret kasat erilaisia suklaaherkkuja suklaamunista levyihin ja kokonaisiin pusseihin.

Sukulaistyttö oli käynyt virpomassa äitiä kotona tänään. Harmittaa, kun mummin luo on niin pitkä matka - ei päästä myummia virpomaan. Pääsiäisenä mennään sinne.

Tänä vuonna pääsiäinen on erilainen. Meillä on kaksi vakavasti sairasta perheen, suvun jäsentä. Hautajaisia odotetaan pian pidettäväksi - sukumme vanhin, täti, sairastui jokunen viikko sitten keuhkokuumeeseen ja nyt tilanne on jo hyvin huono. Soitin hänelle jokunen päivä sitten eikä hänen puheestaan saanut enää selvää. Minua itketti - hän puhui mutta sanat olivat ihan puuroa. Muut perheen jäsenet ovat käyneet hänen luonaan päivittäin; tilanne ei ole parantunut, päinvastoin. Toivon, että näen hänet vielä pääsiäisenä mutta se on epävarmaa. Itse hän on sanonut monen monta kertaa haluavansa pois. Hän uskoo pääsevänsä taivaaseen - on ikänsä ollut uskovainen ihminen ja uskoo aikansa olevan jo täynnä. Kukaan sukulainen ei ole elänyt näin kauaa, hän on sanonut. Vuonna 1924 syntynyt on jo kovin vanha ja kun elämänhalu on kadonnut, sairaudet vaikeuttavat elämää - silloin voi jo lähteä.

Silti tuntuu surrulliselta, haikealta. Ihminen joka on aina ollut olemassa - kohta häntä ei ole. Elämä menee näin, silti se saa ajatukset haikeiksi ja paljon sellaista miettii, mihin ei ihan joka päivä ajatukset kulje.

Toinen sairas on läheisempi sukulainen, ikäiseni. On niin raskas asia, että en sitä jaksa nyt kirjoittaa. Tädin huono tila on osin seurausta tästä toisesta sairaudesta, toisesta kohtalosta jota hänen on ollut raskas kantaa, vaikea hyväksyä. Kun tapasimme reilu kuukausi sitten, hän itki sitä paljon. Pyysi rukoilemaan ja rukoilemaan. Hän lähetti esirukouspyynnönkin, soitti jonnekin rukousapua. Toivottavasti rukoukset auttavat.

Hiljainen viikko on alkamassa. Töissä on kiirettä ja taas kiirettä. Muuten elämässä on syvemmät asiat mielessä.

Kuinka selviämme kaikesta mitä kohta läpikäytäksi on tulossa.

Kuinka monet hautajaiset ovatkaan tulossa pidettäväksi, kevään aikana kun luonto herää. Tätä kysyi äiti kun juttelin hänen kanssaan. Sitä emme tiedä. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Elämää me toivomme - mahdollisuuksia elämässä. Hyvää elämää ja toivoa.

Auta, auta. Auta meitä täällä, meitä pieniä ihmisiä!

Viikonloppu ja palmusunnuntai

Virpomavitsat valmiina odottamassa

Onpa ihanaa, että on viikonloppu! Palmusunnuntai ja virpominen tekevät olon iloiseksi; suklaamunia on hankittu pikkuvirpojille.

Viikko oli raskaudessaan hurja - kellon ympäri töitä ja sen päälle lapsen harrastuksiin liittyvää kuskausta ja kulkemista - olin jo viikon loppupuolella aivan kanttu vei - torstaina tuntui, että en mitenkään jaksa perjantaita enää. Irtisanomisten ensimmäinen aalto lyö yli; sain taas merkin omasta siirrosta kun esimies muuttui. Liekö montaa näin idiootti-hullua ihmistä joka tekee hommia kaameassa stressissä ja monta ylituntia joka päivä ilman mitään korvausta samalla tietäen, että kuukauden päästä on tuotannolis-taloudellis-syistä irtisanottu? Kai meitä on muitakin - oma siirtyvä esimies taitaa olla sellainen....

Nappeja, nappeja. Mitkä valitsen villatakkiin, hmm?

Oksettaa ja vasemman puolen rintalastaa puristaa jo monetta lie viikkoa. Ylä-kropan ympärille on tunne vanne joka puristaa, öisin en saa kunnolla unta - molemmat ihka uusia asioita meikäläisen elämässä. Pelottaa aivan kammottavasti mitä tapahtuu kun työt loppuvat. Miten selviämme, mistä haen apua kun en haluaisia apua vaan selvitä itse omasta elämästä. Ja: mitä jos sairastun? Mitä tuo yläkropan puristus tarkoittaa? Olenko jo tässä iässä saamassa sydänoireita?


Rairuohoa ja herneenversoja
kylvetty keittön ikkunalle


Viikonloppuna olen yrittänyt keskittyä kotiasioihin ja kodin kuvioihin. Pomo laittaa meiliä ja tekstaria aika ajoin; hänkin on todennäköisesti irtisanottavien listalla ja pomon pomo lähtee firmasta parin viikon päästä. Olemme tuuliajoilla - mutta yritämme hoitaa hommia siitä huolimatta... Mieli on matalalla kaikilla.

Lauantaina käytiin ortodoksimyyjäisissä. Juotiin siellä kahvit, ostettiin muutama arpa. Rahat on loppu joten nautimme silmillä ja aisteilla enemmän kuin kukkaroa aukomalla!

Läskisoossia, pottuja ja kukkakaalia lauantai-pöytään

Tein hyvin hautunutta läskisoossia kuoriperunoilla, punajuuria kyytipojaksi. Sunnuntaina syömme uunikalaa. Molemmat ruoka-aineet trajoustavaraa - sian kylki ei paljoa maksanut kun se oli viimeisen päivän myynnissä - ruoka neljälle hengelle maksoi pari euroa! Kala maksoi hiukan enemmän - mutta lohta myytiin kuitenkin alle neljän euron kilohintaan jos osti koko kalan niin sekin kannatti! Pari euroa annos syödään tänäänkin kun ei hassata salaatteihin eikä muuhukaan tuore-aineksiin.

Lapsi on lähdössä virpomaan. Virpomavitsoja on kahdella virpojalla yhteensä melkein 30! Toiveena on saada valtava karkkisaalis. Virpjat pukeutuvat tavallisiin vaatteisiin - meillä eivät noidat virvo! Aisasta puhutaan ja kirjoitellaan joka viosi - lapset ja lasten vanhemmat sekoittavat jo amerikkalaisen halloweenin ja virpomisen joka on aika uskomatonta! Mutta kun uskontoa monet pitävät huuhaana ja menneisyyden asiana, ei ole ihme jos kaikki asiat menevät sekaisin. Lapsen virpojakaverikin on yksi luokan lapsista joka ei kuulu kirkkoon ja käy koulussakin elämäntaito-tunneilla. Mitä siellä opitaan en tiedä - ei ainakaan kamalsti tunnu olevan uskontojen perusasiat hallussa!

Kreppiruusut
palmusunnuntain oksissa

Omat lapset tietävät miksi virvotaan ja miksi pääsiäistä vietetään - ja tietää miksi noita ei virvo ja miksi pääsiäisenä on noitia liikenteessä. Aina sitä ei ole ollut helppo hyväksyä - miksi naapuri saa virpoa Batman-puvussa ja toinen piruksi naamioutneena ja meidän pitää olla tavallisissa vaatteissa? No - selitetään taas... "Äiti, ei aina tarvii olla noin vanhanaikainen, mitä välii tollasilla asioilla on?"

Itse luulen, että uskonnolla tulee aina olemaan oma paikkansa ihmisten elämässä - miten se sitten esiin tuleekaan. Nyt, kun raha ja oma henkilökohtainen onnen ja vaurauden tavoittelu on melkein uskonnon asemassa, on sitä vaikea uskoa - mutta tämäkin aika muuttuu vielä toiseksi, joskus.

Nyt lähden kävelylle. Ehkä näen pikkuvirpojia kaduilla! Ulkona sataa lunta hiljallensa, pehmeän näköisiä lumihiutaleita. Tulee rauhaisa olo niitä katsoessa. Ikkunan takana mustarastaspariskunta etsii syötävää - rusahtava naaras ja tummempi, musta koiras hypeksivät lumella ja pensaan oksilla.